Tutkimuksen eettiset sitoumukset

Tutkimusaiheeni on tutkittaville henkilökohtainen ja herkkäkin. Perheen perusta-minen ja lapsen saaperusta-minen ja siihen liittyvät asiat ja kokemukset ovat luonteeltaan hyvin yksityisiä, ja yleensä ne käsitellään perhe- ja lähipiirissä. Adoption myötä tutkittavani ovat joutuneet päästämään viranomaiset elämäänsä osaksi perheen pe-rustamista ja lapsen saamista. Lupautuessaan haastateltavaksi tutkimukseeni he ovat ottaneet minut henkilökohtaiselle alueelleen ja samalla osoittaneet suurta luotta-musta minua ja tutkiluotta-mustani kohtaan. Sensitiivinen tutkimusote edellyttää minulta tutkijana herkistymistä kuulemaan heidän oma kokemuksensa tutkittavasta ilmiöstä (Laitinen 2004, 52–53; Väyrynen 2007, 54–57).

Haastatteluaineistoni sisältää paljon henkilökohtaisia kertomuksia vanhemmaksi tulosta, vanhemmuudesta, sen iloista ja haasteista sekä haastateltavien omista tun-teista. Ne ovat tavallaan yksityisiä heijastuksia heidän maailmaansa ja ajatuksiinsa.

Haastatteluiden aikana vanhemmat heijastelivat kertomuksissaan myös omien las-tensa elämää: sekä lasten repussa olevia kokemuksia menneestä ja ajasta lastenkodissa että ajatuksia heidän lastensa tulevaisuudesta. Olen siis samalla tavoin sensitiivinen niille jaetuille kokemuksille, jotka koskevat heidän adoptiolapsiaan, joita ilman tut-kimustani ei olisi syntynyt ja joille he ovat antaneet oman äänen tutkimuksessani.

Haastateltavat eivät tuo haastatteluun vain omaa historiaansa vaan myös lastensa historian, mutta samalla tilanteessa on läsnä tämä hetki sekä myös tulevaisuus (vrt.

Pohjola 2003, 55–57).

Tutkimukseen osallistuminen voi olla myös mahdollisuus antaa ääni asialle, joka ympäröivässä yhteiskunnassa on tuntemattomampi ja vieras. Osallistumalla haas-tatteluun tutkittavat ovat voineet myös saada kokemuksen kuulluksi tulemisesta (Kallinen ym. 2015, 195) tai haastattelu voi antaa mahdollisuuden purkaa tunto-jaan, sanoa kritiikkiä sekä ”puhua suunsa puhtaaksi” (Pösö 2004, 95). Haastatteluun osallistuminen tuntui olevan haastatelluille tärkeää ja merkityksellistä, jolloin voi ajatella, että tutkimukseen osallistumisella oli haastateltavien osalta myös hyötynä-kökulma (Laitinen & Uusitalo 2007), joka osaltaan selittää halukkuutta osallistua sensitiiviseen hyvin yksityisiä asioita ja kokemuksia koskevaan tutkimukseen.

Eettinen tarkastelu edellyttää pohdintaa myös päinvastaisesta näkökulmasta, haastateltavien tilanteesta hyötymisen ja hyväksi käyttämisen näkökulmasta (vrt.

Pohjola 1994; Granfelt 1998). Riitta Granfelt (1998) on tutkiessaan asunnottomia naisia pohtinut vastausta kysymykseen, mikä oikeus hänellä on tunkeutua tutkit-taviensa elämään. Hän on pitänyt tärkeänä tunnistaa, mikä on tunkeutumisen ja eettisesti kestävän ja keskinäiseen arvostavaan vuorovaikutukseen perustuvan tut-kimuksen ero. Hän kirjoittaa, että ”haastateltavilta ei myöskään tule riistää omaa vastuuta siitä, mitä he päättävät elämästään ja itsestään kertoa”. (Granfelt 1998, 39–41.) Tämä näkökulma auttoi myös minua luottavaisesti käyttämään aineistoa, kun vakuutuin, että en ole millään tavoin ilman heidän lupaansa ”tunkeutunut”

heidän maailmaansa, vaan itse asiassa haastateltavat kutsuivat minut kuulemaan heidän kertomustaan ja kokemuksiaan. Heillä oli myös mahdollisuus olla ottamatta yhteyttä minuun.

Tutkimuksen toteuttaminen perustuu nimenomaisesti vapaaehtoisuuteen. Koska en ole etsinyt haastateltavia virallisten adoptiotoimijoiden kautta, en ole tarvin-nut tutkimuksen toteuttamista varten erillisiä tutkimuslupia. Sen sijaan jokaiselle haastatteluun osallistuvalle olen kertonut avoimesti, mistä tutkimuksessani on kyse ja millä tavoin haastattelumateriaalia säilytetään ja käytetään. Olen painottanut salassapitoa ja tunnistettavuuden välttämistä. Haastatteluun osallistuneet ovat alle-kirjoittaneet suostumuslomakkeen (liite 3), jossa tutkimukseen liittyvät perusasiat on kuvattu.

Haastattelutilanne on haastateltaville merkityksellinen kokemus, joka voi herät-tää heissä monenlaisia ajatuksia ja tunteita: jännitystä, innostusta, pelkoa, iloa yms.

(Laitinen & Uusitalo 2007, 318). Haastattelutilanne voi haastateltavan tunteiden lisäksi herättää tunteita myös haastattelijassa (Hämäläinen, Pirskanen & Rautio 2014, 57–58). Anneli Pohjola (1994, 41–42) kuvaa omassa tutkimuksessaan ko-keneensa huonoa omaatuntoa, koska hän koki olevansa haastattelutilanteessa saava osapuoli ja tavallaan riistävänsä jotain haastatteluun osallistuvilta nuorilta. Haluan ajatella, että ehdottomaan vapaaehtoisuuteen perustuvassa haastattelussa osallistujat voivat myös saada siitä jotain itselleen, mahdollisuuden palata adoptioon liittyviin asioihin, peilata ja reflektoida niitä, puhua niistä jonkun kanssa.

Haastatteluprosessin aikana kävin mielessäni eettistä pohdintaa ja huoltakin tut-kimukseen osallistuvien tutkittavien henkilökohtaisesta hyvinvoinnista ja siitä, mitä tutkimukseen osallistuminen voi heille tarkoittaa ja mitä prosesseja se saattaa heissä avata. Tarjosin kaikille haastateltaville mahdollisuuden kertoa tuntemuksistaan ja ajatuksistaan (Kvale 1996, 128) joko heti haastattelun jälkeen tai lähettämällä heille haastattelun jälkeen sähköpostilla kysymyksen, millä mielellä he olivat haastattelun jälkeen ja oliko mahdollisesti herännyt vielä jotain ajatuksia tai sanottavaa. Kaikki haastateltavat eivät vastanneet viestiini, mutta ne haastateltavat, jotka vastasivat, toivat esiin tyytyväisyyttään siitä, että heillä oli ollut mahdollisuus puhua kanssani ja kertoa ajatuksistaan ja joku koki olleensa kuin terapiassa. Jotkut halusivat vielä täydentää jotain haastattelun aikana unohtunutta nimeä tai tuoda esiin vielä jonkun kokemuksen, joka oli jäänyt sanomatta.

Oma roolini tutkimusta tekevänä sosiaalityöntekijänä on asia, jonka merkitystä tutkimuksessa on tarpeen arvioida eettisesti. En voi irrottautua omista lähtökoh-distani, ja tutkimuksen tekijänä ja haastattelijana olen kertomuksen kuulija, jolle kertomus osoitetaan, mikä omalta osaltaan muovaa tarinaa (Eriksson 2009, 83).

Adoptioneuvonnan sosiaalityöntekijänä työhöni liittyy paljon arvioinnin ja vallan elementtejä. Tutkimukseeni osallistuvat haastateltavat ovat adoptiovanhempia oman vanhemmuutensa alkutaipaleella. Vanhemmuus ja siihen kasvaminen ja oppiminen ovat herkkiä ja paljon tunteita herättäviä elämänvaiheita. Oman vanhemmuuden

kokemusten jakaminen rehellisesti haastattelijalle, joka on sosiaalityöntekijä, voi vaikuttaa tilanteessa. Sosiaalityöntekijyyteen liittyy vallankäytön näkökulma, ja on mahdollista, että jotain jätetään kertomatta tai kerrotaan kaunistellen, jotta haasta-teltava voi osoittaa olevansa hyvä vanhempi, joka pärjää lapsensa kanssa. Se ei kui-tenkaan vähennä haastattelun tuottaman aineiston, joka on yksi senhetkisen haas-tateltavien elämismaailman toteuma, merkitystä. Se, pystyykö haastattelija omasta asemastaan vaikuttamaan kaikkiin haastattelun kulkuun vaikuttaviin tekijöihin, on inhimillisen vuorovaikutuksen tavoittamattomissa, osana elämismaailmaa. Olen-naista on pyrkimys sosiaalityöntekijäasemasta huolimatta saavuttaa luottamuksel-linen ja turvalluottamuksel-linen haastattelun ilmapiiri. Toinen omaan ammatilliseen positiooni liittyvä eettinen ja tutkimuksen validiteetin kannalta tärkeä asia on, että en ole haastatellut omia asiakasperheitäni, joihin olen itse välittömässä viranomaisrooliin kuuluvassa suhteessa, koska sosiaalityöntekijän asemani voisi vaikuttaa heidän vas-tauksiinsa ja siten saataviin tuloksiin.

Myös tutkimukseni metodologiset valinnat ovat vaatineet eettistä pohdintaa.

Voinko oikeasti tavoittaa toisen kokemusta, on ollut asia, joka on ollut mielessäni usein ja hämmentänyt minua. Olen tutkimusprosessini aikana kohdannut kritiik-kiä kokemuksen tutkimisesta ja ajatuksesta, että toisen ihmisen aitoja kokemuksia pystytään tavoittamaan tutkimuksen keinoin. Kokemus on elävä, kulttuurin ja ympäröivään vuorovaikutukseen sidottu, myös sillä tavoin, että tutkijan tekemät tulkinnat jo sinällään voivat vaikuttaa myös haastateltavien omaan kokemukseen.

Tutkimukseni haastatteluaineisto antaa kuvan haastatteluhetkellä olleesta koke-muksesta tutkimuksen aiheena oleviin teemoihin. Tällä hetkellä haastateltavien kokemus voisi olla jo eri. Näin ollen vaatimus tutkijan muodostamien kokemuksen tulkintojen aitouden varmistamisesta on minusta mahdoton, vaan kyse on toisen ihmisen ymmärtämisen ehdoista. Anna Kulmala (2006) on väitöskirjassaan ”Ker-rottuja kokemuksia leimatusta identiteetistä ja toiseudesta” pohtinut kokemuksen tutkimista ja tullut päätelmään, että toisen kokemus siirtyy toiselle vuorovaikutuk-sessa siten kuin se kerrotaan ja tämä kerrottu pitää sisällään sen merkityksen, minkä kokemustaan kertova välittää (Kulmala 2006, 75–77). Suhtaudun haastateltavien kertomaan kokemukseen hyvin samankaltaisesti ja olen pyrkinyt analyysissäni kun-nioittamaan ja parhaalla mahdollisella tavalla ymmärtämään kerrottujen kokemus-ten sisältämiä merkityksiä, ja sillä tavoin merkitys on jaettavissa ja ymmärrettävissä.