Kehittämisehdotusten tarkastelu

Hankeuusjakomenettelyn käyttöä puoltaa kiinteistöteknisen toteuttamisen jär­

kevyys. Jos toteuttamista kerran hoidetaan hankekohtaisesti, tuntuu suorastaan järjenvastaiselta, että kiinteistötekninen toteuttaminen hoidetaan useissa yksittäi­

sissä toimituksissa. Ilman sen erityisempää laskentaa voi perustellusti väittää, että

hankekohtaisuudesta saatavat mm. työvaiheiden rationalisointihyödyt pätevät myös kiinteistötoimitustuotannossa.

Suojelualueen yhdeksi rekisteriyksiköksi muodostaminen ja koko alueen tarpeiden huomioimisen mahdollistava tie- ja rasiteoikeuksien järjestely vaatisi joka tapauk­

sessa kokonaisvaltaista suunnittelua. Myös Karjalaisen (1997) mielestä yksi kiin­

teistötoimitus, jossa hoidetaan yhden suojelukohteen kaikki kiinteistötekniset asiat kerralla ja lopullisesti, olisi työn järkevyyden ja uskottavuuden kannalta ihanteelli­

nen ratkaisu.

Toinen etu toimitusmenettelyn käytölle on takuu hankkeen etenemisestä. Mikäli sopimus- tms. neuvottelut jäävät pattitilanteeseen, tekevät toimitusmiehet asiasta puolueettoman ratkaisuesityksen, joissakin tilanteissa asia ratkaistaan päätöksellä.

Päätökset tulisi jossain vaiheessa joka tapauksessa tehtäviksi, jolloin ne vaatisivat omat prosessinsa. KALKE-menettelyyn verrattuna toimitusmenettely tarjoaa laa­

jemmat mahdollisuudet jokseenkin samoilla kustannuksilla.

Kolmas merkittävä hyöty, johon toimitusmenettelyä käyttämällä päästään, on lainmukaisen menettelyn mukanaan tuoma luotettavuus. Kaikki toimenpiteet perustuvaan yhdenmukaiseen toimitusmenettelyyn, kaikkien osapuolten asema on selkeä, laki on kaikille sama. Tämä koskee sekä viranomaisia että maanomistajia, samoin kuin mahdollisesti käytettäviä ulkopuolisia työnsuorittajia tai asiantunti­

joita.

Maanmittaustoimisto ei toimi ympäristökeskuksen tilaamana konsulttina, vaan KML:n mukaisena toimitusmiehenä. Ympäristökeskus ei toimi monessa roolissa,

”sama porukka” ei hoida sekä suunnittelua että toteuttamista, vaan ympäristökes­

kuksen rooli on toimia hankeuusjaolla toteutettavan hankkeen toteuttajana, toimi­

tuksen hakijana, asianosaisena. Muidenkin tahojen toiminta on selkeää, joko kaik­

kien osapuolten hyväksyminä teknisten toimenpiteiden suorittajina (KML 180 §) tai KML 13 §:n tarkoittamina asiantuntijoina.

Maanomistajien vaikutusmahdollisuudet ovat selkeät ja laissa määritellyt, ja vai­

kutus- ja muutoksenhakumahdollisuuksien puuttumisesta uusjakomenettelyä tus­

kin voi moittia. Pienenkin maa-alueen myynti voi olla maanomistajalle merkityk­

sellinen asia, johon olisi hyvä saada puolueetonta ja asiantuntevaa opastusta. Toi- mitusmenettelyn yhteydessä laadittavien sopimusten kohdalla on luonnollista, että toimitusmiehistö tarvittaessa neuvoo osapuolia. Toisaalta maanomistaja voi

”jättää” vastuun kokonaisuudessaan uusjaon toimitusmiehille, täyden palvelun pe­

riaatteen mukaisesti. Käytännössäkin on tällaiselle esiintynyt tarvetta, varsinkin pienien ja vähäarvoisten tilanosien kohdalla.

Resurssien käytön jakaminen ympäristökeskuksen ja maanmittaustoimiston välillä voidaan sovittaa tilanteen mukaan, esim. alueiden puusto voidaan arvioida toimi-tusmenettelyssä tai vaikka MH:n suorittamana, ainakin niiltä osin kun se sopii kai­

kille asianosaisille. Osapuolten välinen yhteistyö muutoinkin muodostuu erittäin tärkeäksi, ilman sitä ei tilusjärjestelyratkaisuja ennakoiva alueiden ostaminenkaan onnistuisi.

Kokonaisvaltaisessa hankeuusjakomenettelyssä esiselvitysvaiheen merkityskin selkiintyy. Todellisuudessahan esiselvitysvaiheessa on kysymys luonnonsuojelu­

alueen toteuttamista valmistelevista toimista, hankeuusjaon suorittaminen on tä­

män jälkeen vain yksi tapa, jolla toteuttamista siirretään KML:n mukaiseen toi- mitusmenettelyyn. Voihan olla, että suojelukohteen kaikki alueet hankitaan osta­

malla, jolloin hankeuusjaon esisuunnitteluvaihetta seuraa lohkomistoimitus. Täl­

löin esisuunnitteluvaiheen rooli on todellisuudessa ollut KALKE-yhteistyömenet- telyn mukainen konsultointipalvelu, joka vain suoritettiin KML:n mukaisessa me­

nettelyssä. Esiselvitysraportti kustannus-hyötylaskelmineen on tärkein tietolähde lopullisen menettelytavan valintaa harkittaessa ja lopullista toteuttamista suoritet­

taessa.

Tilanne voi olla vielä sekin, että jonkin alueen toteuttamiseen ei löydy keinoja so- pimuspohjalta eikä tilusjärjestelyratkaisukaan onnistu, eli alueen LunL:n mukai­

nen lunastaminen jää ainoaksi vaihtoehdoksi esim. kun maanomistaja haluaa kor­

vauksen rahassa, mutta summasta ei päästä yksimielisyyteen. Tällaiset alueet

voi-daan jättää pois uusjakoalueesta, ja ne voivoi-daan lunastustoimituksen yhteydessä liittää hankeuusjaossa muodostettuun rekisteriyksikköön. Näin toimittuna muo­

dostuu hankeuusjaon suhde lunastustoimitukseenkin selkeäksi.

Hankeuusjakomenettely tai hankekohtainen toteuttaminen yleensäkin ei tietenkään ole aina välttämätöntä, joissakin tapauksissa ei edes järkevää. Joskus voi olla vii­

sainta käsitellä jokainen suojelukohteen tila erillisenä niin esiselvitysvaiheen kuin kiinteistöteknisten toimienkin osalta. Hankeuusjakomenettely sopii vain joihinkin tilanteisiin. Tässä tutkimuksessa esitetyn perusteella hankeuusjaon käyttökelpoi­

suus on pääpiirteissään seuraavanlainen: mitä useammasta tilasta ja tilanosasta suojelukohde muodostuu sitä lähempänä ollaan tilannetta, jossa hankeuus- jako on selvästi tarkoituksenmukaisin tapa toteuttaa luonnonsuojelualue.

Pitkälle kohdassa 7.2 esitettyä menettelytapaa muistuttavia ehdotuksia teki jo vuonna 1980 Tapanainen (s. 116 - 118). Suojelukohteiden viranomaistoimituk- sessa suoritettava kokonaisvaltainen toteuttaminen ei käsitykseni mukaan ole kui­

tenkaan muodostunut selkeäksi vaihtoehdoksi suojelualueiden toteuttamistapoja harkittaessa. Miksi sitten nyt tarjoan samaa, jo kertaalleen kuollutta ideaa?

Pääsyy on se, että vasta nyt on po. toiminnalle todellista tarvetta. Suojelualueiden toteuttamiseen varatut määrärahat ja toteuttamistavoitteet eivät ole aikaisemmin mahdollistaneet suunnitelmallista toteuttamista, eikä siihen ole ollut tarvettakaan (Luhtio 1997). Nyt tilanne on päinvastainen, kaikkien suunniteltujen suojelualuei­

den toteuttaminen vaatii, tai ainakin mahdollistaa, toiminnan tehostamisen sekä ta­

loudellisessa, laadullisessa että tuloksien syntymisen mielessä.

Toinen syy on se, että vasta uudistuneen KML:n mukaan tuoman uusjaon laajentu­

nut käyttöalan myötä lainsäädäntö tarjoaa toiminnalle selkeän menettelytavan.

Lisäksi tulee vielä huomioida se, missä määrin suojelualueiden toteutuksesta vas­

taavat henkilöt, samoin kuin maanmittaustoimistojen henkilöstö, on halukas omaksumaan uusia toimintamalleja. Kaikilla maanmittaustoimistoilla on suojelua­

sioista vastaavat ns. SUTO-yhteyshenkilöt, joiden vastuulla on toimia ympäristö­

keskusten yhteistyökumppaneina suojelualueiden toteuttamistyössä (Uimonen 1997). Myös ympäristöhallinnossa on kiinnostusta ja halua uusien, varsinkin tilus- järjestelyihin perustuvien, toimintamallien käyttöönotolle (Mattila 1997).

Eli tarvetta ja kiinnostusta asiaan on, nähtäväksi jää, onnistutaanko hanketilusjär- jestelyjen käyttöönotossa. Ainakin kohdassa 6.3 kuvatun esimerkkikohteen toteut­

taminen on päätetty suorittaa kohdassa 7.2 kuvatun hankeuusjakomenettelyn mu­

kaisesti Koillis-Suomen maanmittaustoimistolla lokakuussa 1997. Rohkea kokei­

luhankkeiden käynnistäminen on ainoa tapa, jolla uusien menetelmien käyttöön­

otto voi onnistua ja sen jälkeen jopa yleistyä.