Maistraatin varsinaiset palvelijat olivat niinkuin vielä
kin kaupunginpalvelijat. Heidän tuli pormestarin ja raadin käskyjä toimittaa *) mutta olivat myös kaupunginvoudin ja kämnärin käskettäviä. Niinikään olivat he poliisimiehiä ja ainakin toinen heistä vanginvartija, siitä päättäen, että kaupunginpalvelija Antti Ankara Huhtikuun 12 p. 1645 oli syytteenalaisena, kun oli päästänyt „vankcudesta ja rau
doista erään varaslutkan“ ja myös poikansa, joka oli äitiänsä piessyt (tracterat), ja että kaupunginpalvelija Syörinkiä Maa
liskuun 20 p. 1650 kiellettiin „adt hän ingalunda läther Griermunds 2) hustru ligga hooss honom der i fängellsse eller vara der öfver natten för ali vidhlyhtigheets skall". Myös
kin piiskurintoimi kuului heidän virkaansa.3)
Virkatoimissa käyvä kaupunginvouti taikka kämnäri ei ollut tervetullut vieras taloon, vielä vähemmän kaupungin
palvelija. Onnellinen hän, jos pääsi sillä, että häntä soimat
tiin „kaupungin koiraksi ja nälkyriksi“ (svälting).4) Useasti sai hän ruumiillisestikin kokea koiran kohtelua. Kun esim.
kaupunginpalvelija Yrjö Pohjalainen kerran oli käskemässä äsken kämnärinä ollutta Eerikki Runoita kyytiin, niin tämä hänelle antoi kelpo tukkapölytyksen, parjaten pormestaria
*) 1619 vuoden Stadga om Städernas administration 9 §. 2) Waasa- porin kreivin kivalteri, joka kaksintaistelussa oli surmannut Krister Lepäsen pojan Heikki Kristerinpojan (Kräkin?). 3) Eaast, pöytäkirja 24/ 4 1643. 4) Eaast. pöytäk. 3/ n 1641.
ja raatia, *) ja kun hänen virkakumppaninsa kutsui erästä laivamiestä Yrjö (Simunanpoikaa ?) pormestarin luo, niin Yrjö löi Ankaralle neljä verihaavaa ja kaksi sinelmää lau
suen: „minä annan paholaiselle ja p— lie teidän oikeutenne11. 2) Kaupunginpalvelijoista ei puhuta raastuvan pöytäkir
joissa, ennenkuin Helmikuun 9 p. 1624, kun kaupungin
palvelija Eerikki Laurinpoika, erään Kyrön talonpojan val
tuuttamana kantoi porvari Heikki Runoita vastaan, että tämä, myydessään talonpojalle tynnyrin valkoista suolaa 3 tynny
ristä 4 kapasta rukiita, oli pannut harmaata suolaa alle ja vain leiviskän valkoista päälle, josta petoksesta Runoi tuomittiin 40 / sakkoihin ja suola poltettavaksi („och flärdh adt brennas*1). Tammikuun 23 p. 1630 mainitaan kaupun- ginpalvelijoita kaksi, ja yleisessä raastuvankokouksessa Huhti
kuun 24 p. 1641 julistettiin myös kaksi miestä, Antti An
kara ja Y7rjö Pohjalainen, tähän virkaan. Jälkimmäistä sano
taan kuitenkin seuraavan vuoden pöytäkirjoissa „ vanhaksi kaupunginpalvelijaksi11. Luultavasti otettiin kaupunginpal- velijatkin vain vuodeksi kerrassaan virkaansa, Palkasta ei tietoja.
Joulukuun 19 p. 1643 saivat kaupunginpalvelijat uu
den virkakumppanin) kun Jaakkima Timme tarjosi kaupun
gille profossia. „Pormestarit tahtoivat hänet kernaasti ottaa ja raati myönsi, että hän otettakoon koetukselle Juhannuk
seen asti11. Tälle virkamiehelle myönnettiin mainitulta ai
kaa 25 taalaria kup.rahaa palkaksi.
Samaan aikaan kuin pormestarit ja raatimiehet valit
tiin, elikä Walpurina, oli kunink.kaaren X V I luvun mukaan myös valittava vakaajat, kaksi miestä, jotka kaupungin mer
killä merkitsivät pannit, puntarit sekä muut mitat ja painot.
Kaupungin vanhimmat pöytäkirjat eivät mainitse vakaajoita.
*) Raast. pöytäk. V3 1641: sakkoa 6 tukistuksesta kahden-kertaisesti haavakaaren 12 luvun ja raastuvankaaren 32 luv. mukaan sekä 40 parjaamisesta, kunink.kaaren 12 luvun mukaan. 2) Raast.
pöytäk. 27/2 1643: kahdenkertaisiin sakkoihin elikä neljästä verelmästä kustakin 6 taal. hop.rahaa (gätt mynt) ja kahdesta sinelmästä myös 6 taal. kumpaisestakin, haavakaaren 9 ja 18 luv. mukaan.
110
Ehkä tämä toimi oli uskottu tulliherroille. Mutta pian sen jälkeen kuin Jaakkima Timme oli asettunut kaupunkiin asu
maan, rupesi kuulumaan valituksia, että hänen vakaamansa mitat ja painot olivat vääriä. Sen vuoksi julisti maistraatti Lokakuun 10 p. 1642 Norrköpingin päätöksen 7 artikkelin x) ja kunink. kaaren X V I ja X V II luvut, kieltäen siitä päi
västä kenenkään käyttämästä „Timmen vääriä kannuja ja tuoppeja4* ja uhaten, että ken sellaisia käyttää, pidetään varkaana. Samoin kiellettiin väärien painojen käyttäminen
„ siksi että kaikkea tätä tutkivat valantehneet miehet, jotka vastedes määrätään ja joille kaupungin merkki uskotaan kaikellaisien mittojen ja painojen merkitsemistä varten“ . Tou
kokuun 8 p. 1643 tapahtuneessa virkamiesvaalissa valittiin
kin vakaajiksi entinen kämnäri Mikko Heikinpoika Siuttula ja porvari Niilo Puskoi, ja Marraskuun 19 p. 1645 määrät
tiin kämnäri voudin kanssa tähän toimeen. Sen jälkeen vakaajatoimi luultavasti jäi pysyväisesti kämnärille.
Kuninkaan kaaren X V I luvun 3 § sääsi, että kaksi uskottua miestä oli määrättävä ja asetettava kuhunkin niistä viroista, jotka kaupungille olivat tarpeen, niinkuin raken
nuksia y. m. s. varten ^katsomaan ja määräämään niin, että kullekin oikeus tapahtuu^. Ja 1619 vuoden sääntö kaupun
kien hallinnosta, jossa lausuttuja periaatteita yhä enemmän ruvettiin seuraamaan, vaikkeivät lieneetkään olleet lakivoi- maisia, selitti näiden rakennusmestarien tehtävät lähemmin, liittäen näihin myös rakennuskaaren I ja VIII lukujen mää
räykset. Heidän jokapäiväisen tarkastuksensa alle kuuluivat kaikki* kaupungin yleiset rakennukset sekä portit, satamat, sillat, kaivot, kadut ja kujat. Myöskin tuli heidän valvoa, ettei kukaan yksityinen rakentanut syvemmälle tontille taikka ulommaksi kadulle, kuin hänellä oikeus oli, taikka muuten vastoin kaupungin lakia, kaupungille taikka rajanaapureille haitaksi. Neljästi vuodessa tuli yhden pormestarin ja kah
den raadinjäsenen (voudin ja kämnärin?) rakennusmestarien kanssa pitää yleiset rakennusten ja teiden katsastukset, ja
*) Stjernman, Eiksdagars och mötens besl. I, ss. 556 ja 557.
rakennuskirjurin piti tekemän pöytäkirja kaikista vuoden kuluessa tehdyistä rakennuksista. Jos katsastuksessa ha
vaittiin puutteellisuuksia kaupungin rakennuksissa, olivat ne rakennusmestarein toimesta korjattavat, jos yksityisten, oli siitä maistraatille ilmoitettava, ja muutamissa tapauksissa (sataman täyttäminen lannalla, katujen ja siltojen epäkun- toisuus) oli syyllinen kutsuttava kämnäritupaan.
Uudessakaupungissa olivat yleiset rakennukset jo pari
kymmentä vuotta kaupungin perustamisen jälkeen niin räns- tyneitä, että esim. raastuvassa ei enää 1635 vaiheilla löyty
nyt lattiatakaan, kadut mitä kurjimmassa kunnossa ja sa
tama täynnä lantaa ja aluksien hylkyjä. Myös yksityisten rakennukset olivat rakennetut noin näin, melkein kuinka kunkin päähän oli pöllähtänyt, ja lantatunkiot mädännytti- vät tuvan seiniä.J) Kaikki tämä osoittaa, ettei katselmuk
sia oltu pidetty, eikä rakennusmestareja mainitakaan pöytä
kirjoissa ennen vuotta 1641. Vihdoin Huhtikuun 24 p. 1641 pidetyssä yleisessä raastuvankokouksessa valittiin, ehkä pa
rannuksia harrastavan pormestari Martti Mikonpojan toi
mesta, muiden virkamiesten ohessa myös kaksi rakennus
mestaria (qvartersmän), Simuna Knuutinpoika Kattelus ja Matti Lang eli Pitkä Matti, molemmat sittemmin torivouteja.
Mitä toimiohjeita he saivat, ei ole tunnettu, mutta kun suu
rempia rakennustöitä ei siihen aikaan kaupungissa toimi
tettu, niin on luultava, että nämät „vartersmannit“ olivat sellaisia tarkastusmiehiä, joista edellä on puhuttu. Mutta tarkoitustaan ei maistraatti heidän kauttansa saavuttanut.
Yleisessä raastuvankokouksessa Huhtikuun 6 p. 1642 lan
getettiin molemmat 3 / sakkoihin, kosk’eivät olleet oikeu
teen saapuneet eivätkä „paremmin hoitaneet tointaan, johon he laillisesti kutsutut olivat". Seuraavissa Walpurin vaa
leissa ei enää valittu rakennusmestareja eikä väliaikoina- kaan, vaan ainoastaan satunnaisia työnjohtajia, kun joku isompi rakennuspuuha niin vaati, niinkuin Syyskuun 9 p.
1644, jolloin Pitkä Matti ja Antti Skaffare valittiin
„kau-*) Eaast. pöytäk. 2/s 1644, 19/ u 1645 ja 16/ 9 1646.
112
puu gin rakennusmestareiksi, joiden tulee rakentaa raastupa kohtuullisesta palkasta11, ja Toukokuun 27 p. 1646, kun maistraatti sopi rakennusmestari Eerikki Simunanpojan kanssa kellotapulin rakennuksesta. Teiden ja siltojen, eh
käpä myös rakennusten, tarkastus joutui Toukokuun 2 p.
1642 alkaen päällysmiesten haltuun, joiden „myös pitää kat
sastaa ja tutkia katuja ja kirkkoteitä11.
Huhtikuun 28 p. 1647 asetettiin kaupunkiin Waasa- porin kreivin valtuuttama siltavouti, luultavasti jonkinmoinen satamamestari ja satamavahti. Ehkäpä sama virkamies,, joka sittemmin kantaa nimeä „brookijkare;1 ja jommoisia Pohjois-Saksan kaupungeissakin mainitaan löytyneen. *)
Päällysmiehet (höffvitsmän) olivat palohoitomiehiä (elds- värdsmän). Joka kaupunki oli rakennuskaaren X X II luvun mukaan jaettava neljään korttelikuntaan, ja Walpurin raas
tuvassa vuosittain valittava kutakin korttelia kohden, paitse kahta raatimiestä, myös kaksi päällysmiestä, Neljästi vuo
dessa piti yhden pormestarin näiden raatimiesten ja päällys
miesten kanssa käymän tarkastamassa, löytyikö joka talossa täysikuntoiset paloaseet, nimittäin: 7 kyyn. pitkät tikapuut, 10 kyyn. pitkä palohaka, palokirves ja ämpäri sekä tynnyri vettä talon edustalla. Tulipalon sattuessa kolmen korttelin kuusi päällysmiestä muodosti yhden miehen kanssa kustakin talosta näissä kortteleissa sammutuskunnan, mutta neljännen neljänneksen päällysmiehet ja miehistö korjauskunnan.
Uusikaupunki pidettiin ensiinmältä ehkä vain kahden korttelin arvoisena, koska Toukokuun 12 p. 1624 2) pantiin
^palohoitomiehiksi11 vain kämnäri, kaksi porvaria ja uuni- mestari. Mutta vuosina 1641 ja 1642 oli kaupunki jo siksi suuri, että valittiin kuusi päällysmiestä, näiden joukossa ensimainittuna vuonna kaupunginvouti ja viimemainittuna molemmat kaupunginpalvelijat. Kaupunki käsitti siis kolme korttelia. Vuosina 1643 ja 1645 kuului palotoimistoon kuusi porvaria ja uunimestari seitsemäntenä. Vuosina 1647— 1649
J) Eaast, pöytäk. 4/2 1636. -) Tunnetusti ensimmäinen päällys- miesvaali.
oli päällysmiehiä vain neljä, kahtena viime vuonna uuni- mestari kuitenkin viidentenä. Kaupunki olikin nyt jaettu vain kahteen kortteliin, itäkortteliin ja länsikortteliin.
Muuta palojärjestystä ei kaupungilla ollut kuin kau
punkilaki. Mutta sen vallan nojalla, joka maistraatilla oli lain hengen kanssa sopusoinnussa selittämään ja täydentä
mään sitä, julisti maistraatti 1641 alkaen vuotisissa Walpurin- istunnoissa ja joskus kesken vuottakin erityisiä määräyksiä, jotka tarkoittivat tulen vaaran vähentämistä. Niinpä Huhti
kuun 24 p. 1641 kiellettiin lämmittämästä pesiä, jos savu- torvet olivat rikkinäisiä, nuohomattomia ja matalia, niiden kun piti olla „6 kyyn. korkeita eikä matalampia44. Katon päällä savutorven juurella käskettiin pitämään vesiämme^
toinen portinsolassa.*) Saunoissa kiellettiin vastedes pui
masta eloja, ,.niinkuin yhden osan on tapana ollut44; 2) sau
nat olivat varustettavat savutorvella. Kahdeksan päivän ku
luessa piti kaikki olla määrättyyn kuntoon laitettu, ja päällys- miehille annettiin käsky ,,säälimättä ja arvoon katsomatta44 hajoittamaan pesät, missä ei käskyä oltu toteltu. Neljä päivää myöhemmin lisättiin näihin määräyksiin käsky niille porvareille, joiden riihet olivat kaupungin puolella tulli- hakulia, siirtämään ne ulkopuolelle sitä ja uhattiin niskot- telijoita rangaistuksella. Toukokuun 2 p. 1642 „porvaristoa vakaasti käskettiin hankkimaan ja varalla pitämään seuraa- vat talonkalut, nimittäin: palohaka ja pitkävarsinen kirves'4 sekä ennenmainitut vesiammeet, ja uhattiin sakkoja, jollei näitä kaluja 8 päivän kuluessa hankittu. Seuraavassa is
tunnossa Toukokuun 7 p. kiellettiin talonomistajain lämmittä
mästä sauna-uunia ja pesiä, joiden savupiiput päällysmiehet olivat hajoittaneet, ennenkuin savutorvet ovat laillisia ja 6 kyyn. korkeita. Niinikään kiellettiin 40 / sakon uhalla lanttuinaan (plantland) polttaminen — kaupungissa.
Tämä viimemainittu kielto oli seuraus siitä, että Mikko Parkitsija (kämnäri itse?) edellisyönä oli polttanut
lanttu-a) Vesikäsky toistettiin 2/ B 1642 ja 4/ 5 1646. 2) Kielto uudis
tettiin 3/ 8 1646 sakon uhalla, joka 2/ 8 1654 määrättiin 40
114
maata „ kaupungissa ja keskellä pihaansa, niin että monien kaupunkilaisten täytyi pelosta ja hämmästyksestä juosta ta
loistaan ja hänen luoksensa", josta hän rakennuskaaren X X II luvun mukaan langetettiin 6 / sakkoihin ja „ samoin Nikkar-Matin vaimo myös samasta asiasta".
Hyvä syy olisi maistraatilla myös ollut sakon uhalla kieltämään päresoihtujen käyttämisen ulkohuoneissa, kun Juho Juhonpoika Lyökki seuraavan Syyskuun 2 p. vaati Eerikki Runoilta korvausta vahingosta, jonka hän oli kärsi
nyt siinä tulipalossa, mikä yöllä Elokuun 30 p. vastassa oli päässyt alkuun Runoin vaimon varomattomuudesta, Mutta tapa oli kaiketi niin juurtunut kansaan, ettei maistraatti luullut sille mitään voivansa, ja olihan Runoi myös äsken ollut kämnäri, hänen vaimonsa Margetta taas raatimiehen tytär, molemmat siis maistraattia lähellä olevia henkilöjä.
Itse tapauksesta antavat pöytäkirjat seuraavat, ajan oloja kuvaavat tiedot:
Ehtoolla Elokuun 30 p. oli Margetta, päresoihtu kä
dessä, mennyt noutamaan vaatteita aitasta, joka seisoi piha
maalla. Päre oli palanut karrelle ja valaisi huonosti; Mar
getta karisti pois karren, ja karsi putosi tuohi- ja pellava- kimppujen väliin, jotka heti syttyivät tuleen. Aitta kaiketi paloi kaikkine tavaroinen ja ehkäpä muitakin talon huo
neita, koska naapurin „tuvan seinästäkin paloi osa". — Lyökin korvausvaatimuksen johdosta määrättiin kaupungin
vouti kolmen raatimiehen kanssa arvioimaan vahinkoa. Mutta Syyskuun 28 p. kertoo pöytäkirja, että Runoi oli sopinut Lyökin kanssa, maksaen hänelle 12 taal. kup.rahaa, „ja koskei koko hänen talonsa palanut Eerikin vaimon huoli
mattomuuden ja varomattomuuden kautta, ei oikeus voinut häntä (vaimoa?) langettaa korkeampiin sakkoihin kuin 6 / rakennuskaaren X X II luvun mukaan". r)
Ihmeellistä todellakin on, ettei tulipaloja tiheämmin sattunut eikä suurempia tällaisten olojen vallitessa. Ylem
J) Jos koko talo taikka useammat olisivat palaneet huolimatto
muuden takia (ei tahdosta eikä myös vahingosta), olisi siitä seurannut hengen rangaistus.
pänä mainitut kaksi tulipaloa ovat ainoat tältä aikakaudelta tunnetut.
Vuosi sen jälkeen, kuin päällysmiehille oli annettu toimeksi myös katujen ja siltain tarkastus, valittiin yleisessä raastuvankokouksessa Toukokuun 24 p. 1643 vartio kirjuri.
Hänen toimenansa oli luultavasti pöytäkirjan pitäminen pääl- lysmiesten toimittamissa katselmuksissa ja yövartija-velvolli
suuden jakaminen porvariston kesken. Sillä kämnärioikeu- den notarioksi häntä ei voida epäillä, sellaista oikeutta kun luultavasti ei kaupungissa löytynyt, ainakaan tähän aikaan, eikä myöskään olematon porvarikomppania sellaista tarvin
nut. Seuraavana vuonna hänestä, Arvidi Tuomaanpojasta, tehtiin kaupunginvouti eikä uutta vartiokirjuria enää valittu.
Virka yhdistettiin ehkä kaupunginvoudin virkaan.
Yhtäällä palomiehiä, toisaalla ehkä myös poliisimiehiä jrötisaikaan olivat yövartijat. Ensimmäiset yövartijansa sai kaupunki Kesäkuun 4 p. 1645. Sen päiväinen pöytäkirja
sanoo:
„Että jokin odottamaton vahinko voisi yötisaikaan ta
pahtua valkean kautta taikka muuten; sen vuoksi on kaik
kien suostumuksella myönnetty ja täten säädetty, että kaksi miestä joka yönä ahkerasti pitäkööt tästä vaaria ja tarkkaa vahtia; ken tämän laiminlyö, hän rangaistaan niskottelemi- sesta ja kovakorvaisuudesta,“
Tästä lähtien muistutetaan porvaristoa, päällysmiehistä ja paloasioista puhuttaissa, myös velvollisuudesta pitämään kaksi miestä yövahdissa vuoronsa ja määränsä mukaan (eff
ter sin ordo och qvota). Vähävaraisemmat porvarit kävivät itse yövartijoina, varakkaat, joiden „qvota“ oli suurempi, panivat renkinsä taikka palkkamiehen edestänsä. Siten ta
pahtui usein, että tällaisiksi yötisiksi järjestyksen pitäjiksi joutui miehiä, jotka itse olivat vanhaltaan tunnettuja jär
jestyksen häiritsijöitä ja yövartijoinakin rupesivat sen rau- ia n rikkojiksi, jota heidän piti voimassa pitämän. Tästä mainittakoon seuraava esimerkki:
Markkinapäivän ehtoolla Tammikuun 25 p. 1648 kävi
vät kruununlaivamiehet Samuli Ankara ja Matti Kasakka
116
yövartijoina, toinen entisen pormestarin Klemetti Laiskan, toinen raatimies Martti Paalilan puolesta. Käydessään por
vari Matti Kammelan talon ohitse ja nähden tuvassa vielä valkeata, nostivat he kangilla portin saranoiltaan ja tun
keutuivat tupaan. Isäntä oli äsken päässyt illalliselta mark- kinavieraittensa, kolmen Pyhämaan ja kahden Euran talon
pojan kanssa, kiittänyt Jumalaa ruojasta ja oli jo aikeessa nousta pöydästä yölevolle käydäksensä, kun Ankara ja Ka
sakka astuivat tupaan, toisella miekka, toisella kirves kä
dessä. Mennen suoraa päätä pöydän luo he kysyivät: „ minkä vuoksi sinä, vanha roisto, pidät näin kauvan valkeata ta
lossa *) ja suurta ääntä ja pauhua? 44 Isäntä nousi seisoalle ja vastasi: „mitä teidän minuun, minä olen kotona talos
sani, menkää tiehenne 44. Kasakka sysäsi ukko vanhuksen selälleen penkille, ja sitte ruvettiin kurkistelemaan olut- haarikkoa, eikö tippaa heillekin kurkun voiteeksi, ja tiedus
telemaan tupakkaa piippuun. Kun ei kumpaistakaan saatu, niin uusia parjauksia isäntää vastaan, joka sillä väliä oli paennut vuoteensa taakse. Mutta juosten ulos ja sisään hosui Ankara häntä miekallaan, niin että vanhus sai neljä verihaavaa päähänsä ja yhden nenä-orteen. Tutkittaissa syytetyt sanoivat kuulleensa pahaa rähinää kadulle ja luul- leensa rähisijäin menneen Kammelan taloon, josta valkeata vielä pilkotti; mutta tätä he eivät voineet näyttää toteen.
Oikeus harkitsi, että koska yövartijat eivät pahassa tarkoi
tuksessa tunkeutuneet taloon, ei heitä voida langettaa rauha- valan rikkomiseen, vaan ainoastaan 40 sakkoihin kum
painenkin markkinarauhan rikoksesta. Kasakka tuomittiin kuitenkin sysäyksestä tahi „puustista44 vetämään lisäsakkoa 6 / ja Ankara miekan paljastamisesta 6 viidestä veri- haavasta 12 $ jokaisesta sekä hoitamaan haavoja vuoden ja yön ja maksamaan haavalääkärin palkan (balberarelhönen).2)
*) Laki kielsi sakon uhalla pitämästä valkeata sen jälkeen kuin ehtookello oli soinut; vaan tätä ei enää noudatettu. 2) Ainoa kerta tällä aikakaudella, kun haavalääkäristä puhutaan. Sellaista luultavasti ei asunut kaupungissa.
Moneen aikaan ei tämän jälkeen kuulunut valituksia yövartijoita vastaan. Tämä olikin luonnollista, sillä porva
risto oli ruvennut käyttämään yövartijoiksi henkilöjä, joiden tavallisin ase, vaikka terävä kyllä, ei tee verihaavoja eikä sinelmiä. Kaikki olivat varmaankin hyvin tyytyväisiä tähän uuteen tapaan, maistraatti vain kiukutteli. Vihdoin Huhti
kuun 17 p. 1654 „annettiinkin kaupunginpalvelija Syörin- gille lupa pistää kirstuun kaikki se naisväki, joka tulee vahtia käymään; kaikki laittakoot miehiä vahtiin". Niin vanhoillinen oli siis arvoisa maistraatti, ettei suvainnut kau
niin sukupuolen toimittaa asevelvollisuutta yölläkään.
Kaikki „kylämiehet“ olivat kuninkaankaaren X V lu
vun mukaan velvolliset vartiopalvelukseen (tili wärd och waku).
Tämä velvollisuus oli kahtaalle käyvä. Yhtäällä tuli por
variston suojella kaupunkia sisällisiltä vihollisilta (tulelta ja rauhanhäiritsijöiltä), toisaalla ulkonaisilta vihollisilta. Mi
tenkä kaupunkia vartioittiin ja suojeltiin yöllä yövartijain ja päivällä päällysiniesten, kaupunginpalvelijain y. m. s. avulla on äsken kerrottu. Mutta ulkonaisia vihollisia, — vieraita valloittajia vastaan piti kaupungin myös olla varuillaan ja ensi hädässä puolustaa itseänsä ja, jos vaadittiin, valtakuntaa.
Porvariston tuli olla harjaantunut aseiden käyttämisessä.
Tämä asevelvollisuus, joka oli mieskohtainen eikä perustu
nut, niinkuin yövartijalaitos, ordoon ja qvotaan, pantiin se
kin vasta myöhään käytäntöön Uudessakaupungissa. Tosin oli 1624 vuoden valtiopäivillä suostuttu, että kaikki valta
kunnan miehiset asukkaat maalla ja kaupungeissa kirjoitut
tavat itsensä ruotuihin ja hankkivat itselleen aseita, ollen valmiina hengellä ja verellä torjumaan valtakunnan vahin
koa, ja sama lupaus uudistettu 1625, J) mutta vasta 1643 vaiheilla lienee lupauksen täyttämistä ruvettu tarkemmin vaatimaan kaupunkienkin suhteen. Eräässä raastuvan is
tunnossa Helmikuun 27 p. 1644, jossa pormestarit eivät olleet läsnä, vaan ainoastaan Jaakkima Timme, kihlakunnan vouti ja viisi raatimiestä sekä pormestariksi tunkeileva Antti
*) Stjernman, Riksd. och mötens besl. I, ss. 768 ja 786.
118
Sipinpoika, nimitettiin muinoinen pormestari Sven Matinpoika kaupungin kapteeniksi, entinen kaupunginkirjuri Juho Mikon- poika luutnantiksi, vartiokirjuri Arvidi Tuomaanpoika vää
peliksi ja Yrjö Wiikanen kersantiksi. Seuraavan Syyskuun 9 p. käskettiin porvariston sakon uhalla hankkimaan itsel
lensä muskööttejä ja aseita. Mutta sen jälkeen ei porvari- väestä enää puhuta mitään, ennenkuin 1648, kun Waasa- porin kreiviä odotettiin pääkaupunkiinsa. Silloin tuli uudet kiireet. Upseereja nimitettiin ja porvaristo käskettiin laitta
maan aseensa puhtaiksi, ja kellä ei aseita ollut, ostamaan sellaisia; mynsträyskin pidettiin, ehkä ensimmäinen kaupun
gissa. Upseerien luvusta päättäen luettiin porvariväki vain yhdeksi komppaniaksi. Se seisoi pormestarin ylikomennon alla, ja sitä käytettiin pääasiallisesti vain tekemään kunniaa, kun joku ylhäinen herra vieraili kaupungissa. Ainoastaan kaksi kertaa on se ollut komennettuna vihollista vastaan (1713), mutta palautettu matkalta, ja niinikään on se kaksi kertaa pitänyt kaupunkia piiritystilassa, vallankumouksen johdosta 1772 ja Kustaa III kuoleman johdosta 1792, mo
lemmat kerrat useita päiviä.
Tavernarit eli kestikievarit luettiin myös maistraatin alle kuuluviin virkamiehiin, mutta ollen elinkeinon harjoittajia puhutaan heistä elinkeinoja koskevassa luvussa.
Torivoudeista ja taksoituslautakunnasta tulee myös tuo- nempana kerrottavaksi.