Maanomistajien kustannukset

Luonnonsuojelualueita toteutettaessa on käytäntö se, että valtio vastaa kaikista toiminnan aiheuttamista kustannuksista. Tätä pidetään myös maanomistajien kes­

kuudessa oikeana menettelytapana, varsinkin kun vahvistettuja luonnonsuojeluoh­

jelmia eli ympäristöviranomaisten suunnittelemia hankkeita toteutetaan. Tilanne on tietenkin toinen, jos suojelu on lähtöisin maanomistajan intresseistä eikä alue kuulu mihinkään suojeluohjelmaan. Tällöin voidaan maanomistajaakin velvoittaa osallistumaan toteuttamiskustannuksiin. (Tornberg 1997.)

Myös lainsäädännölliset toimet mahdollistavat sen, ettei maanomistaja aina joudu luonnonsuojelualueen toteuttamiseen osallistuessaan kärsimään ylimääräisiä kus­

tannuksia. Varainsiirtoverolain (931/1996) 13 §:n mukaan on maanomistaja va­

pautettu varainsiirtoverosta, jos hän on saanut kiinteistön vaihdossa, ja vaihto on tapahtunut LSL:n mukaisen luonnonsuojelualueen perustamiseksi.

Verohallinnon ohjeiden mukaan ei luonnonsuojelualueeksi luovutetusta kiinteästä omaisuudesta saatu voitto ole veronalaista tuloa niiltä osin, kuin kiinteistö vaihde­

taan toiseen kiinteistöön. Vaihdossa vastikkeeksi saadun kiinteän omaisuuden

hankinta-aika lasketaan luovutetun omaisuuden hankinta-ajasta, joten vaihtome- nettely ei missään tilanteessa voi edes korottaa tulevia veroja.

Jos luovutus tapahtuu rahavastiketta vastaan, käytetään hankintameno-olettaman 80 %:a, eli 20 %:a luovutuksen arvosta verotetaan 28 %:n verokannan mukaisesti, ellei luovuttaja anna näyttöä 80 %:a suuremmasta hankintamenojen ja hankinnasta aiheutuneiden kulujen yhteismäärästä. Näin myynnin osalta joutuu kauppahinnasta useimmiten maksamaan 5,6 %:n veron.

Maanomistajalle aiheutuu kohdassa 4.2.1 kuvatussa tapahtumaketjussa myös omia kustannuksia, johtuen mm. matkoista, menetetystä työajasta jne. Tällaisia kustan­

nuksia ei maanomistajille ainakaan vapaaehtoisessa menettelyssä korvata, eikä sii­

hen ole käytännössä ilmentynyt olevan tarvettakaan. Voi tietysti olla, että hin­

noista tai vaihdoista sovittaessa maanomistajan kokemat kustannukset ”siirtyvät”

vastikkeeseen. LunL:n mukaisessa menettelyssä maanomistajalle korvataan

”välttämättömät kustannukset” (LunL 82 §).

KML (180 §, 207 § ja 208 §) näyttäisi lähtevän siitä ajatuksesta, että varsinaisia edunvalvontakustannuksia ei korvattaisi toimitusten asianosaisille, vaan korvatta­

via olisi ainoastaan ns. toimitusmenot. Jos vaihtomaiden hinnoittelu perustuu toi- mitusmenettelyyn eikä osapuolten väliseen sopimukseen, ei edunvalvontakustan- nusten ”siirtyminen” kauppa- tai vaihtohintaankaan ole mahdollista. Toimitusme-nettely aiheuttaisi siis maanomistajille kustannuksia, jotka saattaisivat sopimus­

menettelyssä aiheutua hankkeen toteuttajalle.

Yhteiskunnallisen kustannus-hyöty analyysin näkökulmasta kysymys on merkityk­

setön, ko. kustannukset aiheutuvat joka tapauksessa toteutettavasta hankkeesta, riippumatta siitä kuka ne lopulta maksaa. Koska kysymys ei ole käytännön työssä­

kään noussut millään tavalla esille, ei maanomistajien edunvalvontakustannuksia tässäkään pyritä määrittämään. Oletus on, että ne ovat toteuttamismenetelmästä riippumattomia, mahdollisesti suojelualueen hintaan sisältyviä eriä.

4.3 Ei-rahamääräiset vaikutukset

Luonnonsuojeluhankkeen toteuttamistavan edullisuuteen vaikuttaa edellä koh­

dassa 4.2 mainittujen kustannuserojen lisäksi joukko muita tekijöitä. Vaikutuksia voisi kuvailla laadullisiksi vaikutuksiksi, mutta niillä on myös selkeästi kustan­

nuksiin vaikuttavia tekijöitä. Nämä vaikutukset täytyy kuitenkin huomioida ei-ra- hamääräisinä johtuen rahamääräisen arvioinnin vaikeudesta. Toisaalta joihinkin hyötyihin pyrkiminen voi aiheuttaa lisäkustannuksia, mutta tällöin niistä saatava hyöty koetaan lisäkustannuksia suuremmaksi. Kysymys on hyvin pitkälle tavoit­

teista, joihin toteuttamistyössä tähdätään.

Esimerkiksi maanvaihtoon perustuva suojelualueiden toteuttaminen on karkean tarkastelun perusteella koettu noin kaksi kertaa kalliimmaksi kuin alueiden osta­

minen, ja silti vaihtoja tehdään jatkuvasti (Mattila 1997). Maanomistajien toivei­

den toteuttaminen koetaan lisäkustannuksien arvoiseksi.

Mahdollisuus hankkeen kokonaisaikataulun nopeuttamiseen on luettava hyö­

dyksi sille vaihtoehdolle, joka sen mahdollistaa. Aikataulun saavuttaminen on sel­

keä tavoite, johon toteuttamistyössä tulee päästä. (Kaakinen 1997.) Suojelualuei­

den toteuttamiselle on annettu tiukat aikatauluvaatimukset, (ks. kohta 2.3) joihin myös työn rahoituksen suunnittelu pohjautuu. Suomea velvoittavat yhteisöoikeu- delliset sitoumukset asettavat vaatimuksia Natura 2000 -verkostoon kuuluvien alueiden toteuttamiselle. Pienikin vuosittainen lipsuminen ympäristökeskusten to- teuttamisstrategioista voi aiheuttaa vaikeuksia toteuttamisen kokonaisaikataulussa pysymiselle.

Hourula (1997) on haastatteluissaan todennut, että miltei poikkeuksetta myöskin maanomistajat haluaisivat, että heidän omistamia alueitaan koskevien suojelu­

suunnitelmien toteuttaminen saataisiin päätökseen suhteellisen nopeasti, 1- 2 vuo­

dessa. Sama on käynyt ilmi myöskin Kuusamossa suoritetuissa yhteistyöhank­

keissa.

Maanomistajien toiveiden huomioiminen mahdollisimman pitkälle on ehdoton tavoite luonnonsuojelualueita toteutettaessa. Mikäli toteuttamisvaihtoehto tyydyt­

tää maanomistajaa ja mahdollistaa erinäisten ristiriitojen välttämisen, on se katsot­

tava hyödyksi tarkasteltavana olevalle toimenpiteelle. (Kaakinen 1997.) Tämän näkökulman merkitystä ei voi väheksyä, tästähän koko luonnonsuojelualueiden to­

teuttamisessa loppujen lopuksi on kysymys.

Kiinnityksien, laajojen yhteisomistuksien tms. hankalien ja suuritöisten asioi­

den käsittelyn helpottuminen on selkeä hyöty sille toimenpiteelle, jolla se mah­

dollistuu. Valtiolle hankittavien alueiden tulee olla vapaita kiinnityksistä, hankit­

tavat alueet pyritään vapauttamaan niistä välittömästi. (Karjalainen 1997). Kyse on hyvin pitkälle kustannuskysymyksistä, mutta kustannusvaikutusten arvioinnin vaikeuden vuoksi täytyy tämä asia ainakin joissakin tilanteissa käsitellä ei-raha- määräisenä.

Joissakin tilanteissa voi ulkopuolisen tahon osallistuminen toteuttamiseen olla tarpeen esim. luottamuksen lisäämiseksi (Tornberg 1997). Mikäli tähän havaitaan olevan tarvetta ja jokin toimenpide on luonteeltaan ”puolueettomampi” kuin toi­

nen, on se laskettava ko. vaihtoehdon hyödyksi.

Toteuttamismenetelmän kokonaisvaltaisuus voi aikataulukysymyksen lisäksi olla hyödyksi myös kustannusten ja maanomistajan toiveiden huomioimisen kan­

nalta. Mikäli jokin toimenpide mahdollistaa suojelualueen toteuttamisen loppuun asti, korvaa se monivaiheiset, aikaavievä! ja kalliit vaihtoehtoiset jatkotoimenpi­

teet.

Toteuttamismenetelmän ennalta tunnettavuus parantaa sen käyttökelpoisuutta, outoa toteuttamistapaa kohtaan voi olla ennakkoluuloja. Tosin joissakin tilanteissa voi uuden menetelmän käyttöönotto ”puhdistaa ilmaa” ja mahdollistaa paremmat jatkoedellytykset. Vaikutukseen suunta ei ole yksiselitteinen.

Tässä esitettyjen ei-rahamääräisten tekijöiden painoarvo vaihtelee tapauskohtai­

sesti erittäin paljon. Lisäksi tulee joissakin tilanteissa esiin varmasti muitakin

edullisuuteen vaikuttavia tekijöitä kuin tässä esitetyt. Näiden tekijöiden tapaus­

kohtainen tunnistaminen ei kuitenkaan muodostu hankalaksi. Käytännön tilan­

teissa esiin tulevat kysymykset pyörivät nimenomaan hyötytekijöiden ympärillä, kaikilla osapuolilla on omat, suhteellisen selkeät, tavoitteensa.