Tilan ensisijainen käyttötarkoitus ja sovitut käytännöt

Syksyn käytössä ollut Lehtimetsän koulun luokkatila oli vanha muotoiluluokka, joka oli sittemmin päivitetty käyttötarkoitukseltaan kieltenluokaksi. Syksy oli tyytyväinen tilaan.

Viereinen luokkatila oli osoitettu kuvataiteelle ja Syksy oli myös sopinut viereisessä luokassa opettavan kuvataideopettajan kanssa yhteisen varaston käytöstä. He sopivat jopa välineiden lainaamisesta puolin ja toisin. Syksy sai mm. käyttää koulun dokumenttikameraa ja saviuunia, joka sijaitsi kieliluokassa, johtuen luokan entisestä käyttötarkoituksesta

muotoiluluokkana. Materiaalit eivät välineiden lainaamisesta huolimatta sekoittuneet

myöskään keskenään. Kuvataidekoulu oli sopinut Lehtimetsän koulun kanssa säilytystiloista ja Syksy kuvailee ilmapiiriä koululla hyväksi. Myös Syksyn henkilökohtainen yhteys koulun kuvataideopettajaan auttoi kerhon ja koulun tarpeiden yhteensovittamisessa.

Lisää yhteensovittamista olisi tarvittu puolestaan Leikkipuiston koululla, jossa Kevät opetti ryhmäänsä. Hän opetti tilassa, joka oli ensisijaiselta käyttötarkoitukseltaan

käsityöluokka, ja tämä vaikutti osallistujien asenteisiin sekä yleiseen toimintamalleihin. Kevät kuvailee tilan ensisijaisen käyttötarkoituksen aiheuttamia haasteita oppilaiden toiminnassa seuraavasti:

Tavallaan ne tiedosti, että se ei ollut se normi-koulupäivä, mut silti ne oletti, että ne samat säännöt jatkuu. Tai että sitten kun me toimittiin siellä käsityöluokassa, eikä missään kuvisluokassa, niin sit se jotenkin… et siel oli ne tietyt alueet, jossa meidän kamat oli, niin sit kuitenkin ne aina meni sinne koulun omiiin tavaroihin, ja sit sai opastaa, että meidän tavarat on täällä ja me ei saada käyttää näitä​^.

Hänen kertomansa mukaan kerhon opettaminen tilassa, joka oli ensisijaiselta

käyttötarkoitukseltaan käsityöluokka, johti siihen että häntä myös luultiin käsityöopettajaksi.

Tämä johti puolestaan tilanteisiin, joissa kerhoon hakeutuneet osallistujat odottivat Keväältä käsityöopettajan tietotaitoa ja käsitöihin liittyviä neuvoja.

Kevään mukaan koko toimintamalli tilan käyttöön tuli muualta kuin ryhmän itsensä sisältä, joka aiheutti kinkkisen tilanteen — ryhmä joutui toimimaan jonkun muun kuin itsensä määrittämien sääntöjen mukaan. Hän uskoikin, että jos ryhmä olisi voinut toimia

kuvataiteelle suunnatussa tilassa, tai itse määrittää omat toimintamallinsa, olisi kerho ollut onnistuneempi:

Kyllä mä uskon, että jos esim mä olisin saanut opettaa kuvisluokassa, tai meillä olis ollut enemmän tilaa… Jotenkin et se olis eronnut siitä, et se ei olis ollut niin paljon sitä heidän kouluarkeensa. Mä luulen, et se suhtautuminen olis ollut ihan erilaista. Jotenki, en tiedä. Ehkä sillon oltais opeteltu yhdessä sen uuden tilan säännöt. Nytten, kun se oli heille tuttu, ja mä yritin vaan sopeutua sinne, niin kyl mä ainakin osan haluun laittaa sen syyksi, miksi se oli vähän epäonnistunut keissi.

Toisin kuin Syksy ja Kevät, Talvi opetti molemmat kurssinsa sekä Tähtitornin että Majakan kouluilla kuvataiteelle osoitetuissa luokkatiloissa. Ryhmien välillä on kuitenkin eroja.

Talven mukaan toisen koulun suunnalta hänelle oltiin avokätisesti annettu mahdollisuus lainata koulun työvälineitä, kun taas toinen koulu teki ilmeisen selväksi, että koulun omat välineet on syytä jättää rauhaan. Talven kerhoilla oli käytössä haastattelun aikaan riittävästi säilytystilaa sekä materiaaleille että osallistujien töille. Hän kertoi kuitenkin, ettei niin

suinkaan ollut hänen aloittaessaan opettamista kyseisissä kerhoissa. Samanlaista ongelmaa oli ollut havaittavissa Kevään ohjaamassa Leikkipuiston koulun ryhmässä. Ryhmälle

osoitetut materiaalit olivat sekoittuneet koulun omien materiaalien kanssa, luoden

epävarmuutta koko opetukseen. Talvi totesi säilytystiloista selkeästi: “​Mä sanoisin, että se on koulussa toimimisen haittapuoli. Sielt on vaikee löytää sitä tilaa”. ​Talvi kuvaili haastattelussa myös kiinnostavalla tavalla omistajuutta materiaaleihin:

Tavallaan mä koen omistajuutta sillai hyvin pienessä mittakaavassa. Ne tietyt kaapit, jotka on mun, niin mä loukkaannun tosi paljon, jos siellä on jotain, mitä siellä ei kuuluis olla.

Mulla on sellanen fiilis, sit toisaalta, että on vähän epäturvallinen olo sen suhteen, että muodostaisi mitään tällaista omistajuussuhdetta mihinkään.

Talvi vertasi omistajuussuhteen olleen erilainen Majakan koululla, jossa hänellä oli lukollinen kaappi materiaaleille: ​“Tää on selkeesti mun ja tää on annettu mulle ja mä saan käyttää tätä ja pelkästään minä saan laittaa tänne asioita. Siellä on sellainen ihan kotoisa olo”​. Materiaalien ja työvälineiden säilytysmahdollisuudet näkyvät myös opetuksen luonteen muuttumisena. Talvi sanoi materiaalien kuljettamisen vähentävän motivaatiota tiettyjen tekniikoiden käyttämiseen:

Se vaikuttaa opetukseenkin ehkä sillä tavalla, että esimerkiksi jos mä haluan opettaa iPadeilla animaatiota, niin iPadit on aika painavia. Se on sellanen fyysinen este saada ne sinne paikalle. Kyl se niinku vaikuttaa siihen, että miten usein mä jaksan edes ajatella sitä, että mä opettaisin sitä animaatiota. Se vaikuttaa siihen, miten se opetus pitää rakentaa. Se on niinku säätöä​^!

Tämäkin kommentti alleviivaa sitä, että välineiden yhteiskäyttö ja materiaalien järkevä varastointi näyttäytyvät olennaisina harrastekerhojen onnistumisen kannalta. Toisaalta on muistettava materiaalien kuljettamisen olevan aika normaali osa taidekasvattajan työtä, eikä kouluilta voida vaatia loputtomia säilytystiloja ulkopuolisen toimijan käyttöön.

Kerhossa tehtäville töille osoitettu säilytystila sekä töiden esillepanon salliminen on nähtävissä siten, että koulu on valmis esittelemään tiloissa toimivaa muuta toimintaa.

Leikkipuiston koululla Keväälle oli osoitettu noin A3-arkin kokoinen tila koko ryhmän töiden

säilyttämiseen. Tila oli riittämätön ja aiheutti ongelmia esimerkiksi kuivuvien maalausten tai kolmiulotteisten töiden säilytyksen suhteen. Kevään mukaan tällainen säilytysratkaisujen puute näyttäytyi siinä valossa, että koulu ei toivonut ryhmän toiminnan oikeastaan näkyvän luokkatilassa. Tällainen tietysti aiheuttaa kerhon ohjaajalle tunnetta, että harrastekerho on nimenomaan toissijainen tilankäyttäjä, eikä tilaan täten ole vaikutusmahdollisuuksia.

Haastatteluaineistosta nousee keskiöön koulun toimijoiden kanssa tapahtuva yhteistyö. Talvi kertoi, että yhteiskäytössä olevien tilojen sääntöjä ja käytäntöjä koskevan keskustelu olisi ollut hyödyllinen omistajuudentunteen kannalta:

Hirveesti olis varmaan sellasta breaffia, jota mä voisin saada, että miten

nimenomaan tän luokan juttuja käytetään, et jos sellasta olis koskaan ollut, niin olis varmaan enemmän sellanen olo vielä, että tää on se luokka, mitä minä käytän.

Lehtimetsän koululla Syksy oli saanut luvan laittaa ryhmiensä töitä myös esille. Tilaa siihen ei ollut paljon mutta esimerkiksi savitöiden esillepano onnistui, kun taas seinätila on rajattua.

Tässä kyseessä on enemmänkin tilan asettamat fyysiset rajoitteet kuin se, että koulu

puuttuisi itse esillepanoon. Samaa kertoi Talvi — ripustaminen olisi ollut sallittua, vaikkei hän tätä mahdollisuutta ollutkaan käyttänyt.

Aseman koulun osalta Syksy mainitsee siivouskäsityksistä liittyen tilan käyttötarkoitukseen tai tilan normaaleihin käyttäjiin:

Joskus on ollut erilaisia käsityksiä esimerkiksi siitä, miten tilaa kuuluu käyttää, tai millaiseen kuntoon sen kuuluu jäädä. Tai vaikka sen pyrkii aina jättämään siistiksi, mutta kun työskennellään taidemateriaaleilla, niin joskus siellä saattaa olla maalia jossain verhossa mikä on itsellä jäänyt huomaamatta sit siinä vaiheessa, kun on sitä tilaa siivonnut.

Tässäkin suhteessa osa haasteesta oli ollut tilan muut käyttäjät, oppilaat ja opettajat, jotka Syksyn mukaan olivat toisinaan sensitiivisiä siitä, mihin kuntoon tila oli jätetty. Äärimmillään tyytymättömyyttä saattoi kuulua jopa siitä, etteivät pulpetit ja niiden päälle jätetyt tavarat olleet jääneet kerhon jäljiltä täysin samoille paikoille.

Syksy sanoi tilojen ensisijaisten käyttötarkoitusten näkyvän muu muassa siten, että työskentelyyn vaadittava virittyminen kestää ei-kuvataiteeseen suunnatussa tilassa

pidempään. Hän kiteyttää:

​

Huomaa et kun pitää taidekoulun omissa tiloissa kuvisjuttuja, tai perusopetusta, niin ehkä pääsee nopeemmin siihen taidetyöskentelyyn. On helpompi ehkä virittäytyy siihen, että nyt mennään kuvikseen, kun sit taas jos on koulun tiloissa, niin saattaa olla hetken aikaa viel sellanen iltapäiväkerhohäsellys menossa, tai koulupäivän jatkohäsellys, et mitäs mä

olinkaan taas tekemässä.

Samanlainen ilmiö välittyi myös muiden opettajien haastatteluista. Luokkatilan ensisijainen käyttötarkoitus määrittää pitkälti sen, miten osallistujien virittäytyminen tekemiseen onnistuu.