6 POHDINTA
Etäkoulun pandemian hallinnan taustat liittivät koulutuksen kentän terveysalan kenttään, mikä johti koulutuksen ja terveyden professionaalisten diskurssien osittaiseen limittymiseen ja toisaalta niiden keskinäiseen kamppailuun. Toisaalta etäkoulun ja pandemian vahva kytkös näytti varsinkin alkuun saattavan koulutuksen toimijat terveysalan toimijoihin nähden alisteiseen asemaan. Toisaalta etäkouluun siirryttiin pandemian vuoksi, joten pandemianhallinnan argumentti etäkoulun oikeutuksena on sinällään ollut osana etäkoulun merkityksiä jo alusta saakka.
Lapsiin ja nuoriin liittyvää vallankäyttöä tulisi pohtia ja nuoria ja lapsia osallistaa heidän kykyjensä mukaan, kun heidän tulevaisuudestaan puhutaan.
Tutkimus on omalta osaltaan osoittanut, kuinka heikossa asemassa lasten oikeudet ovat etenkin koulutuksellisen tasa-arvon osalta, kun niiden arvoa kriisin aikana koetellaan. Osassa kirjoituksissa, niin auktoriteettien kuin maallikoidenkin kirjoittamina, etäopetus nähtiin hyvin ongelmattomana ja siihen siirtyminen
”kaiken varalta” jopa nähtiin tarpeellisena. Toisaalta huoli oppilaista jakautui hyvin eri tavalla. Haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten hätää ymmärrettiin vaihtelevasti, ja huoli kumpusi lähinnä lasten kanssa työskentelevien tahojen kautta, kun taas muissa teksteissä heikoimmassa asemassa olevia jopa marginalisoitiin, eikä heidän ahdinkoaan nähty legitiiminä perusteluna etäopetuksen vastustamiselle.
Luonnollisesti lapsilla ja oppilailla ei ole samanlaisia kykyjä osallistua aikuisten veroisesti julkiseen keskusteluun ja päätöksentekoon, mutta vanhempien lasten ja nuorten ääni tuntui hukkuvan asiantuntijatekstin sekaan, vaikka nuoret jakoivat mielipidekirjoituksissa ahdinkoaan etäopetuksesta. Tämä osaltaan näyttää osaltaan sen, kuinka helposti lasten ja nuorten asioista Suomessa voidaan puhua ja päättää heidän näkökulmaansa ymmärtämättä.
Nuorimman sukupolven tasa-arvon ja oikeuksien puolustajiksi tarvittiin julkisessa keskustelussa erilaisia auktoriteetteja lääkäreistä opettajiin ja kansanedustajiin.
Bourdieun pääomien kautta kyettiin selittämään monenlaisia tasa-arvon ja epätasa-arvon diskursseja. Bourdieun pääomien teoria osoittautui varsin selitysvoimaiseksi, etenkin kun tasa-arvo pysyi yhtäläisten oikeuksien tasolla, jossa oppilaiden sosioekonomiset taustat korostuvat. Oppilaiden omat ja perinnölliset pääomat, niin taloudelliset, kulttuuriset kuin sosiaaliset pääomat, määrittivät etäkoulussa pärjäämistä ja sitä, minkälaisena etäkoulu oppilaalle
näyttäytyy. Huomattavana seikkana tässä selityksessä on se, että eriarvoisuus ei suinkaan alkanut etäkoulusta, vaan se korostui ja vahvistui etäkoulun myötä.
Luonnollisesti kriisin aikana perheiden pääomat voivat vaihdella esimerkiksi vanhempien työllisyystilanteen mukana.
Lähiopetuksen tarjoama sosiaalinen tila, jossa pääomia kartutetaan, poistui tai muuttui etäopetukseen siirryttäessä. Perheen omistamat pääomat pystyivät koulun asemesta tasoittamaan tai korostamaan näitä eroja oppilaiden pääomissa. Etäkoulu muutti siten koulutuksen kentällä tarvittavien pääomien painoarvoa ja sosiaalisia verkostoja, joiden avulla niitä kartutetaan. Nämä muutokset aiheuttavat oppilaiden uudelleenjärjestäytymisen koulutuksen kentälle.
Myös yhteiskunnalliselta tasolta tarkasteltuna nähtiin, että nuoresta sukupolvesta kehkeytyi lähestulkoon oma luokkansa, joka oli pääomiltaan alisteisessa asemassa vanhempiin ikäluokkiin ja näiden valtaan nähden. Julkinen keskustelu esimerkiksi ravintoloiden toiminnan rajoittamisesta on ollut monella tapaa problematisoidumpaa, kuin oppilaiden koulutuksen rajaaminen (vrt.
Salomaa 2020; Luukka 2020).
Etäkoulu koetteli jokaista, mutta mikäli oppilaan käytössä olevat pääomat eivät riittäneet itsenäiseen koulunkäyntiin, uhaksi nähtiin jopa koulupudokkuus.
Tämä tilanne taas on täysin esimerkiksi opetussuunnitelman tavoitteiden vastainen (vrt. POPS 2014, 14), kuten myös muunkin suomalaisen tasa-arvon eetoksen vastainen (esim. Harisalo & Miettinen 2004, 60). Sinällään tutkimuksessa ei tarkasteltu epäarvon toteutumista käytännössä, vaan tasa-arvon diskurssien muotoutumista, eli minkälaisia tasa-tasa-arvon merkityksiä etäkoulu saa julkisessa keskustelussa. Etäkoulun tasa-arvon diskursseista piirtyvä kuva vastaa kuitenkin Berneliuksen ja Huillan (2021, 16) kuvaamaa yhteiskunnallista eriytymistä. Tilanteessa, jossa koulun turvaverkko katoaa yhtäkkiä, toisaalta korostuu lähiopetuksen tasa-arvoistava merkitysten kirjo, kun oppilaan ympärillä on turvallisia aikuisia ja monenlaisia tukipalveluita. Jossain määrin juuri keskiluokkaisuutta pidettiin eräänlaisena tasona, joka määritti koulutuksen kentällä toimimiseen tarvittavien pääomien tason. Kirjoituksissa korostui jo varhaisessa vaiheessa näkemys, jossa keskiluokkaisesta näkökulmasta kirjoittaessa pohdittiin jopa sitä, miten muut, heikommassa asemassa olevat pärjäävät, kun jo keskiluokkaisen ja hyvinvoivan perheen voimavarat joutuivat
etäkoulun aikana koetukselle. Huomattavaa on myös, että julkaistuissa kirjoituksissa ei ollut ainuttakaan tekstiä, jossa juuri näiden heikoimmassa asemassa olevien ääni kuuluisi.
Tasa-arvokeskustelussa tasa-arvon tarkastelu vaihteli skaalaltaan yksilöiden arvosta alueelliseen arvoon, sekä ikäluokkien väliseen tasa-arvon pohdiskeluun. Tasa-tasa-arvon tasoissa keskustelu kuitenkin pysyi yhtäläisten oikeuksien tasa-arvon tarkastelun tasolla, eikä esimerkiksi sukupuolen tai kulttuuritaustan vaikutusta tasa-arvon toteutumiseen käsitelty lainkaan (vrt.
Kantola ym. 2020). Tämä vaikuttaisi siltä, että sukupuolten välisen tasa-arvon tai moninaisen tasa-arvon lähtökohtia ei nähty keskustelussa merkityksellisinä, vaikka ne kenties olisivatkin olleet olennaisia. Oppilaat kuvattiinkin pääosin heidän sosioekonomisen taustansa kautta, eikä muiden, yksilöllisempien ominaisuuksien kautta.
On kuitenkin vaikeaa ja jossain määrin turhaa tehdä absoluuttista päätelmää etäkoulun merkityksistä, kun vaakakupissa ovat toisaalta vanhempien ihmisten henki ja terveys, toisaalta lasten ja nuorten tasa-arvo ja tulevaisuus, etenkin kun molemmissa tapauksissa valinnat koskettavat haavoittuvaisimmassa asemassa olevia. Toisaalta sosiaaliseen konstruktionismiin tukeutuvassa tutkimuksessa ei pyritäkään saavuttamaan absoluuttista totuutta, jota ei ole olemassa. Totuudet tai tässä tutkimuksessa diskurssit muodostuvat aina paikallisina ja historiallisina, kontekstiin sidonnaisina (Väliverronen 1998, 34).
Tämä näkyi etäkoululle julkisessa keskustelussa annettujen merkitysten muuttumisena aineiston tarkastelujakson aikana. Diskurssit ovat sosiaalisesti muodostuneina alati liikkeessä.
Etäkoulusta pyrittiin myös hyötymään erilaisten ideologisten ja poliittisten tarkoitusperien eduksi. Erityisesti etäkoulu valjastettiin jonkinlaiseksi perusteluksi halutulle muutokselle, etenkin digitalisaation edistämiselle. Etäkoulu poikkeuksellisuudestaan huolimatta liittyi kuitenkin koulutuksen diskurssien, myös koulutuspoliittisten diskurssien kenttään, joten etäkoulun valjastaminen poliittiseen ja ideologiseen käyttöön oli odotettua, etenkin etäkoulusta takaisin lähiopetukseen siirryttyä. Toisaalta etäkoulun merkitykset tässä keskustelussa eivät liittyneet oppilaisiin, vaan ne olivat argumentaatioltaan paljon valikoidumpia ja ilmiöpohjaisempia, minkä vuoksi etäkoulu sai varsin tasa-arvoneutraaleja tai jopa korosteisen positiivisia merkityksiä.
Kootusti etäkoulun diskursseissa etäkoulun tasa-arvoisuutta pyrittiin tarkastelemaan ja kuvaamaan eri tasoilla. Tasa-arvon diskurssit haastoivat etenkin erilaisia terveyden ja pandemian hallinnan diskursseja, joiden tasa-arvokäsitys painotti enemmän yhtäläistä oikeutta terveyteen ja elämään, jolloin myös mahdollisesti tarpeettomien suojatoimien, kuten etäopetukseen palaamisen, tekeminen varmuuden varalta oli perusteltua, kun taas oppilaslähtöiset tasa-arvon diskurssit kyseenalaistivat näitä diskursseja ja niissä esiintyviä argumentteja. Näissä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta etäkoulua tarkastelevissa kirjoituksissa etäkoulu merkityksellistyi etenkin jo valmiiksi olemassa olevan eriarvoisuuden kasvattajana, joka kohdistuu erityisesti nuorimpiin sukupolviin. Tämän diskurssien vuorovaikutuksen ytimessä olivat etenkin erilaiset asiantuntijat niin lääketieteen, kuin koulutuksen kentiltä.
Etäkouluun liittyi löyhemmin myös muita diskursseja, kuten digitalisaation diskurssi, jotka merkityksellistivät etäkoulua omien tarkoitusperiensä kautta.
Auktoriteettien ja maallikoiden kirjoituksissa roolit olivat lähempänä toisiaan tarkastelujakson alkuvaiheessa, mutta diskurssien tuottaminen ja niiden uusintaminen keskittyi ajan kuluessa yhä vahvemmin auktoriteeteille, etenkin asiantuntijoille.