Saavutettavuus osallistujien näkökulmasta

Kyselyaineiston perusteella on nähtävissä, että samoissa kerhoryhmissä käy osallistujia, jotka jatkavat vuodesta toiseen sekä osallistujia, jotka tulevat kokeilemaan kerhoa yhdeksi tai kahdeksi lukukaudeksi. Syksyn kerhojen osallistujista kyselyyn vastanneet 13 osallistujaa olivat pääosin olleet mukana harrastekerhoissa yhden tai kaksi vuotta. Vähemmistö

vastaajista oli ollut mukana toiminnassa kahta vuotta pidempään. Talven ryhmistä

puolestaan Tähtitornin ryhmän vastaajat olivat kaikki ensimmäistä vuotta toiminnassa, kun taas Majakan ryhmän vastaaja oli ollut osallistujana ryhmän alusta asti — eli noin kolme vuotta. Harrastuneisuuden suhteen kyselyaineistosta on nähtävissä myös, että suurelle osalle vastanneista harrastekerhot eivät ole ainoa harrastus. Kaikista kyselyihin vastanneista

ainostaan yksi ilmoitti, ettei hänellä ole kyseisen harrastekerhon lisäksi muita harrastuksia.

Tämä vastaaja löytyi Lehtimetsän koulun ensimmäisestä ryhmästä. Koska kyselyyn vastanneiden osallistujien määrä on kokonaisuudessaan pieni, on tällainen yksikin löydös saavutettavuuden näkökulmasta kiinnostava. Harrastekerho oli siis pystynyt tarjoamaan ainakin yhdelle osallistujalle ainoan harrastuksen. Kaikista vastaajista noin puolet ilmoittivat, että heillä on muita taideharrastuksia kerhojen lisäksi. Kiinnostavaa onkin että toinen puoli vastanneista ei harrastanut vastaamishetkellä muuta taidetta. Kaikissa ryhmissä

jakautuminen tämän kysymyksen suhteen oli tasaista. Kuten haastatteluaineistosta jo tuli ilmi, näyttävät harrastekerhot mahdollistavan helpon taiteen tekemisen kokeilemisen sekä avaavan joillekin osallistujille portin taiteen perusopetukseen. Harrastekerhoja onkin syytä pohtia erikseen tällaisesta porttiteoriamaisesta lähtökohdasta käsin. Porttien avaaminen ei näytä kuitenkaan olevan kaikille osallistujille muutosta tekevä asia. Koska osa kerhoihin osallistuneista käy kerhoissa vuodesta toiseen, on harrastekerhoja syytä pohtia myös vuodesta toiseen jatkuvana opetuksena, joka on itsessään arvokas, eikä ainoastaan portti taiteen perusopetukseen. Myös Kevään epäilys osallistumismaksun vaikutuksesta

osallistumisen määrään on tässä yhteydessä relevantti. Taiteen perusopetus on kalliimpaa kuin kokonaan ilmainen tai edullisempi harrastekerhon opetus, ja täten myös taloudelliset syyt saattavat saada jotkut osallistujat pysymään samassa kerhossa vuodesta toiseen.

Tästä aiheesta lisää pohdintaa kappaleessa 5.1.

Lehtimetsän 1. ryhmän osallistujista suuri osa osallistui myös muuhun koululla tapahtuvaan harrastekerhotoimintaan, kun taas 2. ryhmän suhteen ilmiö oli päinvastainen.

Tähtitornin ja Majakan ryhmien vastaajista yhteensä puolet olivat osallistuneet muuhun koulujen harrastetoimintaan, kun taas toinen puoli ei ollut. Koska usealla osallistujalla oli kokemusta muihin harrastekerhoihin osallistumisesta, voidaan ajatella kerhojen olevan melko helposti saavutettavia. Tämä saattaa johtua myös kerhoille tyypillisestä helposti kokeiltavuudesta — siis siitä, että koska kerho on luonteva jatkumo koulupäivään, on toimintaa helppo tulla kokeilemaan. Syksy toki mainitsi haastatteluaineistossa Lehtimetsän koulun suuren harrastekerhotarjonnan. Tämä voi olla osasyy siihen että usea kyselyyn vastannut kertoi osallistuneensa muihin harrastekerhoihin.

Lehtimetsän 1. ryhmässä reilusti yli puolet osallistujista koki saaneensa kerhosta uusia tuttuja, kavereita tai ystäviä. 2. ryhmän osalta kaikki vastaajat kertoivat, etteivät olleet saaneet uusia tuttuja, kavereita tai ystäviä kerhosta, tai eivät osanneet sanoa kysymykseen mitään. Tämänkin kysymyksen suhteen Tähtitornin sekä Majakan ryhmien vastaajat

jakautuivat kahteen leiriin. Tämä tapahtui siten, että puolet vastaajista kertoivat saaneensa kerhoista uusia tuttuja, kavereita tai ystäviä, kun taas toinen puoli vastaajista ei näitä ollut saanut. Se, ettei osa osallistujista ole saanut kerhoissa uusia tuttuja, ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö heillä olisi kerhoissa lainkaan tuttuja. Uskon, että useassa tällaisessa

tapauksessa vastanneilla on ollut ennalta tuttuja kavereita harrastekerhoissa. Tämä onkin nähtävissä aineistossa, sillä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikilla vastaajilla oli ennalta tuttuja kavereita tai ystäviä kerhossa. Tämä on mielestäni selkeä sosiaalista saavutettavuutta lisäävä löydös. Se, että kaikilla on valmiiksi kavereita kerhossa, madaltaa kynnystä kerhon aloittamiselle, ja se että kerhosta saa uusia kavereita, lisää

todennäköisyyttä jatkaa kerhoihin osallistumista. Sosiaalisten suhteiden muodostumista kerhon ulkopuolella alleviivasivat haastatteluaineistossa kaikki haastattelemani opettajat. On kuitenkin tärkeää tarkastella tätä asiaa myös kriittisesti, eikä tuudittautua siihen, että tuttu sosiaalinen ympäristö on automaattisesti kaikille osallistujille mieluisa asia.

Haastatteluaineistossa Kevät pohtikin asiaa oman kokemuksensa kautta kertoen ettei koulu välttämättä ole kaikille mieluisa toimintaympäristö. Samalla tavalla kun osallistumiskynnystä madaltavat, valmiit sosiaaliset suhteet parantavat joidenkin yksilöiden kohdalla sosiaalista saavutettavuutta, voivat esimerkiksi koulukiusaamisen takia osallistumiskynnystä korottavat sosiaaliset suhteet toimia joidenkin yksilöiden kohdalla sosiaalista saavutettavuutta

vähentävinä tekijöinä. Tästä lisää kappaleessa 5.1.

Haastatteluaineistossa sosiaalisia suhteita pohtinut Talvi toivoi, että osallistujat olisivat pystyneet muodostamaan samassa koulussa opiskeleviin järkeviä yhteyksiä. Mitä Talvi tarkoitti näillä järkevillä yhteyksillä, jää tulkinnanvaraiseksi. Ehkä hän tarkoitti yhteyksiä, jotka syntyvät yhteisen kiinnostuksen pohjalta, verrattuna esimerkiksi suhteisiin, jotka

syntyvät osallistujien välille samalle luokalle sijoittamisen myötä. Tai ehkäpä Talvi tarkoitti suhteita, jotka muodostuvat turvallisesti aikuisen valvonnan alaisuudessa sen sijaan että osallistujat tapaavat koulun pihalla tapahtuvan nahistelun merkeissä.

Pääsääntöisesti lomakkeeseen vastanneilla osallistujilla oli ollut harrastekerhossa hauskaa. Ainoastaan yksi vastaaja koko vastaajamäärästä ilmoitti, että hänellä on ollut kerhossa hauskaa vain harvoin, sekä kaksi vastaajista kertoivat, että kerhossa on silloin tällöin hauskaa. Se, että kerhoissa on hauskaa, on merkki siitä, että osallistujat tulevat kerhoon omasta tahdostaan, eivätkä esimerkiksi ensisijaisesti vanhempien tahdon alaisina.

Yksi kyselyaineistoni positiivisimmista löydöksistä on se, että kukaan kyselyyn vastanneista osallistujista ei kertonut kokeneensa kiusaamista tai huonoa kohtelua

kerhoissa. Jokainen kyselyyn vastannut ilmoitti, ettei heitä olla koskaan kiusattu tai kohdeltu huonosti kerhossa. Toki tällaisen kysymyksen kohdalla tulee ymmärtää mm. kiusaamiseen liittyvä häpeä ja ilmiöiden vähättely. Siksi ei ole syytä olettaa, että huono kohtelu tai

kiusaaminen puuttuisi harrastekerhoista kokonaan. Se, ettei kiusaamista ole ilmennyt aineistossani, ei myöskään kerro sitä, etteikö se olisi saattanut olla syy jonkun yksilön päätökseen olla osallistumatta kerhon toimintaan. Kuten aikaisemmin tässä kappaleessa totesin, voi kiusaamissuhde toimia jollekin yksilölle osallistumiskynnystä kohottavana asiana eli sosiaalista saavutettavuutta estävänä tekijänä

Kaikki vastaajat pitivät kerhojen opettajia mukavina. Osa vastaajista jopa erikseen ylisti opettajia ja alleviivasi heidän vaikutustaan kerhon tunnelmaan lomakevastauksissaan.

Tämä puolestaan kertoo hyvän opettajan positiivisesta vaikutuksesta harrastekerhon saavutettavuuteen. Mahdollisia syitä siihen, että opettajia kehuttiin kyselyaineistossa niin paljon, voi olla lukuisia. Yksi mahdollinen selitys opettajien suosiolle on ikä. Kaikki

haastattelemani opettajat olivat melko nuoria ja mahdollisen opettajanuransa alussa. Tämä tuntuu kuulemani ja näkemäni perusteella pätevän harrastekerhoihin myös laajemmin.

Kerhoja vetävät usein nuoret opettajat ja ohjaajat, joihin osallistujien on helpompi samaistua kuin tilanteessa, jossa opettaja olisi merkittävästi vanhempi. Talvi mainitsi

haastatteluaineistossa, että hänen koulun vakituisista opettajista poikkeava ulkonäkönsä erottaa hänet osallistujien mielessä koulun muusta henkilökunnasta. Näkemykseni mukaan opettajan ulkonäkö voi myös asettaa opettajan osallistujien silmissä positiivisen

kummajaisen asemaan. Sillä tarkoitan tilannetta, jossa osallistujat haluavat tulla kerhoon myös esimerkiksi opettajan persoonan, ulosannin ja ulkonäönkin takia, itse tekemisen ohella. Opettaja on harrastekerhossa auktoriteettihahmo siinä missä koulun opettajakin normaalin koulupäivän aikana. Samalla logiikalla myös harrastekerhon opettaja antaa esimerkkejä osallistujille siitä, miten voi olla ja elää, pukeutua ja vaikkapa puhua. Tämä

esimerkkien antaminen tapahtuu varsinaisen opetuksen sivussa, mutta vaikuttaa yhtä kaikki osallistujiin.

Vastuiden kannalta kyselyaineistossa näkyvä opettajien ylistäminen ja opettajien melko saumattomana näyttäytyvä yhteys kyselyyn vastanneisiin osallistujiin voi toisinaan asettaa opettajan haastavaan tilanteeseen. Tilanteessa, jossa opettaja näyttäytyy

luotettavalta, on osallistujilla matala kynnys jakaa opettajille myös kerhon ulkopuolella

tapahtuneita asioita, huolia ja kysymyksiä. Kuten haastatteluaineistossa tuli ilmi mm. Kevään kohdalla, joutui opettaja joskus selvittämään kerhon ulkopuolella tapahtuneita asioita.

Harrastekerhojen opettamiseen ei ole tiukkoja kelpoisuusvaatimuksia, mutta sitä eivät osallistujat kuitenkaan tiedä. Mukava ja innostava harrastekerhon ohjaaja saattaa näyttäytyä osallistujille aivan yhtä luotettavana kuin vaikka luokanopettaja. Joskus tällaiset kerhon ulkopuoliset asiat eivät etene olkia kohauttamalla, vaan opettaja toisinaan joutuu ottamaan yhteyttä kouluun, kotiin tai pahimmillaan viranomaistahoihin. Tässä yhteydessä esiin nouseekin se, miten harrastekerhojen opettajat ovat varautuneet tai kouluttautuneet kyseisenlaisten oppilashuoltotilanteiden suorittamiseen. Minua mietityttää, miten

harrastekerhotoimintaa järjestävät tahot varmistavat opettajien vastuullisuuden. Tällaista opettamistoiminnan mukana tulevaa opettajan vastuun pohdintaa ei voi harrastekerhojen osalta sivuuttaa.