Tutkimusaineiston keruu ja osallistujien esittely

Tutkimukseni haastatteluaineisto on kerätty syys–joulukuussa 2016. Haastatelta-vien tavoittamiseksi välitin haastattelupyyntöä (liite 1) adoptiovanhempien omien intressi-, tuki- ja edunvalvontatahojen kautta ja pyysin heitä välittämään tietoa adoptiovanhemmille omissa verkostoissaan. Lähestyin tutkimustiedotteella

adop-tion saralla tunnettuja toimijoita kuten Adoptioperheet ry, Uudenmaan adoptio-vanhemmat ry, Yhteiset lapsemme ry ja Adoptioplus. Olin valinnut nämä kutsun välittäjätahot siten, että ne tavoittaisivat suuren määrän adoptiovanhempia. Lisäksi pidin tärkeänä, että nämä intressitahot eivät kanna mukanaan etukäteisoletusta siitä, miten he suhtautuvat erityistarpeisten lasten adoptoimiseen, vaan kiinnostus olisi puhtaan värittymätöntä. Alun perin tutkimusta suunnitellessani olin ajatellut, että lähestyn adoptiovanhempia adoptiopalvelunantajien, Interpedia, Helsingin kaupungin sosiaaliviraston adoptioyksikkö ja Pelastakaa Lapset ry:n kansainvälinen adoptiopalvelu, välityksellä. Asiaa pohtiessani päädyin lopulta siihen, että adopti-opalvelunantajat eivät olleet soveltuvin ja neutraalein lähestymistapa, koska heillä on aina väistämättä oma intressi sen suhteen, että halua ja kiinnostusta sekä hyviä perheitä löytyy jatkossakin adoptoimaan erityistarpeisia lapsia Suomeen. Samalla, kun erityistarpeisten lasten adoptoiminen on määrällisesti muodostunut jo merkit-täväksi osaksi vuosittain Suomeen adoptoitavista lapsista, oli mielestäni hyvä, että haastattelukutsuakaan ei välitetty heidän kauttaan, jolloin se olisi voinut jo sinällään ohjata haastatteluun suostuvien ajatuksia.

Adoptiotoimijoiden vastaanotto haastattelukutsun välittämiseen oli myönteistä ja kannustavaa, tutkimuksen aihe nähtiin tärkeänä ja ajankohtaisena (Päiväkirjamer-kinnät PP). Kolme toimijaa välitti tietoa omilla nettisivuillaan tai Facebook-sivujen kautta. Adoptioperheet ry välitti tietoa tutkimuksestani ja haastattelupyynnön myös omassa jäsentiedotteessaan. Yksi toimija ei koskaan vastannut sähköpostiini, eikä minulla ole tietoa, onko viestini lopulta tavoittanut kyseisen tahon.

Haastattelukutsulla tavoittelin vanhempia, jotka ovat tietoisesti päättäneet adoptoida perheeseensä erityistarpeisen adoptiolapsen. Haastattelupyyntöön tuli ensimmäisten päivien aikana useampi yhteydenotto. Koin huojennusta, koska yh-teydenotot viestivät minulle siitä, että saan riittävän haastatteluaineiston kerätyksi.

Haastattelukutsuuni vastanneet osoittivat jo yhteydenotoissaan, että he pitävät tut-kimusaihetta tärkeänä ja haluavat osallistua ja antaa oman panoksensa siihen. Moni haastattelusta kiinnostunut tai siihen ilmoittautunut ilmaisi jo ensikontaktissaan omia ajatuksiaan. Kohtasin muun muassa ilmaisuja tärkeä, mielenkiintoinen, meille tärkeä, tosi tärkeä näiden yhteydenottojen kautta. Nämä jo sinällään tuottavat tietoa siitä, miksi he halusivat osallistua tutkimukseeni. Sain myös kolme yhteydenottoa, joissa kerrottiin, että tutkimusaiheeni on hyvin tärkeä ja he haluaisivat osallistua, mutta pelkäsivät, että kyse on niin pienestä adoptioperheiden ryhmästä, että tun-nistettavuus olisi mahdollista, jonka vuoksi he eivät lopulta halunneet osallistua tutkimukseeni.

Joku haastattelusta kiinnostunut halusi vielä tarkentaa, miten minä ajattelen, mitä adoptiolapsen erityistarpeisuus voi tarkoittaa. Tämä oli hyvä tarkennus, jota olin jo haastattelupyyntöä laatiessani pohtinut. Olin miettinyt, että erittelenkö haastattelu-pyyntöön, mitä lapsen erityistarpeet voivat minun mielestäni olla. Myös kollegani, joka minun pyynnöstäni luki haastattelukutsun, kommentoi, että pitäisikö kutsussa

mainita, mitä tarkoitan erityistarpeella. Tarkoitanko lapsia, joilla on jokin fyysinen tai psyykkinen erityistarve tai jotka ovat tulleet vanhempana perheeseen tai jos perheeseen on adoptoitu sisarukset. Olen tutkimuspäiväkirjaani kirjoittanut tästä käydystä keskustelusta ja siinäkin perustellut erityistarpeisuuden määrittelemisen pois jättämistä ja tarkkaa määrittämistä sillä, että minun mielestäni adoptiovanhem-mat itse voivat arvioida, milloin he ovat tietoisesti tehneet päätöksen adoptoida eri-tyistarpeisen lapsen. Erityisesti siksi, että tutkin heidän kokemuksiaan, joten myös kokemus tietoisen ratkaisun tekemisestä on heidän omansa.

Osallistujien esittely

Tutkimukseni haastatteluun osallistui 13 erityistarpeisen lapsen adoptoinutta vanhempaa, 9 äitiä ja 4 isää (taulukko 3). Haastattelukutsussa olin yksilöinyt kaksi asiaa: 1) että osallistujat ovat tehneet tietoisen ratkaisun adoptoida perheeseensä erityistarpeinen lapsi ja 2) he ovat olleet lapsen kanssa kotona vähintään vuoden ajan (liite 1). Vanhemmat ovat eri puolilta Suomea, vaikkakin suurin osa eteläisestä Suomesta.

Taulukkoon 1 olen koonnut perustietoja haastatteluun osallistuneiden vanhem-pien lapsista, lasten iästä ja sukupuolesta. Haastattelemieni vanhemvanhem-pien perheissä (yhteensä 9 perhettä) oli yhteensä 18 lasta, joista 15 oli adoptoitu ja 3 oli biologista.

Adoptiolapsista 13 oli adoptoitu perheeseen erityistarvediagnoosilla. Adoptoidut lapset olivat haastatteluhetkellä 2 vuodesta 9 vuoteen.

Taulukko 1. Haastatteluun osallistuneet adoptiovanhemmat, heidän lapsensa sekä adoptoidun lapsen ikä adoptoitaessa (yli tai alle 3 v) ja sukupuoli.

Taulukko 1. Haastatteluun osallistuneet adoptiovanhemmat, heidän lapsensa sekä adoptoidun lapsen ikä adoptoitaessa (yli tai alle 3 v) ja sukupuoli.

Haast Vanhempi Adoptiolapsi

määrä Biologinen

lapsi määrä Ikä Suomeen

tullessa* Ad. lapsen sukupuoli**

1 äiti 1 1 >3 p

2 äiti 2 1 <3, <3 p, t

3 äiti 2 <3, <3 p, p

4 äiti ja isä 1 1 >3 t

5 äiti 1 <3 p

6 äiti 3 <3, <3, <3 p, p, t

7 isä 1 >3 p

8 äiti 1 >3 p

9 äiti ja isä 2 <3, <3 p, p

10 äiti ja isä 1 <3 p

Yht. 9 äitiä, 4

isää 15 3 12 p, 3 t

*<3 = alle 3-vuotias, >3 = yli 3-vuotias

** p = poika, t = tyttö

Adoptoitujen lasten kotonaoloaika tutkimushaastattelua tehtäessä syksyllä 2016 vaihteli: pisimpään kotona perheessä olleet lapset olivat olleet perheessään kahdek-san vuotta ja lyhimpään kotona ollut lapsi oli ollut puolitoista vuotta. Alkuperäinen toiveeni siitä, että yhdessä elettyä aikaa olisi kertynyt riittävästi ja arki adoptoidun erityistarpeisen lapsen kanssa olisi jo muuttunut vakaaksi, toteutui hienosti. Kaikista perheistä välittyi minulle vahvasti olo, että lapsi oli ollut perheessään jo niin pitkään, että vanhemmat olivat lapsiinsa hyvin kiintyneitä ja sitoutuneita. Myös arkinen elä-mä lapsen kanssa oli tasoittunut ja löytänyt uomansa ja tapansa. Näin voin ajatella, että minulle kerrotut kokemukset pitävät sisällään riittävästi kokemusta vanhem-muudesta ja elämästä lapsen kanssa.

Perheisiin adoptoitujen lasten ikä adoptointihetkellä vaihteli pienestä vauvasta leikki-ikäiseen siten, että nuorin adoptoiduista lapsista oli ollut perheeseen tul-lessaan kahdeksan kuukauden ikäinen ja vanhimmat lapsista olivat perheeseen tullessaan 5,5-vuotiaita. Kymmenen lapsista oli adoptiohetkellä alle 3-vuotiaita ja 4 lapsista oli yli 3-vuotiaita. Tutkimukseeni osallistuneissa perheissä lapsen korkeampi ikä adoptoitaessa ei suoranaisesti ollut adoptiosijoituksen syy, vaikkakin haastatel-lun vanhemman mukaan yksi merkittävä erityinen tekijä, vaan lapsella oli jokin muu fyysinen erityistarve.

Kaikilla haastatteluun osallistuneiden vanhempien erityistarpeisena adoptoi-duilla lapsilla oli perheen saadessa tiedon lapsesta jokin lapsen syntymämaassa diagnosoitu erityistarve. Perheisiin adoptoitujen lasten erityistarpeet adoptoitaessa olivat seuraavia: kuulovamma, epämuodostuma, kehitysvamma, syndroomaepäily, ihosairaus, kampurajalka, huuli- ja suulakihalkio, aliravitsemus, laaja-alainen kehi-tysviive, keskosuus, näkyvä syntymämerkki, astma ja hengitystieongelmat, pienipäi-syys, biologisen äidin alkoholin käyttö raskausaikana. Osa adoptiohetkellä olleista diagnooseista on lapsilla edelleen, osa on muuttunut ja osassa perheistä on lapsella lisäksi todettu jokin muu erityistarve, kuten kehitysvamma, dysfasia, FASD, tun-ne-elämän häiriö, kiintymyssuhdehäiriö. Kenenkään lapsen erityistarpeena ei ollut suoranaisesti korkeampi ikä adoptoitaessa, vaan aineistossani olevilla vanhempana adoptoiduilla lapsilla oli korkeamman iän lisäksi myös jokin fyysinen erityistarve.

Tutkimukseen osallistuneisiin perheisiin oli adoptoitu lapsia viidestä eri maasta:

Kiinasta, Etelä-Afrikasta, Kolumbiasta, Etiopiasta ja Venäjältä.

Tutkimuksessani yksittäisten lasten tai perheiden tunnistamisen mahdollisuutta on tarpeen pyrkiä välttämään kaikin mahdollisin keinoin. Tutkittaessa Suomeen ulkomailta adoptoituja erityistarpeisia lapsia puhutaan pienestä ja tunnistettavissa olevasta ryhmästä. Lasten erityistarpeet voivat olla hyvin harvinaisia ja edelleen yhdistettynä heidän etniseen alkuperäänsä ne voivat siten olla hyvin helposti tunnis-tettavissa. Tutkimuksessani olen tehnyt ratkaisun, että lasten erityistarpeet ja synty-mämaa on vain listamaisesti kirjattu, eikä yksittäisiä erityistarpeita tai muita taustatie-toja ole yhdistetty. Näin voin parhaalla mahdollisella tavalla varmistaa tutkimukseeni osallistuneiden vanhempien ja heidän lastensa tunnistamattomuuden. Mielestäni

tutkimuskysymysteni osalta ei ole olennaista se, millainen erityistarve vaikuttaa mil-läkin tavalla tai mistä maasta adoptoiduilla lapsilla on millaisia erityistarpeita, vaan olennaista on tavoittaa vanhempien kokemus siitä ja sen saama merkitys perheelle ja vanhemmuudelle. Tutkimuksen tulososiossa olen antanut haastattelemilleni van-hemmille pseudonyyminimet voidakseni turvata heidän tunnistamattomuutensa, mutta samalla auttaaksi lukijaa saamaan selville, onko puhuja äiti vai isä.

Koska tutkimukseni metodologisena lähtökohtana on kokemuksen tutkiminen, en ole tutkimuksessani suoraan ja tietoisesti tavoitellut taustatietoja haastateltavista.

En ole kysynyt heidän ikäänsä tai ammattiansa, vaan kaikki tieto heistä itsestään koostuu siitä, mitä he ovat kertoneet haastattelun lomassa tai käymissämme sähkö-postikeskusteluissa. En nähnyt, että ikä tai sosioekonominen status tai koulutustausta olisivat tutkimukseni kannalta olennaisia asioita, mutta haastateltavat itse saattoivat tuottaa haastattelussa tietoa esimerkiksi omasta ammatistaan ja sen merkityksestä suhteessa esimerkiksi omaan vanhemmuuteen tai ymmärrykseen lasten tarpeista.

Huomioitavaa on, että kaikki haastateltavat olivat adoptoineet lapsen yhdessä pa-riskuntana ja kaikki olivat haastattelun ajankohtana edelleen yhdessä vanhempina.

Aineistossani ei lopulta ollut yhtään lapsen yksin adoptoinutta vanhempaa, vaikka yksinhakijoiden on mahdollista adoptoida lapsia, joilla on erityistarpeita. Eräs yksin lapsen adoptoinut oli kiinnostunut osallistumaan tutkimukseen, mutta päätyi mah-dollisen tunnistettavuuden vuoksi olemaan osallistumatta.