Modernin tieteen syntymisen aikoihin 1600-luvulla muut aistimukset jätettiin sivuun. Puhtaan havainnon tavoitteleminen korosti silmän ylivaltaa ja näke-misen ensisijaisuutta. Mikko Lehtosen mukaan ”silmien havainnot saivat etusijan muiden aistien todistuksiin nähden.”174 Muihin aistimuksiin (maku-, haju- ja tuntoaisti) perustuvat havainnot jätettiin pois tieteellisen tiedon ulko-puolelle niiden epävarmuuden ja vaikean mitattavuuden vuoksi. Pyrkimys
171 Reijo Kupiainen, Heideggerin ja Nietzschen taidekäsitysten jäljillä, 1997, 7–13, 18–19
172 Ulric Neisser, Kognitio ja todellisuus, 1982, 107
173 http://www.kirjasto.sci.fi/jahollo.htm
174 Mikko Lehtonen, Kyklooppi ja kojootti, 1994, 112
objektiiviseen tietoon sulki pois tuntevan subjektin halut ja tunteet. Aistiva ja kehollinen ihminen asetettiin sivuun.175
Havaitsemisen tapa synnytti omanlaisensa perspektiivin, näkökulman.
Valokeila rajasi näkökykymme tietynlaiseksi. Keskeisperspektiivin aikana näköaistista tehtiin järjen silmä ja järki alkoi hallita aistimellisuutta. Mikko Lehtonen kuvailee havaitsemisen tapaa seuraavasti: ”Kartesiolaista perspek-tivismiä luonnehtii se, että siinä yksinäinen silmä, ikään kuin kykloopin sil-mä, tarkastelee itsensä ulkopuolella olevaa todellisuutta, jotakin missä se itse ei ole osallisena. Vastaavasti silmän itsensä ajatellaan olevan staattisen, johonkin kiinnitetyn, kaikkea muuta kuin dynaamisen. Kartesiolaisessa per-spektivismissä näkeminen, paikalleen sidotun kykloopin näkeminen, ei ole liikkuvaa katselemista, vaan pysäytetty katsetta. Se on ikuistettua, idealisoi-tua, ruumiista irrotetidealisoi-tua, abstraktin kylmää, ei-osallista katsetta. Ja lisäksi:
Se on katsetta, joka ei näe itseään. Sijaitseminen näkökentän ulkopuolella estää katsojaa näkemästä omaa sijaintiaan näkymän tuottajana.” 176
Kartesiolainen projekti synnytti omaa aistimellisuuttaan tukahduttavan tai aistimuksista irrottautumaan pyrkivän subjektin. Maailmassa oleminen on itsehallintaa ja omien tarpeiden sääntelyä.177 Reijo Kupiainen näkee asian seuraavasti: ”Silmän ylivalta on jähmettänyt maailmankuvaamme ja tuottanut käsitystä subjektista erillisenä ja liikkumattomana tarkkailijana ja havainnoi-jana. Optisilla laitteilla pyrimme tunkeutumaan yhä kauemmas avaruuteen ja yhä syvemmälle itseemme, kuten lääketieteen välineet ultraäänikuvasto mag-neettikartoittimiin osoittivat. Niinpä moderni maailma on kykenemätön koh-taamaan mitään, mitä katseella ei voida hallita.”178 Tieteen havainto muo-dostettiin järkeilevän katseen avulla.
Kartesiolainen subjekti pyrkii tarkastelemaan maailmaa itsensä ulko-puolella objektiivisesti, osallistumatta itse maailmaan. Lehtonen kirjoittaakin kykloopista, joka kammiostaan tarkastelee maailmaa itsestä erillisenä. Kyk-looppi on kammiostaan maailmaa tutkiva tutkija, joka tekee kohteestaan patsaita. Tutkimuksen kohde nähdään muuttumattomana ja liikkumattomana.
179”Descartesille tiedon lähteenä ollut katse sen sijaan loi välimatkan
175 Mikko Lehtonen, Kyklooppi ja kojootti, 1994, 112, 121, 123, Janne Seppänen, Katseen voima, 2001, 48
176 Mikko Lehtonen, Kyklooppi ja kojootti, 1994, 127
177 Mikko Lehtonen, Kyklooppi ja kojootti, 1994, 16, 17–18, 64–65, 123
178 Reijo Kupiainen, Heideggerin ja Nietzschen taidekäsitysten jäljillä, 1997, 8
179 Mikko Lehtonen, Kyklooppi ja kojootti, 1994, Reijo Kupiainen, Heideggerin ja Nietzschen taidekäsitysten jäljillä, 1997, 37, 39
50 Minna Kallio
van subjektin ja objektin välille. Tämän välimatkan voisi ajatella olleen vält-tämättömän myös itse subjektin imaginaarisen eheyden tuottamiseksi. Minän täytyi kaiken aikaa vartioida omaa eheyttään ja omia rajojaan, missä katse oli keskeinen apuväline. Tässä kartesiolaisuus ja perspektivismi olivat yhtä ja samaa. Ne kuuluivat pitkään prosessiin, jossa subjektit oppivat tutkimaan itseään, hallitsemaan itseään ja etääntymään itsestään. Tähän liittyivät sisäi-nen hillintä, viettien tukahduttamisisäi-nen, toi muassaan eron sisäiseen ja ulkoi-seen, läheiseen ja kaukaiseen. Kyseessä oli oman ruumiillisuuden tukahdut-tamiseen tähtäävä hillintä, joka vastalahjaksi lupasi objektiivista tietoa”. 180
Moderni tiede jätti sivuun aistimellisen kuvatiedon ja tunteen. Perspek-tiivi pyrki irrottamaan aistimellisen ihmisen tieteen havainnoista. Kuvan irrottaminen ajatteluperinteestä kasvatti sellaista rationaalisuutta, jolla ei ole subjektia. Näin on syntynyt ajatuksia ilman ajattelijoita, mieliä ilman kehoa, teoriaa ilman käytäntöä. Teoreettisen järjen ylivallan aikana kaikki muunlai-nen tieto menetti merkityksensä. Osa todellisuudesta jäi tieteen kenttään ja suuri osa inhimillisestä tiedosta väistyi teknisen katseen tavoittamattomiin.
Syntyi sellainen havaitsemisen tapa, jossa kuvat on muotoon pakotettu ja jopa kadotettu. Mielikuvat, jotka oli aina hyväksytty ajatteluun kuuluvana, asetettiin tehtävään, jossa niiden tarkoitus oli heijastaa todellisuus mieleem-me mahdollisimman tarkasti sellaisena kuin se on. Tämän havaitsemisen luonteen vuoksi kuva jäi modernin tieteen jalkoihin. Syntyi vastakohtaisuuk-sia tieteen kentällä. Tiede ja taide, käsite ja kuva oli asetettu toisilleen vas-takkaiseksi ja toisensa poissulkevaksi tavaksi tieteen kentällä. Näin käsite ja kuva asetettiin henkisen elämän vastakkaisille suunnille.
180 Mikko Lehtonen, Kyklooppi ja kojootti, 1994, 123
II Kuva
2 Kuvien olemassaolosta
Mielen kuvien olemassaolo on voitu jopa kyseenalaistaa. Kokeellisesti on pyritty osoittamaan, että mielikuvilla ei olisi mitään tekemistä ajattelussa.181 Skeptisimpien tutkijoiden mukaan mielikuvat ovat ”the pictorial fallacy”, kuvallisia harhaluuloja. Arkihavainto ja introspektio puhuvat kuitenkin skep-tikkojen ajatuksia vastaan. Arkihavaintojen perusteella ihmiset näkevät kuvia mielessään, mielen kuvia. Miten näihin havaintoihin tulisi suhtautua? Mieli-kuvien olemassaololle on olemassa introspektioon perustuvia todisteita.182 Gustav Fechner kirjoitti vuonna 1860 kokonaisen luvun näkökuvista, muisti-kuvista ja näköjälkimuisti-kuvista. Merkittävä tulos oli, että ihmisten kuvastot ovat hyvin erilaisia.183 Pari vuosikymmentä myöhemmin Francis Galtonin teki tutkimuksensa mielikuvien luonteesta. Hänen tutkimuksensa koskivat lasten, kirjailijoiden, taiteilijoiden ja tutkijoiden visuaalisia näkökuvia. Galton kysyi tämän psyykillisen ilmiön tutkimiseen apua tiedemiehiltä. Tiedemiehet suh-tautuivat kuitenkin Galtonin työhön epäilevästi, epäilemällä jopa sitä, ovatko mielikuvat ylipäätään olemassa. He pitivät puheita mielikuvista pelkkinä taruina, kuvalauseina, joita ei ole olemassakaan.184
Vaikka kuvien olemassaolo on asetettu kyseenalaiseksi, on kuitenkin voitu osoittaa, eritoten taiteilijoiden ja tiedemiesten ajatteluprosessia tutkitta-essa, että ajattelullamme on vahvasti kuvallinen puoli. Viittaukset visuaali-suuteen ovat löydettävissä heidän kertoessaan tai kirjoittaessaan omista ajat-telutavoistaan. Göran Schildt kirjoitti kirjassaan Lainasiivin seuraavasti: ” Mutta ymmärrän kyllä että hänen filmisilmänsä pystyy säilyttämään mennei-syyden muiston aivan eri tavoin havainnollisena kuin minun sanasidonnainen mieleni.” 185 Kuvat saattavat olla läsnä ajattelussa niin vahvasti, että voimme
181 Pertti Saariluoma ja Pauli Salo, Symbolinen paradigma, 2001, 228
182 Dan Nadaner, Visual Imagery, Imagination and Education, 1988, 198–200
183 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 70. Hollo piti tätä Fechnerin käsitystä merkittävänä ideana. Tämä sama idea tuli esille myös muissa mielikuvia käsittele-vissä tutkimuksissa
184 Galton jatkoi tietämättään Fechnerin työtä kiinnostuessaan henkisistä mielikuvista. Galton antoi erityistä arvoa tutkittavien omille kertomuksille. Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kas-vattaminen I osa, 1918, 70–71. Dan Nadaner, Visual Imagery, Imagination and Education, 1988, 198–199, Roger Shepard, The Imagination of the Scientist, 1988, 160.
185 Göran Schildt, Lainasiivin, 1995, 20
52 Minna Kallio
puhua ihmisistä, jotka ajattelevat kuvallisemmin kuin toiset. Paavo Haavikko sanoi TV-haastattelussa 22.6.2003, ettei hän vain ajattele visuaalisesti, vaan
”olen sitä”. Kuvilla on ollut erityisesti merkitystä luovien ihmisten ajattelun-prosessissa. Heillä on aina ollut kykyä kuvitella sellaista, mikä ei ole aktuaa-lista vaan potentiaaaktuaa-lista. He ovat kyenneet kuvittelemaan asioita, joiden mer-kitystä muut eivät ole vielä ymmärtäneet tai nähneet. Mielikuvien muotoilu on ymmärretty ajattelun luovaksi piirteeksi.186 Galton arveli, että ranskalaiset ovat selvästi visuaalisia ja viittasi heidän tieteellisiin keksintöihinsä, kielelli-seen kyvykkyyteensä ja erinomaikielelli-seen taitoon järjestää juhlia.187
Psykologi ja kognitiivisen tieteen edustaja Roger Shepard kiinnostui ai-emmin laiminlyödyistä introspektiivisista raporteista, jotka käsittelivät non-verbaalisia mielen prosesseja. Hänen mukaansa mielikuvien tutkiminen intro-spektion avulla sai monet psykologit suhtautumaan skeptisesti mentaalisiin prosesseihin.188 Shepardin aineisto koostui luovien tiedemiesten, kuten Max-wellin, Einsteinin ja Watsonin, kertomuksista omasta ajatteluprosessistaan.
Kaikki kertomukset olivat osoituksia siitä, että mielikuvilla oli keskeinen merkitys tutkittavien ajattelussa.189 Albert Einstein kirjoitti ajattelustaan, ettei verbaalisuudella näytä olevan merkittävää roolia hänen luovassa ajattelus-saan: ”Sanoilla tai kielellä sellaisenaan kuin ne kirjoitetaan tai puhutaan ei näytä olevan mitään osuutta ajattelumekanismissani. Psyykkiset kokonaisuu-det, jotka näyttävät olevan ajattelun alkutekijöinä, ovat tiettyjä merkkejä ja enemmän tai vähemmän selviä mielikuvia, joita voi vapaaehtoisesti toistaa ja yhdistellä. Edellä mainitut tekijät ovat minun tapauksessani visuaalisia ja jotkut lihaksiin liittyvä laatua. Tavanomaiset sanat ja muut merkit on etsittä-vä vaivalloisesti vasta toisessa vaiheessa, kun mainittu assosioiva peli on riittävästi vakiinnutettu ja voidaan halutessa toistaa.”190 Maxwell kehitteli jokaiseen mentaaliseen ongelmaan henkisen kuvan. James D. Watsonin mu-kaan visualisoimisella on merkittävä rooli sekä hänen että hänen
186 Pertti Saariluoma, Taitava ajattelun psykologia, 1995, Ulric Neisser, Kognitio ja todellisuus, 1982, 107, Kieran Egan ja Dan Nadaner, Imagination and Education, 1988, xi
187 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen osa I, 1918, 74
188 Roger Shepard, The Imagination of the Scientist, 1988, 153–154. Shepardin tutkimustulok-set mentaalisesta rotaatiosta saivat hänet kiinnostumaan aiemmin problemaattiselta tuntuvis-ta introspektiivisistuntuvis-ta raporteistuntuvis-ta, jotka koskivat kuvia. Meillä on riittävän selviä tuloksia tästä mentaalisesta prosessista, jotta voimme todentaa, että tutkittavien subjektiiviset, introspek-tiiviset, raportit, ovat yhteydessä ajattelun prosessiin.
189 Roger Shepard, The Imagination of the Scientist, 1988, 153
190 Rudolf Arnheim, Visual Thinking, 1969. Saman lainauksen käyttää myös Roger Shepard 1988, 153
sa ajattelussa.191 Rudolf Arnheim käsittelee ajattelun kuvia, The Images of Thought. Arnheim kuvaa esimerkin, jossa taiteilija maalaa ”sisäisen kuvansa”
avulla teostaan. Työskennellessään hän vertaa valmista työtä mielessään olevaan kuvaan.192 Viittausten avulla voimme osoittaa, että kuvilla on merki-tystä ajattelussa, ja voimme puhua kuvallisista ajattelijoista – mielistä, joissa kuvat ovat merkittävässä asemassa ajatteluprosessissa.
Ajattelijat, jotka antoivat kuville tärkeän roolin ajattelussaan, ovat myös osoittaneet, että heidän ajatuksiaan ei voida sitoa kieleen. Einsteinille ajatuk-sen muuttaminen verbaaliseen tai symboliseen muotoon oli vaikeata. Francis Galton kertoi samasta ilmiöstä, kun hän kuvasi tieteellisen työn tekemistä.
Hänen ajatuksensa eivät olleet sidoksissa kieleen. 193Ajatuksia voi siis olla vaikea pukea sanoiksi. Ajatuksen taivuttaminen kielelliseen muotoon saattoi jopa rajoittaa ajattelua. Tutkimuksen luovat tiedemiehet ajattelivat kuvien avulla.