3 KULTTUURIKESKUS SOFIAN USKONTODIALOGI
3.1 SOFIA TOIMIJANA
Kulttuurikeskus Sofian tuottaman kirkkojen ja uskontojen välisen dialogin luonteen määrittämisessä on ensinnäkin keskeistä toimijuuden kuvaaminen. Kulttuurikeskus Sofian toiminnan keskiössä sen strategian mukaan ovat kolme strategista painopistettä: spiritualiteetti, ekologisuus ja yhteisöllisyys.81 Spiritualiteetti ja ekologisuus näkyvät erityisesti Sofian tuottaman toiminnan teemoissa, mutta myös yhteisön käytännön elämässä. Sofian yhteisö muodostuu asukkaista, vierailijoista, työntekijöistä ja laajasta yhteistyöverkostosta. Toiminnassaan tämä yhteisö nojautuu Sofian spirituelliin ja ekologiseen maailmankuvaan ja osaltaan jakaa näihin liittyvää asiantuntemusta ja kokemusta yhteisön sisällä ja ulospäin.82
Tässä tutkielmassa huomio kiinnittyy erityisesti Sofian spirituelliin painopisteeseen. Kuitenkin kaikki kolme linkittyvät strategiassa toisiinsa Sofian toimiessa “yhtenä kokonaisuutena spirituellein, ekologisin ja yhteisöpainotteisin toimintaperiaattein.”83 Näiden painopisteiden kokonaisuudessa Sofia toimii. Sen toimijuutta määrittää lähtökohtaisesti kaksi toisiinsa liittyvää tekijää, joita seuraavaksi tarkastelen: ortodoksisuus ja kulttuurituottajuus.
3.1.1SOFIAN ITSEYMMÄRRYS:“ORTODOKSINEN HENKI”?
Sofia kertoo tehtäväkseen olla “ortodoksisessa hengessä toimiva kulttuurikeskus ja ihmisten kohtaamispaikka”. Samalla se kuitenkin korostaa dialogiin avautumista “ilman konfessionalismin painolastia”.84
Jopa yhdeksänkymmentä prosenttia Sofian tapahtumiin osallistuvista henkilöistä ovat muita kuin ortodoksisen kirkon jäseniä.85 Sofian ortodoksisuus on siten parhaiten ymmärrettävissä kaksisuuntaisena liikkeenä. Yhtäältä se on yksi “monista ortodoksisuuksista” - yksi tapa ilmaista ja
81 https://sofia.fi/sofia/ (Luettu 19.5.2021).
82 STK20, 3.
83 SKS21, 1.
84 STK20, 2.
85 MA16, 1.
27 toteuttaa ortodoksisuutta. Toisaalta se on myös portti ortodoksiseen traditioon muiden kirkkojen sekä uskontokuntien ja eri maailmankatsomusten edustajille. Se tarjoaa mahdollisuuden kokea ortodoksista kulttuuria ja taidetta, mutta ennen kaikkea ymmärtää ortodoksisuutta avoimessa dialogissa. Näin ilmaistuna Sofia ei ole ortodoksisuuden kannalta foorumi, jossa puhutaan konfessionalistisesti ortodoksisuudesta, vaan foorumi, jossa puhutaan myös ortodoksina muistakin kristillisistä ja toisistakin katsomuksista sekä viritetään keskustelua kaikille yhteisistä asioista.
Sofiassa yhtäläinen oikeus ja mahdollisuus annetaan muiden tunnustusten ja maailmankatsomusten edustajille keskinäisessä vuoropuhelussa. Sitä kautta se pyrkii tuomaan erilaisten maailmankatsomusten ja uskontokuntien edustajat yhteen tärkeäksi kokemiensa teemojen ääreen.
Suomen ekumeenisen neuvoston puheenvuorossa vuonna 2008 Metropoliitta Ambrosius kuvasi Sofian toiminnan luonnetta:
Sofia pyrkii olemaan myös yksi pieni foorumi, jossa kirkko voi tämän ajan muodoissa ihmisen kohtaamisessa olla läsnä. Kohtaaminen, yhteisöllisyys. Hengellinen ote, hiljentyminen. Palvelukset, kappeli, näyttelyt. Tämä ei ole konfessionalistinen paikka: sen aika on ohi. Meidän täytyy elää yhdessä ja tehdä tärkeää työtä rauhan puolesta, työskennellä yhdessä arvokysymyksissä.86
Sofian tuottaman dialogin yksi ilmenemismuoto on kulloinkin jonkin yhteisen teeman käsittely eri katsomusten sekä tieteenalojen näkökulmista. Tällaisesta toiminnasta esimerkkeinä ovat eri uskontojen perspektiivistä kuoleman tematiikka käsitellyt seminaari87 sekä ajan ja ikuisuuden teemaa filosofisesta, psykologisesta ja teologisesta näkökulmasta käsitellyt seminaari.88
Eräässä Sofiassa järjestetyssä seminaarissa on esitetty myös huomio Suomen ortodoksisen kirkon ainutlaatuisesta asemasta maailmassa: “Osaltaan meidän vähemmistöaseman ansiosta olemme vapaita ryhtymään merkitykselliseen dialogiin niin vakiintuneiden instituutioiden kuin myös uusien kulttuurillisten ja uskonnollisten yhteisöjen kanssa.”89
86
http://www.ekumenia.fi/sen_esittaytyy/kevat-_ja_syyskokous/kevatkokouksessa_2008_pohdittiin_jumalallista_viisautta/metropoliitta_ambrosius_jumalall inen_viisaus_postmodernissa_hamyssa/ (Luettu 7.4.2012).
87 STK20, 7-8.
88 STK19, 13.
89 MA16, 10.
28 Sofialla on laajasti kansainvälistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä ekumeenisesti ja myös muihin ortodoksisiin kirkkoihin. KMN:n kanssa se on järjestänyt seminaareja ja kokouksia lähes vuosittain.
Myös useat yleisortodoksiset neuvottelut ja konsultaatiot tapahtuvat Sofiassa.90
3.1.2SOFIA KULTTUURITUOTTAJANA
Sofian toimijuuden määrittämisessä keskeistä on sen asema kulttuurituottajana. Kulttuurituottaja on yleisnimike monimuotoiselle ryhmälle kulttuurialan ammattilaisia. Katri Halonen kuvaa kulttuurituottajia joukkona ammattiryhmiä, ”joiden ammatillinen toiminta keskittyy taiteilijan tai kulttuurisisällön luojan ja kuluttajan väliin”91. Kulttuurikeskus Sofia sopii toimijana tähän kuvaukseen. Kulttuurituottajaksi voidaan siis lukea esimerkiksi kustantaja, galleristi, promoottori tai mainostaja. Näiden välittäjäammattilaisten työ itsessään vaikuttaa tuotteen ulkoasuun ja sisältöön, kun tuotetta muotoillaan tai paketoidaan esimerkiksi mainostamista varten.92
Kulttuuritutkimuksen kaksi läheistä termiä on syytä erottaa toisistaan. Kulttuuriperinne on “ajallisesti jatkuvana käsitetty kulttuuri-ilmiö tai kulttuurin osa-alue". Kulttuuriperintö puolestaan on “tietoinen kulttuuri- ja perinnetuotteiden arvottamisen ja tuotteistamisen prosessi”.93 Ensinnä mainitulla tarkoitetaan siis ihmisten tai ihmisryhmien, usein sukupolvelta toiselle välittyvää, sisäistä toimintaa.
Sen synonyyminä voidaan käyttää kulttuuritraditiota. Jälkimmäisellä puolestaan tarkoitetaan usein kulttuurin ulkoryhmälle suunnattua kulttuurin sisällön välitystä. Tuotteistettu kulttuuriperintö ei kuitenkaan muotonsa tai sisältönsä puolesta välttämättä vastaa edustamaansa kulttuuriperinnettä, eikä sen välttämättä ole tarkoituskaan. Kärjistetysti voisi todeta, että kulttuurituottajan toiminta on aina tuotteistamista, eli sen tuote on tässä mielessä aina uutta kulttuuriperintöä.
On kuitenkin huomionarvoista, että kulttuuritradition tuotteistaminen osaksi kulttuuriperintöä ei ole yksisuuntainen prosessi. ”Arkipäivän perinne” toimii kulttuuriperinnön raaka-aineena, mutta myös kulttuuriperinne voi muuttua omaksumalla tuotteistettua kulttuuriperintöä osaksi elettyä perinnettä.94
Tämän tutkimuksen aiheen kannalta kulttuurituottajan asema niin kutsuttuna kulttuurin
90 Näiden yhteyksien syvempi käsittely jää tämän tutkielman ulkopuolelle.
91 Halonen 2011.
92 Halonen 2011.
93 https://tieteentermipankki.fi/wiki/Folkloristiikka:kulttuuriperint%C3%B6 (Luettu 10.1.2021).
94 Siivonen 2009.
29 portinvartijana on kiinnostava. Halonen kuvaa sitä: “Passiivisen välittäjän sijaan rakentuu kuva aktiivisesta [toimijasta], joka ideoi tuotantoja, etsii itse kiinnostavia [...] sisältöjä [...] sekä rakentaa sitten omaan tapahtumaansa parhaiten sopivan kokonaisuuden.”95 On tärkeää huomata, että käyttämäni portinvartija-käsite ei tarkoita välttämättä ensisijaisesti kulttuurin kaventamista.
Alkuperäinen gatekeeper-termi ei luo mielikuvaa kulttuurin vartioinnista tai kaventamisesta. Porttia voi pitää paljonkin auki. Sen sulkijoita löytyy kaikista kulttuureista riittämiin.
Kulttuuritutkimuksen näkökulmasta Sofian kuvaaminen portinvartijan roolissa on osuvaa.
Passiivisen ortodoksisen kulttuurin välittämisen sijaan Sofia toimii aktiivisesti “yhdenlaisen ortodoksisuuden” edistämiseksi. Sofian yksi “kulttuurituotteen” muoto on aktiivisesti tuotettua ja temaattisten rajausten myötä tietoisesti ja avoimesti arvotettua. Tämän toiminnan luonnetta tutkielmassani kuvaan.
Sofian määrittäminen kulttuurituottajaksi alleviivaa tutkielmani kahta keskeistä näkökulmaa:
1) Aiemmin esittämäni huomio monista ortodoksisuuksista ja monista julkisista teologioista.
Suomen ortodoksisen kulttuurikeskuksen säätiö kertoo toimivansa aatteellisessa yhteistyössä Suomen ortodoksisen kirkon kanssa.96 Samalla on muistettava, että Suomen ortodoksisen kirkonkin sisällä enenevässä määrin erilaisia tulkintoja ja mielipiteitä tradition ja teologian julkisen roolin mahdollisuudesta ja luonteesta. Sofia ilmentää tietynlaista “ortodoksisuutta”
ja tietynlaista “julkista teologiaa”.
(2) Sofian toiminnan tarkastelu julkisen teologian kontekstissa ei merkitse, että Sofia kulttuuritoimijana olisi julkisen teologian objekti, vaan pikemmin sen subjekti. Tämä merkitsee, että en analysoi Sofiaa tutkielmassani julkisen teologian seurausten kohteena, vaan sen tuottajana.
Jos kulttuuri ja sen tekijä subjektina ymmärretään määrittyvän ”olet mitä teet ja sanot” -tavalla, määrittyy kulttuurituottaja puolestaan ”olet minkä tekemiselle ja minkä sanomiselle toimit foorumina” -tavalla. Kulttuurituottajaksi määriteltynä Sofian olemusta voidaan siis tarkastella sen tuottaman sisällön analyysillä.
95 Halonen 2011, 68.
96 https://sofia.fi/suomen-ortodoksisen-kulttuurikeskuksen-saatio/ (Luettu 18.1.2021).
30 Dialogisena toimijana Sofian rooli on kahtalainen. Kulttuurikeskuksena sen rooli on olla foorumi.
Toisaalta kulttuurituottajana se on myös itse osallistuu dialogiin. Näin ymmärrettynä Sofian
“ortodoksinen henki” on “yhden ortodoksisuuden” ilmentymä. Tästä itseymmärryksestä käsin se osallistuu dialogiin muiden kirkkojen ja toisten uskontojen kanssa pyrkien mahdollistamaan keskinäisen ymmärryksen ja oppimisen. Myös kohtaaminen on tärkeää, ja siihen Sofia fyysisenäkin keskuksena tarjoaa mahdollisuuden.
Sofian itseymmärrys “ortodoksisesta toimijuudestaan” ilmentää myös sen ymmärrystä Suomen ortodoksisen kirkon positiosta maailmassa. Huolimatta Suomen ortodoksisen kirkon historiallisista juurista itäisessä kristillisyydessä sen toimintaympäristö 2000-luvulla on ennemmin samantyyppinen kuin mitä se on länsimaisessa ortodoksisessa diasporassa. Oleellinen ero on kuitenkin siinä, ettei Suomen kirkko ole maahanmuuttajien tuoma, vaan vanhin Suomen alueelle saapunut kristillinen traditio.