Havaitsemisen tapa, jossa kuva on kiinteästi läsnä

Taiteilijoita on usein luonnehdittu näkijöiksi.³⁴⁷ Heillä on kyky ilmaista joita-kin sellaisia olemassaolon tiloja, jotka puhuttelevat meitä, koska heillä on kyky aistia maailmasta värejä, tuoksuja ja makuja. Taiteellinen näkeminen on kykyä ymmärtää todellisuutta herkemmin, avoimemmin ja osoittaa siinä tuntemattomia, pimennossa olevia teitä, ihmisenä olemisen mahdollisuuksia.

346 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 68–69. Hollo käsittelee neljän-nessä luvussa mielikuvia.

347 Gaston Bachelard, Tilan poetiikka, 2003, 53

86 Minna Kallio

Runoilija Tomi Kontion³⁴⁸ mukaan runoilijan tehtävä on tehdä katseesta syvempi. Hänen mielestään perinteiset havaitsemisen ja näkemisen tavat eivät paljasta todellisuudestamme kaikkia kerroksia. Ne rajaavat ymmärrys-tämme. Kirjailijoiden, runoilijoiden ja taiteilijoiden tehtävänä on luoda uusia kuvia mieleemme. Runeberg rakensi kuvan Suomesta kirjallisuuden avulla.

Hän muodosti identiteettejä ja suomalaisen maailmankuvan, sen mitä kuvaan kuuluu. Viisikymmentä vuotta sitten Väinö Linna kirjoitti aikansa yhteiskun-nallisen kuvan Tuntemattoman sotilaan avulla.

Tämän kaltainen näkemisen tapa ei ole vierasta myöskään perinteisen tieteen kentällä. Tieteessä on aina ollut niitä ajattelijoita, jotka taiteilijoiden tavoin ”…haistelee oivallusta, suhtautuu epäillen, väljähtyneeltä maistuvaan mieleenjohtumaan, tunnustelee ajatuskudelmaa”.³⁴⁹ Wolfgang Welsch kut-suu tällä tavalla ajattelevia tieteen tekijöitä esteettisiksi ajattelijoiksi. Esteetti-sen ajattelu on kykyä ymmärtää välittömästi annetusta syvempi merkitys tai ilmiön perusluonne. Se on pidemmälle ulottuvaa havaitsemista. Esteettiset ajattelijat eivät erota aistimellisia kuvia ajattelustaan, vaan antavat niiden olla läsnä ajattelussaan. Ajattelutapa on havaintoperusteista ajattelua ja havainnon (aisthesis) tulisi aina yhtyä ajatteluun. Esteettisessä ajattelussa esteettisyys ei ole vain kohteena, vaan se on koko ajattelun keskiössä. Näin ollen havainto-kuva on enemmän kuin aistihavainto.³⁵⁰

Wolfgang Welschin mukaan aikamme esteettiset ajattelijat ovat kaikki saaneet vaikutteita taiteesta. Heidän ajattelunsa on kehittynyt taiteen avulla ja vaikutuksesta. Heillä on sensualistisia erityispiirteitä. Esimerkkeinä mainitta-koon Jean-Francois Lyotardin näkemys filosofien ja maalareiden veljeydestä.

Molemmat tutkivat olemassaoloa suorittamalla kokeiluja. Michael Foucalle esteettinen kokemus ei ole taiteeseen sidottu, vaan koko olemassaolon perus-ta. Esteettinen elementti on värittänyt myös Gianni Vattimon, Jean Baudril-lardin ja amerikkalaisista ajattelijoista Richard Rortyn ja Nelson Goodmanin ajattelua.³⁵¹ Reijo Kupiainen on tarkastellut taiteen ja filosofian yhtymäkohtia ja mainitsee Martin Heideggerin ja runouden, Nietschen ja kreikkalaisen tragedian, Merleau-Pontyn ja Cezannen. ³⁵²

348 Runoilija Tomi Kontio 9.2.2004, kirjallisuustapahtuma Henki ja elämä Tampereella

349 Wolfgang Welsch, Esteettisen ajattelun ajankohtaisuudesta, 1991, 166

350 Wolfgang Welsch, Esteettisen ajattelun ajankohtaisuudesta, 1991, 166,168

351 Wolfgang Welsch, Esteettisen ajattelun ajankohtaisuudesta, 1991, 164–166

352 Reijo Kupiainen, Heideggerin ja Nietzschen taidekäsitysten jäljillä, 1997, 7, 17

Esteettisen ajattelijan katse poikkeaa näin perinteisestä teknisestä kat-seesta. Katseessa on usein sellaista terävyyttä, jota useimmat meistä kavahta-vat. Emme ehkä kavahda sitä tapaa, jolla he katsovat, vaan tunnetta, joka syntyy heidän tavassaan nähdä asioiden läpi useimmiten suoraan ytimeen.

Katseen läpitunkevuus kertoo ajattelutavan merkityksellisyydestä, sillä heitä yhdistää ajan hermoilla oleminen. He kykenevät havaitsemaan todellisuudes-sa erilaisia muutoksen merkkejä ja henkeä luottamalla niihin aistivaikutel-miin, joita todellisuus heille välittää. Heidän ajatteluaan leimaa kokonaisvai-kutelmien tavoitteleminen tieteen kentässä. Todellisuuden pilkkominen ja analyyttinen ote saattaa rikkoa aistivaikutelman. He kykenevät suhtautumaan todellisuuteen autenttisemmin luopumalla yhden totuuden vaatimuksesta.

Esteettiset ajattelijat kykenevät aistimaan erilaisia vaikutelmia ja näin tavoit-tamaan ajan hengen.

Esteettisyys on avoimuutta todellisuudelle, maailman ja ihmisen ainut-laatuisuuden ymmärtämiselle ja tuntemiselle. Se on herkkyyttä ymmärtää ja nähdä asioita maailmasta muunkin kuin tiedollisen kautta.³⁵³ Kuvallisuus asettuu tieteellisen haurauden keskiöön. Se kyseenalaistaa tottumuksen, osoittaa tieteellisen maailmankuvan riittämättömyyden ymmärtää ja selittää ihmistä tyhjentävästi. Sitä määrittävät ihmisenä olemisen lainalaisuudet, oikeiden vastausten puute. Se kertoo epävarmempaa totuutta suhteessa ympä-röivään maailmaan kuin rajoitetut ja tukahdetut kuvat. Hauraus on kuvalli-suuden voima. Se antaa voiman, säestää ja soinnuttaa tieteellisen maailman-kuvan olemassaoloa. Käsitteet ja kuva muodostavat henkisen elämän jännit-teen. Tätä jännitettä määrittää ajan hidas historia, ihmisten ajattelutapojen kehittyminen suhteessa vallitsevaan kulttuuriin.

Maailman kokeminen ja näkeminen sellaisena kuin se aistivaikutelmana meille esittäytyy, haastaa perinteisen tieteellisen tavan tehdä havaintoja. Kas-vatustieteessä Juho Hollo osoitti ajattelussaan esteettisen arvon merkitykselli-syyden kasvatuksen tutkimuksessa. Sen lisäksi Hollo itse ajattelijana ja näin myös kirjoittajana voidaan perustellusti osoittaa kuvalliseksi, esteettiseksi ajattelijaksi. Päiväkirjamerkinnöissään vuodelta 1920, 28.10. hän antaa kuva-uksen kuvien merkityksestä hänen omalle ajattelulleen: ”Eilen ajattelin ver-rattain innokkaasti sitä, että olisi syytä hillitä ylenmääräistä ajatustoiminnan

’motorisuutta’, siihen liittyviä ulkoisia ilmauksia, hyräilyä, itsekseen haaste-lua ja sen sellaista, tahallisesti supistamalla. Arvelin, että akustiset ja optiset

353 Reijo Wilenius, Ihminen ja sivistys, 1982, 26–27

88 Minna Kallio

kuvat siten voimistuisivat, mikä olisi loppusointuiselle sisäelämälle eduksi. Ja annahan olla! Yöllä näin ihmeellisen unen, joka ikään kuin sinetillä vahvisti suunnitelmani. En muista milloinkaan kokeneeni unessa sellaista auditiivista eloisuutta. Kuulin jostakin heleän naisäänen ja vähitellen minulle selvisi, että kysymyksessä olisi näyttelijätär tai laulajatar joka opetteli osaansa. Uni oli yleensäkin suurenmoisen havainnollinen ’todellisuusleimainen’, pitkä ja sanomattoman johdonmukainen.” ³⁵⁴ Juho Hollo kiinnostui tästä sielunelä-män ilmiöstä ja halusi väitöstyöllään osoittaa, että tähän ajattelumme ominai-suuteen, kokemuksenomaiseen psyykilliseen toimintoon, on vain harvoin kasvatusteorioissa kajottu ja vielä harvemmin sitä on todella käytetty. Työn lähtökohdissa hän määrittää kantaansa mielikuvituksen käsitteisiin: ”Kun siis jo historiallisessa katsauksessa omasta puolestani puhun mielikuvituksesta, kuvittelusta tai fantasiasta (kaikki kolme nimitystä ovat tällöin synonyymejä), niin tarkoitan aina määrättyä kokemuksenomaista psyykillistä toimintoa.”³⁵⁵

Hollo halusi työssään ottaa esille taiteilijoiden ajattelua. Eräässä ajatuk-sessaan hän viittaa Taineen: ”Renessanssin taiteilijat sitä vastoin ovat näki-jöitä. Tuo sana puu, vielä terveiden ja yksinkertaisten ihmisten kuulemana, saa heidät samassa hetkessä näkemään koko puun, sen häilyvänä välkehtivän pyöreän lehvistön, ne tummat polvekkeet…, niin että heidän ajatuksensa, kutistumatta merkinnöiksi tai numeroksi, tarjoaa heille eloisan ja täydellisen näyn.”³⁵⁶ Taiteilijoilla on produktiivinen mielikuvituksekas havainnon lahja, joka on tavalliselle ihmiselle vain sunnuntailahjaksi annettu. Terävän havain-non tekeminen on taito, eivätkä yksinomaan mielikuvat (mielikuvien tuotte-liaisuus) tai ajattelu takaa terävien havaintojen kykyä. Taiteilijan harjaantunut silmä erottaa lukuisia vivahteita enemmän kuin tottumaton havaitsija, joka puhuu vain muutamista usein näkyvissä olevista ominaisuuksista.³⁵⁷ Toiset

354 Juho Hollo, Sielunvaellus, 1985, 22.

355 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 9

356 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 223, viite 11. Hollo viittaa Hip-polyte Taineen yhteydessä, jossa hän tarkastelee mielikuvaelämän esiintymistä suhteessa eri kansallisuuksiin tai aikakausiin. Galtonin mukaan ranskalaiset olivat erittäin visuaalisia, mistä osoituksena olivat heidän kykynsä järjestää juhlia, tehdä keksintöjä jne. Kun taas Tai-ne piti reTai-nessanssi ihmistä huomattavasti visuaalisempana kuin nyky-ajan ihmistä. Nyky-ajan ihminen oli lukeneisuudellaan ja tietämyksellään täyttänyt mielensä abstrakteilla mer-keillä. Taine antaakin esimerkin juuri siitä, kuinka taiteilijat olivat todellisia näkijöitä. Hol-lon oma kanta tässä yhteydessä oli, ettei henkilökohtaisia kokemuksia tulisi liikaa yleistää.

(Hollo, 1918, 74, 223).

357 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 101, 104

näkevät havainnossa pintapuolisen vaikutelman, toiset aistimusrikkaan elä-myksen:

”Edessäni on kukkiva orapihlaja. Olen katsellut sitä useita kertoja, mut-ta tänään se pistää silmääni ja kiinnittää mut-tarkkaavaisuuteni pitemmän ajan, luultavasti sen vuoksi, että kukat sitä niin kauniisti verhoavat. Vähitellen tarkkaan puun muotoa ja kohontaa lähemmin kuin ennen. Sillä on lyhyt, varsin voimakas runko, kyynärän korkeudelle maasta se alkaa haarautua ja muodostaa kannattavaan runkoon verraten erittäin suuren ja painavan lat-vuksen. Rasittaneeko se liiaksi runkoa? Lieneekö siinä oikeata suhdetta?

Jakautuuko puun paino luontevasti, onko siinä lepoa ja tasapainoa? Sellaiset mietelmät syntyvät yhtä luonnollisesti kuin nähdessä ihmisen kantavan taak-kaa. On kyllä, sen rakenne hyvin punnittu! Olen tuntevinani, kuinka voimak-kaasti ja jäntevästi tuo lyhyt runko kannattaa häälyvää kukkavihkoa. Latvuk-sen ääriviivat sattuvat silmiini. Onko tuo viiva kaunis, ts. onko se punnittu, eikö tuo oksakimppu pistä liian kauas toisista, vai onko se juuri niin kaukana, että puu saa lepoa? Toinen seikka saattaa minusta olla hyvin punnittu, toinen ei, toinen osa kepeä, toinen rasittava. Olkoon se rumaa tai kaunista – joka tapauksessa sen nyt käsitän. Minä pidän puun kaikkia osia niin koottuina mielessäni, että ajatukseni niitä punnitsee, ikään kuin punnitsisin niitä kädes-säni. Voinenko aina pitää ne niin lujasti yhdessä? Tiedän, etten voi.” ³⁵⁸

Hollon mielestä kysymys on erilaisista tavoista tehdä havaintoja. Hän toteaa, että ”ratkaisevaksi seikaksi täytyy meidän toistaiseksi merkitä se, että henkilökohtainen kokemus osoittaa, subjektiivisten lisien ylivoimaisuutta havaintovaikutelmassa.”³⁵⁹ Havaintovaikutelmassa voi olla enemmän tai vähemmän aistivaikutelmaa. Toisessa havainnossa on enemmän subjektiivi-sia aistimuksubjektiivi-sia, kun taas toisinaan havainnossa on tajuisubjektiivi-sia asenteita, käsitteitä ja ajatuksia. Erityisesti kirjailijoiden ja taiteilijoiden havainnossa on enem-män säilyneitä subjektiivisia aistivaikutelmia, kuvia. Havainnonteko on heille luonteenomainen tapa tarkastella maailmaa. He ovat kyenneet säilyttämään aistivaikutelmat kirkkaana ajattelussaan.³⁶⁰ Oleellinen selitys liittyy yksilölli-siin havaitsemistapoihin. Havainnon luonne on pitkälti riippuvainen henki-lön asenteesta, kuvitteellisesta tai diskursiivisesta asenteesta, mikä vaikuttaa siihen, saako havainto esteettisen, tiedollisen vai käytännöllisen merkityksen.

Asenne todellisuutta kohtaan määrittää havaitsemisen tapoja. Onko

358 Larsson, Poesins logik, Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 200–201

359 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 101

360 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen tutkiminen I osa, 1918, 101

90 Minna Kallio

semisen tapojen siirtyminen mahdollista, voiko diskursiivisen asenteen omaava tutkija muuttaa kuvitteelliseksi asenteensa? Hollon mielestä taiteili-joille tämä asenne on luontainen ja siirtyminen käy helposti. Heidän tehtävä-nään on ”kiinnittää tuo kajaste säilyviin teoksiin, joista se havainnollisuuden voimalla heijastuu tylsempiinkin mieliin”.³⁶¹ Hollolle kyky ajatella esteetti-sesti oli kasvatuksellisen ajattelun ytimessä. Hän toivoi, ettei se jäisi vain taiteilijoiden tavaksi ymmärtää ja havainnoida maailmaa. Hänen arkinen elämäntilanne antoi toivolle sijan: ”Ihminen, jota ei paraskaan maalaus liiku-ta, saattaa osoittaa erinomaista mielenkiintoa varsin tavalliselle auringon-laskulle.” ³⁶²

361 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 202

362 Juho Hollo, Päiväkirjamerkintöjä, 1985, merkintä 4.8.1919, 14

III Käsitteen ja kuvan välinen ero on rakennettu

”Teiden risteys, jossa tiede ja taide kohtaavat toisensa, on imaginaarinen. – Fi-losofian historiassa on erraattisia lohkareita. Ja errare est humanum.” ³⁶³ On aika palata alussa asetettuun kysymyksenasetteluun, käsitteen ja kuvan väliseen vastakohtaisuuteen, sekä moderniin tieteeseen, eronteon taustavai-kuttajaan. Kuvan ja käsitteen välinen ero on rakennettu erityisesti modernin tieteen toimesta. Kuvan paikantuminen kiinteäksi osaksi havaintoa ja ajatte-lua kertoo rakennetusta vastakohtaisuudesta näiden kahden teeman välillä.

Kuten aiemmin tuli osoitetuksi, myös käsitteellisen ajattelun ytimen muodos-tavat kuvat. Kuva ja käsite toimivat mielessämme luonnollisesti toisiansa täydentäen. Niiden välisessä erossa on kysymys erilaisista tieteen kentällä olevista havaitsemisen tavoista. Tieteellisessä havaitsemisen tavassa aistimel-linen kuvatieto pyritään ylittämään, kun taas taiteellisessa havaitsemisessa kuvia ei voida irrottaa havaitsemisesta. Näiden molempien niin taiteellisen kuin tieteellisenkin tulisi eheyttää kuvien välittämät vaikutelmat kokonais-vaikutelmaksi. Taiteellinen havaitsemisen tapa edellyttää myös diskursiivista pohdintaa. Diskursiivisen ajattelun tulisi kyetä ottamaan huomioon lumme aistimellinen ja kokemuksellinen perusta. Myös diskursiivisen ajatte-lun tulisi pyrkiä muodostamaan ehjiä kokonaisvaikutelmia. Molemmat sekä kuva että käsite liittyvät ajattelun ja havaitsemisen prosessiin, mutta sijoittu-vat niissä eri vaiheisiin.

Toiselle ajatustavalle omistautuminen ei kuitenkaan kaikessa vastakoh-taisuudessaan tarkoita toisen poissulkemista. Ajattelutavat kamppailevat mielissämme sylikkäin. Niiden läsnäolon huomaa jokaisessa ajattelumme yrityksessä tavoittaa olevaista todellisuudesta. Molemmat ovat läsnä näkemi-sen tavassamme. Käsitys kuvasta vaikuttaa ymmärrykseemme kuvan merki-tyksen pohdinnassa. Oleellisia ovat myös kysymykset siitä, mitkä muodosta-vat ajattelun aineksen: käsitteet, kuten edellä todettiin, vai kumuodosta-vat, joiden ole-massaolo on toisista ajattelijoista mainitsemisen arvoista. Jo aiemmin tuli osoitetuksi se tosiasia, että kuvaperustainen aistitieto asetettiin sivuun mo-dernin tieteen ajattelutottumuksissa. Kuvatiedon merkitys ajattelunhistoriassa liitettiin taiteen ja luovuuden ajatteluperinteeseen. Modernin tieteen

363 Juho Hollo, Päiväkirjamerkintä vuodelta 1946, 20.2., 1985, 99. Lat. errare tarkoittaa ’har-hailla’ tai geologisessa tarkoituksessa ’siirtolohkare’. Erratum, (erehdys, virhe), Errare hu-manum est. Erehtyminen on inhimillistä! (mm. Cicero)

92 Minna Kallio

tiivi jähmetti aistimellisen kuvatiedon ja valjasti sen tietynlaisin havaitsemi-sen säännöin. Kuvan katoaminen ei merkinnyt havaitsemi-sen todellista merkitykhavaitsemi-sen katoamisesta, vaan pikemminkin siitä tuli äänetön yhtiökumppani, perintei-sen tieteen soraääni ja modernin tieteen virtaa vastustava.

Kysymys on ollut enemmästä tai vähemmästä. Kuva on aina kuulunut tietoisuuteemme, mutta sen merkitys tieteellisen ajattelun perinteessä on vaihdellut. Kuvan merkitys on muotoutunut suhteessa aikaan, käsitykseen rationaalisuudesta ja oikeasta tiedosta. Tieteessä on käsitteellisyyttä ja kuvaa on painotettu eri tavoilla. Kuva ja käsite asettuvat jänteen vastakkaisille puo-lille. Ne määrittävät toisiaan ja molempien läsnäolo edellyttää toista. Yhtä merkittävää kuin se, mistä puhutaan, on se, mistä ei puhuta. Rationalistisen tieteen määrittyminen modernin kautta asetti kuvat tieteellisen rationalismin irrationaaliseksi ainekseksi. Mielen kuvitusta on verrattu suhteessa siihen mikä on rationaalista ja todellisuutta vastaavaa ajattelua.³⁶⁴

Käsitteen ja kuvan erottaminen toisistaan on pitänyt taiteellisen ja tie-teellisen havaitsemisen tavan erossa toisistaan. Toisaalta eri aikoina tieteelle on annettua erilaisia tehtäviä. Tehtävät ovat aina perustuneet tieteen mahdol-lisuuteen tuottaa yhteisesti hyväksyttyä tietoa. Tieteellisen tiedon luonteen määrittelyssä on viime aikoina käyty vilkasta keskustelua erityisesti siitä, miten hyvin taiteellisten tutkimusten tuottama tieto sopii perinteisen moder-nin tieteen käsitykseen tiedosta. ³⁶⁵ Taiteen tutkimukset ovat tuoneet koke-muksellisuuden ja siitä kirjoittamisen objektiivisia havaintoja tekevän tieteen rinnalle. Tiede ”ei ole hyvin määritelty olio, vaan, … tieteitä, toisin sanoen järjestyneitä käytäntöjä, jotka kasvattavat ymmärrystämme, käsitteitämme ja kriittistä kykyämme, on monia, ja …tieteillä voi olla toisinaan erilaisiakin, mahdollisesti jopa yhteismitattomia päämääriä”.³⁶⁶ Perinteisesti tutkimusta

364 Gaston Bachelardia (Tilan poetiikka, 2003) kiinnosti tieteellisen rationalismin irrationaali-nen aines.

365 Jouko Pullisen (Mestarin käden jäljillä 2003) ja Riitta Nelimarkan (Self portrait: Elisen väitöskirja: variaation variaatio 2000) taiteelliset väitöstutkimukset ovat herättäneet keskus-telua myös perinteisen tieteen parissa. Ne ovat osittain hälventämässä perinteistä tieteen (kä-sitteen) ja taiteen (kuvan) raja-aitaa. Jouko Pullisen taiteellisessa tutkimuksessa kuva ja sana ovat tasavertaisessa suhteessa: ”Tutkimukseni lukijan on tärkeä ymmärtää, että kuvakieli ja kirjoitettu kieli, kuva ja sana, ovat tasavertaisessa suhteessa. Kuvat eivät kuvita kirjoitusta, eikä kirjoitus sanoita kuvia. Niiden suhde on dialoginen.” Jouko Pullinen, Mestarin käden jäljillä. Kuvallinen dialogi filosofisen hermeneutiikan näkökulmasta, 2003, 10

366 Mika Hannula, Juha Suoranta & Tere Vaden, Otsikko uusiksi, 2003, 10. Hannula, Suoranta ja Vaden (2003) pohtivat taiteellisen tutkimustavan mahdollisuuksia antaa pohdittavaa myös kysymyksille ihmistieteen metodologiasta. Taiteellisen tutkimuksen keskiössä on kysymys

ovat ohjanneet yhteisesti hyväksytyt säännöt, opit tutkimuksen tekemisestä ja parhaasta mahdollisesta metodista.

Kirjassaan Otsikko uusiksi Hannula, Suoranta ja Waden puhuvat koke-muksellisen demokratian puolesta. Kirjoittajien mielestä kahtiajako tieteeseen ja taiteeseen on perusteeton, joten he pyrkivät käsitteellä seuraavaan ajatuk-seen: ”…mikään kokemuksen alue ei ole toisen kokemuksen alueen kritiikin ulottumattomissa. Taide voi kritisoida tiedettä, tiede taidetta, arkikokemus filosofiaa, uskonto arkikokemusta ja niin edelleen.” ³⁶⁷Ajatustavassa kaikki inhimilliset kokemuksen tavat ja muodot ovat merkittäviä tutkimuksen kan-nalta, sillä ne tukevat tutkimuksellista moniäänisyyttä. Taiteellisessa tutki-muksessa, erityisesti omasta kokemuksesta tehtäessä, olisi löydettävä keinot, joilla kokemuksellisuus muuttuu yhteisesti jaettavaksi. Tutkimuksessa tulisi säilyttää subjektin ainutlaatuinen kokemus ja samalla löytää yhteisesti jaetta-vaa, polkematta kumpaakaan. Nämä pyrkimykset ovat kirjoittajien mielestä yhteismitattomia. ³⁶⁸

Tieteellisessä maailmankuvassa tiede ja taide on erotettu toisistaan. Pe-rinteisessä jaossa on menetetty mahdollisuus nähdä sitä, mikä näille inhimil-lisille käytännöille on yhteistä. Järkeily rajoitetaan kielellisyyteen, myös aistillinen järkeily, jonka lähtökohtana on tunne.³⁶⁹ Perinteinen kahtiajako on kuitenkin saanut rinnalleen viime aikoina myös elementtejä yhdistävän teki-jän. Taiteelliset tutkimukset ovat hiljalleen heilahtaneet tieteen maailmanku-vaa käsitteestä kumaailmanku-vaan. Kirjailija Anja Snellman pohtii Tiedepolitiikassa käsitteiden tiede ja taide rinnastamista. Hänen mielestään ilmiöt ovat sisaruk-sia. Molempien pohjana on uteliaisuus ymmärtää ja tulkita maailmaa.

kokemuksen käsitteellistämisestä ja tieteellistämisestä. Kokemuksellisuus on kuitenkin vain harvoin kielen avulla, tieteen eksaktin kielen tavoitettavissa. Kokemuksellisuus on kaikessa arkipäiväisyydessään vakavasti otettava haaste tutkijoille. Taiteellisessa tutkimuksessa ko-kemuksellisuus tuodaan esille perinteisen tieteellisen teoretisoinnin lisäksi kuvien, musiikin tai kehon kielen avulla. ”Käsitteet näyttäytyvät musiikillisina kokonaishahmoina, kuvan ra-kenteellisina sommitelmina, musiikin, kuvan, tanssin sijoittumisena tila – ja aikaperspektii-viin, ja aina taiteilijan luovan tulkinnan tai taiteen vastaanottajan merkityskokemuksena.

Kun esimerkiksi tanssija tanssii tilassa, hän tutkii koko ajan oman kehon ja tilassa liikkumi-sen sekä taiteelliliikkumi-sen intention välisiä suhteita, rakenteita, käsitejärjestelmiä. Näitä konstruk-tioita voidaan jakaa myös sanallistamisen avulla toisten kanssa. Perimmältään taiteelliset kognitiot ovat aina kuitenkin kunkin taiteenalan ’kielellä’ hahmottuvia, rakennettavia ja il-maistavia.” (Inkeri Sava, Taiteen ja tieteen kietoutuminen tutkimuksessa, 1998, 113).

367 Mika Hannula, Juha Suoranta & Tere Vaden, Otsikko uusiksi, 2003, 15

368 Mika Hannula, Juha Suoranta & Tere Vaden, Otsikko uusiksi, 2003, 13

369 Mika Hannula, Juha Suoranta & Tere Vaden, Otsikko uusiksi, 2003, 21. Viittaavat Eisnerin ja Powellin ajatteluun.

94 Minna Kallio

man ajattelee seuraavasti: ”Järjen jääkausina tunne ja taide on usein torjuttu rauhan häiritsijöinä ja vaarallisina kaaoksen levittäjinä. Silloin tieteessäkin ovat jyllänneet kylmät kaavat ja terävät numerot. Onneksi on seurannut läm-pimämpiä kausia, jolloin kategoriat ovat kaatuneet, poikkitieteellisyyttä suo-sittu ja tieteen ja taiteen rajojakin uskallettu ylitellä. Nyt me elämme tällaista lämmintä aikaa.” ³⁷⁰

Hakemalla järjestelmällisiä keinoja puhua taiteellisesta kokemukses-ta³⁷¹, joudutaan samalla pohtimaan myös tieteellisen kokemuksen luonnetta.

Taiteellinen kokemuksellisuus on lähempänä autenttista inhimillistä koke-musta kuin tieteellinen, rationaalinen tapa kokea ilmiöt. Näin taiteellinen kokemuksellisuus tunnevoimaisuudessaan, esteettisyydellään ja eettisyydel-lään vetoaa vastaanottajaan kylmettyneen tieteen rinnalla. Sen lämpö antaa valoa ja tulta ajatteluumme. Kuvan voiman ja merkityksen ymmärtää anta-malla sen tulla osaksi elämää ja ajattelua.

6 Käsitteellisyys rajaa kokemuksellisuutta

Kartesiolaisessa perspektiivissä aistimellisen tiedon ylittäminen, havainnon suoraviivainen tulkinta, johti aistimellisen tiedon minimointiin ja vaikeasti käsitteellistettävän kuvatiedon sivuun jättämiseen. Käsitteellisyys on moder-nin tieteen keino hallita näkemisemme tapaa. Tieteen tekmoder-ninen katse pyrkii asettamaan maailman käsitteelliseen muotoon. Käsitteellisyys suuntaa tieteen katseen asioihin, jotka ovat ja on mahdollista osoittaa tieteen kielellä. Näke-minen ja havaitseNäke-minen on sidottu käsitteisiin. Käsitteelliset totuudet käyvät usein kokemusperäisen (aistiperäisen) tiedon edelle.³⁷²

Kielellisen puolen korostuminen ajattelussa on jättänyt sivuun aistimel-lisen kuvatiedon. Ihminen on myös paljon muuta kuin kielellinen olento.

Ihmisenä oleminen on kipua, rakkautta, vihaa, aistimista, mitä käsitteellisyys

370 Anja Snellman, Kieku ja Kaiku, 2003

371 Inkeri Sava on pohtinut taiteen ja tieteen kietoutumista tutkimuksessa ja sitä, kuinka puhua taiteellisesta kokemuksesta. Artikkelissaan Taiteen ja tieteen kietoutuminen Sava viittaa tie-teen ja taitie-teen rakennettuihin järjestelmiin ja viitoittaa tietä, jossa subjektiivisella aistitiedol-la, tunteella ja ruumiillisuudella olisi paikkansa tutkimuksessa. (Inkeri Sava, Taiteen ja tie-teen kietoutuminen tutkimuksessa, 1998, 102–121). Ks. myös Marjatta Saarnivaara & Inkeri Sava, Me tutkimme, Taidekasvatuksen jatko-opiskelijoiden menetelmällisiä puheenvuoroja, 1998.

372 Pentti Määttänen, Filosofia, 2001, 14

ei aina tavoita. ”Ihmisellä voi olla näköaistimuksia, jotka eivät jäsenny kielen symboliseen järjestykseen. Kykenemme näkemään ja tunnistamaan spektrissä huomattavasti enemmän värejä kuin pystymme nimeämään kielellisesti. Jokin maalaus voi herättää tunnetiloja, joista vain pieni osa taipuu kielelliseksi ilmaisuksi. …Ihminen voi lukea silmillään ja ihollaan; voimme kuulla sanojen rytmin, pehmeyden, käsialan, joka virittää silmän kauneudelle. Sanat tuntu-vat, kuulutuntu-vat, maistuvat.” ³⁷³ Ruumiillinen, aistiva, kokeva ihminen jäi käsit-teellisen ja kielellisen tutkijan jalkoihin: ”lingvistisen käänteen mukanaan tuoma keskittyminen kieleen on siis sulkenut pois tärkeitä ihmisen elämään vaikuttavia seikkoja.”³⁷⁴ Teoreettinen järki ja käsitteellinen ajattelutapa raja-sivat kokemuksellisuutta.

Modernin ajan teoreettisen järjen puolesta puhuminen on alistanut aluei-ta, joilla ei kyetä sellaisen totuuden tarkasteluun kuin teoreettisen järjen alu-eella ”näin myös maailman aistimellinen todellisuus; johon kauneuden lisäk-si lisäk-sisältyvät paslisäk-sion, tahdon, rakkauden, uskon, hyvän ja pahan kälisäk-sitteet ovat kokonaan vailla loogista oikeutta”, ³⁷⁵eikä niitä voida selittää järkitieteen kielellä. Ihmisellä on kokemuksia ja maailmamme pitää sisällään asioita, joiden selittäminen tai esittäminen sanallisin kääntein ei aina ole mahdollista.

Kokemukset eivät sanallistu kielellä, tai sanat eivät riitä kuvaamaan kaikkia inhimillisen todellisuuden osa-alueita: subjektiivisia kokemuksia tunteista ja tahdosta, maailmassa olemisesta. Silti nämä kokemukset ovat yhtäältä yhtä merkittäviä kuin aiheet, joilla on jo vakiintuneet käsitteet ja puhetavat. Va-kiintuneet puhetavat voi löytää niistä aiheista, joissa ajattelu on helpommin ilmaistavissa sanoin. Filosofi Merleau-Pontyn mukaan sanallisesti ilmaistun ajattelun ainoa etuoikeus on siinä, että se on tehnyt perustastaan muokatta-van.³⁷⁶ Se, että on asioita, joista ei puhuta, ei tarkoita sitä, etteivätkö ne olisi olemassa eivätkä ne olisi totta. Positivistinen metodi saati teoreettinen järki

Kokemukset eivät sanallistu kielellä, tai sanat eivät riitä kuvaamaan kaikkia inhimillisen todellisuuden osa-alueita: subjektiivisia kokemuksia tunteista ja tahdosta, maailmassa olemisesta. Silti nämä kokemukset ovat yhtäältä yhtä merkittäviä kuin aiheet, joilla on jo vakiintuneet käsitteet ja puhetavat. Va-kiintuneet puhetavat voi löytää niistä aiheista, joissa ajattelu on helpommin ilmaistavissa sanoin. Filosofi Merleau-Pontyn mukaan sanallisesti ilmaistun ajattelun ainoa etuoikeus on siinä, että se on tehnyt perustastaan muokatta-van.³⁷⁶ Se, että on asioita, joista ei puhuta, ei tarkoita sitä, etteivätkö ne olisi olemassa eivätkä ne olisi totta. Positivistinen metodi saati teoreettinen järki

In document Ajatus kuvasta : Kuvan merkityksen pohdintaa kasvatuksen kontekstissa (sivua 105-117)