Kokemukset omasta elämäntilanteesta tiivistyivät aineisossani kolmeen pääluokkaan. Ensinnäkin läheiset kokivat elämäntilanteensa olevan epätyydyttävä ja jopa sietämätön. Toisekseen läheiset
kokivat halua elämänmuutokseen. Kolmanneksi läheiset kokivat, että heidän elämänsä oli toisen ihmisen päihteiden käytön hallitsemaa. Kirjoituksista oli erotettavissa runsaasti kuvauksia epätyydyttävästä ja jopa täysin sietämättömäksi käyneestä elämäntilanteesta. Epätyydyttävyys näkyi siten, että kirjoittajat kokivat elämänsä olevan läheisen päihteiden käytön seurauksena itselle epätyypillistä ja epänormaalia. Lisäksi tulevaisuuden koettiin olevan epävarmaa. Kirjoittajat kokivat, että heidän läheisensä päihderiippuvuus oli johtanut siihen, että he eivät saaneet elää omannäköistään elämää ja pitää kiinni itselle tärkeistä asioista. Kirjoittajat olivat läheisen päihderiippuvuuden vuoksi joutuneet muuttamaan esimerkiksi pukeutumistaan ja ystäväpiiriään sekä tinkimään muistakin itselle tärkeistä asioista, kuten terveistä elämäntavoista.
Osa kirjoittajista totesi haluavansa olla onnellinen, mutta koki, ettei tämä toteutunut päihderiippuvaisen läheisen rinnalla eläessä. Yksi kirjoittajista kuvasi joutuvansa pitämään ”elämän kulisseja” yllä. Elämän kulissien ylläpitämisen on nähty olevan yksi riippuvaisten läheisten selviytymiskeino (ks. esim. Oinas-Kukkonen 2013, 272; Hänninen 2004, 107). Eräässä kirjoituksessa tuotiin esiin konkreettisia parisuhteeseen liittyviä vaikeuksia, jotka kirjoittajan kokemuksen mukaan, olivat seurausta puolison päihteiden käytöstä. Moni läheisistä kuvasi perhe-elämänsä päihderiippuvaisen rinnalla olevan epänormaalia. Myös Itäpuiston (2005, 79) tutkimuksessa päihderiippuvaisten lapset kuvasivat omaa perhettään täysin ideaalina pidetyn perheen vastaisena.
Epätyydyttävä elämäntilanne heijastui myös kokemuksina epävarmasta tulevaisuudesta.
Epätyydyttävyyden lisäksi osa läheisistä koki elämäntilanteensa olevan erittäin vaikea, turvaton ja jopa sietämätön. Vaikea elämäntilanne näkyi kirjoituksina siitä, kuinka elämä on ”helvettiä” tai
”pullohelvettiä”. Lisäksi läheiset kirjoittivat elämänsä olevan myös ”surullista ja rankkaa” sekä huolen täyttämää. Turvattomuuden kokemukset näkyivät kirjoituksissa eri tavoin. Yksi kirjoittaja kuvasi elämän alkoholistin rinnalla olevan kuin ”eläis miinakentällä” ja että ”millä tahansa askeleella voi räjähtää” Osalle turvaton elämäntilanne näkyi haastavina kotioloina ja yksinäisyytenä. Eräs kirjoittaja kuvasi kodin olevan kuin ”vankila”. Osa kirjoittajista koki kotiolonsa niin vaikeana, että he eivät voineet mennä kotiinsa tai että heidän oli aika-ajoin paettava päihteitä käyttävää läheistään sieltä. Itäpuiston (2005) mukaan kotona koettuun turvattomuuteen liittyy voimakas ristiriita, sillä ideaalikodin tulisi olla nimenomaan turvapaikka. Kodin ollessa turvaton, läheiset kehittelevät usein turvapaikkoja kodinulkopuolelta. Turvapaikka voi olla konkreettisesti muualla, kuten metsässä tai sukulaisen luona. Oma mielikuvitus voi myös toimia turvapaikkana. (Emt. 2005, 85−86.) Tutkimusaineistoni läheisten kertomuksissa oli mainintoja siitä, että turvapaikka löytyi esimerkiksi rappukäytävästä tai kirjastosta.
Useampi läheinen kuvasi elämäänsä päihderiippuvaisen rinnalla käsitteellä sietämätön. Kokemukset elämäntilanteesta sietämättömänä näyttäytyivät kuvauksina siitä, että läheinen ”ei kestä enää” tai ”ei päivääkään tätä enää”. Sietämättömyyden kokemukset liittyivät useissa kertomuksissa läheisen aiheuttamaan väkivallan uhkaan ja aggressiivisuuteen. Aiemmat tutkimukset ovatkin osoittaneet, että päihderiippuvaisten läheiset kohtaavat usein sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa riippuvaisen läheisensä taholta (ks. esim. Piispa 2013, 78; Olafsdóttir 2020, 70). Sietämättömyyden kokemuksia kuvasivat lisäksi myös päihderiippuvaisten aikuisten lasten vanhemmat, jotka kokivat elämänsä käyneen sietämättömäksi jatkuvan huolen ja epätietoisuuden takia. Eräskin päihderiippuvaisen pojan äiti kuvasi käyneensä jo mielessään läpi poikansa hautajaiset.
Läheiset kuvasivat kertomuksissaan eri tavoin haluaan ja tarvetta elämänmuutokseen. Osa kirjoittajista koki, että elämän on muututtava siten, että päihteitä käyttävä läheinen ei enää jatkossa kuulu omaan elämään. Toiset puolestaan toivoivat, että elämä muuttuisi yhdessä päihteitä käyttävän läheisen kanssa. Elämänmuutoksen tarvetta kuvattiin eniten halulla erota puolisosta.
Elämänmuutoksen tarve näkyikin muun muassa kuvauksina siitä, kuinka läheinen suunnitteli ottavansa eron tai etäisyyttä päihteitä käyttävään läheiseensä. Elämänmuutoksen suunnittelu sisälsi toiveen, että kirjoittaja saisi ”aloittaa oman elämän” tai ”otettua oman elämänsä haltuun”. Kirjoittajat toivat elämänmuutoksen välttämättömyyttä esiin kokemalla esimerkiksi eron olevan ”ainoa vaihtoehto” tai ”viimeinen keino”. Etäisyydenoton ja eron voidaankin nähdä olevan läheisen ainoa keino selviytyä vaikeasta tilanteesta (Hänninen 2004, 107−108).
Eräs kirjoittajista kuvasi elämänsä olevan ”hullunmyllyä”. Jotkut kirjoittajista kokivat, että ero puolisosta on ainoa tapa pelastaa itsensä ja lapsensa. Yksi kirjoittajista uskoi olevansa onnellisempi ilman puolisoaan. Vaikka kirjoittajat kokivat elämänmuutoksen olevan lähes väistämätöntä, osaa kirjoittajista se pelotti. Kirjoituksissa tuotiin esiin kyvyttömyyttä lähteä parisuhteesta, eroamisen hankaluutta ja jopa mahdottomuutta. Eräs kirjoittaja kertoi eronneensa puolisostaan jo aiemmin, mutta palanneen takaisin, vaikka hän edelleen koki eron olevan ainoa vaihtoehto. Yksi kirjoittajista kertoi päättäneensä, ottavan eron puolisostaan, mikäli tämä alkaa taas käyttää päihteitä, mutta tilanteen tullessa eteen, ei kyennytkään eroamaan. Hännisen (2004, 107−108) mukaan päihderiippuvaisten läheisille onkin tyypillistä, että he pyrkivät tekemään erilaisia rajanvetoja läheistensä suhteen. Kirjoituksissa näkyi kuitenkin, että rajanvetäminen päihteitä käyttävään läheiseen ei ole aina helppoa. Tämä tuli esiin esimerkiksi siinä, että useampi kirjoittaja koki, ettei käytännön asioiden takia kykene eroamaan. Elintason muutos tai yksinasuessa pärjääminen mietityttivät ja jarruttivat elämänmuutoksen toteuttamista.
Osa läheisistä toi suoraan esiin toivovansa elämänmuutosta, mutta he eivät olleet halukkaita eroamaan tai ottamaan etäisyyttä päihteitä käyttävästä läheisestään. Halu elämänmuutokseen näyttäytyi kirjoittajien toiveina, haaveina ja uskona paremmasta elämästä. Osa läheisistä halusi uskoa, että elämä muuttuu paremmaksi omien selviytymiskeinojen ja oman sopeutumisen avulla. Oman elämäntilanteen toivottiin myös paranevan sen myötä, että päihteitä käyttävä läheinen saa ”elämänsä järjestykseen”. Tällaisia kuvauksia oli etenkin aikuisten lasten vanhempien kertomuksissa. Osa läheisistä koki ristiriitaa elämäntilanteensa suhteen juuri siksi, että he kokivat tarvetta elämänmuutokselle, mutta eivät olleet valmiita suuriin muutoksiin, kuten eroon puolisosta. Tällaisiin kirjoituksiin liittyi usein pohdintaa, voisiko tulevaisuus olla parempaa ja tulisiko sen suhteen pitää toivoa vielä yllä. Jotkut kirjoittajat totesivat pysyvänsä suhteessa, siitäkin huolimatta, että heillä olisi halu muuttaa elämäänsä. Eräs kirjoittaja kuvasi rakastavansa puolisoaan tämän ollessa selvinpäin, mutta inhoavansa häntä päihtyneenä. Ilkka Halonen (2000,98) onkin todennut, että päihderiippuvaisen elämä voi olla selvinpäin olon ja päihtymyksen vuorottelua. Tämä voi vaikeuttaa myös läheisiä tekemään elämässään isoja ratkaisuja.
Päihteiden hallitsema elämäntilanne oli pääluokka, johon liittyviä ilmaisuja aineistosta löytyi eniten.
Päihteiden hallitsema elämäntilanne näkyi kirjoittajien kertomuksista siten, että he kokivat elämänsä pyörivän läheisensä päihteiden käytön ehdoilla. Useissa kirjotuksissa tuotiin esiin kokemus siitä, että läheisen päihteiden käyttö oli pilannut kirjoittajan oman ja joissakin tapauksissa myös muun perheen elämän. Lisäksi kokemukset päihteiden hallitsemasta elämästä näkyivät kokemuksina siitä, että yhteisten asioiden hoitaminen on jäänyt täysin läheisen, yleensä puolison vastuulle. Päihderiippuvuus hallitsi eniten sellaisten läheisten elämää, jotka elivät päihderiippuvaisen kanssa samassa taloudessa.
Samansuuntaisia tutkimustuloksia ovat esittäneet myös Orford ja kumppanit (2005, 96).
Läheisten kokemukset siitä, että oma elämä pyörii läheisen päihteiden käytön ehdoilla, näkyivät eri tavoin. Kertomuksissa oli useita kuvauksia siitä, kuinka päihteet ovat omankin elämän keskiössä.
Eräs kirjoittaja kuvasi olevansa kyllästynyt elämään ”alkoholin sanelemana”. Osa kirjoittajista koki, että läheisen päihteiden käyttö oli johtanut siihen, että he olivat tulleet ikään kuin syrjäytetyksi omasta elämästään. Kirjoittajat kuvasivat muun muassa, että ”alkoholi säätelee elämää” tai että ”alkoholi alkoi aina näytellä pääosaa”. Kirjoittajat kokivat läheisensä päihteiden käytön pyörittävän omaa elämää myös siten, että he joutuvat suunnittelemaan omaa elämäänsä ja menojaan läheisensä päihteiden käytön mukaan. Tämä korostui etenkin parisuhteissa, joissa kumppanilla oli päihderiippuvuus. Puolison päihteiden käytöstä aiheutuva huoli ja häpeä saivat kirjoittajien mukaan heidät suunnittelemaan omaa toimintaansa ja myös jättämään asioita tekemättä.
Useampi kirjoittaja koki päihteiden hallitsevan sekä arkea että juhlapyhiä ja loma-aikoja.
Kertomusten joukossa oli useampi maininta siitä, kuinka läheisen päihteiden käyttö oli pilannut juhlapyhiä ja lomamatkoja. Eräs kirjoittaja kuvasi, että itselle tärkeä joulu oli pilattu juomalla. Myös Olafsdóttirin (2020, 85) väitöstutkimukseen osallistuneet päihderiippuvaisten läheiset kertoivat, etteivät he enää kokoontuneet yhdessä perheen kanssa viettämään juhlia tai lomia. Toinen asia, jonka kirjoittajat kokivat olevan pilattu päihteiden käytöllä, oli perhe-elämä. Osa kirjoittajista oli pahoillaan siitä, että päihteiden käyttö oli pilannut lasten elämää. Kokemukset päihteiden hallitsemasta elämäntilanteesta harmittivat kirjoittajia vielä vuosienkin päästä, vaikka läheinen olisikin jo lopettanut päihteiden käytön. Eräs kirjoittajista puhui menetetyistä vuosista. Erityisesti lasten vuoksi oltiin pahoillaan. Tällaisia kuvauksia löytyi paljon päihderiippuvaisten puolisojen kertomuksista.
Aiemmat tutkimukset ovatkin osoittaneet perheessä olevan päihdeongelman heijastuvan monin eri tavoin perheen lapsiin (ks. esim. Olafsdóttir 2020, 84; Takala & Roine 2013; Itäpuisto 2005).
Kokemus siitä, että läheisen päihteiden käyttö hallitsi kirjoittajan elämää, näkyi myös kuvauksina siitä, kuinka yhteisten asioiden hoito jää yksin kirjoittajan vastuulle. Tällaiset kuvaukset löytyivät yksinomaan päihderiippuvaisten puolisoiden kertomuksista. He ovatkin päihderiippuvaisten läheisistä se ryhmä, joka yleensä jakaa taloutensa ja arkensa riippuvaisen kanssa. Päihteet hallitsivat kirjoitusten mukaan arkea siten, että päihteitä käyttävä kumppani ei päihtymyksensä vuoksi kyennyt osallistumaan tai ollut kiinnostunut yhteisten asioiden hoidosta. Kodinhoidolliset asiat, talouden- ja lastenhoito jäivät siis läheisten kokemusten mukaan yksinomaan heidän vastuulleen. Joukossa oli myös kertomuksia siitä, kuinka riippuvainen puoliso olisi kyllä suostunut hoitamaan lapsia, mutta heitä ei voinut antaa tämän hoitoon päihtymyksen vuoksi.