Stressi päiväkodissa

nimitetään coping-mekanismiksi. Selviytymiskeinojen tehokkuus määrittää pitkälti stressistä poikivia seurauksia. Arvioidessa näiden keinojen tehottomuutta tai tehokkuutta tulee huomioida stressitilan voimakkuus, ihmisen käytettävissä olevat voimavarat ja stressitilan fyysinen kesto. Stressin kustannuksilla viitataan stressiin synnyttämiin psyykkisiin muutoksiin, somaattiseen sairastumiseen ja käyttäytymisen muutoksiin. Nykyajan johtavien sairauksien, eli sydän- ja verisuonitautien ja aikuisiän diabeteksen kehittymisen kannalta stressin merkitys on Keltikangas-Järvisen mukaan niinkin huomattava, että joskus näihin sairauksiin viitataan ”stressisairauksina”.

(Keltikangas-Järvinen 2008, ss. 181–182)

Stressi tuo temperamentin esiin ollen eräänlainen poikkeustila. Synnynnäinen temperamentti vaikuttaa siihen, mikä toimii kellekin stressorina. Arjen pienet kuormitukset, kuten melu ja hälinä voivat olla joillekin suoranainen stressin lähde kasvaessaan riittävän voimakkaiksi ja jatkuessaan kyllin kauan.

Temperamenttitutkimuksella pystytään osoittamaan se, että temperamenttierot selittävät, mitä kukin kokee stressinä. Yhdelle positiivinen haaste voi olla toiselle stressin lähde. (Keltikangas-Järvinen 2008, ss. 185–188)

Ekstarversio eli ulospäinsuuntauntuneisuus ja elämyshakuisuus ovat esimerkkejä temperamenttipiirteistä, joihin liittyy pysyvä viritystilan matala perustaso.

Matalasta viritystasosta seuraa tarve jatkuville ulkopuolisille ärsykkeille. Pysyvästi korkeaan sisäiseen viritystilaan taas liittyy introversio, korkea reaktiivisuus ja matala elämyshakuisuus. Näiden temperamenttipiirteiden seurauksena ihminen on altis voimakkaalle stressille tilanteissa ja elämäntapahtumissa, jotka kaikkien ihmisten mielestä ovat vaikeita. Erilaiset kriisit ja vakavat elämänkokemukset synnyttävät siis enemmän stressiä reaktiivisisssa ja introverteissa, kuin ulospäin suuntautuneissa ja matalan reaktiivisuuden omaavissa yksilöissä. Sen sijaan yksinäisyys, eristäytyneisyys ja ärsykkeiden vähäisyys tuottavat stressiä ulospäinsuuntautuneille. (Keltikangas-Järvinen 2008, ss. 188–189)

Ihmisellä on siis stressiherkkyyteen synnynnäinen valmius, stressin syntyessä temperamentin ja ympäristön yhteisvaikutuksesta. Syntyäkseen stressitila tarvitsee otollisen tilanteen, kyse on siis aina ristiriidasta ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön tietyn hetkisten vaatimusten välillä. Temperamentin kielellä stressiherkkyyttä kutsutaan vauvalla emotionaalisuudeksi. Aikuisella reaktioiden intensiteetti ja asioiden saama

emotionaalinen sävy määräävät tämän yleisen stressiherkkyyden. Herkkyys on riippuvainen piirteiden voimakkuudesta ja ympäristön tarjoamasta turvasta ja hoivasta.

Muut temperamenttipiirteet määräävät mistä stressi syntyy, mutta stressiherkkyys määrää, kuinka helposti se syntyy. (Keltikangas-Järvinen 2008, ss. 194–196)

Keltikangas-Järvisen mukaan lapsen myöhempään stressiherkkyyteen korreloivat voimakkaasti ja suoraan hänen tarpeisiinsa vastaaminen, saamansa hyvä hoiva ja muussa kuin stressitilanteessa syntynyt turvallisuuden tunne. Mikäli ympäristö tuottaa lapselle mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan stressiä, on stressin taso matalampi, mikäli lapsi syystä tai toisesta stressille kuitenkin altistuu. Toisin sanottuna stressikokemukset eivät opeta tai harjaannuta pientä lasta selviytymään myöhemmin stressistä, vaan mitä matalammat hänen stressitasonsa aikuisena stressitilanteissa ovat, sitä vähemmän hän on lapsena stressistä joutunut kärsimään. Eläinkokeidenkin mukaan vaikeuksille altistetuista ja huonosti hoidetuista apinanpoikasista tuli ”ikuisia stressaajia” selviytyjien sijaan. Oleellisempaa myöhemmän stressiherkkyyden kannalta kuin oikeanlainen tyynnyttely ja rauhoittelu stressitilanteissa, on siis ympäristön toimiminen estäjänä stressin syntymiseen. Mahdollisen stressin iskiessä ainoa stressinhallintakeino pienellä lapsella tai vauvalla on turvata aikuiseen. (Keltikangas-Järvinen 2008, ss. 205–206

& Keltikangas-Järvinen 2012, ss. 76–77) Yleisesti voidaankin sanoa, että paras lääke epämukavuuden ja pelon poistamiseen pieneltä lapselta on turvallisen ja tutun aikuisen läsnäolo (Keltikangas-Järvinen 2008, s. 211). Sinkkosen mukaan lapset tarvitsevat läheisyyttä, lohdutusta, turvaa ja ennakoitavia olosuhteita. He stressaantuvat liian monen ihmisen joukossa ja ärsykkeiden liiallinen tulva kuormittaa heitä. (Sinkkonen 2003, s. 8)

Keltikangas-Järvisen mukaan ensiarvoisen tärkeää olisi tiedostaa, että stressiherkkyyteen voi vaikuttaa, sillä stressinsieto ja stressiherkkyys kehittyvät hyvin varhain. Mikäli tämä tutkimustieto huomioitaisiin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, voitaisiinkin stressin syntyyn vaikuttaa suuntaamalla ennaltaehkäisevät toimet jo lapsuuteen.

Temperamenttipiirteistä huolimatta melu toimii stressin lähteenä kaikille lapsille. Siitä seuraa oppimisvaikeuksina hoidettavia muita ongelmia. Ryhmäkoolla on osoitettu olevan suora korrelaatio lasten käyttämän aggression määrän suhteen niin koulussa kuin päiväkodissakin. Kontaktien määrä kasvaa eksponentiaalisesti ryhmäkoon kasvaessa lineaarisesti. (Keltikangas-Järvinen 2008, ss. 213–215) Stressiherkkyydestä seuraa lapselle lisääntyvää pelokkuutta, joka heikentää sosiaalista sopeutumista

(Keltikangas-Järvinen 2012, s. 89).

Kehittääkseen hyvän stressinsietokyvyn, tarvitsee ihminen Keltikangas-Järvisen mukaan lapsuusvuosiensa aikana sellaisen ympäristön, jossa stressiä syntyy mahdollisimman vähän, mieluiten ei ollenkaan. Lämmin ja rauhallinen yhdessäolo ovat avainasemassa.

Mahdollisimman stressittömän lapsuudenympäristön luominen ei ole rakettitiedettä.

Lapsen tulisi saada kehittyä omassa tahdissaan ilman kiirettä siten, että ihmiset hänen ympärillään pysyisivät samoina. Valitettavasti tällaisen ympäristön luominen lapselle tuntuu olevan nykyaikana lähes mahdotonta. Stressittömän ympäristön ja lapsen saaman hoivan vaikutukset eivät vaikuta pelkästään stressinsietokyvyn muotoutumiseen, vaan myös kognitiiviseen kehitykseen ja oppimiseen. (Keltikangas-Järvinen 2008, ss. 216–

217)

Myös melu synnyttää päiväkodissa stressiä. Keltikangas-Järvisen mukaan joidenkin tutkijoiden mukaan melu saattaa jopa olla sosiaalisessa vuorovaikutuksessa syntyneitä konflikteja keskeisempi syy lasten kohoaviin stressitasoihin. Melun on todettu nostavan stressihermotasoja ja aktivoivan pitkäkestoisten stressiakselien toimintaa. Melulla on haitallisia vaikutuksia kaikkiin kognitiivisiin toimintoihin, kuten keskittymiseen, muistiin, oppimiseen ja kielen käsittelyyn. Häiritsevän taustamelun seurauksena kaikki oppiminen vaikeutuu. Etenkin lukemaan oppiminen ja luetun ymmärtäminen häiriintyvät meluisassa ympäristössä. Nuorimmille lapsille päiväkodissa melu voi vaikeuttaa erottamaan puheen äänteitä, jolloin puheen erottaminen on vaikeaa. Melun seurauksena keskittymistä edellyttävän taidon, valikoivan tarkkaavaisuuden kehitys häiriintyy. Kaikki melun aiheuttamat haitat koskevat normaaleja lapsia, mutta ne ovat vielä suurempia, mikäli puhutaan johonkin erityisryhmään kuuluvista lapsista, kuten esimerkiksi vieraskielisistä, kuulorajoitteisista tai keskittymishäiriöisistä lapsista.

Pienimpien lasten päiväkotiryhmissä melua aiheuttaa myös itku. Erityisen herkkiä itkulle ovat ne lapset, jotka eivät vielä ikätasonsa johdosta erota omaa tunnetilaansa toisen lapsen tunnetilasta. Huipussaan lasten itku on 1,5-2 vuoden ikäisillä, jotka osoittavat eniten tunteitaan itkemällä. Ryhmäkoolla on vaikutus itkun määrään päiväkodissa.

Tutkimustulosten mukaan mikäli lapsia päiväkotiryhmässä on enemmän kuin kolme lasta yhtä hoitajaa kohden, on itku runsaampaa kuin kotona. Toisin sanottuna itkun määrällä on suora yhteys tarjolla olevien lohduttajien lukumäärään. (Keltikangas-Järvinen 2012, ss. 91–93)

Keltikangas-Järvinen kirjoittaa, että lapsi selviää jännityksestä aikuisen avulla, ainoa stressinhallintakeino hänellä on siis turvata aikuiseen. Koska tiedon avulla ihmisen on mahdollista lisätä itsetuntemustaan, on psyykkisesti aikuisella lasta laajempi keinovalikoima käytössään stressiä vastaan. Työelämän kannalta ratkaisu ei ole hyvän stressinsietokyvyn omaavien ihmisten valitseminen, vaan työolosuhteiden muuttaminen mahdollisimman stressaamattomiksi siten, että huonotkin stressinsietäjät pystyvät tuomaan parhaat puolensa esiin. (Keltikangas-Järvinen 2008, ss. 219–221)

Keltikangas-Järvinen myös muistuttaa, että tietyllä temperamentilla varustetulle ihmiselle voi olla mahdotonta työskennellä samassa tilassa usean muun ihmisen kanssa jokaisen ihmisen ollessa hänelle sosiaalinen signaali, sen takia työtilaa ei saisikaan suunnitella siten, että se on itsessään stressin lähde. Puolestaan sensitiiviselle työntekijälle ulkoiset olosuhteet ovat ensiarvoisen tärkeitä hänen työtehonsa kannalta. Lämpötila, äänet, työasento, valaistus jne. vaikuttavat vahvasti hänen työhyvinvointiinsa. Panostamalla näihin ulkoisiin olosuhteisiin, myös vähemmän sensitiivisten työntekijöiden työssäjaksaminen paranee. (Keltikangas-Järvinen 2008, s. 224)

Kuva: EK