Kuten Parkkila (2017, 24) tutkimuksessaan toi julki, on myös tärkeää, että kas-vattajat tietävät, mitä osallisuudella tarkoitetaan. Näin he pystyvät havainnoi-maan ja reagoihavainnoi-maan oikeisiin asioihin. Kasvattajien reagointia tuki, jos lapset olivat samassa tilassa kasvattajan kanssa ja hyvin lähekkäin, jotta aikuinen pystyi helposti havaitsemaan kaikki merkit. Mitä vähemmän oli lapsia, joihin täytyi keskittyä, sitä helpompi ryhmän kasvattajan oli seurata pienempiä lap-sia. Kasvattajan reagointia helpotti myös lapsien tuttuus. Tuttu kasvattaja voi varmasti havainnoida lapsesta myös sellaisia asioita, mitä vieraat eivät pysty tunnistamaan, esimerkiksi ilmeiden ja eleiden kautta. Tehtyjen havainnointien pohjalta tuli myös ilmi se, että tuttu työpari, johon pystyi luottamaan ja jonka työskentelymallit tunnettiin, antoi toiselle helpommin mahdollisuuden keskittyä yksittäisen lapsen merkkeihin reagoimiseen.
Pääsääntöisesti merkit, joihin reagoitiin, olivat juuri niitä, mitä lapsi halusi itsel-leen tai millä hän halusi leikkiä. Turja (2017, 45) kirjoitti, että lapsen osallisuus on myös kaikkien mielipiteiden huomioonottamista ja yhteisen sävelen löytä-mistä. Havainnoinnissa jäi kuitenkin melko vähäiseksi lapsen mielipiteiden konkreettinen kysyminen ja yhteisten päätöksien tekeminen.
Tutkimuksen aineisto tukee lasten osallisuuden osalta selkeästi Kotkassa var-haiskasvatuksessa toteutettavaa pienryhmätoimintaa. Haastatteluissa myös tuotiin esiin, kuinka pienryhmätoiminta on yksi osallisuuden havainnointia mahdollistava elementti. Pienemmissä ryhmissä ulkoilleet ja toimineet lapset saivat aikuisen huomion helpommin ja nopeammin erilaisten eleiden avulla, kuten kulkemalla tahtomaansa paikkaan.
Pienet lapset tarvitsivat usein aikuista, jotta pystyivät osallistumaan toimin-taan. Kun ympäristö oli turvallinen, virikkeellinen ja tuttu sekä aikuinen helposti saatavilla, oli lapsen helppoa ja turvallista osallistua toimintaan ja osoittaa
omaa mieltään ja mielenkiintojaan. Tätä ajatusta tukee myös Karlingin ym.
(2008, 197) kirjoitus turvallisen oppimisympäristön tärkeydestä, joka on pe-rusta sille, että lapsi voi toimia oma-aloitteisesti. Yhtä tärkeää on niin fyysisen, psyykkisen kuin sosiaalisen ympäristön huomioiminen.
Jos kasvattajalla oli halussaan osallisuuden perusedellytykset, joista Turja (2017, 49–50) on kirjoittanut, pystyi lapsi olemaan osallisena toimintaan hel-pommin. Tutulle aikuiselle lapsi näytti tunteitaan ja viestejään helpommin ja luontevammin kuin esimerkiksi ulkopuolisille, kuten tutkijoille havainnointitilan-teessa. Tästä voidaan päätellä, että luottamus ja turvalliset puitteet ovat tär-keitä asioita, jotta lapsi voi helpoimmin ilmaista itseään. Tilanteissa, joissa lap-selle osoitettiin selkeästi, mitä tehtiin ja mikä tekemisen tarkoitus oli sekä tilan-teet, missä hän tiesi mitä materiaaleja hänellä oli käytössään esimerkiksi ul-koilussa, omaehtoisessa leikissä sekä pienryhmätoiminnan toteutumisessa, osasi lapsi tuoda esille omia toiveitaan ja mielipiteitään. Yhteinen kieli ja kom-munikointi osoittautuivat myös tärkeiksi asioiksi. Lapset, joilta löytyi kielellisiä taitoja, tulivat helpommin ymmärrettäviksi esimerkiksi heidän kysymystensä kautta, kuten voiko jotakin tehdä tai voiko jonkun lelun saada, verrattuina lap-siin, jotka odottivat, että heidät huomataan jonkin muun eleen ansiosta.
9 POHDINTA
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää lasten osallisuuden merkkejä sekä niiden huomioimista kolmessa kotkalaisessa päiväkodissa. Viisi erilaista osalli-suuden merkkiä löydettiin haastatteluista, joiden pohjalta havainnoinnit suori-tettiin. Havainnointien pohjalta nostettiin esiin osallisuuden merkkeihin reagoi-misen haasteet ja niiden huomioimista tukevat asiat sekä tilanteet, joissa rea-gointi tapahtui herkimmin. Tutkimuksen tulokset puoltavat osallisuuden kan-nalta pienryhmätoimintaa, sekä korostavat lasten ja kasvattajien luottamuksel-lisia välejä.
Tutkimus toteutettiin teemoitetulla ryhmähaastattelulla sekä lasten ja kasvatta-jien toiminnan havainnoimisella heidän omassa toimintaympäristössään. Me-netelmät sopivat tähän tutkimukseen hyvin. Haastattelut toivat tarpeeksi ai-neistoa esiin ja ryhmähaastattelu todettiin oikeaksi valinnaksi haastateltavien
innostaessaan toinen toistaan puhumaan aiheesta. Tämä myös varmasti lisäsi kasvattajien sensitiivisyyttä arjessa.
Ryhmähaastattelussa on kuitenkin huonojakin puolia, kuten esimerkiksi aika-taulujen yhteen sovittaminen useiden henkilöiden kesken. Lisäksi ryhmän il-mapiiri voi vaikuttaa siihen, mitä ja miten puhutaan asioista, sekä uskalle-taanko ryhmässä kertoa kaikki. Myös haastattelun nauhoittaminen voi tuottaa ongelmia, koska usein ihmiset puhuvat toistensa päälle, jolloin puheesta sel-vää saaminen voi olla hankalaa. (Saaranen-Kauppinen & Puusniekka 2006.) Lapsia havainnoidessa tulee huomioida, että lapset eivät välttämättä toimi luonnollisesti vieraan tarkkailijan läsnä ollessa. Sama asia nousee esille kas-vattajien kohdalla. Toisaalta päiväkodeissa on totuttu esimerkiksi opiskelijoi-den läsnäoloon, joten voidaan olettaa, että lapset ja kasvattajat toimivat melko luonnollisesti havainnointitilanteissa.
Tutkimustulokset tukivat pitkälti jo olemassa olevaa tietoa tai ainakin tutkijoi-den omia oletuksia asioitutkijoi-den tilasta. Tutkimuksen tekemisen myötä tieto on kuitenkin nyt tutkittua ja konkreettista. Kasvattajat voivat halutessaan kiinnittää huomiota esimerkiksi ruokailuhetkien havainnointiin tai siihen, voitaisiinko osallisuutta jotenkin muuten tehostaa. Myös opinnäytetyössä esiin nousseita asioita voidaan miettiä toimintojen kannalta, esimerkiksi olisiko ulkoiluista ai-nakin osa hyvä tehdä pienryhmissä, tai muuten jakaa ulkoiluhetkiä, jolloin kas-vattajien olisi helpompaa havainnoida lapsia. Myös muiden hetkien järjestä-mistä voitaisiin miettiä ja kokeilla eri tavoin. Esimerkkinä tästä: voitaisiinko as-karteluhetket pienten kanssa toteuttaa yhteistyössä kahden pienryhmän kanssa, jolloin kasvattaja pystyisi keskittymään paremmin vain muutamaan lapseen kerrallaan? Kasvattajat ovat tietenkin ammattilaisia työssään ja osaa-vat hahmottaa hetkien järjestämisiä, toisaalta on aika ajoin hyvä herätellä uu-sia ajatukuu-sia ja kokeilla uuuu-sia keinoja, millä voitaisiin mahdollistaa osallisuu-den toteutumista eri keinoin. Hyvä asia tutkimuksessa oli myös se, että haas-tateltavat itse kokivat asiasta puhumisen tuovan tärkeän aiheen jälleen kes-kusteluun ja käynnistävän pohdintaa asian tiimoilta.
Osallisuuden määrittely lapsilla on haasteellista, sillä se liittyy kaikenlaiseen lasten toimintaan vahvasti. Osallisuus varhaiskasvatuksessa voidaan jakaa seuraaviin osa-alueisiin: arjen osallisuuteen, joka on rutiineja ja
perustoimintoja päiväkodissa, sekä sosiaalisten suhteiden ja ryhmätoimintojen osallisuuteen, joka pitää sisällään vuorovaikutuksen sekä yhteisen toiminnan ryhmässä, jossa kaikki ryhmän jäsenet ja osallistujat, niin lapset kuin aikuiset, ovat tasa-arvoisia. Osallisuus voidaan jakaa myös osallisuuden kokemuksiin, jotka ovat jokaisen lapsen henkilökohtaisia kokemuksia. Pienten lasten osalli-suutta on vaikeampi määritellä yhtä laajasti yhteiskunnallisen vaikuttamisten kautta, kuin koululaisten tai nuorten. Pienten lasten osallisuus varhaiskasva-tuksessa rakentuu vuorovaikutuksen kautta jokapäiväisissä kohtaamisissa, jotka ovat pieniä tai isoja, sekä valintatilanteiden ja yhteiseen toimintaan vai-kuttamisen kautta. Pientä lasta ei tulisi aliarvioida osallisuuden suhteen, sillä jo 1–2-vuotiaskin lapsi on taitava toimija, joka kykenee ilmaisemaan mielipitei-tään ja osaa olla oman elämänsä asiantuntija. Tärkeää on tarkastella kysy-mystä: Onko lasta hoitavilla ja kasvattavilla aikuisilla riittävästi tietoa ja ymmär-rystä siitä, millaisella vuorovaikutuksella lasta tuetaan ilmaisemaan hänen tar-peitaan ja toiveitaan? (Leinonen 2014,18.) Tämän opinnäytetyön myötä on mahdollista, että osallisuuden merkkien huomioiminen ja niiden kautta vuoro-vaikutus osallisuuden suhteen, tulee tutuksi ja tiedostetuksi kaikille.
Tutkimusta tehdessä osallisuutta pohdittiin paljon Hartin (1999) tekemien osal-lisuuden tikkaiden näkökulmasta. Tikkaiden ylimmälle portaalle pääseminen vaatii varmasti paljon kasvattajilta sekä organisaatioilta. Osallisuuden tikkaat voisivat toimia myös kuvan avulla ja avata osallisuutta ja tuoda samalla esiin sen monet eri ulottuvuudet. Kuvaa voisi hyödyntää orientoinnissa niin perheille kuin varhaiskasvatuksen työntekijöille, sekä muistuttamaan yksiköissä siitä, mihin osallisuudella voidaan pyrkiä.
Päiväkoti on lapselle usein ensimmäinen paikka, jossa hän viettää paljon ai-kaa kodin ulkopuolella. Siellä häntä hoitavat aluksi hänelle vieraat aikuiset.
Lapsi kohtaa paljon erilaisia ihmisiä, lapsia ja aikuisia sekä saa kokemusta monista asioista, niin hyvässä kuin pahassa. Vuorovaikutus muiden kanssa, pienissä ja suurissakin ryhmissä, antaa mahdollisuuksia lapselle kasvuun ja kehitykseen monella eri tavalla. Samalla hän joutuu kohtaamaan tilanteita, joissa hän jää helposti huomaamatta. Joskus tulee myös väärinkäsityksiä sekä vallankäyttöä suhteessa lapsen toiveisiin ja tarpeisiin, mutta myös tilan-teita, joissa lapsen tärkeä, oma ääni huomioidaan ja hän pääsee
vaikuttamaan yhdessä muiden kanssa asioihin. Tällä kokemuksella on taas tärkeä merkitys lapsen kehittymiselle ja myöhemmälle elämälle.
Päivähoidon aloitus on koko perheelle merkittävä asia, mutta ennen kaikkea se on pienelle, alle 3-vuotiaalle lapselle sopeutumista vaativa ja haasteellinen-kin vaihe elämässä. Lapsella on kotona ollessaan ollut helpompi olla osalli-sena perheen ja kodin arjessa, mikäli lapsi on otettu mukaan arkeen ja siellä vaikuttaviin asioihin. Myös lapsen aikuiselta saama reagointi lapsen toiveisiin ja tarpeisiin on usein helpompaa kotona, koska häntä hoitavan aikuisen on helpompi lukea lasta ja vastata hänen lähettämiinsä viesteihin. Tunteehan hän lapsen hyvin ja olosuhteet ovat muutoinkin erilaiset, sillä ympärillä ei ole
suurta lapsiryhmää, mikä päiväkodissa taas on väistämätöntä.
Vaikka päiväkodissa lapsen on sopeuduttava monenlaisiin ihmisiin ja tilantei-siin, toimivat tilanteet opettajina. Uusi varhaiskasvatuslaki on lapsilähtöisempi ja tukee niin lapsen kuin koko perheen osallisuutta ja mahdollisuutta olla mu-kana lapsen hoidossa, vaikuttaen sen sisältöön yhdessä lapsen kanssa. Päi-väkodin henkilökunnalla on suuri vastuu lapsen hyvinvoinnista, kasvusta ja ke-hityksestä. Yhdessä perheen ja lapsen kanssa on mahdollista uuden varhais-kasvatuslain myötä huomioida lapsen yksilöllisiä tarpeita paremmin, mutta sa-malla se haastaa varhaiskasvatuksessa olevat työntekijät uudenlaiseen ajatte-luun ja työn tekemiseen. Suuret ryhmät varhaiskasvatuksessa ovat haaste, samoin henkilökunnan jaksaminen, osaaminen ja mahdollisuudet toimia uu-den varhaiskasvatuslain myötä.
Uusi laki korostaa pienryhmissä toimimista, joka on lapsien, mutta myös siellä olevien aikuisten edun ja hyvinvoinnin mukaista. Pienryhmätoiminta on myös lapsen osallisuuden kannalta tärkeää. Laki haastaa työntekijöitä tekemään eri tavalla pedagogista työtä. Yhdessä tiiminä sovitut pedagogiset linjat, lasten havainnointi ja keskustelu lapsista, ja ennen kaikkea työn tekeminen yhdessä, lapsien ja perheiden kanssa, lisää ammatillisuutta ja vähentää parhaimmillaan valtaa, jota aikuinen voi käyttää työssään väärin. Se vaatii työntekijöiltä asi-oita, joita työ ei aina mahdollista, johtuen monista muuttuvista tilanteista, joita varhaiskasvatuksen arki on täynnä. Heidän on kuitenkin löydettävä kultainen keskitie asiassa ja uskallettava tarvittaessa puhua työtovereiden kesken haas-teista, joita työssään kohtaa. Myös esimiehen tuki sekä mahdollisuus opetella
uutta, vaatii aikaa ja resursseja. Oman toiminnan arviointi ja myönteisen vuo-rovaikutustilanteiden huomiointi voi auttaa myös omaan työhön suhtautumista ja mahdollisuuksien näkemistä.