Tutkimukseni on aineistolähtöistä liikkuen lähtöpisteestä, joka on tekstiä, kohti identiteettien ja toimijuuden rakennetta. Ammattinimikkeet ovat toimijuutta, ja täten teksti alkaa tuottaa liikettä, jolloin pysähtyneestä janasta kirjaimia itselleni piirtyy näkyviin toiminta. Toiminta on kuvattuna ammattinimikkeessä (tekijänimi), ja se aukeaa esimerkiksi purkamalla sanoja osiin ja tutkimalla yksittäisen sanan sisältöä ja sen liitteellisiä osia (teonnimiä).
Ammattinimikkeet ovat nykykansanparantajilla yhdyssanoja, jolloin kahdesta erillisestä yhdistämättömästä sanasta muodostuu uutta käsitettä ilmaiseva yhdyssana. Ammattinimike
siis sisältää selityksen siitä, millainen (perinteinen) toiminta (hieroja) on kyseessä, mitä työ sisältää ja millä tekniikalla sitä toteutetaan. Ammattinimikkeiden ymmärtämisen tekevät mahdolliseksi kulttuurisesti vakiintuneet kuvaamisen tavat. Esimerkiksi perinteinen voi viitata johonkin vanhaan, joka on todistetusti ollut olemassa, ja hieroja-termi kertoo, mitä toimintaa henkilö tekee ja millä tekniikalla, eli tässä tapauksessa hieroo. Hieronta on yleisesti ymmärretty ja vakiintunut sana, joka ei vaadi selittämistä, mutta näiden kahden yhdistäminen nostaa esille kysymyksen siitä, mikä hieronnasta tekee perinteisen ja millä se perustellaan ja mikä on se tieto ja taito, millä henkilö osoittaa olevansa asiantuntija alallaan.
Ammattinimikkeen takana on myös henkilö, ja työ tapahtuu oikeassa maailmassa, koettuna tapahtumana.
Ammatti-identiteetti on osa minuutta, ja minuus on rakentuva ja muuttuva.
Diskurssianalyysissä erilaisia toimijaulottuvuuksia kuvataan identiteetin, subjektiposition ja diskurssin käyttäjän käsitteillä. Identiteetit muotoutuvat omanlaisikseen kussakin diskurssissa ja repertuaarissa. Erilaiset merkityssysteemit mahdollistavat siis erilaisten minuuksien ja sitä kautta myös toimintojen esiin tulemisen; ne ikään kuin kutsuvat meitä tietynlaisiksi ihmisiksi (Jokinen yms., 2016, 35).
Subjektiposition käsite sopii erityisesti tilanteisiin, joissa analysoidaan toiminnan rajoituksia, joskin sitä käytetään myös kuvaamaan toimijan aseman vaihteluita samallakin toimijalla. Esimerkiksi lääkäri ja potilas: toinen asettuu asiantuntijan, toinen hoidettavan asemaan. Tällöin on kiinnostavaa tarkastella sitä, miten tuota stabiilisuutta tuotetaan sosiaalisissa käytännöissä. (Jokinen yms., 2016, 36). Diskurssin käyttäjän käsite tuo samasta asiasta esiin hieman toisenlaisen, toiminnallisemman puolen. Siinä on kyse ihmisten mahdollisuuksista määrittää itse itseään ja esittää itsensä toisistaan poikkeaviin diskursseihin tukeutuen (Jokinen yms., 2016, 36).
Tässä osioissa analysoin aineistoa diskurssin käyttäjän kautta, tutkiessani kielenkäytön moninaisuutta, kielellä rakennettuja uusia käsitteitä ja kielellä rakennettuja representaatioita. Käytetty retoriikka on oleellinen osa representaatioiden rakentumista, ja retoristen keinojen lähempi tarkastelu ja purkaminen mahdollistaa ammattinimikkeiden kautta tuotettujen ammatti-identiteettien tarkastelun. Retoriset keinot, kuten sanan perinteisyys ja perinteinen käyttö kansanparannusta kuvaavissa
ilmiöissä on mielestäni luonnollinen valinta, koska käsitteiden vakiintuneisuus ja ymmärrettävyys mahdollistavat kommunikoinnin. Käsitteet kulttuuri, perintö ja perinne ovat käytössä kulttuuri- ja perinnepoliittisten näkemysten ilmaisussa retorisina keinoina, kun halutaan ilmaista tiettyjen ajattelu- tai toimintatapojen tai niiden synnyttämien aineellisten tai aineettomien hyödykkeitten sosiaalista arvoa ja niiden historiallista jatkuvuutta (Anttonen 2009, 1). Perinteisyyttä korostamalla rakennetaan kielellisesti ilmiölle, tässä tutkimuksessa kansanparannukselle, oikeutettu ja luonnollinen asema yhteiskunnassa.
Perinteisyyttä korostamalla retoriikka myös vahvistaa annettuja selontekoja sekä mahdollistaa toistettavuuden. Perinteisyys-retoriikkaa käyttämällä avataan keskustelu myös vastaväitteille ja perinteisyyden kumoamiselle ja sen purkamiselle. (Jokinen 2016, 294–299.) Perinne-termin käyttö on yleistä, kun kuvataan ilmiötä tai asiaa, jonka katsotaan olevan muistitiedon varassa säilyneestä henkisestä kulttuurista peräisin olevaa traditiota, perimä, perinnäistapaa tai -tietoa. Käytössä olevia perinneliitännäisiä käsitteitä ovat esimerkiksi perinneruoka, perinnerakentaminen, kansanperinne, ruokaperinne, lauluperinne, leikkiperinne ja perinnemaisema (Kielitoimiston sanakirja 2020).
Ammattinimikkeitä tutkiessani piirtyivät esiin jatkuvasti ja voimakkaasti ajan ja paikan käsitteet ja niiden keskinäinen suhde. Aineistossa nousee esille retrospektiivinen kerronta, jossa nykyhetkessä rakennetaan uusia merkityksiä menneille kokemuksille ja samalla otetaan kantaa aiempiin kulttuurisiin käsityksiin, mutta myös todetaan ajalliset muutokset. Ajalliset vertailut toimivat muuttuneen maailmankuvan ilmentäjinä sekä nykyhetkelle hyväksynnän antavina ilmauksina. (Koskinen-Koivisto ja Marander-Eklund 2016, 349–350.) Ammattinimikkeissä ja niiden kuvauksissa toistetaan ja uusitaan sitä, mikä katsotaan perinteiseksi, ennen olleeksi ja eläneeksi.
Perinne käsitteenä viittaa toistettavuuteen käytännössä ja toistettavuuden mahdollistamiseen ja sen kautta taas kulttuurin ja kulttuurituotteiden perinteellistämiseen. (Anttonen 2009, 2) Haastateltavien puheesta löytyy erilaisia keinoja kuvata tekemäänsä työtä perinne- käsitteen kautta, kuten esimerkiksi perinteiset parannusmenetelmät (DA1), perinnehoidot (N1, N5, M3, M1) sekä suomalaiset kansanparannusperinteet (DA3).
Vanhemmassa sekundääriaineistossa olevat ammattinimikkeet ovat osaltaan käytöstä poistuneita tai osaksi uudella tavalla käyttöön otettuja. Aineistossa on seuraavanlaisia ammattinimikkeitä:
Eläintohtori Kansaneläinlääkäri
Parantaja Unennäkijä
Kansanparantaja Tautien syyn selvittäjä
Omatekoisten lääkkeiden valmistaja Tietäjä
Hieroja Parantaja-tietäjä
Tietomies (ei-tietäjä, ei-unennäkijä) Noita
Kadonneiden tavaroiden löytäjä Verenseisauttaja
Selvännäkijä Tietomies (ja kansanparantaja)
Myrrysmies
Edellä olleissa ammattinimikkeissä on vielä kuultavissa kansanparannuksen kulttuurisesta lähtökohdasta nousevat ilmaisut. Virallisen lääketieteen myötä, lääkärien, sairaaloiden ja apteekkilääkkeiden myötä kansanuskoon perustuvat sairauden selitykset väistyivät, mutta kansaparannus eli silti voimakkaana. Historiallisten ammattinimikkeiden sisällössä, kuten nimikkeessä myrrysmies, on vielä jäljellä kansanuskoon liitteelliset parantamisen tavat.
Tällainen henkilö haki tietoa sairaudesta ja sen parantamisesta transsin kautta, enteistä ja käytti toimissaan magiikkaa, esimerkiksi loitsuja. (Rautavaara 1983, 56.) Selvännäkijä toimi samantyyppisesti, tietoa saatiin yleensä unien kautta ja ne olivat liitteellisiä kansanuskoon.
Esimerkiksi unien kautta saatiin tietoa sairauden alkuperästä ja parantavista aineista ja toimenpiteistä. Erityisenä piirteenä on myös nimekkeiden kieltäminen, sen ilmaisu, mitä ei ole. Huomion arvoista on tietomies-nimikkeen kohdalla, että lisäyksenä haastatellut listasivat myös sen, mitä parannustoimia he eivät käytä, eivätkä tee. Tällainen erottautumisen tapa on luettavissa virallisen lääketieteen arvon nousun hyväksi.
Henkilöt eivät halunneet, että heihin liitetään puoskarointiin liittyviä toimintatapoja, kuten unennäköä, loitsimista tai muita kansanuskoisia tapoja.
Nimeämällä itsensä tietomieheksi useat parantajat halusivat olla moderneja ja erityisesti korostaa lukeneisuutta, etenkin lääketieteellisten kirjojen oppineisuutta.
1800-luvun alussa tiedetään maaseudulla toimineiden kansanomaisten lääkintäammattilaisten olleen erittäin kiinnostuneita lääkintäkirjallisuudesta, esimerkiksi Johan Hartmannin teos Tydelig Underrättelse (1759, 1765), joka oli ensimmäinen kotimainen lääkärikirja, oli arvostettu kansanparantajien keskuudessa (Reinilä 1983, 133–135). Lainakirjastolaitos mahdollisti 1800-luvulla kirjojen lainaamisen, mutta kirjoja lainattiin lähinnä saman säätyisille.
Myöhemmin perustetut pitäjäkirjastot toivat suomenkielisen lääkinnällisen kirjallisuuden kaikkien ulottuville ja 1900-luvun alussa lääkintäkirjallisuutta löytyi jo kohtuullisen yleisesti yksityisomistuksesta ympäri maata. (Reinilä 1983, 136.) Kuten Lauri Honko on todennut, kansanlääkinnän tutkimus on ollut kulttuuri- ja parantajakeskeistä, jolloin vähemmälle huomiolle on jäänyt parantajien asema ja merkitys terveydenhoitojärjestelmän kokonaisuudessa (Honko 1983, 46), jossa parantajat kuitenkin ovat tavalla tai toisella olleet. Esimerkiksi tunnetun kansanparantajan ja tietomiehen ”Määrämäen Santerin” (1855–1933) kirjastosta luetteloitiin perinnönjaossa muun muassa seuraavat kirjat: Ihmisruumis, sen rakenne ja hoito, Lääkärin ohjeita lasten taudeissa, Kansanlääkäri, Kodin sairashoito ja Terveyskirja. Kirjat olivat täynnä parantajan omia merkintöjä ja lisäyksiä (Pänkäläinen 1938, 75–76).
Kuten edellä käy ilmi, kansanparannus on matkannut modernisaatiossa jo kauan.
Kansanparannusta nykyään harjoittavat tuovat esille jatkuvan oppimisen arvon osana ammatillisuuttaan, ja jos tarkastelee kansanparannuksen historiaa ja sen muovautumista esimerkiksi oppimisen näkökulmasta, voi todeta, että jatkuvaa oppimisen ja kehittymisen tietä on kuljettu jo vuosisatoja.
Modernit ammattinimikkeet ja ammattia kuvaavat käsitteet ovat usein hoitotekniikkaan sidonnaisia. Ammattinimikkeen käyttö vaihtelee hoitotilanteen mukaan, ja usein myöskään nimikkeelle ei nähdä painoarvoa itse hoidon kannalta. Olennainen ero suhteessa perinteisiin parantajiin on uusien ammattinimikkeiden saamisen vaatimuksena olevat tutkintosuoritukset (Liite 2, Koulutusorganisaatiot ja koulutusten rakenteet ja sisällöt, Lamminmäki 2020). Tutkintonimikkeissä on nähtävissä niiden historiallinen tausta, ja perinteisyys- etuliitteellä viitataan historiallisiin nimikkeisiin ja ammatin jatkuvuuteen.
Maantieteellisesti luokitelluilla ammattinimikkeillä erotellaan toisistaan erilaisia tekniikoita ja niiden maantieteellistä alkuperää. Maantieteellisen alkuperän perusteena on hoitotekniikan tunnettavuus, sen sidonnaisuus alueelliseen kulttuuriin ja käyttöön tietyllä alueella. Seuraavassa kategorioinnissa erittelen tarkemmin aineistosta nousseita ammattinimikkeitä.
1) Yhteisöltä saadut nimikkeet
Parantaja (DA2, DA2, DA3, N4, M3)
Kansanparantaja (DA4, DA5, DA6, N1, N4, M2, M3, M4) Jäsenkorjaaja (DA2, DA3, DA4, DA6, M1, M2)
Käsillä parantaja (DA6, M3, N4) Mestari (DA3)
Nikamakäsittelijä (DA5, M2) Vihtoja (N1)
Kuppari (N1, N3)
2) Organisoidun koulutuksen pohjalta saadut nimikkeet Kalevalainen jäsenkorjaaja (DA1, DA3, DA5, M3) Jäsenkorjaaja (DA2, DA3, DA4, DA6)
Mestariparantaja (DA6)
Kaustislainen jäsenkorjaus (DA6) Keski-pohjalainen jäsenkorjaus (DA4) Suomalainen jäsenkorjaus (DA6) Perinteinen jäsenkorjaus (DA6) Saunaterapeutti (DA7)
Kuppari (N1, N4) Perinnesaunottaja (N1)
3) Pluraalit sekä suomennetut nimikkeet Energiahoitaja (N5, M3, N4)
Intuitiivinen energiahoitaja (DA1, N4, M3, N5) Perinnehoitaja (N1, M4)
Ammattinimikkeiden rakentumisen ja niiden merkityssisältöjen kautta tulee näkyviin uusia käsitteitä, jotka tuottavat argumentaatiota ajasta, tässä tapauksessa siitä, mikä on historiallista ja kulttuuriin kuuluvaa, täten perinteiseksi katsottua. Se millaisia merkityksiä menneisyyskuville rakennetaan, tapahtuu nykyisyydessä, ammattinimikkeiden käyttöönotossa ja nimisuojauksessa, koulutussisältöjen luomisessa ja sen määrittämisessä, mikä on perinteistä koulutussisällöissä, mutta myös ammatinharjoittajan yksilöllisissä näkemyksissä. Perinteen käsitteellä tarkoitetaan myös sukupolvelta toiselle välittyvän kulttuurisen tiedon siirtymisprosessia, jolloin perinne on jotakin mikä pyritään säilyttämään mutta se, mikä on perinteistä, tulee esille myös uusien muotojen kautta (Anttonen 2009, 2).
Kansanparannuksen koulutuksissa hoitotekniikat ovat usein säilyneet sukupolvelta toiselle suullisena perinnetietona, jota sitten organisoidussa koulutuksessa opetetaan eteenpäin.
Sukupolvelta toiselle siirtyvää tiedollista ketjua pystytään jäljittämään hyvinkin pitkälle ja se, keneltä kukakin ketjussa oleva tietonsa on oppinut, on edelleen hyvin tiedossa.
Ammatillisen identiteetin rakentumisen eri vaiheissa koulutusorganisaatioiden merkitys vaihtelee. Noviisivaiheessa ammatillisen identiteetin rakentumisen kannalta on tärkeää työyhteisöön sosiaalistuminen, sillä noviisilta puuttuvat aluksi valta ja kontrolli sekä yhteisön muiden jäsenten parantava pääoma, jonka saavuttamiseen vaaditaan edelleenkin samojen ehtojen täyttymistä kuin perinteisten parantajien kohdalla.
Tällöin ammatillinen identiteetti rakentuu siten, että yksilö omaksuu yhteisön toimintatavat, arvot ja normit sellaisenaan. Ammatillinen sosiaalistuminen voi aluksi olla vahvaa, vaikka yksilön persoonalliset uskomukset ja näkökulmat eroaisivat paljon yhteisön arvoista ja normeista. Kokemuksen, vallan ja yhteisöön kuulumisen vahvistuttua persoonallinen ulottuvuus kasvaa ammatillisen identiteetin rakentumisessa. Esimerkiksi kansanparantajat mainitsevat aina saamansa koulutuksen järjestäjät tai opettajansa nimeltä, mutta toteavat
sitten, että jokainen kansanparantaja kasvaa omanlaisekseen tekijäksi, jolla on omat erityiset taitonsa ja osaamisalansa. (Eteläpelto & Vähäsantanen 2010, 44.)
Moderni aika on tuonut siis mukanaan myös uusia tapoja nimetä hoitoja, vaikka niiden taustalla olevat hoitotekniikat ovat usein jo vanhastaan tuttuja kotoperäisessä kansanparannuksessa. Käsillä parantaminen on osa tunnettua Suomessa esiintyvää kansanparannusta, ja nykykansanparannuksessa usein puhutaan energiahoidoista.
Kasvilääkinnästä taas puhutaan fytoterapiana. Hoitojen kuvauksissa aletaan myös lähestyä lääketieteellistä termistöä, joka usein on asiakkaille luotu helpommin hahmotettavissa oleva kuvaus. Termivalinnalla viitataan hoitomuodon luotettavuuteen ja toimivuuteen etenkin, jos olemassa on lääketieteellistä tutkimusnäyttöä. Termejä niksautus, pohakointi tai perskynkkä käytetään vähemmän, mutta ne tulevat esiin joidenkin haastateltujen puheessa sekä silloin, kun puhutaan kansanparannuksen historiasta. Osaksi käytettyjen termien valintaan vaikuttaa kansanparantajan taustalla oleva koulutus ja koulutuksessa käytettävä terminologia. Osa termeistä on yleislaatuisia, kuten jäsenkorjaus, joita käyttävät kaikki jäsenkorjausta harjoittavat henkilöt koulutustaustasta riippumatta.
Pluraaleissa nimikkeissä on nähtävissä muista kulttuureista tulleita kielellisiä vaikutteita niin ammattinimikkeissä kun myös hoitoihin liittyvässä sanastossa. Lainasanojen käyttö, kuten energia, chakrat, meridiaanit käyttö on yleistä nykykansanparantajien kielenkäytössä, se tulee esille haastatteluissa luonnollisena osana asioiden ilmaisua ja selittämistä, yhdistettynä muihin ilmaisuihin kuten energiakeho, chakrapisteet, meridiaanilinjat kehossa (DA1, N5, M3, M5). Ammatillisen kielen mukanaan tuomia ilmaisuja ovat asiakkaista ja hoidoista, hoitokerroista tai hoitosessioista puhuminen, sekä sellaisten virallisen lääketieteen termien kuin mobilisaatio ja terapia/terapeutti käyttö. Hoitaja-nimike löytyy niin virallisen lääketieteen kuin täydentävien hoitomuotojen harjoittajien termistöstä (Vrt. Sairaanhoitaja, lähihoitaja, hammashoitaja).
Virallisesti Suomessa ei ole kansanparannukseen liittyviä ammatteja.
Tilastokeskuksen Ammattiluokitus- julkaisussa on tilastokeskuksen vahvistama luokitusstandardi, jonka ensisijaisena tarkoituksena on parantaa väestön ammattirakennetta kuvaavien tilastojen vertailukelpoisuutta niin kansainvälisesti kuin Suomessakin. Luokitus perustuu kansainvälisen työjärjestön (ILO) maailmanlaajuiseen ammattiluokitukseen ISCO-08:aan.
Luokasta 22 Terveydenhuollon erityisasiantuntijat, löytyy alaluokka 223 Perinteisen ja vaihtoehtohoidon erityisasiantuntijat, jonka selitysosassa on maininta ”Tämä luokka ei ole käytössä Suomessa”. (Tilastokeskus 2011, Ammattiluokitus, käsikirjoja 14)
Ammattiaan harjoittava kansanparantaja ei siis ole virallinen ammatti, mutta ei myöskään homogeeninen käsite, jonka alla toimijat merkityksellistävät kansanparannusta lääkintäkulttuurina tai perinteenä samanlaisissa diskursseissa tai representaatioina. Se kuinka yksilö tulkitsee ja esittää näkemyksiään tai kuinka se näkyy hänen ammatti-identiteetissänsä, on henkilökohtaisen valinnan ja ammattiyhteisön muokkaamaa. Siinä missä yksi kansanparantaja tuo vahvasti esiin hoitojen kokonaisvaltaisuutta ja luonnonmukaisuutta perinteen kehyksessä, toinen viittaa kehon hyvinvointiin, tutkimustuloksiin ja terveydenhoidollisiin hyötyihin.