TAMINEN
6.1 Lähtötilanne ja ongelmat
Kuusamon hankeuusjakojen esisuunnitteluvaiheissa törmättiin useaan otteeseen ti
lanteeseen, jossa toteuttamatta jääneiden alueiden tilusjärjestelyjen suunnittelua vaikeutti se, että naapurialueiden toteuttaminen oli jo aikaisemmin saatettu pää
tökseen. Näin ei maanomistajien toiveiden yhteensovittamiselle ollut kaikissa ti
lanteissa enää mahdollisuuksia.
Esim. jos suojelualueen toteuttaminen supistaa tilan tai palstan kokoa siten, että sen käyttäminen suunniteltuun tarkoitukseen ei enää ole mahdollista tai on hanka
laa, voisi ko. palstaan liittyvien vastikemaiden käyttäminen olla hyvä tapa rat
kaista ongelma. Jos naapurialueiden kanssa on jo tehty sopimukset, ei tarkoituk
seen soveltuvia vastikemaita löydy kuin "perään soittelemalla”, eli mahdollisten vastikemaiden luovuttajien kanssa tulee päästä uuteen sopimukseen. Vaikka täl
lainen vastikemaan luovuttaja suhtautuisikin asiaan positiivisesti, aiheuttavat täl
laiset toimet turhaa työtä ja koko toteuttamistyökin alkaa hyvin pian vaikuttamaan hapuilulta.
Niinpä onkin järkevintä, että yhden suojelukohteen toteuttaminen suoritetaan yh
dellä kertaa, suunnitelmallisesti. Ns. ongelmakohdat pyritään havaitsemaan jo en
nen ensimmäistenkään sopimuksien laatimista. Näin ongelmakohtien ratkaisussa voidaan käyttää hyväksi "helppoja” sopimuksia, joiden avulla voidaan hankkia so
pivia vastikemaita.
Kuusamon yhteistyöhankkeissa saatujen kokemusten perusteella signaaleja mah
dollisista ongelmakohdista ovat maanomistajalta saatu palaute ja se, ettei ko.
maanomistaja ollut aktiivisesta tiedottamisesta huolimatta missään vaiheessa to
teuttamishanketta yhteydessä toteuttamishankkeen osapuoliin. Syitä ongelmakoh
tiin olivat mm. palstan supistumisen aiheuttama kiinteistön käytön hankaloitumi
nen ja epäselvät omistus- tai yhteisomistussuhteet.
6.2 Yhteensovittamismahdollisuudet
Kuusamossa kesällä 1997 vapaamuotoisella yhteistyömenettelyllä toteutetuissa suojeluhankkeissa ilmeni tarvetta palstakokoa supistamattomille tilajärjestelyille useilla alueilla. Melkein kaikkien kohdalla oli asia ratkaistavissa suhteellisen hel
posti.
Kuusamon tapauksissa löytyi tarvittaessa halukkaista vastikemaan luovuttajia kai
kissa niissä tilanteissa, kun suojelukohdetta toteutettiin kaikkien kiinteistöjen osalta samanaikaisesti, eli myyntihalukkaat maanomistajat olivat vielä hankkeessa mukana.
Myös Hourulan (1997) suorittamassa haastattelututkimuksessa (ks. kohta 2.5) to
dettiin, että yli puolet Tynnyriaavan soidensuojelukohteen maanomistajista Kemi- järvellä olisi valmiita luopumaan myös suojelualuerajauksen ulkopuolisista alu
eista, jos tilalle löytyy hyvä vaihtomaa tai jos kauppahinnasta päästään sopimuk
seen. Jotkut jopa vaativat koko palstan ostoa tai vaihtoa. Kuusamon ja Kemijärven kokemuksien perusteella näyttäisi siten siltä, että valtion omistamat vastikemaat eivät ole välttämättömiä tilusjärjestelyratkaisujen aikaansaamiseksi. Maanomista
jien toiveiden yhteensovittamisella voidaan saada jopa parempia lopputuloksia.
Kuusamon tapauksissa kaikissa tilanteissa, joissa ratkaisu löytyi palstakokoa su- pistamattomista tilusjärjestelyistä, oli maanomistajan suhtautuminen mahdolli
sesta aikaisemmasta varauksellisesta suhtautumisesta huolimatta positiivinen.
Näin maanomistajien toiveiden yhteensovittamisessa oli ainakin niiltä osin on
nistuttu.
Toinen seikka, jonka järkevät, palstakokoa supistamattomat tilusjärjestelyt mah
dollistavat, on hankeuusjakomahdollisuus. Jos ongelman toteuttamisessa aiheuttaa
yhteisomistajien keskinäinen yhteisymmärryksen puute tms. sopimushaluttomuus, on toteutus silti hoidettavissa luvussa 5 selostetulla hankeuusjaolla. Kun luonnon
suojelualuetta toteutetaan kokonaisvaltaisesti ja suunnitelmallisesti, on parhaat mahdollisuudet suunnitella hyvä ja oikeudenmukainen tilusjärjestelyratkaisu myöskin sopimuksettomassa tilanteessa.
6.3 Esimerkkitapaus
Esimerkki yhdellä kertaa suunnitelmallisesti toteutettavasta suojelukohteesta löy
tyy Siikalampi-Hiidensuon soidensuojelukohteesta. Alue on varattu soidensuoje- lukohteeksi soidensuojelun perusohjelmassa vuonna 1981, seutukaavassa vuonna 1990 ja Natura 2000-ehdotuksessa. Alueen länsireunassa (Liite 3: kartta Siika
lampi-Hiidensuon soidensuojelukohteesta Kuusamossa) suunniteltiin useita maan
omistajien toiveiden yhteensovittamiseen perustuvia tilusjärjestelyratkaisuja.
Kohteessa suoritettiin merkittäviä rajausmuutoksia vuoden 1981 soidensuojeluoh
jelman mukaiseen rajaukseen. Olosuhteet olivat ehtineet muuttua, osa suojelta
vista luontoarvoista oli hävinnyt metsätien rakentamisen ja voimakkaiden metsän- käsittelytoimenpiteiden johdosta. Näinollen alueella suoritettiin samanaikaisesti sekä hankesuunnittelua (uudet rajaukset) että kiinteistösuunnittelua (maanvaihtojen suunnittelu). Tämä voi olla yksi selitys järkevän toteutumisen mahdollistumiselle. Toinen selitys on luonnollisesti se, että maanomistajat olivat hankkeessa aktiivisesti mukana.
Karttapiirroksesta (liite 3) voidaan huomata, että idea tilusjärjestelytoimenpiteiden suunnittelussa on nimenomaan maanomistajien toiveiden yhteensovittaminen. Jol
takin maanomistajalta voidaan joutua hankkimaan suojelualueen kannalta tarpeet
tomia alueita (esim. tässä RN:o 161:5, metsätien länsipuolinen osa), kun niiden käyttäminen muodostuisi osana alueita luovuttavan tilan tiluksia vaikeaksi. Kui
tenkin tällaisetkin tilukset rajoittuvat aina johonkin toiseen tilaan, jonka yhtey
dessä tilusten käyttäminen on taloudellisesti järkevää (tässä RN:o 160:9).
Hieman pidemmälle suunniteltuna voidaan tällaisia ”liikoja” alueita hankkia tar- koituksenhakuisesti, kun niille on kerran tarvetta vastikemaatarkoitukseen. Var
sinkin soidensuojelukohteilla tällaiset järjestelyt vaikuttavat erityisen järkeviltä;
suojeltavaksi ei tarvita laajoja yhtenäisiä kivennäismaa-alueita, joihin taas maan
omistajat mielellään vaihtavat suojeluarvoja sisältävät tilanosansa.
6.4 Kustannus-hyötynäkökulmia
Selkein ja oleellisin hyöty, mikä kohdassa 6.3 kuvatun tyyppisillä tilajärjestelyillä saavutetaan on kaikkien osapuolten kannalta järkevä ja oikeudenmukainen loppu
tulos. Vaikka tilusjärjestelytoimia alunperin (kodassa 6.1) tarkoitettiinkin vain on
gelmakohtien ratkaisutavaksi, on sanomattakin selvää, että parhaaseen mahdolli
seen lopputulokseen voi pyrkiä ilman ongelmiakin. Vastikemaiden aktiivinen jär
jestely ja hyvin suunniteltu tilusjärjestelyratkaisu osana luonnonsuojelualueen to
teuttamista olisi maanomistajankin näkökulmasta hyvä ratkaisu, varsinkin sellai
silla alueilla missä vastikemaista on muutoin puutetta (Tomberg 1997).
Myös puhtaasti kustannusten näkökulmasta järjestelyt näyttävät järkeviltä. Yli
määräisten alueiden hankkiminen osana varsinaisia suojelualuehankintoja ei var
masti lisää kustannuksia niin paljon, kuin vastikepalstojen erikseen suoritettu han
kinta. Ostamisen jälkeen ovat alueet vielä valmiiksi arvioitujakin, valmiina uuteen vaihtoon. Ja kun on kyse ns. ongelmakohdista, ei niiden toteuttamista tarvitse enää erikseen suunnitella, vaan hankkeen eteneminen jatkuu sarjatuotannossa. Tärkein keino tällaiseen lopputulokseen pääsemiseen on, että jo toteuttamishanketta aloi
tettaessa on lopullinen päämäärä selvä: suojelukohteen loppuun asti hoidettu to
teuttaminen.
Lisäksi on huomattava, että ”liikaa” ostetut alueet eivät välttämättä tulisi hyödyn
netyksi ollenkaan, esim. jos niitä ei saataisi jälkikäteen myytyä naapuritiloille. Täl
laiset alueet voisivat jopa päätyä suojelualueen reunavyöhykkeiksi, ilman että suo
jeluarvojen turvaaminen sellaisia kaipaa. Alueet kannattaa ehdottomasti hyödyntää
vastikemaana. Vaikka tällainen palsta ei korvaisikaan jonkin tilan menetystä ko
konaan, voi sen hyödyntää vaikka osana ko. tilan vastiketta. Ainoa ylimääräinen kustannuserä aiheutuisi silloin alueen uudelleen lohkomisesta. Mutta kun kyseessä on hankekohtainen toteuttaminen, ja kiinteistötekniset toimetkin suoritetaan ker
ralla ja asiantuntevasti, ei sitäkään aiheudu. Asiaan palataan tarkemmin luvussa 7.