Tärkein etn porvarioikeudesta oli kauppiaan kannalta katsottuna kauppa- ja purjehdus-oikeus.
Uudenkaupungin perustuskirjan 2:sen kohdan mukaan sai kaupunki nauttia niitä etuja, jotka valtakunnan ,.meri- kaupungeille“ olivat myönnetyt Örebroossa 1614 ja Suomen kaupungeille Helsingin valtiopäivillä 1616, ja oli kaupunki velvollinen tätä Örebroon kauppa- ja purjehdusjärjestystä myös noudattamaan.
Mainittu 1614 vuoden järjestys ja 1617 vuoden kauppa- ordinantia perustivat sen kauppapolitillisen järjestelmän, inerkantilijärjestelmän, joka sitte puolitoista vuosisataa val
litsi Ruotsin valtakunnassa. Tarkka työnjako kaikilla aloilla työntekijäin kesken oli Ruotsin sisäpolitiikan tämänaikainen tunnussana. Kaupankin alalla sitä tahdottiin näiden ordi- nantiain kautta entistä enemmän saada käytäntöön. Niin
kuin maamies ei saanut olla myöskin kauppias, vaan hänen tuli myydä peltonsa, karjansa, metsänsä, käsityönsä ja me- renkin antimet kotimaan kaupungeissa ja ostaa kauppiaalta, mitä ulkomaan tavaroita itse tarvitsi, niin oli myös kau
pungeissa kotimaan kauppa eroitettava ulkomaan kaupasta.
Edellisen keskustaiksi piti n. k. maakaupunkien tulla, jäl
kimmäisten tapulikaupunkien. Maakaupungit, joiden oli väli
tettävä tavaran vaihto maakansan ja tapulikaupunkien kes
ken, eivät sen vuoksi ensinkään saaneet käydä kauppaa ulkomaalaisen kanssa, ei kotona eikä ulkomailla, vaan oli niiden hankittava ulkomaan tavaransa tapulikaupungeilta.
Tapulikaupungit taas olivat oikeutetut ja velvollisetkin käy
226
mään kauppaa ulkomaalaisen kanssa sekä kotona (passiivi
nen tapuli-oikeus) että varsinkin ulkomailla (aktiivinen tapuli- oikeus), mutta maakansan kanssa ainoastaan omassa kau
pungissa ja sen n. k. yksityisillä markkinoilla. Täydellistä tapuli-oikeutta nauttivat Suomessa Turku ja Wiipuri, ja 1617 sama oikeus myönnettiin väliaikaisesti myös Helsingille ja Porvoolle. Mutta supistettu tapuli-oikeus oli usealla Suomen kaupungilla. Nämät ,, merikaupungit “ saivat käydä ulko
mailla vain omilla aluksillaan ja ainoastaan siellä tehdä kauppaa ulkomaalaisen kanssa, eivät omassa kaupungissa.
Niillä oli siis vain aktiivinen tapuli-oikeus. Viime mainit
tuihin kaupunkeihin kuului Uusikaupunki.
Kaupanteko maamiehen kanssa oli tapahtuva itse kau
pungissa taikka markkinoilla. Tavarain myyminen ja osta
minen mailla markkinain välillä ja markkinain aikanakin, jos se tapahtui ulkopuolella markkinapaikkaa, luettiin maa
kaupaksi ja oli sellaisena kielletty, niinkuin myös kaikki talonpoikain kauppa, joka tarkoitti voittoa ja kauppiaan ta
valla harjoitettiin (prängköp).
Esi-isien ajoilta oli vakkasuomalainen tottunut halveksi
maan maakauppaa vastaan annettuja kieltoja. Porvariksi päästyänsä hän piti selvänä oikeutenaan harjoittaa vapaasti kauppaa, oli se lainmukaista taikka maakauppaa. Maalla oli porvarilla talonsa ja tilansa, siellä hänen sukunsa ja ystävänsä. Näiden luona hän edelleen kävi tiheästi „vie- railemassa“ , ja nämät vastavieräissä hänen luonaan. Näin vierailtaissa puhuttiin keskenäiset asiat ja kaupat valmiiksi.
Maamies sai porvarilta kauppiastavaroita velaksi, vieläpä puhdasta rahaakin kruununverojen maksuksi ja muihin tar- peisinsa, kauppias maamieheltä lupauksen, että tämä tuo kauppiaalle vastaavan määrän maamiestavaroita. Kullakin porvarilla olivat omat talonpoikansa, joiden velkojana hän oli, talonpojalla oma porvarinsa, jolle hän tavaransa toi muille sitä tarjoomatta. Usein kävivät porvarit itsekin maa
miestavaroita perimässä maamieheltä, tehden tällaisilla „vel- komismatkoilla“ suurta maakauppaa. Varsin peittelemättä- kin porvaristo harjoitti maakauppaa. Männäisten kylässä
'esim. pidettiin edelleen niitä lauvantaimarkkinoita, jotka jo kaupungin perustuskirja siirsi Uuteenkaupunkiin, ja porva
risto kävi siellä kolmatta vuosikymmentä kauppaa maalais
ten, varsinkin hämäläisten kanssa, jotka siellä talvisaikana kävivät. Mutta Huhtikuun 24 p. 1641 kielsi maistraatti porvariston ja talonpoikain maakauppaa harjoittamasta Män- näisillä ja muualla tavaransa menettämisen ja 40 # sakon uhalla ja lakkautti samalla uhalla Huhtikuun 2 p. 1642 mainitut viikkomarkkinat tykkänään siitä päivästä luettuna.
Tori oli maamiestavarain ainoa laillinen kauppapaikka kaupungissa, *) josta nimikin torikauppa. Kuitenkin myönsi 1622 vuoden pikkutullienjärjestys, ehkäpä korvaukseksi tä
män tullin tuottamista kiusoista ja kustannuksista, että maa
mies tullikamarissa suoritettuansa tullin sai myydä tava
ransa, karjansa, heinänsä, halkonsa j. n. e. ,.tullitorilla tulli- huoneen edustalla, taikka viedä ne tulliportin kautta kau
punkiin, „minnekä halusi44, siis suoraan porvarinsakin luo44.
Mutta laiha oli tämä korvaus, ja Uudessakaupungissa sitä tuskin huomattiin miksikään eduksi, sitä kun ennalta jo oli nautittu niin vapaasti, että kaupungissa ei ollut torikauppaa nimeksikään. Pian sen jälkeen kuin Pietari Brahe oli tullut Suomen kenraalikuvernööriksi tämä etu lakkautettiin ja taan
nuttiin jälleen kaupunkilain kannalle.
Se torikauppapatentti, 2) jonka kautta muutos tapahtui, näkyy tarkoittaneen maakaupan estämistä ja ennakko-oston ehkäisemistä kaupungeissa sekä yleensä säännöllisen tori- kaupan aikaansaamista ja järjestämistä. Uudenkaupungin porvaristolle ja maistraatillekin tämä patentti, jonka nojalla sitte koetettiin kahlehtia torikauppaa, näkyy olleen tunte
maton, siksi että seuraava takavarikko-asia 1641 saattoi sen tunnetuksi:
*) Kauppakaaren IV luk. Mandat om handelens missbruk 1580.
{Stiernman, Com. förordn. I, s. 306). 2) Patentti oli painettu ja luulta
vasti annettu alkuvuotta 1639, koska siilien perustui Jaakkima Timmen maakauppainspehtorin valtakirja Huhtikuun 6 p:ltä 1639. Aspelin, VVasa stads hist., siv. 161 mainitaan Pietari Brahen torikauppapla- kaatti Tammikuun 8 päivältä 1649 (1639?).
228
79:0 Jaakkima Timme, joka 1637 oli otettu kaupan tarkastajaksi Turkuun ja Huhtikuun 6 p. 1639 oli saanut Pietari Brahelta valtakirjan olla maakaupan inspehtorina Turun maaherrakunnassa seuraavaan Martin-päivään asti, oli 1641 vuokrannut pikkutullin, aksiisin ja leipomauuni- veron Uudessakaupungissa. Tulojensa kartuttamiseksi te
keytyi hän äskenmainitun patentin toimeenpanijaksi nojau
tuen vanhentuneesen inspehtorin valtakirjaansa. Ehtoolla Lokakuun 3 p. 1641 kun kaksi kruununtalon isäntää toi kaupunkiin 4 nautaa, otti Timme niistä heti yhden 15 taa
larin arvoisen mullikan pantiksi tullimaksusta *) ja lähetti sen Turkuun pannen hinnan takavarikkoon raatimies Kle
metti Laiskalle. Muut kolme nautaa hän ajoi Laiskan ta
loon, jotta tämä „virkansa puolesta44 ne tallettaisi siksi, että asia talonpoikain ja Timmen välillä oli ratkaistu; mutta Laiska päästikin naudat takavarikosta vapaiksi ja talonpojat veivät ne „kauppiaallensa44 Jaakko Bruukalle, joka oli mak
sanut heidän kruununrästinsä. Timme vaati nautojen „kon- fiskoimista44, koska talonpojat eivät patentin mukaan olleet niitä tahtoneet myydä torilla. Nämät puolestansa väittivät, ettei kukaan muu niitä pyytänyt ostaa, kuin Timme itse, ja valittivat, että heidän oli täytynyt maksaa korkoa kaup
piaallensa, kun eivät sopimuksen mukaan voineetkaan viedä hänelle 4 nautaa, sekä että he tämän asian vuoksi olivat tehneet useita kaupungin matkoja, kun milloin Timme, mil
loin pormestari ei ollut tavattavissa. Raastuvanoikeus otti Lokakuun 6 p. 1642 tämän asian lopullisesti käsiteltäväksi ja tuomitsi talonpojille naudat takaisin ja Timmen maksa
maan sen naudan hinnan, jonka hän Turkuun oli vienyt, sekä korkoa naudan hinnasta, vahingonkorvausta ja 40 / sakkoa kuninkaankaaren X IV luvun mukaan.2) Tämän tuomion perusti oikeus seuraaviin seikkoihin: Timme oli Huhti
kuun 6 p. 1639 valtuutettu seuraavaan Martin-päivään asti
x) Tapana oli aina ollut ja oli myöhemminkin, että porvari, jolle talonpoika tavaransa toi, maksoi tullimaksun, kun talonpoika hänelle lähetti sanan tulostansa tulliportille. Esim. raast. pöytäk. 29/ 8 ja
% o 1642. 2) Siis toisen miehen asianomistaja-vallan anastamisesta.
maakaupan inspektoriksi maalla, vaan ei kaupungeissa, joissa torivoutien, kaupunginpalvelijai.il ja profossien tuli torikaup
paa valvoa, „thet inth heller lienge warade uthi nägon stadh, utan allinast provisionaliter och tili H. K. M:ts wij- dare förklaringh“ ; *) jos H. Kreiv. Arm. olisi Timmelle sel
laisen vallan antanut, niin Timme kyllä olisi pitänyt naudat ja muutenkin käyttänyt valtaansa Turussa ja muissa kau
pungeissa; ei kukaan porvari eikä kauppias huolinut ostaa nautoja, vaan Timme itse, joka ei maksa veroa kaupungille eikä ole oikeutettu mitään ostamaan; talonpojat olivat ah
dingossaan lainanneet rahoja porvarilta verorästinsä mak
suksi, ja Timme näkyy menetelleen niinkuin menetteli oman hyötynsä vuoksi eikä maakansan, kaupungin taikka kruu
nun hyväksi; sillä korkean esivallan aikomuksena ei näytä olevan kieltää talonpojan maksamasta velkansa tavaroilla, kun ei kukaan muu porvari niitä halua ostaa; talonpojan tavaraa ei saada patentin ja lain mukaan ottaa takavarik
koon heti kaupunkiin tuotaissa, vaan jos talonpoika sen vie kauppiaalle, ennenkuin on seisonut torilla 4 tuntia; Timme on tekeytynyt asianomistajaksi jutussa, joka häntä ei ensin
kään koske, sillä hän on vain Turun porvari sekä pikku- tullin, aksiisin ja leipomauuni-veron vuokraaja täällä, eikä mikään maistraatti taikka kommendantti Uudessakaupun
gissa; Timme on ottanut talonpojalta hänen tavaransa anta
matta sitä arvioida ja vienyt Turkuun; Timme on itsekin tänä vuonna kieltoa, lakia ja patenttia vastaan ostanut tulliportissa karjaa ja siten vahingoittanut porvaristoa sen elinkeinossa.2)
*) Patentin voima? 2) Timme oli kaksi lauVantaita perätysten ollut tästä haastettu oikeuteen, mutta lähettänyt renkinsä ilmoitta
maan, että hän muka oli sairas; langetettiin siis 9/ 10 1642 kuuden sakkoihin ja kämnäri määrättiin uudesti haastamaan; saapui kuitenkin nyt itse, vaikka vasta sen jälkeen kuin raati jo oli lähtenyt pois, jonka vuoksi asia joutui lykkäykseen samoin kuin Klemetti Laiskan ja Pertteli Suurikkalan kanne, että hän heiltä oli ottanut tullia päälle taksan. Tästä kanteesta hän koetti kiertelemisillä päästä vapaaksi, mutta lopulta lupasi kuitenkin liiat maksaa takaisin. Näiden asiain käsittelyä ehkä joudutettiin sen vuoksi, että Timmeä vastaan saatai
siin ylempänä kerrotussa jutussa tarpeeksi syitä.
230
Niinkauvan kuin Martti Mikonpoika istui pormestarina, ei suuria muutoksia tapahtunut torikaupassa. Talonpoika sai edelleen viedä tavaransa suoraa päätä kauppiaallensa, koska tämä Martista ei ollut lakia eikä patenttia vastaan.
Mutta kun Timme tuli ylipormestariksi, niin pääsi vastainen katsantokanta valtaan, ja sitä kannatti myös esivalta. x) Porvaristo kiellettiin rangaistuksen uhalla ottamasta talon
pojilta tavaraa, ennenkuin nämät olivat määrätuntinsa seiso
neet torilla. Kielto julistettiin Kesäkuun 4 p. 1645, mutta kahta kiivaammassa muodossa Marraskuun 20 p. 1648. Por
varisto kiellettiin ostetun tavaran menettämisen uhalla lähte
mästä maalle maamiesten kanssa kauppoja tekemään. Maa
miehen piti tuoman tavaransa torille eikä saanut mennä porvarien taikka velkojiensa luo kuormineen, ennenkuin kuorma oli torilla myyty. Sitte vasta menköön velkansa suorittamaan puhtaalla rahalla. Jos maamies viipyi kaupun
gissa, niin hänen piti majaileman ravintolassa eikä saanut vierailla porvarien luona. ,,Tätä sekä porvarit että talon
pojat noudattakoot rangaistuksen uhalla H. Kreiv. Arm.
korkeasukuisen Hra Pietari Brahen antaman painetun pa
tentin sekä Ruotsin lain mukaan44, kuului loppusäe.
Ennakko-osto oli jo kaupunkilaissa kielletty. Sitä ei Martti Mikonpoikakaan enää rohjennut sallia. Toukokuun 7 p. 1642 kehoitettiin siis „koko porvaristoa luopumaan siitä suuresta laittomasta ja sopimattomasta kaupasta, jota tähän asti harjoitettu on, että melkein kaikki ja varsinkin tulliportin lähellä asuvaiset lähtevät maamiestä vastaan tulli- portille jo kauvas maantielle, toiset yhden, toiset kaksikin penikulmaa, eivätkä päästä talonpoikaa torille, tehden siten ennakko-ostoa44. Porvaristoa uhattiin ensikertaisesta ennakko- ostosta 3 sakoilla, mutta toiskertaisesta „ niinkuin muusta maakaupasta44 40 / sakoilla ja tavaran menettämisellä an
nettujen patenttien ja lain mukaan. Myöskin käskettiin por
variston päästämään talonpojat torille ja määrättiin, että en
x) Yrt. Memorial tili Petter Flygge *% 1640 (Stiernman, Comm.
förordn. II, s. 278).
simmäinen ostaja saa sopia hinnasta Vs tuntia, ennenkuin*
seuraava on oikeutettu rupeemaan talonpojan kanssa kaup
paa hieromaan. Tämän pontevampiin toimiin ei Martti ehti
nyt ryhtymään, mutta kun hänestä oli päästy, niin maist
raatti (Timme?) määräsi Marraskuun 9 p. 1643, että kun maamies tulee tavaroineen torille, pitää sen porvarin, joka ensiksi ehtii kuorman luo, tarjota heti korkein hintansa,, minkä voi ja kaupungissa käypä on, ja älköön kukaan lain määräämän rangaistuksen uhalla rohjetko korkeampaa tar
jota, kuin ensimmäinen tarjonnut on. Porvaristo suostui tähän kernaasti, koska se siten sai maistraatin luvan mää
rätä torihinnat ja mielin määrin niitä polkea alas. Mutta sellainen koko porvaristoa käsittävän kaupparenkaan muo
dostaminen oli kuitenkin suora mahdottomuus. Se edellytti yhtäällä yksimielisyyttä porvariston keskuudessa, jota ei ollut olemassa, toisaalla runsasta maalaistavaran tuontia, jota ei myöskään ollut, paitsi mitä ehkä puuastioihin ja metsäntuotteisin tuli. Heinäkuun 26 p. 1645 valittaakin maistraatti, että kun talonpoika sattuu tulemaan kaupunkiin astioineen, tavaroineen, niin ainakin kymmenkunta miestä heti on tulliportissa häntä vastassa, ja se joka myöhemmin tulee ei saa mitään. Hämärästi muistaen torikauppapatent- tia määräsi maistraatti, että talonpojan oli tuleminen torille ja siellä odottaminen ostajaa „ kaksi taikka (kolme) tuntia44.
Marraskuun 11 p. 1646 uudistettiin kielto ostamista vastaan tulliportissa, maantiellä ja muissa luvattomissa paikoissa ja määräys, että talonpojan pitää kreivi Pietari Brahen paten
tin mukaan vartomaan „ neljä44 tuntia torilla, jossa porvarit tarjotkoot hänelle mikä kohtuullinen on, „vaan ei yli koh
tuuden44. Sama kielto ja käsky toistettiin hämäläisten ja muiden talonpoikain suhteen 1647 ja 1649 sekä vielä seuraa
vallakin vuosikymmenellä, kunnes maistraatti tähän vihdoin
kin väsyi; sillä tästä tavasta ei Uudessakaupungissa ole milloinkaan luovuttu ja puolittain tapellen haluttuja tava
roita vieläkin ostetaan sekä tullissa että torilla ja kala- rannassa.
232
Ennakko-osto tuotti mukanansa vielä toisenkin „pahan tavan“ , jonka ikeen alla porvaristo sitte huokaili toista
sataa vuotta. Ne, joiden oli vaikea saada tarpeekseen maa- laistavaroita, rupesivat kestitsemisella houkuttelemaan talon
poikia luoksensa. Tästä sai alkunsa yleinen talonpoikain kestitys ja kilpailu kestitsemisessä. Turhaan ponnisteli maist
raatti tätäkin vastaan siitä alkaen, kun se Marraskuun 20 p. 1648 käski talonpoikain majailemaan ravintoloissa siihen asti, että vallitseva kauppajärjestelmä hautaansa kuopattiin ja porvaristo yleisen suostumuksen kautta karisti niskoil
taan tämän rasituksen.
Paljaista kielloista ja käskyistä ei ole paljon apua, missä niitä ei tahdota totella ja missä ei löydy sitä valtaa, joka niiden toteuttamista valvoo ja rikokset saattaa kan- teesen; eikä aina sittekään. Sellaisia valvojia sai Uusi- kaupunkikin mitä torikauppaan tulee pian sen jälkeen, kuin tämä kauppa oli joutunut hallintokunnan erityisen huomion alaiseksi.
Lokakuun 17 p. 1642 ilmoitti Jaakkima Timme ole- vansa maakaupan inspehtori sekä maalla että kaupungeissa, jonka vuoksi porvaristo varotkoon maakaupan tekoa, ja mää
ränneensä Tuomas Käkölän ja Matti Läng’in torivoudeiksi, joiden patentin mukaan menetellä tulee. Nämät uudet virka
miehet oli Timme luultavasti omasta mahtipontisuudestaan määrännyt, ja itsekin lienee hän sitte virkamääräyksen laillisuutta epäillyt, koska Marraskuun 9 p. 1643, kun „yli- pormestari Jaakkima Timme, pormestari Pentti Arvidinpojan ja muutamien raatimiesten kanssa oli kokoontunut kaupun
gin asiain toimittamista varten “ , tämäkin asia otettiin käsi
teltäväksi. „Kun tämän kaupungin torikaupassa tähän asti on suuri epäjärjestys vallinnut ja toinen porvari on toiselle tehnyt suurta haittaa, niin määrätään muutamia tarkastus- miehiä eli torivouteja, joiden tarkoin tulee tutkia sellaisia ento-ostajia, niin myös aksiisia ja teurastusta “ , sanoo pöytä
kirja. Torivouteja ei kuitenkaan määrätty vielä. Vasta Heinäkuun 26 p. 1645 maistraatti määräsi yhden torivoudin ja antoi hänelle toiminta-ohjeet, jonka jälkeen hän teki
virkavalan. Täydellinen torivouti-instruktioni tavataan pöytä
kirjassa Tammikuun 1 päivältä 1648, jolloin Simuna Katte
lus x) ja Sipi Hvitlock »nimitettiin torivoudeiksi44. Heidän ,,tulee pitää tarkkaa valvontaa44, sanoo pöytäkirja, »etteivät porvarit mene hämäläistä vastaan tulliporttiin taikka maan
tielle, vaan antavat hänen tulla torille ja siellä tekevät hä
nen kanssaan laillista kauppaa eivätkä sekaannu toinen toi
sen kauppaan, joka kielletty on heidän rahansa menettämi
sen uhalla; ja jos torivouti heidät havaitsee tapaamassa (hämäläistä) ja kauppaa tekemässä muualla kuin torilla, että hän heidät vetää oikeuteen ja antaa ilmi; jos he jonkun salaavat, joka luvattomissa paikoin kauppaa tekee hämä
läisten taikka muiden kanssa eivätkä anna ilmi, niin he itse rangaistaan uskottomuudesta lain mukaan44. Torivoudin valassa, jonka Sipi Perttelinpoika teki Joulukuun 10 p. 1649 vannoi hän ja lupasi »tahtoa ja olla virassaan uskollinen ja vilpitön, olla laamaamatta taikka salaamatta kenenkään asiaa lahjojen vuoksi, taikka sukulaisuuden taikka ystävyyden, viinan taikka oluen takia ketään säästämättä44. Pöytäkirjat eivät kerro, mitä hyvää torivoudit tekivät.2)
Markkinoilla oli myöskin kaupanteko porvarien ja maa- kansan kesken luvallinen, pidettiinpä ne kaupungeissa taikka maalla. Yksityisillä markkinoilla saivat ainoastaan sen kau
pungin porvarit käydä kauppaa, joka niihin oli etuoikeutettu.
Vapaamarkkinat sitä vastaan olivat yhteisiä useammille taikka kaikille valtakunnan kaupungeille ja asukkaille, ja 1636 vuoden purjehdus- ja vapaamarkkina-asetus3) ulotti esteettömän kaupanteko-oikeuden talonpoikain kanssa ulko- maalaisiinkin niillä kolme viikkoa kestävillä markkinoilla, jotka myönnettiin pidettäviksi Tukholmassa ja Turussa, vaikka tämä oikeus seuraavana vuonna4) siten rajoitettiin, että ulkomaalainen ei saanut ostaa mitään tavaraa
pohjalai-*) Sama mies kuin 26/ 7 1645. 2) Ehkäpä he tekivät ilmiantonsa ja kanteensa kämnärioikeudessa, jos sellainen oli olemassa. 3) Stiern
man, Comm. förordn. II, ss. 68 ja 69. 4) Sama teos II, ss. 108 ja 109.
U u d e n k a u p u n g in M u in a isia . I I . 16
234
seita, maakaupunkilaiselta taikka muilta kuin itse markkina- kaupungin (Tukholman taikka Turun) porvareilta eikä myös muiden kanssa käydä vaihtokauppaa, vaan ainoastaan myydä rahasta taikka velaksi.
Heti perustamisensa jälkeen rupesi Uusikaupunki tä- hystelemään, mistä huokeimmalla tapaa olisi saatavissa oi
valliset yksityiset markkinat. Kaukaa ei niitä tarvittu etsiä.
Mynämäen kirkon luona pidettiin jo keskiajalla Laurinpäivän ja Maarian kirkonkäyntijuhlan eli kynttilänpäivän aikoina J) suuret markkinat, joista Gr. Hallenius 1738 painetussa väitös
kirjassaan antaa laajan kertomuksen. Mynämäen markki
noilla sanoo hän käyneen Turun, Rauman ja muiden kau
punkien porvareja myymässä kauppatavaroitaan ja maakan- saa, kaukaisia saaristolaisia silakkoineen ja muine kaloineen ja sisämaalaisia, joiden oli tapana suurin määrin tuoda pella
vasta, hamppua sekä pajua, mistä tehtiin vasuja ja köysiä kalastusta varten. Talvimarkkinoille tulvasi kansaa kai
kilta Suomen ääriltä, aatelisia, porvareja ja varsinkin Sata
kunnan ja Hämeen asukkaita tuoden kaupaksi suuren pal
jouden viljaa, ohria, papuja, herneitä sekä kalaa ja vaihtaen kalaa suolaan taikka ostaen suolaa rahasta. Savon miehiä
kin joskus saapui, ja oli heillä kaupaksi talia, voita, suolai
sia haukia sekä ilveksen, suden ja karhun taljoja y. m. s., kun taas Pohjalaiset toivat majavan, hirven ja peuran nah
koja, mutta Porilaiset siikaa ja lohta. Markkinat olivat siis suurenmoisia, jos Halleniusta saa uskoa.
Otollinen tilaisuus tarjoutui Uudellekaupungille niiden anastamiseen, kun 1622 vuoden valtiopäiväin päätöstä pikku- tullien kannosta ruvettiin panemaan täytäntöön. Tullihakulin rakentaminen ja voimassa pitäminen oli vastenmielinen
rasi-x) Kirkossa, joka oli pyhitetty pyhälle Laurentiukselle, tietietään olleen, paitsi p. Katarinan alttaria, myös p. Laurentiuksen ja neitsy Maarian alttarit (Arvidsson, Handl. VI, s. 39 ja V III, s. 104). 1405 pidettiin kirkon läheisessä Lankisten kylässä oikeus- ja tutkimuskerä- jät (Arvidsson, Handl. II, s. 18 & 19) kynttilänpäivän jälkeen; ehkäpä markkina-aikana. Kirkon eteläpuolelta on löydetty joukko vanhoja hopearahoja aikakaudelta 978— 1035. (Muin. Muist.yhd. aikakauskirja V III, s. 101).
tus, jota ci Mynämäen mies kernaasti ottanut niskolleen.
Kun Uusikaupunki nyt pyysi markkinoita, niin maaherra Kaarle Oxenstjerna lakkautti kirjeen kautta Syyskuun 23 päivältä 1623 „opä H. K. M:ts - - nädiga behag44 ne „markki- nat, x) joita Mynämäellä tähän asti on pidetty Heikinpäivän ja Laurinpäivän aikoina44, ja siirsi ne Uuteenkaupunkiin,
„koska talonpojille Mynämäen pitäjässä tahtoo rasittavaksi käydä hakulien ja aitojen kunnossapitäminen kaupungeissa ja markkinapaikoilla44. 2) Tämän toimen Kustaa Aadolfi osit
tain hyväksyi. Kirjeessä Toukokuun 12 p. 1625 hän mää
räsi, että „koska alamaisillamme ja porvaristolla Uudessa
kaupungissa Suomessa on niukka tuonti maalta44 ja ne kol
met markkinat, jotka tavan mukaan pidetään Wehmaan Lokalahdella toisena sunnuntaina paastossa, kolminaisuuden päivänä ja Maarianmessuna ja Mynämäellä „kynttilänpäivän aikoina44, ovat heille haitaksi, niin ne lakkautetaan ja k a u pungille suodaan yksityisiksi markkinoiksi44, jonneka ne siis olivat siirrettävät. Tämän johdosta antoi kupernaattori Niilo Bielcke seuraavan Kesäkuun 11 p. kaupungille kirjeen, joka lakkautti Lokalahden kolmet markkinat ja Mynämäen ,.Hei
kinpäivän44 (!) markkinat ja siirsi ne Uuteenkaupunkiin.3) Näin oli siis kaupunki saanut oikeuden pitää neljät yksityiset markkinat. Kuinka kaupunki tätä oikeuttansa käytti, ei ole tunnettu. Sen vain osoittavat raastuvan pöytä
kirjat, ettei Uudessakaupungissa 1640-luvulla pidetty kuin yhden vuotiset markkinat ja että kaupungin „ oikea markkina
päivä oli Helmikuun 25 päivä.4) Näitäkään
vuosmarkki-*) „Dhen marknat“ . Raast. Ark.: Kongi. Bref 1617— 1808.
2) Maalaisten tuli rakentaa kaupungin tullihakulista kaksi kolman
nesta, kaupungin itse kolmas (Raast. pöytäk. n/ r, 1644). Tämä maa
laisten velvollisuus lienee sittemmin lakkautettu. Vrt. Kristina ku
ningataren kirjettä 26/i 1637 maaherra Pentti Baggelle (Stiernman, Comm. förordn. II, s. 79), josta ei kuitenkaan Uudessakaupungissa vielä tiedetty 1644. 3) Kuninkaan kirjeessä kirjoitetaan „Kyndermesso“, niinkuin oikein olikin, mutta Oxenstjernan kirjeessä „Hindermesso“ ja Bielcken „Hijndermessow, molemmat kaiketi kirjoitusvirheitä. Alku
peräiset kirjeet löytyvät raast. ark.: Kongi, bref 1617— 1808. 4) Eaast.
pöytäk. 27/ 2 1643 ja 2% 1648.
236
noita ei kaupunki saanut yksin nauttia, vaan kävi niillä myös Turun porvareja (Abo-tyskar), jotka esim. 1647 mak
soivat pormestarille 15 taalaria kojuista ja kauppapaikoista kaupungin markkinoilla. *) Lokalahdella pidettiin 1640 ja edelleen ainakin yhdet markkinat lakkautuskäskystä huoli
matta. 2) Mynämäen markkinoista kertoo ennenmainittu Hallenius, että ne Oxenstjernan käskystä lakkautettiin, mutta että kuningas antoi pitäjälle takaisin Laurinmarkkinat ja että se sittemmin sai Halleniukselle tuntemattomasta syystä myös Kynttilänpäivän markkinansa, jotka pantiin almanak
kaankin keskelle kaupunkien markkinoita. Uusikaupunki- laiset taas sanovat valtiopäivävalituksissaan 1675, että ku
ninkaan markkinakirje oli joutunut harhateille ja löydettiin äsken vasta „erään miesvainajan asiakirjain joukosta44, koet
taen tehdä luultavaksi, että kirje muka oli ollut kaupungille tuntematon näihin asti, jonka vuoksi he nyt pyysivät sen täytäntöön panemista. Tähän ei kuitenkaan hallitus enää suostunut, vaan jätti Lokalahden ja Mynämäen markkinat entisten resolutionien nojalle.3) Varsin luultava kuitenkin on, että kaupunkilaiset eivät itsekään olleet pitänyt lukua useammista, kuin yksistä markkinoista varsinkin 1636 jäl
keen, kun Turkulaiset pääsivät sinne heidän kanssaan kil
pailemaan, ja että kysymyksenalainen markkinakirje kaivet
tiin esille vasta nyt, kun kaupungin markkinapäivä oli siir
retty epämukavampaan aikaan eli toiseen sunnuntaihin paas
retty epämukavampaan aikaan eli toiseen sunnuntaihin paas