Kuva ja ajattelu – kysymys on enemmästä tai

Kuvan liittäminen kiinteästi kognitioon mahdollistaa myös mielikuvituksen ja ajattelun välisen suhteen tarkastelun. Hollo esittää kolme erilaista näkö-kulmaa ajattelun määrittelemiseksi. Yleisin määritelmä, missä ajattelulla tarkoitetaan kaikkea tietoelämää yleensä, ei hänen mielestään käy tieteelli-seksi käsitteeksi. Toisessa määritelmässä kaikki ajattelu on mielikuvitusta, mielen kuvien toimintaa tietoisuudessamme, mutta kaikki mielikuvitus ei ole ajattelua. Suppein ajattelun määritelmä määrittää ajattelun omanlaiseksi

302 Tietojen kirja, 1941, 565

303 Juho Hollo, 1918, 90: ”Mielikuva staatillisena ilmiönä ei ole sama kuin mielikuva toiminto-na.”

304 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 93. Hollon näkökulma kuvien toimintaan on funktionaalinen ei fenomenologinen. Hän korostaa kuvien toiminnallista luon-netta määritellessään mielikuvitusta. Hänen mielestään fenomenologinen näkökanta mieleen kuvautuminen on epäkäytännöllinen sekä kasvatusopissa että sielutieteessä. Hollo antaa fe-nomenologiselle kannalle kuitenkin täyden oikeutuksen.

78 Minna Kallio

toelämän funktioksi ja hyväksyy ajattelun epähavainnollisen aineksen.³⁰⁵ Antonio Damasio osoitti aiemmin, että ajattelu on kuvavirtojen toimintaa.

Tämä näkökulma edellyttää tarkempaa pohdintaa, sillä vaikka kuvat on aina hyväksytty ajatteluumme kuuluvana ominaisuutena, koko tiedonelämän pe-rustana, ei kuvia ole hyväksytty diskursiiviseen ajatteluun kuuluvaksi. Ajatte-lu erottautuu kuvitteAjatte-lusta tietyillä tuntomerkeillä. AjatteAjatte-lun ja kuvitteAjatte-lun välinen ero ilmenee niiden käyttämän aineksen mukaan. Ajattelun ainekset ovat epähavainnollisia, kuvattomia, ja kuvittelun aineksen muodostavat yk-sinomaan aistien välittämät mielikuvat. On myös selvää, että aistikuvat eivät sellaisenaan riitä ajatteluksi.³⁰⁶ Hollo määrittelee ajattelun seuraavasti: ”Ajat-telu on reflektiota, heijas”Ajat-telua. Se on ymmärtämistä, asian ympärillä liikku-mista – diskursiivista siirryntää, jonka määränä on paljastaa yhä uusia suh-teita, se on etsimistä, vieläpä siinä määrin, että totuuden etsiminen tältä näkökannalta on kalliimpi kuin totuus itse.” ³⁰⁷

Terveessä sielunelämässä kuvittelu ja käsitteellinen ajattelu liittyvät saumattomasti yhteen. Kuvittelu, kuvien toiminto ja ajattelu liittyvät kiinteäs-ti yhteen täydentäen toisiaan kiinteäs-tiedonelämässämme. Pelkkä kuvittelu tai pelkkä ajattelu ei riitä. Niillä on molemmilla omat tehtävänsä: ”Ajattelu tutkii, jär-jestää ja arvostelee; kuvittelu kokoaa ja täydentää.”³⁰⁸ Kuvittelu osoittaa arvokkaita päämääriä, ajattelu rakentaa lujat perustukset. Ajattelu luo vakiin-tuneet tavat. Se on tahtoa edellyttävää³⁰⁹ ja tavoitesuuntautunutta toimintaa, keskittynyttä ja analyyttistä. ³¹⁰

Tieteiden valtatie muodostuu harkiten rakennetusta ja hitaasti muuttu-vasta ajattelusta. Diskursiivisen ajattelutavan riskinä on mekanisoitua. ”Toi-sinaan tietoelämämme paneutuu itsepintaisesti noudattelemaan vanhoja, niin

305 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 126–127

306 Ajatus on riippuvainen siitä, kuinka ajattelu määrittyy. Hollon mukaan seuraava ajattelun määritelmä on looginen, mutta ei kerro kuvittelun (kuvan merkityksestä) ja ajattelun välises-tä suhteesta: ”Ajatteluksi on nimitetvälises-tävä niivälises-tä tietoelämän ilmiöivälises-tä, joiden pyrkimyksenä on tehdä mielikuvat (mielteet) tosiksi, ts. sellaisiksi, että havaintokokemus ne todistaa oikeiksi.”

(Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 127). Tässä yhteydessä Hollo koros-taa käsitettä pyrkimys, liittäen ajatteluun nimenomaisesti tahdon tosiasian. Hänen mukaansa ajattelu saa nimenomaisen leimansa tahdollisesta tekijästä, joka siinä ilmenee.

307 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen tutkiminen I osa, 1918, 141.

308 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 144

309 Ajattelulle ja tahdolle on molemmille luonteenomaista palautua alkuperäiseen mekaaniseen muotoonsa. (Hollo 1918, 158). Tahdonelämän lähin tietopuolinen vastine on ajattelutoimin-nossa. Hollon mielestä tahdon kasvattaminen tapahtuu välttämättä juuri ajattelun koulutuk-sen välittömässä yhteydessä. (Hollo 1918, 160).

310 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 144

sanoakseni koviksi tallattuja assosiatiour, pysytellen kiinteästi helppojen kosketussuhteiden piirissä, siis todellista onninmannin latua kulkien.” ³¹¹ Tottumukset merkitsevät ajattelulle voimansäästöä, mutta saattavat myös johtaa kuvittelun kuolemaan. Hollon mielestä tällainen tila voi johtua väsy-myksestä tai henkisestä alamittaisuudesta.³¹² Molemmat ovat itsessään perin inhimillisiä perinteisissä ajattelutottumuksissa pitäytymisessä ja tietämisem-me kapea-alaisuuden syitä. Liiallisen analyysin ja diskursiivisen ajattelun vaarana saattaa olla myös tiedollinen epäily, ilmiön jakaminen niin pieniin osiin, ettei kokonaisvaikutelmaa enää löydy. Tai vastaavasti liiallinen kuvitte-lu saattaa johtaa haihattekuvitte-luun, nerokkaaseen välkehtimisen tavoittekuvitte-luun. Mut-ta jos se hajotMut-taa perusteelliset ajatusrakennelmat hajoamiseen ja liiallinen syvämielisyys johtaa pinnallisuuteen. Paras lääke on ajattelun järjestelmälli-nen kehittämijärjestelmälli-nen.³¹³

Myös teko voi kuolla liikaan kuvitteluun, niin kuin teko voi kuolla lii-kaan ajatteluun. Kauneimmat runot voivat jäädä kirjoittamatta, koska niiden kirjoittajalla ei ole toiminnallista kykyä. Runo, näytelmä, tieteellinen keksintä voi syntyä ymmärryksen pohjalta tai kuvittelun hedelmänä. Molemmat edel-lyttävät tahdon jännitystä, keskittymistä, yksityiskohtaista harkintaa ja hion-taa, ajattelun tarmoa ja luovaa mielikuvitusta. Hollon mukaan elävän kauneu-den toteuttaminen on katkera tehtävä ja jää usein suorittamatta.³¹⁴ Yksin-omaan kuvittelulla ei löydetä pysyviä ja rakentavia tieteen ajatuskudelmia.

Kuvittelun avulla emme luo vankkoja ajatussuuntia, vaan etsimme nopeita ja nerokkaita ratkaisuja, joidenka varaan emme kuitenkaan pitkällä tähtäimellä voi rakentaa. Toisinaan tieteellinen työ voi tapahtua hetkellisenä, kuvittelua muistuttavana keksintänä. Mutta vasta tuon idean järjestelmällisen ja hitaasti etenevän ajattelun avulla tapahtuva loogis, diskursiivisen päättelemisen kaut-ta voidaan muodoskaut-taa kokonaishavainto tutkitkaut-tavaskaut-ta. Kuvitteellinen koko-naisnäkemys on ”tieteen elinhermo”.³¹⁵ Kokonaisvaikutelma syntyy lopulli-sessa vaiheessa, kun tutkittava asia hallitaan hyvin. Hollolle oli tärkeää se, että diskursiivinenkin päätteleminen saavuttaisi vielä seuraavan askeleen, ja

311 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 123. Hollo käsittelee tässä yhtey-dessä mielikuvituksen ja muistin välistä suhdetta. Muisti pyrkii säilyttämään ja mielikuvitus tavoittamaan uutta. Molemmat esiintyvät yhdessä tiedollisessa psyykillisessä kokonaistapah-tumassa.

312 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 123

313 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 142–144.

314 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen tutkiminen I osa, 1918, 169, 160

315 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 203

80 Minna Kallio

ilmaisee asian näin: ”Tältä kannalta olisi toivottava, että diskursio aina pää-sisi luonnolliseen päämääräänsä; ehjentymään kuvitteelliseksi elämyksek-si.”³¹⁶ Itse työ edellyttää välillä diskursiivista, välillä kuvitteellista ajatteluta-paa: jokainen toimii luontonsa mukaisesti.

Diskursiivisella ajattelulla tulee olla runsaasti ”haravoitavaa”, todelli-suudesta tehtyjä havaintoja.³¹⁷. Haravoitavalla hän tarkoittaa todellisuudesta muodostettuja mielikuvia, aistihavaintoja. Ilman aistihavaintojen muodosta-mia kuvia ei synny uusia todellisuudesta tehtäviä tulkintoja. Katselemme maailmaa yksinomaan sen arkisen ja värittömän todellisuuden läpi, jonka

”tottumus ja käytännöllinen suhtautumisemme vähitellen rakentavat ympäril-lemme”.³¹⁸ Tämä ainehisto on ”haravoitava kokoon”. Jos meillä ei ole todel-lisuudesta saatuja havaintoja, ajatukset jäävät pelkäksi tuulenpieksennäksi³¹⁹,

”koska runsaan todellisuusainehiston kerääminen on mahdollinen vain uu-pumattoman diskursiivisen huomioimisen, uskollisen muistamisen ja vääjää-mättömän loogillisen ajatustyön varassa” kietoutuvat kuvat ajatteluun ja ajattelu kuviin.³²⁰ Mielikuvituksen toiminto tarvitsee rinnalleen ajatuksia ja vastaavasti ajattelu tarvitsee aineksia todellisuudesta. Tietoelämän koko ai-neksen muodostavat mielikuvat tai koska ”koska mielikuvat ovat aina ha-vainnollisia, on kysymys enemmästä tai vähemmästä”.³²¹ Ajattelussa on mu-kana milloin enemmän diskursiivista otetta, käsitteellistä, ja milloin aistiha-vaintoihin perustuvaa vaikutelmaa.

Diskursiivinen ote pitää ajattelumme vahvasti kiinni todellisuudessa, jo-ten emme jää mielikuvitusmaailmoihin, joista on välillä ”pakko suistua pois paleltunein siivin”.³²²Ajattelussa diskursiivinen ja kuvitteellinen täydentävät toisiaan. Kuvitteellisen tehtävä on täydentää subjektiiviset vaikutelmat koko-naisuuksiksi. Kuvitteellisuus voi johtaa meitä kohti todellisuutta tai siitä poispäin. Todellisuus on kuitenkin ilman kuvitteellista väritöntä arkea, joka usein on vielä tottumuksen ja käytännöllisyytemme tulosta. Kuvitteellisuus

316 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 203

317 Tajunnan virrassa esiintyy monenlaisia ajatusaiheita, joihin pyrimme pääsemään kiinni.

Ajattelussa erilaiset mielteet (eivät siis välttämättä saa kuvan muotoa)juolahtavat mieleen, myös nukkuessa. Tajunnassa esiintyy monenlaisia kuvia, ne saattavat olla sekavia tai epäjär-jestyksessä. Ajatus on hahmon saanutta ajattelua. Ne tulee ilmaista jollakin tavalla. (Arto Siitonen ja Ilpo Halonen, Ajattelu ja argumentaatio, 1997, 20–23).

318 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen tutkiminen I osa, 1918, 206

319 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 207

320 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 206

321 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 145

322 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 207

antaa arkisiinkin havaintoihin syvyyttä ja tunnetta ja inspiroi älyllistä elä-määmme uusiutumaan. ³²³

Aleksandr Lurija osoittaa kuvien liiallisen merkityksen hyvät ja huonot puolet ajattelussa. Lurijan mukaan kuvallinen ajattelutapa muodosti suur-muistajalle tehokkaan toimintavälineen. Suurmuistajan mieli koostui erilai-sista mielikuvista, jotka sekoittuivat toisiinsa. Hänen ajattelunsa oli toimin-taa, jossa syntyi mielikuvia. Tarkka havainnointikyky oli hänelle omiaan, ja hän kykeni näkemään tekstissä sellaisia yksityiskohtia ja ristiriitaisuuksia, joita muut eivät kyenneet. Hän ratkaisi asiat sisäisellä näkökyvyllään helpos-ti, ja sisäinen näkökyky pakotti konkreettisiin mielikuviin. Ajattelun kannalta suurmuistajan kohdalla näkyi myös kuvien heikko puoli, sillä liiallisesta määrästä konkreettisia kuvia syntyy kuvien kaaos. Hänen oli vaikea erottaa olennaista lukemastaan, sillä jokainen sana sai aikaan uusien kuvien sateen.

Ajattelu ajautui harhaan, eikä hän kyennyt huomaamaan olennaista. Mieliku-vat alkoiMieliku-vat hallita hänen tietoisuuttaan ja ajatteluaan, vaikka ajattelun tulisi ohjata mielikuvia. Suurmuistaja kykeni ymmärtämään vain ne käsitteet, jotka hän kykeni kuvittamaan. Näin ollen esimerkiksi runouden lukeminen oli vaikeata. Tieteellisen kirjallisuuden kohdalla liiat kuvat häiritsivät niin, että kaikesta tuli tärkeätä. Kuvatietomme huomioon ottaen on ymmärrettävää, että hän ei pystynyt ymmärtämään käsitteitä, joita ei nähnyt. Kuvat muuttuvat kielelliseksi merkitykseksi, suhteiksi ja käsitteiksi.³²⁴

Kuvilla oli suuri merkitys henkilön persoonallisuuden ja elämän kannal-ta. Lurija pohtii millaista on elää niin, että ymmärtää vain sen, ”mikä käy hänen aistimustensa läpi, jolla on valtava mielensisäinen todellisuus.” ³²⁵ Lurijan mukaan sellainen ihminen ei kehity niin kuin muut; sillä hänen sisäi-nen elämäntarinansa ei ole samanlaisisäi-nen. Häsisäi-nen sisäisisäi-nen maailmansa ja näkö-kykynsä poikkeaa muiden tavasta. Luova mielikuvitus synnyttää suuria kek-sintöjä, mutta se voi muuttua myös omaksi maailmakseen, joka ei enää kos-keta todellisuutta. Lurija puhuu uneksijoista, ihmisistä, jotka kuluttavat ai-kansa päivänuniin. ³²⁶

323 Juho Hollo, Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I osa, 1918, 206

324 Aleksandr Lurija, Suurmuistaja, 1996, 66–67, 70, 75–78, 84, 87. Tämä tilanne on hyvin tuttu meille koulusta: lapset eivät vielä kykene irtaantumaan havainnollisista mielikuvista eivätkä opi liian abstraktista.

325 Aleksandr Lurija, Suurmuistaja, 1996, 96–97

326 Aleksandr Lurija, Suurmuistaja, 1996, 96–98

82 Minna Kallio