Siirtymät ulos ja sisälle
Joissakin päiväkodeissa siirtymät oli ajoitettu muiden ryhmien kanssa sellaisiin aikoihin, ettei eteis- ja wc-tiloissa ole ruuhkaa. Kellon mukaan kulkeminen asetti haasteita lasten tekemisten toteutukselle ja kestoille, niin sisällä kuin ul-kona, mikä näkyi leikkien ja tekemisten päättymisenä kesken.
Ulkoilemaan siirryttiin sekä pienryhmissä, joissa yksi kasvattaja oli lasten kanssa, tai koko ryhmä kerrallaan. Siirtymän tullessa ajankohtaiseksi, usein aikuisen päätöksestä, ja lapsen halutessa jatkaa leikkejä, ei tähän ollut
mahdollisuutta vaan ulos tai sisään siirryttiin ryhmänä. Lapset pystyivät itse osallistumaan jonkin verran pukemiseen, jokainen taitojensa mukaan, mutta monet tarvitsivat aikuisen apua osassa pukeutumista.
Lapsen pyytäessä apua ja katsoessa kasvattajaa kohti, sai hän apua ja neu-voa niin pian kuin mahdollista ja näin selviytyi tilanteesta. Lapsen tuodessa esimerkiksi kengät kasvattajalle, auttoi hän ne lapsen jalkaan ja reagoi muu-tenkin herkästi lasten avun pyytämiseen mahdollisuuksien mukaan. Aina kas-vattaja ei heti pystynyt auttamaan, jos oli juuri tekemässä muuta, kuten puke-massa toista lasta. Lasten osallisuus pukeutumistilanteissa mahdollisti lasten omaehtoisen halun auttaa kaveria pukeutumisessa, joissa toinen tarvitsi apua esimerkiksi takin ylle laittamisessa.
Sisälle siirtymisissä toimittiin rutiininomaisesti; vaatteet pois, vessaan ja kä-sien pesulle. Sama toimi ulos siirryttäessä, mutta käänteisesti. Eräässä päivä-kodissa, samalla kun kasvattaja auttoi toista lasta, oli toisella mahdollisuus leikkiä sillä aikaa eteisessä olevilla leluilla, jos hän oli hakeutunut niiden ää-reen. Myös lasten auttamisen toimintajärjestys muodostui sen mukaan, miten lapset olivat siihen valmiita. Ensimmäiseksi tulivat autettavaksi halukkaimmat.
Ne lapset, joilla oli muu toiminta kesken, saivat jatkaa tekemistä niin kauan kuin mahdollista.
Lapsen näyttäessä lelua kasvattajalle, reagoi hän siihen, vaikka teki toista asiaa samanaikaisesti toisen lapsen kanssa. Kasvattaja ei kuitenkaan pysty-nyt lähtemään muuten kuin vuorovaikutuksen tasolla mukaan toimintaan.
Ulkoilu
Ulkoilemaan mentäessä ryhmän pienimmät lapset jäivät katselemaan leluva-rastolle päin ja katsoivat kasvattajaa selkeästi merkkinä siitä, että haluavat ta-varoita vajasta. Tässä vaiheessa lähes jokainen lapsi halusi kasvattajalta apua asialleen. Jos kasvattaja ei heti reagoinut, lähti lapsi kulkemaan vajaa kohti ja odotti. Kasvattaja kuitenkin pääsääntöisesti seurasi lasta jonkin ajan kuluttua ja auttoi siinä, mitä lapsi tarvitsi. Usein tilanteet, joissa lapsen tarpei-siin ja merkkeihin ei heti vastattu, olivat niitä, joissa kasvattaja oli tekemässä jotakin muuta, kuten auttamassa toista lasta tai vaihtamassa tietoja toisen kasvattajan kanssa.
Joillakin ryhmillä oli mahdollisuutena mennä eri osiin pihaa ulkoilemaan, kuten pienemmille alueille. Kasvattajat päättivät eri syistä, kuten turvallisuuden pe-rusteella, ulkoilualueista, vaikka muutama lapsista olisi halunnut valita toisin.
Kun pienet lapset olivat pienellä alueella ulkoilemassa, olivat he kasvattajan silmien alla, ja kasvattaja pystyi näin lapsen osoittaessa ja äännellessä reagoi-maan, kuten ehdottamaan leluvaihtoehtoja tai ojentamaan tarvittavaa tavaraa.
Tätä tapahtui usein ja herkästi. Kasvattajan seisoessa lähellä lapset myös kommunikoivat kasvattajalle enemmän kuin suurilla alueilla ollessaan.
Ulkona lapset tykkäsivät leikkiä hiekkalaatikolla tehden hiekkaruokia keske-nään. Lapsen pyytäessä tai tarjotessa ruokaa kasvattaja liittyi maistamisleik-kiin mukaan. Lapset keksivät myös itse paljon erilaisia juttuja ja tekemistä ul-kona, joilla he näyttivät kiinnostuksen kohteitaan eri keinoin. Kasvattajat rea-goivat merkkeihin aina kun huomasivat niitä.
Ulkoilun loputtua aikuinen ohjasi lapset sisälle. Motivointina sisälle siirtymi-seen yhdessä päiväkodissa käytettiin leikkiä ja osallisuutta, jossa leikkiin ha-lukkaat lapset muuttuivat sammakoiksi ja pupuiksi ja loikkivat yhdessä kohti ulko-ovea. Osallisuus tässä näkyi aikuisen motivoivalla kysymyksellä: “Mitäs me oltaisiin?”, jolla hän sai lapset innostumaan sisälle lähdöstä. Lapset puo-lestaan keksivät hahmot, puput ja sammakot, jotka loikkivat ovelle odottamaan sisälle pääsyä.
Pienryhmätoiminta tai muu toiminta
Tutkimuksen aikana havainnoitiin myös erilaisia pienryhmätoimintojen toimin-tatuokioita. Aikuisten ohjaama toiminta tapahtui kaikilla päiväkodeilla sisäti-loissa. Sisällä lapset olivat pienryhmissä, jolloin kasvattajalla oli paremmin herkkyyttä lasten toiveiden ja halujen näyttämisille, kohti kulkemisille ja ään-nähdyksille.
Kaikki toiminnat, joita havainnoitiin, olivat lapsista erittäin mielenkiintoisia, ja jokainen lapsi halusikin mielellään osallistua kyseiseen toimintaan. Kun toi-minta oli mieluista, minkä lapset osoittivat nauraen, hymyillen ja mielellään mukaan menemisenä, alkoi lapsi toimia helposti ajatellun toiminnan
mukaisesti. Tällöin he näyttivät paljon osallisuuden merkkejä, kuten osoittivat, katsoivat ja tekivät mielialoihin liittyviä äännähdyksiä. Kasvattajat pystyivät reagoimaan lähes kaikkiin merkkeihin, jotka mahdollistuivat tilanteessa. Välillä aikaa meni enemmän, mutta jokainen tuli huomioiduksi. Jos toiminnassa, esi-merkiksi leikissä, oli mahdollista ottaa mukaan itse valitsemiaan välineitä, osa-sivat lapset hakea niitä omatoimisesti jatkaen valittua puuhaa. Myös kasvat-taja antoi vaihtoehtoja välineille, joita lapset saivat valita.
Pöytien ympärillä olevissa tuokioissa lapset menivät istumaan omille paikoil-leen. Monesti paikat oli valittu valmiiksi, vaikka joillakin paikoilla ei ollut istujia.
Vaistomaisesti kasvattaja siirsi lapsen “omalle paikalleen” vaikka lapsi olisi ku-rottanut halutessaan toiseen tuoliin. Yhdessä tuokiossa tehtiin kausiaskarluja, joissa lapsi sai itse osoittamalla valita värin. Kasvattaja auttoi muuten te-kemisessä. Pienten lasten kohdalla askartelu vaati avustusta aika lailla ja täl-löin yhtä autettaessa toiset hieman pitkästyivät. Kun osa halusi lopettaa ja mennä leikkimään, oli kuitenkin jatkettava toimintaa niin, että kaikki pääsivät työssään loppuun. Tämän jälkeen jatkettiin muita puuhia.
Eräässä toimintatuokiossa ryhmä oli ollut aikuisen johdolla retkellä lähimet-sässä ja sieltä jokainen oli kerännyt mukaan haluamiaan materiaaleja yhteistä askartelua varten, jossa tavoitteena oli tehdä taulu metsästä kerätyistä luon-nonmateriaaleista. Ryhmän lapsille samankaltaisen taulun tekeminen oli jo tut-tua, metsästä kerättyjen roskien ja aarteiden myötä. Taulun kokoaminen met-sän materiaaleista tapahtui yhdessä. Jokainen lapsi valitsi esillä olevista, yh-dessä kootuista materiaaleista mieluisimman ja liimata sen taulun pohjaan, juuri siihen kohtaan, johon sen halusi. Lapselle oli tärkeää saada päättää itse, mitä halusi ja mihin sen halusi laittaa, sekä päättää kuinka paljon liimaa siihen käytti. Moni harkitsi asiaa jonkin aikaa sekä mietti sitä, mistä oli löytänyt kysei-sen materiaalin. Eräs tyttö, joka ei ollut kyseisellä retkellä mukana, pohti jonkin aikaa, voiko ottaa vapaana olevia materiaaleja, koska ei ollut itse niitä kerän-nyt. Havainnon mukaan osallistuminen yhteiseen tekemiseen ja asiaan vaikut-tamiseen on tärkeää myös pienelle lapselle. Tärkeää tuokiossa oli myös aikui-sen aikui-sensitiivisyys ja kiireettömyys, joka mahdollisti lapsien osallisuuden taulun tekemiseen heidän omista toiveistaan käsin, sekä siirtymisen sujuvasti sen jäl-keen lapsien mielenkiinnon kohteen tuomaan tekemiseen pienryhmän etujen myötä. Lasten yhteistyön sujuvuutta ja osallisuuden kokemusta lisäsi aikuisen
motivointi ja orientointi tulevasta pienryhmätuokiosta jo ennen metsäretkelle lähtöä. Jokainen sai vaikuttaa taulun tekoon haluamillaan materiaaleilla, joita halusi metsästä kerätä.
Isompien lasten, jotka jo osasivat puhua, tahdon ilmaisuihin ja kiinnostuksen kohteisiin tuli herkemmin reagoitua kuin pienten. He osasivat pyytää tavaroita ja kysyä niistä. sekä vaatia hieman enemmän huomiota äänen käytöllään.
Ruokailu
Lapset istuivat ruokailun aikana omilla nimetyillä paikoillaan. Kasvattajilla oli ennakolta tiedossa se, mitä lapset juovat, joten kyseiset juomat kaadettiin val-miiksi lasiin. Ruokana tai välipalana tarjottiin jokaiselle sitä, mitä oli tarkoitettu tarjottavaksi ja sellaiset määrät, jotka aikuinen valitsi. Pienimmät lapset eivät juurikaan näyttäneet ruokailun aikana osallisuuteen viittaavia merkkejä. Sen sijaan isommat lapset, jotka olivat jo lähemmäs 3-vuotiaita, osasivat kädellä osoittamalla tai sanomalla ilmaista tahtoaan. Valmiita ollessaan, pienet 1–2-vuotiaat lapset jättivät syömättä, pyrkivät pois pöydästä ja halusivat lähteä te-kemään jotakin muuta. Kasvattaja ohjasi heidät takaisin pöytiin, jos muilla oli ruokailu vielä kesken. Yleisesti tavoitteena oli odottaa, että kaikki olivat syö-neet, ennen kuin pöydistä poistuttiin.
8 TULOSTEN ANALYSOINTI JA JOHTOPÄÄTÖKSET
Tässä osiossa vastataan tutkimuskysymyksiin, jotka koskivat lasten näyttämiä osallisuuden merkkejä. Osiossa vastataan myös siihen, missä tilanteissa kas-vattajat niihin reagoivat. Lisäksi selvitetään, mitkä asiat tukevat reagointia ja mitkä estävät. Tässä osiossa myös analysoidaan tutkimuksesta saatuja tulok-sia tuoden esille haastattelujen perusteella saatua kuvaa lasten näyttämistä osallisuuden merkeistä ja mitä havainnoinnit kertoivat näihin merkkeihin rea-goimisesta. Tuloksia analysoidaan yksitellen, tutkimuskysymys kerrallaan.
Tutkimuksen aikana tehdyissä haastatteluissa tuli selkeästi esille, että kasvat-tajat osaavat tulkita lasten antamia merkkejä ja näkevät, kun lapsi haluaa saada huomiota omalle asialleen, vaikka puhetta ei aina löydy. Merkit, joita kasvattajat kertoivat, olivat lähes samoja, joita Kotkan
varhaiskasvatussuunnitelmassa painotetaan. Haastatteluissa esille tulleet merkit olivat: kiinnostuksen suuntaan kulkeminen, katsominen ja osoittami-nen sekä ilmeet ja mieliala. Näitä asioita tukee myös Koivulan ym. (2017, 109–113) havainto siitä, että varhaista kommunikaatiota on katseen, tarkkaa-vaisuuden, eleiden, ilmeiden, kosketuksen, liikkumisen, ääntelemisen välityk-sellä tapahtuva viestintä. Näitä asioita havainnoimalla voidaan saada käsitys siitä, mihin lapsi pyrkii ja mitä hän yrittää kertoa. Varhainen vuorovaikutus mahdollistaa lapselle kielenkäytön oppimisen myöhemmin, minkä takia se on hyvin tärkeätä.
Lapsilta löytyi jokaiseen päiväkodin hetkeen omia mielipiteitä ja tahdonilmai-suja, riippuen lapsen iästä ja meneillään olevasta toiminnasta. Pienemmät, joilla ei puhetta vielä ollut, ilmaisivat itseään kuitenkin selvästi vähemmän kuin isommat lapset. Kuitenkin näihin seikkoihin vaikuttavat paljon myös lasten yk-silölliset taidot, temperamentti sekä luonteen piirteet. Myös Koivula ym. (2017, 109–113) toteaa, että temperamentti on tärkeä asia vuorovaikutussuhteessa ja sen kehityksessä. Se on jokaisen biologinen ominaisuus ja vaikuttaa tilan-teisiin, joissa reagoidaan ympäristön tapahtumiin.
Esille tulleiden merkkien lisäksi oli muutamia tilanteita, joissa pieni lapsi, jolla ei puhetta vielä ollut, tarttui kasvattajan käteen kuljettaen häntä paikkaan, jonne halusi tai jossa oli lasta kiinnostava asia. Tämä on varmasti yksi tärkeä tapa, josta kasvattajat voivat myös lukea lapsen kiinnostuksen kohteita.
8.1 Tilanteet, jotka mahdollistavat osallisuuden merkkeihin