Kauppa oli kaupunkien emo, niiden synnyttäjä ja elät
täjä, niinkuin enimmästi vieläkin on. Teollisuus seurasi kauppaa työkumppanina ja yhtiömiehenä. Kaupunkien asuk
kaat olivat sen vuoksi ennen kaikkea kauppiaita ja käsi
työläisiä, yhteisesti porvaristoksi kutsutut. Nämät ne kau
punkien isäntäväkenä olivat, nauttivat isäntäväen oikeuksia, kantoivat isäntien velvollisuuksia ja rasituksia. Tosin oli myös aatelisilla ja aateliston palvelijoilla asumus-oikeus kau
pungeissa, niinkuin valtion ja kirkon virkamiehilläkin, mutta kaupunkilais-elinkeinoja he eivät saaneet harjoittaa, eivät minkääntapaista isäntävaltaa pitää, jos heillä ei ollut por- varioikeutta. Jonkinlaisen väliasteen näiden sääty luokki en välillä tekivät yhtiömiehet (viderläggningssvenner), jotka olematta porvareja harjoittivat porvarillista elinkeinoa jon
kun porvarin yhtiömiehinä. Mutta kansaa sellaista, joka ei kuulunut näihin luokkiin, ei sallittu muussa kuin palvelus
väen asemassa. Porvarioikeuden saavuttaminen oli sen vuoksi elinehto kaupunkilaiselle. Tämä saavutettiin kunin- kaankaaren X V luvun mukaan joko syntyperän taikka va
rallisuuden perusteella.
Syntyperäinen kaupunkilainen oli itseoikeutettu por
vari, jonka ei tarvinnut erityisesti porvarioikeutta hakea.
Mutta tämän edun supisti 1617 vuoden kauppaordinantia.
Sen X V III kohta, joka kielsi kaupunkiin otettamasta „vider- läggningssvenner eller skottmän“ taikka sallittamasta ketä- kään kauppapalvelijana, ennenkuin hän oli asettanut ta
kauksen siitä, että oli kuusi vuotta palveleva, sääsi myösr että jos joku on porvarin poika taikka on kuusi vuotta pal
vellut, vaan ei ole siksi vauras, että heti voisi asettua itse
näiseksi porvariksi, niin hän saa pitää elinkeino-oikeutta vielä neljä vuotta, mutta ei kauvemmin.
Kukaan muu kuin kaupungin lapsi ei 40 $ sakoni uhalla saanut alkaa itsenäistä liikettä, ennenkuin oli por
variksi päässyt. Tämän ehtona edellytti laki hyvän mai
neen ja taidon hoitamaan sitä elinkeinoa, jonka harjoitta
jaksi joku halusi ruveta, *) mutta pääpainon laki pani va
rallisuudelle. Kesteiltä ja kylänmiesten palvelijoilta elikä siis tulevilta kauppiailta, joilla heidän edellisen toimensa vuoksi edellytettiin riittävä kaupanteko-taito, vaati laki suu
rimman varallisuusmäärän. Vähin varallisuusmäärä, joka oikeutti kauppiaaksi rupeemaan, lienee ollut 20 / kauppa- omistukset elikä sama määrä, joka velvoitti yhtiömiestä por
variksi antautumaan. Käsityöläiseltä ei vaadittu niin suurta varallisuutta. Vähin varallisuus, joka oikeutti, vaan ei vel
voittanut porvariksi rupeemaan, oli 3 liikkuva omaisuus.
Tällaisilla pikkuporvareilla edellytettiin kuitenkin lisäksi taitavuus sellaisissa toimissa, jotka kuuluivat palvelevan väestön toimintapiiriin.2)
Ken kaupungissa syntymätön pyrki porvariksi, hänen tuli tehdä ilmoitus, mitä elinkeinoa aikoi harjoittaa, ja panna fogatin ja pormestarien eteen 5 äyriä. Fogatti ja pormes
tarit tutkivat sitte hänen kelpoisuuttansa ja myönsivät hä
nelle porvarioikeuden, hakijan sitä ennen asetettua takaus puolestaan,3) että vähintään kuudeksi vuodeksi jää kylän- mieheksi kykynsä mukaan kantamaan porvarillista rasitusta;,
*) Vrt. myös 1594 vuoden kauppaordinanttiaa ja 1546 vuoden Upsalan kauppasääntöä. Stiernman, Com. förordn. I, ss. 423 ja 73.
2) Yrt. toisiinsa kunink.kaar. X Y luv. 5 § ja rakennusk. X X I luv. 4 §..
Nämät porvarit ehkäpä samoja kuin ne 5 äyrin porvarit, jotka 1531 vuoden laki laittomasta kaupasta lakkauttaa. Stiernman, Com. förordn.
I, s. 20. Yrt. myös Odhner., Bidrag tili Sv. städernas och borgerska- pets hist., s. 26. 3) Takausta 3 porvarien ei tarvinnut antaa. Y rt.
myös Odhner, Bidrag, s. 27.
216
taikka he kielsivät häneltä tämän oikeuden. Porvariksi hyväksytty teki porvarivalan, kirjoitettiin kaupunginkirjaan eli porvariluetteloon, sai porvarikirjan ja nautti porvari- oikeutta.
Porvarimaksun suorittamisesta oli vapaa naimamies (giftisman), joka nai sellaisen kaupungissa syntyneen nai
sen, jolla oli oma talo taikka isä siellä ennalta (porvarina ?);
ja ehkäpä oli hän myös vapaa porvarioikeuden hakemisesta.
Laki ei sallinut käsityöläisen harjoittaa yhtaikaa kahta eri käsityölajia eikä myös käsityön ohessa kauppaa. Mutta kun käsityöläinen oli tarpeeksi vaurastunut ruvetaksensa harjoittamaan kauppaliikettä, oli tämä hänelle sallittu sillä ehdolla, että hän sanoutui irti käsityöläisoikeudestaan ja hankki itselleen kauppaporvarin oikeudet. Tästä seurasi, ettei kauppiaskaan kauppaporvari-oikeutensa nojalla ollut oikeutettu harjoittamaan käsityöläiselinkeinoa, ja 1546 vuo
den Upsalan kauppasäännössä tämä kielto onkin selvin sa
noin lausuttu, samoin kuin myöhemmissäkin asetuksissa ja instruktioneissa. Kielletty oli vielä elinkeinon harjoittami
nen yhtaikaa kaupungissa ja maalla ja samoin kotimaassa ja ulkomaalla. 1617 vuoden kauppaordinantia sääsi, että porvarin, joka halusi sanoutua irti porvarioikeudestaan ja siirtyä toiseen kotimaiseen kaupunkiin, tuli maksaa sille kaupungille, josta lähti, 10 taalaria kultakin veroäyriltänsä, mutta jos hän ulkomaille muutti, 30 taalaria veroäyriltä ja 10 % kaikesta omaisuudestaan uskottujen miesten arvioi
misen mukaan.
Vastaperustetussa kaupungissa ei kaikki heti voinut käydä samoja polkuja kuin vanhoissa. Uudenkaupungin perustuskirjassa olikin lakia pikkasen muovaeltu toisellai- seksi. Sen 7:mäs kohta myönsi, että „ vierasta ja maa- kansaa“ sai asettua kaupunkiin siellä harjoittamaan „ por
varillista elinkeinoa kaupan ja käsityön ohessa“ . *) Toisten
*) Oikaisuksi siv. 28.
kotimaisten kaupunkien porvarien ei ollut sallittu muutta
maan Uuteenkaupunkiin, niinkauvan kuin kaupunki nautti vapausvuosia, mutta porvarin poikiin ja muihin kotimaan kaupunkilaisiin sekä ulkomaalaisiin tämä kielto ei ulottunut.
Myöskin kiellettiin „ pormestarien ja raadinu ottamasta kau
punkiin sellaisia (kauppiaita), jotka eivät rehellisellä kau
palla ja toimella voineet itseänsä elättää, ja (käsityöläisiä), jotka olivat tottuneet siihen tapaan ammattiansa ja käsityö
tänsä harjoittamaan, että heidän oli kuljeksiminen ruokaansa etsimässä; vaan tuli porvarien olla taitavia ja sellaisia, joi
hin kaupunki tyytyä voi. Kunnollista meriväkeä tuli kau
pungin hankkia itselleen; mutta irtainta kansaa, jolla todis
tusta ei ollut edellisestä käytöksestään ja elämästään, maist
raatti kiellettiin milläkään ehdoilla suvaitsemasta, heistä kun aina oli enemmän pilkkaa ja naurua kuin kunniaa.
Pormestareilla ja raadilla oli perustuskirjan mukaan valta myöntämään ja kieltämään porvarioikeutta. Kuitenkin näkyy se maksu, joka tästä oikeudesta suoritettiin, kuulu
neen pormestareille yksin. *) Tämä maksu oli 1642 vai
heilla 1 riikintaalari,2) mutta lienee sitte korotettu kahden
kertaiseksi. 3) Maksusta olivat vapaat kaikki syntyperäiset kaupunkilaiset sekä naimamiehet, jotka olivat menneet por
vareille kotivävyiksi taikka naineet porvarien leskiä, ehkäpä myös käsityöläiset.4) Takausmiehiä oli kaksi, kiinteimistön omistajia kaupungissa. Vapausvuosien kestäessä nämät meni
vät takaukseen, että uusi porvari pysyy porvarina kaupun
gissa kuusi vuotta sen jälkeen, kuin vapausvuodet olivat kuluneet umpeen.
Porvarien pojat olivat Uudessakaupungissa itseoikeu
tettuja porvareja, eikä tunnetusti yksikään niistä monista porvarien pojista, jotka kaupungin olemassa-olon ensi kah
tena vuosikymmenenä rupesivat porvareiksi, tätä oikeutta hakenut, vaikka olivat syntyneet mailla ja ennenkin jo, kuin isä porvariksi otettiin, ja tästä syystä ei heitä myös
porvari-J) Eaast. pöytäk. 28/4 1647. 2) Keunamuistutukset porvariluette-lossa 1642. 3) Vrt. raast, pöytäk. 28/ 4 1647 ja porvariluetteloa 1647.
4) Kts. Mikko räätäliä, porvariluettelossa 1642.
U u d e n k a u p u n g in M u in aisia. I I . 15
218
luettelossa mainita, siilien kun kirjoitettiin vain ne, jotka sellaisen hakemuksen olivat tehneet. *) Samaa etua nautti
vat myös pormestarien ja ehkäpä muidenkin kaupungin virkamiesten pojat.2) Mutta Iisakki Niilonpojan menetettyä pormestarin virkansa, lienee tässä tapahtunut muutos, koska porvari ja raatimies Sipi Heinäsenpoika Eerikki mainitaan 1637 porvariluettelossa, vaikka hänkin vasta Huhtikuun 8 p. 1642 hankki takausmiehet puolestaan, eli samalla kertaa kuin ,,kaupungin lapset“ 3) Mikko Heikinpoika (Siuttula?) ja Jaakko Niilonpoika (Ruokola) saivat porvari oikeuden.
Mitä naimamieliiin tuli, niin kaupunkilain sanat „gifve enkte burskap“ näyttävät vapauttaneen naimamiehen sekä porvarirahan (bura-afgift) suorittamisesta että myös porvari- oikeuden hakemisesta ja takauksista. Muuten tuskin voi
daan käsittää, mistä se suuri määrä porvareja oli tullut, jotka raastuvan pöytäkirjoissakin kantoivat porvarin nimeä, vaan joita ei porvariluettelossa mainita, eivätkä myöskään olleet kaupungin lapsia.4) Tätä otaksumista tukee taval
lansa myös se seikka, että myöhemminkin talokkaan por- varintyttären taikka lesken naiminen pidettiin sellaisena ansiona, että sellaiselta naimamieheltä harvoin kiellettiin porvarioikeutta. Naimamiesten itseoikeutus porvareiksi lak
kasi luultavasti samaan aikaan kuin porvarien poikainkin.
*) Esim. porvarin ja raatimiehen Heikki Siuttulan pojat, raati
ini ehet Heikki ja Eerikki Heikinpojat; porvari ja raatimies Martti Bruukan poika, raatimies Iisakki Martinpoika Bruukka; porvari ja raatimies Yrjö Wiikasen poika Antti Wiikanen; porvari ja raatimies Juho Kauhianpään poika Krister Kauhianpää; porvari Heikki Runoin poika, kämnäri Eerikki Runoi j. n. e., jotka kaikki olivat porva
reja, ennenkuin virkamiehiksi tulivat valituiksi. 2) Niinkuin por
mestarien Iisakki Niilonpojan poika Juho Iisakinpoika ja Pentti Ar- vidinpojan poika Arvi Pentinpoika sekä Klemetti Laiskan poika Juho Laiska. 8) Reunamuistutus porvariluettelossa 1642. 4) Esim. porvarit Pietari Yrjönpoika, joka jo 10/ 2 1623 oli aluksen omistajakin, Antti Tuomaanpoika Kouttu (jo 15/* 1635, sitte raatimies), Krister Hutti (12/ 5 1624), Heikki Gesti (2% 1631), Heikki Eerikinpoika Siuttula (3%
1626, sitte raatimies), Jooseppi Kallikari (4/ 2 1643), kultaseppä Juho Niilonpoika ( f 1644, ulkomaalainen?), Markus Wiikanen (talonpoika
1626, mutta porvarina 16/i 1632) j. n. e.
Raja-aitaa kauppiaan ja käsityöläisen välillä elinkeino- oikeuteen katsoen ei Uudessakaupungissa ensimmältä tavata.
Kauppias harjoitti käsityötä, käsityöläinen kauppaa, maist
raatin tähän koskematta. Vasta 1642 vaiheilla ruvettiin tällaista raja-aitaa puuhaamaan, vaikka verrattain huonolla menestyksellä, niinkuin jälestäpäin saadaan nähdä.
Yhtä vähän noudatettiin lainsääntöjä, mitä tulee kait- punkilais- ja talonpoikais-elinkeinojen yhdistämiseen toisiinsa.
Kun kaupungin porvarit alkuansa olivat talonpoikia lähi- pitäjistä, niin he kovin vastahakoisesti luopuivat entisistä maa-omistuksistaan. Suuri osa porvaristoa harjoitti yhtäaikaa kauppaa kaupungissa ja maaviljelystä kotitilallaan. Monet asuivatkin vakinaisesti mailla, harjoittaen melkoista maa
kauppaa, joka heille itselle oli varsin tuottavaa, mutta kau
pungissa asuvien porvarein kaupalle vahingoksi. Tässäkin kohden maistraatti ensimmältä osoitti suurta velttoutta. To
sin se Tammikuun 30 p. 1626 langetti 9 porvaria 40 # sakkoihin kuninkaankaaren X V luvun mukaan ja 3 porvaria, jotka eivät olleet haastetta totelleet, 3 / sakkoihin; mutta tämä oli selvästi vain satunnaista vihan purkausta pormes
tarin puolelta, eikä seuraavina 15 vuotena puhuta pöytä
kirjoissa enää toimeenpiteistä tähän suuntaan. Mutta siitä lähtien kuin Martti Mikonpoika oli tullut pormestariksi, läh
dettiin pontevampiin toimiin tämän laittomuuden ehkäisemi
seksi. Huhtikuun 24 p. 1641 uhkasi maistraatti maalla asuvia porvareja 40 / sakoilla ja kaupunki-omistuksien me
nettämisellä. Kaupungissa asuvien porvarien valituksen joh
dosta haastettiin lainrikkojat raastuvassa kuulusteltaviksi taas Huhtikuun 2 p. 1642 ja edellisvuotinen uhkaus tois
tettiin. Asiaa tutkittaissa havaittiin viidellä näistä ennalta olleen täydet porvarioikeudet, yhden lähteneen karkuun ja kolmen jääneen tutkinnosta pois, mutta 25 „allamainittua porvaria on nyt antautunut porvariksi ja tehneet valansa“ r näiden joukossa kuitenkin useita kaupungin lapsia ja luulta
vasti myös naimamiehiä. Ketään ei langetettu sakkoihin^
eivätkä porvarit vieläkään huolineet luopua maatiloistaan.
Seuraavan Lokakuun 14 p. maistraatti taas uhkasi heitä,.
220
tällä kertaa purjehduskiellolla ja porvarioikeuden menettä
misellä. Pian sen jälkeen tapahtui pormestarin muutos, eikä uhkausta pantukaan seuraavana keväänä täytäntöön, vaikka luvattu oli. Vasta Joulukuun 6 p. 1643 langetet
tiin heitä maaherran käskystä 40 / sakkoihin; mutta kuinka monta, ei sanota pöytäkirjoissa. Kaupanteko mailla oli kui
tenkin siksi edullista tointa, ettei siitä niin vähillä luovuttu.
Heinäkuun 26 p. 1645 „koko porvaristo44 jälleen valitti maistraatille, kuinka ne, jotka mailla asuvat, pääsevät pie
nemmillä rasituksilla y. m. s., ja maistraatti harkitsi k o h tuulliseksi44, että he muuttavat kaupunkiin asumaan. Tä
män harkinnan hedelmiä ei ole suuriksi arvattava, koska maistraatti taas Maaliskuun 9 p. 1647 käski, että niiden, jotka „ näihin asti aina ovat maalla oleskelleet maatiluksil- laan, pitää muuttaman kaupunkiin asumaan, taikka he lan
getetaan sakkoihin ja menettävät kauppa-omistuksensa “ . Sama uhkaus toistettiin vielä Huhtikuun 17 p. 1654.
Yhtiömiehiä vastaan rupesi maistraatti kiivailemaan vasta 1647, julistaen Maaliskuun 9 p., että kaikki ne nuoret miehet ja rengit, jotka ovat kauppaa tehneet taikka kauppa
tavaroita ostaneet, vaan eivät ole antautuneet porvareiksi kaupunkiin, menettäkööt kaiken ostamansa tavaran ja vetä
kööt sakkoa lain mukaan taikka ruvetkoot porvareiksi.
Tämä julistus, joka toistettiin seuraavan Joulukuun 2 p., tar
koitti arvattavasti porvarien poikia ja vävyjä taikka vävy- miehiksi aikovia renkejä, jotka palkatta palvelivat isäänsä taikka appeansa, nykyistä tahi tulevata, sillä välipuheella, että saivat hänen nimensä varjossa harjoittaa kauppaa myös omaksi hyväkseen, niinkuin siihen aikaan oli tapana kau
pungissa. Näiden julistusten johdosta rupesikin 1647 ja 1651 vuoden välillä päälle 40 miehen porvareiksi, kun sitä vastaan edellisien neljän vuoden kuluessa yksi ainoa nimi on kirjoitettu porvariluetteloon. Kuitenkin tarvittiin jälleen Huhtikuun 17 p. 1654 uusi muistutus, vaikka lievemmässä muodossa. „Myöskin myönnettiin44, sanoo pöytäkirja, „että kaikki ne nuoret porvarien pojat ja rengit, jotka tähän asti
valaa tekemättä ovat harjoittaneet omaa kauppaa, nyt teke
vät valansa44.
Porvari, joka syystä taikka toisesta halusi Juopua porvarioikeudestaan, sanoutui siitä irti, eikä mainita esimerk
kiä, että maistraatti olisi pannut sellaista pyyntöä vastaan, kun hakija oli määräaikansa porvarina istunut. Kun esim.
entinen raatimies Jaakko Kinko, oltuansa 25 vuotta porva
rina ja myytyänsä molemmat talonsa, Huhtikuun 4 p. 1642 pyysi eroa muuttaaksensa Tukholmaan, koska hän muka oli joutunut häviöön, niin maistraatti heti suostui „allenast hän icke hafver nägre impedimenter, hvilcke honom för- w egre“ eikä vaatinut niitä 10 taalariakaan veroäyriltä, jotka toisesta kotimaisesta kaupungista toiseen muuttavan porva
rin tuli maksaa 1617 vuoden kauppaordinantian mukaan.
Sellaista maksua ei myöskään vaadittu Jesper Matinpojalta, joka Marraskuun 22 p. 1645 sanoutui irti porvarioikeudes
taan, koskei enää jaksanut kantaa porvarillista rasitusta;
mutta hän muuttikin maille isänsä taloon. Vaikeampi oli saada lähtölupaa ennen määrävuosien kuluttua. Kuitenkin laski maistraatti sellaisessakin tapauksessa porvarin irti oi
keuksistaan, kun pyyntöön löytyi päteviä S}dtä taikka kau
punki sai jonkinmoisen vahingonkorvauksen. Niinpä Lauri Lellainen Helmikuun 13 p. 1650 pääsi vapaaksi porvari- oikeudestaan, oltuansa vasta kolme vuotta porvarina, kun hän pani poikapuolensa porvariksi sijaansa. Mutta kun Yrjä Pyörilä (Pöörilä af Mennes) Marraskuun 3 p. 1626, siis vapaus vuosi en aikana, pyysi eroa, koska hän jo vanha oli ja ijäkäs sekä oli menettänyt vaimonsa ja kolme poikaa ruttoon eikä enää jaksanut purjehdusta harjoittaa, niin „raati- miehet lupasivat hänet vapaaksi ja irti44, vaan maistraatti määräsi hänen kaupunkitalonsa „ arvioittavaksi kruunun alle ja neljännes tälle kaupungille, koska hän asuu maalla eikä hänellä ole sukua kaupungissa44.
Tavallisempi kuin irtisanoutuminen oli vapausvuosien ai
kana karkaaminen. Tätä keinoa käyttivät nuorenpuoliset, köyhtyneet porvarit, jotka pelkäsivät joutuvansa sotapalve
lukseen. He olivat enimmästi talottomia miehiä, joiden ar~
222
vokkain omaisuus mahtui vaikka matkavakkaan. Mutta jos joku heistä omisti 10 taikka 30 kuparitaalarin arvoisen mö
kin, niin se joutui kaupungin omaksi, arvioittiin ja myytiin ja rahat käytettiin kaupungin tarpeisin. *) Raastuvan pöytä
kirjoissa ei mainita, joutuivatko takausmiehet maksamaan kaupungille korvausta tällaisten karkaamisien vuoksi.
Köyhtyneet ijäkkäämmät porvarit, ja nuoremmatkin sen jälkeen kuin laivamiesottoa ei enää peljätty, jäivät kau
punkiin työmiehiksi taikka palvelivat he varakkaampia mie
hiä perä- ja laivamiehinä, harjoittaen sen ohessa pientä vienti
kauppaa, sillä jo tähän aikaan lienee laivamiehen palkka
etuihin kuulunut oikeus viedä mukanaan kaupaksi vähän lehtereitä, pyttyjä ja ämpärejä y. m. s . 2) Tosin olivat sel
laiset porvarit, jotka eivät jaksaneet „tehdä veroa ja oi
keutta, joka K. M:lle ja kruunulle kuuluu, pidettävät irto
laisina ja pistettävät palvelemaan sotamiesjoukkoon isän
maalle hyväksi“ , mutta ijäkkäämpiä suojeli ikä, nuorempia maistraatti, joka hyvin tiesi, että kaupunki heitä tarvitsi, varsinkin merimiehinä; ja itse perustuskirjässäkin käskettiin kaupungin hankkimaan itselleen runsaasti kelvollista meri- väkeä, Edellämainittu uhkaus julistettiinkin vain joskus en
nen laivamieskirjoitusta taikka veronkantoa,3) jotta porva
risto kernaimmin maksaisi veronsa.
Maalla syntyneenä, kasvaneena vanha porvaripolvi oli tottunut pieniin elämän mukavuuksiin ja oppinut niitä omien käsiensä teoksilla tyydyttämään. Käsityöläisille kaupunki sen vuoksi oli ensimmältä nälkämaana, josta he toinen toi
sensa perästä karkasivat. Mutta vanha polvi vanheni, har
veni ja kaatui. Uusi astui sen sijaan, kasvaneena kaupunki
oloissa, tottumattomana muihin kuin kaupunkilaistöihin ja toimiin, mutta mukavuuksiin nähden jo vaateliaampi. Salvu- miehistä, laivanrakentajoista ja kaikellaisista käsityöläisistä rupesi olemaan puute, mutta niitä ei asettunut kaupunkiin porvariksi muita kuin joku räätäli, turkitsija ja seppä, ehkä
x) Porvariluettelo, Raast. pöytäk. 24/ 10 1 627 . 2) Vrt. esim. raast.
pöytäk. 4/ 2 1636. 3)*Esim. 17/s 1645.
nämätkin kaupungin lapsia. Renkimiehiäkään ei ollut liike
nemässä; ne oli sota nielaissut kitaansa. Maistraatin oli pakko luopua lain jyrkistä vaatimuksista ja sallia kaupun
gissa käsityöläisiä, jotka eivät olleet porvareja. He saivat maistraatilta luvan toistaiseksi taikka määräajaksi asettua kaupunkiin harjoittamaan käsityötänsä ja ammattiansa «koh
tuullista maksua vastaan kaupungille*'. Näistä jotkut sittem
min rupesivat porvareiksi, toiset lähtivät taas pois, mutta enimmät jäivät kaupunkiin nurkkamestareina. ') Entisiä kruunun laivamiehiä, ehkäpä kaupungissa syntyneitä, asettui myös sinne merimiehinä.2) Niinikään muutti kaupunkiin sittemmin salvumiehiä 3) ja muuta työkansaa4) ja sai siellä asua rupeematta varsinaisiksi porvareiksi. Näistä nurkkamestareista, meriväestä, työkansasta ja hävinneistä porvareista syntyi uusi kansaluokka, joka ensi kerta maini
taan raastuvan pöytäkirjoissa Huhtikuun 17 p. 1645, kun veronkantomiesten käsketään tehdä tiliä itsellisväen kontri- butionirahoista. Heillä näkyy olleen oikeus harjoittaa pientä vientikauppaa, ja porvaristo itsekin vei Ruotsiin ja ulko
maille heidän pieniä lähettämyksiänsä (sänningsgods), mutta oluen ja viinan myyntiä heidän kiellettiin harjoittamasta tavaran menettämisen uhalla Maaliskuun 9 p. 1647.
Virkamiehet harjoittivat myös melkoista kauppaa, kihla- kunnanvoudista, ylipormestarista ja kirkkoherrasta alkaen alhaisimpaan maistraatin palvelijaan asti, palkkansa avuksi.
Irtolaiskansaa, jolla ei ollut todistusta edellisestä elä
mästään, ei sallittu itsellisenkääu asemassa asustella kau
pungissa. Mutta maistraatin tiheät ja yhä kiivaammat va
x) Esiin. Kaspar säämyskäntekijä, joka 3% 1 1627 mainitaan talonomistajanakin, vaan ei ollut porvari; Mikko räätäli, ennenkuin hän rupesi porvariksi (raast. pöytäk. 2/ 4 1642); Joonas kultaseppä, joka 16/ 3 1644 karkoitettiin kaupungista; Martti Castens, joka 19/i 2 1646 otettiin nuoranpunojaksi, vaan ei ruvennut porvariksi (raast. pöytäk.
14/i2 1646); Erland Pietarinpoika, joka 23/ 8 1644 sai luvan tehdä rää
tälintyötä Walpuriin asti y. m. 2) Niinkuin Yrjö Kamper, Samuli Ankara, Matti Kasakka, Jooseppi Eerikinpoika y. m. 3) Jaakko Paa- lila otettiin salvumieheksi 28/ 8 1648, mutta porvariksi 28/i 1650. 4) Esim.
raast. pöytäk. 17/4 1654 mainitsee sellaisia kuusi perätysten.
224
roitukset, ettei kukaan rangaistuksen uhalla saa pitää luo
naan sellaista kansaa, vielä vähemmän kätkeä taikka salaa kuljettaa irtolaisia muualle, joita kieltoja vuodesta 1641 al
kaen tavataan raastuvan pöytäkirjoissa, osoittavat kuitenkin, että sellaista kansaa kaupungissa oleskeli, ja tämä olikin varsin luonnollista, koska Uusikaupunki oli yksi tavallisim
pia ylipurjehduspaikkoja Ruotsiin. Yhteisen kansan sääli tällaisia vainotuita ihmisiä kohtaan teki myös maistraatin kiellot tehottomiksi. Eikä ollut paljon apua käskystäkään, että jokainen vieras, joka kaupunkiin tuli, heti oli ilmoitet
tava pormestarille,*) koska maistraatti Joulukuun 2 p. 1647 ilmoitti porvaristolle, että heti oli pidettävä (koti)tarkastus irtolaisista, jota ennen porvariston käskettiin 40 uhalla luotansa ajamaan ja karkoittamaan kaikki irtolaisjoukkio (löst partij), laiskurit, huorat ja portot, jotka mailta tänne kaupunkiin ovat muuttaneet.
*) Eaast. pöytäk. 4/e 1645.