Toinen tutkimuskysymykseni liittyy siihen, millaisia kokemuksia päihderiippuvaisten läheisillä on itsestään. Tästä syystä avaan seuraavaksi minuuden ja identiteetin käsitteitä. Joidenkin näkemysten mukaan identiteetin ja minuuden käsitteet ovat synonyymeja toisilleen (ks. esim. Saastamoinen 2006, 170). Minuus tai toisin ilmaistuna minäkäsitys voidaan nähdä myös yhtenä identiteetin osana.
Identiteetti ja minuus liittyvät osaksi ihmisen persoonallisuutta. Psykologiassa persoonallisuus
tarkoittaa ihmisen psyykkisten toimintojen ainutkertaista kokonaisuutta, jossa hallitsevana tekijänä on kokemus itsestä ja suhde itseen. Identiteetin voidaan nähdä olevan persoonallisuutta ylläpitävä tekijä, sillä ihmisellä on tarve säilyttää identiteettinsä, eli säilyä itsenään. (Vuorinen 2000, 20).
Minuus ja identiteetti eivät rakennu ilman niiden tietoista pohdintaa, jota voidaan kutsua myös identiteettityöksi (Saastamoinen 2006, 170). Ihminen rakentaa identiteettiään oman yksilöllisyyden tiedostamisen, omien arvojensa sekä päämääriensä kautta. Identiteetti muodostuu henkilökohtaisten ominaisuuksien kuten biologisten ja psykologisten tekijöiden vaikutuksesta, mutta myös sosiaalisella ympäristöllä on merkitystä identiteetin rakentumiselle. Yhteiskunta ja lähiyhteisö muodostavat raamit, joiden puitteissa ihminen muodostaa identiteettiään. Identiteetin voidaan katsoa siis muodostuvan yksilön ja ympäristön vuorovaikutusprosessissa. Identiteetin sosiaalinen merkitys näkyy siinä, millaisten kysymysten kautta ihminen jäsentää identiteettiään. Identiteettiään muodostaessa ihminen pohtii sitä, minkälaisena hän pitää itseään ja minkälaisena hän kokee muiden itseään pitävän. Ihminen myös peilaa kokemaansa identiteettiä muihin ihmisiin (Fadjukoff 2015, 180.)
Tutkimukseni on luonteeltaan fenomenologis-hermeneuttinen, joten näen fenomenologisen psykologian tavoin ihmisen persoonallisuuden, identiteetin ja minuuden rakentuvan jatkuvasti vuorovaikutuksessa ympäröivään maailmaan, kokemusten kautta. Juha Perttulan (2015) mukaan fenomenologisessa psykologiassa nähdään, että tajunnallisen toiminnan intentionaalisuus on persoonallisuuden perusta. Toisin sanoen, ihmismieli pyrkii aina suuntautumaan johonkin oman toimintansa ulkopuolelle. Persoonallisuus rakentuu juuri näissä kohtaamisissa, jotka muodostavat ihmiselle kokemuksia. Kokemukset puolestaan muodostavat yhdessä kokonaisen elämäntilanteen (Emt. 199−200.) Tutkimukseni kohteena ovat päihderiippuvaisten henkilöiden läheiset, joiden identiteetti ja minuuden kokemukset muovautuvat kokemuksissa ja elämäntilanteessa, jossa toisen päihderiippuvuus on läsnä. Olenkin kiinnostunut siitä, millaisia kokemuksia itsestä tällaisessa jännitteitä ja ristiriitoja sisältävässä elämäntilanteessa syntyy.
Yksi keskeinen päihderiippuvaisten läheisten sekä kokema, että heille ulkoa päin annettu identiteetti on läheisriippuvaisen identiteetti. Läheisriippuvuudesta on tullut arkinen käsite, vaikka sen sisällöllinen määrittely on jäänyt epäselväksi. Läheisriippuvuuskäsitteen juuret ovat Yhdysvalloissa ja psykologi Tommy Hellstenin voidaan katsoa tuoneen läheisriippuvuus -käsitteen Suomeen 1990-luvulla. Hellsten on suomentanut läheisriippuvuuskäsitteen englanninkielisestä sanasta co-dependecy. (Itäpuisto 2006, 123−125.) Hellstenin (1993) mukaan läheisriippuvuus kietoutuu vahvasti osaksi ihmisen persoonallisuutta. Läheisriippuvuus on sairauden kaltainen tila, joka syntyy siitä, kun
ihminen elää jonkin voimakkaan ilmiön läheisyydessä ja sopeutuu siihen. Ilmiöön sopeutuminen johtaa siihen, että läheisriippuvuus alkaa muovata ihmisen persoonaa. (Emt. 58.)
Läheisriippuvuuden näkeminen sairautena on suoraan kytköksissä AA-liikkeeseen. AA-liikkeessä päihderiippuvuus on ”hengen sairaus”, joka sairastuttaa myös riippuvaisen läheiset. Itäpuiston (2006, 128) mukaan läheisriippuvuuden näkeminen sairautena poistaa läheisiltä syyllisyyttä. Holmila (1993) tuokin esiin, että päihderiippuvaisten läheiset nähtiin vielä 1960-luvulle asti syyllistävään sävyyn persoonaltaan häiriintyneinä. Etenkin naisia syyllistettiin siitä, että he omien persoonallisuuspiirteidensä vuoksi tunsivat vetoa ja pysyivät suhteessa päihderiippuvaisten miesten kanssa. (Emt. 437.) Myös Orfordin ja kumppaneiden (2005) mukaan vielä 1900-luvun puolivälissä päihderiippuvaisten läheisten väitettiin tyydyttävän omia tarpeitaan olemalla suhteessa päihderiippuvaisten henkilöiden kanssa. Syytökset kohdistuivat etenkin alkoholiriippuvaisten miesten vaimoihin. (Emt. 4)
Melody Beattien (1994) mukaan läheisriippuvaisuuden tunnuspiirteinä voidaan pitää muun muassa huolehtivaisuutta, heikkoa itsetuntoa, kontrolloinnin tarvetta sekä luottamuksen puutetta.
Huolehtivaisuudessa on keskeistä, että läheisriippuvainen tuntee vahvasti olevansa vastuussa muiden ihmisten tunteista, ajatuksista, teoista, valinnoista, haluista ja tarpeista. Heikko itsetunto juontaa usein juurensa lapsuuden perheestä. Heikko itsetunto näkyy muun muassa siten, että läheisriippuvainen ei luota omaan itseensä eikä omiin suorituksiinsa. Kontrolloinnin tarve ilmenee siten, että läheisriippuvaiset luulevat tietävänsä parhaiten, miten asioiden pitäisi olla ja miten muiden tulisi toimia. Kontrolloinnin tarve johtaa siihen, että läheisriippuvaiset yrittävät jatkuvasti hallita ja kontrolloida tilanteita. (Emt 53−61.) Myös Hellstenin (1994, 58−68) mukaan läheisriippuvaiset ovat usein kontrolloivia, omaavat heikon itsetunnon ja heidän on vaikea luottaa muihin ihmisiin.
Läheisriippuvaisista listatut piirteet vaihtelevat hieman läheisriippuvuutta käsittelevässä kirjallisuudessa. Tämä voi osittain johtua siitä, että päihderiippuvaisten läheisistä tehdyt tutkimukset eivät ole tukeneet läheisriippuvuuden käsitettä osoittamalla, että läheisillä olisi automaattisesti identiteettiongelmia tai tiettyjä persoonallisuuspiirteitä (ks. esim. Itäpuisto 2006, 126−127).
Käsitteestä epämääräisen tekee myös se, että listatut piireet ovat sellaisia, joita lähes jokainen voi jossain määrin tunnistaa itsessään (Hellsten 1993, 61−80; Beattie 1993, 51−64). Hellsten (1993, 58) toteaakin, että läheisriippuvaisiin liitettyjä piirteitä löytyy lähes jokaisesta. Beattie (1994) puolestaan muistuttaa, että kaikilla läheisriippuvuudesta kärsivillä ei esiinny kaikkia hänen luettelemiaan tuntomerkkejä, kuten hän läheisriippuvuuteen liitettyjä piirteitä kuvaa. Läheisriippuvuuden
arvioiminen jää siis viime kädessä sille henkilö itselleen, joka epäilee olevansa läheisriippuvainen.
(Emt. 64.)
Läheisriippuvuus -käsitteen määrittelyn vaikeuden lisäksi läheisriippuvuutta ja siihen liitettyjä ominaisuuksia on kritisoitu myös niiden sukupuolisidonnaisuuksista (ks. esim. Holmila 1993, 440;
Itäpuisto 2006, 129). Läheisriippuvuuden käsitteen sisällön on nähty kuvaavan lähinnä naisille ominaista käyttäytymistä ja arvoja (Holmila 1993, 440). Läheisriippuvuuteen on liitetty liiallinen läheisistä huolehtiminen sekä vahva hoivaamisen tarve. Läheisriippuvuudessa läheisistä huolehtiminen ja tarve hoivaamiselle nähdään siis ylikorostuneina. Tämä on ristiriitaista siksi, että toisaalta ne ovat myös sellaisia ominaisuuksia, joita naisilta yhteiskunnassa odotetaan (Itäpuisto 2006, 132.)
Holmila (1993) toteaa, että läheisriippuvuusajattelu on saanut siihen nähden paljon kannatusta, että se ei ole saanut taustakseen tutkimustietoa. Monet päihderiippuvaisten läheisten tuki- ja hoito-ohjelmat nojaavat nimenomaan läheisriippuvuusajatteluun. (Emt. 58.) Itäpuiston (2006) mukaan yhteiskunnalliset hoitojärjestelmät unohtavat usein läheiset ja keskittyvät riippuvaisten itsensä hoitamiseen. Läheisriippuvuusajattelu onkin tarjonnut päihderiippuvaisten läheisille identiteetin ja selityksen heidän elämässään ja ihmissuhteissaan kokemille asioille. (Emt. 134.) Myös psykologi Tommy Hellsten (1993, 59) kuvaa oman henkilökohtaisen kokemusmaailmansa pohjalta, että päihderiippuvaisten läheisten persoonallisuudesta kuuleminen oli hänelle voimauttava ja omaa identiteettiä eheyttävä kokemus. Samansuuntaisia väitteitä ovat esittäneet myös Bacon ja kumppanit (2018) tutkimuksessaan.
Läheisriippuvuus -termiä korvaamaan on tarjottu erilaisia käsitteitä. Suora suomennos englanninkielisestä versiosta co-depending olisi kanssariippuvainen (Itäpuisto 2006, 125). Siitä huolimatta, että myös kanssariippuvaisen käsite on kiistanalainen (ks. esim. Bacon ym. 2018), Codedependecy -käsitettä käytetään edelleen päihderiippuvaisten läheisiä tutkittaessa (ks. esim.
Bortolon ym. 2016; Bacon ym. 2018). Kanssariippuvuuden määrittelyä varten on myös olemassa oma läheisille suunnattu kysely Holyoake Codependency Index (HCI). Kyselyn tarkoituksena on kartoittaa muun muassa vastaajan toimintatapoja suhteessa läheisiin (Bortolon ym. 2016, 103). Bacon ja kumppanit ovat tutkineet kanssariippuvuutta lähtökohtanaan se, että läheiset itse pitävät itseään kanssariippuvaisina, ilman että määrittely tulee ulkopuolelta. Edellä mainittujen mukaan kanssariippuvaisiksi itsensä kokevien päihderiippuvaisten läheisten kokemuksissa on havaittavissa yhteisiä piirteitä. Kanssariippuvaiset kokevat usein käsityksen itsestään hämärtyneen, tulleensa hylätyksi ja kontrolloiduksi lapsuudessaan sekä joutuvansa tasapainolemaan eri elämän osa-alueilla.
Baconin ja kumppaneiden mukaan kanssariippuvuuden käsite on auttanut riippuvaisten läheisiä nimeämään haastaville kokemuksille ja elämäntilanteelle yhteisen nimittäjän. (Bacon ym. 2018, 760−761.)