Tämä Vanhamaantie oli Turun— Pohjanmaan tie, ja tuskin kukaan tietää sen ikää, mutta jo v. 1644 kauhajokelainen Niilo Knuutinpoika alkoi ajaa tiellä keva- rikyytejä. 15.12.1649 hän sai vapautuksen veroista postinkuljetuksen palk
kioksi, sen sijaan sotaväen pidosta hän ei saanut vapautusta. Hänen poikansa Matti Niilonpoika Knuuttila jatkoi kevari- ja postiajoa.
Kanttissa olikin kevari jatkuvasti 1900-luvulle saakka.
Jalasjärven maantien valmistuttua noin 1870 asetettiin tälle tielle Kevari Marjasuon taloon Saran kylässä, jossa se oli ainakin jo 1888.
Kevareissa tuli olla väkijuomia matkustajille tarjottavaksi. Marjasuon asukkaat eivät olleet kovinkaan mielissään, kun Sarvelankylän »häjyt» tulivat
kevariin juopottelemaan, kun heiltä oli viina loppunut. Oli tietenkin luvatonta myydä viinaa muille kuin matkustajille, mutta kieltääkään ei voinut, sillä nämä häjyt olivat siksi tunnettuja omavaltaisuudestaan, että kiellosta olisi varmaan
kin ollut seurauksena hankaluuksia.
POSTI Pois tieltä, posti tulee
Sellaisin sanoin kehotettiin toista väistymään. Postilla oli siis yleisen tietoi
suuden mukaan etuoikeus kulkuväylillä.
Vanhin postitie
Karvia oli postitien varressa jo 1649. Karvian kulmitsehan kulkee ikivanha Turun— Pohjanmaan maantie, joka Kanttissa (Kyrö-Skantz) ylittää Karvian- joen.
Mainittuna vuonna 1649 annettiin kauhajokelaiselle Knuuttilan talon isän
nälle Niilo Knuutinpojalle oikeus kuljettaa postia. Ja hän se kuljetti postia Karviankin ohitse. Karviassa ei silloin vielä ollut asutusta, mutta olihan täällä KYRÖ-SKANTZ, jonka Yrjänä Juhaninpoika Svijnhufvud rakensi kolmikym
menvuotisen sodan aikana 1636 tänne sotaväenottoa paenneiden etelä-Suomen miesten kiinniottoa varten. Nämä luulivat saavansa olla rauhassa täällä
»Hämeenmetsän» asumattomassa erämaassa. Skanssissa oli siis Karvian ensim
mäinen postiasema.
Aikaisemmin kantoivat seurakunnan postin puheiden mukaan lukkarit.
Vähäistä täällä muiden kuin seurakunnan postin käyttö olikin, sillä kaikki asiat täällä hoiti seurakunta. Kunnanhallintohan perustettiin vasta niin myöhään kuin 1866, eikä täällä ollut virkamiehiäkään postia käyttämässä.
1866 on Iisakki Hietapakka alkanut hakea kerran viikossa postin Hongon- joelta ja sai kunnan ehdotuksesta Suomen Talousseuran ansiomitalin 17-vuoti-
sesta palveluksesta 1883. f
Hietapakan jälkeen jatkoi samaa reittiä kräätäri Helenius, joka paremmin tunnettiin pituutensa takia nimellä Koipeliini, mutta Hallahousuksikin häntä sanottiin. Riskun sisarukset muistelivat vielä myöhään, kuinka juhlallinen tapaus oli, kun Helenius kiinnitti postimerkin kirjekuoreen.
Pyhäaamuisin Hietapakka ja Helenius hakivat postin Hongon joelta, eivätkä he väen huomaamatta kirkonmäelle saapuneet, vaan jo kirkkomukassa alkoivat soittaa postitorveaan. Ei heidän taakkansa painava ollut, sillä Vihtori Alakar- via (s. 1875) sanoi, että postilaukku oli silloin kuin tavallinen »meijerikirja- laukku». (Tämä on laukku, jossa meijerikirjaa kuljetettiin, että meijerska sai
siihen merkitä punnitsemansa senkertaisen kirj anomista] an tuoman maitomää
rän.) Mainittu koko tuntuu vähän liian pieneltä, sillä jo siihen aikaan tuli kait kerran kuukaudessa joku numero Turun Sanomia ja Kirkollissanomia. Tosin ei tämä »aviisujen» luku suuri ollut, sillä lehden osakkaina oli useampikin talo, eikä kaikkiin taloihin tullut aviisua osakkaanakaan.
N. 1884 tuli Mauri Närvän kertoman mukaan Hormaluomalle ja Kortteeseen yhteinen Turun lehti (Sanomia Turusta). Vihtori Alakarvia (s. 1875) sanoo tämän lehden alkaneen tulla Vähäkarviaan n. 1880. Salomon Risku tilasi yhtei
sen Suomettaren väliin kappalaisen Haapasen ja taas kunnanhallituksen puheenjohtajan Heikki Kanttin kanssa. Yllämainitut lehdet olivat kooltaan varsin pieniä, joten niiden kuljettamiseen ei kyllä suurta laukkua tarvittu.
Postia oli Karviaan anottu jo päätöksellä 24/5 1886, mutta vasta 1/1 1891 alkoi Kirkonkylässä toimintansa postikonttori, jota hoiti kauppias Mauritz Kytö viita.
Kun vuonna 1886 pakeni »Kärppäjärven sodan» (Metsänvartijain ja met
sän varkaiden välinen taistelu) johdosta Amerikkaan mm. Sarvijoen miehiä, oli siirtolaisuus jo silloin käynnissä. Joten kait »Amerikankirjeitäkin» alkoi pos
tin mukana saapua, sillä Amerikan-kirjeestä oli silloinkin kysymys kun Veikko Risku koukutti kirkon lehteriltä Salomäen Jussin mukaansa ulos ja antoi tälle kunnon selkäsaunan hautausmaan aidan takana. Kanttinkylän posti tuotiin siihen aikaan Carlströmin kauppaan, jota hoiti Riskun perhe. Jussi oli kylällä kertonut, että kaupassa avataan kirjeet ja otetaan rahat pois. Liekö ollut sil
loisen hitaan laivaliikenteen ja monivaiheisen maakuljetuksen ansiota, mutta useat vanhat ovat kertoneet, että varsinkin Amerikan-kirjeet olivat sangen nuhraantuneita päästessään perille.
Myllärin Matti Heikkilän poika kauppias Eevald Heikkilä (s. 1889) kertoi yhtenäisimmin postinkulun kehityksestä, jota hän joutui poikasena seuraa
maan tarkastikin, kun postinajajat usein poikkesivat Eevaldin kotona myllärin- talossa, varsinkin talvella lämmittelemässä.
Hevospostinajajat, jotka toivat postin kolme kertaa viikossa Kankaanpäästä, olivat kotoisinkin Kankaanpäästä. Niitä olivat Kallio, Matti Perttala ja tämän isä. Postimiehet hoitelivat ulkopuolella varsinaisen toimensa kaikenlaisia ihmisten asioita. Kankaanpään postit toivat usein porsaitakin Karviaan, ja poikkesivat niitä pakkasilla Heikkilässä yölläkin lämmittämässä, etteivät vilus
tuisi.
Antti Viinamäki nouti kerran viikossa postin Karviaan Isojoelta. Ja kun Karviassa ei ollut apteekkia, niin joka kerralla oli Viinamäen mukana iso kasa lääke- ja tippapulloja, jotka hän sitten täytätti Isojoen apteekissa. Melkein joka tulokerta oli Viinamäen kärryjen tai reen perään köytettynä rukki, sillä Isojoella oli rukkimestareita. Joskus oli rukki tarttunut pihaan käännyttäessä veräjäpieleen ja särkynyt.
Eevald kertoi, että kylän pojat tiesivät Viinamäellä olevan aseistuksenaan revolveri, ja luonnollisesti haluttiin kuulla, kuinka se jyrähtää ammuttaessa.
Siksi he pimeässä väihkivät esiintyen .muka rosvoina ja olivat saaneetkin Viina- mäen jonkin kerran ampumaan.
Alussa tuli posti suoraan kirkonkylän postitoimistoon, eikä useampia postin jakelupaikkoja ollutkaan. Salomon Riskunkin, samaten kuin muidenkin kylä
läisten posti meni siis ohitse kirkonkylään. Risku maksoi pojille 25 penniä kerralta postin hausta tämän 6 kilometrin päästä. Se oli niin hyvä maksu, että pojat tappelivatkin postimatkasta. Vertauksen vuoksi: rimasylen katkojaista sahanhoitaja Risku maksoi 50 penniä.
Poikien ansio kuitenkin loppui, kun Risku kyläläisten tukemana teki ano
muksen, että postinkuljettajat jättäisivät kyläkunnan postin Korpikylän tien
haaraan asetettavaan laatikkoon, ja anomus hyväksyttiin. Postilaatikko nau
lattiin Mylly-Iisakin mainitussa Korpikylän tienhaarassa olevan ladon seinään, ja latoa alettiin sittemmin kutsua »postiladoksi».
Pohjoispäähän Karviaa täytyi itse kunkin hakea postinsa kirkonkylästä.
Ei sellainen postinkulku juuri innostanut sanomalehtienkään tilaamiseen. Kun Itä-Aasian sota raivosi Venäjän ja Japanin välillä vuonna 1904, joutui tämän kirjoittajakin hakemaan monena iltana 11 km:n päästä Uusi Suometar -lehden, että Juho Hormaluomat, isä ja poika, saivat sotauutiset mahdollisimman tuo
reina. Se oli kova reisu kävellen ja potkukelkallakin tiellä olevien kinoksien selkiä pitkin.
Sarvelankylään 1903 kauppiaaksi tullut Eemil Risku alkoi yhdessä muiden kanssa hommata kantopostia Karvianjärven ympäritse. Ja kesäkuun 1. päi
vänä 1906 kiersi Hermanni Pikkumäki (myöhemmin Airola) ensimmäisen ker
ran postilaukkuineen Karvianjärven, saaden k^ntokerralta 2:25 mk. Ei se niin kovin hyvää tienestiä ollut, sillä kun postit tulivat kirkonkylän postitoi
mistoon illalla, Hermanni vei lähtevän postin sinne ja toi postin Sarvelaan jo illalla. Järven hän kiersi vasta seuraavana päivänä, joka sitten useinkin oli kierroksen päätyttyä jo illassa, sillä täytyihän sitä suullisiakin uutisia pysäkei- den asukkaille kertoa.
TERVEYDENHOITO Sauna: asunto, synnytyslaitos ja lasareetti
Kun uudisasukas meni metsään asumaan, niin ensimmäinen työ oli saunan rakentaminen. Sauna olikin sitten pitemmän aikaa ainoa rakennus. Se sai toimia saunana, tupana ja usein myös riihenä, kun ensimmäiset vähät viljat joutuivat riihittäväksi.
Sauna oli tavallisesti suurehko hirsirakennus, joka kateaineena oli tuohi.
Tuohilevyt olivat keskimäärin noin 60 x 60 cm. Tuohet ladottiin suomukselle alkaen räystäältä, ja niin, että katto oli 4— 5-kertaista. Tuohilatomuksen päälle pantiin painoksi malat, 15— 20 cm:n paksuiset riu’ut. Malat yhdistettiin ylä
päästä puunaulalla, kaksi riukua yhteen pareittain; toinen katon toiselle lap
peelle ja toinen toiselle, harjalta räystäälle. Näitä malkapareja oli usein vieri vieressä.
Kattoa kannattavat viertilöömet jatkuivat joskus oven puolella seinää sei
nästä ulospäin 2— 3 m. Kun tämäkin osa katettiin, oven eteen muodostui
»katonalus». Kun tämän alustan eteen ladottiin riu’uista pystyyn seinämä, muodostui siitä eteisen tapainen.
Kiuas oli tavallisesti oviseinän vasemmalla puolella. Se oli tehty luonnon
kivistä ilman laastia. Kiukaan sivut olivat melko paksut, ja niiden välillä oli tulipesä. Tulipesän laki tehtiin valituista luonnonkivistä holvaamalla. Nämä teräkivet olivat siis tulta vastassa; niiden väliin ja päälle ladottiin nyrkin
kokoisia löylykiviä melko paksusti.
Kiukaan suuaukko oli tuvan perään päin. Sen edessä ei ollut lattiaa, sillä se olisi palanut, koska pesän ulkopuolelle tehtiin tuli, kun täytyi keittää.
Oven vastapäisellä seinällä oli parvi, jossa istuttiin kylvettäessä ja maat- tiinkin, kun saunaa käytettiin asuntona. Saunan seinät tehtiin yleensä melko korkeiksi, jotta parvi voitaisiin tehdä kiuasta korkeammalle, jolloin jalatkin saivat löylyä.
Tuohikaton alapuolella oli välikatto, joka rakennettiin omien niskojensa varaan ladotuista halaaspuolikkaista. Näiden päälle pantiin sammalia tai mät
täitä täytteeksi, että välikatto piti lämpimän sisällä.
Ikkunain tilalla seinässä oli yksi tai pari lautaluukulla peitettävää »aak- kunaa».
Asuintupana käytetyssä savutuvassa oli kiukaan yläpuolella lautalevyllä peitettävä aukko, räppänä, josta savu laskettiin lämmitettäessä ulos. Savua tuli kuitenkin sisään, minkä vuoksi mahdollisimman pian rakennettiin jat
koksi toinen savutupa. Näitä lämmitettiin vuorotellen, jolloin voitiin siirtyä savua pakoon aikaisemmin lämmitettyyn tupaan. Varsinkin pikkulapsia oli talvella vaikea suojella savuun tukehtumasta, kun oli ainoastaan yksi tupa.
Saunavesi kuumennettiin siten, että saunaa lämmitettäessä pantiin saunan- pesään suurehko kivi, joka sitten nostettiin puupihdeillä vesisaaviin. Kiven kuumuus lämmitti saavissa olevan veden. Iisakki Leppänen (s. 1857) kertoi, että kun hän nuorena poikana oli äestyskloppina Säkkelässä, isäntä osti kaup- pareisulla olleelta sepältä rautaiset kivennostopihdit puisten sijaan. Kylän isännät kävivät ihmettelemässä tekniikan kehittymistä. Se oli kait vuonna 1870.
Miehet menivät tavallisesti ensimmäisinä saunaan, ja heillä oli siellä löylyn heittäjänä joku nainen, joka pesi ainakin isännän selän. Poikaklopit
kiusasi-129