Varhaiskasvatuslaissa säädetään lapsen osallisuudesta. Sen mukaan lapsen mielipide on otettava huomioon varhaiskasvatusta suunniteltaessa, toteutetta-essa ja arvioitatoteutetta-essa. Lapsella on lain mukainen oikeus esittää toiveensa ja
mielipiteensä hänen ikänsä ja kehityksensä edellyttämällä tavalla. (Varhais-kasvatuslaki 540/2018.)
Varhaiskasvatussuunnitelman mukaan lapsella on oikeus osallistua omaan elämäänsä vaikuttaviin asioihin ja tulla kuulluksi. Yhtenä varhaiskasvatuksen tehtävänä on tukea lapsen kehittymistä osallisuuden ja oma-aloitteisuuden nä-kökulmasta. Lapsen osallisuutta tuetaan arvostavalla kohtaamisella, lapsen ajatusten kuuntelemisella ja aloitteisiin vastaamisella. Tavoitteena on, että lap-set saisivat itse suunnitella ja toteuttaa toimintaa kasvattajien kanssa, jolloin lapset oppivat myös vuorovaikutustaitoja ja yhteisten sääntöjen merkitystä ja noudattamista. (Opetushallitus 2018, 26–29.) Lapsen tulee saada myönteinen kokemus kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta. Hänet tulee myös huomioida yh-denvertaisena sukupuoleen, ikään, kieleen, katsomukseen tai etnisyyteen kat-somatta. Lasta tulee rohkaista ja ohjata tekemään valintoja ilman kaavamaisia rooleja tai ennakko-odotuksia. (Opetushallitus 2018, 30.)
Roger Hart on tehnyt vuonna 1992 osallisuuden tikapuut (kuva 1), joiden tar-koituksena on kahdeksan askelman avulla kuvata, kuinka kasvattajat mahdol-listavat lapsen osallisuutta. Askelmilla kuvataan eri tasoja, joilla lapsi on. Mitä korkeammalle tikapuissa mennään, sitä suurempi on osallisuuden määrä.
(Hart 1999, Eskelin & Marttilan mukaan 2013, 79.)
Ensimmäisellä askelmalla lapset ovat toiminnassa mukana, mutta heidän mie-lipiteitään tai ajatuksiaan ei kysytä. Esimerkiksi päiväkodeissa voidaan pitää näyttely lasten tekemistä töistä. Tällöin työt ovat lasten tekemiä, mutta he ei-vät ole muuten osallistuneet toimintaan. Toisella askelmalla lapset osallistu-vat, mutta eivät tee muita valintoja. Esimerkiksi lauluhetkillä lapset laulavat ja esittävät aikuisten ohjauksella aikuisten valitsemia lauluja ja leikkejä. Kolman-nella tasolla lasten mielipidettä asiasta kysytään, mutta heidän ei oleteta otta-van kantaa, jolloin aikuiset tekevät päätökset. Lapsilta kysyminen on siis vain muodollisuus tässä vaiheessa. Neljännellä tasolla lasten mielipiteistä ollaan kiinnostuneita ja heitä kuunnellaan, mutta suurimmaksi osaksi aikuiset tekevät päätökset. Esimerkkinä tästä ovat erilaiset kampanjat, joissa lapsi osallistuu ja vie esimerkiksi viestiä eteenpäin tiedottamalla asioista, mutta aikuiset ovat kui-tenkin tehneet valinnat. Tältä portaalta eteenpäin alkaa vasta niin sanotusti oi-kea lapsen osallisuus. Viidennellä portaalla kysytään lapsilta mielipiteitä
toiminnasta ja heidän näkemyksensä otetaan huomioon, mutta aikuiset ovat kuitenkin tilanteen suunnittelijoita ja johtavat toimintaa. Kuudennella portaalla lapset otetaan mukaan jokaiseen vaiheeseen; niin suunnitteluun kuin toteutuk-seenkin. Kuitenkin aloite toiminnalle tulee aina aikuiselta. Seitsemännellä ta-solla lapset ovat toiminnan aloittajia ja toteuttavat toiminnan itse. Aikuiset ovat kuitenkin apuna, jos lapset tarvitsevat heitä. Kahdeksannella tasolla lapset ja aikuiset toimivat tasavertaisesti asioiden suunnittelussa ja tekevät kaikki pää-tökset yhdessä. (Hart 1999, Eskelin & Marttila mukaan 2013, 79–81.)
Kuva 1. Roger Hartin (1999) luomat osallisuuden tikapuut (Eskel & Marttila 2013, 80).
Osallisuuden toteutumiselle on myös tiettyjä perusedellytyksiä (kuva 2.). En-simmäinen perusedellytys on luottamus. Jotta osallisuus olisi mahdollista, tu-lisi niin lasten kuin aikuistenkin olla luottavaisia itseensä sekä muihin. Lapsille tavanomaista on se, että he tarvitsevat turvalliset puitteet sekä rohkaisua, jotta he pystyvät avoimesti toimimaan omana itsenään. Kasvattajan taas tulee olla valmis kokeilemaan uutta. Hänellä tulee olla myös rohkeutta muuttaa omat valmiit suunnitelmansa lasten kanssa yhdessä suunniteltuun toimintaan. Toi-sena edellytyksenä ovat kieli ja keinot kommunikoida. Näitä taitoja tarvitaan, jotta lasta olisi mahdollista kuulla ja jotta hän pystyisi osallistumaan keskuste-luihin. Joskus eri syistä johtuen lapsi ei kuitenkaan pysty kommunikoimaan,
jolloin hänen osallisuuttaan voidaan tukea mm. kuvien, erilaisten dokumen-tointien tai muiden kommunikaatiomenetelmien avuin. Näihin perehtyminen on kasvattajalle erittäin tärkeää, jotta pystytään turvaamaan kaikkien lasten osalli-suus. Tiedonsaanti on merkityksellistä, koska lapsen on vaikea esittää omia toiveitaan ja ajatuksiaan, jos hän ei tiedä, mihin milloinkin pyritään ja mitä mahdollisuuksia ja välineitä hänellä on milloinkin käytössä. Aikuisen tulee ker-toa lapsille näistä asioista niin, että lapsi pystyy ne ymmärtämään. Viimeisenä kohtana on materiaaliset resurssit, joilla tarkoitetaan päiväkodin tiloja, materi-aaleja ja välineitä. Lapsi, jolla on käytettävissä kaikki osallisuuden perusedel-lytykset, on hyvässä asemassa osallisuuden suhteen. Hän luottaa itseensä ja muihin, tuntee päiväkodin ja tietää missä mikäkin tavara sijaitsee. Hän tietää mitä mahdollisesti voi haluta, ja hän pystyy kommunikoimaan selkeästi ja tä-ten tuoda asioita tiedoksi. Kasvattajan tehtäviin kuuluu kuitä-tenkin kaikkien las-ten ja heidän erilaislas-ten lähtökohtiensa huomioiminen ja pyrkimys lisätä perus-edellytyksiä, jotta osallisuus olisi kaikille mahdollista. (Turja 2017, 49–50.)
Kuva 2. Osallisuuden perusedellytykset (Turja 2017, 49–50.)
Varhaiskasvatuksessa lapsi saa monia tilaisuuksia osallisuudelle. Osallisuus voi näyttäytyä hyvinkin erilaisina toimintoina. Varhaiskasvatuksen henkilökun-nan tuleekin osata tunnistaa lasten osallisuuden perusedellytykset, jotta niihin osataan tarttua ja niitä pystytään vahvistamaan. (Turja 2017, 47.) Piiroisen
(2007) mukaan lapsen tulisi olla mukana kaikissa toiminnan suunnittelun eri vaiheissa, kuten ideoinnissa, suunnittelussa, päätöksenteossa, toiminnassa ja arvioinnissa. (Turja 2017, 48). Varhaiskasvatuksen henkilökunnalla tuleekin olla kykyä joustaa tilanteissa ja ottaa lapset mukaan edellä mainittuihin toimin-toihin (Heikka ym. 2017, 57). Varhaiskasvatuksessa kasvattajien tulisi etsiä sellaisia pedagogisia käytäntöjä, jotka tukisivat lasten osallisuutta. Näin kas-vattajat pystyisivät auttamaan lapsia näyttämään omia kokemuksiaan, tuntei-taan ja ajatuksiaan. (Parkkinen ja Keskinen 2005, Eskelin & Marttilan mukaan 2013, 77.) Vaikka kasvattajalla olisi kaikki valmiudet kuunnella ja ottaa lapsen mielipide huomioon, on kuitenkin yksittäisen työntekijän vaikea toteuttaa tätä, jos työyhteisö ei anna siihen mahdollisuutta (Lapsen osallisuus 2018).
5 LAPSEN HAVAINNOINTI OSALLISUUDEN MAHDOLLISTAJANA
Keltikangas-Järvinen (2012, 170-171) toteaa, että lapsen viestien ymmärtämi-nen on erittäin tärkeä kaikelle kehitykselle, muullekin kuin vain emotionaali-selle ja sosiaaliemotionaali-selle vuorovaikutukemotionaali-selle. Aivan pienet lapset eivät osaa vielä puhua, eivätkä heti puhumaan opittuaan osaa vielä käyttää erilaisia käsitteitä.
Tällöin vuorovaikutus on pitkälti heidän signaaleidensa tunnistamista. Kun lapsi kasvaa, alkavat signaalitkin muuttua. Mitä vanhemmaksi hän kasvaa, sitä monimutkaisemmiksi myös signaalit tulevat. Vanhemmalla lapsella sig-naalit viestittävät hänen emootioitaan ja toiveitaan. Kolmevuotiaasta eteenpäin lapsi osaa jo kertoa mitä hän haluaa.
Jotta toimintaa varhaiskasvatuksessa voidaan suunnitella ja kehittää pedago-gisesti, on lasten havainnointi ja arviointi nähtävä osana toimintaa. Monissa päiväkodeissa toiminta on edelleen ns. tuokiokeskeistä ja tekemiset liittyvät pitkälti siihen mikä vuodenaika on meneillään. Koska toimintaa suunnitellessa jokaisen lapsen tavoitteet ja perheiden toiveet tulisi ottaa huomioon, on suun-nittelu sitä haastavampaa mitä suurempi ryhmän koko on. Tämä on yksi syy siihen, että pienryhmät ovat tulleet suosituiksi. Pienryhmissä lapsi tulee kaikin puolin paremmin huomioiduksi. Lisäksi kasvattajan vaihtuessa esimerkiksi vii-koittain, tulee herkemmin esiin erilaisia näkökulmia yksittäisistä lapsista.
(Heikka ym. 2017, 56–57.)
Pedagogisen toiminnan arviointi on tärkeää ja edellyttää yhteistyötä ja avointa keskustelua niin kasvattajien kesken, kuin perheiden ja kasvattajien välillä.
Keskustelua ja arviointia on tärkeää tehdä myös lasten kanssa yhdessä ja kuulla mitä sanottavaa heillä on. Kasvattajien oman toiminnan arviointi yh-dessä perheiden kanssa tukee lapsen varhaiskasvatussuunnitelman toteutu-mista. Lapsen arviointi on hyvin tärkeä osuus, jossa vanhemmat ja varhais-kasvatuksen henkilökunta yhdessä hankkivat erilaisin keinoin tietoa lapsesta.
Varhaiskasvatuksessa tiedonkeruumenetelmänä käytetään pääsääntöisesti havainnointia, johon kuuluu myös suora vuorovaikutus lapsen kanssa heidän mielenkiinnonkohteidensa ja päämääriensä tietämiseksi. Lapsen arvioinnin tarkoituksena on muutakin, kuin saada tietoa hänen mieltymyksistään. Arvioin-nin tarkoituksena on myös se, että tiedetään missä asioissa lapsi tarvitsee tu-kea esimerkiksi oppimisen ja kehityksen suhteen. (Heikka ym. 2017, 59.) Kasvattajat seuraavat lapsia koko ajan jokaisessa päivän eri toimessa, kuten puhumisessa, liikkumisessa ja leikkimisessä. Kaikki tilanteet ovat yhtä tärkeitä tehdä havaintoja lapsesta. Juuri näin lapsesta saadaan tietoa liittyen hänen kehitykseensä sekä kokonaistilanteeseensa. Lasta havainnoitaessa pystytään huomaamaan, mistä hän pitää ja mihin hän on kiintynyt. Kun tilanne on so-piva, keskustellaan lapsen kanssa asioista. Tärkeää on keskustella siitä, mitä hän haluaisi tehdä, tai onko mitään, mitä hän pelkää tai jännittää. Näitä tietoja käytetään, kun tehdään lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa sekä suunnitel-laan toimintaa ja ympäristöjä, joissa lapsella on mahdollisuus osallistua kehi-tystason ja mieltymyksien mukaisiin toimintoihin. (Helenius & Lummelahti 2018, 154.)
Tärkeä ja olennainen osa ohjaustoiminnan onnistumista ja pedagogista suun-nittelua on arviointi ja lasten omatoimisen leikin kehityksen seuraaminen. Ai-kuisen tehtävänä on leikkiympäristöjen arvioinnin lisäksi arvioida myös omaa panostaan leikin päivittäisessä kokonaisuudessa. Häntä tarvitaan havainnoi-maan omaehtoista, ohjattua ja johdettua leikkiä, sekä opettahavainnoi-maan sääntöleik-kejä. Omaehtoisen leikin havainnoinnissa mahdollistuu lisäksi lapsien havain-nointi ja lasten kasvatustavoitteiden toteutuminen ryhmässä. Leikin kautta oh-jaava aikuinen voi saada käsityksen siitä, kuinka tavoitteet edistyvät käytän-nön toimissa. Leikin kehittyminen näkyy lasten keskinäisten suhteiden tiivisty-misenä, kuvittelun, ilmaisun ja kielen monipuolistumisena sekä omatoimisesti
ratkaistuina kiistoina. Sujuva leikki lasten kesken tarjoaa mahdollisuuden huo-mioida ja antaa henkilökohtainen kontakti yksittäiseen lapseen, joka tarvitsee aikuisen apua. (Helenius & Lummelahti 2018, 53–57.)
Koivunen (2009, 24) kuvaa erilaisissa tilanteissa päivittäin tapahtuvaa yksilö- sekä ryhmähavainnointia, jota tapahtuu, kun kasvattaja ohjaa toimintaa tai on mukana leikeissä. Jotta kasvattaja saisi tarkkoja ja yksityiskohtaisia havain-nointituloksia, hänen tulisi käyttää havainnointiaika pelkästään havainnointiin.
Kasvattajan samanaikaisesti tapahtuva ohjaus voi estää häntä havain-noimasta arvokasta tietoa lapsesta. Havainnointitulokset perustuvat pelkäs-tään aistinvaraisesti havaittuihin asioihin. Vapaat leikkitilanteet ovat parhaita havainnointitilanteita lapsen sosiaalisten suhteiden ja leikkitaitojen havainnoin-tiin.
Kotkan varhaiskasvatussuunnitelmassa painotetaan osallisuuden mahdollista-mista aikuisen läsnäolon ja vuorovaikutuksen kautta. Pienryhmäpedagogiikka tukee tätä tavoitetta ja vahvistaa aikuisen havainnointimahdollisuutta lasten mielenkiinnonkohteille. Lasten mielenkiinnonkohteet tulevat esille puheen li-säksi ilmein, elein, äännähdyksin ja asioita tehden. (Kotkan varhaiskasvatus-suunnitelma 2017, 68.)