Tutkimustulosten yhteenvetoa - Fenomenologis-hermeneuttinen tutkimus päihderiippuvuuden vaikutu

Tutkimukseni aineistosta ilmeni, että päihderiippuvaisten läheiset kokevat itsensä heikolla itsetunnolla varustetuiksi, ymmärtämättömiksi, psyykkisesti sairaiksi ja voimattomiksi, mutta myös henkisesti kasvaneiksi sekä selviytyjiksi. Kokemukset omasta elämäntilanteesta päihderiippuvaisen läheisen rinnalla kuvautuivat myös aineistossa monella eri tavalla. Kirjoittajien kokemukset elämäntilanteestaan ja siitä kuinka läheisen päihderiippuvuus vaikuttaa siihen, kiteytyivät kokemuksiksi elämän epätyydyttävyydestä ja jopa sietämättömyydestä. Lisäksi läheiset kuvasivat kirjoituksissaan halua elämänmuutokseen sekä kokemuksiaan siitä, että läheisen päihteiden käyttö on alkanut hallita heidän elämäänsä.

Saastamoisen (2006, 170) mukaan ihminen muodostaa käsityksiä itsestään, eli minuudestaan ja identiteetistään tietoisen pohdinnan kautta. Oman identiteetin pohdinta olikin selvästi nähtävissä tutkimissani kertomuksissa. Läheiset jäsentelivät kirjoituksissaan eri tavoin kokemuksiaan itsestään, eli pohtivat minuuttaan. Osa kirjoittajista heitti ilmoille kysymyksiä omaan identiteettiinsä liittyen kuten ”Olen läheisriippuvainen enkö olekin?”. Tällaisen kysymyksen esittäminen saattoi olla lähinnä kirjoittajaa itseään varten eikä hän välttämättä olettanutkaan, että joku vastaisi siihen. Läheiset pohtivat identiteettiään myös sitä kautta, millaisina he ovat aiemmin pitäneet itseään ja minkälaisena he pitivät itseään kirjoitushetkellä. Osa kirjoittajista toi esiin olevansa pettynyt itseensä siksi että on ryhtynyt suhteeseen päihderiippuvaisen kanssa. Toiset olivat puolestaan pettyneitä siihen, etteivät he kyenneet irrottautumaan suhteesta. Pettymykset itseensä voi yhdistää jonkinasteiseen identiteettikriisiin.

Kokemus itsestä läheisriippuvaisena tuotiin esiin useissa kertomuksissa sekä selityksenä omalle elämäntilanteelle että omille kokemuksille, jotka liittyivät heikkoon itsetuntoon ja siihen että kirjoittaja eli tyytymättömyydestään huolimatta suhteessa päihderiippuvaisen kanssa. Kirjoittajat kuvasivat kertomuksissaan usein ensin päihteitä käyttävää läheistään ja elämäntilannettaan. Näiden johtopäätöksenä vaikutti syntyneen kokemus itsestä läheisriippuvaisena. Fadjukoffin (2015, 180) mukaan lähiympäristö onkin keskeisessä roolissa siinä, kuinka ihminen muodostaa käsitystä itsestään. Myös fenomenologisesta näkökulmasta tarkasteltuna ympäröivällä maailmalla on keskeinen merkitys siinä, millaisia kokemuksia ihmisille itsestään syntyy (Laine 2018, 29−30).

Baconin ja kumppaneiden (2018) mukaan oman elämäntilanteen ja kokemusten jäsentely on usein päihderiippuvaisten läheisille pitkäkestoinen prosessi. Läheis-, ja tai kanssariippuvuuskäsitteeseen samaistuminen voikin lopulta antaa läheisille selityksen omiin vaikeasti jäsenneltäviin kokemuksiin (Emt. 760.)

Useat päihderiippuvaisten läheisistä tehdyt tutkimukset (ks. esim. Olafsdóttir 2020; Orford ym. 2005;

Holmila 1997) ovat osoittaneet, että päihderiippuvuudesta aiheutuu läheisille negatiiviseksi miellettyjä tunteita, jotka kuormittavat heitä. Kokemusten, jotka liittyvät omaan psyykkiseen sairastumiseen voidaankin hyvin katsoa ainakin osittain juontavan juurensa negatiivisista tunteista, joita läheiset elämäntilanteessaan kokevat. Myös Hänninen (2004, 105−106) on todennut, että esimerkiksi katkeruus omaa elämäntilannetta kohtaan, koetaan usein voimavaroja kuluttavana.

Kokemukset itsestä voimattomana näyttävät ulottuvan myös läheisten kokemuksiin itsestä toimijana.

Aineistoni perusteella näyttää siltä, että läheiset kokevat, ettei heillä ole voimattomuuden vuoksi energiaa toimia haluamallaan tai itselleen tyypillisellä tavalla. Baconin ja kumppaneiden (2018, 762)

mukaan päihderiippuvaisten läheisten kyky huolehtia itsestään saattaa voimattomuuden seurauksena heiketä.

Kokemus itsestä ahdistuneena toistui kertomuksissa useaan otteeseen. Ahdistuneisuus voi olla hetkellinen ohimenevä tunne tai jatkuva olotila. Huttusen (2018a) mukaan ahdistuksen katsotaan olevan psykiatrisen sairauden oire, silloin kun se heikentää ihmisen toimita- tai vuorovaikutuskykyä.

Kirjoituksista oli tulkittavissa, että läheisten ahdistuneisuuden kokemukset olivat pitkäkestoisia ja että niillä oli vaikutusta heidän toimita- ja vuorovaikutuskykyynsä. Useimmat kirjoittajista kertoivat eläneensä vuosia, jopa vuosikymmeniä päihderiippuvaisen läheisen rinnalla. Ahdistuneisuus todettiin usein vaikean, pitkään kestäneen elämäntilanteen kuvailun jälkeen. Ahdistuneisuuden kokemusten kuvailtiin vaikuttavan toimintakykyyn esimerkiksi kuvauksena ”en jaksaa enää napista, olen hiljaa ja ahdistunut”.

Tulkitsin kirjoitusten perusteella, että ahdistuneisuuden ja masentuneisuuden kokemukset kumpusivat suoraan kirjoittajien omista kokemuksista. Yksikään kirjoittajista ei tuonut esiin masennuksensa tai ahdistuneisuutensa olevan ulkoapäin annettu, esimerkiksi diagnoosin muodossa.

Tulkintani mukaan väsymyksen ja voimattomuuden kokemukset kuvasivat kirjoittajan kokonaisvaltaista kokemusta itsestään. Kirjoituksista ei tullut sellaista vaikutelmaa, että kyse olisi ollut ohimenevästä tilasta. Kirjoituksista välittyi kuva, että kyse oli pitkään kestäneestä ”henkisestä tilasta”, joka oli alkanut määrittää läheisen kokemusta itsestään psyykkisesti sairaana ja voimattomana ihmisenä. Itsensä kokeminen voimattomana voi johtaa siihen, että läheisen on entistä vaikeampi irrottautua tai ottaa etäisyyttä päihteitä käyttävästä läheisestään. Itsensä kokeminen voimattomana voi helposti alkaa myös supistaa päihderiippuvaisen läheisen elämää. Hännisen (2004, 107) mukaan päihderiippuvaisen läheinen saattaa alistua tilanteeseen ja elää ikään kuin säästöliekillä, päivä kerrallaan elämää. Orfordin ja kumppaneiden (2005, 118) mukaan avuttomaksi heittäytyminen voi olla myös läheisen keino suojata itseään vaikeassa tilanteessa.

Läheisten kokemuksista omaan itseensä liittyen oli erotettavissa kuitenkin myös voimaannuttavaksi tulkittavia kokemuksia. Tällaisia olivat kuvaukset itsestä henkisesti kasvaneena ja selviytyjänä.

Omien kokemusten kirjoittaminen on voinut tuoda kirjoittajan omat henkisen kasvun ja selviytymisen kokemukset selkeämmin esiin. Hänninen (2018, 191) toteaakin että omasta elämästä kirjoittaminen on hyvä tapa keventää mieltä ja jäsennellä itselleen tapahtumia. Tulkitsen läheisten kokemukset henkisestä kasvusta ja vaikeasta elämäntilanteesta selviytymisestä kyvykkyydeksi nähdä oma itsensä ja elämäntilanteensa kokonaisvaltaisesti. Myös Itäpuisto (2005, 111) on todennut, että etenkin etäisyyden kasvaessa läheisten on helpompi nähdä elämänsä kokonaisuutena ja se millaisia

selviytymiskeinoja siihen on sisältynyt. Itsensä näkeminen henkisesti kasvaneena ja selviytyjänä vaatii kirjoittajalta myös positiivisuutta, optimistisuutta sekä toiveikkuutta.

Vaikka aineistoni mukaan kokemukset itsestä päihderiippuvaisen rinnalla muodostuvat helposti negatiivissävytteisiksi, aineistosta oli tulkittavissa, että päihderiippuvuus ei automaattisesti johda siihen, että riippuvaisen läheiset menettäisivät elämänilonsa tai kokisivat elämänsä huonoksi. On kuitenkin huomion arvoista, että aineistostani löytyneitä selviytymiskuvauksia oli vain muutama ja ne löytyivät pääosin sellaisista kertomuksista, joissa kirjoittaja kertoi, ettei ollut enää suhteessa päihderiippuvaisen kanssa. Osa kirjoittajista oli eronnut päihteitä käyttävästä kumppanista. Yhden kirjoittajan päihderiippuvainen isä oli kuollut. Itsensä kokeminen selviytyjänä voikin olla helpompaa vasta sitten kun ihminen on saanut etäisyyttä päihteitä käyttävään läheiseensä. Toisaalta aineistostani löytyi myös sellaisia kertomuksia, joissa läheiset kykenivät erottamaan itsessään henkistä kasvua myös tilanteessa, jossa läheisen päihteiden käyttö oli edelleen osa omaa elämää.

Epätyydyttäväksi elämänsä kokivat usein miten päihderiippuvaisten puolisot, mutta joissain kertomuksissa myös päihderiippuvaisten aikuiset lapset, jotka muistelivat lapsuuttaan päihderiippuvaisen vanhemman kanssa. Elämäntilanteesta, jossa toisen päihderiippuvuus on läsnä, vaikuttaisi tekevän epätyydyttävää se, että läheinen ei kykene elämään sellaista elämää, kuin hän toivoisi. Kirjoitusten perusteella puolisot toivoisivat pystyvänsä elämään sellaisessa parisuhteessa, jossa on mahdollisuus jakaa itselle tärkeitä asioita, kuten terveitä elämäntapoja. Päihderiippuvuutta lapsuudessaan kokeneet olivat lapsuudessaan toivoneet elämänsä olevan samanlaista kuin heidän normaaliksi kokemillaan perheillä. Kirjoittajien näkemys, jonka mukaan on olemassa jonkinlainen

”normaali elämä”, jota päihteitä käyttävän läheisen kanssa ei pysty saavuttamaan, vaikuttikin vahvistavan heidän kokemustaan oman elämäntilanteensa epätyydyttävyydestä sekä oman perheen epänormaaliudesta. Myös Olafsdóttir (2020, 82) on todennut tutkimuksessaan, että päihderiippuvaisten läheiset kokevat usein elämänsä epätyydyttäväksi ja epäsopuisaksi.

Osa kirjoittajista kuvasi läheisensä päihderiippuvuuden johtaneen siihen, että oma elämä oli käynyt suorastaan sietämättömäksi. Tällaisia kokemuksia ilmeni etenkin päihderiippuvaisten puolisoilla sekä aikuisten päihderiippuvaisten vanhemmilla. Päihderiippuvaisten puolisojen kertomuksissa korostuivat väkivallan uhka, joka teki elämästä sietämätöntä. Aikuisten päihderiippuvaisten vanhemmat puolestaan kokivat usein elämänsä sietämättömäksi jatkuvan omaan lapseensa kohdistuneen huolen takia. Eräskin äiti kuvasi, olevansa helpottunut vain silloin kun hänen huumeriippuvainen poikansa on vankilassa ”turvassa”. Oman elämän kokeminen sietämättömänä voikin juontaa juurensa jatkuvassa stressissä ja jopa pelossa elämisestä. Orford ja kumppanit (2005,

102) ovat myös todenneet, että on tyypillistä, että päihderiippuvaisten toiminta näyttäytyy heidän läheisilleen usein ailahtelevana ja jopa aggressiivisena.

Kaikista aineistoni läheisten kertomuksista oli erotettavissa kokemuksia siitä, että oman elämän on muututtava. Ihmisen elämän voidaan katsoa koostuvan erilaisista osa-alueista. Toisaalta elämä kietoutuu lopulta yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi, jonka osa-alueet limittyvät toisiinsa. Mikäli elämäntilanne käsitetään erilaisista osa-alueista koostuvaksi, läheisten kertomuksista oli eniten erotettavissa halua muuttaa läheisiin ihmissuhteisiin liittyvää elämän osa-aluetta. Osa läheisistä halusi tehdä sellaisen elämänmuutoksen, joka merkitsi lopullista eroa päihteitä käyttävästä puolisosta tai läheisestä. Osa läheisistä koki tarvetta elämänmuutokselle ennen kaikkea lastensa vuoksi.

Suurimmalla osalla läheisistä ei kuitenkaan vaikuttanut olevan elämänmuutoksen haluistaan huolimatta keinoja sen toteuttamiseen. Riippuvuuden monitahoinen luonne vaikutti myös vaikeuttavan läheisten ratkaisuja. Riippuvuuteen liittyviin haluihin voikin liittyä voimakkaita ristiriitoja, jotka johtavat siihen, että riippuvainen voi haluta käyttää päihteitä ja toisaalta haluta olla ilman niitä (Uusitalo 2018, 94). Päihderiippuvaisten ajoittaiset selvät jaksot vaikuttivatkin johtavan siihen, että kirjoittajien kokemukset omasta elämäntilanteesta ja elämänmuutoksen välttämättömyydestä vaihtelivat.

Kaikki kirjoittajista eivät nähneet eroa tai etäisyydenottoa päihteitä käyttävästä läheisestä vaihtoehtona elämänmuutoksen toteuttamiselle. Osassa kertomuksista kirjoittajat toivoivatkin, että heidän läheisensä päihteiden käytössä tapahtuisi muutos, joka heijastuisi omaankin elämään positiivisesti. Elämänmuutoksen toivottiin siis tapahtuvan päihteitä käyttävää läheistä menettämättä.

Kirjottajien joukossa oli sekä päihderiippuvaisten aikuisten vanhempia, päihderiippuvaisten lapsia sekä puolisoja. Päihderiippuvaisille onkin olemassa erilaisia tuki- ja kuntoutusmuotoja (ks. esim.

Pehkonen, Kekoni & Kuusisto 2019). Tämä voi olla omiaan pitämään läheisten toivoa muutoksesta yllä. Koski-Jännes ja Hänninen (2004, 9) ovat todenneet, päihderiippuvaisten läheisten tekevän usein paljon työtä sen eteen, että riippuvainen ymmärtäisi oman tilanteensa vakavuuden ja hakeutuisi avun piiriin.

Läheisten kertomuksista oli erotettavissa huomattavasti eniten kokemuksia siitä, kuinka heidän läheisensä päihteiden käyttö oli alkanut hallita myös heidän elämäänsä. Tällaisia kokemuksia oli niillä läheisillä, jotka asuivat tai olivat lapsuudessaan asuneet yhdessä päihteitä käyttävän vanhempansa kanssa. Kirjoittajien kokemusten mukaan läheisen päihteiden käyttö saneli ja hallitsi heidän omaa elämänrytmiään ja toimintatapojaan. Saman on todennut myös Itäpuisto (2005) väitöstutkimuksessaan. Päihteiden käyttö kietoutui erottamattomaksi osaksi perhe-elämää, juhlapyhiä

sekä yhteisiä lomia. Läheisten kertomuksista oli erotettavissa erilaisia selviytymiskeinoja ja strategioita, joiden avulla he ikään kuin navigoivat päihteiden kyllästämässä elämäntilanteessaan. Osa kirjoittajista suunnitteli omia menojaan läheisen päihteiden käytön ehdoilla. Toiset puolestaan kuvasivat hyväksyneensä sen, että läheisen päihteiden käyttö kuuluu tavalla tai toisella osaksi omaa elämää. Hänninen (2004, 107) onkin todennut, että päihderiippuvaisten läheisten selviytymiskeinoista osa voidaan mieltää aktiivisemmiksi ja osa passiivisemmiksi.

Päihderiippuvaisten läheisten kokemukset itsestään ja elämäntilanteestaan näyttävät kietoutuvan vahvasti yhteen. Mikäli näitä kahta kokemusta halutaan tarkastella yhdessä, voin aineistoni perusteella tulkita, että epätyydyttävä ja sietämättömäksi käynyt elämäntilanne voi johtaa siihen, että ihminen kokee itsetuntonsa alentuneen tai itsensä ahdistuneeksi ja masentuneeksi. Yhtä lailla tämän kaltaiset kokemukset itsestä synnyttävät halun elämänmuutokseen. Toisaalta itsensä kokeminen voimattomana voi helposti johtaa siihen, että ihminen ei kykene suuriin energiaa vieviin elämänmuutoksiin, esimerkiksi irrottautumaan riippuvaisesta läheisestä, vaikka kokisi elämäntilanteensa epätyydyttävänä. Voimattomuuden kokemukset voivat olla myös seurausta siitä, että läheisen päihteiden käyttö on alkanut hallita liiaksi omaa elämää. Henkisen kasvun kokemukset ja kokemukset vaikeuksista selviytymiseen voivat puolestaan liittyä siihen, että läheinen on selviytynyt epätyydyttävästä elämästä tai löytänyt selviytymiskeinoja kestää sitä.

Aineistoni koostui pääosin päihderiippuvaisten puolisojen, usein miten naisten kertomuksista.

Läheisten joukossa oli kuitenkin myös päihderiippuvaisten aikuisia lapsia, päihderiippuvaisten aikuisten vanhempia sekä sisaruksia. Riippuvaisten läheisten kokemuksista oli erotettavissa yhteneväisyyksiä, mutta myös eroavaisuuksia. Yhteistä kaikille läheisille oli itsensä kokeminen voimattomana ja halu elämänmuutokseen. Päihteiden hallitsema elämä painottui etenkin sellaisten läheisten kertomuksissa, jotka asuivat yhdessä riippuvaisten läheisen kanssa. Huoli -kuvaukset painottuivat päihderiippuvaisten (aikuisten)lasten vanhempien kertomuksissa. Myös Olafsdóttir (2020) on havainnut tutkimuksessaan, että päihderiippuvaisten läheisten kokemukset riippuvaista läheistä ja tilannetta kohtaan vaihtelivat riippuen siitä, oliko kyseessä riippuvaisen lapsi, vanhempi, puoliso tai sisarus. Oman aineistoni joukossa ei ollut yhtään alaikäisen lapsen kertomusta. Tämä voi johtua siitä, että Päihdelinkki -sivustolla on erillinen nuorille suunnattu Varjomaailma -niminen osio, jossa voi keskustella ja kirjoittaa kokemuksia vanhempien päihteiden käyttöön liittyen (Varjomaailma 2020).

7 TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUS JA EETTISET NÄKÖKOHDAT

Tuomen ja Sarajärven (2018) mukaan kaiken laadulliseen tutkimukseen haasteena on se, kuinka toinen ihminen voi ymmärtää toista. Edellä mainitut jatkavat, että fundamentaalisesti tutkimukseen suhtautuvat perinteet näkevät tutkimuksen ongelmat ontologisina. Näin ollen myös kysymys mahdollisuudesta ymmärtää muita palautuu metodologisiin lähtökohtiin ja niiden avoimeen auki kirjoittamiseen. (Tuomi & Sarajärvi, 56.) Tutkimukseni metodologia pohjautuu fenomenologis-hermeneuttiseen tutkimussuuntaukseen, mikä tarkoittaa sitä, että ihmisten kokemukset ja kokemusmaailma ovat tutkimukseni keskiössä. Fenomenologiassa tutkijan tuleekin kirjoittaa auki tutkimuksen kohteena olevan kokemuksen luonnetta (Perttula 2005, 148). Tätä olen tehnyt alaluvussa 4.2. Lisäksi olen pyrkinyt kuljettamaan kokemuksen ontologiaa, eli sitä mitä kokemus on ja mitä kokemuksen tutkiminen tässä tutkimuksessa merkitsee, koko tutkimukseni läpi.

Tuomen ja Sarajärven (2018) mukaan laadullisen tutkimuksen luotettavuuden arviointiin ei ole olemassa mitään yksiselitteisiä ohjeita. Laadullista tutkimusta arvioidaan sen sijaan kokonaisuutena ja huomio kiinnitetään tutkimuksen esitystavan johdonmukaisuuteen ja siihen, kuinka hyvin tutkimuksen eri osa-alueet nivoutuvat toisiinsa. (Emt. 121.) Olen tutkimusraportissani pyrkinyt avoimeen ja loogiseen esitystapaan, jotta lukija saisi mahdollisimman yksityiskohtaisen kuvan tutkimusprosessista ja näin ollen pystyisi arvioimaan sen luotettavuutta. Olen pyrkinyt lisäämään tutkimukseni luotettavuutta kuvaamalla aineiston analysointivaiheet mahdollisimman tarkasti.

Sanallisen kuvaamisen lisäksi olen esittänyt analyysini etenemistä myös taulukkomuodossa.

Tutkimukseni luotettavuuden lisäämiseksi, olen pyrkinyt selkeään kielenkäyttöön sekä huolellisuuteen lähdeviitteiden käytössä.

Olen tutkimuksessani pyrkinyt tavoittamaan päihderiippuvaisten läheisten todellisuuksia heidän kirjoittamiensa kertomusten avulla. Koska jokaisen kirjoittajan kokemusmaailma on yksilöllinen, en voi tutkijana täysin tietää olenko onnistunut tavoittamaan kirjoittajien kokemusmaailman siinä mielessä kuin he ovat sen tarkoittaneet. Merkitykset ovat kuitenkin sosiaalisesti muovautuneita, mikä mahdollistaa sen, että ihminen kykenee jakamaan kokemuksiaan muille, kuin myös sen, että toinen ihminen kykenee niitä tulkitsemaan. (Laine 2018, 29−32.) Yhteisesti muotoutuneiden merkitysrakenteiden avulla olen voinut päästä ainakin lähemmäs läheisten kokemuksia. Lisäksi kertomuksista on erotettavissa yhteisiä merkitysrakenteita, jotka viittaavat siihen, että olen kyennyt tavoittamaan läheisten kokemuksista joitakin riippuvaisten läheisille yhteisiä kokemuksia. Sen lisäksi

että aineistonani toimivissa kertomuksissa on keskenään samanlaisia asioille annettuja merkitysrakenteita, tutkimukseni tulokset nivoutuvat yhteen aiemman päihderiippuvaisten läheisistä tehtyjen tutkimustulosten kanssa. Tämän voidaan katsoa lisäävän tutkimukseni luotettavuutta.

Silloin kun tutkimuksen kohteena ovat ihminen ja ihmisen kokemukset, tutkimukseen liittyy aina kahden tasoista tulkintaa. Tutkittavat itse tulkitsevat todellisuutta ja tätä kautta jäsentävät kokemuksiaan. Tämän lisäksi tutkija tekee tutkittavien kokemuksista tulkintoja. (Raatikainen 2004, 156.) Juha Virtanen (2006) puhuu deskription kahdesta tasosta. Toinen deskription taso koskee tutkittavan kuvausta aiheesta. Toinen taso puolestaan ilmenee, kun tutkija antaa oman kuvauksensa tutkittavan kokemuksesta. (Virtanen 2006, 169.) Perttulan (1995, 103) mukaan tutkijan on kyettävä tutkimustuloksia raportoidessaan analysoimaan ja raportoimaan omaa tajunnallisuuttaan ja sen ilmentymistä, etenkin analysointivaiheessa. Olen pyrkinyt tekemään omaa tajunnallisuuttani ja omia tulkintojani näkyväksi kuvaamalla analyysivaiheen yksityiskohtaisesti ja kirjoittaen tutkimustulososiossa auki, mihin alkuperäisilmaisuihin tulkintani perustuvat. Sitaattien käyttämisen avulla olen myös halunnut kunnioittaa ja nostaa esiin tutkittavan kohdejoukon ääntä.

Vaikka tutkimusaineistoani ei ole tarkoituksellisesti tuotettu tutkimuskäyttöön, sen vahvuutena voidaan pitää sen runsautta ja sitä, että kertomukset sopivat hyvin kokemuksen tutkimiseen. Moilanen ja Räihä (2018) suosittelevatkin kokemuksia tutkittaessa, että aineisto kerättäisiin tavalla, joka häiritsee niitä mahdollisimman vähän. Edellä mainitut jatkavat, että kokemus saattaa muuttaa muotoaan, jos se kerätään tavalla, jossa tutkittava tietää kokemustensa joutuvan tarkastelun kohteeksi.

(Emt. 58−59.) Myös Turtiaisen ja Östmanin (2015, 57) mukaan haastattelemalla, keskustelemalla tai kertomuksia pyytämällä tutkija vaikuttaa aina väkisinkin aineistonsa laatuun. Koska tutkimukseni aineisto on valmis internetaineisto, en ole tutkijana ollut vaikuttamassa siihen millaisia kokemuksia tutkittavat aiheesta tuottavat. En ole osallistunut keskusteluun tai pyrkinyt johdattelemaan sitä tiettyyn suuntaan.

Turtiaisen ja Östmanin (2015) mukaan tutkijan tulisi tarkastella internettiä tutkimusympäristönä, johon liittyy erilaisia tutkimusetiikkaan kytkeytyviä näkökohtia. Tutkijan tulisi muun muassa hahmottaa tutkimusympäristön kulttuuriset käytännöt, aineiston syntykonteksti sekä sitä kuinka julkisiksi tai yksityisiksi tutkittavat itse tuottamansa sisällön mieltävät. (Emt. 57−60.) Päihdelinkki -verkkosivustolle kirjoittavia ei erikseen seulota ja kuka tahansa voi kirjoittaa sivustolle oman tarinansa. Toisaalta päihderiippuvaisen läheiselle ei olekaan olemassa tarkkaa määritelmää. Sellainen henkilö, joka kokee läheisensä päihteiden käytöstä haittoja, voidaan määritellä päihderiippuvaisen läheiseksi (Hänninen 2004, 105). Sivuston kertomuksia on mahdollisuus kommentoida ja niiden alla

on mahdollisuus käydä keskustelua. Suurin osa aineistoni kertomuksista oli kuitenkin vailla kommentteja tai keskustelua. Joidenkin kertomusten alla oli yksi kommentti, joka ei kuitenkaan ollut johtanut keskusteluun. Tutkimukseni aineistoa ei voida siis pitää varsinaisesti verkkokeskusteluna.

Tämän vuoksi olen käsitellyt tutkimukseni aineistoa yksittäisinä kertomuksina. Verkkosivustolle kirjoitetut kertomukset ovat kuitenkin saattaneet alkaa noudatella samanlaista logiikkaa ja kieltä, mikä saattaa vaikuttaa aineiston monimuotoisuuteen. Osa kirjoittajista toi esiin samaistuvansa aiemmin kirjoittaneiden kertomuksiin. Toisaalta kertomuksissa oli myös eroja aihealueiden sisällössä ja pituudessa. Kertomuksista oli myös tulkittavissa, että jokainen halusi tuoda esiin, oman henkilökohtaisen tarinansa ja näkemyksensä.

Hännisen (2018, 204) mukaan narratiivisen aineiston ongelmana voi olla, että se saa ihmiset paljastamaan itsestään enemmän kuin he olivat alun perin ajatelleet. En ole kuitenkaan ollut tutkijana vaikuttamassa tutkimusaineistoni syntyyn. Aineisto on luettavissa verkkosivustolla, vaikken sitä tutkimusaineistona olisi käyttänytkään. Kirjoittajat ovat tästä huolimatta saattaneet paljastaa itsestään enemmän kuin olivat alun perin ajatelleet. Lisäksi kertomukset on kirjoitettu erittäin henkilökohtaisista asioista. Turtiaisen ja Östmanin (2015, 50) muistuttavatkin, että tutkijan on syytä kiinnittää huomiota siihen, että vaikka kirjoitukset olisivat julkisia, kirjoittajat voivat kokea ne hyvinkin intiimeiksi. Osa kirjoittajista mainitsikin kertomuksen yhteydessä, ettei ollut puhunut kirjoittamistaan asioista aiemmin kenellekään tai että oma tilanne tuottaa itselle häpeää. Kertomuksen kirjottamisen voidaan kuitenkin nähdä nousseen täysin läheisten halusta kirjoittaa sivustolle omia kokemuksiaan. Kirjoittaminen on voinut olla päihderiippuvaisen läheiselle terapeuttinen kokemus.

Kirjoittaja on halunnut jakaa kertomuksensa muille. Kirjoittaja ei ole tietoisesti tuottanut materiaalia tutkielmaa varten, mutta hän on kirjoittamalla julkisesti altistanut tekstinsä muiden tulkinnoille.

Hännisen (2018, 205) mukaan narratiiviseen tutkimusaineiston keräämiseen ja raportointiin voi liittyä henkilötietojen häivyttämiseen liittyviä ongelmia. Myös Riikka Turtiainen ja Sari Östman (2015, 55) muistuttavat, että tutkittavien tunnistamiseen liittyvät seikat ovat yksi keskeisimmistä tutkimuseettisistä perusasioista. En ole kerännyt kertomuksia suoraan tutkittavilta, joten yksityistietojen käsittely ei ole ollut tarpeellista omassa tutkimuksessani. Kaikki tutkimukseni aineistona toimivat kertomukset on kirjoitettu nimimerkillä. Minun ei ole tarvinnut tehdä aineiston keräämis-, käsittely tai raportointivaiheessa henkilötietojen häivytystä, sillä kirjoittajat ovat sen jo itse tehneet. En voi tutkijana vahingossa paljastaa tutkittavien henkilöllisyyksiä, koska ne eivät ole itsenikään tiedossa. Turtiainen ja Östman (2015) kuitenkin muistuttavat, että joillekin internettiin kirjoittaville nimimerkki voi olla yhtä kuin identiteetti. Lisäksi on syytä huomioida, että nimimerkillä kirjoitettu teksti on aina jonkun omaa. Tästä syystä, sitä tulee käsitellä kunnioituksella. (Emt. 56.)

Olen analysoinnin alkuvaiheessa poiminut kertomuksista alkuperäiset ilmaukset taulukoksi ja näiden pohjalta aloittanut ilmaisujen pelkistämisen. Sitaatteja käyttäessäni olen kunnioittanut alkuperäistä ilmausta, kirjoittaen sen siinä muodossa, kun se kertomuksessa esiintyy. En ole kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi käyttää sitaattien tai alkuperäisten ilmaisujen esittämisen yhteydessä nimimerkkejä.

Tällä olen halunnut ennen kaikkea suojata kirjoittajan kokemusta anonymiteetistä.

Tutkimukseni aineisto on kirjoitettu A-klinikkasäätiön ylläpitämälle sivustolle. A-klinikkasäätiö on sitoutunut Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) ihmistieteiden eettisiin periaatteisiin.

Tutkimuslupa edellytetään myös silloin kun tutkitaan verkkosivujen kirjoituksia. Tästä syystä kertomusten käyttö tutkimustarkoitukseen on edellyttänyt minulta tutkimusluvan hakemista klinikkasäätiöltä. Tutkimuslupa on myönnetty elokuussa 2020. Lisäksi olen allekirjoittanut A-klinikkasäätiölle erillisen vaitiolositoumuksen, jossa olen sitoutunut olemaan vaiti salassa pidettävien asiakirjojen sisällöistä. Olen täyttänyt myös Itä-Suomen yliopiston oman tietosuojaselosteen.

Tutkimukseni valmistuttua liitän sen Itä-Suomen yliopiston tietokannan lisäksi myös A-klinikkasäätiön Tietopuu tutkimustietokantaan (A-klinikkasäätiö 2020.) Tämän jälkeen tutkimukseni on tietokannoissa vapaasti kaikkien luettavissa.

8 POHDINTA

Päihderiippuvuudelle ei ole olemassa yksiselitteistä määritelmää. Erilaisten tulkintojen ja määrittelyjen avulla voidaan kuitenkin yrittää hahmottaa, mistä riippuvuudesta on kyse.

Päihderiippuvuuden taustalla on usein monenlaisia tekijöitä (ks. esim. Koski-Jännes 1998, 226).

Päihderiippuvuuden keskeisimpänä tunnusmerkkinä voidaan pitää sitä, että ihminen käyttää päihteitä siitä aiheutuvista haitoista huolimatta (Henden, Melberg & Rogeberg 2013, 1; Ruuska & Sulkunen 2018, 33−36). Haitallisuuden määrittely ei kuitenkaan aina ole yksinkertaista, sillä päihteitä käyttävä henkilö ei välttämättä itse koe päihteiden käytöstään olevan haittaa (Itäpuisto 2003, 35). Läheiset voivat siitä huolimatta kokea päihteiden käytöstä monenlaisia haittoja, kuten tutkimukseni tuloksetkin osoittavat. Tutkimukseni keskiössä onkin ollut läheisen kokemus päihteiden käytön haitallisuudesta. Riippuvaisena kuvattu läheinen on voinut olla päihderiippuvuuden olemassaolosta eri mieltä.

Kuten tutkimukseni teoreettisesta osasta ilmenee, päihderiippuvuuksia voidaan lähestyä erilaisista näkökulmista käsin. Toiset näkökulmat painottavat enemmän riippuvuuden moraalisia ulottuvuuksia, eli tahdon- ja valinnanvapauteen liittyviä kysymyksiä. Riippuvaisista käydyissä niin kutsutuissa kahvipöytäkeskusteluissa kuuleekin edelleen moraalinäkökulmaa painottavia ”ottaisi itseään niskasta kiinni” -lausahduksia. Sairausnäkökulmasta katsottuna ihminen ei sairautensa vuoksi kykene kontrolloimaan päihteiden käyttöään. Tämä hälventää moraalista paheksuntaa. Toisaalta sairausnäkökulmaa voidaan pitää siinä mielessä ongelmallisena, että se tekee riippuvaisesta helposti

In document Fenomenologis-hermeneuttinen tutkimus päihderiippuvuuden vaikutuksista läheisiin. Läheisten kokemukset itsestään ja elämäntilanteestaan (sivua 53-92)