Terveyden edistäminen sisältää promotiivisen ja preventiivisen lähestymista-van, joita ei aina voida selkeästi erottaa (kuvio 5). Promootio tarkoittaa vaikut-tamista ennen ongelmien ja sairauksien syntyä sekä mahdollisuuksien luomista.
Preventiivinen lähestymistapa tarkoittaa sairauksien kehittymisen ehkäisyä.
Preventiivinen lähestymistapa jaetaan edelleen primaari-, sekundaari- ja tertiaa-ripreventioon. Primaaripreventio on sairauksia ehkäisevää ja niiden riskitekijöi-tä vähenriskitekijöi-tävää toimintaa. Sekundaariprevention avulla pyririskitekijöi-tään esriskitekijöi-tämään sai-rauden paheneminen poistamalla riskitekijä tai pienentämällä sen vaikutusta.
Tertiaariprevention tarkoituksena on lisätä toimintakykyisyyttä sekä vähentää Mahdollisuuksien
luominen Riskitekijöiden
ehkäisy Hoito
Kuntoutus
olemassa olevan sairauden ja sen aiheuttamien haittojen pahenemista. (Lavikai-nen ym. 2004; Savola & Koski(Lavikai-nen-Ollonqvist 2005; Pelto-Huikko ym. 2006.)
Mielenterveyden edistäminen tarkoittaa pyrkimystä tukea ja aikaansaada yksilöiden, ryhmien ja yhteisöjen emotionaalista ja sosiaalista hyvinvointia edis-täviä olosuhteita (Lehtinen 2008; WHO 2008). Siinä painottuvat osallistuminen, voimaantuminen ja sektoreiden välinen yhteistyö. Mielenterveyden edistämistä ovat laajasti käsittäen kaikki toimet, jotka vahvistavat mielenterveyttä tai vähen-tävät sitä uhkaavia tekijöitä (Lehtonen & Lönnqvist 2006). Se voi kohdentua koko yhteiskuntaan, yhteisöihin, sosiaalisiin ryhmiin tai yksilöihin (Lavikainen ym. 2004; Heiskanen ym. 2006; Suomen Mielenterveysseura 2006). Mielenterve-ystyön primaari- ja sekundaaripreventio kohdistuvat niihin henkilöihin tai ryhmiin, joilla on riski sairastua tai uudelleen sairastua tai joilla on sairauden ensioireita. Prevention avulla pyritään yhtäältä vahvistamaan suojaavia tekijöitä ja toisaalta vähentämään riskitekijöitä. (Suomen Mielenterveysseura 2006; WHO 2008.) Primaaripreventio kohdistuu uusien tapausten ilmaantuvuuden vähen-tämiseen väestössä ja sekundaaripreventio häiriöiden yleisyyden ja keston vä-hentämiseen kehittämällä muun muassa häiriöiden varhaista tunnistamista ja hoitoa. Tertiaariprevention avulla pyritään lievittämään häiriöitä, ehkäisemään sairauden uusiutumista, vähentämään toimintakyvyn menetystä ja siten paran-tamaan elämänlaatua. (Lavikainen ym. 2004; Koivu & Haatainen 2010.)
Ehkäisevällä päihdetyöllä tarkoitetaan toimintaa, jonka tavoitteena on edis-tää terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Tähän pyriedis-tään edistämällä päih-teettömiä elintapoja, ehkäisemällä ja vähentämällä päihdehaittoja sekä lisäämäl-lä päihdeilmiön ymmärrystä ja hallintaa. Lisäksi ehkäisevän päihdetyön tavoit-teena on toteuttaa ja edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista päihteisiin liittyvissä kysymyksissä. Ehkäisevän päihdetyön avulla pyritään vaikuttamaan päihteitä koskeviin tietoihin, asenteisiin ja oikeuksiin, päihdehaitoilta suojaaviin tekijöihin ja niiden riskitekijöihin sekä päihteiden käyttöön ja käyttötapoihin.
Työtä toteutetaan yhteiskunnan, paikallisyhteisöjen, lähisuhteiden ja yksilöiden tasolla. Edelleen ehkäisevä päihdetyö voidaan jakaa yleiseen ehkäisyyn ja ris-kiehkäisyyn. Yleinen ehkäisy kohdistuu koko väestöön tai johonkin väestöryh-mään, kun taas riskiehkäisyn kohderyhmä määritellään sellaisen riskin perus-teella, jonka toteutuminen on todennäköistä. (Ehkäisevän päihdetyön laatukri-teerit. 2006; Laatutähteä tavoittelemassa… 2006.)
4 Yhteenveto tutkimuksen lähtökohdista
Asiakkaan osallisuus on tämän tutkimuksen pääkäsite (kuvio 6). Sitä on määri-telty aikaisemmissa tutkimuksissa sekä palvelun käyttäjän kokemuksena osalli-suudesta että toimintana (osallistuminen). Asiakkaan osallisuuden määritelmäs-tä ja sisällösmääritelmäs-tä ei kirjallisuudessa ole yksimielisyytmääritelmäs-tä. Asiakkaiden osallisuus on useissa malleissa kuvattu hierarkisena tai lineaarisena jatkumona (esim. Hickey
& Kipping 1998; Hostick 1998; Poulton 1999; Truman & Raine 2001; Lehto 2004b; Sirviö 2006; Bryant ym. 2008; Clark ym. 2008; Valokivi 2008), jossa osalli-suus vaihtelee osattomuudesta tai näennäisosallistumisesta osallisuuteen ja pal-veluiden käyttäjien kontrolliin. Tällainen kuvaaminen auttaa erilaisten osalli-suuden tasojen ja tapojen hahmottamisessa, mutta on tärkeää huomioida, että ne eivät ole toisiaan poissulkevia. Osallisuuden tapa ja taso voi vaihdella eri asiakkaiden kohdalla, eri tilanteissa ja saman tilanteen kuluessakin.
Asiakkaan osallisuuden lähikäsitteitä ovat käsitteet asiakaslähtöisyys, voi-maantuminen, itsemäärääminen ja autonomia sekä sosiaalinen inkluusio. Näistä tutkimukseni kannalta keskeisin on asiakaslähtöisyys-käsite, koska se läheisesti liittyy asiakkaan osallisuuteen. Asiakkaan osallisuus kuvaa asiakkaan ja palve-lunkäyttäjän kokemusta sekä aitoa osallistumista. Asiakaslähtöisyys taas viittaa organisaation tai työntekijän toimintaan, sen arvoihin, tavoitteisiin ja sisältöön.
Asiakaslähtöinen toiminta on keino tukea ja mahdollistaa asiakkaan osallisuutta (Routasalo ym. 2009). Mielenterveys- ja päihdetyö voivat olla aidosti asiakasläh-töisiä vain, jos asiakas tai palveluiden käyttäjä kokee osallisuutta (Kujala 2003).
Aikaisempien tutkimusten mukaan asiakkaan osallisuuteen vaikuttavat mo-net tekijät, jotka voivat joko edistää tai ehkäistä asiakkaan osallisuuden toteu-tumista. Nämä tekijät liittyvät yhteiskuntaan (Hickey & Kipping 1998), palvelu-järjestelmään (Pilgrim & Waldron 1998; Anthony & Crawford 2000; Crawford ym. 2003; Patterson ym. 2008), työntekijöiden asenteisiin ja toimintaan (Antho-ny & Crawford 2000; Curtis & Harrison 2001; Truman & Raine 2002; Diamond ym. 2003; Heikkilä & Julkunen 2003; Hansen ym. 2004; Soffe ym. 2004; Lester ym. 2006; Fischer ym. 2008; Patterson ym. 2008) sekä palvelunkäyttäjään
(Hickey & Kipping 1998; Truman & Raine 2002; Picker Institute Europe 2003;
Hansen ym. 2004; Goodwin & Happell 2008; Hallamaa 2008).
Palveluiden käyttäjien osallistumisen mahdollisuuksiin vaikuttavat myös so-siaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen tapa ja siinä kulloinkin ilmenevät käsitykset asiakkaasta ja hänen roolistaan sekä järjestelmän tarjoamat mahdolli-suudet osallistua. Sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä mielenterveys- ja päihde-työhön on kohdistunut monia muutoksia viimeisten vuosikymmenten aikana.
Mielenterveys- ja päihdetyötä ohjaavat valtion lainsäädäntö, informaatio-ohjaus (Lassila 2006; Wahlbeck 2007) ja osaltaan myös erilaisiin hankkeisiin jaettava rahoitus (Alavaikko 2006; Eskola 2007b). Palvelujärjestelmässä oikeudellistumi-nen (Alavaikko 2006) ja sopimuksellisuus (Määttä & Kalliomaa-Puha 2006;
Määttä 2007) ovat saaneet yhä suuremman merkityksen. Mielenterveys- ja päihdepalvelujen rakennemuutos on vielä kesken ja palveluiden järjestämista-voissa ja saatavuudessa on eroja kuntien välillä. (Kaukonen 2005; Harjajärvi ym.
2006; Wahlbeck 2007; Kekki & Partanen 2008; Nuorvala ym. 2008; Wahlbeck &
Pirkola 2008). Edistävää ja ehkäisevää työtä sekä ongelmien varhaista tunnista-mista korostetaan kaikissa ajankohtaisissa mielenterveys- ja päihdetyöhön liit-tyvissä valtakunnallisissa ohjelmissa ja hankkeissa (Bäckmand & Lönnqvist 2009). Käytännössä ne ovat kuitenkin jääneet kunnissa vähälle huomiolle (Walhbeck 2007) ja toteutuvat pääosin erilaisissa julkisen sektorin ulkopuolisis-sa kehittämishankkeisulkopuolisis-sa (Alavaikko 2001; Koivu & Haatainen 2010).
Vaikka Suomessa on myös mielenterveys- ja päihdetyössä siirrytty hyvin-vointivaltiomallista kohti markkinoita ja welfare mix -mallia, on palvelujärjes-telmässämme edelleen piirteitä kaikista Eversin (2003) kuvaamista malleista.
Sosiaali- ja terveydenhuollon ideaaliasiakas on aktiivinen ja vastuullinen kansa-lainen (Valokivi 2008). Asiakkaalla on kohtalaisen vahvat oikeudet, ja kuluttaja-na hän voi tietyissä rajoissa valita palvelunsa ja valittaa niistä. Oikeuksien ja valinnan mahdollisuuksien toteutuminen kuitenkin edellyttää sitä, että asiak-kaalla on riittävät tiedot, taitoja ja mahdollisuuksia sekä halua noiden mahdolli-suuksien käyttämiseen (Määttä & Kalliomaa-Puha 2006; Cowden ja Singh 2007;
Määttä 2007).
Määrittelen tässä tutkimuksessa terveyden toimintakykynä, voimavarana ja kykynä selviytyä (ks. Pelto-Huikko ym. 2006) ja mielenterveyden oleellisena osana terveyttä. Terveyden edistäminen on prosessi (WHO 1986) ja se käsittää sekä promotiivisen että preventiivisen lähestymistavan (Lavikainen ym. 2004;
Savola & Koskinen-Ollonqvist 2005; Pelto-Huikko ym. 2006; Pietilä 2010). Mie-lenterveys- ja päihdetyö käsittävät mielenterveyden ja päihteettömyyden edis-tämisen, mielenterveys- ja päihdeongelmien ehkäisyn sekä hoidon ja
kuntou-tuksen (Lavikainen ym. 2004; Stakes 2007). Mielenterveyden edistäminen tar-koittaa pyrkimystä tukea ja aikaansaada yksilöiden, ryhmien ja yhteisöjen emo-tionaalista ja sosiaalista hyvinvointia edistäviä olosuhteita (Lehtinen 2008; WHO 2008). Mielenterveyden edistämiselle on keskeistä salutogeeninen eli terveysläh-töinen lähestymistapa (Nordling 2010). Ehkäisevällä päihdetyöllä tarkoitetaan toimintaa, jonka tavoitteena on edistää terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia.
(Ehkäisevän päihdetyön laatukriteerit. 2006; Laatutähteä tavoittelemassa…
2006.)
Näkemys siitä, että mahdollisista mielenterveyden häiriöistä ja päihderiip-puvuusongelmista huolimatta asiakkailla on myös positiivista mielenterveyttä ja voimavaroja, haastaa työntekijät pohtimaan omaa työotettaan. Mielenterveys-ja päihdetyön tulisi sisältää mielenterveyttä edistäviä Mielenterveys-ja positiivista mielenter-veyttä eli asiakkaan voimavaroja tukevia ja vahvistavia toimia. (Sohlman ym.
2005.) Tämä tutkimus liittyy preventiivisen hoitotieteen alaan (Pietilä & Hägg-man-Laitila 2006), koska pyrin tutkimukseni avulla asiakkaiden osallisuuden kehittämiseen ja sitä kautta heidän elämänlaatunsa ja voimavarojensa vahvis-tamiseen.
Tarkastelen tässä tutkimuksessa aikuisten (yli 18 vuotiaiden) mielenterveys-ja päihdetyötä, jonka osa mielenterveys- mielenterveys-ja päihdehoitotyö on. Käsittelen rin-nakkain mielenterveys- ja päihdetyötä. Tätä perustelen sillä, että kiinnostukseni kohde on nimenomaan osallisuus. Se, missä yhteydessä ilmiötä tutkitaan, on tämän tutkimuksen kannalta vähemmän merkityksellistä. Kuviossa 6 esitän yhteenvedon tutkimuksen lähtökohdista.
60utkimuksen konteksti oiminnan arvo, te ja sisältö velun käyttäjän kemus ja osallistuminen isuuteen tyviä tekijöitä Kuvio 6. Yhteenveto tutkimuksen lähtökohdista