vat toisiaan puhaltelemalla toistensa selkään ilmaa kuumassa löylyssä, mutta vanhemmat miehet lopettivat pian tällaisen vallattomuuden, sillä saunassa täytyi olla kuin kirkossa.
Ollessaan Sarassa piikana Iida Aho heitti löylynheittäjänä miehille kiusa- löylyn (sietämättömän kuuman). Kun sitten Iida oli vuorollaan kylpemässä, tulivat talon rengit ja piiskasivat Iidan nokkosilla.
Joku voi ihmetellä, miksi terveydenhoito on aloitettu savupirtin rakentami
sen selostamisella, mutta on otettava huomioon, että kun asukas vaurastui niin, että hän pystyi rakentamaan itselleen asuinrakennuksen pelkäksi asunnoksi ja riihen viljan riihittämiseen, sauna voi sellaisenaan siirtyä terveydenhoidon ja virkistyksen laitokseksi, jopa synnytyslaitokseksi.
— Sauna joutui toimimaan myös saunattomien naapureiden kylpylaitok
sena. Naapureissa saunominen oli ennen vanhaan hyvin yleistä. — Niska- Kauppi, Jaakko Niskajoki (s. 1840) oli ottanut selville, milloin missäkin talossa kylvetään. Hän totesi, että saunominen aloitetaan melko säännöllisesti kus
sakin naapuritalossa, mutta niin eri aikoina, että kun toisessa talossa tultiin saunasta, toisessa vasta alettiin »ryhöillä» saunaan menoa. Koska Kauppi oli
»ahavattu» löylymies, hän järjesti aikansa niin, että kävi samana iltana kol- messakin saunassa kylpemässä. Oikosessa saunottiin aikaisemmin kuin muissa taloissa; Kauppi menikin ensin Oikoseen ja kylpi siellä. Eräänä lauantai-iltana hän tultuaan Oikosen saunasta meni Ilottulaan (myöh. Sievikorte), kylpi siellä ja meni sitten Poikkeukseen (myöh. Latvakorte). Siellä Kauppi antoi saunoista arvostelunsa: »Ei tämä oo mikään sauna, Oikosella se on sauna. Ilottulan sau- nas oli vähä käryä, mutta tää ei ook käryäkää» (oli vähän löylyä).
Usein kehittyi himokylpijäin kesken kilpailu siitä, kuka kestää enimmän löylyä. Kustaa Säkkijoki (s. 1841) oli mielestään hänkin kova löylymies, ja kun hän kerran sattui yhtaikaa Niska-Kaupin kanssa Oikosen saunaan, he innostuivat kilpailemaan siitä, kumpi kestää enemmän löylyä. Talon oma väki oli jo lähtenyt saunasta tupaan. Saunassa oli riittävästi kuumuutta, joten kil
pailu siellä kävi. Niskajoki tuli ensin tupaan, ja kun ei Kustaata alkanut kuu
lua, mentiin katsomaan, missä hän on. Kustaa oli pökertynyt ja kaatunut han
keen. Hänet talutettiin tupaan, jossa Kauppi kerskui: »Kun ei tuonvertaa kestä».
Talojen saunoissa oli monenlaista kylpijää, varsinkin heinä- ja leikkuu- sekä riihiaikana. Oli torppareita perheineen, päivämiehiä, urakkamiehiä ja muita, sillä talossa muutenkin käymään tullut meni saunaan, kun se kerran oli läm- minnä. -— Talvella taas pieniperheiset eivät viitsineet omaa saunaansa läm
mittää, vaan he menivät talojen saunaan, eikä saunaamista ole tiettävästi kukaan kieltänyt.
Tästä joukkokylpemisestä seurasi usein, että jos joku kyläläisistä sai syy
hyn eli syytön, se levisi pian muihinkin kyläkunnan asukkaisiin. Mutta ei syyttöä siltä pelätty.
Eino Oikonen (s. 1901) kertoi olleensa Matti Rinnenmäellä riihellä. Puolen
päivän aikoihin tuli riiheen naapuritorpan emäntä, joka lupasi lämmittää sau
nan, jos hänen miehensä Iisakki pääsee illalla saunaan, kun hänessä on syyttö.
Matti lupasi, Mari alkoi lämmittää saunaa, ja miehet jatkoivat riihityötä. Kun Mari sitten tuli ilmoittamaan, että sauna on valmis kylvettäväksi, Matti vei vielä suuren sylyksen koivuhalkoja saunan pesään, ja Mari rupesi siunaa
maan: »Ja kun minä kyllä kuumaksi lämmitin saunan ja sinä vielä lisäät puita».
Eino ja Matti olivat suunnitelleet, että kun Iiska tulee illalla saunaan, he ajavat Iiskan ulos kuumalla löylyllä. Mutta toisin kävi: Kun Iiska nousi parveen, hänellä oli lyhytvartiset pieksusaappaat jalassa ja kintaat kädessä. Hän alkoi vihtoa niin, että heikkopäistä hirvitti. Eino ja Matti joutuivat lähtemään vil- voittelemaan. Matti heitti ulos mennessään ison sangollisen vettä kiukaalle ja löi saunan oven kiinni. Kun he sitten menivät saunaan, makasi Iiska seläl
lään parvessa. Eino sanoi, että se on kuollut, mutta Matti sanoi: »Vielä sen huuliparta liikkuu.» — Se Einon ja Matin oli pistänyt vihaksi, kun Iiska ei ollut huomannut, että he olivat kiusalöylyn heittäneet.
Synnytyslaitos
1800-luvun puolella syntyneet karvialaiset ovat kaiketi kaikki syntyneet saunassa.
Kun »vahavana» oleva nainen tunsi aikansa lähestyvän, hän pani saunan lämpiämään, ja mies lähti hakemaan »paarmuskaa» (barnmorska). Karvian kylässä haettiin vanhimpaan aikaan apuun Alppu Rajaniemi (s. 1833), K orpi- Sabina, Pykärin Hessa, Tuomen Maija ja 1869 syntynyt Anttilan Maija, joka, kun synnytys alkoi kestää yli viiden tunnin, juotti synnyttäjällä tämän avio
miehen kusta. Se oli sellainen lääkitys, että heti lapsi syntyi. Saran kylän tunnetuimpia olivat Ylikortteen muori ja 1849 syntynyt Katariina Kalliomäki;
kirkon kylässä asui laajalti kuljetettu Mattilan muori. Ja laajalti kuljetettiin kanttinkyläläistä Anttilan muoriakin, joka pelasti papin rouvankin eloon pori
laisen opinkäyneen kätilön käsistä.
Tässä ainoastaan minun tietooni tulleet paarmuskat.
Pirttiviinat
Kylän emännät tulivat »pirttikeetä» katsomaan ja toivat tälle »pirttivii- noja».
Isäntäkin oli varannut lääkettä emännälleen, ja pitihän sitä aina olla talossa
»tuskan vara».
Vaikka kylissä olisi ollut avustajia synnytykseen, se täytyi silti usein hoitaa omin ja perheen voimin. Synnyttäjähän oli maalaisemäntä, jolla ei ollut lomit
tajaa raskauden viime päiviksi (eikä muuten ole vieläkään), vaan hänen täytyi ruokkia väkensä ja usein karjansakin yksinään. Niinpä kerrotaan tapauksista, jolloin emäntä vietyään etäiselle niitylle ruokaa palasi kotiin lapsi sylissään askareitaan hoitamaan.
Mutta muihinkin terveydenhoitoa koskeviin asioihin kuin synnytykseen sauna tarjosi tilojaan: Saunan lämpimässä hierojamummut notkistivat talon asukkaiden työssä kangistuneita lihaksia, ja kupparit imivät sarvillaan ruumiista pahan pilaantuneen veren. — Ja miten virkistyneeltä tuntuikaan olo, kun sai kovan päivätyön jälkeen ottaa saunassa vihaiset löylyt, joita vielä tehostettiin vihdan (vasta) lyönneillä. »Ellei terva, sauna ja viina auta, on tauti kuole
maksi», vanhat ovat todenneet. Varsinkin heinäaikana useassa talossa sauna lämmitettiin jokaisen arkipäivän iltana.
Ei ole mikään ihme, että saunaa kunnioitettiin kuin kirkkoa. Saunassa ei saanut turhia puhua, ja muutenkin piti olla rauhallinen.
Suomesta kuten muistakin maista on löydetty vuosituhansia vanhoista hau
doista vainajan mukaan pantuja aseita, jotta tulevassa elämässä olisi
»kättä-pidempää», mihin tarttua tarvittaessa. Luultavasti ahkeralle kylpijälle on pantu vihtakin mukaan, mutta se on tietysti vuosisatojen kuluessa maatunut olemattomiin!
Hierojat, kupparit ja noidat
Ainakin 250 vuotta on karvialaisten terveys ollut noitien, hierojien ja kup- pareiden varassa, sillä vaikka Ikaalisissa näyttää olleen piirilääkäri, niin ainoas
taan aniharvat lienevät menneet sinne saakka lääkärinapua saamaan. Kait tämä piirilääkäri on jolloinkin käynyt Karviassakin, koska vaivaishoidon pöy
täkirjoissa on mainintoja köyhien lääkemaksuista.
Ensimmäinen kunnallinen toimenpide terveydenhoidon hyväksi oli kun kuntakokous päätti kokouksessaan 8.5.1887: »Päätettiin yksimielisesti pyytää apoteekkilootaa Ikaalisen Apoteekari Strömmeriltä.»
Yhtä yksimielisesti ei kuntakokous suhtautunut siihen esitykseen, että kun
taan valittaisiin opin käynyt kätilö oppimattomien »paarmuskien» sijalle. Pal
jon asiasta »hammasta valkaistiin» ja saamatta kätilö olisi ehkä jäänytkin, ellei Hermanni Airola olisi sanonut, että toinen on pitäjään hankittava, kätilö tai kuohari. Vasta 1922 valittiin 30. 1. 1878 Otavan tytär virallisesti Karvian kun
nan kätilöksi. Hän oli kyllä jo jonkin aikaa hoitanut tointa yksityishenkilönä.
Hän on aikanaan neulonut umpeen monta tappelussa tai muuten saatua haa
vaa, lääkäriä kun ei ollut. Parkanon apteekin haaraliike perustettiin Kar- viaan n. v. 1923.
Hierojat
Lämmitetyssä saunassa he parannustyötään harjoittivat. Karviassa oli monta niin hyvää hierojaa, että asiakkaat joutuivat jonottamaan, kuten Ruja- Liisa kertoi: »Kun minä menin pyhänä kirkkoon, niin heti tuli Horman kirkko- väärti kirkonmäellä minulle sanomaan: Tuletko mua hieromaan? En minä ehti
nyt Hormalle vastaamaankaan, kun siihen tuli Lautamäen isäntä ja kysyi:
Tuletko mua hieromaan? Saman tien tuli siihen Kanttin isäntäkin ja kysyi:
Tuletko mua hieromaan? En minä kerinnyt vielä kenellekään vastata, kun sii
hen tuli Westerbacka ja kysyi: Tuletko mua hieromaan? Silloin minä sanoin, että: Hyvät isännät, kyllä se nyt on niin että Westerbackahan minä ensiksi menen.»
Liisa oli saanut liikanimen Ruja-Liisa sen johdosta, kun hänellä oli tapana kuin kerskaillen valittaa, että hänen täytyi aina ympäri pitäjää rujata (kun on niin ylösotettu).