8.1.1 Identiteetin neuvottelu merkittävissä siirtymävaiheissa
Synnyinperheen etsiminen adoptoidun identiteetin neuvotteluna sai tässä tutki-muksessa erilaisia merkityksiä psykososiaalisen kehityksen eri vaiheissa sekä erilaisissa ihmissuhteisiin liittyvissä siirtymissä. Tutkimukseen osallistuneiden adoptoitujen kuvauksista välittyi, kuinka nuoruudessa etsiminen kohdistui eri-tyisesti synnyinvanhempien ulkonäköön sekä kiinnostukseen adoptioon johta-neita syitä kohtaan. Samalla, kun tulokset vahvistavat aiempia tutkimuksia (Ba-den ym., 2012; Docan-Morgan, 2014; Godon ym., 2014; Ruohio, 2016; Vashchenko, D’Aleo & Pinderhughes, 2012), tuo identiteetin neuvotteluteoria uutta ymmär-rystä aiempaan tietoon. Yhteyden ja kuulumisen tunne itselle tärkeisiin toisiin on keskeinen identiteetin perustarve (Swann & Bosson, 2008). Perheessä yhteys ja kuuluminen puolestaan liitetään vahvasti perheenjäsenten välisiin yhteisiin ul-konäön piirteisiin, joita pidetään kulttuurisina merkkeinä sukulaisuudesta (Becker, Butler & Nachtigall, 2005). Koska adoptoidut eivät jaa tätä kulttuurista merkkiä adoptiovanhempiensa kanssa, on mahdollista, että pohtimalla synnyin-vanhempiensa ulkonäköä adoptoidut samalla pohtivat ja arvioivat kuulumistaan niin synnyin- kuin adoptioperheisiinsä ja käsittelivät mahdollisia biologisen si-teen puuttumiseen liittyviä menetyksen tunteita.
Synnyinperheen etsiminen lapsuudessa ja nuoruudessa ilmeni myös erilai-sina synnyinperheeseen liittyvinä huolina sekä syyllisyyden tunteina. Tällaisista tunteista kertoivat erityisesti ne haastateltavat, joilla oli muistikuvia elämästä synnyinperheessä. Tunteet voivat selittyä sillä, että tutkittavat kokivat yhä
yh-57 teyttä synnyinperheisiinsä ja sen vuoksi myös lojaliteettiristiriitaa. Lojaliteettiris-tiriitojen on havaittu olevan yleistä erityisesti sijoitetuilla lapsilla, jotka asuvat sijaisperheissä mutta säilyttävät yhteyden synnyinperheisiinsä (Dansey, John &
Shbero, 2018). Koska identiteettineuvottelun eräänä pyrkimyksenä on sovittaa yhteen ristiriitaisia käsityksiä itsestä (Snyder & Klein, 2005), on mahdollista, että syyllisyyden ja huolen tunteet toimivat adoptoiduilla keinoina käsitellä niin syn-nyinperheeseen liittyvää lojaalisuuden ristiriitaa kuin adoptioon liittyviä mene-tyksen kokemuksia. Adoptoitujen kokemien lojaliteettiristiriitojen tunnistami-nen on tärkeää, sillä tutkimuksissa lojaliteettiristiriitojen on havaittu olevan yh-teydessä lasten heikompaan sopeutumiseen sijaisperheissä sekä erilaisiin emo-tionaalisiin ongelmiin (Linares, Rhodes & Montalto, 2010).
Haastateltujen adoptoitujen kuvauksissa erilaiset kontekstuaaliset siirty-mät, kuten opintoihin, työhön ja asumiseen liittyvät muutokset aktivoivat adop-toitujen identiteetin neuvottelun. Erityisesti uusissa sosiaalisissa vuorovaikutus-tilanteissa adoptoidut usein haastettiin neuvottelemaan suhteitaan synnyinper-heisiinsä ja adoptiopersynnyinper-heisiinsä sekä avautumaan kokemuksistaan adoptoituna.
Tutkimuksen kyselyaineiston mukaan ympäristön kysymykset ja kommentit adoptiosta, synnyinalkuperästä sekä synnyinperheestä olivat tyypillisimpiä adoptoitujen kohtaamia toiseuttamisen kokemuksia. Tämänkaltainen henkilö-kohtaisten, jopa arkaluontoisten kokemusten jakamiseen haastaminen viittaa diskurssivelvollisuuteen, joka ilmaisee sen, miten perhesuhteiden ei-normatiivi-suus haastaa adoptoidut neuvottelemaan identiteettiään niin ympäristölle kuin itselleenkin (Galvin, 2006). Diskurssivelvollisuus näyttäisi olevan sukua adoptio-mikroaggressioille, joilla viitataan stigmatisoiviin asenteisiin ja puhetapoihin, joita adoptoidut ei-normatiivisten perhesuhteidensa vuoksi usein kohtaavat (Garber & Grotevant, 2015; Koskinen, 2014). Näitä diskurssivelvollisuuden ja stigmatisoinnin kokemuksia vasten synnyinperheen etsiminen voi näyttäytyä identiteetin neuvottelukeinona, jonka avulla adoptoidut pyrkivät saavutta-maan ”normaaliuden” niin omissa kuin ympäristön silmissä (Baden & O'Leary Wiley, 2007; March, 1995).
Haastatteluihin osallistuneiden adoptoitujen kuvauksissa parisuhde ja van-hemmuus ilmenivät ihmissuhteisiin liittyvinä siirtyminä, jotka aktivoivat adop-toitujen identiteetin neuvottelun. Sen lisäksi, että tulokset saavat tukea aiemmista tutkimuksista (Grotevant, 1997; Rosnati & Ferrari, 2015), tämä tutkimus lisäsi ymmärrystä aiheesta tuomalla esiin sen, millaisin eri tavoin parisuhde ja van-hemmuus voivat aktivoida synnyinperheen etsimisen. Ensinnäkin joidenkin adoptoitujen kuvauksista ilmeni, että parisuhde ja vanhemmuus aktivoivat adoptioon liittyvän hylkäämisen kokemuksen, jonka pelättiin olevan riski omalle eheälle parisuhteelle ja vanhemmuudelle. Sen tähden synnyinperheen kohtaami-nen ja adoptioon johtaneiden syiden selvittämikohtaami-nen nähtiin tärkeäksi enkohtaami-nen pari-suhteen vakiintumista ja vanhemmuutta. Toiseksi tuloksista välittyi, kuinka oman lapsen hoitaminen ja kehityksen seuraaminen aktivoivat adoptoidut poh-timaan synnyinperhettään, adoptionsa taustalla olevia syitä sekä käsittelemään adoptioon liittyviä pettymyksiä sekä hylätyksi tulemisen kokemuksia. Kolman-tena tutkimuksesta välittyi se, miten osalle adoptoiduista oli merkittävää, että he
biologisen lapsensa kautta saavuttivat sen biologisen sukupolvien välisen jatku-vuuden kokemuksen, jonka he olivat adoptiossa menettäneet.
Synnyinperheen kohtaaminen näyttäytyi tutkimuksessa merkittävänä ih-missuhteisiin liittyvänä siirtymänä, joka aktivoi adoptoitujen identiteetin neu-vottelun. Adoptoitujen haastatteluissa synnyinperheen kohtaamisen merkitys välittyi kuvauksina identiteetin täydentymisestä ja ”eräänlaisena puuttuvan pa-lapelin palan löytämisenä”. Synnyinperheen kohtaaminen näyttäytyi tutkimuk-sessa siten onnistuneena identiteetin neuvotteluna, jonka myötä adoptoitujen oli mahdollista saavuttaa sellaisia identiteetin neuvottelun keskeisiä tavoitteita, ku-ten jatkuvuuden tunne sekä psyykkinen koherenssin tunne (Swann & Bossom, 2008). Toisaalta haastatteluista välittyivät myös synnyinperheen kohtaamisen herättämät pettymyksen tunteet sekä kokemukset adoption taustalla olevien tie-tojen puutteellisuuksista ja ristiriitaisuuksista. Näistä kokemuksista huolimatta adoptiota kuvattiin kuitenkin ”oikeana ratkaisuna”, jolla oli ollut myönteisiä vai-kutuksia adoptoitujen elämään. Pennyn, Bordersin ja Portnoyn (2007) mukaan adoption positiivisiin puoliin keskittyminen on eräänlaista adoptioon liittyvän menetyksen kokemuksen uudelleen rakentamista. Identiteettineuvotteluteorian näkökulmasta adoption näkemisen ”oikeana ratkaisuna” voi tulkita erään-laiseksi yhteiseksi nimittäjäksi (Swann & Bosson, 2008), joka kompensoi hylä-tyksi tulemisen tunteisiin liittyviä pettymyksiä ja tuo johdonmukaisuutta ja ko-herenssin tunnetta elämään.
Tämän tutkimuksen tulokset synnyinperheen kohtaamisesta onnistuneena identiteetin neuvotteluna ovat ristiriitaisia tutkimusten kanssa, joiden mukaan synnyinperheen kohtaaminen ei välttämättä johda eheyden kokemuksiin, vaan mahdollisesti jopa suurempaan identiteetin hajaannukseen ja pettymyksen tun-teisiin (Berge ym., 2006; Colaner ym., 2014; Docan-Morgan, 2014; Henze-Peder-sen, 2019; Homans, 2013). Ero voi johtua siitä, että tähän tutkimukseen valikoitu-neet adoptoidut näyttäisivät pohtineen paljon synnyinperheen ja adoption mer-kitystä, ja siksi heidän kuvauksensa heijastivat identiteetin täydentymisen ja jat-kuvuuden tunteen saavuttamista. McAdamsin ja McLeanin (2013) mukaan ne yksilöt, jotka ovat käsitelleet syvällisesti menetyksen tunteitaan ja jotka osaavat sanoittaa niitä, osoittavat usein suurempaa psykologista kypsyyttä. On myös mahdollista, että tutkimukseen osallistuneet adoptoidut ovat omaksuneet sisäis-tetyn adoptioidentiteetin, joka on tutkijoiden mukaan mahdollista usein vasta ai-kuisuudessa ja niiden joukossa, jotka ovat pohtineet adoptiotaan paljon ja luo-neet sille mielekkään merkityksen (Dunbar & Grotevant, 2004; Grotevant & Von Korff, 2011).
8.1.2 Identiteetin neuvottelu ja perheeseen kuuluminen
Adoptoitujen kanssa toteutetuista haastatteluista välittyi, että synnyinperheen kohtaaminen oli sellainen merkittävä ihmissuhteisiin liittyvä siirtymä, joka akti-voi adoptoidut arvioimaan ja jäsentämään perheelle antamiaan merkityksiä ja näin neuvottelemaan kuulumistaan niin synnyin- kuin adoptioperheisiinsä. Per-heelle annetut merkitykset vaihtelivat niin yksittäisten adoptoitujen kohdalla
59 kuin eri adoptoitujen välillä erityisesti siinä, missä määrin perheeseen kuulu-mista määriteltiin biologisilla siteillä ja missä määrin hoiva- ja kasvuympäristö-tekijöillä. Perheeseen kuulumista neuvoteltiin haastatteluissa sellaisilla diskurs-sivelvollisille perheille tyypillisillä kommunikointikeinoilla, kuten selityksillä, puolustautumisilla ja oikeuttamisilla (Galvin, Braithwaite & Bylund, 2015).
Tutkimukseen haastateltujen adoptoitujen kuvauksissa adoptiovanhem-muus näyttäytyi pääosin ensisijaisena ja ”oikeana” vanhemmuutena, mitä seli-tettiin vahvoilla tunnesiteillä, saadulla hoivalla sekä yhdessä eletyllä arjella. Vas-taavanlaisia eksklusiivisia, hoivaan ja kasvuympäristöön perustuvia perheen ja vanhemmuuden kuvauksia on havaittu useissa aiemmissa tutkimuksissa (Anzur
& Myers, 2020; Browning & Duncan, 2005; Colaner & Kranstuber, 2010; Ruohio, 2016; Suter, Baxter, Seurer, & Thomas, 2014; Söderlund, 2020). Kokemusta syn-nyinvanhemmista toissijaisina vanhempina perusteltiin puolestaan vierauden tunteella, menetetyllä yhteisellä elämänhistorialla sekä puuttuvalla hoivalla.
Nämä kuvaukset heijastavat Baxterin ym. (2009) näkemystä, jonka mukaan perhe on silloin perhe, kun sen jäsenet tuntevat ja toimivat kuten perheenjäsenten ole-tetaan tuntevan ja toimivan riippumatta heidän välisestä biologisesta sukulai-suudestaan.
Erään haastatellun kuvauksessa välittyi kokemus synnyinperheestä ensisi-jaisena ja ainoana ”oikeana” perheenä. Adoptoitu perusteli kokemustaan syn-nyinvanhempaansa kohtaan syntyneellä välittömällä yhteyden tunteella sekä adoptioperheen ongelmallisilla vuorovaikutussuhteilla ja puutteellisella adopti-oon liittyvällä kommunikaatiolla adoptioperheessä. Aiemmissa tutkimuksissa adoptoitujen välitöntä yhteydentunnetta synnyinperheeseen on perusteltu sosio-kulttuurisilla normeilla, joiden mukaan biologisten sukulaisuussiteiden tuntemi-nen nähdään edellytykseksi eheälle identiteetille (Powell & Afifi, 2005; Scharp, 2013). Tämä tutkimus antoi viitteitä siitä, että myös adoptioperheen kokeminen emotionaalisesti vieraana voi olla synnyinperheen etsimisen taustalla. Tällöin vä-litön yhteyden kokemus synnyinvanhempaa kohtaan voi palvella identiteettiä siten, että yksilö saavuttaa sen avulla inhimillisen tarpeen perheeseen kuulumi-sesta, jonka kokee olleen puutteellista adoptioperheessä.
Edellä kuvattujen toisilleen äärimmäisten perheeseen kuulumisen koke-musten lisäksi adoptoitujen kuvauksista ilmeni moniulotteisempia perheelle ja sukulaisuudelle annettuja merkityksiä. Näissä kuvauksissa perhe näyttäytyi joustavampana sukulaisuusverkostona, johon sekä adoptiovanhemmat että syn-nyinvanhemmat sisältyivät samanaikaisesti, joskin erilaisin painotuksin. Tämän-kaltainen joustava perhekäsitys viittaa inklusiivisempaan perhekäsitykseen ja laajennettuun perheeseen, johon adoptio- ja synnyinvanhemmat voivat sisältyä samanaikaisesti toisen korvaamatta toista (Anzur & Myers, 2020; Browning &
Duncan, 2005).
Vaikka aika synnyinperheen kohtaamisten ja adoptoitujen kanssa toteutet-tujen haastattelujen välillä oli lyhyt (8–12 kk), antoi tutkimus viitteitä siitä, miten synnyinperheen merkitys adoptoidun identiteetille ja perheeseen kuulumisen kokemukselle on prosessinomainen ja muuttuu ajan myötä. Kun osa tutkittavista
kertoi muodostaneensa läheisen suhteen synnyinvanhempiinsa, osa kertoi lopet-taneensa kontaktin pian kohtaamisen jälkeen. Adoptoitujen kuvauksista välittyi myös, että vaikka yhteys synnyinperheeseen löytyi aluksi fyysisen yhdennäköi-syyden kautta, se ei automaattisesti johtanut emotionaalisen siteen löytymiseen adoptoidun ja synnyinvanhemman välille. Tulokset vahvistavat aiempia tutki-muksia, joiden mukaan synnyinperheen merkitys adoptoidun identiteetille ja ko-kemukselle perheestä on prosessi ja sen merkitys selviää vasta pitkällä aikavälillä (Browning & Duncan, 2005; Müller & Perry, 2001; Neil & Howe, 2004).
Tämä tutkimus antoi viitteitä adoptioon liittyvän kommunikaation merki-tyksestä adoptoidun kuulumisen tunteelle niin synnyinperheeseen kuin adop-tioperheeseen. Tutkittavien kuvauksista välittyi esimerkiksi se, miten vaikeus keskustella adoption taustalla olevista syistä vaikeutti suhteen luomista synnyin-vanhempiin ja se, kuinka avoin keskustelu nähtiin edellytykseksi suhteen luomi-selle synnyinperheeseen. Tutkimus toi esiin myös synnyinperheen kohtaamisen myötä saavutetun rakenteellisen avoimuuden merkityksen kommunikaatiolle adoptioperheessä. Osa tutkittavista toi esiin sen, kuinka tiedot synnyinperheestä sekä adoption taustalla olevista syistä mahdollistivat avoimemman adoptioon liittyvän kommunikaation ja vahvistivat adoptoitujen kuulumisen tunnetta adoptioperheeseen. Tämä tukee aiempia tutkimuksia, joiden mukaan synnyin-perheen kohtaaminen voi vahvistaa adoptoidun suhdetta adoptioperheeseen (Anzur & Myers, 2020; Browning & Duncan, 2005; Colaner ym., 2018; Colaner &
Soliz, 2017; Kalus, 2016; Wang ym., 2015). Toisaalta synnyinperheen kohtaami-nen ei näyttäisi tutkimuksen valossa automaattisesti lisäävän adoptioon liittyvää kommunikatiivista avoimuutta, sillä osa tutkittavista kertoi, että vaikka synnyin-perheen kohtaaminen olisi mahdollistanut avoimemman adoptioon liittyvän keskustelun, jäi adoptio yhä vaietuksi aiheeksi adoptioperheessä.