Tehdyt sekä toivotut toimenpiteet

Haastatelluista 70 % kertoi, että heidän työtilassaan oli tehty toimenpiteitä oireilun vähentämiseksi. Eniten oireilua vähentäviä toimenpiteitä olivat remontti (56 %), työtilasta poistuminen ja/tai työn tauottaminen (52 %), IV-huolto (44 %), ikkunan ja/tai oven aukaisumahdollisuus (44 %), lääkitys (37 %) sekä siivoaminen (33 %) (Kuva 13). On osoitettu, että kerran viikossa tapahtuva lattioiden imurointi lisäsi yleisten oireiden riskiä 47

% verrattuna 2–4 kertaa viikossa tapahtuvaan imurointiin (Skyberg ym. 2003). Vaikka edellä mainittujen toimenpiteiden oli havaittu vähentävän oireilua työtilassa, raportoivat haastateltavat kuitenkin, ettei IV-huollosta (30 %), remontista (19 %), siivouksesta (15 %), ilmanvaihdon sulkemisesta yöksi ja viikonlopuksi (4 %) tai kosmeettisista korjauksista (4 %) ollut apua oireilun vähentämisessä. Yliopiston ja sairaalan välillä erot olivat pieniä, mutta yliopistolla siivous ja sairaalassa remontti ja IV-huolto koettiin yleisimmiksi ei auttaneiksi toimenpiteiksi.

Haastateltavilla oli useita toiveita, jotka voisivat heidän arvionsa mukaan auttaa oireilun vähenemisessä työtilassa. Näitä toimenpiteitä olivat työtilan vaihtaminen (41 %), tarvittavien tutkimusten ja korjaavien toimenpiteiden tekeminen (30 %), IV-huolto (22 %), ilmanvaihdon kuntoon laittaminen (11 %) sekä se, että ilmanvaihto olisi koko ajan päällä (11 %) (Kuva 14).

Lisäksi toivottiin muun muassa kunnollista siivousta hajusteettomilla puhdistusaineilla, kokolattiamattojen poistoa, tiedonkulun parantamista, remonttia, kannellisia roska-astioita, oireetonta työympäristöä sekä ikkunoiden aukaisumahdollisuutta. On havaittu, että avattavan ikkunan omaavissa rakennuksissa työskentelevät saivat vähemmän työympäristön aiheuttamia oireita kuin muissa rakennuksissa työskentelevät (Bluyssen ym. 2016).

Mikäli sisäilman laatua heikentävät tekijät on kartoitettu luotettavasti, voidaan näiden ongelmakohtien oikein tehdyn korjauksen olettaa ratkaisevan rakennuksen sisäilmaongelmat.

Korjausten onnistumisen seuranta perustuu (teknisestä näkökulmasta) purku- ja korjaustyön huolelliseen suunnitteluun, töiden suunnitelmien mukaiseen toteutukseen ja toteutuksen valvontaan. Toteutuksen arvioinnissa käytetään soveltuvia laadunvarmistusmenettelyjä, ja lisäksi korjaustyöt katselmoidaan ja dokumentoidaan vaiheittain. Tarvittavien korjaavien toimenpiteiden päätyttyä korjausten onnistumista voidaan selvittää uudelleen sisäilmastokyselyn ja sisäilmamittausten avulla. Kyselyt ja mittaukset on pääsääntöisesti suositeltavaa toteuttaa samana vuodenaikana kuin korjausta edeltäneet selvitykset (tulosten vertailukelpoisuus). (Ympäristöministeriö 2016.)

5.7 Lämpötila ja suhteellinen kosteus

Tutkittujen työtilojen lämpötilat vaihtelivat +21–27 °C välillä (Kuva 15). Lämpötila on tärkeä sisäilman viihtyvyys- ja terveellisyystekijä, ja tyypillisesti miellyttävin sisälämpötila on kesällä + 25 °C ja talvella + 21 °C (Sisäilmastoluokitus 2008). Sisäilman korkea lämpötila aiheuttaa tunkkaisen ilman ja ilmamäärän riittämättömyyden tunnetta. Koneellisessa tuloilmanvaihtojärjestelmässä liian korkea tuloilman lämpötila heikentää tuloilman sekoittumista ja jakautumista huonetilaan, mikä osaltaan antaa vaikutelman ilmamäärän riittämättömyydestä. (Ympäristöministeriö 2016.)

Tutkituissa työtiloissa ilman suhteelliset kosteudet olivat 16–45 % (Kuva 15). Osa mittauksista tehtiin keväällä, jolloin ilman kosteus on alhainen. Asuntojen sisäilman kosteudet ovat kesällä tyypillisesti 20–60 % ja talviaikaan usein alle 20 %. Sisäilman suhteellinen kosteus määräytyy suurimmaksi osaksi ulkoilman kosteuden mukaan, kun rakennuksessa ei ole kosteutusta, ilmastointia tai jäähdytystä. Materiaalien kemialliset emissiot ovat ilman kosteudesta ja lämpötilasta riippuvaisia, minkä takia esimerkiksi sisäilman VOC-pitoisuudet ovat kesäaikana korkeampia kuin talviaikaan. (Ympäristöministeriö 2016.) Talvella ja keväällä (lämmityskauden aikana) sisäilman suhteellinen kosteus on alhainen, jolloin ilma sisällä on kuivaa (Sandberg 2014). Kuiva huoneilma voi jo itsessään aiheuttaa tiloissa oleskeleville ihon ja limakalvojen ärsytysoireita sekä herkistää muiden sisäilman epäpuhtauksien vaikutuksille (Sandberg 2014, Ympäristöministeriö 2016). Alhainen suhteellinen kosteus sisäilmassa on voinut vaikuttaa sisäilmastokyselyn ja haastattelujen tuloksiin, sillä mittaukset tehtiin kevään ja kesän aikana.

5.8 VOC-yhdisteet

Työtilojen TVOC-pitoisuudet työpiste- ja poistomittauksissa olivat alle 100 µg/m³ (Kuva 16).

Työpiste- ja poistomittauksissa oli eroavaisuuksia verrattaessa saman työtilan työpiste- ja poistomittaustuloksia. TVOC-pitoisuudet olivat seitsemässätoista kohteessa poistomittauksissa suurempia kuin työpistemittauksissa. Työpisteeltä sekä poistopääte-elimestä mitatut yksittäisten VOC-yhdisteiden pitoisuudet olivat pääasiassa alle 10 µg/m³ ja usein jopa alle 5 µg/m³ (Liitteet 7 ja 8). Vain muutamissa yksittäisissä tapauksissa VOC-pitoisuudet olivat yli 10 µg/m³. Poistomittausten VOC-pitoisuudet olivat suurempia kuin työpistemittausten. Poistomittauksissa esiintyi myös enemmän erilaisia yhdisteitä

työpistemittauksiin verrattuna. Materiaalikartoituksen perusteella tutkittavissa työtiloissa ei ollut mitään erityistä, mikä olisi voinut nostaa VOC-pitoisuuksia (Liite 5).

Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (545/2015) mukaan TVOC-pitoisuuden toimenpideraja huoneilmassa on 400 µg/m³ (tolueenivasteella laskettuna). Salosen ym.

(2009c) tutkimuksessa ehdotetaan toimistoympäristön TVOC-pitoisuuden viitearvoksi 250 µg/m³. Edellä esitettyjä viitearvoja voidaan käyttää sisäilman epätavanomaisen lähteen havaitsemissa, muttei terveysriskin arvioimisessa, sillä TVOC-pitoisuudelle ei ole olemassa terveysperusteita viitearvoa (Salonen ym. 2011). Vastaavasti STM:n asetuksen (545/2015) mukaan yksittäisen VOC-yhdisteen pitoisuuden toimenpideraja huoneilmassa on 50 µg/m³ (tolueenivasteella laskettuna) (omat toimenpiderajat TXIB:lle ja 2-etyyli-1-heksanolille 10 µg/m³ sekä styreenille 40 µg/m³). Salonen ym. (2009c) ehdottavat tutkimuksensa tuloksiin perustuen kuitenkin, että yksittäisen VOC-yhdisteen pitoisuuden tulisi olla alle 7 µg/m³. Tässä tutkimuksessa saadut TVOC-pitoisuudet ja yksittäisten VOC-yhdisteiden pitoisuudet olivat suurimmaksi osaksi alle edellä mainittujen toimenpiderajojen sekä viitearvojen. Ainoastaan yksittäisissä mittauskohteissa 2-etyyli-1-heksanolin ja TXIB:n pitoisuudet ylittivät toimenpiderajan sekä viitearvon. Sisäilmaan 2-etyyli-1-heksanolia voi vapautua muun muassa PVC-muovimattojen pehmittimien ja liimojen hajoamisen seurauksena, mutta myös vaurioitumattomista PVC-materiaaleista, kun taas TXIB:ia voi vapautua maaleista (Valvira 2016).

Vaikka VOC-pitoisuudet jäivät alle annettujen toimenpiderajojen, VOC-yhdisteistä voi silti aiheutua terveyshaittaa mitatuissa pitoisuuksissa (Valvira 2016), sillä monikemikaaliherkille henkilöille herkkyysoireita kehittyy jo ohje-arvoja pienemmillä pitoisuuksilla (Shinohara ym.

2004). Jos tutkivassa työtilassa esiintyi lukumääräisesti enemmän VOC-yhdisteitä verrattuna muihin tiloihin, on se voinut vaikuttaa työtilassa koettuun oireiluun. Tämän tutkimuksen perusteella ei voida varmuudella sanoa, ovatko VOC-yhdisteet työtiloissa tapahtuvat oireilun takana. Myöskään Salonen ym. (2009d) eivät löytäneet tutkimuksessaan yhteyttä oireiden ja rakennusten VOC-pitoisuuksien välillä. Pelkkien VOC-mittausten perusteella ei voi yleensä tehdä luotettavia päätelmiä sisäilman terveydellisestä laadusta, sillä sisäilman VOC-yhdisteet ja niiden terveysvaikutukset ovat osittain tuntemattomia ja mittaukseen liittyy epävarmuustekijöitä (Ympäristöministeriö 2016). Mitattuihin VOC-pitoisuuksiin on voinut vaikuttaa muun muassa työtilassa olevien henkilöiden määrä, työtilan siivoaminen tai tuulettaminen ennen mittauksia sekä työtilan läheisyydessä olevat rakennustyömaat (etenkin sairaalassa).

5.9 Ilmamäärät

Toimistohuoneiden ilmanvaihto pyritään säätämään tasapainoon, jolloin tulo- ja poistoilmamäärät säädetään samoiksi tai poistoilmamäärä hieman tuloilmamäärää suuremmaksi (Sandberg 2014). Tutkituissa työtiloissa tulo- ja poistoilmamäärät eivät olleet kaikissa kohteissa tasapainossa (pienet erot (+/–10 %) sallittuja mittausepävarmuuden vuoksi) (Kuva 17). Joissakin työtiloissa poistoilmamäärä oli selvästi tuloilmamäärää suurempi tai päinvastoin. Tämä on osaltaan voinut vaikuttaa joidenkin työtiloissa työskentelevien oireiluun, vaikka VOC-yhdisteiden pitoisuudet jäivät tutkittavissa työtiloissa alhaisiksi (TVOC alle 100 µg/m³).

Työtilojen ilmanvaihtokertoimet vaihtelivat 1,3–8,2 l/h välillä (Kuva 17). Toimistohuoneen ja muiden vastaavien työtilojen tuloilmavirran tulee olla vähintään 1,5 (l/s) /m² tai 8 (l/s) /hlö (Ympäristöministeriö 2012). Tähän verrattuna työtiloissa ilma vaihtui riittävästi. Mikäli työtilan ilmanvaihto on riittämätön, se voi johtaa eri lähteistä peräisin olevien epäpuhtauksien ja kosteuden kertymiseen huoneilmaan sekä voimistaa erityyppisten epäpuhtauksien aiheuttamia terveys- ja viihtyvyyshaittoja. Ilmamäärien tulisikin olla tilojen käyttäjämääriin ja tiloissa tapahtuvaan toimintaan nähden riittävät. (Ympäristöministeriö 2016.)