142 toimitusta on siis päättynyt keskinäiseen sovintokauppaan vuokralauta
kunnan välityksellä, ja pöytäkirja päätetty kauppakirjalla asianosaisten kes
ken mikä osoittaa, että asianosaiset suhtutuivat myötämielisesti toimituksiin.
Jo ennen vuotta 1909 oli 45 torpparia ostanut torppansa taloksi, ja v. 1910—
1923 lunastettiin ilman vuokralautakunnan välitystä 24 torppaa.
Kruununtorppien, metsänvartijatorpat mukaan lukien, lunastuslaki tuli voi
maan vasta myöhemmin. Kruununtorppien luku oli 38.
Ylläolevien numeroiden mukaan oli lunastettujen torppien luku 277, mutta en väitä lukua oikeaksi, sillä jo hyvin aikaisin ovat talot mm. ostaneet torppa
reilta torppia taloon, ja niihin on istutettu sitten asukkaiksi talon lapsia. Tie
tysti sellaisia tapauksia on useitakin, mutta mainitsen tässä vain muutamia:
Saari on entinen Seppä-niminen torppa, Alakarvia on entisen Teppalan torpan paikalla ja Karjanmäki-niminen torppa on nyt Mäkikarvia. Vuoden 1890 kir
konkirjasta voisi kait saada Karvian torppien kokonaismäärän, sillä siihen men
nessä tuskin on montakaan torppaa lunastettu, eikä sen jälkeen perustettu mon
takaan uutta torppaa.
Vuokralautakunnan päätöksellä saivat torpparit ja mäkitupalaiset tiluksia
yhteensä tietääkseni noin 2,098 ha
Yksityiskaupoilla — 1909 1,155 ha
Yksityiskaupoilla — 1910— 1923 508 ha
Kruununtorpat noin 2,190 ha
5,951 ha
Näistä vuokralautakunnan välityksellä annetut hehtaarimäärät pitävät suunnilleen paikkansa, mutta muiden summat olen merkinnyt arviolta, sillä todellisten lukujen saanti vaatisi suurehkon työn.
Ehkä joitakuita kiinnostaa, paljonko torppia oli eri kylissä. Alla olevissa sarakkeissa ovat nämä tiedot: I tarkoittaa vuokralautakunnan välityksellä teh
tyjä kauppoja, II vapaaehtoisesti tehtyjä kauppoja v. 1910— 1923, III ennen vuotta 1909 tehtyjä vapaaehtoisia kauppoja, IV kruununtorppia, V yhteensä.
I II III IV V
Karviankylä 30 7 9 12 58
Kirkonkylä 23 4 4 3 34
Saran kylä 27 6 8 3 44
Sarvelan kylä 17 5 8 1 31
Kanttin kylä 35 1 6 3 45
Suomijärven kylä 19 — 10 14 43
Ämmälän kylä 19 1 — 2 22
170 24 45 38 277
En tahdo väittää, että sovintokauppojen syntyminen olisi ollut yksinomaan vuokralautakunnan sovittelutaidon ansiota, sillä torpparit käyttivät usein pai
nostuskeinona sitä, että jos vapaaehtoista kauppaa ei synny jää kauppahinta maksettavaksi valtion välityksellä, mitä talolliset näyttivät pelkäävän, syystä tai syyttä, en tiedä. Torppia lunastettiin yksityistalojen maista 137 kpl. Niiden keskimääräiseksi pinta-alaksi tuli 15,35 ha. Tämä on tilalle liian pieni koko, mutta sen jälkeenhän asiaa on korjattu antamalla valtion metsämaista lisämet- sämaita niitä anoneille.
Mäkitupa-alueita lunastettiin 33 kpl. Niiden pinta-ala oli keskimäärin 0,90 ha.
Keskimääräiseksi hinnaksi torpan tiluksista ja rakennuksista, mikäli viimek
simainittuja ollenkaan hinnoitettiin tuli noin 200 mk hehtaarilta. Vertauksen vuoksi mainitsen, että keskimääräinen torppien suuruus oli koko maassa 18,6 ha ja mäkitupa-alueilla 0,76 ha, mitkä määrät ovat melko lähellä karvialaisten yksityistiloista vuokralautakunnan välityksellä lunastettujen tilojen pinta-aloja.
Mutta jos näihin lisätään 38 kruununtorpan pinta-alat, jotka keskimäärin oli
vat 60 ha:n paikkeilla, nousee lunastettujen torppien keskimääräinen pinta-ala yli 24 hehtaariin.
Mainittakoon vielä, että v. 1809 oli torppia yksityistilojen alueilla 31 ja mäki
tupa-alueita 1 kpl. — Muuten talotkin olivat silloin kruununluontoisia. Vasta v. 1848 alettiin tiloille antaa perintötilojen oikeudet. Ala-Mattila oli ainakin vielä v. 1923 kruunuluonteinen.
Kuten edellä jo lienee tullut mainituksikin, melko sovinnollisia olivat lunas
tustoimitukset yksityistilojen torppia lunastettaessa.
Pahin vuokralautakuntaan kohdistuva solvaus oli, kun Teeriojan vanha- muori sänkynsä laidalla istuen paneskeli: »Köyhiä täällä sorretahan, ja rikkahia puosta pukatahan». Tämä tilaisuus oli 29. 11. 1924. Ei lautakunta siitä kyllä pahakseen ottanut.
Paljon lunastustoimituksissa kyllä puhuttiin, mutta lopuksi tehtiin sovinto- kaupat.
Minä en ollut mukana enää, kun kruununtorppia lunastettiin, koska olin muuttanut silloin jo Lahteen, joten niistä tilaisuuksista olen kuullut vain kuulo
puheita. Esim. Järvisen Matti oli Koivulan Jussille kertonut, että kun Korkia- salon kr. torppaa lunastettiin ja oltiin menossa katsomaan metsähallituksen tor
palle osoittamaa metsäpalstaa, niin pahasti oli Matin sielua riipaissut, kun emäntä, joka hyvin tunsi luovutettavan alueen, edellä kävellessään veisasi:
»Valittaa täytyy, totta, ja surra suuresti...»
Jäljennän tähän tuon v. 1886 kirkolliskokouksen hyväksymän virsikirjan virren n:o 381, jossa on paljon muutakin opiksi otettavaa:
1 Valittaa täytyy totta ja surra suu
resti, kun vääryys vallan ottaa ja pahuus paisuupi, Mykäkskö tuli ker
ran jo kaikki maailma Kun oikeutta
kuissaan He korvat lummessa Ahdis
televat kansaa Sortavat vaivaista.
vät Vanhurskauden Herran Työt Herran väkevät; Hän kuinka voimas
sansa, Omansa vapahtaa Suuressa kunniassa pahasta pelastaa.»
Kun lukee Korkiasalon tilan luokituskortin, jossa tilan kokonaispinta-alaan 56,36 ha sisältyy peltoa 7,70 ha, kasvavaa metsää 4,30 ha (kasvukuutio 4,90) sekä joutomaata 44,36 ha, ymmärtää kyllä emännän murheen.
Tarkoitushan oli muodostaa elinkelpoisia tiloja, joten ainakin minua ihme
tyttää sellaisen tilan teko. Ja kylmillään tila kuuluu nykyisin olevankin, mikä on luonnollista.
Muuten lunastustoiminnan aikana vallitsi vuokralautakunnan jäsenten välillä hyvä toveruus. Hyvä huumori koetettiin säilyttää vaikeimmissakin tilanteissa. Ylimattila oli kyllä kerran, kun pinta-aloja mitattaessa satoi kovasti, menettää hyvän tuulensa ja puheli lakosta. Mutta kun Järvinen, märkänä itse
kin, avasi suunsa ja lohduttaen sanoi: »Vaikka raskaaksi näkyy tämä ajallinen vaivamme, kyllä illalla palkkamme maksetaan», niin tarttuipa Mattila taas mit
tanauhaan, ja niin voitiin sinäkin iltana lukea päätökset asianomaisille.
PALVELUSVÄKEÄ Piiat ja trengit
Palvelijat pestattiin vuodeksi kerrallaan. Vuosi alkoi ja päättyi marraskuun 1. päivänä, tai oikeammin palvelusaika Karviassa päättyi saarnattavan pyhäin
päivän jälkeisenä maanantaina, jolloin palvelijat saivat palkkansa ja »pääsin- kyrsänsä», ja alkoivat viettää »runtuviikkojaan». Tämä vapaa-aika oli kah
den viikon pituinen, joten palvelusvuosi oikeastaan alkoi marraskuun puoli
välissä.
Trengit tekivät pääasiassa ulkotöitä, siis maatalous- ja metsätöitä, mutta talvi-iltoina tehtiin myös puhdetöitä tuvassa: puuastioita, rekiä, työkaluja, päre- koppia ym. Polttopäreitäkin täytyi tehdä paljon päretorsille kuivumaan, sillä ennenvanhaan olivat kattolamput ja kannettavat lyhdyt harvinaisia, joten päre- valkean valossa puhdetyöt enimmäkseen tehtiin. Tällöin lapset joutuivat kyl- tymiseen asti toimimaan valkean näyttäjinä, eikä siinä toimessa kiitosta saa
nut. Sanottiinkin: »Valakian näyttäjä ei ook koskaak kehuja saanu, eikä siihen ook koskaap parasta pantukaa». Kun karjakartanollakin kuljettiin »valakia- tolloos» (tuulessa palamisen varmistamiseksi useamman päreen nippu palavia päreitä), on ihme, etteivät kaikki karjakartanot palaneet, sillä tulisia karsia varisi tästä tollosta.
Hevoset ruokki yleensä renki, mutta usein myös isäntä tahtoi itse varmistaa, että ruokinta tapahtui säännöllisesti. 1800— 1900-luvun vaihteessa oli trengin vuosipalkka keskimäärin 60 markkaa, sekä parseeleiksi kengät, hurstihousut ja -paita. Tietenkin oli paremmin palkattuja trenkejäkin. — Työpäivä oli pitkä talvellakin, mutta kesällä kun ulkona näki hyvin työskennellä, työpäivä kesti aamu viidestä kello 10:een illalla, varsinkin sadonkorjuun aikoina. Mutta kyllä päivällä ruoan jälkeen maattiin ruokalepoa.
Piika joutui menemään navettaan jo viiden aikoihin ja kun hän sai siellä aamuaskareet tehdyksi, oli hänen tuvassa istuttava rukin taakse kehräämään
lankaa. Kerrotaan joidenkin piikojen kehränneen navetta-askareidensa välissä 18— 20 pasmaisen vyyhdin päivässä, mikä on sellainen saavutus, että saavutus ja sen tekijät muistettiin vielä vuosikymmenien kuluttua. Sunnuntaina ei sen
tään kehrätty, mutta »itikat» oli hoidettava.
Kesällä oli piikakin ulkotöissä: ojien perkuussa, heinä- ja leikkuutyössä ja tietenkin riihellä.
Piian palkka oli 40— 60 mk, 2— 3 naulaa villoja, 1-—2 paria yksipohjaisia pieksuja. Lisäksi piika sai kasvattaa talon valmiiksi muokatussa pellossa kapan pellavaa (siis siementä 1 kappa = 5,5 litraa). Lähtiessään pääviikoille hän sai emännältä evääksi »pääsinkyrsät», 7— 12 leipää, lampaanlavan, pari kotite
koista juustoa ym., mikä riippui emännästä ja tietysti piian hyvyydestä.
Pääviikkojen aikana trengit ja muut nuoret miehet järjestivät tansseja.
Kaikki tytöt eivät juuri tansseihin ehtineet, vaan kehräsivät lankoja ja kutoivat niistä kankaita joko kotonaan tai taloissakin, ellei kotona ollut tilaa. Silloin, talossa ollessaan, auttoi piika emäntää askareissa ja sai siitä eri palkkion.
Karviassa ei koskaan ole ollut vastaavia suurtaloja, joten talon oma väki joutui tekemään työtä siinä kuin palvelijatkin, ja oli vain harvoja taloja, joissa isäntä ei ottanut työhön osaa. Enimmäkseen isäntä söi samassa pöydässä kuin työväkikin, sillä taloissa oli vakinaisten palvelijain lisäksi työssä ja syömässä torpparit ja päivämiehet. Kun samoja töitä tehtiin ja samaa ruokaa syötiin, ei ollut suurtakaan säätyeroa. Esimerkiksi häihin kutsuttiin lähiympäristöstä jokainen ilman erotusta.
Kirjoituksessa Pyhäinmiesten päivä kerrotaan enemmän tästä palvelijoiden merkkipäivästä.
Mainittakoon että suuremmissa torpissakin oli palvelusväkeä.
Itselliset ja koturit
Paitsi vuosipalvelijöistä ja »taksvärkkiään» suorittavista torppareista, saivat talolliset avputyövoimaa myös »itsellisistä», jotka eivät olleet itselleen homman neet vakituista omassa nimessä olevaa asuinpaikkaa, esim. »mäkitupaa», jossa enimmäkseen ei ollut maata enempää kuin rakennuksen alla oleva »tontti», vaan asuivat »hyyryläisinä» (hyyrym maksua vastaan) eli »kotureina» jonkun talon tai torpan huoneissa, joskus saunassakin. (Vanhoissa kirkonkirjoissa inhyysing)
Itselliset, jotka usein olivat perheenisiäkin, olivat sitten kiireellisinä sadon- korjuuaikoina hyvinkin haluttuja taloihin aputyövoimaksi. Muina aikoina oli itsellisille tarjolla paljonkin talollisten »urakalla» teettämiä töitä, kuten kuok
kimista, ojankaivua, halonhakkuuta, y.m. töitä, joista maksu voitiin laskea teh
dyn työn yksikköhinnan mukaan.
Usein oli perheellisillä itsellisillä »itikkakin», lehmä tai joku lammas asuin
paikkansa karjakartanolla olevissa tiloissa. Rehun niille he »prahtasivat» (mak
soivat vuokran työllä tai rahalla) talollisilta vuokraamiltaan pelloilta tai nii
tyiltä, huusivat »heinäavisjooneista», jne.
MUSTALAISIA
Karvian 1800-luvun asukkaille täytyy antaa se tunnustus, etteivät he har
joittaneet rotusyrjintää, vaan majoittivat ja ruokkivat taloihinsa poikenneet mustalaiset, joita toisinaan tuli taloon monta hevoskuormaa. Monasti oli Hor- maluoman talon arkitupakin niin täynnä mustalaisia, ettei oma väki tahtonut enää mahtua sekaan. Ja lattia oli olkien peitossa, kun mustalaiset niitä makuu- alustakseen kantoivat. Isäntänä Hormassa oli silloin, kun mustalaiset saivat talossa kortteerin, kirkkoväärti Juho Hormaluoma (s. 1840), joka sanoi, että jos- sakinhan niidenkin pitää yötä olla.
Jannen joukko, jota ei kerralla tullut kovin monia, oli talossa melko usein, mutta se oli siivoa joukkoa, ei juuri talonväkeä häirinnyt. Mutta toisinaan mustalaisia, kuten sanottu, tuli tupa täyteen. Yleensä nämäkin elivät siivosti, joten eivät häirinneet muuta kuin paljoudellaan.
Kerran kuitenkin tuli taloon outo joukko, joka ei tietänyt, että jos aikoo olla talossa, ei saa harjoittaa vilppiä. Kun talon miehet menivät saunaan, ja tupa jäi mustalaisten haltuun, niin saunasta tultua huomasi joku trenki, että hänen kel
lonsa oli hävinnyt. Etsinnässä löytyi kello joltakulta mustalaiselta, ja silloin tuli koko joukolle äkkilähtö, sillä talonväki ja osa talon paikalla olleista torp
pareistakin olivat kookkaita, väkeviä miehiä, jotka alkoivat heitellä mustalaisia kuistilta pihalle. Taloon tulossa ollut naapuri ihmetteli: »Mustalaisiako täällä sataa?»
1876 syntynyt Mauri Närvä oli kuullut, että mustalaisilla oli mukanaan voi- pytty, johon oli varsinkin syrjäisten paikkojen asukkaiden pakko panna voita.
Sikojakin oli mustalaisilla ollut, ja niillekin oli asukkaiden annettava ruokaa.
Mutta kun mustalaisten sika meni Natanael Jaakonpoika Haapaniemen (s.
1763) pajaan, tuikkasi seppä salaa kuumalla raudalla sikaa takareikään ja kun mustalaiset tulivat sikaansa haeskelemaan, oli seppä kauhistuneena tarkastele
massa sian takapuolta ja määräsi heti sian vietäväksi pois hänen pajastaan, sillä siinähän on rutto. Mustalaiset pelkäsivät tautia ja kuolemaa ja rukoilivat, että seppä hautaisi sian. Sen lupasikin Natanael tehdä kovien pyytelyjen jälkeen.
Suolan kanssa seppä sitten hautasi sian punttuunsa. Tämän tiesi Koivuluoman poika Taavetti Soutaja (s. 1878), joka oli syntynyt Natanaelin kotikylässä.
Mauri Närvä kertoi myös, että kerran oli Hannulan pihassa ollut 9 hevos
kuormaa mustalaisia. Heidän joukossaan oli myös Konstu-niminen suuri musta- laismies. Konstu oli sanonut olevansa mustalaisten kuningas, ja määräsi siinä, että erään miehen oli vietävä Kauhajoelta lainaamansa kärryt takaisin. Konstu
oli mennyt Kauhakorpeen asti kärryt lainanneiden kanssa, ja tuli takaisin näi
den hevonen mukanaan.
Valto Mäki (s. 1898) kertoi, että kun Mäessä oli isäntänä 5. 2.1800 syntynyt Johan Gustaf Johansson, oli ennen viinanpolttokieltoa (1866) ollut Hormaluo- malla kinkerit, joihin miltei koko väki oli mennyt. Ainoastaan jokunen nainen oli kotimiehenä. Silloin tuli taloon (paikalla nyt Tasanko-niminen talo) iso joukko mustalaisia, jotka olivat vaatineet kotona olevat naiset antamaan heille kaikenlaista ruokatavaraa, ja olivat pakottaneet nämä kantamaan tuhkasuusta hevosilleen käymässä ollutta »viinan ainaa». Naiset olivat jotenkin saaneet sanan 2 km:n päässä olevaan kinkeritaloon, josta tuli hevoskuormallinen mie
hiä. Mustalaiset eivät olleet aikoneet lähteä, vaan ottivat tulijoita vastaan mus
talaisnaisten kantaessa miehilleen halkoja tappeluaseiksi. Pakoon olivat musta
laiset joutuneet kuitenkin lähtemään ja niin kiiruusti, että heidän pussinsa jäi
vät taloon.
Ei ole tiedossa, minkä niminen oikeastaan oli se mustalaisrosvo, joka ammut
tiin Saarimäen saunassa. Pretu-nimellä hänet muistetaan. Kun ei tiedetä Pre- tun oikeaa nimeä, on vaikea kirkonkirjoistakaan ottaa selville hänen kuolin- aikaansa. Hän teki varkauksiaan ja suoranaisia ryöstöjä ympäristöpitäjissä, joten pitäjien miehet yksituumaisesti alkoivat häntä jahdata, kuten henkipattoa ainakin. Mukana tässä jahdissa oli paitsi karvialaisia, myös Kauhajoen ja Jalasjärven miehiä sekä parkanolaisia, ehkä hongonjokisiakin. Miehet saivat Pretun ahdistetuksi Saarimäen saunaan. Saarimäessä hänen kerrotaan asu
neenkin.
Muistitieto kertoo, että Pretu oli ollut sotilas ja että hänellä oli sotilasajalta ampuma-aseita. Hän vastasikin piirittäjien tuleen, ja joku hänen mukanaan ollut nainen latasi hänelle pistooleja, ehkä muitakin aseita, sekä kieppui Pretun edessä niin, etteivät piirittäjät häntä välttäen uskaltaneet ampua. Sanotaan ettei Pretuun pystynyt lyijykuula, mutta kun eräs mies teki kuulan hopeasor- muksestaan, niin se läpäisi ja Pretu kuoli.
Kerrotaan, että Pretu oli syönyt seitsemän syntymättömän lapsen sydäntä, ja jos hän olisi syönyt vielä kaksi, eivät mitkään kuulat olisi häneen pystyneet.
— Pretua ei haudattu siunattuun maahan, kuten ei muitakaan rikollisia, vaan pohjoispuolelle kirkkoa kiviaidan viereen. Hän alkoi kummitella ihmisille, joten hänen hautansa avattiin ja hänen päälleen pantiin kiviä, ja sen jälkeen ei Pretu päässyt enää haudastaan kulkemaan. — Nähtävästi pian Pretun kuole
man jälkeen tulivat mustalaiset hänen haudalleen itkemään ja valittamaan, että Pretun viaton veri on tähän vuodatettu. Silloin kirkon kattoa tervaamassa olleet miehet pirskottelivat mustalaisten päälle tervaa.
Eräiden tapausten perusteella on arveltu, että Pretu olisi ammuttu 1820—
1840 välisenä aikana. Seurakunnan kokousten pöytäkirjassa on kyllä mainin
toja rikollisten seurakuntalaisten puuhista, esimerkiksi viinan salapolttajien rankaisemiseksi kihlakunnanoikeuden määräämien rangaistuksien lisäksi on pää
tetty pitää heitä vielä joku pyhä jalkapuussa. Siksi tuntuu kummalliselta, ettei Pretun tapaisen rosvon puuhista ole mainittu mitään pöytäkirjoissa. Seurakun
nan kokousten pöytäkirjasta puuttuvat sivut 149— 152, eli 148 sivulla on kokouk
sen 10. 7.1825 alku ja sivulla 153 on kokouksen 19. 11.1826 loppupykälät. Näillä puuttuvilla sivuilla voisi kyllä olla Pretuakin koskevia päätöksiä.
NÄLKÄVUODET
Kunnallislain voimaantulo v. 1865 sattui vaikeaan aikaan, sillä silloin alkoi
vat huonot vuodet, aika, joka v. 1867 päättyi selvään katoon, joten kunnanhal
litus ryhtyi torjumaan nälkää ja sen seurauksia, tauteja. Eikä tilannetta suin
kaan parantanut viinan polttokielto, josta oli seurauksena viinan salapoltto sekä kruunun »pränneistä» saatavan viinan salakauppa.
Jämijärven pastori Wilh. Carlsson kertoo kirjassaan nälkävuosista, että jo kesät 1865— 1866 olivat kylmiä ja sateisia, mutta: »Sitten tuli kylmin kewät w.
1867 kuin koskaan muistetaan olleen: 9 päiwä Toukök. oli 4° kylmä keskipäi
v illä , 6° auringon laskiessa; aurinko ei wähintäkään sulattanut lunta Toukok.
11— 12 p. matkustin reellä maitse Jämijärvveltä Parkanoon. Wielä 18 päiw. oli paras keli jäällä ja metsäteillä: 22 p. piti jää hywin waikka hewosella ajella.
Wasta 4 p ä iv in ä kesäk. meni järwi auki, joka muutoin tawallisesti noin 8 p.
Toukokuuta - - Kevätkylvvöjä ei ollut hankkiminenkaan ennen kuin wasta Juhannuksen aikaan...»
Karvialaiset olivat jo aikaisemmin tottuneet niin halloihin, etteivät kaikkia viljojaan hävittäneet, vaan säilyttivät pahan päivän varan laareissaan, mistä niitä nytkin löytyi pahimpaan tarpeeseen. Kutzin Amalia oli Hormaluomalla lapsenammana nälkävuosina ja on kertonut, ettei Hormaluomalla syöty pettua.
Silloinen Hormaluoman isäntä oli kertonut leikanneensa rukiin vihantana, en
nen halloja. Vaikka viljaa tuli vähän, se oli »sanosta», joten jauhot lisääntyi
vät keitettäessä ja leivottaessa.
Aikaisemmin kuin kukaan muu valtionvaraintoimituskunnan päällikkö, senaattori Johan Vilhelm Snellman käsitti, että oli nopeasti ryhdyttävä järjes
tämään apua. Mutta rahaa viljan ostoon ei ollut. Sen tähden Snellman kään
tyi frankfurtilaisen pankkiirin, vapaaherra C. von Rothschildin puoleen pyytäen lainaa. Rothschild väitti, ettei hän voi järjestää sellaista lainaa omasta pussis
taan, vaan se on järjestettävä tavallista lainanjärjestelytietä. Snellman sanoi, että Suomen kansa on jo kuollut, ennen kuin sitä tietä laina saadaan. Ja niin Rotschild antoi omasta pussistaan 6 miljoonan markan lainan.
Snellman oli kuitenkin sitä mieltä, ettei avustuksia ilmaiseksi jaeta, vaan ne on työllä ansaittava. Niin sitten järjestettiin miehille vesiperäisten maiden ojitustyötä ja heikommille miehille kaikenlaista käsityötä, kuten puulapioiden,
kirvesvarsien, kuokanvarsien ym. puukalujen tekoa. Naisille taasen järjestet
tiin kehruuta, kankaankudontaa, jäkälien keruuta ja puhdistusta ym.
Matts Lähdenniemen tilitys Sarvelan kylässä olevan Pelinevan ja Karvian kylän takalistolla olevan Takanevan ojien kaivuusta:
»Tilinteko niistä valtion varoista kuin näljän hädän lievittämiseksi Karvian kappelin seurakunnassa on myönnetty alamainittuun työhön talven kuluessa vuonna 1868.
Karvia 28na päiv. Helmikuuta 1868
Matts Lähdenniemi Että yllämainittu työ on tehty ja palkat oikein maksettu todistamme Kar
viassa Helmikuun 29nä päivänä 1868.
Heikki Hermanninpoika Kaarle Kaarlenpoika Herman Hermanninpoika
Sarviluoma Etelämäki Sarviluoma
ittellinen torppari talollinen
(puum.) (puum.) (puum.)
»Mitä edellä Kruunun keheroosia minä kehrootin Waivaisten keheroota mihin meni jauhoja 14 leiviskää 6 naulaa 11 luodia. Loput jauhoista mitä siitä matosta jäi minä annoin Metti Matille niin kuin kirkkoväärti vainaa käski ja mikä oli 2 leiviskää 13 naulaa 30 luodia. Se tekee yhteensä mitä siitä matosta tuli 17 leiviskää 5 naulaa 9 luo.
Täs jälki kongis on mennyt kehräämiseen jauhoja 7 leiviskää 6 naulaa 10 luodia. Kymmenen leiviskää minä toin Mattilasta, pisako loput kangasten kuto
miseen, sitä en tiedä.
Joosep W b. (Westerbacka).»
Yleensä on vanhat tilitosittet Karviassa hävitetty, mutta eräitä hajanaisia listoja nälkävuosien töistä ja ostoista on löytynyt, kuten:
»Jäkäliä ostettu 164 leiviskää (1394 kg) - -/30 penniä.
Lähdenniemi vei jäkälän perkoo Räkningin ja maksaa perheille rahan.
16.11. 1868 Johan Kiikka»
»Jäkäliä puhdistettu Riikassa, Pappilassa, Otavalla ja Kanttissa yhteensä 650 leiviskää 17 naulaa (5.532,225 kg). 128: 35.»
»Ikaalisten rohtimia kehrätty ja kudottu Otavalla, Kanttissa ja Westerbac- kassa yhteensä 512 kyynnärää (307,2 m)»
»Suonvarsia ostettu Mustaltamäjeltä 3 tusinaa.»
»Kehrätty ja kudottu Mettimäessä, Kiviluomalla, Mustakoskella, Horma- luomalla, Hautalassa, Haaroossa, Ämmälässä ja Isokarviassa mk 230: 15.»
»Sairasten jauhoja on Josef Kallioniemi jakanut listan mukaan 16 leiviskää 10 naulaa (140.250 kg).»
Eräs kankaankudontalista on yhteensä 1.506 kyynärää: mk 182: 23.
Lankoja on myyty huutokaupallakin.
Kuten v. 1868— 1869 vaivaisrahaston tilistä näkyy, jäkäläkonsulentti Pris- kille on maksettu jäkäläleivän teon opetuksesta 8 mk. Samassa tilissä on mak
settu kruunulle jäkälistä 344:10 mk.
Kuten yllä olevista näkyy, täälläkin on käsitelty jäkäliä melko suuria mää
riä. Tuntuukin kummalta, että vanhat ihmiset eivät ole kertoneet mitään jäkä
län mausta ja käytöstä. Sen sijaan jokainen on kertonut petusta ja sen käy
töstä ja valmistamisesta, nauriiden ja niiden naattien käytöstä sekä ruumenien lisäämisestä ruokaan. Olkien jauhattamisesta ja niiden kuljettamisesta myl
lyyn kopilla on puhuttu. Tuntuisi siltä, että ne ovat olleet rukiin tähkiä, mutta kuka tietää.
Hilda Haanpäältä (s. 24. 9.1892) on saatu seuraava selostus petun valmista
misesta. Hildan kotona Korkiahalmeessa oli pettupuista tehty lato, jossa näkyi
vät vielä pettulevyjen piirut.
»Keväällä ja kesällä otettiin pettulevyt kasvavista männyistä. Ensin viil
lettiin veitsellä piiru pystysuunnassa ja poikkipiiruja halutun levykoon mukaan
Sen jälkeen levy irroitettiin pettulusalla. Talvella sahattiin männyn tyvipää n. 25 cm:n pituisiksi pölkyiksi, jotka tuotiin kuoren irrottamiseksi tupaan sula
maan.
Tämän jälkeen levyistä raavittiin kaarna pois, joten jäljelle jäi se nilakerros, joka vuosikasvaimena myöhemmin kiinnittyi puuhun, mutta nyt oli vielä irral
laan. Tämän jälkeen pettulevyt keitettiin pihkan poistamiseksi ja kuivattiin sitten uunissa. Levyt täytyi sitten vielä paloitella pieniksi paloiksi, että ne myl
lyssä jauhatettaessa menivät kivien väliin. Nila tunnettiin myös nimillä mäihä, jälsi ja jälttä.»
Kuten vaivaismakasiinin tilistä v. 1867— 1868 näkyy, Karvian kunta on jou
tunut maksamaan ulkokunnille kerjäläisten kyytipalkkoja ja hautausmaksuja.
V. 1868— 1869 on maksettu Poriin hautauskuluja 23: 06 mk, sairauskuluja Tur
kuun 304 mk ja Sarvelan »talontrenkistä Isojoelle» 6 mk. V. 1867— 1868 on ostettu 2 mattoa ruisjauhoja Tampereelta hintaan 200 mk.
Joissakin pitäjissä oli otettu kerjäläisiä kiinni senkin takia, että heidän kyy- ditsemisestään kotipitäjiinsä saatiin tienestiä. Kyynyn Mikki ja Sarvelan Kiia oli otettu jossakin pitäjässä kiinni, ja heitä lähdettiin tuomaan Karviaan. K yy- ditsijä poikkesi Hongonjoella syöttämään hevostaan Mäen taloon, jossa emän
nän sanotaan olleen kotoisin Karvian Poikkeuksesta (myöh. Latvakorte). Joka tapauksessa emäntä piilotti pojat uuniin, joten kyytimies joutui palaamaan takaisin tyhjin toimin ilman palkkaa, ja Karvia säästyi tämän kyydin maksa
misesta.
Vuosi 1868 oli hyvä vuosi viljan kasvatukselle, mutta kun moneltakin puut
tui siemenvilja, jäivät monen kevätkylvöt varsin pieniksi. Juho Mäki kylvi tuh
kaan kapan ohria, ja sai tulokseksi 4 tynnyriä hyviä ohria. Mutta kun hän kylvi ohrat tuhkaan mahdollisimman harvaan, ne vesoivat niin, että sato tuli niin
kaan kapan ohria, ja sai tulokseksi 4 tynnyriä hyviä ohria. Mutta kun hän kylvi ohrat tuhkaan mahdollisimman harvaan, ne vesoivat niin, että sato tuli niin