1
Wilma Haapala
NAISTEN VERKOSTOJA JA NAISVERKOSTOJA
Tutkimus verkostoihin liittyvistä käsityksistä ja sukupuolelle rakentuvista merkityksistä
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielma Kesäkuu 2021
TIIVISTELMÄ
Wilma Haapala: Naisten verkostoja ja naisverkostoja. Tutkimus verkostoihin liittyvistä käsityksistä ja sukupuolelle rakentuvista merkityksistä
Pro gradu -tutkielma, 80 sivua + 6 lähdesivua + 5 liitesivua.
Tampereen yliopisto
Yhteiskuntatutkimuksen tutkinto-ohjelma Sosiaalipsykologia
Ohjaaja: Johanna Ruusuvuori Kesäkuu 2021
Naisten keskinäiset verkostot ovat olleet mediaotsikoissa viime vuosina ja verkostoitumisesta on puhuttu tärkeänä työelämätaitona. Kuitenkin tutkimusta naisten verkostoista on Suomessa tehty vain vähän. Tämän pro gradu -tutkielman avulla selvitin, millaisia käsityksiä verkostoihin liittyy ja mitä merkityksiä sukupuolelle rakentuu verkostoista puhuttaessa.
Tutkimusaineisto koostui yhdeksästä puolistrukturoidusta haastattelusta, jotka toteutin naisverkostojen toimintaan osallistuneiden naisten kanssa vuoden 2020 aikana. Haastateltavat löytyivät Suomessa toimivien naisverkostojen kautta. Tutkimukseni nojautui sosiaaliskonstruktionistiseen lähestymistapaan.
Analyysiosio rakentui kahdesta osasta. Ensimmäisen osan toteutin sisällönanalyysin avulla vastaten tutkimuskysymykseen: ”Millaisia käsityksiä naisverkostojen toimintaan osallistuvat naiset liittävät verkostoihin?” Toisen osan analyysista toteutin diskurssianalyysia hyödyntäen ja sen avulla vastasin toiseen tutkimuskysymykseen: ”Miten verkostot ja verkostoituminen rakentuvat sukupuoleen sidottuina asioina naisverkostojen toimintaan osallistuvien naisten puheessa?”
Verkoston käsite sai aineistossa kaksi tasoa. Se rakentui tarkoittamaan sekä yksilöiden verkostoja että järjestäytyneitä verkostoja. Verkostojen olemassaoloa selittivät yksilöiden tarpeet, tarpeita täyttävät toiminnot ja tarpeiden täyttymistä seuranneet hyödyt. Verkoston hallintaa kuvailtiin verkoston ylläpitämisen ja verkoston laajentamisen avulla. Verkoston laajentamisen nimesin verkostoitumiseksi. Verkostoissa oli nähtävissä ammatillinen, sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus.
Sukupuolen merkitys suhteessa verkostoihin ja verkostoitumiseen rakentui viiden diskurssin kautta. Nämä olivat puolustautumisdiskurssi, voimaantumiskurssi, ongelmallisuusdiskurssi, ihmisyysdiskurssi ja kriittisyysdiskurssi. Kolme ensimmäistä ovat osa sukupuolen merkitystä korostavaa diskurssikokoelmaa ja kaksi jälkimmäistä ovat osa sukupuolen merkitystä häivyttävää diskurssikokoelmaa.
Sukupuolen merkitystä korostavissa diskursseissa naisverkostot ja naisten välinen verkostoituminen näyttäytyivät naisten keinona puolustautua ja voimaantua. Sukupuoli liitettiin myös verkostojen ongelmallisuuteen. Sukupuolen merkitystä häivyttävissä diskursseissa sukupuolen ei nähty olevan yhteydessä verkostojen toimintaan tai yksilöiden väliseen verkostoitumiseen.
Tulokset kertovat verkostojen lisäksi työelämän tasa-arvosta. Tutkimukseni tuloksien mukaan naisverkostojen olemassaolo ja naisten keskinäisen verkostoitumisen tärkeys ovat selitettävissä niin kauan kuin työelämää ei koeta tasa-arvoisena.
Avainsanat: Verkosto, verkostoituminen, naisverkosto, työelämä, sukupuoli, tasa-arvo, diskurssianalyysi, sisällönanalyysi.
Tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck –ohjelmalla.
Sisällysluettelo
1 Johdanto ... 1
2 Nainen työelämässä ja verkostoissa ... 3
2.1 Naisena suomalaisessa työelämässä ... 3
2.2 Verkoston käsitteet ... 7
2.3 Verkostot ja työelämä ... 10
2.4 Verkostot ja sukupuoli ... 11
3 Tutkimusasetelma ... 16
3.1 Tutkimuskysymykset ... 16
3.2 Haastatteluaineiston esittely ... 16
3.3 Tutkimusetiikka ... 19
4 Teoreettismetodologiset lähtökohdat ja analyysiprosessi ... 21
4.1 Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen ... 21
4.2 Analyysiprosessin vaiheet ... 24
5 Käsityksiä verkostoista ... 28
5.1 Yksilön verkosto ... 28
5.2 Järjestäytyneet verkostot ... 30
5.3 Yksilön tarpeet selittävät verkostojen olemassaoloa ... 31
5.4 Verkoston hallinta ... 36
6 Sukupuolen merkitys verkostoissa ... 40
6.1 Sukupuolen merkitystä korostavat diskurssit ... 40
6.1.1 Puolustautumisdiskurssi ... 40
6.1.2 Voimaantumisdiskurssi... 46
6.1.3 Ongelmallisuusdiskurssi ... 52
6.2 Sukupuolen merkitystä häivyttävät diskurssit ... 58
6.2.1 Ihmisyysdiskurssi ... 58
6.2.2 Kriittisyysdiskurssi ... 62
7 Tulosten yhteenveto ... 65
7.1 Verkostojen ulottuvuudet ... 65
7.2 Sukupuolen merkitystä rakentavat diskurssit ... 68
8 Pohdinta ... 75
8.1 Tulosten pohdintaa ... 75
8.2 Tutkimuksen luotettavuus, vahvuudet ja rajoitteet ... 78
8.3 Lopuksi ... 80
9 Lähteet ... 81 Liitteet ...
Kuviot
Kuvio 1 Järjestäytyneen verkoston ja yksilön verkoston suhde ... 28
Kuvio 2 Yksilön verkoston rakenne ... 29
Kuvio 3 Järjestäytyneen verkoston rakenne ja toiminta ... 31
Kuvio 4 Henkilökohtaiset tarpeet ... 32
Kuvio 5 Verkoston jäseniin kohdistuvat tarpeet ... 34
Kuvio 6 Yhteiskuntaan kohdistuvat tarpeet ... 35
Kuvio 7 Yksilön verkoston ylläpito ... 37
Kuvio 8 Verkostoituminen toimintana ... 38
Kuvio 9 Sisällönanalyysin keskeisimmät tulokset ... 68
Kuvio 10 Diskurssianalyysin ulottuvuudet ... 69
1 JOHDANTO
”Verkostoidu, nainen! Näin pääset mukaan porukoihin, joista on työelämässä selkeää hyötyä”. Näillä sanoilla naisia kannustettiin verkostoitumaan Me Naiset -verkkoalustan artikkelissa syksyllä 2020.
(is.fi 2020.) Verkostot ja verkostoituminen ovatkin yksi työelämän kuumista puheenaiheista. Ne liitetään ennen kaikkea tärkeiden suhteiden luomiseen ja työelämässä menestymiseen.
Verkostoitumisesta puhutaan monella tapaa hyödyllisenä, jopa välttämättömänä työelämätaitona, kuten otsikko: ”Uravalmentajan vinkit verkostoitumiseen – Kukaan ei enää pärjää työelämässä täysin ilman niitä” (yle.fi 2016) painottaa. Otsikot korostavat, kuinka kaikkien tulisi nykypäivänä verkostoitua työelämässä selviytyäkseen.
Viime vuosina myös erityisesti naisille suunnatut verkostot ovat olleet uutisoinnin kohteena.
Helsingin Sanomissa on ihmetelty naisverkostojen tarvetta otsikolla: ”Naisverkostojen suosio lähti kasvuun – Mihin naiset tarvitsevat toisiaan näinä aikoina niin kovasti?” (hs.fi 2016). Otsikkojen perusteella naisverkostoilla on nähty olevan yhteys naisten yhteiskunnallisen aseman parantamiseen ja työelämän tasa-arvon edistämiseen. Naisten verkostoitumisen syitä on kuvailtu Kauppalehden verkkojulkaisussa näin: ”Naiset ottavat kiinni miesten etumatkaa työelämän suhteiden luomisessa perustamalla omia verkostojaan” (kauppalehti.fi 2017). Naisverkostojen tärkeys on mediassa liitetty etenkin miesenemmistöisillä aloilla työskenteleviin naisiin: ”Naisverkostot tasa-arvoistavat miesvaltaisia toimialoja – koodausuralle naisia rohkaisevat esikuvat ja vertaistuki” (tiedotekanava.fi 2020). Naisverkostoihin liittyvissä artikkeleissa naisten verkostot on yhdistetty tasa- arvokamppailuun ja yhteiskunnallisiin tavoitteisiin.
Idea tämän tutkielman toteutukseen syntyi kiinnostuksestani verkostoihin liittyvään puheeseen ja uutisointiin. Tutkimusaihetta miettiessäni suuntaani siivitti halu ymmärtää verkostoja paremmin ja kuulla, mitä aktiivisesti verkostoituvat ihmiset ajattelevat verkostoista. Koska naisten verkostoista on kirjoitettu mediassa paljon, ajattelin niihin liittyvän jotain erityistä. Verkostojen tutkimusta on tehty kauan eri aloilla ja erilaisista näkökulmista, mutta vain naisille suunnattuja verkostoja pidetään kuitenkin alitutkittuna aihepiirinä (Villeche & Josserand 2017). Suomalaista tutkimusta ei aiheesta juuri ole, mikä perustelee tutkimuksen tarvetta. Olin kiinnostunut siitä, mihin naisverkostoja tarvitaan ja mitkä asiat saavat naiset verkostoitumaan keskenään. Tutkielmani tavoitteeksi muotoutui kuvata verkostoihin liittyviä käsityksiä sekä sukupuolelle rakentuvia merkityksiä verkostoista puhuttaessa.
Tutkimusta varten haastattelin naisverkostojen koordinaattoreita ja jäseniä. Haastatteluissa käsiteltiin erilaisia verkostoihin liittyviä teemoja naisten omia näkemyksiä kuunnellen. Lopullinen aineisto
muodostui yhdeksästä verkostojen jäsenten kanssa tehdystä haastattelusta. Analysoin aineiston kahta metodia, sisällönanalyysia ja diskurssianalyysia, hyödyntäen. Tutkielmassa nojasin sosiaalisen konstruktionismin lähestymistapaan, eli ajatukseen maailmasta sosiaalisesti vuorovaikutuksessa rakentuvana, ja kielestä sekä todellisuutta kuvaavana että tuottavana (Burr 2015).
Tutkielma rakentuu niin, että seuraavaksi esittelen kirjallisuuden, aikaisempien tutkimusten ja tilastotiedon kautta naisten asemaa suomalaisessa työelämässä, erilaisia verkostojen määritelmiä sekä erityisesti naisten verkostoihin keskittyvää tutkimusta. Sen jälkeen esittelen tarkemmin tutkimusasetelman, teoreettismetodologiset lähtökohdat ja analyysiprosessin kulun. Varsinaiset aineiston analyysit ovat omissa luvuissaan. Analyysiosioiden jälkeen kokoan tulokset yhteen ja suhteutan niitä aikaisempiin tutkimuksiin. Lisäksi pohdin tutkimukseni luotettavuutta, vahvuuksia ja rajoitteita. Lopuksi esitän mahdollisia jatkotutkimusaiheita ja tarkastelen tutkielmani tuloksia työelämän tasa-arvoon liittyvän keskustelun valossa.
2 NAINEN TYÖELÄMÄSSÄ JA VERKOSTOISSA
Tässä luvussa muodostan kuvan ympäristöstä, jossa verkostot syntyvät ja toimivat, kokoan yhteen aikaisempaa tutkimusta naisten verkostoihin liittyen, sekä asemoin oma tutkimukseni näiden käsitteiden ja tutkimusten muodostaman keskustelun kentälle. Etenen suuremmista konteksteista kohti tarkempaa tutkimuksen fokusta. Aloitan katsauksen tarkastelemalla naisten asemaa suomalaisessa työelämässä. Seuraavaksi esittelen, miten verkostoihin liittyviä käsitteitä on määritelty aikaisemmissa tutkimuksissa. Sen jälkeen avaan verkostojen tutkimusta työelämän kontekstissa.
Luvun lopuksi esittelen tutkimuksia, joissa verkostoja on tarkasteltu sukupuolinäkökulma huomioiden.
2.1 Naisena suomalaisessa työelämässä
Suomessa naisten koulutustaso nousi ja työssäkäynti kodin ulkopuolella yleistyi ja monimuotoistui 1960–luvulta 1980–luvulle jatkuneen talouskasvun myötä. Hyvinvointipalveluiden laajeneminen työllisti etenkin naisia työpaikkojen syntyessä esimerkiksi hoivan, opettamisen, kauneudenhoidon, sosiaalityön ja toimistotyön pariin. (Julkunen 2010, 126.) Naiset toimivat tuolloin pääasiassa tehtävissä, joissa hyödynnettiin perinteisesti naisiin ja feminiinisyyteen liitettyjä taitoja (em. 131).
1990-luvulle tultaessa enemmistö yliopistotutkinnon suorittaneista oli naisia ja monissa akateemisissa tehtävissä naisten lukumäärä oli kasvanut. Sosiaalialalla ja varhaiskasvatuksen tehtävissä naiset edustivat jo huomattavaa enemmistössä. Naisenemmistöisten alojen muotoutumisen lisäksi aikaisempaa useampi nainen työskenteli myös miesenemmistöisillä aloilla. Esimerkiksi lääkäreiden ja juristien keskuudessa naisia oli hieman alle puolet ammatinharjoittajista. Kaikilla aloilla suunta ei kuitenkaan ollut sama. Jo ennestään miesenemmistöinen IT-ala vahvistui 1990-luvun laman jälkeen, jolloin alalle ja siihen johtavan koulutuksen pariin hakeutui yhä enemmän miehiä.
(Julkunen 2010, 127.) Edellä kuvailtua ammattien ja työtehtävien sukupuolenmukaista eriytymistä kutsutaan segregaatioksi (Korvajärvi 2010).
Tänä päivänä kansainvälisesti tarkasteltuna suomalaiset naiset ovat kouluttautuneita ja paremmassa asemassa työelämässä moneen muuhun maahan verrattuna (Koivunen, Ojala, Saari & Viitasalo 2017, 130). Vaikka naiset ovat olleet palkkatyössä jo pitkään ja työmarkkinat ovat muuttuneet, sukupuolenmukaiset jaot ovat kuitenkin edelleen olemassa (Julkunen 2010, 132). Työmarkkinat ovat jakautuneet sukupuolen mukaisesti miesten ja naisten työtehtäviin eri työnantajasektoreille ja toimialoille (Koivunen ym. 2017, 130; Julkunen 2010, 131). Vuonna 2020 Suomessa yksityinen
sektori oli sekä naisten että miesten suurin työllistäjä. Se työllistää kuitenkin lukumäärällisesti huomattavasti enemmän miehiä. Julkisella sektorilla, esimerkiksi valtiolla ja kunnalla, työskentelee enemmän naisia. (Tilastokeskus 2021.) Myös yrittäjyydessä näkyy sukupuolijakauman epäsuhtaisuus. Tilastokeskuksen raportin mukaan vuonna 2017 vain joka kolmas yrittäjä oli nainen (Sutela & Pärnänen 2018, 19). Naiset edustavatkin palkansaajien enemmistöä 2000-luvulla (Julkunen 2010, 127).
Naisille maailmanlaajuisesti tyypillisiä toimialoja voidaan kuvata kolmen C:n eli cleaning, cooking ja caring avulla (Julkunen 2010, 131). Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 työllisten naisten yleisimpiin ammatteihin Suomessa kuuluivat muun muassa hoivapalvelun ja terveydenhuollon, myyjän, opetusalan, siivoojan, palvelutyöntekijän ja toimistotyöntekijän tehtävät (Tilastokeskus 2018, 48). Naisten osuus etenkin naisenemmistöisten alojen esihenkilötehtävissä on kasvanut.
Useimmat johtotehtävät ovat kuitenkin edelleen miesenemmistöisiä, vaikka naiset ovat Suomessa miehiä korkeammin koulutettuja ja useilla johtotehtäviin valmistavilla koulutusaloilla miesten ja naisten osuus on tasainen. Erityisen miesenemmistöisiä tehtäviä ovat talouselämän johtoasemat.
(Julkunen 2010, 135–136.)
Miesten yleisimpiä toimialoja voidaan kuvata kolmen M:n eli machinery, money ja management avulla (Perrons 2005, 392). Miehet ovat enemmistönä maailmanlaajuisesti myös teknillisluonnontieteellisillä aloilla, joihin viitataan yleisesti lyhenteellä STEM, joka tulee sanoista science, technology, engineering ja mathematics (Diekman, Brown, Johnston & Clark 2010, 1051).
Myös Suomessa miehet edustavat enemmistöä edellä mainittujen alojen parissa. Esimerkiksi vuonna 2016 luonnontieteiden ja tekniikan erityisasiantuntijan tehtävät olivat työllisten miesten toiseksi yleisin ammatti. Naisten listalla ammattiryhmä oli sijalla kaksitoista. Miehiä kyseisissä työtehtävissä on yli kolminkertainen määrä naisiin verrattuna. Työllisten miesten yleisimpien ammattien listalla vuonna 2016 olivat myös kuljetustyöntekijät, rakennustyöntekijät, asentajat ja korjaajat sekä tieto- ja viestintäteknologian asiantuntijat. (Tilastokeskus 2018, 49.)
Naisten ja miesten jakautuminen erilaisten tehtävien pariin näyttäytyy esimerkiksi palkkaerona.
Suomessa sukupuolten välinen palkkaero on huomattavasti suurempi, kuin muissa Pohjoismaissa (OECD 2021). Miesenemmistöisillä aloilla palkkataso on keskimäärin naisenemmistöisiä aloja korkeampi. Vuosien 1985–2014 välillä naisten osuus miesten palkoista pysytellyt noin 80 prosentissa (Koskinen Sandberg 2016, 46). Vuonna 2019 naisten euro oli laskennallisesti 84 senttiä (Tilastokeskus 2021).
Segregaatio ei ole pelkästään edellä kuvatun mukaista ammattien välistä jakautumista, vaan jako on olemassa myös ammattien sisällä miesten ja naisten suuntautuessa tiettyihin työtehtäviin. Esimerkiksi tasa-ammatiksi muuttuneen lääkärin toimen sisällä lastenlääkäreistä enemmistö on naisia ja kirurgeista enemmistö miehiä. Segregaatio on vahvaa silloin, kun ammatissa toimivista yli 60 prosenttia on pelkästään naisia tai pelkästään miehiä. (Korvajärvi 2010, 185–186.) Tilastokeskuksen mukaan Suomessa vuonna 2018 tasa-ammateissa, joissa naisten ja miesten prosentuaalinen suhdeluku on 40–60 prosenttia, työskenteli hieman alle kymmenen prosenttia palkansaajista (Tilastokeskus 2021). Suurin osa suomalaisista työntekijöistä työskentelee siis työympäristössä, joka on joko nais- tai miesenemmistöinen. Vain noin viidenneksellä on työkavereinaan samojen tehtävien parissa sekä miehiä että naisia. (Korvajärvi 2010, 185.) Tasa-aloja voidaankin pitää suhteellisen harvinaisina.
Tasa-alat syntyvät pääasiassa naisten purkaessa rakenteita hakeutumalla miesenemmistöisille aloille, sillä miehet eivät samassa mittakaavassa hakeudu naisenemmistöisille aloille (Koivunen ym. 2017, 131). Ainoita naisia miesenemmistöisillä työpaikoilla on tutkimuksissa kutsuttu termillä ainokaiset.
Ainokaiset voivat kohdata erityisiä haasteita työyhteisöissä, sillä he asettuvat helposti yhteisön katseen ja ylitulkinnan kohteiksi. Ainoat naiset näyttäytyvät yhteisöissä poikkeamana miesenemmistöstä, mikä voi aiheuttaa ulossulkemisen sosiaalisista suhteista, sekä asettaa erityisvaatimuksia ja rajoitteita naisen työskentelylle. Ainokaisuus voi asettua myös esteeksi sosiaalisen vuorovaikutuksen piiriin pääsylle. Toisaalta se voi olla myös ylpeydenaihe, jos ainokainen onnistuu sopeutumaan miesenemmistöiseen joukkoon. (Kanter 1977; Julkunen 2010, 132.) Naisenemmistöisissä työyhteisöissä miehet voivat kohdata samoja haasteita. Kuitenkin miesten kiinnostuminen naisenemmistöisestä alasta nähdään useimmiten mahdollisuutena ammatin arvostuksen lisääntymiselle tai palkkatason nousulle. (Julkunen 2010, 133.)
Sukupuolijakauman huomiointi on merkityksellinen tekijä työyhteisöjen toimintaa tarkasteltaessa.
Kaikissa miesenemmistöisissä työyhteisöissä naisten työpanosta ei tunnusteta, vaan naisten toiminta nähdään mieskollegojen toimintaa vähempiarvoisena. Tällainen naisiin kohdistuva niin sanottu vähättelyn kulttuuri saattaa johtaa syrjintään työpaikoilla. (Koivunen ym. 2017, 142.) Syrjinnällä tarkoitetaan henkilön perusteetonta asettamista eriarvoiseen asemaan (em. 132). Syrjinnän kokemukset voivat liittyä esimerkiksi työhönottotilanteisiin, palkkaukseen, uralla etenemiseen tai työssä saatuun arvostukseen (em. 142). Sukupuoleen perustuva syrjintä tunnistetaan huonosti, mikä johtuu osittain suomalaisen tasa-arvopolitiikan painotuksista. Painopiste on ollut tasa-arvon edistämisessä, eikä syrjinnän kieltämisessä, minkä vuoksi tasa-arvoa ei perinteisesti käsitteellistetä syrjinnän kautta. (Kantola & Nousiainen 2008, 7.) Useat lait, kuten Suomen perustuslaki, rikoslaki,
tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki, kieltävät syrjinnän. Syrjinnän kokemukset työpaikoilla ovat kuitenkin yleisiä. On myös tutkittu, että naisten kokemukset syrjinnästä ovat yleisempiä kuin miesten.
(Koivunen ym. 2017, 132.)
Syrjinnän kokemusta lisäävät työympäristön tunneilmapiiriin liittyvät tekijät, kuten yhteisössä vallitseva kilpailuhenki tai esimiehen epäoikeudenmukainen toiminta (Koivunen ym. 2017, 142).
Kilpailullisuus on homososiaalisuuden yksi ulottuvuus. Homososiaalisuus tarkoittaa samaa sukupuolta olevien seuraan hakeutumista, heidän seurastaan nauttimista ja sen ensisijaistamista. Tuija Koivusen mukaan käsitettä on käytetty tutkimuksissa etenkin miesten välistä vuorovaikutusta kuvatessa. Keskinäinen kilpailu on tutkimuksissa nähty yhtenä tapana ylläpitää maskuliinista minäkuvaa. (Koivunen 2013, 17–19.) Emootiot ja naistyypillinen toiminta on katsottu miesten homososiaalisille ryhmille sopimattomaksi. Koivusen mukaan miesten sosiaaliset verkostot tarjoavat tukea, mutta samalla ne toimivat yksittäisten miesten tai miesryhmien keskeisen kilpailun, sorron ja dominanssin alustoina. (Em. 26.) Syrjinnän kokemukset ovat yleisimpiä naisilla, jotka työskentelevät miesenemmistöisissä työyhteisöissä. Miesten kohdalla syrjintäkokemuksilla ja työyhteisön sukupuolijakaumalla ei ole yhteyttä. Kun työyhteisön sukupuolijakauma on tasainen, naiset kokevat harvemmin syrjintää, kuin mies- tai naisenemmistöisissä työyhteisöissä. (Koivunen ym. 2017, 140.) Päivi Korvajärven (2010) mukaan ihmisillä on taipumus häivyttää sukupuolen merkitys omasta työyhteisöstä puhuttaessa. Sukupuolta ei pidetä työnteon kannalta merkityksellisinä, eikä erilaisia sukupuoleen liittyviä ristiriitoja, kuten seksuaalista häirintää, uralla etenemisen haasteita tai palkkaeroja paikanneta omalle työpaikalle. Erilaisten ongelmien olemassaolo tunnistetaan, mutta ne eivät kosketa henkilökohtaisesti tapahtuessaan joissain toisissa työpaikoissa joillekin toisille ihmisille. (Korvajärvi 2010, 190.) Sukupuolten tasa-arvoisuuden korostaminen voi peittää alleen erilaisia ongelmia, joita ei haluta kohdata, minkä vuoksi ne sivuutetaan ja jätetään huomiotta.
Ongelmatilanteet näyttäytyvät yksittäisinä poikkeuksina esimerkiksi mediassa. (Korvajärvi &
Heiskanen 2019, 269.)
Työelämässä vallitsevat tietyt kulttuuriset toimintatavat, jotka rakentuvat ja vahvistuvat työyhteisöjen vuorovaikutuksessa niin keskustelujen kuin viestinnänkin avulla. Vuorovaikutuksessa muodostuvat raamit miesten ja naisten toiminnalle sekä feminiinisyyden ja maskuliinisuuden ilmentämiselle.
Huomaamatta työyhteisöön voi rakentua pelkistettyjä malleja ja ohjenuoria, jotka vahvistavat sukupuoleen liitettyjä oletuksia. Tämä voi aiheuttaa sen, että sukupuolten eroavaisuutta korostetaan.
Eroavaisuuksien pohjalta taas muodostetaan odotuksia, millaiset uravalinnat tai toimintatavat eri ammateissa ovat hyväksyttäviä. Se voi vaikuttaa esimerkiksi oletuksiin naisten johtamistavoista tai
mielikuvia, kuten auktoriteetti, menestys, dynaamisuus, raha ja teknologia, jotka on totuttu yhdistämään ennen kaikkea miehiin (Julkunen 2010, 135). Naisiin ja miehiin liitetyt piirteet ja oletukset voivat muovata paitsi työyhteisön, mutta laajemmin yhteiskunnan toimintaa.
Suomalainen työelämä näyttäytyi esittelemieni tutkimusten ja tilastojen pohjalta segregoituneena kenttänä. Naiset kohtaavat erityisiä sukupuoleen kytkeytyviä haasteita liittyen arvostuksen saamiseen sekä erilaisten sukupuoleen kytkettyjen odotusten alla toimimiseen. Nämä haasteet voivat kärjistyä syrjinnäksi ja näkyä työuralla esimerkiksi palkassa tai etenemismahdollisuuksissa. Osa haasteista on paikannettu etenkin miesenemmistöisiin työyhteisöihin ja aloille. Työelämän epätasa-arvo näkyy tilastoissa ja kuuluu yksilöiden kokemuksissa.
2.2 Verkoston käsitteet
Tässä tutkielmassa puhun verkostoista ja verkostoitumisesta. Molempia sanoja käytetään mitä erilaisimmissa yhteyksissä ja tarkoituksissa niin tutkimuskirjallisuudessa, populaarikirjallisuudessa, puhekielessä kuin mediassakin. Käsitteet myös sekoittuvat toisiinsa synonyymien tavoin. Tässä luvussa selvennän näiden käsitteiden määritelmiä ja asetan käsitteet tämän tutkielman kontekstiin.
Verkosto
Verkostoista on kirjoitettu paljon, mutta käsitteenä se ei ole yksiselitteinen. Jan-Erik Johansonin, Mikko Mattilan ja Petri Uusikylän (1995) mukaan verkoston käsitettä on käytetty monella eri tavalla tutkimuksissa. Yksi yleisimmistä tavoista on ajatella verkosto metaforana, jolle ei aina ole tarkoituskaan antaa selkeästi määriteltyä sisältöä. Tällaisissa yhteyksissä verkostolla viitataan useimmiten hajautettuihin, monimutkaisiin ja usean toimijan ei-hierarkkisiin sosiaalisiin järjestelmiin. (Johanson, Mattila & Uusikylä 1995, 6.) Organisaatiokäyttäytymisen tieteenalan sanakirjassa verkosto määritellään muodostelmaksi suhteita, linkkejä tai siteitä ihmisten välillä (Burke 1993). Verkostoa voidaan pitää myös ihmisten välisten yhteyksien kokoelmana, jota määrittävät yhteyksien olemassaolon tarkoitus ja yhteyden vahvuus (Travers, Pemberton & Stevens 1997, 62).
Nykypäivänä verkoston käsitteen voidaan ajatella muotoutuneen yleiseksi yhteiskuntaa kuvaavaksi avainmetaforaksi, jossa ihmisten ja asioiden väliset yhteydet, prosessit ja monimutkaiset suhdekentät hahmottavat yhteiskunnan nykyistä tilaa ja toimintatapoja (Eriksson 2015, 13). Verkoston toiminnalle olennaista on välissä oleminen, välittäminen ja muokkaavuus (em. 22). Verkostoja voidaan tarkastella
erilaisilla tasoilla esimerkiksi yksilön ympärille muodostuvan verkoston näkökulmasta tai keskittyen työorganisaation sisäisiin verkostoihin.
Yksilön verkostosta voidaan puhua myös sosiaalisena verkostona. Sosiaalisen verkoston käsitettä käytti ensikerran antropologi John Barnes ja hän kuvasi käsitteellä yksilöiden välisiä suhteita, jotka voidaan rekisteröidä tietyssä sosiaalisessa ryhmässä (Barnes 1954). Jaakko Seikkulan (1994) mukaan sosiaalinen verkosto on yksilön sosiaalista identiteettiä rakentavien ihmissuhteiden kuvaus.
Sosiaalinen verkosto koostuu neljästä osasta: perheestä, sukulaisista, koulun, työpaikan tai muun arkea määrittävän tilan ihmissuhteista sekä ystävien, naapurien ja tuttujen joukosta. Seikkula sisällyttää verkostoon myös ammattiauttajat. Verkostoja voidaan tarkastella esimerkiksi kolmen ulottuvuuden, eli verkoston rakenteellisten, vuorovaikutuksellisen ja funktionaalisten ominaisuuksien kautta. (Seikkula 1994, 32.) Verkostoanalyysin parissa sosiaalinen verkosto on määritelty rajatuksi verkkomaiseksi rakennelmaksi. Siinä jokainen toimija on yhteydessä toisiin toimijoihin, jotka taas ovat kytköksissä kolmansiin toimijoihin. (Wasserman & Faust 1994, 9.)
Verkostoja voidaan hahmottaa niiden virallisuuden tason kautta jakamalla ne formaaleihin eli virallisiin ja informaaleihin eli epävirallisiin verkostoihin. Virallisia verkostoja ovat esimerkiksi erilaiset valtion toimielimet, yhtiöiden hallitukset ja säätiöt. Näille on tyypillistä sovittuihin sääntöihin ja toimintatapoihin tukeutuminen sekä yhteistyö- ja tiedonvälityskanavien vakiintuminen.
Tällaiset järjestäytyneet verkostot voivat toimia yrityksen tai organisaation osana. Ne voivat myös olla näistä riippumattomia itsenäisiä toimijoita. Epävirallisten verkostojen toiminta pohjautuu useimmiten samankaltaisten tai samoja kiinnostuksen kohteita omaavien vapaaehtoiseen yhteistoimintaan. Keskiössä ovat asiantuntemuksen ja osaamisen vaihtaminen jäsenten välillä. (Ibarra 1993.)
Edellä esittelemilleni verkoston määritelmille on yhteistä ajatus verkostosta kattokäsitteenä sosiaaliselle rakenteelle, joka koostuu ihmiset yhteen liittävistä sosiaalisista suhteista. Suhteet voivat olla muodoltaan, tarkoitukseltaan ja toiminnaltaan keskenään erilaisia, eikä verkosto käsitteenä rajaa suhdetta tietynlaiseksi. Tässä tutkielmassa verkoston käsite nojaa tällaiseen metaforiseen ymmärrystapaan, jossa toisensa tuntevat ihmiset muodostavat verkostoja.
Metaforinen verkoston käsite jakautuu tässä tutkielmassa kahteen tarkempaan käsitteeseen. Käytän käsitteitä yksilön verkosto ja järjestäytynyt verkosto. Yksilön verkostolla tarkoitan yhteen tiettyyn ihmiseen yhdistettävää ihmissuhteiden kirjoa. Järjestäytyneellä verkostolla tarkoitan suhteellisen vakiintuneesti toimivaa ihmisjoukkoa, joita sitoo yhteen jokin virallinen tai epävirallinen ammattiin tai työelämään liittyvä side. Järjestäytynyt verkosto voi olla esimerkiksi rekisteröity yhdistys tai
epävirallisesti toimiva, mutta selvärajainen joukko. Vain tietylle sukupuolelle suunnattuja järjestäytyneitä verkostoja nimitän sukupuolenmukaisiksi verkostoiksi. Pääasiassa naisille suunnatuista järjestäytyneistä verkostoista käytän jatkossa nimitystä naisverkosto.
Verkostoituminen
Kuten verkostolla, myöskään verkostoitumisella ei ole yksiselitteistä määritelmää.
Organisaatiokäyttäytymisen tieteenalan sanakirjassa verkostoitumisen määritellään olevan prosessi, jossa sekä otetaan kontaktia ihmisiin että ollaan kontaktin ottamisen kohteena, minkä lisäksi pidetään yllä näitä linkkejä ja ihmissuhteita (Burke 1993). Verkostoituminen voi tarkoittaa myös lyöttäytymistä yhteen samanmielisten ihmisten kanssa, jotta myöhemmin olisi mahdollista saada tukea ja uusia ystäviä (Vinnicombe & Colwill 1996).
Verkostoitumisesta on käytetty rinnakkaistermiä verkostoitumiskäyttäytyminen (engl. networking behavior). Verkostoitumiskäyttäytymiselle on hahmotettu viisi ulottuvuutta: kontaktien ylläpito, sosiaalisiin tilanteisiin osallistuminen, ammatillisiin aktiviteetteihin sitoutuminen, järjestöjen tai muiden vapaa-ajan ryhmien toimintaan osallistuminen, sekä oman näkyvyyden kasvattaminen nykyisessä työyhteisössä. Termillä on tarkoitettu yksilön toimintaa, jonka tarkoituksena on kehittää ja ylläpitää suhteita sellaisten ihmisten kanssa, joista ajatellaan olevan potentiaalisesti apua työssä tai uralla. (Forret & Dougherty 2004, 420.) Kuten edellä olevista määritelmistä näkyy, joissain tutkimuksissa verkostoituminen kattaa pelkästään verkostojen solmimisen, mutta osassa se kattaa myös verkoston ylläpidon.
Verkostoitumista voi tarkastella eri tasoilla. Se voi olla esimerkiksi organisaatioiden välistä kontaktien luomista tai yksilöiden välistä toimintaa. Yksilöiden välinen verkostoituminen voi tapahtua työnantajaorganisaation sisällä tai ulkopuolella joko formaalisti tai informaalisti. Kaikelle verkostoitumiselle keskeistä on vastavuoroinen vaihto, joka edellyttää osapuolten välistä luottamusta.
(Travers, Pemberton & Stevens 1997, 61.)
Yksi tapa tarkastella yksilön verkostoitumista on kiinnittää huomio suhteen solmimisen tarkoituksenmukaisuuteen. Suhteiden muodostaminen voi olla tarkoituksellista toimintaa, jolloin suhde muodostetaan saavuttaakseen jotain. Toisaalta suhde voi syntyä spontaanisti jommankumman osapuolen aloitteesta ilman erityistä taka-ajatusta suhteen mahdollistamista eduista tai hyödyistä.
(Wellman & Berkowitz 1988.) Muodostuneet suhteet voidaan jakaa välineellisiin siteisiin (engl.
instrumental ties) ja itseisarvoisiin siteisiin (engl. expressive ties). Välineellisiin siteisiin sisältyy ajatus suhteen solmimisesta ja sen ylläpitämisestä jonkun tavoitteen saavuttamiseksi. Välineellisten ja uraa edistävien suhteiden muodostamista voidaan kutsua myös ammatilliseksi verkostoitumiseksi
(engl. professional networking). (Casciaro, Gino & Kouchaki 2014, 707.) Itseisarvoisten siteiden olemassaolo taas on merkityksellisiä itsessään. Niiden toiminta perustuu ystävyyteen ja sosiaaliseen tukeen. (Lincoln & Miller 1979; Ibarra 1992.) Näiden emotionaalista tukea tarjoavien ja sosiaalisia tarpeita tyydyttävien sosiaalisten suhteiden luomista on kutsuttu myös henkilökohtaiseksi verkostoitumiseksi (engl. personal networking) (Casciaro ym. 2014, 707).
Tässä tutkielmassa verkostoituminen tarkoittaa sosiaalisten suhteiden luomista, eli yksilön toimintaa, jonka kautta verkosto rakentuu. Verkostoitumisessa on aina läsnä ammatillinen ulottuvuus. Olen hyödyntänyt näitä lähtökohtia aineiston analyysissa. Analyysiosiossa esittelen, kuinka haastateltavat määrittelevät ja tarkentavat verkostoitumisen käsitettä. Suhteiden ylläpitäminen ei tämän tutkielman yhteydessä ole verkostoitumista, vaan se hahmottuu omanlaisenaan toimintana.
2.3 Verkostot ja työelämä
Tutkimukset ovat näyttäneet, että verkostot ovat avuksi uralla etenemisessä (Forret & Dougherty 2001; 2004; Wolf & Moser 2009). Verkostojen merkityksen on nähty perustuvan erilaisiin hyötyihin, kuten neuvoihin tai emotionaaliseen tukeen (Casciaro ym. 2014). Verkostojen koon ja laadun on nähty vaikuttavat niistä saatuihin hyötyihin (Moore 1990; Renzulli ym 2000; Rothenstein ym. 2001).
Verkostoituminen on nähty myös tärkeänä työelämätaitona, jonka hallitseminen on edellytys urakehitykselle (Travers ym.1997, 61). Aikaisemmissa tutkimuksissa verkostot ovat näyttäytyneet välineinä, jotka tukevat yksilön menestystä työssään ja uran taitekohdissa.
Verkostotutkimuksen pioneeri Mark Granovetter (1973;1974;1982) on hahmottanut verkostojen merkitystä työnhaussa heikkojen ja vahvojen siteiden kautta. Siteen, eli muodostetun ihmissuhteen, vahvuudesta kertovat suhteeseen käytetty aika, emotionaalinen intensiivisyys, suhteen intiimiyden taso sekä vastavuoroisuus. Mitä korkeammalla tasolla nämä indikaattorit ovat, sitä vahvemmasta siteestä on kyse. Vahvat siteet muodostuvat usein yksilölle läheisten ihmisten, kuten ystävien tai perheenjäsenten kanssa. Heikoilla siteillä taas tarkoitetaan eri yhteyksistä tuttuja henkilöitä, joiden kanssa ei kuitenkaan olla kovin läheisiä. (Granovetter 1973.)
Työelämässä heikoilla ja vahvoilla siteillä molemmilla on nähty olevan omat roolinsa. Heikot siteet tarjoavat pääsyn monimuotoiseen informaatioon, ideoihin ja mahdollisuuksiin, minkä vuoksi tieto uusista työmahdollisuuksista tulee useimmin heikkojen siteiden kautta. (Granovetter 1973.) Vahvat siteet taas muodostuvat toisiaan muistuttavien ihmisten välille, joilla on usein myös samankaltaista tietoa keskenään. Sen vuoksi ne eivät välttämättä tarjoa yhtä hyödyllistä apua työnhakuun. Sekä
toisiinsa erilaisia ihmisiä, mikä mahdollistaa laajan tiedonsaannin ja resurssien hyödyntämisen.
(Ibarra 1993.) Vahvojen siteiden etuna on kuitenkin sitoutuneisuus ihmissuhteeseen ja suurempi halu auttaa toista (Granovetter 1982). Eri tilanteissa hyödytään erilaisista suhteista, minkä vuoksi suhteiden monimuotoisuus on merkityksellistä (Granovetter 1982; Brass 1984).
Verkostojen yhtenä keskeisenä hyötynä on pidetty niiden sisällä ja eri verkostojen välillä liikkuvaa tietoa. Ronald Burt (1992) on kirjoittanut verkostojen rakenteellisista aukoista. Näillä hän tarkoittaa tilannetta, jossa kahden eri verkoston ainoana yhteisenä jäsenenä oleva henkilö saa informaatiota molemmista verkostoista. Henkilö voi tällöin toimia tiedon välittäjänä näiden verkostojen välillä, tai halutessaan kontrolloida verkostojen välillä kulkevaa tietoa. (Burt 1992.) Tällainen asema voi osoittautua merkitykselliseksi esimerkiksi työnhaussa tai yhteistyökumppaneita etsiessä.
Verkostojen hyödyntämistä työelämässä ei aina koeta mielekkäänä. Verkostoitumiseen on tutkimuksissa todettu liittyvän myös negatiivisia asenteita ja mielikuvia, jotka kytkeytyvät hyödyn tavoitteluun ja sen aiheuttamaan moraaliseen huoleen (Pirskorski 2014). Tutkimuksissa on huomattu, että verkostoituminen voidaan kokea epärehellisenä tai negatiivisena etenkin silloin, kun verkostoituminen nähdään yksilön etua ajavana toimintana, jossa sosiaalista suhdetta hyödynnetään välineenä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi (Kuwabara, Hildebrand & Zou 2018, 53). Negatiivisia tunteita ja instrumentaalisen verkostoitumisen jälkeistä ikävää olotilaa on nimitetty moraaliseksi likaisuudeksi (engl. moral dirtiness) (Casciaro ym. 2014).
Verkostoihin liittyvät toimintatavat voivat poiketa vuorovaikutuksen yleisistä muodoista. Läheisissä ihmissuhteissa vuorovaikutus on kahdensuuntaista toimintaa, johon vastavuoroisuus kuuluu kiinteänä osana. Ammatillisissa suhteissa tasapaino voi kuitenkin olla erilainen, eikä vastavuoroisuus aina ole edellytys suhteen olemassaololle. Kun suhteessa korostuu henkilökohtaisten etujen tavoittelu, ei moraalisten periaatteiden kunnioittaminenkaan ei ole ensiarvoisen tärkeää. Verkostoituminen voi tuottaa minuuteen liittyviä negatiivisia attribuutioita silloin, kun käyttäytymistä on vaikea selittää itselleen. Etenkin instrumentaalinen ja tarkoituksenmukainen verkostoituminen on hankalampaa selittää tarpeelliseksi. (Casciaro ym. 2014, 708–709.) Työelämään liittyvä verkostoituminen koetaan tarpeellisena, mutta se voidaan nähdä myös moraalisesti arveluttavana.
2.4 Verkostot ja sukupuoli
Verkostoihin liittyvissä tutkimuksissa on todettu, että naisten ja miesten välillä on eroa siinä, miten verkostoja muodostetaan, millaisia verkostot ovat, miten niitä ylläpidetään ja millaisia hyötyjä verkostoista saadaan.
Naisten ja miesten verkostojen erot
Miesten ja naisten verkostojen rakenteellista eroa on hahmotettu suhteiden läheisyyden ja suhteiden laadun kautta. On tutkittu, että naisilla on usein miehiä läheisempi suhde sukulaisiinsa. Naisten verkostoissa sukulaiset ovat myös suuremmassa merkityksessä. (Renzulli, Aldrich & Moody 2000.) Naisten verkostoissa suhteet ovat usein läheisempiä ja niissä painottuu sosiaalinen tuki vahvemmin kuin miesten verkostoissa (Brass 1985; Ibarra 1992; Vinnicombe & Colwill 1996). Miesten verkostojen on tutkimuksissa nähty koostuvan pääasiassa instrumentaalisista siteistä (Brass 1985, Ibarra 1992). Miesten on myös huomattu pääsevän naisia useammin keskeisempään asemaan verkostossaan, jolloin he myös pystyvät hyödyntämään verkoston resursseja laajemmin (Brass 1984, Ibarra 1993).
Miesten ja naisten verkostoitumisen eroja on pyritty selittämään ja kuvailemaan erilaisin käsittein ja teorioin. Yksi keskeinen käsite on homofilia, joka tarkoittaa yksilön taipumusta olla vuorovaikutuksessa itseään muistuttavien ihmisten kanssa. Kokemus samankaltaisuudesta voi syntyä esimerkiksi kansalaisuuden, uskonnon, arvojen tai sukupuolen kautta. Verkostojen yhteydessä tämä tarkoittaa useimmiten sitä, että miehet verkostoituvat keskenään ja naiset keskenään. (Ibarra 1992.) On myös huomattu, että naisilla on taipumus jakaa työhön liittyvää informaatiota toisten naisten kanssa ja miehillä miesten kanssa (Hanson & Pratt 1991). Verkostojen ja vuorovaikutuksen sukupuolen mukainen eriytyminen voi aiheuttaa etenkin naisille ongelmia. Työyhteisöissä, joissa naiset ovat vain vähän miesten kanssa tekemisissä, jäävät naiset helposti vaille tietoa, tukea ja muita työyhteisön sisäisten verkostojen etuja (Brass 1985). On myös huomattu, että naisten on vaikea päästä osaksi miesenemmistöisiä verkostoja (Gamba & Kleiner 2001; Ibarra 1992). Naiset eivät aina koe oloaan tervetulleiksi vaikutusvaltaisiin miesenemmistöisiin verkostoihin. Tällaisissa pitkään miesten verkostoina toimivissa ryhmissä naisten ulossulkemista on selitetty perinteiden avulla. (Greguletz, Diehl & Kreutzer 2019.) Naisten on tutkitusti vaikea päästä osaksi miesenemmistöisiä verkostoja Työyhteisöissä vallitseva homofilia voi näkyä myös työajan ulkopuolella työyhteisön yhteisissä vapaa-ajan aktiviteeteissa. Greguletzin ja kumppaneiden (2019) tutkimuksessa naiset kertoivat, kuinka työajan ulkopuolella tapahtuvien aktiviteettien, kuten penkkiurheilun tai viikonlopun kestäviin golfturnauksiin osallistumisen, on koettu olevan miehille suunnattuja. Naisten kohdalla verkostoitumisen on nähty keskittyvän yleisemmin työajalle. Etenkin perheelliset naiset kokevat miehiä useammin, ettei vapaa-aika riitä erilaisiin verkostoitumistapahtumiin osallistumiseen. Tätä on selitetty sillä, että naiset kokevat olevansa suuremmassa vastuussa perheestä. Miesten kohdalla taas työajan ulkopuolinen verkostoituminen tapahtumien ja harrastusten myötä on näyttäytynyt tutkimuksissa yleisempänä. (Schor 1997, 54; Forret & Dougherty 2004; Greguletz ym. 2019.) On
myös huomattu, että korkeassa asemassa olevat naiset raportoivat kokevansa miehiä useammin työkulttuuriin sopimisen hankaluuksien ja informaalien verkostojen ulkopuolelle jäämisen vaikuttavan negatiivisesti heidän urakehitykseensä (Lyness & Thompson 2000).
Naiset hyötyvät verkostoistaan tutkitusti miehiä vähemmän (Forret & Dougherty 2004; Greguletz ym. 2019), vaikka naisten kohdalla verkostojen apu on todettu erityisen tärkeäksi (Gabrera &
Thomas-Hunt 2007). Naisten on tutkittu pääsevän verkostojensa avulla matalammin palkattuihin työtehtäviin, kuin miesten omia verkostoja hyödyntäessään (Hanson 2000). Kun työ- ja perhestatukseltaan samanlaista miestä ja naista verrataan, miehen ja naisen verkostot muistuttavat toisiaan. Naisten ja miesten eroja verkostoista saaduista hyödyistä onkin selitetty naisten ja miesten erilaisella yhteiskunnallisella asemalla. (Moore 1990.) Tämä voidaan tulkita niin, että naisten työskentely matalapalkkaisissa tehtävissä ja keskinäinen verkostoituminen aiheuttavat sen, että naisten verkostoista muodostuu homogeenisempiä ja näin vähemmän hyödyllisiä.
Naisten on todettu kokevan epämiellyttävänä ammatillisten suhteiden tietoisen luomisen vapaa-ajalla.
Miesten kohdalla tämän on ajateltu olevan yleisempää. Naisten on kerrottu epäröivän suhteiden välineellistä hyödyntämistä, jos he eivät ole varmoja pystyvänsä vastavuoroiseen avunantoon.
Naisten on tutkimuksissa myös todettu kokevan epävarmuutta omasta osaamisestaan, mikä vähentää halua verkostoitua. Vaatimattomuus näkyy myös työnhaussa, sillä naisilla on taipumus aliarvioida arvonsa työmarkkinoilla. (Greguletz ym. 2019.)
Naisverkostot
Vain naisille suunnattuja verkostoja (engl. women-only networks, WONs) tutkimalla on pyritty tunnistamaan niiden erityispiirteitä ja toimintatapoja. Aihetta pidetään kuitenkin alitutkittuna (Villeche & Josserand 2017). Naisten verkostoja voidaan hahmottaa jakamalla verkostot organisaatioiden sisäisiin naisverkostoihin (engl. internal women-only networks, IWONs) ja organisaatioista riippumattomiin, ulkoisiin naisverkostoihin (engl. external women-only networks, EWONs) (em. 2017). Organisaatioista riippumattomista naisverkostoista on puhuttu myös itsenäisinä verkostoina (engl. independent networks for business and professional women, WINs) (Avdelidou- Fischer & Kirton 2016, 125). Verkostot voidaan jakaa formaaleihin ja informaaleihin verkostoihin.
Tässä tutkielmassa käytän naisille suunnatuista järjestäytyneistä verkostoista yleisnimitystä naisverkosto.
Cheryl Travers, Carole Pemberton ja Samantha Stevens (1997) ovat hahmottaneet naisverkostoja jakamalla ne kolmeen kategoriaan: ammatillisiin verkostoihin, koulutus- ja tukiverkostoihin sekä organisaatioiden sisäisiin verkostoihin. Ammatilliset verkostot yhdistävät samalla alalla
työskenteleviä naisia, tarjoavat uraneuvontaa ja edistävät naisten asemaa toimialalla. Koulutus- ja tukiverkostot taas tarjoavat tukea ja oppeja jäsentensä ammatillisiin kiinnostuksenkohteisiin, urakehitykseen tai yleisesti työelämään liittyen. (Travers ym. 1997, 62.)
Organisaatioiden sisäiset verkostot tarkoittavat organisaation virallisia ja epävirallisia naisten ryhmittymiä, jotka voivat olla esimerkiksi tietyssä asemassa oleville naisille suunnattuja tai kaikille organisaation jäsenille avoimia (em. 62). Laura Biereman (2005) mukaan organisaatioiden sisäiset naisverkostot ovat rakenteita, jotka kokoavat naiset yhteen ja edistävät naisten asemaa organisaatiossa. Ne toimivat tyypillisesti auttaakseen naisia kehittämään taitojaan ja menestymään työtehtävissään. Toimintaan voi kuulua esimerkiksi hallinnon rinnalla toimiminen, verkostoitumistapahtumien järjestäminen tai mentorointiohjelmien organisoiminen. (Bierema 2005, 208.)
Työkulttuurit, miesten ja naisten sijoittuminen työmarkkinoille sekä naisten asema yhteiskunnassa vaihtelevat valtioiden ja kulttuurien välillä. Travers, Pemberton ja Stevens (1997) ovat tutkimuksessaan selvittäneet naisten verkostoitumista erilaisissa kulttuureissa. Tutkimus tarkasteli, miten Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja Espanjassa elävien naisten kokemukset eroavat naisverkostoihin liittymisen syiden, verkostoille asetettujen tarpeiden, verkostosta saatavien hyötyjen, verkostoon sitoutumisen ja verkostoitumistaitojen näkökulmasta. Yhdysvaltalaisten naisten vastauksissa korostuivat aktiivinen oppiminen, verkostojen hyödyntäminen oman itsensä peilaamisessa sekä itsevarmuus verkostoitumisessa. Naiset Iso-Britanniassa olivat kiinnostuneita verkostoitumaan lähinnä oman työnantajaorganisaation sisällä. He kokivat muihin verrattuna vahvemmin verkostot väylänä kehittää omaa itsevarmuutta ja verkostoitumistaitoja. Espanjassa asuvat vastaajat arvostivat verkostoitumisessa eniten sosiaalista puolta. Tutkimuksen mukaan naisten odotukset, verkostoitumisesta saadut hyödyt ja verkostoitumistaidot eroavat toisistaan näiden kolmen maan välillä. Vastaajien iällä arveltiin myös olevan vaikutusta vastauksiin. (Travers ym. 1997.) Naisverkostojen toiminta voidaan nähdä myös feministisenä toimintana. Nicole Avdelidou-Fischer ja Gill Kirton (2016) tutkivat naisverkostojen jäsenten käsityksiä feminismistä Saksassa ja Iso- Britanniassa. Keskeisenä tuloksena todettiin, etteivät naisten uraverkostot voi olla feminismistä irrallisia, sillä suuri osa verkostojen jäsenistä omasi feministisen identiteetin. Organisaatioiden sisäisten naisverkostojen riskinä pidetään mahdollisuutta, että ne rakentavat eroa naisten ja miesten välille työpaikoilla, minkä voi heikentää sukupuolten tasa-arvoa työpaikoilla (McCarthy 2004).
Miesenemmistöisissä työyhteisöissä työskentelevien naisten kohdalla naisverkostojen rooli on nähty kuitenkin merkittävänä. Naisverkostoissa toimiminen ikään kuin kompensoivat naiskollegojen
puutetta luomalla suhteita saman organisaation eri osastoilla ja eri positioissa työskenteleviin naisiin.
(Ibarra 1993.)
Naisten suhtautumista verkostojen hyödyntämiseen on tutkittu. Naiset ovat korostaneet suhteidensa läheisyyttä, aitoutta ja vastavuoroisuutta. Tällöin sosiaalisten suhteiden luomisen vain ammatillisen hyödyn tavoittelun vuoksi on näyttäytynyt epämiellyttävänä. Naisten ammatillisiin vuorovaikutussuhteisiin on tutkittu liittyvän mentorointia, sekä matalammalla tasolla työskentelevistä naiskollegoista huolehtimista. (Greguletz ym. 2019.) Vahvat siteet voivat auttaa ehkäisemään sukupuoleen liitettyjen ennakkoluulojen, odotusten tai osaamisen kyseenalaistamisen aiheuttamia vaikutuksia. Hyöty perustuu sosiaaliseen tukeen ja itsevarmuuden kasvuun. (Ibarra 1997).
Edellä esittelemäni kirjallisuuden pohjalta naisten ja miesten verkostot, verkostoitumistavat ja verkostojen mahdollistamat hyödyt näyttäytyvät erilaisina. Naisten keskinäiselle verkostoitumiselle rakentui tärkeä asema naisten ammatillisen kasvun tukijoina. Vaikka esittelemäni tutkimukset eivät sijoitu suomalaiseen kontekstiin, on tutkimuksista löydettävissä yhtäläisyyksiä suomalaiseen työelämään sekä naisten asemoitumiseen suomalaisessa yhteiskunnassa.
3 TUTKIMUSASETELMA
Viime vuosien aikana mediassa on tuotu esiin useita Suomessa toimivia naisverkostoja. Naisten verkostoja ei ole juuri tutkittu, minkä vuoksi halusin tutustua erilaisissa naisverkostoissa toimivien ihmisten käsityksiin verkostoista. Esittelen tässä luvussa tutkimuskysymykset ja aineiston. Lisäksi pohdin tutkimuksen eettisiä valintoja.
3.1 Tutkimuskysymykset
Verkostoista puhutaan erilaisista näkökulmista mediassa ja aikaisemmissa tutkimuksissa. Se vuoksi oli tärkeää tarkentaa, mistä naiset puhuvat, kun he puhuvat verkostoista. Tutkimuksen ensimmäiseksi tutkimuskysymykseksi asetin:
1. Millaisia käsityksiä naisverkostojen toimintaan osallistuvat naiset liittävät verkostoihin?
Toisen tutkimuskysymykseen vastaamalla tarkastelin, miten sukupuolesta tehdään merkityksellinen verkostoista puhuttaessa. Toiseksi tutkimuskysymykseksi asetin:
2. Miten verkostot ja verkostoituminen jäsentyvät sukupuoleen sidottuina asioina naisverkostojen toimintaan osallistuvien naisten puheessa?
Toisen tutkimuskysymyksen avulla tarkastelin, nähtiinkö sukupuoli merkityksellisenä vai merkityksettömänä verkostojen ja verkostoitumisen kannalta, ja kuinka sukupuolen avulla merkityksellistettiin kokemuksia verkostoihin liittyen. Kysymyksen kautta tarkastelin, millaista sukupuolta haastateltavat rakensivat sekä minkälaisiin sukupuoleen liittyviin käsityksiin samaistuttiin ja mistä erottauduttiin.
3.2 Haastatteluaineiston esittely
Tutkimukseni aineiston keräsin vuoden 2020 maaliskuun ja lokakuun välillä haastattelemalla kolmeatoista henkilöä, jotka toimivat erilaisissa pääasiassa naisille suunnatuissa järjestäytyneissä verkostoissa. Koska haastattelu on hyvä keino kokemusten tutkimiseen (Hyvärinen 2017, 12), oli tämän aineistokeruutavan valinta luonteva. Haastattelujen puolistrukturoitu rakenne ja löyhä haastattelurunko jättivät tilaa haastateltavien kokemuksille sekä mahdollistivat erilaisiin näkökulmiin tarttumisen.
Haastateltavien etsiminen alkoi yhteydenotoilla useiden eri naisverkostojen hallituksiin sähköpostin ja tutkimusesitteen (kts. Liite 1) muodossa. Sain kiinnostuneen vastauksen neljästä eri yhdistyksestä:
Future Female ry:stä, Gaia Network ry:stä, Naisten Kauppaseura Bisnes Böönat ry:stä sekä Tiistai- klubi ry:stä. Näiden naisverkostojen koordinaattoreiden kanssa sovittiin ajankohdat yksilöhaastatteluille. Koordinaattoreiden kohdalla kriteerinä haastatteluun osallistumiselle oli verkoston toimintaa jollain tapaa hallinnoiva asema, eli esimerkiksi rooli yhdistyksen hallituksessa.
Koordinaattorit jakoivat jäsenille suunnattua tutkimusesitettä (ks. Tutkimusesite Liite 2) eteenpäin verkostojen tiedotuskanavissa, kuten kotisivuilla, sosiaalisen median kanavissa, sähköpostilistoilla ja WhatsApp-ryhmissä.
Tutkimukseni varsinaisena aineistona toimivat yhdeksän yksilöhaastattelua naisverkostojen jäsenten kanssa. Jäsenten kohdalla kriteerinä haastattelulle oli yhdistyksen toimintaan osallistuminen haastattelua edeltäneiden kahden vuoden eli vuosien 2019 ja 2020 aikana. Sain haastateltavikseni eri määrän verkostojen jäseniä eri verkostoista. Future Female ry:stä haastateltavaksi tuli neljä, Gaia Network ry:stä neljä ja Naisten Kauppaseura Bisnes Böönat ry:stä yksi jäsen. Haastateltavat olivat olleet toiminnassa mukana eripituisia ajanjaksoja, ja kesto vaihteli noin vuodesta yli viiteentoista vuoteen. Naisverkostojen toiminta, tavoitteet ja elinkaari olivat erilaisia, minkä vuoksi avaan lyhyesti jokaisen verkoston toimintaa.
Future Female ry on vuonna 2010 perustettu Helsingissä toimiva verkosto naisille, jotka ovat kiinnostuneita teknologiasta ja digitaalisuudesta, tai työskentelevät näiden parissa. Toiminnan tavoitteena on tarjota roolimalleja ja nostaa naisten osaamista näkyville. Verkosto järjestää esimerkiksi seminaareja ja tapaamisia sekä tarjoaa naisille mahdollisuuden mentoroida, jakaa tietoa ja oppia. Verkoston tapahtumat ja nettisivut ovat englanniksi, ja toiminta on avointa kaikille sukupuoleen katsomatta. (futurefemale.com.)
Gaia Network ry on perustettu vuonna 2000 ja se toimii yhteistyöverkostona johtavassa tai vaativassa asiantuntija-asemassa oleville naisille. Verkoston tarkoitukseksi on nimetty jäsenten työuran tukeminen ja tasa-arvon edistäminen yritysten johtajavalinnoissa. Verkosto järjestää työelämään ja vapaa-aikaan liittyviä tapahtumia Turussa ja Helsingissä. Toimintaan osallistuminen edellyttää jäsenyyden hakemista. (gaianetwork.fi.)
Naisten Kauppaseura Bisnes Böönat ry on rekisteröity vuonna 2019 ja sen toiminta keskittyy Tampereelle. Yhdistys on Facebook-sivun kuvauksen mukaan ”HyväSisko-verkosto”, jonka toiminnan tarkoituksena on tukea jäsenten keskinäistä kaupantekoa ja verkostoitumista rennossa
ilmapiirissä. Verkosto järjestäjää tapaamisia jäsenilleen noin kerran kuussa. (Facebook-sivu:
BisnesBöönat Naisten kauppaseura ry.)
Tiistai-klubi ry oli vuonna 2010 perustettu Helsingissä toimiva ammatillinen verkosto, jonka toiminta rekisteröityneenä yhdistyksenä lakkautettiin vuoden 2019 lopussa. Verkosto oli tarkoitettu ensisijaisesti markkinoinnin, myynnin ja viestinnän parissa työskenteleville naisille. Missiona oli järjestää tapahtumia, joissa jäsenet kehittyvät ammatillisesti, luovat oman uransa kannalta arvokkaita suhteita sekä ovat mukana luomassa parempaa työelämää. Verkoston nettisivut on tässä vaiheessa jo toiminnan lakkauttamisen myötä poistetut. Toimintaa taustoittamaan sain Tiistai-klubi ry:n toimintakertomuksen vuodelta 2019. Tiistai-klubin kautta en saanut jäseniä haastateltavakseni, mutta entisen koordinaattorin haastattelu toimi apuna naisverkostojen maailmaan tutustumisessa.
Koska verkostojen toimintaan jäsenen roolissa osallistuneiden haastateltavien henkilökohtaisten taustojen suhteen ei ollut vaadittuja rajauksia, haastateltavat muodostivat taustoiltaan monimuotoisen joukon edustaen eri ikäryhmiä, koulutustaustoja ja toimialoja. Jäsenten ikäjakauma oli laaja, sillä nuorin haastatelluista oli alle kolmekymmentävuotias ja iäkkäin yli seitsemänkymmentävuotias.
Ikäryhmittäin jaoteltuna 25–29-vuotiaita oli yksi, 30–39-vuotiaita kaksi, 40–49-vuotiaita kaksi, 50–
59-vuotiaita kaksi, 60–69-vuotiaita yksi ja 70–75-vuotiaita yksi. Haastateltavat olivat myös työuriensa suhteen erilaisissa vaiheissa. Yksi haastateltavista opiskeli uutta alaa ja yksi haastateltavista oli jäänyt eläkkeelle. Osa haastateltavista oli tehnyt pitkän uran samalla työnantajalla, osa oli vaihtanut työnantajaa useampaan kertaan. Muutama oli kouluttautunut uudelle alalle ja yksi haastateltavista toimi yrittäjänä. Kahdeksalla haastatelluista oli alempi tai ylempi korkeakoulututkinto, yhdellä toisen asteen koulutus. Kaikkia haastateltavia yhdisti kokemus miesenemmistöisillä aloilla, työtehtävissä, asemassa tai työyhteisössä työskentelystä tai opiskelusta.
Eniten edustettuna aineistossa olivat teknologiaan liittyvät työtehtävät.
Koordinaattoreiden ja jäsenten haastattelut erosivat toisistaan. Yhdistysten koordinaattoreiden haastattelut olivat kestoltaan noin 50 minuutista 65 minuuttiin. Näiden haastatteluiden tarkoituksena oli saada kuva kunkin naisverkoston toiminnasta, sekä kuulla ajatuksia verkostojen toiminnasta ja tulevaisuudesta (ks. Haastattelurunko Liite 5). Jäsenten haastattelujen kesto vaihteli noin 70 minuutista 135 minuuttiin. Näiden haastattelujen tarkoituksena oli kuulla naisten kokemuksia erilaisten verkostojen toiminnasta sekä laajemmin verkostoitumisesta. Haastattelut olivat muodoltaan puolistrukturoituja ja seurasivat etukäteen hahmoteltua teemarunkoa (ks. Haastattelurunko Liite 6).
Haastatteluissa käytiin läpi esimerkiksi, millaista naisverkostojen toiminta on, millaisia ihmisiä niiden toiminnassa on mukana ja miksi naiset haluavat verkostoitua toisten naisten kanssa. Kuitenkin
Tarkoitukseni oli jättää tilaa haastateltavien omille kokemuksille, tarttua ja syventyä haastateltaville merkityksellisiin näkökulmiin.
Haastattelut toteutettiin verkkovälitteisesti Skypen ja Microsoft Teamsin avulla video- ja ääniyhteyttä käyttäen. Etäyhteyksien hyödyntäminen johtui vallinneen COVID-19-pandemian asettamista rajoitteista, minkä vuoksi kasvokkaisten haastattelujen toteuttaminen ei ollut mahdollista.
Kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa erilaiset ilmeet, katse tai esimerkiksi nyökkäykset ohjaavat haastattelutilannetta puheen rinnalla (Hirsjärvi ja Hurme 2014, 119–120) ja hyvän haastattelijan tulisikin haastattelutilanteessa osoittaa kuuntelevansa haastateltavaa sekä sanallisesti että eleiden avulla (Hyvärinen 2017, 30). Koska halusin rakentaa kasvokkaisen haastattelun kaltaista vuorovaikutuksellisuutta haastattelutilanteeseen ja hyödyntää myös ei-kielellistä vuorovaikutusta, toteutin haastattelut lähtökohtaisesti videokuvaa hyödyntäen. Osa haastatteluista tehtiin kuitenkin kokonaan tai osittain ilman videokuvaa johtuen joko teknisten yhteyksien toimimattomuudesta tai haastateltavan toiveesta. Nauhoitin haastattelut ja purin ne tekstiksi.
3.3 Tutkimusetiikka
Tutkimusta tehdessä huomioin siihen liittyvät eettiset kysymykset ja noudatin niitä koko tutkimusprosessin ajan. Ihmisten toimintaa tutkittaessa voidaan tärkeimpinä eettisinä periaatteina pitää tutkimukseen osallistuvan suostumusta, osapuolten keskinäistä luottamusta, tutkimuksesta mahdollisesti koituvia seurauksia sekä tutkimukseen osallistuvan yksityisyyttä (Hirsjärvi, Hurme 2014, 20). Luottamuksellisen haastattelukokemuksen luomiseksi olin informoinut haastateltavia avoimesti tutkimuksen tarkoituksesta sekä haastattelujen käsittelystä. Haastateltavat olivat ennen haastattelua saaneet luettavakseen tutkimusesitteen, jossa oli kerrottu tutkimuksen tavoitteista ja toimintatavoista. Ennen haastattelua haastateltavat olivat allekirjoittaneet suostumuslomakkeet tutkimukseen osallistumisesta. Haastattelun aikana kävin haastateltavien kanssa yhdessä läpi tutkimuksen tavoitteet, haastattelun käyttötarkoituksen ja sen säilyttämisen, sekä annoin mahdollisuuden kysyä lisätietoja tutkimukseen liittyen.
Aineiston analyysivaiheessa ja raportoinnissa kiinnitin erityistä huomiota haastateltavien henkilötietojen käsittelyyn ja tunnistamisen mahdollistavien tietojen häivyttämiseen. Tutkielmaa tehdessä huomioin Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) antamat raamit tutkimuksessa huomioitaville seikoille koskien henkilötietojen käsittelyä ja yksityisyyden suojaa (TENK 2019, 12–
13). Tässä tutkielmassa haastateltavien puheenvuorojen suorat lainaukset on mahdollista yhdistää siihen verkoston, jonka kautta he ovat osallistuneet haastatteluun. Muut tarkat tunnistamiseen
mahdollisesti johtavat tiedot, kuten haastattelussa mahdollisesti esiintyneet ihmisten, työnantajien tai paikkojen nimet olen muuttanut. Haastattelutilanteissa pyrkimykseni oli saada vain oleelliset tiedot haastateltavista, enkä kysynyt erikseen esimerkiksi tarkkoja syntymäaikoja tai asuinpaikkakuntia.
Haastattelunauhoitteet ja litteroidut tekstit säilytän ja tuhoan suostumuslomakkeessa (ks.
Suostumuslomake Liite 3) sovittujen käytäntöjen mukaisesti.
Tutkimusta tehdessä pyrin huomioimaan, kuinka tutkija vaikuttaa tutkimukseen koko tutkimusprosessin ajan alkaen käsitteiden valinnasta ja tulkinnasta aina aineiston keruuseen, analysointiin ja raportointiin saakka (Hirsjärvi & Hurme 2014, 18). Tässä tutkielmassa analyysin avulla jäsensin verkostoihin liittyviä ulottuvuuksia ja sukupuolen merkityksellistämistä. Analyysin teossa on aina tärkeää tulkita tekstejä kulttuurin tuotteina, sillä haastateltavien mielipiteet ja reflektointi eivät synny tyhjiössä, vaan niihin vaikuttavat myös kulttuurisesti ja sosiaalisesti sisäistetyt mielipiteet (Burr 2015). Haastatteluja tulkitessa huomioin, että haastateltavat kertovat paitsi omista kokemuksistaan ja näkemyksistään, myös paljastavat ympäröivän yhteiskunnan asenteita ja malleja luoden näistä omia tulkintojaan. Yleisesti haastattelua voidaan pitää tiedon tuottamisen tapana, jossa haastattelu toisaalta heijastaa ulkopuolista todellisuutta ja toisaalta tuottaa todellisuutta.
Analyysivaiheessa tiedostin, että haastattelussa esittämäni kysymykset ovat ohjanneet haastateltavien vastauksia, mikä on hyvä huomioida päätelmiä ja tulkintoja tehdessä. (Tiittula & Ruusuvuori 2005, 10–11.) Analyysin aikana pyrkimykseni oli ymmärtää ja tulkita haastateltavien kertomia asioita niin, etteivät sanottujen asioiden merkitykset vääristy. Analyysiprosessin aikana pyrkimykseni oli hyviä käytäntöjä noudattaen pysyä lähellä sitä, miten haastateltavat puhuvat. (Vuori, 2021.)
4 TEOREETTISMETODOLOGISET LÄHTÖKOHDAT JA ANALYYSIPROSESSI
Tässä luvussa esittelen tutkimukseni teoreettismetodologiset lähtökohdat ja analyysiprosessin kulun.
4.1 Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen
Tutkielmani pohjaa ajatukseen maailmasta ja todellisuudesta sosiaalisesti rakentuneina. Avaan ensin sosiaalisen konstruktionismin lähtökohtia. Koska tutkin tässä tutkielmassa sukupuoleen liittyviä diskursseja, avaan myös konstruktionistisia käsityksiä sukupuoleen. Lopuksi esittelen diskursiivisen lähestymistavan keskeiset painopisteet.
Sosiaalinen konstruktionismi
Sosiaalisen konstruktionismin mukaan ymmärrys maailmasta rakentuu sosiaalisissa prosesseissa, jotka muovaavat ja uusintavat käsityksiä todellisuudesta sekä tapoja jäsentää maailmaa aina tietyn ajan, paikan ja kulttuurin kontekstissa. Käsitykset ovat aina tulkintaa, jolloin maailmasta voi olla samaan aikaan useita päällekkäisiä, risteäviä ja toisistaan poikkeavia ymmärryksiä. Objektiivisen totuuden käsite on ongelmallinen, koska yhden tietämisen tavan ei voida ajatella olevan toista tapaa lähempänä totuutta. (Burr 2015, 4–6.) Sosiaalinen konstruktionismi korostaa kielen ja vuorovaikutuksen asemaa todellisuuden rakentamisessa. Se kytkeytyy kielelliseen käänteeseen, joka tarkoittaa murrosta yhteiskuntatieteellisessä ja humanistisessa tutkimuksessa 1900-luvun loppupuoliskolla. Kielellisen käänteen myötä määrällisen tutkimuksen lähtökohtia ja objektiivisuuden tavoittelua kyseenalaistettiin ja kieli nousi yhdeksi keskeiseksi tutkimuksen kohteeksi. (Kuortti, Mäntynen & Pietikäinen 2008, 25.)
Pelkistetysti ajateltuna kielenkäytön analysointi voidaan tehdä kahdesta vaihtoehtoisesta näkökulmasta. Realistisesta näkökulmasta tarkasteltuna kieli on väline, joka antaa tietoa tosiasioista.
Sosiaalisen konstruktionismin relativistisesta näkökulmasta kieli taas toimii osana todellisuutta myös sitä rakentaen. Aina kun asioita kerrotaan, ne samalla konstruoivat eli merkityksellistävät kertomuksen kohteen. (Jokinen, Juhila & Suoninen 2016a, 17–18.) Kieli toimii siis sekä ympäröivän maailman kuvaajana että rakentajana. Koska kieli on jatkuvasti muokkautuvaa ja tilanneriippuvaista, eivät myöskään kuvaukset tai ymmärrys todellisuudesta ole muuttumattomia. Kieli rakentaa ympärillämme tapahtuville asioille vaihtoehtoisia konstruktioita. (Burr 2015, 52–54.) Ulkoisen todellisuuden olemassaoloa ei kielletä, mutta kielen avulla meidän on mahdotonta kuvata tuota todellisuutta (em. 102). Tutkimuksessani aineisto koostuu monimuotoisista kuvailuista ja
verkostoihin liittyvät teemat konstruoituivat eri tavoin, kun käsitykset rakentuivat ja muokkautuivat tilanteisesti haastattelujen aikana.
Konstruktionistinen näkökulma sukupuoleen
Sukupuoli määrittyy usein itsestään selvänä biologisena kahtiajakona miehiin ja naisiin, vaikka se on mahdollista nähdä monimuotoisemmin. 1900-luvun puolivälin aikaan tapa hahmottaa sukupuoli jaettuna sosiaaliseen ja biologiseen sukupuoleen yleistyi feministisessä tutkimuksessa (katso Beauvoir 1949; Rubin 1975). Biologinen sukupuoli on ajateltu annettuna, ruumiillisena sukupuolena.
Sosiaalinen sukupuoli taas näyttäytyy koettuna sukupuoli-identiteettinä. (Pulkkinen 2000, 49.) Sosiaalinen sukupuoli haastoi ajatuksen biologian roolista yksilön toimintaa ohjaavana tekijänä ja korosti ympäristön merkitystä, joka asettaa sukupuoleen liitettyjä odotuksia ja käyttäytymismalleja.
(Weatherall 2002, 81.) Filosofi Simone de Beauvoir kuvaa sosiaalisen sukupuolen ajatusta tunnetussa lausahduksessaan: ”naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan” (Beauvoir 1949, suom. 2009). Beauvoiria tulkiten naisten tavat ilmentää sukupuoltaan eivät selity biologialla, vaan yhteiskunnasta kumpuavilla biologiseen sukupuoleen liitetyillä odotuksilla ja toimintamalleilla, joita naiset noudattavat (Juvonen 2016, 47).
Käsitys sukupuolesta ja seksuaalisuudesta muuttui kielellisen käänteen seurauksena, kun konstruktionistisista lähtökohdista kyseenalaistettiin ajatus sosiaalisesta sukupuolesta biologisen sukupuolen heijastajana tai sen seurauksena (Weatherall 2002, 81). Feminismin teoreetikko ja filosofi Judith Butlerin mukaan jako sosiaaliseen ja biologiseen sukupuoleen on kapea ja normatiivinen.
Kyseisessä jaossa naisen kategorian merkitys muodostuu suhteessa miehen kategoriaan, mikä ylläpitää ajatusta sukupuolen kaksinaisuudesta sekä heteronormatiivisesta halun luonnollisuudesta ja muuttumattomuudesta. (Butler 1990, suom. 2006, 49–53). Butlerin kuvauksissa sukupuoli- identiteetti hahmottuu sosiaalisesti tuotettuna kielellisenä kategoriana (Juvonen 2016, 50).
Butler on puhunut sukupuolen performatiivisuudesta. Se tarkoittaa, ettei sukupuoli ole seuraus kehon fyysisistä piirteistä, vaan vallitsevalle kulttuurille ominaisesta sukupuolikuvastosta, jota yksilöt toistavat. (Butler 2006, 52–53.) Performatiivisuudessa on olennaista, ettei se ole yksittäinen teko tai toiminto, vaan se koostuu kokoelmasta kielellisesti tunnistettavia ja toistettavissa olevia vakiintuneita tekoja ja arkisia eleitä (Butler 2006, 235). Näitä eleitä on lukemattomia ja ne liittyvät esimerkiksi puheeseen, kehon muokkaamiseen, kävelytyyleihin ja tunteiden ilmaisun tapoihin (Pulkkinen 2000, 53). Butler ei ole ollut yksin ajatustensa kanssa. Esimerkiksi myös etnometodologi Harold Garfinkelin mukaan sukupuoli tulisi ennemmin nähdä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa rakentuvana neuvottelun tuloksena (Garfinkel 1967). Garfinkelin ajatusta mukaillen sukupuolen esittäminen
nivoutuu sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja kaikki toimintamme tulkitaan sukupuolen kautta joko naisellisena tai miehekkäänä (Juvonen 2016, 46). Kielen rooli sukupuolen tuottamisessa on olennainen, sillä se paitsi mahdollistaa, myös rajoittaa sitä, kuinka sukupuoli on mahdollista kuvitella ja tuottaa (Butler 2006, 58).
Sosiaalisen konstruktionismin lähtökohdista sukupuoli voidaan ymmärtää diskurssina, koska se on integroitunut osaksi sosiaalista elämää ja sitä tuotetaan jokapäiväisessä elämässä kielen avulla.
(Weatherall 2002, 82.) Ei kuitenkaan ole merkityksellistä pyrkiä todentamaan, että sukupuolet eroavat. Merkityksellistä on, ettei erojen tarkka kuvailu ole mahdollista, koska käsitykset siitä, mitä on olla mies tai mitä on olla nainen, ovat dynaamisia ja muuttuvia. (Em. 86.) Sukupuoli luodaan, neuvotellaan uudestaan sekä pidetään yllä ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja sosiaalisissa rakenteissa. Kun sukupuoliroolit ymmärretään sosiaalisesti diskursseissa rakentuneina, vapauttaa se yksilöiden toimintaa (em, 81). Kun biologia ei selitä ja ohjaa toimintaa tai rajoita mahdollisuuksia, voi yksilö tehdä omat päätöksensä ja seurata omia mieltymyksiään.
Juvosen mukaan sosiaalista vuorovaikutusta tutkimalla on mahdollista tarkastella, kuinka yksilö tuottaa sukupuoltaan ja tekee siitä ymmärrettävän (Juvonen 2016, 45). Sukupuoli toimii haastatteluissa selittäjänä, jäsentäjänä ja kuvaajana monille verkostoihin liittyville toiminnoille ja merkityksille. Haastateltavien puhe heijastaa käsityksiä vallitsevista kulttuurisista sukupuolittuneista rooleista ja odotuksista.
Diskursiivinen lähestymistapa analyysiin
Diskurssin käsitteellä on useita erilaisia määrittelyjä ja käyttötapoja. Sari Pietikäisen ja Anne Mäntysen (2019, 31) mukaan diskurssilla tarkoitetaan ”kielenkäyttöä kontekstissaan osana sosiaalista toimintaa”. Arja Jokinen, Kirsi Juhila ja Eero Suoninen (2016, 34) määrittelevät diskurssin ”verrattain eheiksi säännönmukaisten merkityssuhteiden systeemeiksi, jotka rakentuvat sosiaalisissa käytännöissä ja samalla rakentavat sosiaalista todellisuutta”. Molemmissa määritelmissä näkyy käsitteen sosiaalinen ulottuvuus ja tukeutuminen konstruktionistiseen ajattelutapaan, jossa kieli on sekä todellisuuden kuvaaja että rakentaja. Tässä tutkielmassa diskurssin määritelmä nojaa edellä mainittuihin määritelmiin.
Diskurssianalyysin synty ja kehitys on tapahtunut samanaikaisesti useilla eri tieteenaloilla, kuten psykologiassa, filosofiassa, sosiologiassa, kielitieteissä ja kirjallisuuden tutkimuksessa, minkä vuoksi sen kehityskaarta on ohjannut kokoelma erilaisia teoreettisia näkökulmia. Monitieteisestä taustasta johtuen diskurssianalyysille onkin olemassa useita erilaisia määritelmiä ja käyttötapoja. (Potter &
Wetherell 1987, 6–7.) Jokinen, Juhila ja Suoninen määrittelevät diskurssianalyysin ”kielenkäytön ja
