Sikhiläisyys 132

Sikhiläisyys eli sikhismi on 1500-luvulla alkunsa saanut intialainen uskonto. Sikhi uskoo yhteen jumalaan ja kymmenen gurun opetuk-siin, jotka on kerrottu sikhien pyhässä kirjassa. Sikhismillä on noin 25 miljoonaa kannattajaa, suurin osa Intiassa.

Tämän uskonnon perustanut N_ānak syntyi hindulaiseen perhee-seen. Lähes 30-vuotiaana hän sai ilmestyksen, jonka johdosta hän jätti vanhan elämänsä ja lähti kiertelemään. Parinkymmenen vuo-den kuluttua hän sai viljelymaata Keski-Punjabista ja perusti paikalle Kartarpurin kaupungin. Siellä hänen seuraajansa eli sikhit alkoivat elää hänen uskonnollisten opetustensa mukaan. Käytäntöihin kuului esimerkiksi rukoilu kolme kertaa päivässä sekä yhteisölliset keittiöt, joissa kaikki sikhit yhdessä aterioivat.

Tupakan, alkoholin ja muiden huumaavien aineiden käyttö on kiellettyä. Myös islamilaisella tavalla teurastetun lihan syöminen on kiellettyä, koska kyseinen teurastustapa tuottaa eläimelle turhaa kär-simystä. Lihansyönti ei ole täysin kiellettyä sikhiläisyydessä, mutta monet sikhit ovat kasvissyöjiä.

2.6.4 Buddhalaisuus¹³³

Buddhalaisuus on noin 500-luvulla eaa. syntynyt filosofia tai uskon-to. Sen perustaja on yleensä historiallisena henkilönä pidetty prinssi Siddhartha Gautama, joka luopui rikkauksistaan ja tuli myöhemmin Buddhaksi eli valaistuneeksi. Buddha itse opetti olevansa tavallinen ihminen, ei Jumala tai profeetta.

132 Asko Parpola – Petteri Koskikallio – Jaakko Hämeen-Anttila Uskonto ja filosofia, teoksessa Intian kulttuuri, toim. Asko Parpola (2005) s. 140 ss.; Rolf Grönblom Intian uskonnot – Elämänkatsomus ja uskonnot (2001) s. 235 ss.; Kimmo Ketola Uskonnot Suomessa 2008 – Käsikirja uskontoihin ja uskonnollistaustaisiin liik-keisiin (2008) s. 316 ss.; Wikipedia (Sikhiläisyys).

133 Asko Parpola – Petteri Koskikallio – Jaakko Hämeen-Anttila Uskonto ja filosofia, teoksessa Intian kulttuuri, toim. Asko Parpola (2005) s. 108 ss., Rolf Grönblom Intian uskonnot – Elämänkatsomus ja uskonnot (2001) s. 173 ss.; Kimmo Keto-la Uskonnot Suomessa 2008 – Käsikirja uskontoihin ja uskonnollistaustaisiin liikkeisiin (2008) s. 280 ss.; Ilkka Pyysiäinen Buddhalaisuus, teoksessa Uskonnot maailmassa, toim. Katja Hyry – Juha Pentikäinen (2004) s. 336–354; Ninian Smart Uskontojen maailma (2005) s. 65 ss.; Wikipedia (Buddhalaisuus).

Buddhalaisia on nykyisin runsaat 500 miljoonaa, joista noin 250 miljoonaa Kiinassa, 65 miljoonaa Thaimaassa, 45 miljoonaa Japanissa ja lähes 40 miljoonaa Myanmarissa. Myös Sri Lankassa, Vietnamissa, Kambodžassa, Etelä-Koreassa, Intiassa ja Malesiassa on kussakin yli 5 miljoonaa buddhalaista. Suomessa buddhalaisia on hyvin vähän.

Buddhalaisuuden tärkein opetus on, että elämässä on kärsimystä ja ohimenevät asiat eivät voi tuottaa todellista onnea. Buddhalaisuus ei kuitenkaan ole pessimistinen uskonto, sillä kärsimyksestä voi myös vapautua. Keskeinen päämäärä on nirvana, kaiken kärsimyksen lop-pu. Etiikka muodostaa suuren osan jalosta kahdeksanosaisesta polusta ja on siksi tärkeässä asemassa. Vääryyksien välttäminen auttaa puh-distamaan mieltä pahansuovista ajatuksista ja haitallisista tavoista.

Taitavien ajattelumallien – kuten hyväntahtoisuuden ja myötätun-non – kehittäminen taas tasapainottaa tunne-elämää, poistaa liial-lisen syyllisyydentunnon ja valmistelee mieltä meditaatiota varten.

Eettinen elämä edistää onnellisuutta ja on tärkeä askel kärsimyksestä vapautumista kohti. Buddhalaisen etiikan pääkohdat tiivistyvät vii-teen hyveeseen: 1) Tulee pidättyä tuottamasta vahinkoa eläville olen-noille, 2) Tulee pidättyä ottamasta sitä, mitä ei ole annettu, 3) Tulee pidättyä sukupuolisesta väärinkäytöksestä, 4) Tulee pidättyä valheelli-sesta puheesta ja 5) Tulee pidättyä mieltä sumentavista aineista.

Nämä ohjeet eivät ole käskyjä, koska buddhalainen etiikka ei perustu auktoriteettien määräyksiin, vaan ne tukevat elävien olento-jen rauhaisaa yhteiseloa ja pyrkimystä valaistumiseen.

2.6.5 Kungfutselaisuus¹³⁴

Kungfutselaisuus tai konfutselaisuus on Kiinassa syntynyt moraalinen ja yhteiskunnallinen oppi, joka kehittyi filosofi Kungfutsen (551–479 eaa.) opetuksista. Kungfutselaisuus pohjautuu Kiinassa kauan vallalla olleisiin instituutioihin ja pitkäaikaiseen kiinalaiseen käytäntöön, ja sen taustatekijöinä ovat mm. sukujärjestelmä ja siihen liittyvä esi-isien kultti.

134 Pertti Nikkilä Kungfutselaisuus ja taolaisuus, teoksessa Uskonnot maailmassa, toim. Katja Hyry – Juha Pentikäinen (2004) s. 355 ss.; Wikipedia (Kungfutselai-suus).

Kungfutselaisuuden tärkeimmät hyveet ovat inhimillisyys, oikeu-denmukaisuus, hyvät tavat, uskollisuus ja viisaus. Perusperiaatteena on parantaa ja lisätä hyvinvointia yhteiskunnassa jalon käytöksen kautta, joka siirtyy ensin perheestä kaupunkiin, siitä edelleen yhteis-kuntaan ja myöhemmin koko maailmaan. Kungfutselaisuudella ei ole omaa jumalakäsitystä, mutta silti se usein luokitellaan uskon- noksi.

Kungfutse oli tyytymätön aikansa moraaliin ja koetti elvyttää uudelleen arvomaailman, jonka hän uskoi olleen vallalla muinaisina kulta-aikoina. Kehitettyään oppinsa hän kiersi valtiosta valtioon etsien hallitsijaa, joka suhtautuisi siihen myönteisesti. Epäonnistut tuaan etsinnässä hän palasi kotiseudulleen ja omistautui opetus työhön.

Kungfutsen jälkeen 300- ja 200-luvulla eaa. oppia kehittivät filo-sofit Mengzi ja Xunzi. Tuohon aikaan kungfutselaisuus kilpaili vielä useiden muiden koulukuntien kanssa. Kiinan ensimmäinen keisari kannatti erään kilpailevan koulukunnan oppeja ja vainosi selaisia. Häntä seurannut Han-dynastia kuitenkin kohotti kungfut-selaisuuden muiden koulukuntien yläpuolelle ja antoi sille virallisen aseman Kiinan opetusjärjestelmän perustana. Kungfutselaisuus koki tilapäisen laskukauden Han-dynastian jälkeisessä poliittisessa kaaok-sessa. Kilpailijoiksi nousseet buddhalaisuus ja taolaisuus pystyivät antamaan ihmiselämälle hengellisen ulottuvuuden, joka kungfutse-laisuudesta puuttui.

Kungfutselaisuus menetti asemansa valtion virallisena oppina kei-sarivallan kukistuttua vuonna 1912. Vuonna 1949 perustettua Kiinan tasavaltaa hallinneet kommunistit hyökkäsivät kungfutselaisuutta vas-taan arvostellen sitä vas-taantumukselliseksi voimaksi, joka esti yhteis-kunnan kehityksen. Maon valtakaudella kungfutselaisuus kiellettiin ja monia sen temppeleitä suljettiin. Maon kuoleman jälkeen kiinnos-tus kungfutselaisuutta kohtaan alkoi kasvaa ja suljettuja temppeleitä avattiin.

Nykyisin kungfutselaisuudella on noin 200 miljoonaa kannatta-jaa, joista 6–8 miljoonaa Kiinan ulkopuolella. Kungfutselaisuudessa tärkeitä ovat viisi suhdetta, joihin kaikkiin kuuluvat omat vastavuo-roiset hyveensä: 1) Hallitsijan hyväntahtoisuus ja alamaisten uskol-lisuus, 2) Isän hyvyys ja pojan vanhempainrakkaus, 3) Aviomiehen oikeamielisyys ja vaimon kuuliaisuus, 4) Vanhemman veljen jalous ja

nuoremman veljen nöyryys sekä 5) Vanhemman ystävän huolenpito ja nuoremman ystävän kunnioitus.

Kungfutsen ihanteena oli jalo ihminen, joka ilmentää moraalisia hyveitä kaikissa toimissaan ja on tyyni ja rauhallinen. Paras hyve, kaikkien hyveiden summa, on inhimillisyys eli hyväntahtoisuus tai humanismi, joka on läheisessä yhteydessä vastavuoroisuuteen.

Kungfutse ei puhunut jumaluudesta vaan viittasi ainoastaan

”Taivaaseen”, jota hänen aikanaan Kiinassa palvottiin jumaluutena.

”Taivas” viime kädessä määräsi kaikkien maailmankaikkeuden elä-vien olentojen kohtalon, ja kaikki ihmisten instituutiot oli perustettu sen nimissä. Jotkut alkoivat palvoa Kungfutsea itseäänkin Jumalana ensimmäisellä vuosisadalla eaa., ja Kiinassa on useita Kungfutselle pyhitettyjä temppeleitä.

2.6.6 Taolaisuus¹³⁵

Taolaisuutta pidetään yhtenä Kiinan kolmesta suuresta opista kung-futselaisuuden ja buddhalaisuuden rinnalla. Vuoden 208 eaa. ja ensimmäisen vuosisadan jaa. välillä uskonnollisuuden, noituuden ja ennustamisen merkitys Kiinassa kasvoi voimakkaasti. Taolainen uskontokin syntyi tänä aikana, kun šamanismi, kuolemattomuuden tavoittelu ja taolainen ajattelu sekoittuivat toisiinsa.

Taolaisuuden merkitys kiinalaisessa yhteiskunnassa on vaihdellut vuosisatojen aikana. Ming-dynastian aikana (1368–1644) taolaisuus oli hallitsijoiden suosiossa, ja sillä oli merkittävä vaikutus maan sosi-aalisessa ja poliittisessa elämässä. Sitä seuranneen Quing-dynastian aikana taolaisjohtajat kuitenkin menettivät asemansa ja taolaisten järjestöjen asemaa rajoitettiin. Uskonnollisesta auktoriteettiasemasta kilvoiteltaessa taolaiset hyökkäsivät monia buddhalaisia oppeja ja käy-täntöjä vastaan. Taolainen uskonto kuitenkin omaksui buddhalaisuu-desta mm. selibaatin ja luostarilaitoksen sekä opit jälleensyntymisestä ja karmasta.¹³⁶ Taolaisuudessa yhdistyy monenlaisia uskomuksia, kult-teja ja tekniikoita. Uskontona taolaisuus korostaa eettisiä ihanteita,

135 Kimmo Ketola Uskonnot Suomessa 2008 – Käsikirja uskontoihin ja uskonnollis-taustaisiin liikkeisiin (2008) s. 295 ss.; Wikipedia (Taolaisuus).

136 Tauno-Olavi Huotari – Pertti Seppälä Kiinan kulttuuri (1999) s. 206.

kuten epäitsekkyyttä ja nöyryyttä. Sen tärkeimpiä osia on kuolemat-tomuuden tavoittelu, jota edistetään esimerkiksi joogalla sekä mietis-kelyllä, oikeanlaisella ruokavaliolla ja pidättyvyydellä.

1900-luvulle tultaessa taolaisuus oli jo hiipunut merkittävästi, ja kulttuurivallankumous (1966–1977) pysäytti elpymisen. Eniten taolaisia suhteessa maan väestään on Taiwanissa (33–80 %), Kiinassa (30 %) ja Hongkongissa (28 %).

2.6.7 Šintolaisuus¹³⁷

Šintolaisuus (”jumalten tie”) on japanilainen uskonto, johon kuuluu käsityksiä hengistä, myyteistä ja rituaaleista. Se pohjautuu varhaisiin japanilaisiin kansanuskomuksiin, joiden mukaan jumaluuksia on lähes kaikissa luonnon ilmiöissä, esimerkiksi puissa, kivissä, järvissä, joissa ja vuorissa. Šintolaisuudella ei ole perustajaa, pyhiä kirjoituksia eikä yleistä oppia. Šintolaisten määräksi arvioidaan nykyisin noin 100 miljoonaa.

Šintolaisuudessa on keskeistä esivanhempien, sankarien ja suur-miesten palvonta, perheinstituutio, mytologia, taide ja kauneus, onni ja onnettomuus, ihmissuhteet, vähemmistökysymykset, paikallisuus, suvaitsevaisuus, kansallismielisyys, luonnon elollistaminen ja luon-non kunnioittaminen. Šintolaisia ei kehoteta elämään maan pääl-lä siten, että he ansaitsisivat paikan toisessa maailmassa. Nykyisin arviol ta puolet japanilaisista osallistuu vuosittain ainakin muutamiin šintolaisiin juhliin. Šintolaisuus on edelleen tiiviisti sidoksissa japani-laiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan, mutta Japanin ulkopuolelle se ei ole mainittavasti levinnyt.

137 Ilmari Vesterinen Shintolaisuus, teoksessa Uskonnot maailmassa, toim. Katja Hyry – Juha Pentikäinen (2004) s. 384–417; Wikipedia (Šintolaisuus).

2.7 Uudemmista uskonnoista ja