Vaaleista sääsi kuninkaankaaren I luku näin: „0 n pormestareja ja raatimiehiä valittava; silloin pitää kaikkien pormestarien ja raatimiesten kunakin vuonna kahdeksan päivää ennen P. Walpuria raastupaan tuleman, ketäkään eroittamatta taikka (kenenkään) poisolematta hänen kolmen markkansa uhalla44, ja vielä: „P. Walpurina ovat ne julis
tettavat, jotka raastuvassa valittiin44. Tähän lisää saman kaaren X V I luku: ..Sinä vuodenaikana, jona pormestarit ja raatimiehet valitaan, pitää myös kaikki virkamiehet valitta
man ja julistettaman samana päivänä, kuin pormestarit ja raatimiehet44.
Maistraatilla yksin siis oli valta valita sekä omat jä
senensä että muutkin virkamiehensä ja käskyläisensä; mutta vaali oli tapahtuva täysistunnossa, jossa kaikki maistraatin jäsenet olivat läsnä ja myös „kuninkaan mies, jolla oli oi
keus enimmistön kanssa tehdä vaalipäätös, jos maistraatti ei ollut yksimielinen vaalista. Porvaristo oli suljettu ulos osanotosta vaaleihin; sille vain Walpurina julistettiin vaalin tulos. Myöskin seuraa mainituista säännöksistä, että kaikki virkamiehet, maistraatti itse tavallansa poisluettuna, olivat valittavat vain vuodeksi kerrassaan, vaikka he voitiin jäl- leenvalita ja siten pysyä virassaan vuosikausia yhtämittaa.
Mitä maistraattiin itseen tuli, muodostui asia vähän toisellaiseksi. Kuninkaankaaren II luku, joka määräsi por
mestarien luvun neljäksi ja raatimiesten neljäksi kolmatta isoissa kaupungeissa, mutta vähemmäksi pienemmissä, kau
120
pungin suuruuden mukaan, sääsi myös: ,.Ja pitää kahden pormestarin ja kahdentoista raatimiehen kunakin vuonna istua oikeudessa". Maistraatin piti siis olla jaettuna kah
teen vuososastoon, jotka yhteensä tekivät täysraadin, mutta joista vain toinen osasto kerrallaan istui raastuvassa. Pikku
kaupungeissa, joissa oli yksi taikka kaksi pormestaria ja viisi tahi kuusi raatimiestä, oli maistraatti luonnollisesti vain yhtenä vuososastona, ja olivat sen jäsenet vaalin suhteen siis samassa asemassa, kuin kämnärit ja muut maistraatin virkamiehet, eli vuosittain valittavat. Mutta kun maistraatti itse sai jäsenensä valita ja kukin kernaasti piti virkansa, niin vaalin tulos vuosi toisensa jälkeen tietysti pysyi sa
mana, ellei kuolema, vararikko, törkeämpi rikos taikka rii
taantuminen tehneet siinä muutosta. Maistraatin jäsenyys täytyi siten muuttua elinkautiseksi. Missä taas löytyi kaksi pormestaria ja 10— 12 raatimieheen, siellä voi syntyä eri mieliä, oliko maistraatti pidettävä yhtenä taikka kahtena vuososastona. Jos edellinen mielipide pääsi voitolle, niin maistraatin jäsenyys nytkin tuli elinikäiseksi. Pormestarit sopivat keskenänsä virkatoimiensa jaosta luonteensa ja tai
pumuksensa mukaan ja raatimiehet, kellä heistä kulloinkin oli aikaa istua raastuvassa. Jos sitä vastaan jälkimmäinen mielipide voitti raadissa, niin johdonmukaisuus ja lain henki olisivat vaatineet, että kunakin vuonna maistraatin kaikista jäsenistä puolet olisivat eronneet toimistaan ja alistuneet uuden vaalin alaisiksi, nuoremman vuosluokan astuessa eroa
vien sijaan viranteossa. Mutta voivathan lain määräykset Walpurin vaaleista tarkoittaa vain sitä, että maistraatti ja kautumatta vuoroteleviin vuosluokkiin ja antautumatta uu- destivalitsemisen alaiseksi, sai päättää, että pormestarit kumpikin pitävät entiset virkatoimensa ja raatimiesten jou
kosta valitaan istuvaksi raadiksi muutamia vanhoja rahjuk- sia, jotka eivät enää jaksaneet lähteä kauppamatkoille ja siis hyvin ehtivät istumaan vaikka — maistraatissa, toisilla raatimiehillä ollen valta saapua istuntoihin, milloin heitä halutti ja he kotona olivat. Että tämä mukava katsantotapa olikin yleisesti päässyt valtaan, osoittaa 1619 vuoden sääntö
kaupunkien hallinnosta, jossa paheksumalla kerrotaan, kuinka se pormestari, joka kerran on valtaan päässyt, sitä edelleen pitää, ja määrätään, että pormestarien tulee vuorottain istua vuotensa maistraatin ja kaupungin esimiehinä.
Erillaisuus yhtäällä lain hengen (ja puustavinkin) sekä toisaalla yleisen tavan välillä, niin myös porvariston vaati
mus saada sananvaltaa muissakin kuin suostunta-asioissa ja hallituksen halu tekemään kaupungin korkeimmat edustajat suoranaisiksi virkamiehikseen ja nöyriksi palvelijoikseen syn
nyttivät Uudessakaupungissa sen pitkällisen taistelun vaali- vallasta, jonka vaiheita seuraavassa koetetaan seikkaperäi
semmin kertoa.
M a istraa tin jäsenten vaalit.
Kaupungin ensimmäisessä virkamies vaalissa syksyllä 1617 sai porvaristo, kun lakimääräistä valiokuntaa, maist
raattia, ei ollut olemassa, itse olla osallisena ja asettaa eh
dokkaita kuhunkin virkaan eli „panna vaaliin11. Mutta ei voudillakaan näytä olleen valtaa vaalin tulosta vahvista
maan, koskeivät valitut heti tehneet virkavalaa, Kaupunki
laki tosin ei sisältänyt säännöstä, että vaalit olisivat olleet korkeamman vallan vahvistettavat, eikä kaksi vuotta myö
hemmin tehty 1619 vuoden sääntökään vielä vaatinut vaali
päätöksen alistamista käskynhaltijan taikka linnavoudin vah
vistettavaksi, vaan sääsi, että päätös oli näille ajoissa il
moitettava, jotta se heille tunnettu olisi. Mutta äskeisessä poikkeustilassa sellainen vahvistus ehkä pidettiin tarpeellisena.
Valituista pormestareista Pentti Arvidinpoika oli sä- v}dsä, lempeäluontoinen rauhan mies, joka tahtoi elää kaik
kien kanssa sovussa ja ystävyydessä; mutta järjestämään oloja vastaperustetussa kaupungissa, siihen hän ei pystynyt.
Hallinnon ohjiin hän ei pormestariaikanaan huomattavasti tarttunutkaan muulloin, kuin virkakumppanin poissa-ollessa, ja silloinkin hän antoi toisten itseänsä hallita, Mutta hänen maineensa oli pilkuton. Pöytäkirjat eivät tiedä kertoa ainoata
kaan syytöstä häntä vastaan omahyötyisyydestä taikka
virka-U u d e n k a u p u n g in M u in aisia. I I . 9
vallan väärinkäyttämisestä, ei epäluuloakaan, — harvinaista näihin aikoihin. Vaikka vähemmän kykenevä hallintonne- heksi, nautti hän sekä virkakumppaniensa että koko porva
riston yleistä kunnioitusta kuolemaansa asti.
Monessa kohden hänelle vastakohtana oli virkakump- pani Iisakki Niilonpoika. Hän oli toimekas ja itsenäinen mies, kykeni sekä järjestämään uusia oloja että hallitsemaan uutta yhteiskuntaa ja tulikin heti toimivaksi pormestariksi.
Mutta hän oli liiankin itsenäinen, vallanhimoinen ja suoras
taan itsevaltaisuuteen pyrkivä. Porvaristolta hän vaati tah
dollensa täydellistä kuuliaisuutta, mutta ei paljon välittänyt sen mielestä ja toiveista. Omahyötyisyys ja ahneus kuu
luivat hänen luonteensa varjopuoliin, eikä hänen rehellisyyt- tänsäkään kiitetty. Häntä pelättiin, ei rakastettu, ei kun
nioitettu.
Kolmas mies, joka kaupungin kohtaloihin syvästi vai
kutti, oli silloinen kaupunginkirjuri Klemetti Laiska. Hän oli vakkasuomalaista sukuperää ja siten läheisessä sukulai
suus- ja ystävyyssuhteissa kaupungin mahtiporvarien kanssa.
Alusta pitäen kaupunginkirjurina ja itse porvarina kaupun
gissa hän tunsi ja tiesi porvariston tarpeet ja toivomukset, kaupungin ja maaseudun olot ja tavat paremmin kuin kumpi
kaan pormestari. Luonteeltaan oli hän itsenäinen, esiinty- misessään vakaa ja varovainen, mutta jos asiat vaativat, pontevakin, jonkun verran, ainakin alussa, myös kunnian
himoinen. Kaupunkia hän rakasti kuin helmalastansa; sen edut ja paras olivat aina hänelle silmämääränä. Nauttien pitkät ajat porvariston melkein rajatonta luottamusta, oli hän vaarallinen vastustaja kaikille omahyötyisille ja itsek
käille pyrinnöille kaupungin hallintokunnan puolelta. Muu
ten hän kaikissa asioissa tarkoin tahtoi asettua kaupungin etuoikeuksien kannalle. Nämät olivat hänelle pyhät kuin kirjain kirja, ja kun niissä kaupunkilaki ja kauppaordinantia oli määrätty ainoiksi osviitoiksi kaupungin hallinnolle, niin hän niitä kaiken ymmärryksensä ja tarmonsa takaa tahtoi noudattaa, vaatien muiltakin samaa lainkuuliaisuutta. Vaali- kysymyksessäkin hän asettui sille kannalle, joka hänestä
näytti lainmukaisimmalta, vaatien, mikäli asiakirjoista voi päättää, vuotisia pormestari- ja raatimiesvaaleja, joissa maist
raatti oli valitsija, porvaristolla korkeintaan ehdotusvalta.
Sellaisina esiintyvät ne kolme miestä, jotka ensim
mältä johtivat ja ohjasivat kaupungin kohtaloita.
Kaupungin ensi vuosilta on varsin vähän pöytäkirjoja tallella; vuosilta 1620, 1622 ja 1625 ei yhtäkään. Mutta ne, jotka ovat säilyneet, eivät osoita muuta muutosta maist
raatissa tapahtuneeksi Walpuriin asti 1623, kuin että kuu
des raatimies oli astunut virkaan ja kämnärin muutos ta
pahtunut. Pormestarit ja raati olivat olleet tyytyväisiä it
seensä ja virkoihinsa. Ja mikä ollessa? Ei viranteko raas
tuvassa ainakaan paljon rasittanut. Istuntoja pidettiin kerta, pari vuoteensa eikä aina sitäkään, niin että Syyskuun 7 pistä Lokakuun 31 p. asti 1618 ei ollut yhtäkään istuntoa ja sitä seuraava istunto vasta Maaliskuun 10 p. 1619, eikä Helmikuun 10 pistä 1623 yhtäkään Helmikuun 9 p. asti 1624 j. n. e. Asiat ehkä päätettiin oluthaarikon ääressä, joka ei ollutkaan tavatonta siihen aikaan, *) taikka pormes
tarin tuvassa, pöytäkirjaa pitämättä, taikka myös kämnärin oikeudessa, jos sellaista oikeutta oli olemassa. Ainoastaan kun joku törkeämpi rikosasia oli käsiteltävä, niinkuin var
kaus, miestappo taikka parjausjuttu pormestaria vastaan, istuttiin oikeutta lain mukaan.
Odottamattomalta näyttää sen vuoksi se muutos, joka 1623 taikka ainakin ennen Helmikuun 9 p. 1624 oli tapah
tunut maistraatissa, ei siten että uusia pormestareja taikka raatimiehiä olisi astunut vanhojen sijaan, vaan että raati
ini ehet olivat yhtaikaa saaneet kuusi uutta virkaveljeä li
sään, jotta heidän lukunsa siitä lähtien oli kaksitoista paitsi voutia ja kämnäriä. Milloin, miten ja mistä syystä tällai
nen muutos oli tapahtunut, ei ole tunnettu. Suurta erehdystä tekemättä saanee kuitenkin otaksua, että muutos oli seu
rauksena porvariston tyytymättömyydestä oleviin liian patri
arkaalisiin oloihin, jota tyytymättömyyttä myös ehkä oli
*) Kts. oikeusjuttuja n:o 7.
124
kasvattanut pelko, että maistraatin virat muuttuisivat elin
kautisiksi, jollei vaalia pian jo pidettäisi. Tälle otaksumi- selle antaakin tukea sekä myöhemmät tapaukset että Ii
sakki Niilonpojan kanne Helmikuun 2 p. 1624 porvari Heikki Eunoita vastaan parjaamisesta, raatimies ja kaupunginvouti Krister Pyrrin ja porvari Eerikki Laurinpojan kuullen, jota Heikki ei kieltää voinut ja sen vuoksi langetettiin kunin- kaankaaren X II luvun mukaan 20 / sakkoihin.
Pian tämän jälkeen eli seuraavan Toukokuun 12 p.
pantiin („sattes“) maistraatin täysistunnossa muutamia mie
hiä palovartiomiehiksi ja tavernareiksi; pidettiin siis ensi kerta jonkinmoinen Walpurin istunto ja kirjoitettiin pöytä
kirjakin. Seuraavana vuonna lienee vielä kummempia ta
pahtunut, vaikka niistä pahaksi onneksi ei ole varmoja tie
toja, kun 1625 vuoden pöytäkirjat ovat menettyneet. Tammi
kuun 30 p. 1626 Klemetti Laiska sanoutui heti istunnon alussa irti kaupunginkirjurin virasta „ istuvan oikeuden edessä44 ja mainitaan sen jälkeen pöytäkirjoissa pormestari Iisakki Niilonpojan jälkeen, mutta ennen raatimiehiä, mil
loin yksin, milloin Pentti Arvidinpojan kanssa. J) Seuraa
van Marraskuun 3 p. istui kamarikirjuri Eerikki Eskilin- poika tutkimassa erästä epäiltyä miestappoa merellä ja kanta
massa niitä porvareja vastaan, jotka omin luvin olivat teh
neet heinää autiotilojen mailla. Siltä päivältä löytyy kaksi eri pöytäkirjaa, ehkäpä aamu- ja iltapäivältä. Toisessa Laiska vielä häilyy pormestarin ja raadin välillä, toisessa istuvat Pentti ja Iisakki pormestareina, Laiska raatimiehenä, mutta Laiskan veli Mikko Laiska on raatimiesten joukosta ainaiseksi poistunut,2)
Nämät tapahtumat lienevät siten selitettävät, että kun Klemetti Laiska, tyytymättömän porvariston johtajana 1623, oli tavalla taikka toisella saanut raatimiesten luvun koro
*) Esim. raast. pöytäk. 12/ 3 1626: „Isach Nilsson Bärg, Bengt Arvidsson, Clemet Laijsk sampt desse effter:ne Rädhmän“ sekä 15/ 7 1626 ja 3/ii 1626: Borgmestares Isach Nielssons, Clemet Laijskas Sampt Räädhmens närvaro, som äre“ . 2) Laki ei sallinut kahta veljeä yht
aikaa maistraatissa.
tetuksi niin suureksi, että maistraatti voi jakautua kahteen vuosluokkaan, hän uusien raatimiesten avulla 1625 oli tai
vuttanut sävyisän Pentti Arvidinpojan antautumaan uuden vaalin alaiseksi. Maistraatin keskuudessa tapahtuneessa vaa
lissa olivat äänet ehkä hajaantuneet niin, että Laiska oli saanut enimmistön äänet, Pentti vähemmistön, mutta luulta
vasti kuninkaan miehen ja Iisakin puoltosanan, jonka vuoksi asian ratkaisu lienee lykätty käskynhaltijaan. Kun sitte Marraskuussa 1626 tämän lähettiläs Eerikki Eskilinpoika oli saapunut kaupunkiin, niin asia sovittiin sillä tapaa, että Mikko Laiska luovutti raatimiespaikkansa Klemetille ja Pentti tunnustettiin pormestariksi Iisakin kanssa.
Iisakki istui edelleen toimivana pormestarina virka- vuoroisuus- ja uudisvaalikysymyksille kuurona. Hyvällä ei häntä voitu taivuttaa, pahalla oli vaarallista käydä hänen kimppuunsa, sillä toimivalla pormestarilla oli suuri valta käytettävänä, ja ennen kerrottu Heikki Runoin esimerkki 1624 oli pelottava. Mutta viralta hän kuitenkin oli pan
tava. Sattumus tuli porvaristolle ja Laiskalle avuksi. Ii
sakki, joka harjoitti melkoista kauppaliikettä, „tahtoi vää
ryydellä anastaa karjapihakseen“ porvari Krister Nästin talon, josta Kristerin vaimo Lisbetta Sipintytär vimmoihinsa.
Hänestä oli tuleva hyvä kantaja Iisakkia vastaan. Kun Gabriel Berendtfinpoika (Granfelt) Elokuun 4 p. .1627 tuli Korposta „ Kupernaattorin valtuuttamana vetämään kantee- sen ja oikeuteen niitä porvareja, jotka olivat asettuneet tulli vuokraajaa vastaan, karkoittaneet hänen miehensä tul
lista ja aikoneet nämät tappaa, jolM v ä t olisi päässeet por
mestarin turviin, sekä repineet ja polttaneet tullihakulinu,.
niin Liisa astui esiin ja ilmoitti aikovansa syyttää Iisakki pormestaria laittomasta verottamisesta, kirkonrahain anasta
misesta y. m., sekä mainitusta talon asiasta, ei kuitenkaan tässä, vaan seuraavassa istunnossa, Iisakille annettiin siis vielä miettimisen aikaa, vaikka puukko kurkulla. Mutta hän ei ottanut hätääntyäkseen. Syytöksiä on huokea tehdä, mutta vaikeampi näyttää toteen.
126
Seuraavan Lokakuun 24 päivä oli tuo suuri päivä, jolloin asia otettiin tutkittavaksi. Tuomareina istuivat hovi
oikeuden assessorit Kaarle Pietarinpoika Svinehufvud, Tuor- lahden herra, ja Joen Eerikinpoika, Kaukolan omistaja, kihlakunnanvouti Hannu Hannunpoika, kamarikirjuri Eerikki Eskilinpoika ja — Klemetti Laiska sekä viisi raatimiestä ja kämnäri. Porvaristoa oli myös läsnä. Istunto alkoi por
mestarin vaalilla, ,, Silloin valitsi porvaristo toiseksi por
mestariksi Iisakki Niilonpojan kanssa sekä virkaan (asetti?) kunniallisen ja ymmärtäväisen Pentti Arvidinpojan, jonka jälkeen hän teki valansa". Kun vielä eräs porvarin vaimo oli langetettu 40 / sakkoihin aluksensa vuokraamisesta talonpojalle, joka luvattomasta satamasta oli lähtenyt Ruot
siin, kutsuttiin Krister Nästi oikeuden eteen. Häntä syytti raatimies Heikki Siuttula, joka itse istui silloin raadissa tuomarina, että hän Rottenbyyssä Bornholmalla oli Siuttulan tietämättä myynyt hänen puuastiansa tanskalaisille, josta vihoissaan Siuttula oli lyönyt ostajia ja joutunut maksamaan tästä huvista 70 riikintaalaria. Sen jälkeen kantoi Joen Eerikinpoika, että Krister oli häneltä anastanut tynnyrin Rostockilaista olutta. Nimismies Otto Carlijn Winkkilästä vaati häneltä tynnyrin suolaa. Kaarle Svinehufvud pyysi aluksensa rahtia j. n. e. Krister tuomittiin maksamaan S v in hufvudille 9 riikintaalaria, Carlijnille tynnyrin suolaa ja Siut- tulalle 70 riikintaalaria sekä julistettiin astiain varkaaksi, mutta Joen’in varkaus-syytöksestä ei tuomiossa puhuta mi
tään. Sittekuin tuomarit näin olivat pehmittäneet Kristeriä, kaiketi hänelle itsellensä varoitukseksi ja muille kauhistuk
seksi, ettei vastedes mentäisi herrain kanssa marjalle, sai hänen vaimonsa Lisbetta astua esille tekemään kannettansa Iisakki Niilonpoikaa vastaan. Kanne jakautui seitsemään eri kohtaan: pormestari oli rasittanut K. M:tin alamaisia laittomilla kyytimatkoilla, veroittanut porvaristoa vapausvuo- sien aikana, myynyt omaksi hyväksensä kaupungista paen- neitten porvarien taloja, anastanut kirkonkassasta 50 taa
laria, kantanut liian korkeita maksuja ulkomaan passeista, käyttänyt raastuvan rakennusrahoja 90 taalaria omiin
tar-peisinsa ja pitänyt ne 20 tynnyriä ohria, jotka kuningas oli kirkonrakennukseen lahjoittanut. Oman talonsa asian akka unhoitti varsin. Melkein kaikkiin syytöksiin oli por
mestarilla selitys valmiina, muutamia todistivat raati ja por
varisto vääriksi, muutamista ei puhu pöytäkirja mitään.
Lopputuloksena oli seuraava tuomio: ,,Koska ennenmainittu Lisbetta ei voinut häntä (Iisakkia) yllämainittuihin sitoa eikä täyttää (toteen näyttää?) sitä, niistä oli häntä syyttä
nyt, ja raatimiehet ja yhteinen kansa tekivät Iisakki Niilon
pojan varsin (!) vapaaksi kaikista (!) näistä yllämainituista, niin langetettiin hän (Lisbetta) 20 / sakkoihin kunink.k.
X II luv. mukaan “ .
Sen pituinen se. Eaati ja porvaristo olivat pelastaneet Iisakin, jättäen asianajajansa syntipukiksi, vaikka heille ei voinut olla tuntematonta, että ainakin neljä tynnyriä kunin
kaan lahjoittamia ohria oli Iisakin aittaan unhottunut eikä myöskään että Iisakki todellaan oli antanut raatimiesten maksaa itselleen kirkonrahoista 50 taalaria lähtiessään „ her
rainpäiville jotta hän vskulle förfordra Stadhen Nägot tili godhe“ . Herrain viha ja tuomarien selvästi osoittama puo
lueellisuus olivat porvaristoa säikäyttäneet. Ehkä oli myös Iisakin huomautus puolustuspuheessa niistä kahdesta va
paavuodesta, jotka hän äsken oli kaupungille voittanut, taivuttaneet heitä leppeämmiksi, niinkuin sekin seikka, että olivat saaneet valita pormestarin. Ehkä myös hävetti heitä, että olivat ämmän panneet asiansa ajajaksi.
Kun Pentti Arvidinpoika oli jälleenvalittu pormesta
riksi 1627, niin olisi verojärjestelmän mukaan seuraavana vuonna ollut Iisakki Niilonpojan vuoro antautua vaalin alai
seksi. Marraskuun 16 päivältä 1628 onkin säilynyt pöytä- kirja. Yleinen istunto porvariston kanssa pidettiin silloin pää-asioitsijan (Generall Agenttens) Eerikki Eskilinpojan, kihlakunnan voudin Krister Lyydikinpojan, pormestari Pentti Arvidinpojan, kuuden raatimiehen, kaupunginvoudin ja käm- närin läsnä-ollessa; mutta ne asiat, jotka pöytäkirja kertoo käsitellyiksi, olivat kaikki vähäpätöisiä velkomis- ja riita- juttuja yksityisten kesken, paitse että mainittu Krister
Lyy-128
dikinpoika pyysi virkaeroa ja samoin myös kämnäri, jonka viimemainitun „ sijaan pantiin “ toinen mies. Eskilinpojan läsnä-olo näyttää siis hyvin aihettomalta, jollei maistraatin keskuudessa mitään tärkeämpää tapahtunut, jota ei pöytä
kirjaan ole huolittu kirjoittaa ja jonka vuoksi ehkä Iisakki Niilonpoikakin oli istuntoon saapumatta. Kesäkuun 23 p. *) 1630 istuivat Iisakki ja Pentti taas molemmat pormesta
reina, mutta Kesäkuun 20 p. ja Joulukuun 3 p. 1631 sekä Tammikuun 16 p. 1632 ja Huhtikuun 15 (ja 24) p. 1635 2) oli Iisakki yksin pormestarina. Näissä pöytäkirjoissa ei mai
nita vaaliasiasta muuta, kuin että kaupunginkirjuri valittiin Huhtikuun 15 p. 1635. Mutta viimemainitussa istunnossa kantoi Iisakki porvaria Krister Lepäistä vastaan, että tämä oli Tuomas Eerikinpojan tuvassa neljän raatimiehen ja Sven Matinpojan läsnäollessa parjannut häntä 1635 vuoden kontri- butionirahoista varastaneeksi 90 taalaria, josta Krister tuo
mittiin 20 $ sakkoihin; ja seuraavan istunnon pöytäkirja myöskin osoittaa tavallansa, että asioita tapahtui raatihuo
neessa, joita ei pöytäkirjoihin huolittu kirjoittaa. Pöytä
kirjassa ei löydy tavallista alkulausetta täydellisesti, vaan ainoastaan alkusanat: „Anno 1635, den 25 Aprilis“ , joita seuraa lähes puolen sivun tyhjä väli, ennenkuin varsinainen pöytäkirja alkaa, ja keskellä tätä väliä on toisellaisella mus
teella kirjoitettu sanat: „Rädmän som tillförenne“ . Tämän vuotisen vaalikiistan lopputuloksena oli siis vain raatimies
ten jälleenvalitseminen, ei pormestarin vaali.
Porvariston tyytymättömyys Iisakki Niilonpojan hallin
toon ei ollut 1627 vuoden hyökkäyksen jälkeen mitenkään vähentynyt. Viralta oli Iisakki pantava. Uusi yritys tähän suuntaan tehtiin pitkien valmistusten jälkeen 1636.
Kaupungin kirkon rakennuksen hyväksi oli 1626 vai
heilla kierellyt keräyslistoja sekä Ruotsissa että Suomessa.
Mutta melkoinen määrä Ruotsissa listoihin kirjoitettuja lu
*) Pöytäkirja on alkuansa ollut päivätty Helmikuun 6 p., mutta tämä pyyhkäisty pois ja kirjoitettu jälestäpäin »Kesäkuun 6 p.“
2) Useampia pöytäkirjoja ei näiltä vuosilta löydy.
pauksia oli vielä täyttämättä, kun »porvaristo" 1633 lähetti pormestarinsa Iisakki Niilonpojan valtiopäiville „ valittamaan heidän puutettansa ja köyhyyttänsä", antamatta hänelle kui
tenkaan valtaa muissa asioissa toimimaan kaupungin nimessä.
Iisakki käytti tilaisuutta omaksi hyväkseen ja luovutti kä
teistä rahaa vastaan, jonka hän pisti omaan säkkiinsä, kau
pungin oikeuden luvattuihin apurahoihin eräälle Krister Han- nunpoika Normaneille Tukholmassa. Hinnan saatuansa, antoi hän Normanille täyden kuitin. *) Kotia palattuansa ei Ii
sakki tästä kaupasta puhunut kelienkään. Pentti Arvidin- pojalle vain oli kirkkomatkalla kerran tullut lausuneeksi, että hän oli saanut tietoja keräysrahoista ja rahaakin 30 taalaria, ja Klemetti Laiskalle oli hän sen jälkeen näyttä
nyt jonkun Normanilta saamansa kirjeen. Muuta ei tarvittu
kaan herättämään kaupunkilaisten epäluuloa.
Kun kaupunginvouti Eerikki Sipinpoika Utha viiden muun porvarin kanssa 1633 kävi Tukholmassa, tiedusteli- vät he asiaa, ja eräs Kristofer Eliaanpoika lupasikin heille ilmoittaa, missä rahat olivat, jos saisi kohtuullisen palkan.
Tähän suostuttiin. Eliaanpojalle luvattiin 70 taalaria, ja hän ilmaisi, että Norman rahat oli kantanut. Norman haastet
tiin oikeuteen, mutta vapautettiin velkomisesta Iisakki Nii
lonpojan kuitin nojalla. Noloina lähtivät porvarit kotia, jät
täen Eliaanpojan palkan maksamatta. Mutta kun Pertteli Suurikkalan poika seuraavana vuonna kävi kauppa-asioilla Tukholmassa, panttautti Eliaanpoika häneltä mainitut 70 taalaria.
Tässä se vipu, jolla Iisakin pormestarin istuin oli työn
nettävä kumoon, mutta varovasti sitä käytettiin, ettei se jälleen loukkaisi omaa miestä. Ei ensinkään hätäilty, var
rottiin vain otollista aikaa (uutta kuninkaan miestä?). Vasta Huhtikuun 15 p. 1635, kun kihlakunnanvouti Tuomas Jaa- konpoika istui kuninkaan miehenä, astui Pertteli Suurikkala oikeuden eteen, vaatien Iisakilta korvausta niistä ^0 taala
rista, jotka hän edelläniainitulla tapaa oli joutunut
maksa-Tämä asia on väärin ymmärtämisen kautta kerrottu toisin, s. 53.
130
maan. Velkomisjuttu oli selvä, ja koska pormestari kau
pungin tietämättä oli suostunut ja sopinut Normanin kanssa, tuomittiin pormestari Iisakki ilman verukkeita antamaan ne 70 taal. niistä rahoista, joita hän Normanilta kaupasta saa
nut on44. Iisakki lupasi „ varmalla kädenlyönnillä vapaaehtoi
sesti44 rahat maksaa. Tällä Iisakki ehkä luuli suoriutuvansa asiasta, mutta pahasti hän erhettyi. Vähät 70 taalaria, pääasia oli pormestarin saattaminen kanteenalaiseksi virka
virheestä ja kunnallisen luottamuksen pettämisestä. Varo
vaisuuden vuoksi vain oli kanne ensi aluksi puettu velkomis- jutun viattomaan valhepukuun. Sopimalla Suurikkalan kanssa oli Iisakki itsekin omistanut rikoksensa, Ei tarvittu enää akkaa kantajaksi, kelpasi siksi itsekin ruveta. Asiasta teh
tiin siis ilmoitus esivallalle.
Helmikuun 3 ja seuraavina päivinä 1636 pidettiin raas- tuvanistuntoja porvariston kanssa alakäskynhaltijan Antti Niilonpojan (Hittenerin), kihlakunnanvoudin Antti Pietarin- pojan, sijaispormestarien Pentti Arvidinpojan ja Klemetti Laiskan, 9 raatimiehen, kaupunginvoudin ja kämnärin läsnä
ollessa, joista kaupunginvouti oli kantajana kaupungin puo
lesta ja Antti Niilonpoika itse toimitti tutkintoa. Tuomio lankesi Helmikuun 6 p. Mitä tuli siihen sopimukseen, jonka Iisakki oli tehnyt Normanin kanssa „salaa ja vilpillisellä tavalla (lönligt och i otydligh mädto) koko raatia ja alhaista porvaristoa siellä kysymättä44, tuomitsi oikeus kirkolle kaikki, minkä antajat olivat antaneet ja keräyslistat mainitsivat.
Mutta mitä tuli niihin 20 tynnyriin ohria, jotka kuningas oli kirkolle lahjoittanut ja joista nyt myös tiliä vaadittiin, niin sitä asiaa ei enää sopinut ottaa tutkittavaksi, koska Kaarle Pietarinpoika niistä jo ennen oli tuominnut; kuiten
kin määrättiin Iisakin maksamaan ne 4 tynnyriä ohria, jotka K. M:tti oli lahjoittanut kellon avuksi. Myöskin muutamat
kin määrättiin Iisakin maksamaan ne 4 tynnyriä ohria, jotka K. M:tti oli lahjoittanut kellon avuksi. Myöskin muutamat