111
Turvallisen työsuhteen merkityksen muutokset uran aikana on kuvattu taulukossa 11 työura-tyyppien suhteen. Turvallisuuden merkityksen pysyminen samana korostui tasaisella (53,2
%), hallintoon johtavalla (56,1 %), asiakasryhmältään vaihtelevalla (55,3 %) ja asemaltaan vaihtelevalla urapolulla työskentelevillä (59,3 %). Turvallisuuden merkitys oli puolestaan vähentynyt työuratyypeistä eniten erikoistehtäviä sisältävällä urapolulla työskentelevillä (21,2
%). Tämä voi kuvata erikoistehtävien määräaikaista tai muutoin epävakaampaa luonnetta.
Turvallisuuden merkityksen vaihtelua oli eniten myös erikoistehtäviä sisältävillä (36,4 %) ja asiakasryhmään keskittyvillä urilla työskentelevillä (31,0 %). Merkityksen lisääntymistä oli työuratyypeistä eniten tasaisella (25,5 %), asiakasryhmältään vaihtelevalla (21,3 %), asemal-taan vaihtelevalla (22,2 %) sekä asiakasryhmältään ja asemalasemal-taan vaihtelevalla uralla työsken-televillä (22,6 %). Erot työuratyyppien välillä olivat tilastollisesti melkein merkitsevät (χ²=
31,934, p= .022). Työuran luonteen suhteen ei ollut eroja turvallisuuden merkityksen muut-tumisessa uran aikana.
7.1.5 Itsenäisyys ja riippumattomuus -ankkuri
Itsenäisyys ja riippumattomuus -ankkurissa olennaista on halu tehdä asiat omalla tavallaan ja ohjata omaa toimintaansa. Tärkeää on myös saada määritellä työn ja sen tekemisen muodot itse, eikä niinkään sopeutua sääntöihin. (Schein 1978, 156–160; Schein 1985, 37–39; Salmi-nen 1989, 63; Sipilä 1991, 153.)
112
KUVIO 9. Itsenäisyyden ja riippumattomuuden merkitys tarkasteltuna työuratyyppien ja työuran luon-teen mukaan
Kuviosta 9 on nähtävissä, että itsenäisyys ja riippumattomuuden merkitys ei vaihdellut mer-kittävästi sosiaalityön ammattilaisten sisäisissä urissa. Työuratyypillä oli tilastollisesti mel-kein merkitsevä yhteys ankkurin vaihteluun (F6,303= 2,589, p= .018, ηp²= .049) ja erikoistehtä-viä sisältävällä urapolulla työskentelevillä korostui itsenäisyyden ja riippumattomuuden mer-kitys hieman muita enemmän (ka.= 3,60)(Liite 3: Taulukko 5). Työuratyyppi siis selittää ank-kurin vaihtelua, mutta vain noin 5 % siitä. Työuran luonteen suhteenkaan ei ollut suuria eroja (Kuvio 9), eikä sillä ollut päävaikutusta itsenäisyyden ja riippumattomuuden vaihteluun.
Itsenäisyyden ja riippumattomuuden merkitys työssä oli vajaalla puolella vastaajista pysynyt samana koko uran ajan (42,9 %, n= 136). Noin kolmasosalla niiden merkitys oli lisääntynyt (29,7 %, n= 94), neljänneksellä vaihdellut (25,2 %, n= 80) ja vain 2,2 prosentilla niiden mer-kitys oli vähentynyt uran aikana (n= 7). Työuran luonteen suhteen ei ollut merkittäviä eroja
113
itsenäisyyden ja riippumattomuuden merkityksen muutoksissa uran aikana. Myöskään työura-tyyppien välillä ei ollut mainittavia eroja.
7.1.6 Haasteellisuus-ankkuri
Haasteellisuus-ankkurissa korostuvat itsensä voittamisen tärkeys sekä hakeutuminen vaati-vampiin ja haasteellisempiin tehtäviin. Keskeistä on myös halu ponnistella osaamisen, kyky-jen äärirajoilla. (Schein 1985, 44–45; Salminen 1989, 67; Sipilä 1991, 154.) Ankkurin mu-kaan työhön orientoituvalle on olennaista haastaa itseään työelämässä.
KUVIO 10. Haasteellisuuden merkitys tarkasteltuna työuratyyppien ja työuran luonteen mukaan
Kuviosta 10 on nähtävissä, että haasteellisuuden merkitys vaihteli työuratyypeittäin ja erot niiden välillä olivat tilastollisesti erittäin merkitseviä (F 6,303= 6,508, p= .000, ηp²= .114). Työ-uratyypit selittivät ankkurin arvojen vaihtelusta 11,4 %. Työtehtävien haasteellisuuden
merki-114
tys painottui hallintoon johtavalla uralla työskentelevillä (ka.= 3,78) sekä erikoistehtäviä sisäl-tävällä työurapolulla työskentelevillä (ka.= 3,52) verrattuna muissa työuratyypeissä työskente-leviin (Liite 3: Taulukko 6).
Erot työuran eheän ja katkoksellisen luonteen välillä olivat hyvin pieniä, suurimmillaan hal-lintoon johtavalla uralla (ka-ero =0,30) (Kuvio 10). Työuran luonteella ei ollutkaan päävaiku-tusta haasteellisuus-ankkurin vaihtelussa.
Koska työuratyyppi ei selittänyt eroja enempää, tarkastelin myös muiden muuttujien vaiku-tuksia haasteellisuuden vaihteluun. Jatko- ja täydennyskoulutus selitti eroja tilastollisesti mer-kitsevästi (t(315)= 3,135, p= .002), sillä jatko- tai täydennyskouluttautuneille haasteellisuus oli tärkeämpää (ka.= 3,586, n= 245) kuin koulutuksia käymättömille (ka.= 3,285, n= 72).
Haasteellisten työtehtävien merkitys oli lisääntynyt vajaa kolmanneksella vastaajista (30,9 %, n= 98), samoin niiden merkitys oli pysynyt samana vajaa kolmannekselle (30,9 %, n= 98).
Niiden merkitys oli vaihdellut reilun neljänneksen uran aikana (27,8 %, n= 88) ja vähentynyt kymmenesosalla (10,4 %, n= 33). Työuran luonteen suhteen ei ollut suurempia eroja haasteel-lisuuden merkityksen muutoksissa uran aikana. Eroa ei ollut myöskään työuratyyppien suh-teen tarkasteltuna.
7.1.7 Eri elämänalueiden yhdentyminen -ankkuri
Eri elämänalueiden tasapainoinen yhdentyminen kuvaa halua saavuttaa tasapaino työn, per-heen ja vapaa-ajan välille, että ei jouduta valitsemaan vain jotakin näistä (Schein 1985, 45;
Salminen 1989, 67–68; Sipilä 1991, 154–155). Ankkurissa korostuu siis elämän eri osa-alueiden yhteensovittaminen.
115
KUVIO 11. Eri elämänalueiden yhdentymisen merkitys tarkasteltuna työuratyyppien ja työuran luon-teen mukaan
Kuviosta 11 nähdään, että sosiaalityön ammattilaiset kokivat kaiken kaikkiaan eri elämänalu-eiden yhdentymisen hyvin tärkeäksi. Katkoksellisella uralla työskenteleville (ka.= 4,69) elä-mänalueiden yhdentyminen oli hieman tärkeämpää kuin eheällä uralla työskenteleville (ka.=
4,50). Ero oli tilastollisesti merkitsevä (U= 10449,000, p= .005). Työuratyyppien suhteen sen sijaan ei ollut eroja eri elämänalueiden yhdentymisen merkityksissä. (Liite 3: Taulukko 7.) Iän suhteen tarkasteltuna eri elämänalueiden yhdentyminen oli tärkeämpää nuoremmille vas-taajille (r= -.164, p= .003). Kyselyhetken perhetilanne ja lasten ikä saattavat selittää tätä, vaikka itse perheellisyyden suhteen ei ollutkaan eroa.
Kyselylomakkeessa selvitin eri elämänalueiden yhdentymistä erityisesti työn ja perheen väli-sen tasapainon kautta. Reilu kolmannes koki tasapainon merkitykväli-sen pysyneen samana uran ajan (38,8 %, n= 123), mutta kolmasosalla se oli myös lisääntynyt (33,8 %, n= 107).
Viides-116
osalla tasapainon merkitys oli vaihdellut uran aikana (22,1 %, n= 70). Vain 5,4 %:lla se oli vähentynyt uran aikana (n= 17).
Työuran luonteen suhteen ei ollut eroja työn ja perheen välisen tasapainon merkityksen vaih-telussa uran aikana, vaikka katkoksellisella uralla tasapaino koettiin tärkeämmäksi. Työura-tyyppien välillä sen sijaan oli tilastollisesti melkein merkitsevä ero siinä (p= .030), miten ta-sapainon merkitys oli vastaajilla vaihdellut (Taulukko 12). Merkityksen pysyminen samana korostui tasaisilla urilla työskentelevillä (57,4 %). Merkityksen lisääntyminen oli yleisintä asiakasryhmään keskittyvällä uralla työskentelevillä (42,9 %) ja asemaltaan vaihtelevalla uril-la työskentelevillä (40,7 %). Asiakasryhmältään vaihteleviluril-la uriluril-la painottuivat sekä samana pysyminen että merkityksen lisääntyminen (42,6 %). Merkityksen vaihtelu tuli työuratyypeis-tä eniten esille erikoistehtyöuratyypeis-täviä sisältyöuratyypeis-tävällä uralla työskentelevillä (33,3 %). Asiakasryhmältyöuratyypeis-tään ja asemaltaan vaihtelevalla uralla työskentelevät olivat kokeneet työuratyypeistä prosentuaali-sesti eniten tasapainon merkityksen vähenemistä (12,9 %).
TAULUKKO 12. Työn ja perheen välisen tasapainon merkityksen muutokset työuratyypeittäin