Muodostin analyysin pohjalta kuvion, joka kokoaa yhteen verkoston eri ulottuvuuksia:
Kuvio 9 Sisällönanalyysin keskeisimmät tulokset
Kuvio 10 Diskurssianalyysin ulottuvuudet
Sukupuoleen merkitystä korostavat diskurssit ja sukupuolen merkitystä häivyttävät vastadiskurssit muodostivat kuvan naisten välisten verkostojen, niin yksilöiden omien kuin järjestäytyneiden naisverkostojen tärkeydestä. Diskursseissa sukupuoli kytkeytyi jäsennyksiin, joilla naiset kuvailivat verkostoitumisen syitä, verkostoihin kohdistettuja tarpeita ja niistä saatuja hyötyjä, sekä erilaisten verkostojen toimintaa.
Käsittelen seuraavaksi analyysin keskeisimpien tulosten ja kirjallisuuden suhdetta diskurssi kerrallaan. Esittelen ensin sukupuolen merkitystä korostavat kolme diskurssia ja sen jälkeen sukupuolen merkitystä häivyttävät kaksi diskurssia.
Puolustautumisdiskurssi
Puolustautumisdiskurssi koostui jäsennyksistä, jossa naisten välinen verkostoituminen näyttäytyi puolustautumisena erilaisia haastavia vuorovaikutustilanteita vastaan. Diskurssi jäsentyi ongelmallisen vuorovaikutuksen, miesten keskinäisiin verkostoihin vetoamisen sekä miesenemmistöisen työympäristön vaikutuksen kautta. Tässä diskurssissa muodostui kuva siitä, miten naiset jäsensivät miesten toiminnan vaikutusta naisten keskinäiselle verkostoitumiselle.
Sukupuolen merkitystä korostavat diskurssit
Sukupuolen merkitystä häivyttävät diskurssit
Ongelmallinen vuorovaikutus miesten kanssa Miehilläkin on aina ollut omat
verkostonsa Miesenemmistöinen työympäristö
Ongelmallisuus- diskurssi Puolustautumis-
diskurssi Voimaantumis- diskurssi
Kriittisyys- diskurssi Ihmisyys-
diskurssi SUKUPUOLEN MERKITYSTÄ RAKENTAVAT
DISKURSSIT
Samankaltaisten kohtaaminen Naisten aseman edistäminen Naiskuvan laajentaminen
Eron rakentaminen Stereotypioiden vahvistaminen Hyvä veli -verkostojen kyseenalaistaminen
Sukupuoli ei määrittele toimintaa Tavat ja luonnollisuus ohjaavat
Naisverkostot eivät ole feministisiä Sukupuoli ohjaa, mutta ei alista
Brassin (1985) mukaan naiset jäävät helposti miesenemmistöisissä työyhteisöissä vuorovaikutuksen ulkopuolelle. Tämä sama ilmiö näkyi myös haastattelemieni naisten puheessa. Naiset kertoivat kokemuksistaan, kuinka miehet ovat sulkeneet naiset vuorovaikutuksen ulkopuolelle, eivätkä ole arvostaneet tai tunnustaneet naisten osaamista. Myös miesten kilpailullisuus ja tämän myötä naisten ulossulkeminen näkyi aineistossa yhtenä syynä sille, miksi naiset kuvailivat kaipaavansa toisten naisten seuraan (vrt. Koivunen 2017). Toisten naisten seuraan hakeutuminen näyttäytyi eräänlaisena tapana puolustautua ja välttää tällaisia ikäviä kohtaamisia.
Haastatteluissa naiset vertasivat naisten keskinäisiä verkostoja miesten verkostoihin. Tutkimuksissa onkin todettu, että naisten on vaikea päästä osaksi miesenemmistöisiä verkostoja (Gamba & Kleiner 2001; Ibarra 1992). Useampi haastattelemistani naisista kuvaili, kuinka miehillä on aina ollut omia naisilta suljettuja verkostojaan. Homososiaalisen käyttäytymisen, eli toisten miesten seuraan hakeutumisen ja tämän seuran ensisijaistamisen on tutkittu olevan tyypillistä miesten välistä toimintaa (Koivunen 2017). Miesten keskinäinen verkostoituminen asettui aineistossa oikeuttamaan naisten verkostoitumista. Se toimi myös naisten toiminnan peilaajana.
Miesenemmistöisissä työympäristöissä toimiminen jäsentyi aineistossa yhdeksi naisten verkostoitumisen taustavaikuttajaksi. Haastateltavien työ- ja opiskeluhistoria kietoutui aineistossa miesenemmistöisten alojen pariin. Haastatellut naiset työskentelivät teknologia-alalla, myynnin parissa, johtotehtävissä tai yrittäjinä, joita kaikkia voidaan pitää miesenemmistöisinä. Moni haastateltava kertoi edustavansa työyhteisössään tai alallaan vähemmistöä, jotain outona ja vieraana pidettyä hahmoa miesten maailmassa.
Analyysissa haastateltavien puheessa ainoana naisena oleminen rakentui jäsentämään toisten naisten seuraan kaipaamista. Tutkimusten mukaan työyhteisöjen ainoat naiset kokevat miehiä useammin ulossulkemista sosiaalisista tilanteista (Julkunen 2010). Haastateltavat kertoivat kohtaavansa miesenemmistöisissä ympäristöissä tarvetta todistella osaamistaan. Ibarran (1993) mukaan naiset, jotka ovat miesenemmistöisissä työyhteisöissä, etsivät naiskontakteja organisaation muista osista.
Tämä näkyy analyysissa, sillä naisverkostojen toimintaan osallistuminen näyttäytyi aineistossa osalle haastateltavista ainoana paikkana, jossa on mahdollista puhua työhön liittyvistä teemoista pelkästään naisten kanssa. Miesten kanssa toimiminen vahvisti haastateltavien kokemusta erilaisuudesta, johon naisten kanssa verkostoituminen näyttäytyi pakokeinona.
Voimaantumisdiskurssi
Voimaantumisdiskurssi jäsentyi samankaltaisten kohtaamisen, naisten aseman edistämisen, naiskuvan laajentamisen kautta. Tämä diskurssi kuvaa ennen kaikkea naisverkostojen olemassaolon
merkityksiä ja tuo esiin verkostojen yhteiskunnallista toimijuutta. Voimaantuminen näyttäytyi aineistossa naisten pystyvyyden tunteen ja ammatillisen itsetunnon kasvun kautta (vrt. Siitonen 1999), joita verkostoissa toimimisen kautta koettiin olevan mahdollista lisätä.
Analyysissa samankaltaisten ihmisten seura näyttäytyi haastateltaville tärkeänä. Samankaltaisuus liitettiin helposti sukupuoleen. Analyysi toi esiin naisten kokemuksia siitä, miten tunne samankaltaisuudesta syntyy ja millaisin tavoin samanlaisten seuraa ensisijaistetaan. Saman sukupuolen seuraan hakeutumisen on tutkittu olevan tyypillistä sekä miesten (Koivunen 2017) että naisten (Ibarra 1992) kohdalla. Kuitenkin naisista puhuttaessa toiminta näyttäytyi aineistossa pääasiassa positiivisena ja miesten toiminnasta puhuttaessa negatiivisena. Naisverkostot hahmottuivat haastatteluissa alustoina, joissa samankaltaisten naisten on mahdollista kohdata.
Greguletzin ja kumppaneiden (2019) tutkimuksessa esiintyi ajatus sukupuolittuneesta vaatimattomuudesta, jolla tarkoitetaan oman osaamisen ja kykyjen aliarvioimista. Haastattelemani naiset kertoivat naisten seuran auttavan oman epävarmuuden voittamisessa. Naisverkostojen tuen tärkeys liitettiin etenkin uran alkuvaiheisiin ja miesenemmistöisissä työyhteisöissä koettuihin kokemuksiin. Vinnicombe ja Colwill (1996) ovat verranneet miesten ja naisten verkostoja ja korostaneet, että naisten verkostoissa sosiaalinen tuki korostuu. Sosiaalinen tuki, kuten kokemusten jakaminen ja vastavuoroinen auttaminen, näyttäytyivät myös tässä tutkimuksessa merkityksellisinä piirteinä naisten keskinäisissä verkostoissa. Haastattelemani naiset näkivät naisverkostojen tarjoavan luontevan ympäristön tutustua uusiin ihmisiin ja voimaantua.
Travers ja kumppanit (1997) ovat asettaneet naisverkostojen tarkoitukseksi naisten yhteen saattamisen, työelämän haasteissa tukemisen ja urakehityksen edistämisen. Nämä edellä mainitut piirteet näkyivät aineistossa tämän voimaantumisdiskurssin kautta. Tutkimukseni toi tähän vielä yhden ulottuvuuden lisää, sillä naisverkostoille rakentui rooli naisten yhteiskunnallisen aseman edistämisen ja naiskuvan laajentamisen kautta.
Naisverkostoille rakentui tasa-arvoa edistävä rooli. Greguletzin ja kumppaneiden (2019) tutkimuksen mukaan naisille on tyypillistä aliarvioida oma arvonsa ja sillä tapaa välttää verkostoitumista. Naisten verkostoilla nähtiin olevan mahdollisuus nostaa erilaisia epäkohtia näkyviksi ja kyseenalaistaa yhteiskunnassa vallitsevia normeja. Naisverkostojen tasa-arvon edistäjän roolista puhuttiin myös feminismin kautta.
Naiskuvan laajentaminen näyttäytyi haastateltavien puheessa erilaisten mahdollisuuksien esiin tuomisen ja stereotypioiden purkamisen kautta. Aikaisemmassa kirjallisuudessa on kuvattu, kuinka naiset kohtaavat haasteita uskottavuuden saavuttamisen kanssa (vrt. Koivunen ym. 2017). Sama näkyi
tekemissäni haastatteluissa. Naisverkostojen rooliksi rakentui naisten pystyvyyden tukeminen ja ammatillisen itseluottamuksen kasvattaminen. Tässä voimaantumisdiskurssissa naisten välinen verkostoituminen ja naisverkostojen toiminta näyttäytyi naisia tukevana ja kannustavana.
Ongelmallisuusdiskurssi
Sukupuoli liitettiin ajoittain verkostojen ongelmallisuuden kuvailuun. Ongelmallisuus jäsentyi naisten ja miesten välisen eron rakentumisen, naisiin liittyvien stereotypioiden vahvistamisen ja hyvä veli -verkostojen kyseenalaistamisen kautta.
Aineistossa naisverkostojen toiminnan vaarana näyttäytyi kääntyminen tasa-arvon edistämistä vastaan. Helen McCarthy (2004) on tutkimuksessaan todennut, että organisaation sisäiset naisverkostot voivat heikentää sukupuolten välistä tasapainoa työpaikoilla. Tutkielmani analyysin yksi tulos oli, että naiset tiedostavat sukupuolenmukaisen verkostoitumisen uhat. Samankaltaisten kanssa toimimisen nähtiin pahimmillaan sulkevan erilaiset ihmiset ja erilaiset mielipiteet ulkopuolelleen. Riskien pelon ei haluttu kuitenkaan estävän verkostojen toimintaa. Naiset kertoivat pitävänsä tärkeänä epäkohtien tunnistamista ja syrjiviin toimintamalleihin puuttumista. Tulkitsin haastateltavien puhetta niin, että hyötyjen ollessa haittoja suuremmat, koettiin naisten keskinäinen verkostoituminen hyväksyttävänä.
Liiallinen nojautuminen sukupuolistereotypioihin näyttäytyi aineistossa naisverkostojen toimintaan liitettynä ongelmana. Naisverkostojen toimintaa hahmotettiin tasapainotteluna ammatillisuuden ja feminiinisyyteen kytkeytyvien aktiviteettien välillä. Haastateltavat korostivat, kuinka toiminnan pääpainon tulisi olla ammatillisuudessa, jonka rinnalla kuitenkin sopiva määrä feminiinisyyttä on hyväksyttävää. Toiminnan nähtiin kääntyvän itseään vastaan silloin, jos se tuottaa liian stereotypistä naiskuvaa tai sallii vain tietynlaisen naiseuden. Tällöin toiminta näyttäytyisi epäammattimaisena ja epäuskottavana myös ulospäin. Analyysin tuloksena oli, että naisverkostojen toimintaan osallistuvien naisten näkökulmasta verkostojen on tarkoitus tuottaa ja tukea monimuotoista naiskuvaa.
Naisten keskinäinen verkostoituminen peilautui aineistossa miesten keskinäiseen verkostoitumiseen.
Miesten verkostot hahmottuivat ennen kaikkea hyvä veli -verkostojen kautta, joiden toiminta näyttäytyi vääränlaisena. Haastateltavien puheessa miesten toimintaan yhdistyi epäeettisyys, epävirallisuus ja naisten ulossulkeminen. Tällaista ei lähtökohtaisesti haluttu naisten verkostojen edustavan. Salmisen ja Mäntysalon (2013) mukaan hyvä veli -verkostot liitetään korruptioon. Tämä tulkinta näkyi myös haastateltavien puheissa.
Analyysin yhtenä tuloksena oli, että naiset hahmottavat etenkin miesten verkostojen negatiivisina piirteitä sisäänpäin kääntyneisyyden, kohtuuttoman ja liiallisen samankaltaisuuden suosimisen sekä erilaisuuteen kohdistetun ennakkoluuloisuuden. Kuwabara ja kumppanit (2018) ovat todenneet, että verkostoituminen voidaan kokea negatiivisena etenkin silloin, kun se ajatellaan välineellisenä ja hyötyjä tavoittelevana toimintana. Tutkimukseni tukee tätä ajatusta. Etenkin oman edun tavoittelun ohittaessa muiden auttamisen ja yhteisen hyvän, teki verkostoitumisesta väärää.
Ihmisyysdiskurssi
Ihmisyysdiskurssiin liittämissäni puhetavoissa suhtautuminen sukupuoleen verkostojen ja verkostoitumisen yhteydessä oli erilainen kuin kolmessa edellisessä diskurssissa. Diskurssi jäsentyi puhetavoissa, joissa sukupuolen ei nähty määrittelevän toimintaa sekä puhetavoissa, joissa ihmisen nähdään toimivan luonnollisten toimintamallien ja opittujen tapojen varassa.
Haastateltavien puheesta kuului ajoittain ajatus siitä, ettei sukupuolen koettu määrittelevän heidän tai muiden ihmisten toimintaa erilaisissa vuorovaikutustilanteissa tai verkostoissa toimiessa. Sukupuolen sijaan tässä diskurssissa korostui muiden piirteiden, kuten yhteisten kiinnostustenkohteiden merkitys.
Aikaisemmissa tutkimuksissa esimerkiksi luottamus on nähty verkostojen keskeisenä ominaisuutena (vrt. Travers ym. 1997). Luottamus muodostui myös haastatteluissa merkitykselliseksi tekijäksi verkostoissa. Sukupuolesta taas rakentui tässä diskurssissa sattumanvarainen kriteeri, jolla ei koettu olevan todellista yhteyttä verkostojen muodostumiseen ja niissä toimimiseen.
Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että miehet ja naiset eivät helposti verkostoidu keskenään (vrt. Ibarra 1992; Gamba & Kleiner 2001; Greguletz ym. 2019). Sukupuolenmukaista verkostoitumista jäsennettiin haastatteluissa ajoittain luonnollisten toimintamallien ja opittujen tapojen kautta. Haastateltavat kuvailivat, kuinka naisten ja miesten on luontevaa toimia omissa porukoissaan, koska biologian ja luonnollisuuden nähtiin ohjaavan ihmisten toimintaa. Aineistossa naisten keskinäisellä toiminnalla nähtiin olevan pitkät perinteet ja tapojen muuttuminen koettiin epätodennäköisenä, koska miesten ja naisten perusolemus ajateltiin sukupolvesta toiseen muuttumattomana. Koska sukupuoleen ei voi vaikuttaa, haluttiin sukupuolen merkitystä mitätöidä.
Ihmisyysdiskurssissa korostui, kuinka ihminen halutaan nähdä toisaalta sukupuolesta irrotettuna toimijana, toisaalta sukupuolen ohjaamana. Kuitenkaan verkostoissa sukupuolta ei koettu merkittävänä, vaan pelkästään yhtenä piirteenä muiden joukossa.
Kriittisyysdiskurssi
Kriittisyysdiskurssin puhetavoissa naissukupuoli erotettiin alisteisesta asemasta. Puhetavassa kohdistui kritiikkiä yhteiskunnassa vallitseviin oletuksiin siitä, kuinka naissukupuolta ajatellaan erilaisten haasteiden aiheuttajana ja eriarvoisena suhteessa miessukupuoleen. Kriittisyysdiskurssissa naisten keskinäinen verkostoituminen ja naisverkostojen toiminta erotettiin feminismin tavoitteista.
Kriittisyysdiskurssin kautta rakennettiin erontekoa verkostojen toiminnan ja feministisen toiminnan välille. Verkostojen toiminnan tarkoitukseksi hahmottui ennemminkin yksilöiden ammatillisen kehityksen tukeminen, kuin naisten aseman edistäminen. Osa naisista korosti, kuinka he eivät itse koe olevansa feministejä tai naisasialiikkeen kannattajia. Tämän vuoksi myöskään naisverkostojen toimintaa ei haluttu nähdä tällöin feministisenä. Jäsenten feministinen identiteetti on aikaisemmissa tutkimuksissa yhdistetty naisverkostojen feministisyyden määrittelyyn. Jos suurimmalla osalla jäsenistä on feministinen identiteetti, myös verkoston toimintaa voidaan pitää feminististä. Tämä on ollut tutkitusti yleistä naisverkostojen kohdalla (Avdelidou-Fischer & Kirton 2016.) Tähän tutkimukseen osallistuneiden verkoston jäsenten kohdalla suhtautuminen feminismiin vaihteli.
Sukupuolen nähtiin vaikuttavan siihen, millaisia toiminnan mahdollisuuksia ihmisillä on.
Haastateltavat kertoivat, kuinka he ovat nähneet ja kokeneet, että naisten kohdalla sukupuoli on voinut vaikeuttaa tai muuttaa urapolkua. Kuitenkin omalla urapolulla kohdattuja vaikeuksia ei haluttu selittää sukupuolella. Naiset sen sijaan kuvailivat, kuinka he olivat sopeutuneet toimimaan miesten kanssa. Naisten sopeutuminen miesten toimintaan hahmottui itsestään selvänä toimintatapana.
Julkusen (2010) mukaan naisten toimintaan miesenemmistöisissä työyhteisöissä voi liittyä kokemus erityisyydestä ja siitä, kuinka on niin sanotusti yksi miehistä. Myös tällaisia asemoitumisia oli aineistosta luettavissa.
Sopeutumisen korostaminen voi kuitenkin peittää alleen syrjinnän ja epäoikeudenmukaisen kohtelun.
Kun ajatellaan, että on pärjännyt hyvin työyhteisöissä, voi se peittää syrjinnän kokemukset alleen.
Jos naisen sopeutumista miesenemmistöiseen työyhteisöön ei tapahdu, voi se aiheuttaa naisten vähättelyä työpaikoilla, mikä taas voi johtaa syrjintään (Koivunen ym. 2017). Tämä herättääkin kysymyksen siitä, antaako sopeutumisen korostaminen virheellisen kuvan tasa-arvon toteutumisesta.
Kriittisyysdiskurssissa olennaista oli, ettei sukupuolen koettu aiheuttavan ylitsepääsemättömiä ongelmia. Puhetavoissa korostui käsitys siitä, että jokainen on lopulta vastuussa omasta menestyksestään ja siitä, alistuuko sukupuolen rajoitteille vai pyrkiikö löytämään tien menestykseen vastoinkäymisistä huolimatta.
8 POHDINTA
Tämän tutkielman avulla selvitin, millaisia käsityksiä ja sukupuolen merkityksiin kytkeytyviä diskursseja erilaisille naisten verkostoille ja naisverkostoille rakentui sellaisten naisten puheessa, jotka itse ovat osallistuneet naisverkostojen toimintaan. Tässä luvussa pohdin ensin tutkimukseni tuloksia, jonka jälkeen käsittelen tutkimukseni luotettavuutta, vahvuuksia ja rajoitteita. Viimeisessä alaluvussa tarkastelen työtäni loppupäätelmien muodossa.