Yhdeksässä aineiston tutkimusartikkelissa selvitettiin lapsuudessa parisuhdeväkivallalle altistu-neiden traumaperäiseen stressihäiriöön liittyvää oireilua aikuisena (Cater ym. 2015; Anderson &
Bang 2012; Haj-Yahia & de Zoysa 2008; Stride, Geffner & Lincoln 2008; Davies, DiLillo & Mar-tinez 2004; Marmion & Lundberg-Love 2008; Haj-Yahia ym. 2019; Haj-Yahia & Bargal 2015;
Miller-Graff ym. 2016). Kaikissa tutkimuksissa, joissa selvitettiin lapsuuden parisuhdeväkivallalle altistumisen ja aikuisuuden traumaperäiseen stressihäiriöön liittyvän oireilun välistä korrelaatiota, korrelaatio todettiin merkittäväksi ja positiiviseksi (Haj-Yahia ym. 2019, 133; Miller-Graff ym.
2016, 266; Haj-Yahia & Bargal 2015, 2945–2949; Haj-Yahia & de Zoysa 2008; 998–999; Mar-mion & Lundberg-Love 2008, 270–274; Davies, DiLillo & Martinez 2004, 382–383). Merkittävä osa lapsuudessa parisuhdeväkivallalle altistuneiden nykyisestä psyykkisestä oireilusta oli selitet-tävissä lapsuuden parisuhdeväkivallalle altistumisella (Haj-Yahia & de Zoysa 2008, 998–999;
Haj-Yahia ym. 2019, 134).
Traumaperäiseen stressihäiriöön liittyvä oireilu oli voimakkaampaa lapsuudessa perheen aikuisten väliselle parisuhdeväkivallalle altistuneilla kuin niillä, jotka eivät olleet altistuneet parisuhdeväki-vallalle lapsuudessa (Cater ym. 2015; Stride, Geffner & Lincoln 2008; Marmion & Lundberg-Love 2008; Davies, DiLillo &Martinez 2004). Mitä useammin parisuhdeväkivallalle altistumista oli lapsuudessa tapahtunut, sitä enemmän traumaperäiseen stressihäiriöön liittyvää oireilua osal-listujilla havaittiin (Cater ym. 2015, 881; Miller-Graff ym. 2016, 266; Haj-Yahia & de Zoysa 2008, 998; Haj-Yahia 2015, 2946). Parisuhdeväkivallan itsenäistä roolia psyykkiseen oireiluun varmis-taakseen Davies, DiLillo ja Martinez (2004) kontrolloivat tutkimuksessaan ensin lapsuudessa koe-tun pahoinpitelyn ja seksuaalisen väkivallan vaikutukset psyykkiseen toimintakykyyn aikuisena, jonka jälkeen myös muut perhekonfliktit, kuten muun muassa sosiaalisen tuen puute, kontrolloi-tiin. Tutkimuksessa (emt., 377, 382–383) havaittiin, että parisuhdeväkivallan todistaminen lapsuu-dessa oli merkittävästi yhteydessä traumaperäiseen stressihäiriöön liittyvään oireiluun aikuisena edelleen itsenäisenä tekijänä, kun muiden muuttujien vaikutus oireiluun kontrolloitiin.
Traumaperäiseen stressihäiriöön liittyvää oireilua verrattiin myös erilaisia kaltoinkohtelun muo-toja lapsuudessa kokeneiden välillä. Striden, Geffnerin ja Lincolnin (2008) kokeellisessa tutki-muksessa traumaoireilua ja psyykkistä toimintakykyä verrattiin lapsuudessa parisuhdeväkivallalle altistuneiden ja lapsuudessa pahoinpitelyä tai seksuaalista väkivaltaa kokeneiden korkeakoulu-opiskelijoiden välillä. Osallistujille näytettiin video, jossa lapsi todisti perheen aikuisten välistä parisuhdeväkivaltaa. Osallistujilta mitattiin sydämensyke ja kortisolin eritys ennen videota eli stressitekijää, stressitekijän aikana ja sen jälkeen. Lisäksi osallistujat täyttivät traumaperäisen stressihäiriön diagnosoimisessa käytettävän arviointimittarin. Lapsuudessa parisuhdeväkivallalle altistuneilla osallistujilla havaittiin olevan korkeampi leposyke kuin lapsuudessa pahoinpitelyä tai seksuaalista väkivaltaa kokeneilla osallistujilla, jonka tutkijat pohtivat viittaavan mahdollisesti pit-käkestoisempaan ja kroonisempaan stressitilaan. (Emt., 87–92.)
Kun Stride, Geffner & Lincoln (2008) vertasivat tutkimuksessaan myös kortisolin erityksen mää-rää lapsuudessa parisuhdeväkivallalle altistuneiden ja lapsuudessa pahoinpitelyä tai seksuaalista väkivaltaa kokeneiden osallistujien välillä, parisuhdeväkivallalle altistuneiden osallistujien kor-tisolin erityksen määrä ei juurikaan eronnut lapsena pahoinpitelyä kokeneiden korkor-tisolin erityksen määrästä ennen stressitekijää. Suoraa väkivaltaa lapsuudessaan kokeneilla kortisolia erittyi kuiten-kin stressitekijän aikana lapsena parisuhdeväkivallalle altistuneita enemmän. Traumaperäiseen stressihäiriöön liittyvien oireiden raportoinnissa ei lapsuudessa parisuhdeväkivallalle altistuneiden ja suoraa väkivaltaa kokeneiden välillä ilmennyt merkittäviä eroja (Emt., 90–94.)
Lisäksi kahdessa tutkimuksessa (Marmion & Lundberg-Love 2008, 272–275; Davies, DiLillo &
Martinez 2004, 382–383) parisuhdeväkivallalle altistuminen näyttäytyi jopa merkittävimpänä ris-kitekijänä traumaperäiselle stressihäiriölle aikuisuudessa, kun lapsuuden parisuhdeväkivallalle al-tistumista verrattiin sekä lapsena koettuun pahoinpitelyyn että seksuaaliseen väkivaltaan. Davie-sin, DiLillon ja Martinezin tutkimuksessa (2004, 382–383) lapsuudessa koettu pahoinpitely tai seksuaalinen väkivalta eivät näyttäytyneet merkittävinä ennustajina traumaperäisen stressihäiriön oireisiin, masennusoireiluun tai heikkoon itsetuntoon aikuisuudessa, joka on kuitenkin ristiriidassa useiden muiden aiheesta tehtyjen tutkimusten kanssa. Myös Marmionin ja Lundberg-Loven tutki-muksessa (2008) lapsuuden parisuhdeväkivallalle altistumisen havaittiin olevan kaikkein merkit-tävin riskitekijä kaltoinkohtelun muodoista traumaperäisen stressihäiriön kehittymiseen aikuisena,
ainakin kun tutkimukseen osallistuneet olivat psykologian yliopisto-opiskelijoita ja todennäköi-sesti melko toimintakykyisiä. Marmion ja Lundberg-Love (2008, 275) pohtivat, että tulos voi joh-tua esimerkiksi parisuhdeväkivallan ennakoimattomasta luonteesta, jota lapsi ei välttämättä pys-tynyt ennakoimaan. Ennakoimattomuus voisi mahdollisesti olla yhteydessä ylivalppauteen aikui-sena (emt., 275).
Yhdessä aineiston tutkimuksessa (Anderson & Bang 2012) selvitettiin myös traumaperäisen stres-sihäiriön diagnostisten kriteerien täyttävien määrää lapsuudessa parisuhdeväkivallalle altistuneista osallistujista. Suurimmalla osalla osallistujista traumaperäisen stressihäiriön oireet olivat lieviä, eivätkä traumaperäisen stressihäiriön diagnostiset kriteerit täyttyneet. Noin 24 prosenttia osallis-tujista kuitenkin täytti traumaperäisen stressihäiriön diagnostiset kriteerit. Useimmiten koettuja oireita kaikilla osallistujilla oli etäisyyden tunne muihin ihmisiin tai ihmissuhteiden katkaisu, vai-keus keskittyä ja nukahtaa tai pysyä unessa, sekä alakuloisuus muistuttaessa stressaavasta koke-muksesta. Traumaperäisen stressihäiriön diagnostiset kriteerit täyttäneillä osallistujilla oli lisäksi enemmän trauman uudelleenkokemista, traumaattisen tapahtuman ajattelemista (intruusio) ja vält-tämiskäyttäytymistä verrattuna niihin, joilla kriteerit traumaperäiseen stressihäiriöön eivät täytty-neet. (Anderson & Bang 2012, 59–61.)
Lapsuuden parisuhdeväkivallalle altistumisen yhteyttä selvitettiin edelleen myös liittyen trauma-peräisen stressihäiriön eri oireisiin: unihäiriöihin, dissosiaatioon, masennukseen ja ahdistukseen.
Unihäiriöistä kysyttiin muun muassa unen levottomuutta ja painajaisten näkemistä ja dissosiaati-osta takaumien kokemista, muistiongelmia ja epätodellisuuden tunnetta. (Haj-Yahia ym. 2019;
Haj-Yahia & de Zoysa 2008.) Masennukseen ja ahdistuneisuuteen liittyvää oireilua käsitellään enemmän seuraavassa luvussa (ks. luku 4.2 masennus- ja ahdistuneisuusoireilu). Parisuhdeväki-vallalle altistuminen lapsuudessa oli yhteydessä kaikkiin kysyttyihin traumaperäiseen stressihäiri-öön liittyviin oireisiin ja se myös ennusti enemmän traumaperäiseen stressihäiristressihäiri-öön liittyvää oirei-lua kokonaisuudessaan. Merkittävä osa osallistujien unihäiriöiden ja dissosiaation varianssista oli selitettävissä parisuhdeväkivallalle altistumisella. (Haj-Yahia ym. 2019, 126, 130–134; Haj-Yahia
& de Zoysa 2008, 998–999.) Haj-Yahian ja kumppaneiden (2019, 134) tutkimuksessa parisuhde-väkivallan todistaminen lapsuudessa selitti kymmenen prosenttia kaikkeen traumaperäiseen stres-sihäiriöön liittyvän oireilun varianssista. Haj-Yahia ja de Zoysa (2008, 998–999) taas havaitsivat,
että 11 prosenttia dissosiaation ja yhdeksän prosenttia unihäiriöiden varsianssista oli selitettävissä lapsuuden parisuhdeväkivallalle altistumisella.