Tämä tutkimus toi uusia näkökulmia adoptoitujen käyttämistä selviytymisstra-tegioista tarkastelemalla niitä keinoina, joiden avulla he neuvottelevat identiteet-tiään suojatessaan itseään rodullistamisen haitallisuudelta. Tutkimus lisäsi ym-märrystä adoptoitujen käyttämistä selviytymisstrategioista tuomalla esiin niiden moniulotteisen, toisiinsa kietoutuneen ja kontekstisidonnaisen luonteen. Tutki-mus osoitti, että selviytymisstrategiat ja niiden eri yhdistelmät identiteetin neu-vottelukeinoina ovat riippuvaisia erityisesti rodullistamisen kontekstista, muo-dosta, rodullistavan tilanteen sisältämästä psyykkisestä ja fyysisestä uhasta sekä rodullistavan vuorovaikutustilanteen toisesta osapuolesta.
8.3.1 Haastaminen ja välttely identiteetin neuvotteluna
Tutkittavat adoptoidut toivat haastatteluissa esiin sen, että kohdatessaan rodul-listamista, he haastoivat sen suoraan ja aktiivisesti, mikäli rodullistamisen kon-teksti, luonne ja vuorovaikutuksen toinen osapuoli mahdollistivat sen. Adoptoi-tujen kuvauksissa rodullistamisen suora vastustaminen ilmeni muun muassa vä-littöminä vihan ilmauksina, rodullistavan käytöksen ironisointina sekä vuoro-vaikutuksen toisen osapuolen valistamisena. Rodullistamisen suora ja aktiivinen
haastaminen viittaa onnistuneeseen identiteetin neuvotteluun etenkin silloin, kun se auttaa pitämään yllä positiivista käsitystä itsestä (Ting-Toomey, 2015).
Suoran ja ongelmanratkaisukeskeisen lähestymistavan rodullistamisen kohtaa-miseen on havaittu myös ehkäisevän uhriksi joutumisen tunnetta ja masennusta (Alvarez & Juan, 2010; Lazarus & Folkman, 1984; Noh & Kaspar, 2003).
Adoptoitujen kuvauksista välittyi, että rodullistamisen suora ja aktiivinen vastustaminen ei kuitenkaan ollut aina mahdollista. Näin oli erityisesti, mikäli suora haastaminen uhkasi adoptoitujen yhteyden ja turvallisuuden tarvetta.
Suoraa haastamista rajoittivat erityisesti fyysisen väkivallan uhka, vuorovaiku-tuksen toisen osapuolen auktoriteettiasema, sosiaalisten suhteiden menettämi-sen pelko sekä rodullistamimenettämi-sen tahattomuus ja piiloisuus. Tämänkaltaisissa tilan-teissa adoptoidut turvautuivat vältteleviin strategioihin. Niille ominaista on, että identiteettiä ja hyvinvointia uhkaava tilanne tulkitaan uudelleen (Lazarus &
Folkman 1984). Adoptoitujen kuvauksissa välttelevät strategiat ilmenivät esi-merkiksi rodullistamisen kokemusten vähättelyinä. Identiteetin neuvotteluna vähättely viittaa valikoivaan tulkintaan eli siihen, että pyritään olemaan huomi-oimatta se palaute, joka uhkaa identiteettiä ja hyvinvointia (Ting-Toomey, 1987).
Vähättelyn suojaavuus perustuu siihen, että sen avulla mitätöidään sitä uhkaa, joka vaarantaa identiteetin eheyttä (Swann & Bosson, 2008). Tyypillinen adoptoi-tujen kuvauksista ilmennyt vähättelyn muoto oli rodullistamisen selittäminen rodullistavan osapuolen henkilökohtaisilla vajavuuksilla. Tämänkaltaisen strate-gian on havaittu suojaavan identiteettiä ja psyykkistä hyvinvointia erityisesti ti-lanteissa, joissa rodullistaminen on avointa ja tahallista (Miller & Kaiser, 2001).
Välttely identiteetin neuvottelukeinona näyttäytyi haastatteluissa myös va-likoivana vuorovaikutuksena, jolla tarkoitetaan sitä, että vältetään identiteettiä ja hyvinvointia uhkaavia vuorovaikutustilanteita (Swann, 1987). Tutkittavat kertoi-vat esimerkiksi välttelevänsä tilanteita, joihin liittyi fyysisen väkivallan uhkaa.
Eräs äärimmäinen esimerkki valikoivasta vuorovaikutuksesta oli muuttaminen pois kotipaikkakunnalta vuosikausia kestäneen rodullistavan kohtelun vuoksi.
Strategia ei poikkeuksellisuudestaan huolimatta ole harvinainen, sillä vastaavia esimerkkejä on havaittu myös aiemmissa kansainvälisesti adoptoituja ja etnisiä vähemmistöjä tarkastelevissa tutkimuksissa (Hübinette & Tigervall, 2008; Rastas, 2007). Vaikka välttelevät strategiat ovat tarkoituksenmukaisia ja joissakin tilan-teissa ainoita vaihtoehtoja neuvotella identiteettiä, ne voivat uhata yksilön toimi-juutta ja psyykkistä hyvinvointia (Swann & Bosson, 2008; Swim ym., 2003).
8.3.2 Etninen identiteetti identiteetin neuvotteluna
Tämä tutkimus toi esiin niitä erilaisia merkityksiä, joita etniset identifioitumiset voivat saada adoptoitujen identiteetin neuvottelukeinoina. Ensinnäkin, tutkitta-vien kuvauksista välittyi, kuinka he neuvottelivat suomalaista kulttuuri-identi-teettiään tuomalla vuorovaikutustilanteissa esiin sellaisia suomalaisuuden ”merk-kejään”, kuten suomalaisen nimensä ja adoptioperheensä sekä suomen kielen tai-tonsa. Samalla kun tulos vahvisti aiempia tutkimustuloksia (Ferrari ym., 2015; Fer-rari ym., 2017; Högbacka & Ruohio, 2020), se toi esiin sen, miten adoptoidut koros-tamalla suomalaisuuttaan pyrkivät saavuttamaan suomalaisuuden ympäristön
65 silmissä ja vähentämään näin rodullistamisen kohtaamista. Tämänkaltainen kult-tuurisen identiteetin neuvottelu on eräs keskeinen keino, jonka avulla pyritään välttämään konflikteja sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa (Ting-Toomey, 2015).
Samalla se on keino saada ympäristöltä vahvistusta sille henkilökohtaiselle käsi-tykselle, joka yksilöllä on itsestään (Swann, 1987) ja saavuttaa näin kokemus ym-märretyksi ja arvostetuksi tulemisesta (Ting-Toomey, 2005).
Toiseksi, eräs adoptoitujen kuvauksista välittynyt identiteetin neuvottelu-keino oli eronteko niin omaan etniseen alkuperäryhmään kuin muihin rodullis-tettuihin ryhmiin. Tämänkaltainen eronteko sekä sulautuminen sosiaalisesti ar-vostetumpaan valtaväestöön voivat toimia keinoina sekä suojautua rodullistami-selta että pitää yllä myönteisempää minäkuvaa (Tajfel, 1981). Tämän tyyppinen strategia on tyypillistä nuoruudessa, jolloin muiden hyväksyntä ja arvostus koe-taan tärkeiksi (Feigelman, 2000; Högbacka & Ruohio, 2020; Koskinen, 2014). Iden-titeetin neuvotteluna eronteot viittaavat valikoivaan vuorovaikutukseen (Swann, 1987), jonka avulla pyritään pitämään etäisyyttä ryhmiin, joihin identifioitumi-nen voi sekä muistuttaa omasta haavoittuvuudesta että lisätä riskiä joutua rodul-listamisen kohteeksi (Lee ym., 2015). Vaikka eronteot voivat suojata rodullista-misen kohtaamiselta, ne voivat johtaa myös sen identiteetin piirteen kieltämiseen, josta he saavat negatiivista palautetta. Joidenkin tutkittavien kuvauksissa tämä ilmeni esimerkiksi oman etnisen alkuperän salaamisena sekä vaikeutena hah-mottaa itseään ei-valkoiseksi. Äärimmäinen esimerkki oman identiteetin piirteen kieltämisestä oli erään adoptoidun kuvaus siitä, kuinka hän oli lapsena yrittänyt pestä tummaa ihonväriään pois. Identiteetin piirteiden kieltämisellä on yhtymä-kohtia situationaalisiin identiteetteihin, jotka viittaavat siihen, miten yksilöt pyr-kivät mukauttamaan tai muokkaamaan identiteettiään taatakseen yhteyden ja turvallisuuden tunteen (Kaufman & Johnson, 2004).
Kolmanneksi, etninen identiteetti identiteetin neuvottelukeinona ilmeni tutkittavien kuvauksissa myös omaan etniseen alkuperäryhmään sekä muihin rodullistettuihin ryhmiin identifioitumisina. Adoptoitujen kuvauksista välittyi esimerkiksi se, että muiden ei-valkoisten lasten ja nuorten läsnäolo koulumaail-massa oli tehnyt erilaisuudesta jaetun kokemuksen ja vähensi toiseuden tunnetta.
Myös verkostoituminen kansainvälisistä adoptoiduista muodostuvaan ystävä-piiriin sekä adoptoiduille järjestettyyn toimintaan teki niin adoptiosta kuin ro-dullistamisen kohtaamisesta jaetun kokemuksen. Tämänkaltaisen ryhmäidenti-fikaation on havaittu tarjoavan yksilöille niin emotionaalista, sosiaalista kuin tie-dollista tukea (Major & O’Brien, 2005). Samalla identifioituminen omaan etniseen alkuperäryhmään tai muihin rodullistettuihin ryhmiin toimii identiteetin neu-vottelukeinona, jonka myötä on mahdollista saavuttaa kokemuksia yhteydestä sekä ymmärretyksi ja arvostetuksi tulemisesta (Ting-Toomey, 2005).
Neljänneksi, adoptoitujen kuvaukset antoivat viitteitä siitä, miten he aikuis-tumisen myötä näyttäisivät omaksuvan kaksikulttuurisen identiteetin. Tämä ku-vastaa sitä, miten kahta eri etnistä ryhmää edustavat yksilöt identifioituvat jolla-kin tasolla molempiin ryhmiinsä (Berry, 1990). Tutkimuksessa adoptoitujen kak-sikulttuurisuus ilmeni kuvauksina, joissa he luonnehtivat itseään
”sataprosentti-sen suomalaisiksi, mutta samanaikaisesti ulkonäkönsä osalta myös etni”sataprosentti-sen alku-peräryhmänsä jäseniksi. Myös aiemmissa tutkimuksissa tämänkaltaisen tasapai-non löytämisen adoptiokotimaan kulttuurin sekä etnisen alkuperän välillä on ha-vaittu olevan mahdollista usein vasta aikuisuudessa (Sætersdal & Dalen, 2000, Howell, 2006). Adoptoitujen kuvauksista välittyi myös, että he aikuistumisen myötä suhtautuivat yhä positiivisemmin niin adoptiostatukseensa kuin etniseen alkuperäänsä. Tämänkaltaisen kaksikulttuurisen identiteetin omaksumisen on havaittu suojaavan adoptoitujen psyykkistä hyvinvointia paremmin kuin vahva identifioituminen joko adoptiokotimaahan tai etniseen alkuperäryhmään (Fer-rari ym., 2015). Tämä perustunee siihen, että yksilöt, jotka määrittelevät itsensä useamman identiteetin perusteella, ovat vähemmän haavoittuvaisia kuin ne, jotka määrittelevät itsensä vain yhden identiteetin perusteella (Gudykunst, 2005).
Kaksikulttuurinen identiteetti viittaa puolestaan onnistuneeseen identiteetin neuvotteluun, jossa yksilö löytää tasapainon eri identiteetin piirteidensä välillä, (Swann ym., 2000) kuin myös Phinneyn (1989) saavutetun etnisen identiteetin tasoon, jossa yksilö kokee ylpeyttä etnisestä alkuperäryhmästään.
8.3.3 Sosiaalinen tuki identiteetin neuvotteluna
Tutkimus toi uutta tietoa sosiaalisesta tuesta selviytymisstrategiana rodullista-misen haitallisia seurauksia vastaan. Tutkimuksen kyselyaineistossa havaittiin sosiaalisen tuen vähentävän rodullistamisen kokemusten sekä psyykkisen ahdis-tuksen välistä yhteyttä. Toisin sanoen, mitä enemmän adoptoiduilla oli saatavilla sosiaalista tukea, sitä vähemmän he olivat haavoittuvaisia rodullistamisen psyykkisille haitoille. Tutkimus vahvisti aiempia tutkimuksia, joissa havaittiin sosiaalisen tuen suojaavan etnisiin vähemmistöihin kuuluvia yksilöitä rodullis-tamisen psyykkisiltä haitoilta (Ajrouch ym., 2010; Noh & Kaspar, 2003; Park ym., 2018). Toisaalta tulokset poikkeavat tutkimuksista, joissa sosiaalisen tuen ei ole havaittu suojaavan maahanmuuttajia ja etnisiä vähemmistöjä rodullistamisen haitallisilta seurauksilta (Alvarez & Juang, 2010; Liang ym., 2007). Tulosten väli-seen eroon voi olla useita syitä. Ensinnäkin on mahdollista, että kansainvälisesti adoptoitujen kaksikulttuurinen identiteetti mahdollistaa adoptoiduille muita maahanmuuttajataustaisia laajemmat sosiaaliset tukiverkostot ja siten myös enemmän mahdollisuuksia sosiaaliseen, emotionaaliseen ja tiedolliseen tukeen.
Toiseksi ero voi selittyä niin kutsutulla adoptiovanhempien kulttuurisella kom-petenssilla, joka merkitsee sitä, että adoptiovanhempia valmennetaan aivan eri-tyisesti opettamaan lapsilleen selviytymiskeinoja rodullistamisen kohtaamiseen (Vonk & Massatti, 2008). Kolmanneksi ero voi johtua adoptoitujen suhteellisen matalasta psyykkisen ahdistuksen keskiarvosta, sillä sosiaalisen tuen on havaittu olevan kaikkein suojaavinta silloin, kun stressin ja ahdistuksen kokemukset ovat melko vähäisiä (Brondolo ym., 2009).
Tutkimukseen osallistuneiden adoptoitujen haastatteluissa sosiaalinen tuki ilmeni jo aiemmin kuvattuina erilaisiin etnisiin ryhmiin identifioitumisina sekä adoptiovanhempiin, ystäviin sekä elämänkumppaneihin tukeutumisena. Vaikka identifioituminen suomalaisuuteen ja sen myötä suomalaisesta kantaväestöstä muodostuvaan ystäväverkostoon suojasi adoptoituja joiltakin rodullistamisen
67 muodoilta, adoptoidut kertoivat jakavansa rodullistamisen kokemuksiaan vain harvoin kantasuomalaisten ystäviensä kanssa. Tätä perusteltiin sillä, että kanta-väestöön kuuluvien ystävien ei uskottu voivan täysin ymmärtää, minkälaista on elää ei-valkoisena suomalaisessa yhteiskunnassa. Swannin & Bossonin (2008) mukaan identiteetin neuvottelu on usein huomaamatonta sille osapuolelle, joka edustaa normatiivisuutta (Swann & Bosson, 2008). Sen sijaan identifioituminen muihin rodullistettuihin vähemmistöihin mahdollisti tutkittaville adoptoiduille rodullistamisen kokemusten jakamisen sekä emotionaalista, sosiaalista ja käytän-nöllistä tukea. Erityisesti vertaistuki, joka tekee syrjinnästä jaetun kokemuksen, on tärkeää myönteiselle minäkuvalle (Brondolo ym., 2009).
Adoptoitujen kuvauksissa adoptiovanhempien tarjoama sosiaalinen tuki il-meni lapsuudessa erilaisten konkreettisten selviytymiskeinojen opettamisena, lohdutuksena sekä ymmärryksenä. Toisaalta tässä tutkimuksessa havaittiin aiempien tutkimusten tavoin (Docan-Morgan, 2011; Rastas, 2009), että adop-toidut myös välttivät keskustelua rodullistamisen kokemuksistaan adoptiohempiensa kanssa. Adoptoitujen mukaan he eivät halunneet huolestuttaa van-hempiaan. Osa adoptoiduista myös epäili vanhempiensa kykyä ymmärtää ja kä-sitellä rodullistamisen kokemuksia heidän kanssaan. Voidaan myös pohtia, voiko tukeutumista adoptiovanhempiin rajoittaa näiden asema valkoisen valta-väestön edustajina, josta käsin voi olla haastavaa ymmärtää rodullistamisen ko-kemuksia sekä niihin liittyvää identiteetin neuvottelua.
8.4 Tutkimuksen luotettavuus: monimenetelmällisen