TUOMIOISTUIN- JA SIVIILIAVIOLIITOT

Aineistostani löytyi sekä tuomioistuinavioliittoja että ulkomailla solmittuja siviiliavioliittoja, joten täysin vaille hengenheimolaisia Rolf Lagerborg ja Ilmari Kianto eivät ainakaan näin ulkoisella kriteerillä mitaten jääneet.

735 Ssv mf 989-1128, KRA.

736 Häggman 1994: 87.

737 Ssv mf 989-1128, KRA.

738 Kujala 1983: 10.

739 Markkola 1994: 54.

740 Kujala 1983: 7.

741 ES mf 1-212; Ssv mf 989-1128, KRA.

Kun tällaisten avioliittojen osuus kaikista tutkimukseni liitoista oli kuitenkin vain 1,1 %, ratkaisua voi pitää äärimmäisen harvinaisena. Kirkollisesta vihkimisestä luopuminen oli vielä 1900-luvun alussa sekä ylimmässä kerroksessa että keskiluokassa niin suuri tabu, ettei monikaan halunnut siihen tosi paikan tullen ryhtyä. Hel-pompaa oli ilmeisesti “puoleksi tunniksi kääntää omatuntonsa lukkoon ja unohtaa kaikki ‘filosoferaminen’, kuten nimimerkki Lacryma Cristi Nuori Suomi -lehdessä tilannetta kuvasi⁷⁴² - tai antaa morsiamen äidin päättää asiasta, kuten Magnus Hagelstam Söderhjelmin mukaan torjui Lagerborgin käännytysyrityksen.⁷⁴³ Lagerborg itsekin ilmaisi syvän pettymyksensä siitä, etteivät edes Prometheus-yhdistyksen jäsenet tohtineet uhmata kirkollista vihkimistä, vaikka vaatimus täydellisestä uskonnonvapaudesta kuului yhdistyksen keskei-simpiin päämääriin.⁷⁴⁴ Aikalaisten käsitystä ‘poikkeavien’ liittojen yleistymisestä⁷⁴⁵ saattaisikin nähdäkseni osittain selittää se, että asiasta tuli aikansa mediailmiö. Muutaman yksittäisen tapauksen saama suuri julkinen huomio synnytti vaikutelman laajemmasta liikehdinnästä.

Tutkimieni seurakuntien välillä vallitsi epätyypillisen avioliiton solmimistavassa kiinnostava ero. Kun lähes kaikki ulkomailla siviiliavioliiton solmineet parit olivat Eteläisestä Ruotsalaisesta seurakunnasta, löytyivät kaikki tuomioistuinavioliittoon tuomitut - Lagerborgia itseään lukuunottamatta - Eteläisestä Suomalaisesta seurakunnasta. Valintaa näyttäisi ohjanneen asianomaisten yhteiskunnallinen asema. ‘Lagerborgin mallin’

mukaisen liiton solmineet olivat nimittäin yhtä lukuunottamatta keskiluokan edustajia, mutta siviiliavioliiton solmineet poikkeuksetta ylintä kerrosta. Muilla väestöryhmillä tuskin olisikaan ollut riittävää kielitaitoa ja ta-loudellisia resursseja, joita siviiliavioliitto ulkomailla monimutkaisine paperisotineen edellytti.⁷⁴⁶ Vastaavasti voi olettaa, ettei “naisen korkein kunnia”⁷⁴⁷ ollut yhtä korkeassa kurssissa ryhmissä, joissa ylipäätään yli 30% laitti lapsen alulle jo ennen vihkimistä. Tässä suhteessa ero olikin selvä: kuudesta aineistoni siviili-avioliitosta viisi oli konventionaalisia, kun taas lähes 70 %:ssa tuomioistuinavioliitoista oli olemassa myös muodollinen peruste aviopuolisoksi julistamiselle. Nainen oli raskaana tai jo synnyttänyt.⁷⁴⁸

Aineistoni siviiliavioliitoista viisi solmittiin vuonna 1908 ja yksi vuonna 1911. Solmimispaikkoina mainittiin Sveitsi, Norja, Saksa ja Unkari. Kaksi sulhasista oli insinöörejä, kaksi filosofian maistereita, yksi kemisti ja yksi arkkitehti. Miehet olivat nuorempia kuin ylimmän kerroksen miehet keskimäärin, vain 25,1-vuotiaita.

Ero on huomattava, sillä keskimääräinen avioitumisikä koko ryhmässä oli 28,3 vuotta. Ilmeisesti varttu-neempaan ikään ehtineet eivät tässä suhteessa olleet yhtä ennakkoluulottomia kuin nuoremmat veljensä.

Naisista vain kahdella oli selvästi merkitty syntymäaika. Kun heistä toinen oli tavanomaista iäkkäämpi, 30-vuotias, oli toinen koko aineiston nuorin, vain viidentoista vanha. Mitään keskiarvoa ei tältä pohjalta ole mahdollista laskea. Kummassakin tapauksessa kyse oli kuitenkin konventionaalisesta avioliitosta.⁷⁴⁹

Tuomioistuinavioliitot puolestaan sijoittuivat tasaisin välein vuosille 1904 - 1913. Ylintä kerrosta joukossa edusti lakitieteen kandidaatti, keskiluokkaa puolestaan ylioppilas, asioitsija ja kaksi konstaapelia. Keski-iäl-tään joukko oli täsmälleen yhtä vanhaa kuin ne keskiluokan miehet, joiden vaimot olivat synnyttäneet lapsen jo ennen avioliiton solmimista, 29,2-vuotiaita. Näin ollen he olivat uuden ja vanhan keskiluokan yhteen-laskettua keskiarvoa (27,9 vuotta) 1,3 vuotta vanhempia. Naiset olivat kuitenkin suhteessa vieläkin

742 Lacryma Cristi 1906: 41.

743 Söderhjelm 1930: 313-314.

744 Lagerborg 1941: 100-101.

745 Ks. Murtorinne 1967: 256.

746 Ilmari Kianto on kuvaillut elävästi prosessin mutkikkuutta omaelämäkerrallisessa romaanissaan Pyhä viha; Kianto 1908.

747 Bergroth 1903: 330.

748 ES mf 1-212; Ssv mf 989-1128, KRA.

749 Ssv mf 1083:15; 1097:512, KRA.

käämpiä. Kun keskiluokan naiset yleensä avioituivat 25,1-vuotiaina, tuomioistuimeen päätyneet naiset pur-jehtivat avioliiton satamaan vasta 27,8 vuoden iässä. Ikäeroa oli siis peräti 2,7 vuotta. Selvältä näyttää, että jotain esteitä tai hidasteita liiton solmimiselle oli näissä ryhmissä ollut.⁷⁵⁰

Oman lukunsa aineistossa muodosti Pietarissa 1884 syntynyt, Eteläiseen Suomalaiseen seurakuntaan kuulu-nut 24-vuotias arkkitehti. Hän solmi ylioppilasvaimonsa kanssa vuonna 1908 sekä siviiliavioliiton ulkomailla että tuomioistuinavioliiton raastuvanoikeudessa. Eroa toimituksilla oli reilut neljä kuukautta. Kun morsian oli jo siviilivihkimisen aikoihin yli viidennellä kuulla raskaana, näyttö esiaviollisesta sukupuolisuhteesta oli var-masti riittävä myös oikeusistuimelle.⁷⁵¹ Pariskunnan moninkertainen epäkonventionaalisuus antaa joka ta-pauksessa aihetta olettaa, että tässä kohdataan todellisia radikaaleja. Kyseenalaiseksi oli pantu sekä kirkol-linen vihkiminen että kirkon edustama esiaviolliset sukupuolisuhteet torjuva absoluuttinen sukupuolimoraali.

Kiinnostava on myös se seikka, että raastuvanoikeus syystä tai toisesta oli katsonut tarpeelliseksi julistaa arkkitehdin vaimonsa aviopuolisoksi huolimatta neljä kuukautta ennen solmitusta siviiliavioliitosta. Kun La-gerborgin ja hänen morsiamensa vanhemmat aikanaan vastustivat nuoren parin siviiliavioliittoa ulkomailla, koska heillä ei ollut täyttä varmuutta liiton pätevyydestä Suomessa, oli tällaisille epäilyille selvästi myös aihetta.⁷⁵²

Yleisesti ottaen yksittäisten parien motiiveja epätyypilliseen avioliittoon on aineistoni pohjalta vaikea selvit-tää. Kun siviiliavioliitoissa kuitenkin neljä paria kuudesta haki myöhemmin kirkollisen siunauksen liitolleen – kaksi jopa heti siviilivihkimistä seuranneena päivänä⁷⁵³ - ainakaan näitä liittoja ei voida tulkita suoranaisiksi kirkonvastaisiksi mielenilmauksiksi. Todennäköisemmältä vaihtoehdolta tuntuu, että puolisot kuuluivat eri uskontokuntiin ja heidän oli Suomen eriuskolaislainsäädännön vuoksi yksinkertaisempaa avioitua ulkomailla.

Vastaavasti enemmistöstä tuomioistuinavioliittoja löytyi juridinen peruste puolisoiksi julistamiseen. Varsin mahdollista onkin, että valtaosassa tapauksista naimakaaren kolmatta lukua käytettiin sen alkuperäiseen tar-koitukseen: aviopuolison ja aviolapsen statuksen saamiseen, kun toinen osapuoli ei vapaaehtoisesti liittoon suostunut.⁷⁵⁴ Varmana radikaalina voineekin edellä mainitun arkkitehdin lisäksi pitää vain Suonenjoella vuonna 1883 syntynyttä poliisia, jonka Helsingin raastuvanoikeus vuonna 1907 julisti sääksmäkeläisen nai-sen aviomieheksi. Heidän kohdalleen kirkonkirjaan oli nimittäin lainausmerkeissä lisätty maininta “vihitty si-viiliavioliittoon”, joten kyse näyttäisi olevan ‘Lagerborgin mallin’ suorasta toisinnosta.⁷⁵⁵ Kaiken kaikkiaan varsinaisten radikaalien osuus epätyypillisen liiton solmineista jäi kuitenkin täysin marginaaliseksi. Tulos on sopusoinnussa niiden lukujen kanssa, joita on esitetty uskonnonvapauslain voimaantulon (1923) jälkeisestä kirkosta eroamisesta.⁷⁵⁶ Puhetta oli paljon - konkreettisia tekoja vähemmän.

750 ES mf 1-212; Ssv mf 989-1128, KRA.

751 ES mf 122:557, KRA.

752 Lagerborg 1942:111.

753 Ssv mf 1083:13; 1087:166; 1097:512; 1108:888, KRA.

754 Kuriositeettina mainittakoon, ettei kartteleva osapuoli suinkaan aina ollut välttämättä mies, kuten Lagerborg-keskustelu helposti antoi ymmärtää. Kirkonkirjoja tutkiessani silmiini pisti esimerkiksi eräs leskirouva, jonka Helsingin RO oli naimakaaren kolmanteen lukuun vedoten patistanut avioon työmiehen kanssa. Tapauksessa nimenomaan nainen oli karttanut vihkimistä; ES mf 13:146 , KRA.

755 ES mf 78:83, KRA.

756 Ks. Murtorinne 1995: 143-144.