Hirvihaaran Verso -nimi muutettiin: Voimistelu-ja Urheiluseura Ver- Ver-so, Mäntsälä
3. Monitoimihallin valmistumisen vaikutus Seurojentalon merkitykseen
208
urheilutilana ja sitä kautta MU-laisuuteen.
4.
Mäntsälän
kirkonkylän kaupungistuminen aiheuttaa kirkonkyläläis-ten erkanemista MU:n vaikutuspiiristä.” Kuten juuri ilmestyneessä suunnitteluvaliokunnan työryhmän J.Helenius, I. Mäkinen, P. Hartik-ka selkeälinjaisessa laajassasuunnitelmassa
(PTS) asioita selvitellään jajonka seura on hyväksynyt.
MU:nkaltainen, suuri pitäjäseura ei tule toimimaan ja kasvattamaan tehokkaasti seuranurheilijoita nykylaajuisena ilman päätoimisia henki-löitäja nykyistä yksituumaisempaaurheilutoimintaa,vastuuta jatyötä.
Mäntsälän Urheilijat on perinteitä omaava seura nuoresta iästään huolimatta ja sen säilyttäminen kehitettynä osastopohjaisena laaja-alaisena seurana on urheilun ja kuntamme rikkaus, jota kannattanee vaalia. Seuralla on pitkälti toistasataa suomenmestaruusmitalia, paljon kansainvälisiä suorituksia eri urheilulajeissa. Lähes sata mäntsäläläistä urheilijaa on yltänyt vaativaan piirin eri lajien parhaimman urheilijan kunniaan kaikki sarjat mukaan luettuina. Satamäärin ovat urheilijat tuoneet piirin kilpailuista mestaruuksia ja MU on ollut edustajiensa kautta henkilöinälaaja-alaisesti edustettuna urheilun eri sektoreilla or-ganisaation korkeinta tasoa myöten. MU;nlajisektorin ulkopuolisetkin urheilijat ovat menestyneet näkyvästi vuosittain valtakunnan- ja korke-ammankintasonkilpailuissa, joissasaavutetuttulokset ovat arvostettu-ja pitäjässä arvostettu-ja niiden osuus Mäntsälän nimelle MU:n lisäksi on merkit-tävä. Kunta arvostaa urheilutoimintaa, jakamalla mm. vuosittain
kai-kille
SM:nsaavuttaneille
juhlallisesti palkinnon. Aikoinaan ovat kym-menetesimerkilliset
urheilijat tai muutenkunnostautuneet saaneet vas-taanottaa ryhtipatsaan tai -palkinnon. Myös eri järjestöt ja yhteisöt ovat tukeneet ja tukevat seuran suorittamaa arvokasta nuorisotyötä.Jokainen urheilussa mukana ollut tai mukana olevatietää, että tässä historiikissa olevat urheilijoiden saavutukset eivät anna täysin oikeata kuvaa urheilijoista harjoittelun laajuudesta
saavutukseen
jatasostapii-rin tilastona olevaan tulokseen, jos sitä verrataan vastaavaantulokseen toisessa lajissa. Näin ollen usein esim. Kansallisissa tai laajemmissa
ki-soissa saavutettuja pistesijoja heikompi(7 —50), tulos on monin
verroin
kovempi ja suuremmantyön tulos, kuin esim. piirinmestaruus ja pitäisi näkyä tilastoissa mukana. Raja kuitenkin oli vedettävä ja sen linja kul-keeyleensä piirin tai SM-tason I—31 —3 (1 —6) sijoituksissa. Mahdollisuuk-sissani olisi ollut ottaa mukaan laajastikin tuloksia, mutta se olisi laa-jentanut tätä teosta moninkertaiseksi, johon toimikunta asetti rajat.Mäntsälässä
on ollut maalaispitäjäksi joka vuosikymmenellä nimek-käitäurheilijoita. Einari Anttilan omistaessa useitaSM:iä, SE:iä ja pari ME:täkin, oli pikapinkojana Ilmari Helle, jolla oli SE- ja SM-tuloksia.Eino Ranta pyöräili TUL:n ennätyksiä ja hiihdossa Alli Simovaara (Te-nilä) oli
1930-luvulla
kauan Suomen kärkipään naishiihtäjä. Naisista Ulla Taitto ja myöhemmin Raija Eerola ovatkorkeimmalle
ponkaisevia ja moukari lentää kärkipään sijoituksiin VAlanteelta.
Jorma Taitto ei edusta Mäntsäläläisseuraa,mutta paukuttelee kymmenittäin 1950-60lu-209 vun kieppeillä Suomen parhaimpia tuloksia. Seija Pöntinen korjaa SE lukemiaja edustaen maaotteluissa maatamme, ja voittaa 80 m:n
aidois-sauseita SM:ia samoihin aikoihin kuin Pertti Kärhä kaasuttelee erikuu-tioisilla nimeään
Suomen kärkeen ja Päijänteen ajonvoittoihin, Ilmari Kurkivuori edustaa Orvokki Ojalan (Mannisen) kanssa yleisurheilussa kunniakkaasti Mäntsälääja Suomea. Kurkivuori on 3000 esteiden taita-ja taita-ja O. Manninenotteluiden, 400 m:n ja aitojen hallitsija,mutta myös viesteissävoittaja. Sakari Peltomäki jaRauno Mattila juoksevatKurki-vuorenlisäksi maastoja tai viestejämitaleille asti.
Rauno Mattilan eri-koismatkoiltaan 1960-luvullatuomat mitalit muistamme, joita täyden-tää Ensio Tannisen hienot maratonjuoksut muiden matkojen lisäksi.Ensimmäistenvuosikymmenten pyöräilijöistä ei unohdeta Ailo Brunou-ta, maaottelu- ja maamme kärkipään pyöräilymiestä jamyöhempien ai-kojenuupumatontaseuramiestä. Hänen perinnettään on vaalinut Virta-set,Aalto ja
naisista
PirkkoWickström
lukemattomillakorkeatasoisilla
voitoillaan. Suunnistajatovatpitäneet voimakkaasti lippua korkeallaia
kovimpia tuloksia saavuttavat Kristiina Kujala, Päivi Saarinen, Aune Jalava, Orvokki Salonen monien muiden ohella.Ampuminen on perin-teisenä lajina hyvin edustettuna. Veteraaneista Sulo Lindberg on näky-vin, muttaloistavia
saavutuksia on Ritva Penttilällä mm. PM 14 SM on maaotteluedustajana ja suuri joukko erilaisten kilpailujen voittoja, Pe, SE jne. Yleisurheilussa alkaa näkyä MannisenOrvokin, lisäksi Seija-Liisa Laavi, jonka ura katkeaa lenkkireissulla auton kohtalokkaasti ruhjoessa urheilijaa, Pirjo Wahlsten. Ovaskantytöt, Pirkko Hannula tai nousevana Anu Vuorinen, jokasaavuttaa 13 SM-mitalia, on 7:ssä maaottelussa mukana ja 25 Pm ja usean Pe:n omistaja. Kaikki mainitut jamonettoisetovatedustustasollaesiintyviä sekä naisissa että tytöissä.Kaikkein selvimmin ja kirkkaimmin 1970-luvun urheilijajoukosta, joka ilmenee tarkoin kauden
tilastoista
toisaalla, erottuu Pekka Vasala kau-niin ylväästi juoksevamaileri ja joka tuo Mäntsälään pitäjän ensimmäi-senkultamitalin olympialaisista. Mäntsälän Seurojentalo oli juhlijoita täynnä ja henkilöt yhtä mieltä urheilun hienoudesta: voittajia työn oli tehnyt Vasala harva aavisti mitä voittoon oli vaadittu,rääkkiä ja henkisiä voimia!Vasala saa suuren määrän SM:ia, PE ja korkeimpiakin sijoituksia kun SE:iä hänsaavuttaa, onkäytetty maaottelu- ja Suomen edustaja, kuten maailman kärkeen lukeutuvalle urheilijalle lankeaa. Korjailee joukon piirin, Suomen, jopa Euroopassakin tilastolukuja.
Olympiatu-los
onkaikkien
aikojen paras suomalaisaika,mitä
olympialaisissa on saavutettu.Suunnistuksesta alkaa tulla SM:a ja muita mitaleja. Lajin urheilijat nostavat seuran Suomen parhaaksi ja pitkäksi aikaa kärkipäähän. Am-pujat ja etenkin ampumahiihtäjätTikkala, Halonen jauseattoiset nos-tavat muutamaksi vuodeksi MU:n urheilijoiden saavutukset kuvaruu-tuihin ja maailman huipulle. HiihtäjistäLassila, Eskelinen, Irmeli Nie-minen, Wallenius, Pasi Nieminen, Jarkko janaisista Kaija Jehkonen
ovatpiirin jopa Suomen kovan hiihtokärjentuntumassa. Ei sovi unoh-taanimekkäitäpyöräilijöitä. Myös joukkuelajien edustajat uurastavat,
muttatuloksiin pääsyähäiritsee mm. olosuhteet ja liian nopea pelaajien muutto. Näiden saavutukset ovatharrastajalleen hyviä jakannustavia,
muttatasoltaan aivan
toista
kuin em.saavutukset
ylimalkaisessa urhei-lukuvan läpileikkauksessa, jossa pakinanomaisesti tuodaan esiinmuu-tamin
nimin laajaurheilun sektori
MU-seuran toiminnassa.Urheilussa
menestyminen näkyy tilastoista laajasti. Siellä esiintyy huiput tai lupaavat kyvyt, mutta joiden urheilullinen toiminta tulee oi-keuksiinsa tai on vertailukelpoisempi jokenties
seuraavan 40-vuotistaipaleen jälkeen kirjoitetussahistoriikissa.
MU on
tutkinut
tosiasiat jaurheilullisen
tasonlasku on johtanut näi-den perusteella tehtyyn kriittiseen suunnitelmaan, jolla pyritään tosiasi-oiden pohjalta rakentamaan urheilua 400-vuotta täyttäneessä, mutta kasvavassa ja kehittyvässä sekä liikuntaystävällisessä ympäristössä, Mäntsälän kunnassa, johon Mäntsälän urheilijoilla on sanansa sanotta-vana ja merkittävä asema luotaessa sitä entistä viihtyisämmäksi elinym-päristöksi.MU on ollut urheilussa näkyvissä ja korkealla ja sinne sen tulee pyr-kiä japäästä unohtamatta kuntoilun tärkeyttä. Näihin
tavoitteisiin
se tulee pääsemään rakentavan yhteistyön myötä.MU:n puheenjohtajat
MU:nperustamiskokouksessavalittiin puheenjohtajaksiHalonen, jokatoimi varsinaises-ti MU:n ensimmäisenä puheenjohtajana. Varsinaisestipidetään nykyisen MU:n ensim-mäisenäpuheenjohtajana Paavo Lainetta.
MU:npuheenjohtajat:
Maanviljelijä Paavo Laine (15.6.1901—6.5.1967)
MU:n I. kunniajäsen, puh. joht.
1947-52.
Kauppias Urho Koivisto
(s.7.11.1915) puh. joht.1961—63.
Erittäin ansioitunut urheilujohtaja ja palkintotuomari/kouluttaja.
Kuulunut SVUL:n liittohallituk-seen, SUL:n liittovaltuustoon, tek-nilliseen ja järjestövaliokuntaan, SUL:n tilintarkastajiin. Lukuisia piirin johtotehtäviä.
Kauppias Niilo Larislo (30.9.1902—4.2.1965)
puh. joht. 1952—61,MU:n 2. kun-niajäsen (Veljen kunkun-niajäsen).
Talousneuvos Väinö Raitanen (12.8.1907—27.4.1977) puh. joht. 1964—65.
Helteen aikoina Veljentoiseksi pa-ras pikajuoksija.
Ylikonstaapeli, pitäjäneuvos Leo MaanviljelijäRauli Peltomäki
(s. 14.11.1927) Mikkonen
(s. 21.8.1912) puh. joht. 1974—75
puh. joht. 1966—74
Ansioitunuturheilija ja urheilujoh-taja. Antanut alkusysäyksen
kum-•liikuntatoiminnalle Mäntsälä—Lämna.
Kmmattiopettaja Erkki Suonpää Eläinlääkäri Pertti Hartikka
(s. 12.12.1932)
Puh. joht. 1975—77
puh. joht. 1977—78
213
Agrologi Asko Meski (s. 5.1.1939)
Maanviljelijä PaavoMäkelä
(s. 28.10.1921) puh. johl. 1978—1981 puh. joht. 1981—82
Agrologi KariRuponen (s.4.6.1939)
puh. joht. 1982
214