Tutkimuksen merkitys

Seuraavaksi tarkastelen tutkimuksen tulosten merkitystä ja hyödynnettä-vyyttä suhteessa aikaisempiin tutkimuksiin ja käytäntöön. Huolimatta siitä, että tutkimus on toteutettu suomalaisessa varhaiskasvatuksessa, tutkimuk-sen tuloksilla on merkitystä myös kansainvälisesti käytännön työntekijöille, asiantuntijoille ja päätöksentekijöille.

5.2.1 Tulosten tieteellinen merkitys

Väitöskirjani tieteellisenä merkityksenä on tuoda käyttöön sosiaalisesti kes-tävän osallisuuden toimintakulttuurin -käsite ja siihen liittyvä käsitteellinen malli. Lasten osallisuuden merkitys on tunnustettu niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin ihmisoikeuksien, oppimisen, varhaiskasvatuksen laadun ja lasten hyvinvoinnin näkökulmista lapsuutta ja kestävää kehitystä määritte-levissä asiakirjoissa (Opetushallitus, 2018; Vlasov ym., 2018; YK, 1989; 2015).

Tämä väitöstutkimus tuo esille empiriaan ja aikaisempaan tutkimukseen nojaten, kuinka monisyisestä asiasta sosiaalisessa kestävyydessä, osallisuu-dessa ja toimintakulttuurissa on kyse ja mitä niiden juurtuminen sosiaalisesti kestäväksi osallisuuden toimintakulttuuriksi edellyttää. Sosiaalisesti kestävä

osallisuuden toimintakulttuuri on kokonaisvaltainen ja dynaaminen tapa nähdä lapset aktiivisina toimijoina ja osana yhteisöä. Turvallisuus, ilmapiiri ja yhteinen toiminta vahvistavat me-narratiivia, joka sitouttaa varhaiskasva-tuksen henkilöstöä kehittämään omaa toimintaansa ja edistämään lasten hyvinvointia ja oppimista kestävällä tavalla.

Vastaan tutkimuksellani aikaisempien tutkimusten pohjalta syntyneeseen tutkimusaukkoon, jossa on todettu, että lasten osallisuus yhtenä varhaiskas-vatuksen ohjaavien asiakirjojen keskeisenä tavoitteena ei toteudu (Kangas, 2016; Kirby, 2020; Sargeant, 2018, Virkki, 2015; Webb, 2015). Sen sijaan, että totean lasten osallisuuden olevan heikkoa, olen tässä tutkimuksessa lähtenyt yhdessä lasten ja aikuisten kanssa etsimään keinoja asian ratkaisemiseksi.

Päiväkodin henkilöstö on ollut Vennisen ja Leinosen (2013) tutkimuksen ta-paan tietoisesti sitoutunut kehittämään lasten osallisuutta. Tavoitteena on alusta asti ollut toimintakulttuurillinen muutos. Poikkeuksellista tässä tut-kimuksessa on ollut, että henkilöstön lisäksi päiväkodin lapset osallistuivat tutkimukseen kanssatutkijoina.

Tässä tutkimuksessa emansipatorinen lähestymistapa on perusteltu, kos-ka tarkoituksena on ollut ravistella syvälle juurtuneita käytäntöjä. Freiren (1970/2018) mukaan lasten sopeuttamisella vallitseviin olosuhteisiin kasva-tetaan naiiveja ajattelijoita, jotka kokevat tehtäväkseen tyytyä ja sopeutua.

Sen sijaan uteliaalla yhdessä tekemisellä lisätään lasten kriittistä ajattelua ja tarjotaan lapsille mahdollisuus kehittyä ja oppia. Tämä on merkityksel-listä myös kestävyyteen liittyvien tavoitteiden saavuttamisessa. Ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden tavoitteet on mahdollista saavuttaa vain vastavuoroisesti eri sukupolvien tietoa ja osaamista hyödyntäen (Wals, 2017). Näin ollen tutkimus tarjoaa tietoa, jota voidaan hyödyntää seuraavissa tutkimuksissa sekä varhaiskasvatuksen henkilöstön perus- ja täydennyskou-lutuksessa. Tutkimus antaa ratkaisuja monissa aikaisemmissa tutkimuksissa (mm. Halttunen ym., 2019) heränneisiin kysymyksiin, miten lasten toiminta todella saataisiin osaksi jaettua johtajuutta ja päiväkodin toimintaa. Tutki-mus osoittaa, että vaikka toimintakulttuurin muutos on hidasta, sen tuoma yhteinen toiminta tuo henkilöstön kokemana iloa työhön sekä saattaa lisätä työhyvinvointia ja henkilöstön sitoutuneisuutta. Kuten toimintatutkimuksis-sa yleensäkin henkilöstön oma sitoutuminen ja innostus tutkittavaa ilmiötä

kohtaan ovat olleet ratkaisevia sosiaalisesti kestävän osallisuuden toimin-takulttuurin juurtumisen ja me-narratiivin muodostumisen näkökulmasta.

Tämä tutkimus vastaa osaltaan Riitakorven ym. (2017) esille tuomaan puutteeseen, jonka mukaan yksityistä varhaiskasvatusta pitäisi tutkia suo-raan yksityisestä varhaiskasvatuksesta käsin eikä välikäsien kautta. Tämä tut-kimus on avaus yksityisessä varhaiskasvatuksessa toteutettuun pedagogista toimintaa tarkastelevaan tutkimukseen henkilöstön ja lasten näkökulmasta.

Huomionarvoista kuitenkin on, että koska Suomessa yksityistä ja kunnallista varhaiskasvatusta ohjaavat samat lait, velvoittavat asiakirjat ja henkilöstön pätevyysvaatimukset, tässä väitöskirjassa ilmenevät tulokset voivat toteutua yhtä lailla niin yksityisessä kuin kunnallisessakin varhaiskasvatuksessa.

5.2.2 Tulosten käytännön merkitys

Tutkimustulosten tieteellisen merkityksen lisäksi tällä tutkimuksella on käy-tännön merkitystä. Väitöskirjani käykäy-tännön merkitys on tarjota varhaiskas-vatukseen lasten osallisuutta ja aktiivista toimijuutta vahvistavia sosiaalisesti kestävän osallisuuden toimintakulttuurin rakentamiseen liittyviä konkreetti-sia toimintatapoja. Tutkimustulosten keskeinen käytännön merkitys on vai-kutus lasten jokapäiväiseen elämään nykyhetkessä ja vähitellen lisääntyvänä vastuuna tulevaisuudessa koululaisena, opiskelijana, työntekijänä, harrasta-jana, järjestöaktiivina, vanhempana, läheisenä aikuisena, maahanmuuttaja-na tai kansalaisemaahanmuuttaja-na. Tulokset osoittavat, että lapset kykenevät osallistumaan kanssatutkijoina toimintatutkimukseen ja tiedostamaan toimintaan liittyviä mahdollisuuksia ja vastuita.

Tutkimuksen tulokset ovat jo tässä vaiheessa hyödyttäneet monia var-haiskasvatukseen osallistuvia lapsia ja varhaiskasvatuksessa työskenteleviä ammattilaisia. Tutkimuksen tulokset ovat olleet jatkuvassa käytössä tutki-muspäiväkodissa. Tutkimuspäiväkodin lapset ovat osallistuneet aineiston tuottamiseen ja näin ollen heillä on ollut mahdollisuus osallistua päiväkodin toimintaan liittyvään päätöksentekoon jo ennen varsinaisten tutkimustulos-ten valmistumista. Olen myös jakanut tutkimukseeni liittyvää tietoa koko tut-kimusprosessin ajan kirjoittaen useita blogikirjoituksia tutkimusryhmämme Lapsinäkökulma-blogiin. Olen hyödyntänyt tutkimuksen alustavia tuloksia

toiminnan kehittämisessä ja kouluttamisessa niin yksityisessä kuin kunnalli-sessakin varhaiskasvatuksessa.

Luvun alussa olevan sosiaalisesti kestävän osallisuuden toimintakulttuurin mallin konkretisoimiseksi kannustan jokaista yhteisöä esittämään itselleen kysymyksiä, etsimään niihin vastauksia ja löytämään uusia keinoja tukea oman yhteisön matkaa kohti sosiaalisesti kestävää osallisuuden toiminta-kulttuuria ja me-narratiivia. Lähtökohtaisesti ei kannata ajatella, että uusi toimintakulttuuri on aina parempi kuin vanha. Kun uusi toimintakulttuuri muodostuu yhteisenä dialogina, se kertoo prosessin etenemisestä ja osal-listujien sitoutumisesta tarkasteltavaan ilmiöön. Jos uusi toimintakulttuuri osoittautuu huonoksi niiden kannalta, joiden osallisuutta toimintakulttuurin muutoksella on haluttu vahvistaa, on vanhaan toimintakulttuuriin mahdollis-ta palamahdollis-ta mahdollis-takaisin. Kuten aikaisemmat tutkimukset osoitmahdollis-tavat, haasmahdollis-tavampaa on saada uusi hyväksikin koettu toimintakulttuuri juurtumaan vakiintuneeksi toiminnaksi ja arjen käytännöiksi. Uudenlainen toimintakulttuuri vaatii kaik-kien ponnistelua, kun taas vanhoissa toimintatavoissa pitäytyminen on py-symistä omalla mukavuusalueella. Päiväkodeissa tehtävän kehittämistyön käynnistämiseksi olen laatinut liitteeseen 3 sosiaalisesti kestävää osallisuu-den toimintakulttuuria vahvistavia kysymyksiä, joita tutkimuksen aikana poh-din yhdessä päiväkopoh-din henkilöstön kanssa. Kysymysten avulla voi kirjata ajatuksia ja konkreettisia toimenpiteitä toiminnan nykytilanteen ja toiminnan muutoksen havainnoimiseksi, jotta laadukkaan varhaiskasvatuksen edelly-tykset toiminnassa täyttyvät.

Tutkimustulokset innostavat pohtimaan, miten sosiaalisesti kestävän osallisuuden toimintakulttuurin rakentaminen soveltuu myös muuhun kuin varhaiskasvatuksen kontekstiin. Tulokset osoittavat, että sosiaalisesti kestä-vässä osallisuuden toimintakulttuurissa on kyse yhteisön jäsenten hyvinvoin-nin lisääntymisestä, läsnäolosta ja ihmisten välisestä kohtaamisesta, joten sosiaalisesti kestävä osallisuuden toimintakulttuuri voi toimia saman mallin pohjalta myös aikuisten kesken esimerkiksi työpaikalla vaihtamalla mallissa olevan lapsi -sanan työkaveriksi, alaiseksi tai esihenkilöksi. Tutkimus tarjoaa käytännön työtä tekevälle mahdollisuuden herätellä omaa ajatteluaan hie-rarkioista, vallasta ja ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta suhteessa työka-vereihin, yhteistyökumppaneihin ja muihin sidosryhmiin. Oman johtajuuden

tarkastelu tämän tutkimuksen valossa auttaa esihenkilöroolissa toimivia koh-ti kohtaavaa ja vastavuoroista tapaa toimia.