Aineistoon haastatellut sekä media-aineistossa esiin tulevat kansanparantajat ovat useimmiten yrittäjiä, joilla on oma toiminimi ja sen mukaiset lain velvoittamat yritystoimintaan liittyvät velvollisuudet. Haastatellut kuvaavat yksilöllisesti rakentuvaa ammatillista identiteettiä ja aktiivista toimijuutta, jota täytyy ylläpitää erilaisin toimin. Oman osaamisen tunnistamista ja kehittämistä ylläpidetään perus- ja lisäkoulutuksilla ja verkostoitumisella. Yrittäjyyteen kuuluvaa markkinointia tehdään yleisin keinoin, kuten omien nettisivujen kautta, Facebook-sivustoilla, Instagramissa sekä erilaisilla messuilla ja tapahtumissa. Markkinoinnin yhteistyökumppaneina voi olla esimerkiksi matkailuyrityksiä, luontaistuoteyrityksiä tai hyvinvointialanyrityksiä.
2000-luvun kansanparannukseen kuuluvat oleellisina erilaiset työympäristöt. Kun kansanparantajien perinteisinä työtiloina toimivat tuvat ja saunat, kuuluvat nykyajan parantajien työskentelyyn hoitohuoneet, erilliset kuppaus- ja saunotustilat sekä ergonomiset hierontapöydät. Kansanparantajien toimintaa valvotaan, esimerkiksi kupparit kuuluvat terveydensuojelulain mukaisen valvonnan piiriin. Yhteistyö virallisten tahojen kanssa on osa tämän päivän kansanparantajien ammatillisuutta.
Mielikuvat kuppariakoista elävät enää vanhoissa kuvissa ja lauluissa. Vielä 1900-luvun alkupuolella kupparin työ tapahtui sen
7 Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKL, verkkosivusto
8 Mahla ry. – Suomalaisen perinnehoidon yhdistys, verkkosivusto
aikaisilla työvälineillä ja tekniikoilla ”Kupparin käyttämät kotitekoiset työvälineet olivat kupparinsarvi, jolla imettiin verta haavoista, sekä kupparinkirves, jolla hakattiin haavoja.
Sillä imettiin verta tiettyyn paikkaan ihon alle ja sitten kertynyt veri pois kupparinkirveellä hakatuista haavoista”. (Strandberg 1983, 282.)
Tämän päivän työvälineet ovat moderneja kertakäyttöisiä tai steriloitavia välineitä.
Hoitotiloja desinfioidaan ja esimerkiksi hoitotilanteissa työpöydät suojataan kertakäyttöisillä suojaliinoilla. (N1, N4) Valviran terveydensuojelun valvontaohjeisto ohjeistaa muun muassa "kauneushoitoloiden, tatuointiliikkeiden ja vastaavien työtilojen tarkastusten tekemiseen ja tilojen varustukseen.
Erityisesti sellaisissa terveydensuojelulain mukaisen valvonnan piiriin kuuluvissa toimenpiteissä, joissa läpäistään iho, kuten esimerkiksi kauneushoitoloissa annettavissa injektioissa, tatuoinnissa, lävistyksissä ja kuppauksessa, on suuri infektioriski.
Infektioriskin aiheuttajana voivat olla kontaminoituneet toimenpidevälineet, epähygieeniset työtavat tai toimenpidetilat. Terveydensuojelulain (763/1994) 13
§:n 5 kohta edellyttää kirjallisen ilmoituksen tekemistä kunnan terveydensuojeluviranomaiselle mm. sellaisen huoneiston tai laitoksen perustamisesta tai käyttöönotosta, jonka hygieenisille olosuhteille on sen käyttäjämäärä tai toiminnan luonne huomioon ottaen asetettava erityisiä velvoitteita" (Terveydensuojelun valvontaohjeisto, TO 7.1: Kauneushoitoloiden, tatuointiliikkeiden ja vastaavien tilojen hygieniavaatimukset).
Virallisen valvonnan lisäksi koulutusta järjestävillä tahoilla on koulutettaville eettisiä ohjeistuksia, jotka mukailevat esimerkiksi lähihoitajan eettisiä ohjeita (Lähihoitajan eettiset ohjeet, 2019). Eettisten ohjeitten tarkoituksena on ohjata ammattieettistä pohdintaa ja tukea eettistä päätöksentekoa päivittäisessä työssä.
Asiakasturvallisuus koskee niin hygieniaa kuin myös asiakkaan yksilöllistä, tasa-arvoista ja luottamuksellista kohtelua. Salassapitovelvollisuus on osa luottamuksellista suhdetta. Eettisiin ohjeisiin kuuluu myös ammattitaidon kehittäminen, sen arviointi ja työhyvinvointi. Kalevalaisten jäsenkorjaajien eettisessä ohjeistuksessa mainitaan erikseen, että koulutetun jäsenkorjaajan tulee kunnioittaa suomalaisen kansanparannuksen perintöä, oppi-isiä ja -äitejä ja viedä tietoa kansanparannuksesta eteenpäin mahdollisimman puhtaana muista vaikutteista ja toimia rakentavassa yhteistyössä virallisen terveydenhuollon kanssa. Täten eettisistä ohjeista muodostuu osa ammatti-identiteetin ja yhteisöllisyyden rakentumista ammattikunnan sisällä.
Modernisaatio ei kosketa vain kansanparannuksen toimijoita ja toimintaympäristöjä. Samassa modernisaatiossa elää kansanparannuksen toinen osatekijä, asiakkaat. Asiakkaat, eli kansanparannusmenetelmistä apua etsivät yksilöt, omaavat modernit terveys- ja sairauskäsitykset sekä ovat tietoisia suhteessa oikeuksiinsa. Asianmukaiset työtilat, hygieenisyys, etiikka ja asiakaspalvelu ovat vaatimuksia, joita asiakkaat osaavat pyytää ja täten myös omalta osaltaan ovat muokanneet hoitotyötä tekevien toimintaa kohti tietyntyyppistä ammatillisuutta.
4 KERTOMUKSIA JA KUVAUKSIA AMMATILLISESTA IDENTITEETISTÄ 4.1 Etnografisen kuvauksen monta elämää
Kertomukset ja kuvaukset ammatillisista identiteeteistä olen jaotellut kahteen eri osioon ajallisen sekä siihen liitetyn perinteisen ja modernin jaottelun mukaan sekä kahden erilaisen etnografisen kuvauksen lähestymistavan mukaan. Tässä osiossa tutkin kansanparantajuuden representaatioita kahden erilaisen aineiston pohjalta. Kansaparantajien toiminnan perustana on kuvattu olevan parantava pääoma, jota Vaskilampi (1983) esittelee Friedmanin mallin mukaisesti (Vaskilampi 1983;Friedman1982). Aineistoa olen lukenut ammatillisuuden ja työn kuvausten kautta sekä parantavan pääoman tulkinnan kehyksessä. Parantavalla pääomalla tarkoitetaan, että saadakseen yhteisöltä oikeutuksen parannustoimille, on parantajan pystyttävä todistamaan kykynsä. Parantavaa pääomaa kasvattavat hyvät hoitotulokset, luotettavuus sairauden tunnistamisessa, asiakasmäärät ja asiakkaiden antama hyvä palaute. Ammatillinen pätevyys kansanparantajilla jakautuu parantavan pääoman tulkinnan mukaan tiedolliseen perustaan, kutsumusperäiseen kokemustietoisuuteen sekä toiminnalliseen oikeutukseen, jota usein kutsutaan parantamisen lahjaksi. Lisäksi on olemassa mystinen ja selittämätön osuus, joka on parantamisen irrationaalinen osuus.
Kuvaukset tuovat esille omaan osaamisalaansa erikoistuneet parantajat. Ajan myötä erikoistuminen on saanut uudempia ja tarkempia käsitteitä sekä täysin uusia nimikkeitä.
Lauri Honko kirjoittaa (1983, 48–49.), että ympärillämme on kokonainen neuvojen tai niiden antajien piiri, lähtien omasta perheestämme, ulkopuolisiin ryhmiin. Terveydestä neuvotellaan ja siitä kommunikoidaan perheen kesken, josta juontaa käsite perheparannus.
Kun perheparannus vallitsevana lääkintäjärjestelmänä väistyi (tai sen ollessa riittämätön), terveydellisissä asioissa neuvoa on haettu erilaisilta ryhmiltä ja asiantuntijoilta. Näitä asiantuntijoita ovat olleet kansanparantajat kuten nikamanniksauttajat, hierojat, kasvilääkinnänharjoittajat, kaukoparantajat, sekä sanoilla ja kosketuksella parannusta tekevät (Honko 1983, 49). Jokaisella asiantuntijalla on omaa erityislaatuista ja spesifiä parantavaa pääomaa tiedollisesti, sekä yhteisönsä luottamus, joka tulee esille tunnettavuuden ja hyvän maineen kautta.
Ensimmäisessä osiossa, luvussa 4.2 kuvaukset perinteisistä kansanparantajista pohjautuvat arkisto- ja kirjallisuusaineistoon. Ajallisesti ne kertovat talonpoikaisyhteiskunnassa toimineista kansanparantajista.
Toisessa osiossa, luvussa 4.3 Kuvaukset moderneista kansanparantajista, kuvaukset ovat haastattelutilanteiden kommunikaatiossa, kenttätyössä sekä haastatteluista litteroidussa tekstiaineistossa esille tulevia määritelmiä. Lisäksi olen käyttänyt media-aineistoa, joka tässä tutkimuksessa on kansanparannusta harjoittavien henkilöiden internet-sivustot eli niin sanotut kotisivut, joissa he esittelevät ammattiaan ja markkinoivat palveluitaan.
Johtuen haastattelujen ja media-aineistojen anonymiteetistä, en kuvaile henkilöiden ulkonäköä enkä muuta tunnistettavaa tietoa. Tämän vuoksi nykykansanparantajien haastatteluaineistosta olen poiminut heidän kertomiaan kuvauksia ammatti-identiteetistä, siihen liitetyistä arvoista ja näkemyksistä sekä työhön oppimisesta sekä parantavaa pääomaa kuvaavista teemoista.