Vähitellen kaikki
toiminnat
urheilussasiirtyivät yhä enemmän urhei-lussa MU:n osalle, josta tuli pääasiallisin talon käyttäjä.1950-luvun alussa tehtiin esitys talon luovuttamiseksi MU:lle, joka tässä vaiheessa toiminnallisesti oli pitäjän laajuinen. Kirjeen lähettäjinä
olivat
kuntalaiset. Aloite olilähtenyt eri tahoilta, lähinnä MU:n sisäpii-ristä, osastojen voimistuneesta halusta päästä talon omistajaksi. Mu-kaan kirjelmän allekirjoittajiksi oli hankittu vaikutusvaltaisia henkilöi-tä. Jotta todella vastaisuudessakin Mäntsälän Seurojentalo tunnettaisiin pitäjän yhteiseksi taloksi ja kyläosastojen vastuulla toimivaksi, esitänseuraavassakirjelmän allekirjoittajineen:
"V. ja U.seura Mäntsälän Veli r.y.
V. ja U.seura Hirvihaaran Versor.y.
Kun Mäntsälänsuojeluskunta vuonna 1926 rakennutti suojeluskunta-talon muodostui rakennushankkeesta koko kunnan asujamiston yhtei-nen. Talon rakentamiseen osallistui tavalla tai toisella huomattavan suuri osa kunnan asukkaista. Tarvittavapuutavara
saatiin
keräyksellä koko kunnan alueelta ja sen kuljetus tapahtui suurelta osalta talojen toimesta. Kun talo sitten valmistui, juhlittiin sitä yhteisenä aikaansaan-noksena. Jälkeenkinpäin on suuri osa kunnan asujamistosta pitänyt ta-loayhteisenä omaisuutena, vaikka semuodollisesti olikin
suojeluskun-nan nimissä.174
MäntsälänSeurojentalo 1985.
Kun suojeluskunta sitten vuonna 1944lakkautettiin, lahjoitti se talon
silloisille
V. ja U.seura Mäntsälän Veljelle ja V. ja U.seura Hirvihaaran Versolle yhteisesti, koska silloin ei ollut olemassa suojeluskunnanta-paista, koko kunnan alueen käsittävää yhteistä järjestöä, jolle talo olisi voitu luovuttaa. Kun silloisessa pakkotilanteessa ei voitu löytää
parem-paakaanratkaisua, eikä taloa myöskään haluttu jättäävaltiolle,tehtiin päätöstalon luovuttamisestayllämainituille seuroille. Jos silloin olisi ol-lut olemassa jokuvoimakas, koko kunnan alueen käsittävä yhteisö, oli-si taloepäilemättä annettu
sille.
Talon luovutuksen jälkeenovat monet kunnan eri puolilla asuvat henkilöt viime vuosina ikäväkseenhavainneet, että entinen suojeluskun-tatalo ei enää ole sellainen yhteinen talo, jollaiseksi se rakennettaessa oli tarkoitettu. Kahden pienenkyläseuran hallussa ei talo enää samalla ta-vallapalvele yhteisiä etuja ja tarkoitusperiä kuin ennen. Kun olosuhteet nyttemmin ovat oleellisesti muuttuneet lahjoituksen teon hetkestä, ja kun nyt on olemassa sellainen yhteisö, joka todella edustaa koko kun-nan aluetta ja asujamistoa nimittäin Mäntsälän Urheilijat r.y. ei enää ole estettä talon saattamiseksi entisessä laajuudessaan koko kun-nan yhteiseksi omaisuudeksi.
Edellä
sanottuunviitaten
meallekirjoittaneet, joiden joukossa on lu-kuisasti suojeluskuntatalon rakentamiseen osallistuneita kuntalaisia, haluammenytseuroille tuoda julki kuntalaisten yhteisen vakavantoivo-175 muksen, että seurat, jotka itseovattalon lahjanasaaneet, nyt vuoros-taan lahjoittaisivat sen Mäntsälän Urheilijat
r.y:
lie, joka ripeästi on muodostunut todella koko kunnan käsittäväksi suurseuraksi.Mäntsälässä, maaliskuussa 1959.
Allekirjoittajina 106 mäntsäläläistä vaikutusvaltaista henkilöä eri puo-lilta pitäjää.
Talo siirtyi MU:lle.
Veli luovutti talo-osuutensa 16.5.-51. "Päätettiinyksimielisesti lah-joittaa Mäntsälän Urheilijat r.y:lle yhdistyksen omistama osuus Mänt-sälän kunnan, Mäntsälän kylässä olevasta Suojeluskunta nimisestä ti-lasta RN: 11:87 siihen kuuluvine irtaimistoineen, sillä ehdolla, että Mäntsälän Urheilijat r.y. ottaa vastatakseen tilaan kiinnitetystä
lainas-ta”. "Piano
jaurheiluvälineet
jäävät edelleen yhdistyksen omaisuudek-si.”Versolla oli seuraavat ehdot: MU ottaa vastatakseen kiinnelainan.
MU saa kaiken irtaimen omaisuuden sekä Veli lahjoittaa Lotta-Svärdiltä lahjoituksena saamansa pianon sekäkeittiökaluston, sekä kol-me iltaa taloa käyttöönsä vuodessa ilman korvausta.
Ehdot saivat aikaan sen, että L-S yhdistykseltä saadut omaisuudet olivat kiistakapulana, vaikka ne olivat erillisenä luovutettu vain Veljel-le. Kärpäsestä syntyi hetkessä härkänen. Verso ei luopunut talosta eh-dotta, vaikkalähetystö kuntalaisia valtuuston puheenjohtajan livari Si-pilän johdolla kävi taivuttelemassa Versoa.
Tästä eräänlaisesta arvovaltakysymykseksi muodostuneesta asiasta
soitti
MU:npuheenjohtaja Paavo Laine Verson puheenjohtajalle Johan Heleniukselle, ja mainitsi Verson menetelleen pikkumaisesti lahjoitus-kysymyksessä. Verson hallitus piti välittömästi kokouksen, jossa käsi-teltiin asia ja pöytäkirjan ainoasta pykälästä ilmenee koko asia:"Koska MäntsälänUrheilijat r.y:n puheenjohtaja herra Paavo Laine oli puhelimitse
ilmoittanut
V- ja U-seura Verso r.y:n puheenjohtajalle J.Heleniukselle, että Verso on toiminut erittäin pikkumaisesti asettaes-saan Mäntsälän Seurojentalon luovuttamisen ehdoksi V- ja U-seura Veljen pianonluovuttamisen, ja koska hän samallaesitti,että Verso toi-mii jasen asioita hoidetaan nykyisin siten,että onviisainta
lopettaa seu-ra heti,katsoi
johtokuntatämänarvovaltaiselta
taholta tulleeksi erittäin vakavaksi huomautukseksi japäätti, että seuran yleinen kokous on heti kutsuttava kokoon tarkistamaan toimintamuotoja sekä Mäntsälän Seu-rojentalon luovuttamisen ehtoja. Herra Paavo Laine päätettiin tämän pöytäkirjan otteella kohteliaimmin kutsua seuran yleiseen kokoukseen selostamaantarkemmin
mielipidettään ja on läsnäolonsa välttämätön seurojentaloasian lopulliseen päätökseen viemiseksi. V- ja U-seura Ver-son yleinen kokous päätettiin pitää 8.6.-51.”176
Yleisessä
kokouksessa
8.6.-51 Verso luopui osuudestaan taloon,lie-vensi
ehtojaan sen jälkeen kun MU:n puheenjohtaja oli perunut edellä mainittuja Versoon kohdistamiaan sanontoja. Kokouksen 4§ kuuluu:"Otettiin käsiteltäväksi kokouskutsussa mainittu kiinteistön lahjoitta-mista Mäntsälän Urheilijat r.yrlle koskeva asia ja päätettiin yksimieli-sestilahjoittaa Mäntsälän Urheilijat r.ydle yhdistyksen omistama osuus Mäntsälän kunnan Mäntsälänkylässä olevasta Suojeluskunta nimisestä tilasta RN 11:87 siihen kuuluvine irtaimistoineen, sillä ehdolla, että Mäntsälän Urheilijat r.y. ottaavastatakseen tilaan kiinnitetystä lainas-ta.
Lisäksi 5 §:
"Edelliseen
lahjoituspykälään liittyen V- jaU-seura Verso esittää vel-voittavassa hengessä vakaan toivomuksensa, että talo tulee aina vastai-suudessasäilymään sellaisen yhteisön tai yhteisöjenomistuksessa, jotka pyyteettömästi vapaata yhteiskuntaa rakentaen ja lujittaen pyrkivätedistämään
Mäntsälän pitäjänasukkaiden
parasta."MU:n hallituksen kokouksen pöytäkirjassa on luettavissa kiitos luo-vuttajille "miehekkäästä lahjoituksesta seuralle.”
(Kiistana osittain ollut piano tuhoutui "musiikkiin erikoistuneen”
nuorisojoukon ajan mukana repiessä koskettimen kerrallaan.)