Oireita aiheuttaneet hajut ja kemikaalit

Kuvassa 12 on esitetty oireita tai epämiellyttäviä reaktioita aiheuttaneet hajut ja/tai kemikaalit. Y-akselilla on vastausten prosenttiosuudet (%) ja x-akselilla oireita aiheuttaneet tekijät. Yliopistossa (siniset pylväät) ja sairaalassa (oranssit) ilmoitetut oireiden tai epämiellyttävien reaktioiden aiheuttajat on kuvattu erikseen sekä yhdessä (harmaat). Eniten oireita tai epämiellyttäviä reaktioita aiheuttivat ihmisten käyttämät hajusteet ja deodorantit 63

% (17), moottoriajoneuvojen pakokaasut 56 % (15), pesuaineet 48 % (13), kynsilakanpoistoaine, liima tai leimasin 41 % (11) sekä uusi huonekalu 41 % (11). Suurimmat erot vastauksissa yliopiston ja sairaalan välillä olivat moottoriajoneuvojen ja puunpolton

pakokaasuissa, kynsilakanpoistoaineessa, liimassa tai leimasimessa sekä uudessa elektronisessa laitteessa. Haastateltavista 36 % (keskiarvo 9,7 ja keskihajonta 4,2) oireili kaikille kuvassa 12 esitetyille tekijöille.

Kuva 12. Oireita tai epämiellyttäviä reaktioita aiheuttaneet hajut ja/tai kemikaalit 4.2.8 Toimenpiteet

Haastateltavista 70 % (19) työtilassa oli tehty toimenpiteitä oireiden vähentämiseksi, mutta 30

% (8) työtilassa ei. Oireita vähentäneet toimenpiteet on koottu kuvaan 13. Y-akselilla on vastausten lukumäärä prosentteina (%) ja x-akselilla toimenpiteet. Kuvassa 13 on esitetty yliopiston ja sairaalan tulokset yhdessä, ja haastateltava on voinut mainita useita oireilua vähentäviä toimenpiteitä. Eniten koettuja oireita vähentäviä toimenpiteitä olivat remontti (esim. lattiamateriaalin vaihto, ikkunoiden tiivistäminen, rakenteiden korjaus) 56 % (15), työtilasta poistuminen ja/tai työn tauottaminen 52 % (14), IV-huolto (ilmanvaihtojärjestelmän puhdistaminen, tehostaminen ja/tai tasapainottaminen) 44 % (12), ikkunan ja/tai oven aukaisumahdollisuus 44 % (12), lääkitys (allergia- ja/tai astmalääkkeet) 37 % (10) sekä siivoaminen (siivoajien tekemä ylläpito- tai tehostettu siivous työtilassa ja tilankäyttäjän itsensä tekemä lisäsiivous (esim. sälekaihdinten pyyhintä, luuttuaminen)) 33 % (9). Kaikilla tutkimukseen osallistujilla ei ollut ikkunan aukaisumahdollisuutta, muutoin sitä olisi käytetty.

Kuvassa esitettyyn ”muu toimenpide” -pylvääseen (22 % (6)) kuuluvat muun muassa

tavaroiden jättäminen vanhaan, oireilua aiheuttaneeseen työtilaan, hajusteeton työyhteisö, työyhteisön osallistuminen tilanteen parantamiseen sekä sauna ja ulkoilu.

Kuva 13. Oireita vähentäneet toimenpiteet (n=27)

Haastateltavat listasivat myös toimenpiteitä, joista ei ollut apua oireilun vähentämisessä.

Nämä vastaukset menivät osittain päällekkäin oireita vähentäneiden toimenpiteiden kanssa.

Toimenpiteitä, jotka eivät vähentäneet oireita olivat: IV-huolto 30 % (8), remontti 19 % (5), siivous 15 % (4), ilmanvaihdon sulkeminen yöksi ja viikonlopuksi 4 % (1) sekä kosmeettiset korjaukset 4 % (1). Yliopiston ja sairaalan välillä erot olivat pieniä. Esimerkiksi yliopistolla ylläpitosiivous koettiin yleisemmäksi ei-auttavaksi toimenpiteeksi, kun taas sairaalassa remontti ja IV-huolto olivat yleisimmät ei-auttavat toimenpiteet. Siivous koettiin tutkittavissa työtiloissa tärkeäksi tekijäksi, mutta aina siivoajien tekemä ylläpitosiivous ei riittänyt tilankäyttäjien mielestä. Tehostetun ylläpitosiivouksen koettiin vähentävän oireilua, mutta sitä tehtiin tutkittavissa työtiloissa liian harvoin. Osa henkilöistä siivosikin työtilaansa välillä itse, esimerkiksi luuttuamalla lattioita. Itsetehdyn siivouksen vaikutus oireilun vähentämisessä ei ollut kuitenkaan aina selvää.

4.2.9 Toivottuja toimenpiteitä

Kuvaan 14 on koottu toiveita, joita toivottiin vielä tapahtuvan ja/tai tehtävän oireiden lievittämiseksi. Y-akselilla on vastausten lukumäärä prosentteina (%) ja x-akselilla toivotut toimenpiteet. Kuvassa 14 on esitetty yliopiston ja sairaalan tulokset yhdessä, ja haastateltava

56 52

44 44

37 33

19 15

11

22

0 25 50 75

Vastausten lkm (%)

Toimenpiteet

on voinut mainita useita toiveita. Toivottuja toimenpiteitä olivat työtilan vaihtaminen 41 % (11), tarvittavien tutkimusten ja korjaavien toimenpiteiden tekeminen 30 % (8) sekä IV-huolto (ilmanvaihtojärjestelmän puhdistaminen, tehostaminen ja/tai tasapainottaminen) 22 % (6).

Lisäksi toivottiin ilmanvaihdon kuntoon laittamista 11 % (3), ilmanvaihdon pitämistä käynnissä jatkuvasti 11 % (3), kunnollista siivousta hajusteettomilla puhdistusaineilla 11 % (3), kokolattiamattojen poistoa 7 % (2), tiedonkulun parantamista 7 % (2) sekä remonttia 7 % (2). Kuvan 14 ”muu toive”-pylväs (48 % (13)) kattaa yksittäisiä toiveita, kuten ikkunoiden aukaisumahdollisuus, palautteen käsittely ja asiaan ottautuminen, huolenpito kiinteistöstä, kiinteistöhuollon pitkäjänteinen suhtautuminen oireiluun ja valituksiin, kunnolliset rakennusmateriaalit, kannelliset roska-astiat, ovelliset säilytyskaapit tavaroille, ilmankostutin sekä oireeton työympäristö.

Kuva 14. Toivotut toimenpiteet (n=27)

4.3 Tietoja tutkimuskohteista

4.3.1 Tietoa työtiloista sekä materiaalikartoituksen tulokset

Tutkittavat työtilat (n=33) olivat yliopistolla toimisto- ja luokkahuoneita sekä sairaalassa erilaisia vastaanotto- ja tutkimushuoneita. Työtilojen tilavuudet vaihtelivat 17–192 m³ (30–

192 m³ yliopisto ja 17–56 m³ sairaala) välillä (Liite 4). Työtiloissa oli koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto. Keskimäärin työtiloissa oli yksi tulo- ja yksi poistopääte-elin, mutta etenkin sairaalassa pääte-elimiä saattoi olla työtilassa useita. Tyypillinen rakennusmateriaali työtiloissa oli kipsilevy ja lattiamateriaalina PVC-matto, mutta muutamassa työtilassa oli parketti, laminaatti tai laatta. Työtilojen ikkunat sijaitsivat sekä kadulle että sisäpihalle päin,

41

30 22

11 11 11 7 7 7

48

0 25 50 75

Vastausten lkm (%)

Toimenpiteet

lisäksi muutamassa työtilassa ei ollut lainkaan ikkunoita. Muutamissa työtiloissa sekä yliopistolla että sairaalassa esiintyi desinfiointiaineen hajua, imelää tai lääkemäistä hajua sekä tunkkaisuutta (mittaajan arvio). Työtiloista kolme oli siivottu ennen mittausten tekemistä.

Noin 27 työtilassa työskenteli mittausten aikana 1–3 henkeä.

Tutkimusten aikana työtiloissa tehtiin materiaalikartoitukset, joiden työtilakohtaisesti havainnot ovat liitteessä 5. Materiaalikartoituksen mukaan tyypillisessä tutkitussa työtilassa oli kansioita ja/tai papereita pöydillä (määrät vaihtelivat), erilaisia huonekaluja (esim.

työtuoli, työtaso ja kaappi), verhot, tietokone ja tulostin. Joissakin työtiloissa oli tilan jakava sermi, sohva ja nojatuoleja, matto, huonekasveja sekä tauluja. Muutamassa työtilassa oli lisäksi hedelmiä, lisäpatteri, tuuletin ja leluja. Sairaalassa käsidesipullot olivat yleisiä tutkituissa työtiloissa.

4.3.2 Lämpötila ja suhteellinen kosteus

Työtilojen lämpötilat ja suhteelliset kosteudet on esitetty kuvassa 15 (tarkat arvot mittaustuloksista liitteessä 4). Y-akselilla on lämpötila (°C) ja suhteellinen kosteus (%) sekä x-akselilla mittauskohteet. Kuvassa 15 on esitetty kaikki mittauskohteet (n=33), mittauskohteista 17 ensimmäistä on yliopistolta (tunnus Yo) ja loput (16) sairaalasta (tunnus KYS). Kuvasta 15 nähdään, että työtilojen lämpötilat vaihtelivat +21–27 °C välillä ja suhteellinen kosteus 16–45 % välillä. Lämpötilojen tai suhteellisten kosteuksien osalta yliopisto ja sairaala eivät juuri eronneet toisistaan. Mittaukset tehtiin kevään ja kesän aikana.

Kuva 15. Lämpötilat (°C) ja suhteelliset kosteudet (%) mittauskohteissa (n=33)

0

4.4 TVOC-pitoisuudet

Kuvassa 16 on esitetty TVOC-pitoisuudet (µg/m³) mittauskohteissa sekä yliopistolla että sairaalassa (numeeriset arvot liitteessä 6). Y-akselilla on TVOC-pitoisuudet (µg/m³) ja x-akselilla mittauskohteet (n=25). Osa sairaalamittausten tulosten analyyseistä epäonnistui, joten tulokset puuttuvat työtilojen KYS 7–14 osalta. Kuvasta 16 nähdään, että työpisteeltä ja poistopääte-elimeltä mitatut TVOC-pitoisuudet olivat alle 100 µg/m³. TVOC-pitoisuus oli seitsemässätoista (68 %) kohteessa poistopääte-elimestä mitattaessa suurempi kuin työpisteeltä mitattuna.

Kuva 16. TVOC-pitoisuudet (µg/m³) mittauskohteissa (n=25)

4.5 Yksittäisten VOC-yhdisteiden pitoisuudet 4.5.1 Työpistemittaukset

Yksittäisten VOC-yhdisteiden pitoisuudet (µg/m³) työpistemittauksista (n=27) on koottu liitteen 7 taulukkoon 13. Taulukon vasempaan laitaan on listattu VOC-yhdisteitä ryhmittäin ja ylhäällä taulukossa on ilmoitettu mittauskohde (Yo 1–19 yliopisto, KYS 1–16 sairaala).

Taulukosta nähdään, että työpisteestä mitatut VOC-pitoisuudet olivat pieniä sekä yliopistolla että sairaalassa. Yleensä VOC-pitoisuudet olivat alle 10 µg/m³ ja usein alle 5 µg/m³. Ainoastaan nonanaalin, etanolin ja bentsoehapon kohdalla VOC-pitoisuudet nousivat muutamissa mittauskohteissa yli 10 µg/m³.

0 20 40 60 80 100 120

Yo 1 Yo 2 Yo 3 Yo 4 Yo 5 Yo 6 Yo 7 Yo 8 Yo 9 Yo 10 Yo 11 Yo 12 Yo 13 Yo 14 Yo 15 Yo 16 Yo 17 KYS 1 KYS 2 KYS 3 KYS 4 KYS 5 KYS 6 KYS 15 KYS 16

TVOC-pitoisuus (µg/m³)

Mittauskohde

Työpistemittaukset Poistomittaukset

4.5.2 Poistopääte-elin mittaukset

Poistopääte-elimestä mitattujen yksittäisten VOC-yhdisteiden pitoisuudet (µg/m³) (n=27) on esitetty liitteen 8 taulukossa 14. Taulukon vasempaan laitaan on listattu VOC-yhdisteitä ryhmittäin ja ylhäällä taulukossa on ilmoitettu mittauskohde (Yo 1–19 yliopisto, KYS 1–16 sairaala).VOC-pitoisuudet olivat kaikissa kohteissa matalia, yleensä alle 10 µg/m³ ja usein jopa alle 5 µg/m³. Pitoisuudet nousivat yli 10 µg/m³ dekanaalin, butanolin, 2-etyyli-1-heksanolin, etanolin, bentsoehapon, dekametyylisyklopentasiloksaanin sekä TXIB:n (2,2,4-trimetyyli-1,3-pentaanidioli diisobutyraatti) kohdalla muutamissa yksittäisissä mittauskohteissa.

4.6 Ilmamäärät

4.6.1 Kaikki mittauskohteet

Kuvassa 17 on esitetty kaikkien tutkittujen työtilojen ilmamäärät (l/s) sekä ilmanvaihtokertoimet (1/h) (numeeriset arvot liitteessä 6). Yliopiston ja sairaalan tulokset on esitetty erikseen kuvissa 18 ja 19. Y-akselilla on ilmamäärät (l/s) ja ilmanvaihtokertoimet (1/h) sekä x-akselilla mittauskohteet. Ensimmäiset mittauskohteet ovat yliopistolta (tunnus Yo) ja loput sairaalasta (tunnus KYS). Kaikissa mittauskohteissa ei ilmamääriä voitu mitata hankalassa paikassa olevien pääte-elinten takia, joten mittauskohteiden lukumäärä on 30.

Kohteista, joista ilmamääriä ei voitu mitata, ilmoitettiin ilmamäärien suunnitteluarvot, jos ne olivat saatavilla. Sekä yliopistolla että sairaalassa työtilojen tulo- ja poistoilmamäärät vaihtelivat suuresti. Myös työtilojen ilmanvaihtokertoimet vaihtelivat (1,3–8,2 1/h).

Kuva 17. Tulo- ja poistoilmamäärät (l/s) sekä ilmanvaihtokertoimet (1/h) (n=30) 4.6.2 Yliopisto

Kuvassa 18 on esitetty yliopiston ilmamäärät (l/s) ja ilmanvaihtokertoimet (1/h) (numeeriset arvot liitteessä 6) (n=15). Y-akselilla on ilmamäärät (l/s) ja ilmanvaihtokerroin (1/h) ja x-akselilla mittauskohteet. Mittauskohteissa Yo 13–17 ilmamääriä ei voitu mitata (kuvassa on ilmoitettu suunnitteluarvot). Yliopistolla useissa työtiloissa tulo- ja poistoilmamäärät olivat epätasapainossa. Tutkittujen työtilojen ilmanvaihtokertoimet vaihtelivat 1,5–5,0 1/h välillä.

Kuva 18. Tulo- ja poistoilmamäärät (l/s) sekä ilmanvaihtokertoimet (1/h): yliopisto (n=15)

0

4.6.3 Sairaala

Kuvassa 19 on esitetty sairaalan ilmamäärät (l/s) ja ilmanvaihtokertoimet (1/h) (numeeriset arvot liitteessä 6) (n=15). Y-akselilla on ilmamäärät (l/s) ja ilmanvaihtokerroin (1/h) ja x-akselilla mittauskohteet. Sairaalassa useissa työtiloissa tulo- ja poistoilmamäärät olivat epätasapainossa. Ainoastaan työtiloissa KYS 10 ja KYS 12 tulo- ja poistoilmamäärät olivat tasapainossa. Tutkittujen työtilojen ilmanvaihtokertoimet vaihtelivat 1,3–8,2 1/h välillä.

Kuva 19. Tulo- ja poistoilmamäärät (l/s) sekä ilmanvaihtokertoimet (1/h): sairaala (n=15)

0 1 2 3 4 5 6 7 8 9

0 20 40 60 80 100 120

KYS 1 KYS 2 KYS 3 KYS 4 KYS 5 KYS 6 KYS 7 KYS 8 KYS 9 KYS 10 KYS 11 KYS 12 KYS 13 KYS 14 KYS 15

Ilmanvaihtokerroin (1/h)

Ilmamäärä (l/s)

Mittauskohde Tuloilmamäärä

Poistoilmamäärä Ilmanvaihtokerroin

5. TULOSTEN TARKASTELU

5.1 Taustatietoja ja aikaisempi altistuminen

Tutkimukseen osallistui 35 henkilöä, joista miehiä oli vain kaksi. Huomioitavaa on, että tällaisiin kyselytutkimuksiin haluavat vastata innokkaimmin henkilöt, joita ko. asia koskee, joilla on oireita ylipäänsä ja jotka ovat tietoisia asiasta (Palmquist ym. 2014).

Sisäilmastokyselyn mukaan aikaisemmista sairauksista yleisin oli heinänuha tai muu allerginen nuha, myös astmaa ja maitorupea tai taiveihottumaa esiintyi jonkin verran (Taulukko 4). Reijula ja Sundman-Digert (2004) havaitsivat, että allergiset henkilöt raportoivat työympäristön ongelmista ja työhön liittyvistä oireista useammin kuin ei-allergiset henkilöt. Haastatteluissa selvisi, että yli puolet (52 %) työskenteli työtilassa yksin ja että suurin osa (85 %) haastateltavista ei käsitellyt työssään kemikaaleja (Taulukko 5). Tutkituista työtiloista suurin osa siivottiin kerran viikossa; joitakin työtiloja useammin. Sairaalassa siivottiin useammin kuin yliopistolla. Yli puolet (59 %) haastateltavista raportoi altistuneensa aikaisemmin homeelle joko kotona tai työpaikalla (Taulukko 6). Valtaosa (70 %) haastateltavista kertoi työtilassa tai kiinteistössä esiintyvän home- tai kosteusvaurioita. Suurin osa (78 %) haastateltavista ei ollut vaihtanut työtilaa kertaakaan, mutta osa näistä henkilöistä työskenteli välillä muissa työtiloissa tai oli kiertävässä työssä.

5.2 Työn sisältö, työjärjestelyt ja stressi

Suurin osa (86 %) sisäilmastokyselyyn vastanneista koki työtehtävänsä usein kiinnostaviksi (Kuva 3). Yli puolet (63 %) vastaajista oli sitä mieltä, että töitä oli toisinaan liikaa. Vastaajista noin puolet (46 %) pystyi usein vaikuttamaan työhönsä. Yliopistolla koettiin töitä olevan useimmin liikaa kuin sairaalassa, mutta sairaalassa vaikutusmahdollisuudet työhön koettiin usein paremmiksi (Kuvat 4 ja 5). Lahtisen ym. (2004) tutkimuksen mukaan, jos työ koettiin ei milloinkaan kiinnostavaksi, työtaakka oli liian suuri tai jos vaikutusmahdollisuudet työhön olivat vähäiset, raportoitiin merkittävästi enemmän sisäilmaan ja työympäristöön liittyviä valituksia sekä sisäilman aiheuttamia oireita. Työskentelyolosuhteisiin vaikuttamisen mahdollisuuden on todettu vaikuttavan merkittävästi työkyvyn ylläpitoon (Lahtinen ym.

2004).

Sisäilmastokyselyyn vastaajista kolmasosa (37 %) koki vain vähän stressiä (Kuva 6).

Yhdeksän prosenttia vastaajista koki sitä erittäin paljon. Yliopistolla koettiin enemmän stressiä verrattuna sairaalaan. Yliopistolla stressin määrä on voinut vaikuttaa työympäristön

aiheuttamaan oireiluun, sillä tutkimuksissa on todettu, että stressi voi tehdä ihmisestä herkemmän ympäristön altisteille (Bluyssen ym. 2016, Sainio ja Karvala 2017). Haastatteluun osallistujista suurin osa (82 %) koki sisäilmaan liittämiensä oireiden heikentävän työkykyä (Taulukko 7). Noin puolet sanoi oireilun kuormittavan kohtalaisesti (48 %) tai paljon (30 %).

Osa haastateltavista oli siirretty uuteen työpisteeseen, jossa oireilu ja kuormittuminen vähenivät merkittävästi. Yli puolet (59 %) haastateltavista kertoi selviytyvänsä nykyisessä työssään jatkossa normaalisti, vain muutama (15 %) sanoi, ettei pysty. Lahtisen ym. (2004) mukaan työn kuormittavuudella on yhteys havaittujen sisäilmaongelmien tai sisäilmaan liittyneiden valitusten välillä. Kuormittuneisuus oireilusta tai huonoksi koetusta sisäilmasta lisää ihmisen herkkyyttä ympäristön altisteita kohtaan (Sainio ja Karvala 2017).

Sisäilmastokyselyn mukaan yli puolet (63 %) vastaajista koki saavansa työtovereiden tukea ja apua usein (Kuva 3). Sairaalassa saatiin työtovereiden tukea ja apua enemmän kuin yliopistolla. Myös haastattelujen mukaan 70 % haastatelluista kertoi saavansa tukea muilta henkilöiltä oireilun aiheuttamaan kuormitukseen (Taulukko 7). Vain muutama haastateltava (30 %) koki, ettei saa tai tarvitse lainkaan muiden tukea. Kaikkien haastateltavien työyhteisö oli tietoinen haastateltavan oireilusta työpaikalla ja noin puolet (48 %) kertoi työyhteisön huomioivan häntä. Lahtisen ym. (2004) havaitsivat, että sosiaalisen tuen puute oli yhteydessä valitusten (kuten pölyisyys, veto ja epämiellyttävät hajut) sekä oireiden (kuten väsymys, päänsärky sekä silmä-, nenä- ja iho-oireet) määrään.

Pääasiassa tutkimukseen osallistujat kokivat työnsä kiinnostavaksi ja työhön vaikutusmahdollisuutensa hyviksi. Osallistujat kokivat stressiä jonkin verran. Osa koki sisäilmaan liittämiensä oireiden heikentävän työkykyä, mutta uskoi silti selviytyvänsä nykyisessä työssään jatkossa normaalisti. Suurin osa osallistujista sai työtovereilta tukea ja apua. Tässä tutkimuksessa ei verrattu psykososiaalisen työympäristön (esim. työn kuormituksen, työnkontrolloinnin ja sosiaalisen tuen puutteen) vaikutusta koettuihin sisäilmaan ja työympäristöön liittyviin valituksiin ja oireisiin, kuten aikaisemmissa tutkimuksissa on tehty. Jos osallistuja koki psykososiaalisen työympäristön huonoksi, on se saattanut vaikuttaa tutkimuksessa esiintulleisiin valituksiin ja oireisiin.

5.3 Työympäristö

Sisäilmastokyselyyn vastaajat raportoivat eniten tunkkaisesta, huonosta ilmasta (52 % yliopisto, 100 % sairaala), riittämättömästä ilmanvaihdosta (48 %, 86 %), kuivasta ilmasta (33

%, 57 %) sekä epämiellyttävistä hajuista (38 %, 36 %) (Kuva 7). Vastaavia tuloksia saatiin myös haastattelujen perusteella, sillä noin puolet (48 %) haastateltavista koki työtilan sisäilman laadun huonoksi, heikoksi tai vaihtelevaksi, sisäilman olevan tunkkaista ja raskasta (22 %), ikkunaa oli pidettävä auki (19 %) sekä että hajuja esiintyi (19 %) (Taulukko 6). Vain muutama haastateltava (15 %) koki, että sisäilman laatu oli hyvä. Haastattelujen mukaan sisäilman laatu koettiin yliopistolla paremmaksi kuin sairaalassa. Haastateltavista suurin osa (63 %) koki työtilan lämpöolosuhteet hyviksi ja sopiviksi, mutta joidenkin mielestä (7 %) ne olivat vaihtelevat. Tutkimukseen osallistujista suurin osa koki työtilan sisäilman laadun olevan huono. Huonon sisäilman laadun tiedetään voivan olevan syynä lukuisiin oireisiin rakennuksessa (Kostiainen 1995, Reijula 2008). Edellä mainitut työympäristön sisäilmastotekijät ovat yleisiä valituksia aiheuttavia sisäympäristön ongelmia, joita on todettu monissa muissakin tutkimuksissa (Taulukko 2) (Skyberg ym. 2003, Reijula ja Sundman-Digert 2004, Reijula 2008, Salonen 2009a, Hellgren ym. 2011). Esimerkiksi Reijulan ja Sundman-Digertin (2004) tutkimuksessa 34 % valitti tunkkaisesta ilmasta, 35 % kuivasta ilmasta ja 46 % epämiellyttävistä hajuista.

5.4 Oireista seuranneet elämäntapamuutokset sekä viestintä ja toimenpiteet

Yli puolet (59 %) haastateltavista oli tehnyt muutoksia henkilökohtaisessa elämässään oireilun takia (esim. hajusteettomien ja allergiatestattujen tuotteiden käyttö ja tiettyjen kauppojen välttäminen), mutta vain muutama haastateltava (15 %) oli tehnyt muutoksia sosiaalisessa elämässään oireilun takia (esim. julkisen liikenteen ja julkisten tilaisuuksien välttäminen). Haastateltavat olivat tehneet useita elämäntapamuutoksia, joista useat liittyvät välttämiskäyttäytymiseen ja voivat siten rajoittaa haastateltavan elämänpiiriä ja kaventaa sosiaalista elämää. Useissa aikaisemmissa tutkimuksissa altistavien tilanteiden välttämisen on nähty toimivan oireilua vähentävänä toimenpiteenä (Lipson 2001, Schwenk 2004, Shinohara ym. 2004, Skovbjerg ym. 2009, Hannuksela ja Haahtela 2011, Martini ym. 2013). On kuitenkin huomioitava, että välttäminen voi myös vahvistaa ja ylläpitää oireilua (Sainio ja Karvala 2017). Lisäksi altistumisen välttely saattaa rajoittaa oireilevan henkilön yhteyksiä muihin ihmisiin, pääsyä töihin ja harrastuksiin (Martini ym. 2013) sekä aiheuttaa työ- ja taloudellisia ongelmia ja elämän kapeutumista (Lipson 2001, Bell ja Baldwin 2013).

Sosiaalisen elämän vähetessä oireileva henkilö voi menettää ystäviä (Skovbjerg ym. 2009).

Tukihenkilöiden olemassaolo on tärkeää monikemikaaliherkälle, jotta vältetään esimerkiksi krooninen masennus (Lipson 2001).

Haastateltavat kertoivat työympäristön aiheuttamasta oireilusta esimiehelle, työterveyshuoltoon, työsuojeluun, työkavereille sekä kiinteistöstä vastaavalle taholle.

Tilanteen selvittämiseen ryhtymisaika vaihteli päivistä vuosiin. Yli puolet (52 %) haastateltavista oli sitä mieltä, ettei ollut saanut tarpeeksi tietoa toimenpiteistä, joita oli tehty työtilassa. Sairaalassa tiedotus koettiin puutteellisemmaksi kuin yliopistolla. Haastateltavien mukaan valituksiin ja/tai oireiluun suhtauduttiin vaihtelevasti, molempia ääripäitä esiintyi.

5.5 Oireet ja niitä aiheuttaneet hajut ja kemikaalit

Sisäilmastokyselyyn vastaajilla yleisimmin esiintyviä oireita olivat käheys ja kurkun kuivuus (63 %), nenän ärtyminen (57 %), väsymys (51 %), silmien ärtyminen (49 %) sekä raskaalta tuntuva pää (37 %) (Kuva 8). Yliopistolla merkittävimmin työhön liittyvä oire oli nenän ärtyminen (Kuva 9) ja sairaalassa väsymys, käheys ja kurkun kuivuus sekä nenän ärtyminen koettiin liittyvän merkittävimmin työhön (Kuva 10). Vastaavanlaisia oireita raportoitiin myös haastatteluissa, jossa eniten raportoitiin hengitystieoireista (74 %), silmäoireista (70 %), väsymyksestä (67 %), päänsärystä (52 %) ja iho-oireista (41 %) (Kuva 11). Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu samoja oireita (Winder 2002, Shinohara ym. 2004, Gibson ja Lindberg 2007, Bell ja Baldwin 2013). Huomioitavaa on, että samoja oireita esiintyy sekä monikemikaaliherkillä henkilöillä sekä muuten sisäilmasta oireilevilla, sillä esimerkiksi hengitystieoireet, päänsärky, väsymys sekä nenäoireet ovat sisäilman aiheuttamia oireita (Berg ym. 2008, Salonen ym. 2009d). Psykososiaaliset tekijät (esim. työn kuormitus, työnkontrolloinnin ja sosiaalisen tuen puute) voivat lisätä työpaikan sisäilmaongelmasta johtuvia valituksia ja oireita (Lahtinen ym. 2004).

Haastattelluista suurin osa (66 %) sai oireita heti työtilaan saavuttaessa (Taulukko 8).

Työtilasta poistuttaessa haastateltavista yli puolen (59 %) oireet hävisivät muutaman tunnin kuluessa tai illan aikana. Yleisesti oireiden koettiin helpottavan vapaa-ajalla. Yliopistolla oireilu oli pysynyt ennallaan, mutta sairaalassa oireilun koettiin lisääntyneen viimeisen vuoden aikana. Sisäilmaa oireiden syyksi sai epäilemään muun muassa oireiden ilmaantuvuus vain töissä, muiden työntekijöiden samankaltainen oireilu sekä tiedossa olevat rakennuksen ongelmat. Haastateltavien mukaan eniten oireita tai epämiellyttäviä reaktioita aiheuttivat ihmisten käyttämät hajusteet ja deodorantit (63 %), pakokaasut (56 %) sekä pesuaineet (48 %) (Kuva 12). Haastateltavista 36 % oireili kaikille kuvassa 12 esitetyille tekijöille. Muun muassa aikaisemmat sairaudet ovat voineet vaikuttaa osallistujien herkistymiseen.

5.6 Tehdyt sekä toivotut toimenpiteet

Haastatelluista 70 % kertoi, että heidän työtilassaan oli tehty toimenpiteitä oireilun vähentämiseksi. Eniten oireilua vähentäviä toimenpiteitä olivat remontti (56 %), työtilasta poistuminen ja/tai työn tauottaminen (52 %), IV-huolto (44 %), ikkunan ja/tai oven aukaisumahdollisuus (44 %), lääkitys (37 %) sekä siivoaminen (33 %) (Kuva 13). On osoitettu, että kerran viikossa tapahtuva lattioiden imurointi lisäsi yleisten oireiden riskiä 47

% verrattuna 2–4 kertaa viikossa tapahtuvaan imurointiin (Skyberg ym. 2003). Vaikka edellä mainittujen toimenpiteiden oli havaittu vähentävän oireilua työtilassa, raportoivat haastateltavat kuitenkin, ettei IV-huollosta (30 %), remontista (19 %), siivouksesta (15 %), ilmanvaihdon sulkemisesta yöksi ja viikonlopuksi (4 %) tai kosmeettisista korjauksista (4 %) ollut apua oireilun vähentämisessä. Yliopiston ja sairaalan välillä erot olivat pieniä, mutta yliopistolla siivous ja sairaalassa remontti ja IV-huolto koettiin yleisimmiksi ei auttaneiksi toimenpiteiksi.

Haastateltavilla oli useita toiveita, jotka voisivat heidän arvionsa mukaan auttaa oireilun vähenemisessä työtilassa. Näitä toimenpiteitä olivat työtilan vaihtaminen (41 %), tarvittavien tutkimusten ja korjaavien toimenpiteiden tekeminen (30 %), IV-huolto (22 %), ilmanvaihdon kuntoon laittaminen (11 %) sekä se, että ilmanvaihto olisi koko ajan päällä (11 %) (Kuva 14).

Lisäksi toivottiin muun muassa kunnollista siivousta hajusteettomilla puhdistusaineilla, kokolattiamattojen poistoa, tiedonkulun parantamista, remonttia, kannellisia roska-astioita, oireetonta työympäristöä sekä ikkunoiden aukaisumahdollisuutta. On havaittu, että avattavan ikkunan omaavissa rakennuksissa työskentelevät saivat vähemmän työympäristön aiheuttamia oireita kuin muissa rakennuksissa työskentelevät (Bluyssen ym. 2016).

Mikäli sisäilman laatua heikentävät tekijät on kartoitettu luotettavasti, voidaan näiden ongelmakohtien oikein tehdyn korjauksen olettaa ratkaisevan rakennuksen sisäilmaongelmat.

Korjausten onnistumisen seuranta perustuu (teknisestä näkökulmasta) purku- ja korjaustyön huolelliseen suunnitteluun, töiden suunnitelmien mukaiseen toteutukseen ja toteutuksen valvontaan. Toteutuksen arvioinnissa käytetään soveltuvia laadunvarmistusmenettelyjä, ja lisäksi korjaustyöt katselmoidaan ja dokumentoidaan vaiheittain. Tarvittavien korjaavien toimenpiteiden päätyttyä korjausten onnistumista voidaan selvittää uudelleen sisäilmastokyselyn ja sisäilmamittausten avulla. Kyselyt ja mittaukset on pääsääntöisesti suositeltavaa toteuttaa samana vuodenaikana kuin korjausta edeltäneet selvitykset (tulosten vertailukelpoisuus). (Ympäristöministeriö 2016.)

5.7 Lämpötila ja suhteellinen kosteus

Tutkittujen työtilojen lämpötilat vaihtelivat +21–27 °C välillä (Kuva 15). Lämpötila on tärkeä sisäilman viihtyvyys- ja terveellisyystekijä, ja tyypillisesti miellyttävin sisälämpötila on kesällä + 25 °C ja talvella + 21 °C (Sisäilmastoluokitus 2008). Sisäilman korkea lämpötila aiheuttaa tunkkaisen ilman ja ilmamäärän riittämättömyyden tunnetta. Koneellisessa tuloilmanvaihtojärjestelmässä liian korkea tuloilman lämpötila heikentää tuloilman sekoittumista ja jakautumista huonetilaan, mikä osaltaan antaa vaikutelman ilmamäärän riittämättömyydestä. (Ympäristöministeriö 2016.)

Tutkituissa työtiloissa ilman suhteelliset kosteudet olivat 16–45 % (Kuva 15). Osa mittauksista tehtiin keväällä, jolloin ilman kosteus on alhainen. Asuntojen sisäilman kosteudet ovat kesällä tyypillisesti 20–60 % ja talviaikaan usein alle 20 %. Sisäilman suhteellinen kosteus määräytyy suurimmaksi osaksi ulkoilman kosteuden mukaan, kun rakennuksessa ei ole kosteutusta, ilmastointia tai jäähdytystä. Materiaalien kemialliset emissiot ovat ilman kosteudesta ja lämpötilasta riippuvaisia, minkä takia esimerkiksi sisäilman VOC-pitoisuudet ovat kesäaikana korkeampia kuin talviaikaan. (Ympäristöministeriö 2016.) Talvella ja keväällä (lämmityskauden aikana) sisäilman suhteellinen kosteus on alhainen, jolloin ilma sisällä on kuivaa (Sandberg 2014). Kuiva huoneilma voi jo itsessään aiheuttaa tiloissa oleskeleville ihon ja limakalvojen ärsytysoireita sekä herkistää muiden sisäilman epäpuhtauksien vaikutuksille (Sandberg 2014, Ympäristöministeriö 2016). Alhainen suhteellinen kosteus sisäilmassa on voinut vaikuttaa sisäilmastokyselyn ja haastattelujen tuloksiin, sillä mittaukset tehtiin kevään ja kesän aikana.

5.8 VOC-yhdisteet

Työtilojen TVOC-pitoisuudet työpiste- ja poistomittauksissa olivat alle 100 µg/m³ (Kuva 16).

Työpiste- ja poistomittauksissa oli eroavaisuuksia verrattaessa saman työtilan työpiste- ja poistomittaustuloksia. TVOC-pitoisuudet olivat seitsemässätoista kohteessa poistomittauksissa suurempia kuin työpistemittauksissa. Työpisteeltä sekä poistopääte-elimestä mitatut yksittäisten VOC-yhdisteiden pitoisuudet olivat pääasiassa alle 10 µg/m³ ja usein jopa alle 5 µg/m³ (Liitteet 7 ja 8). Vain muutamissa yksittäisissä tapauksissa VOC-pitoisuudet olivat yli 10 µg/m³. Poistomittausten VOC-pitoisuudet olivat suurempia kuin työpistemittausten. Poistomittauksissa esiintyi myös enemmän erilaisia yhdisteitä

työpistemittauksiin verrattuna. Materiaalikartoituksen perusteella tutkittavissa työtiloissa ei ollut mitään erityistä, mikä olisi voinut nostaa VOC-pitoisuuksia (Liite 5).

Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (545/2015) mukaan TVOC-pitoisuuden toimenpideraja huoneilmassa on 400 µg/m³ (tolueenivasteella laskettuna). Salosen ym.

(2009c) tutkimuksessa ehdotetaan toimistoympäristön TVOC-pitoisuuden viitearvoksi 250 µg/m³. Edellä esitettyjä viitearvoja voidaan käyttää sisäilman epätavanomaisen lähteen havaitsemissa, muttei terveysriskin arvioimisessa, sillä TVOC-pitoisuudelle ei ole olemassa terveysperusteita viitearvoa (Salonen ym. 2011). Vastaavasti STM:n asetuksen (545/2015) mukaan yksittäisen VOC-yhdisteen pitoisuuden toimenpideraja huoneilmassa on 50 µg/m³ (tolueenivasteella laskettuna) (omat toimenpiderajat TXIB:lle ja 2-etyyli-1-heksanolille 10 µg/m³ sekä styreenille 40 µg/m³). Salonen ym. (2009c) ehdottavat tutkimuksensa tuloksiin perustuen kuitenkin, että yksittäisen VOC-yhdisteen pitoisuuden tulisi olla alle 7 µg/m³. Tässä tutkimuksessa saadut TVOC-pitoisuudet ja yksittäisten VOC-yhdisteiden pitoisuudet olivat suurimmaksi osaksi alle edellä mainittujen toimenpiderajojen sekä viitearvojen. Ainoastaan yksittäisissä mittauskohteissa 2-etyyli-1-heksanolin ja TXIB:n pitoisuudet ylittivät toimenpiderajan sekä viitearvon. Sisäilmaan 2-etyyli-1-heksanolia voi vapautua muun muassa PVC-muovimattojen pehmittimien ja liimojen hajoamisen seurauksena, mutta myös vaurioitumattomista PVC-materiaaleista, kun taas TXIB:ia voi vapautua maaleista (Valvira 2016).

Vaikka VOC-pitoisuudet jäivät alle annettujen toimenpiderajojen, VOC-yhdisteistä voi silti aiheutua terveyshaittaa mitatuissa pitoisuuksissa (Valvira 2016), sillä monikemikaaliherkille henkilöille herkkyysoireita kehittyy jo ohje-arvoja pienemmillä pitoisuuksilla (Shinohara ym.

Vaikka VOC-pitoisuudet jäivät alle annettujen toimenpiderajojen, VOC-yhdisteistä voi silti aiheutua terveyshaittaa mitatuissa pitoisuuksissa (Valvira 2016), sillä monikemikaaliherkille henkilöille herkkyysoireita kehittyy jo ohje-arvoja pienemmillä pitoisuuksilla (Shinohara ym.

In document Monikemikaaliherkkyys ja sisäilmaoireet toimistoympäristössä : oireilu ja sen hallinta (sivua 44-0)