valtakunnallinen alueiden käytön suunnittelu
12. Tutkimus- ja kehittämis- kehittämis-toiminta sekä julkaisut
Laajat yhteiskunnalliset muutokset - teknologian kehittyminen, elinkei-no- ja väestörakenteen muutos, kasvava väestömuutto taajama-alueille, Euroopan yhdentyminen - aiheuttavat uudistuspaineita kaavoitus- ja rakennustoimelle. Muutosten vaikutusten hallinta ja ennakointi edellyttä-vät tietoperustan vahvistamista. Tähän liittyen on käynnistetty mm.
laaja yhdyskuntien tulevaa kehitystä kartoittava tutkimuskokonaisuus, erilaisia aluerakenneselvityksiä sekä rakentamismääräysten ja -normien yhteensovittaminen Euroopassa tapahtuvaan kehitykseen.
Uusia haasteita tutkimukselle asettaa suunnittelu- ja osallistumismenetel-mien kehittäminen yhteiskunnan muutoksia ja asukkaiden tarpeita vastaavalla tavalla. Viihtyisän ja korkealaatuisen kaupunkiympäristön toteutustapoja etsitään mm. kytkemällä rakennusalan tuotteiden ja menetelmien kehittäminen kaupunkikuvallisiin, toiminnallisiin ja sosiaali-siin tavoitteisosiaali-siin Miljöö 2000-projektissa. Ympäristönsuojelunäkökohtien sekä ympäristövaikutusten huomioon ottaminen maankäytön suunnittelussa edellyttää monipuolista ja jatkuvaa tutkimustiedon sekä kokemusten keruuta. Tutkimus-, kehittämis- ja kokeilutoimintaa on käynnistetty etenkin erilaisina yhteistyöhankkeina.
Edellisten lisäksi rakennetun ympäristön sisäsyntyiset muutokset rakennusten ja teknisten verkostojen vanheneminen, rakennetun ympäris-tön ja rakennusten terveellisyysvaatimukset, käyttötaloudelliset tekijät - ja niiden edellyttämät toimenpiteet ovat omalta osaltaan suuntaamassa tutkimus- ja kehittämistyötä. Mm. korjausrakentamisen käsikirjasarjan neljästä osasta on kaksi valmistunut, kaksi tekeillä ja vireillä on esimerkiksi asuntoilmanvaihdon toimivuustutkimus.
Kaavoitus- ja rakennustoimen tutkimukseen ja kehittämiseen osoitettiin vuonna 1988 määrärahoja seuraaville aihealueille:
Suunnittelun kehittäminen Lähiympäristö
Korjausrakentaminen ja kiinteistönhoito
Rakennusten ja rakennusmateriaalien terveellisyys ja laadunvalvonta
Rakentamismääräykset
Rakennusvalvonnan ja kartaston tietojärjestelmä Kansainvälinen tutkimusyhteistyö
Kaavoitus- ja rakennustutkimuksen yhteistyöhankkeet Rakennussuojelu
milj.mk 0,8 1,0 2,0 1,8 1,7 0,2 1,0 1,0 0,6
Näiden varojen käyttö vuonna 1988 jakautui seuraaviin valmistuneisiin ja vireillä oleviin projekteihin:
Suunnittelun kehittäminen
Valmistuneet:
- Kaakkois-Suomen aluejärjestelmä ja sen kehittämisvaihtoehdot (Tutki-mus 1/1988)
81
Lähiympäristö
- Maakunta- ja kaupunkikeskusten vaikutusalueet, kehitys vuosina 1966-1986 (Tutkimus 3/1988)
- Seutukaavojen virkistysaluevaraukset (Selvitys 3/1988)
- Selvitys kaavoitustoimen kehittämisestä ja kuntien omavastuisen päätöksenteon lisäämisestä (Selvitys 1/1988)
- Harjuluonnon hyväksikäyttö ja suojelu. Valtakunnallisen alueiden käytönsuunnittelun näkökulmasta (Tutkimus 5/1988)
- Selvitys rakennuslain ja maankäytön suunnittelujärjestelmien vaikutuk-sesta maankäyttöön ja ympäristön laatuun (Moniste)
Vireillä:
- Yhteenveto Suomen kiviaineskulutuksesta
- Helsinki-Hämeenlinna-Tampere -vyöhykkeen aluerakenteen ja alueiden-käytön kehittämisselvitys
- Yhteenveto Etelä-Suomen maakunnallisesti merkittävistä harjuista - Vesi- ja rantaluontoa koskeva inventointi yleiskaavoitustasolla - Luonnonsuojelua koskevat selvitykset kuntatason alueiden käytön
suunnittelussa
- Maakunnallinen maisemaselvitys
- Kaavoitus ja kaupunkirakennustaide - kaupunkisuunnittelunäyttely - Selvitys Uudenmaan saariston luonnonsuojelualueiden nykytilasta
sekä saariston ja rannikon virkistyskalastuksesta (projektiin osallistu-minen)
- Osallistuminen Vuoksen vesistöprojektin rahoittamiseen
- Osallistuminen Niiralan ja Variuksen rajanylityspaikkojen avaamista koskevan selvityksen rahoittamiseen
- Kaukokartoituksen käyttö alueiden käytön muutoksen seurannassa (projektiin osallistuminen)
Valmistuneet:
- Lähiön parantaminen työkirjamenetelmällä - video
- Lähiökerrostalojen pihat- Jyväskylä pihakilpailu (Jyväskylän kaupungin raportti)
- Asumisen muodot - näyttelyesite
- Vihersuunnitelma yleiskaavan osana - esite
- Tiiviisti rakennettujen asuntoalueiden ympäristöt. Parantamisedellytyk-set ja toimenpiteet (VIITA-tutkimus; Tutkimus 2/1988)
- Osaraportteja vanhojen teollisuuslaitosten uudelleenkäytönkehittämises-tä (Tampereen teknillinen korkeakoulu/ Arkkitehtuuriosasto)
- Maisema rakentamisen perustana (Selvitys 2/89) Vireillä:
- Rakennetun ympäristön suunnitteluperiaatteet - Miljöö 2000
- Asemakaavamääräysten laadintaperiaatteet
- Teollisuuden ympäristövaikutusten huomioon ottaminen kaavoituksessa - Pohjois-suomalaisten maisemanhoitotapojen kehittämisprojekti (
koekun-tana Salla)
- Lasten ja nuorten fyysisen kasvuympäristön parantaminen kaavoituk-sen avulla
- Siirtolapuutarha-arkkitehtuurin rakennushistoriallinen kehitys
- Lähiöiden viheralueiden suunnittelu, toteutus, parantaminen ja hoito - Liikenneturvallisuuden huomioonottaminen kaavoituksessa
- Selvitys asuntoalueiden pysäköintitarpeesta - Meluntorjunta kaavoituksessa
Korjausrakentaminen ja kiinteistönhoito Valmistuneet:
- Korjausrakentamiskäsikirjat osat 1 ja 4 (RIL)
- Ääneneristyskorjaukset, tutkimusraportti (VTT) Vireillä:
- Korjausrakentamisen tutkimusohjelman (VTT) yhteenvetoraportin laadinta
- Paloturvallisuus korjausrakentamisessa seurantatutkimus Liikuntaesteisten huomioonotto korjausrakentamisessa LVI-korjaukset -julkaisun valmistelu
LVIS-laitteiden käyttö- ja huoltosuuuni telman laatiminen Kiinteistö-sanasto
Rakennusinventointi ja esimerkkikorjaukset Rakennusten ja rakennusmateriaalien terveellisyys ja laadunvalvonta
Valmistuneet:
- Koulujen äänitekniikka -tutkimus
- Bioaerosolit - tilanneraportti (Kansanterveyslaitos)
- Huoneiden lämpötilojen viihtyvyys- ja terveysvaikutuksia koskeva ki:rjallisuusselvi tys
Vireillä:
- Asuntoilmanvaihdon toimivuus
- Rakennusmateriaalien ja sisustusmateriaalien epäpuhtauspäästöt - Palokammiomenetelmän kehittäminen
- M:iljöö 2000 Rakentamismääräysten kehittäminen
Valmistuneet:
- Muurauslaastin pakkasenkestävyystutkimus (VTT) - Vammaisen asunnon suunnitteluohjeet (Invalidiliitto) - Palotapausten seurantajärjestelmän perusselvitys
- Selvitys ilma- ja askelääneneristävyyden indekseistä liittyen CEN-standardointiin ( englannin kielellä)
- Pientalojen ilmanvaihtoesite
- Rakennusten tietokoneavusteinen suunnittelu (RATAS-kehitysprojek-ti;: Rakennustietokeskus)
Vireillä:
- Laadunvarmistusjärjestelmien kehittäminen
Kansainvälisten palotestausmenetelmien kehittäminen Selvitys vesivahinkojen syistä
Raudoituksen ankkurointitutkimus Älykäs rakennus-sanaston kehittäminen
Eurocode-ohjeiden merkitys teräs-, puu- ja tiilirakenteisiin
Radonpitoisuuden mittausmenetelmien kehittäminen ja rakentamisrat-kaisujen kehittäminen radonhaittojen torjumiseksi
Rakennustarkastajan opas Rakennusvalvonnan ja kartaston tietojärjestelmä
Rakennusvalvonnan tietojärjestelmiä on tarjolla viisi erilaista versiota kollnelta eri tuottajalta. Niitä on otettu käyttöön jo yli 100 kunnassa ja käyttöönottomäärä tulee lisääntymään. Konekieliseen tiedon vaihtoon valtion rakennus- ja huoneistorekisterin kanssa on siirtynyt 17 kuntaa ja määrä on kasvussa. Järjestelmien kehittämistä jatketaan edelleen.
Kansainvälinen tutkimusyhteistyö
Valn1istuneet (englanninkielisiä):
- OECD:n kaupunkiasiain työryhmän maapolitiikka-projektia varten laaditut Suomen maapoliittista tilannetta koskeva katsaus ja Helsingin
kaupungin HITAS-järjestelmää koskeva raportti
- Luettelo Suomessa vuosina 1980-86 tehdyistä tai käynnissä olleista kaupunki- ja aluesuunnitteluun liittyvistä tutkimuksista (ECE:n kaupun-ki- ja aluesuunnittelun ja -tutkimuksen yhteysverkostoa varten laadittu luettelo; sisältää 100 tutkimusta)
Vireillä:
- ECE:n asunto-, rakennus,... ja kaavoituskomitean yhdyskuntasuunnittelu-järjestelmän tehokkuutta käsittelevää seminaaria varten Suomen suunnittelujärjestelmän toimivuutta koskeva katsaus
OECD:n kaupunkiasiain työryhmän kaupunkiympäristön parantamista koskevaa projektia varten laadittu Helsingin energialaitoksen kaukoläm-pöjärjestelmää esittelevä raportti
Käännös EY:n ministerineuvoston direktiivistä, joka käsittelee raken-nusalan tuotteita koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten mää-räysten lähentämistä
OECD:n kaupunkiasiain työryhmän perusrakenne (Infrastructure Policies-projektia varten laadittava Suomen tilannetta koskeva katsaus) Pohjoismaisen ministerineuvoston (asuntoministeri t) rakennuskokouksen ( 17.-18.11.1986) "Pohjola rakentaa kotona ja maailmalla" /"Norden bygger hemma och ute" - raportti (pohjoismaiset kielet)
ECE:n asunto, rakennus ja kaavoituskomitean tutkimusprojekti -yhdyskuntasuunnittelu ankarissa ilmasto-oloissa
Kaavoitus- ja rakennustutkimuksen yhteistyöhankkeet
Rakennussuojelu
Kaavoitus- ja rakennustutkimuksen neuvottelukunta 1988 Valmistuneet:
- Kiinteistönhoidon tutkimusohjelma (Julkaisu 1/1988)
- Korjausrakentamisen tutkimuspoliittinen selvitys (Julkaisu 2/1988) - Irjalankatu. Hidaskadun seurantatutkimus
- Katu- ja johtoverkot -tutkimus (VTT) Vireillä:
- Yhdyskuntien tuleva kehitys -tutkimusohjelma - Suomen lähiöt -kyselytutkimus
- Teknisten verkostojen ylläpito
- Liikenneväylien ja suoja-alueiden vihertöiden erityiskysymykset - Vesi- ja viemäriverkoston jäätyminen ja sen ehkäiseminen
Valmistuneet:
- Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat teollisuusympäristöt (Tutkimus 4/1988 - Rakennussuojelun tuki Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa (Selvitys
2/1988)
- Etelä-Savon kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden korjaus-, suunnittelu- ja rahoitustarvetutkimus, osa 2 (Etelä-Savon seutukaa-valiiton julkaisu 140:1988)
- Rakennussuojelu asema- ja rakennuskaavoissa 1986-87 Vireillä:
- Valtakunnallisesti merkittävien kulttuurihistoriallisten ympäristöjen ja rakennusten inventointi
- Vanhojen vesirakenteiden inventointi Mikkelin vesi- ja ympäristöpiirin alueella
- Täydennysrakentaminen vanhassa ympäristössä
- Selvitys säilyttävien asema- ja rakennuskaavojen vaikutuksista raken-nettuun ympäristöön
- Vanhojen teollisuusrakennusten uuskäytön kehittäminen - Kirkkojen ympäristöjen kaavoitus
- Maaseututaajamien keskustat - ympäristöparannus
JULKAISUT
- Rakennusinventointi ja esimerkkikorjaukset - Rakennnusvauriotutkimus
- Asema- ja rakennuskaavoissa osoitettujen rakennussuojelukohteiden inventointi
Ympäristöministeriön pysyvät julkaisusarjat ovat: kaavoitusohjeet, tiedotukset, tutkimukset, selvitykset ja työryhmämietinnöt. Näiden lisäksi osasto julkaisee Suomen rakentamismääräyskokoelmaa, raken-nusalan tyyppihyväksyntäluetteloa, kansainvälisen yhteistyön käyttöön tarkoitettuja julkaisuja ja Kaavoitus ja rakentaminen -lehteä (vuosit-tain 4 numeroa).
Julkaisujen ilmestyessä niistä jaetaan ilmaiskappaleet valtion ja kuntien viranomaisille, alan järjestöille ja yhdistyksille sekä oppilaitoksille.
Lisäksi useimpia julkaisuja voi ostaa Valtion painatuskeskuksesta.
Painettu julkaisuluettelo ilmestyy vuosittain.
Lisäksi ministeriö osallistuu ja tukee tutkimus- ja kehittämistoimintaa, jonka tuloksia ilmestyy ministeriön sarjojen ulkopuolella ( esim. koeraken-tamisraporti t).
Vuoden 1988 aikana kaavoitus- ja rakennusosastossa toimi työryhmä, jonka tehtävänä oli selvittää osaston julkaisujen sijoittamisperiaatteet eri julkaisusarjoihin ja mahdollisesti tarvittavien uusien sarjojen perusta-minen. Työryhmän ehdotukset toteutetaan vuoden 1989 alusta lukien.
Vuonna 1988 ilmestyneet julkaisut:
1. Tiedotukset
1/1B88 Kaavoitus- ja rakennustoimen seuranta 1987 2. Tutkimukset
1/1988 2/1988 3/1988
4/1!~88
5/1988
Kaakkois-Suomen aluejärjestelmä ja sen kehittämisvaihtoehdot Tiiviisti rakennettujen asuntoalueiden ympäristöt. Parantami-sedellytykset ja toimenpiteet
Maakunta- ja kaupunkikeskusten vaikutusalueet. Kehitys vuosina 1966-86
Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat teollisuusympäristöt Harjuluonnon hyväksikäyttö ja suojelu valtakunnallisen alueiden käytön suunnittelun näkökulmasta
3. Selvitykset 1/1988
2/1988 3/1988
Selvitys kaavoitustoimen kehittämisestä ja kuntien omavas-tuisen päätöksenteon lisäämisestä
Rakennussuojelun tuki Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa Seutukaavojen virkistysaluevaraukset
4. Työryhmämietinnöt 1/1988
2/1988
Maa-aineslupatietojärjestelmän kehittäminen Nuuksio-työryhmän mietintö
Valtion osallistuminen Pohjan ruukinalueiden korjauskokei-luun vv. 1989-1994. Pohja-työryhmän muistio.
5. Suomen rakentamismääräyskokoehna
B6 Teräsohutlevyrakenteet, Ohjeet 1989 B8 Tiilirakenteet, Ohjeet 1989
6. Esitteet
1988 Pientalon ilmanvaihto 1988 Ventilation i småhus 7. Muut julkaisut
Kaavoitus- ja rakentaminen -lehti (4 numeroa) Kaavoitus- ja rakennusoaston julkaisuluettelo 1988 Asuminen ja rakentaminen, kirjaluettelo 1988 Rakennusalan tyyppihyväksyntäluettelo 1988
Rakentamisen koulutuksen kehittämistarpeet, Esiselvi tys (moniste)
~akennussuojelu asema- ja rakennuskaavoissa vuosina 1986-87 (moniste) Planläggning av industriområden; sammandrag (kompendium)
Vihersuunnitelma yleiskaavan osana, Esimerkkinä Toijalan kaupunki Muistio vapaakuntakokeiluun liittyvistä kaavoitus- ja rakennustoimen järjestelyistä; n:o 6819/501/88
8. Yleiskirjeet
Rakennussuojelun hallinnosta, n:o 2065/501/88, 3.5.1988 Ranta-alueiden suunnittelu vahvistettavilla yleiskaavoilla, n:o 3337/501/88, 10.6.1988
Vuoden 1989 toimintaa koskevat ohjeet (seutukaavaliitoille), n:o 3706/529/88, 29.6.1988
9. Kaavoitus- ja rakennustutkbnuksen neuvottelukunnan julkaisut 1/1988
2/1988
Kiinteistönhoidon tutkimusohjelma.
Korjausrakentamisen tutkimuspoliittinen selvitys