4. Lapsen sielunhoito kristillisessä päiväkodissa
4.1. Sielunhoidon osana varhaiskasvatustyötä
25
4. Lapsen sielunhoito kristillisessä päiväkodissa
4.1. Sielunhoidon osana varhaiskasvatustyötä
Aineiston mukaan enemmistö päiväkodin työntekijöistä piti sielunhoitoa tärkeänä osana työtään.
Vastanneista vain joka kuudennen (17 %) mielestä lasten sielunhoito ei kuulunut ollenkaan osaksi heidän työtään. Näiden vastaajien avoimissa vastauksissa perusteltiin, että sielunhoidon koettiin kuuluvan ennemmin lapsen vanhemmille tai jollekin kolmannelle taholle, joka olisi saanut sielunhoitoon erikoistunutta koulutusta. Päiväkodin työntekijän työtehtäväksi ei toimi lapsen terapeuttina. Lisäksi termi sielunhoito koettiin hankalana ja harhaanjohtavana, sillä työntekijä teki työssään mielestään ”sielunhoidollisia” asioita, mutta ei kutsuisi sitä sielunhoidoksi.
Enemmän vanhempien tai muun tahon tehtävä. Ei ole koulutusta siihen.
Mielestäni lasten sielunhoito ei kuulu työnkuvaani, ainakaan siinä mielessä miten itse miellän sielunhoidon. Toki lasta lohdutetaan ja keskustellaan mieltä painavista asioista. Päiväkoti ei ole seurakunta, vaikka toimiikin kristilliseltä arvopohjalta, päävastuu näissä asioissa kodeilla. Tästä näkökulmasta käsin joihinkin kysymyksiin on vaikea vastata.
On oltava todella tarkkana, ettei aikuinen ala toimia terapeuttina asioissa, joihin hänellä ei ole osaamista.
En tunne sanaa sielunhoito omakseni. Termi on harhaanjohtava sillä varmasti teen paljon "sielunhoidollista" ihan perusasiaa lasten kanssa.
Huomion, pyrin kohtaamaan, kuuntelemaan olemaan herkkä hengellisten asioiden äärellä (kaikki perheet eivät ole kristillisiä, jotka ovat meillä) yms.
Enemmistö (83 %) työntekijöistä vastasi kuitenkin sielunhoidon kuuluvan osaksi työtään. Vastaukset jaottelin avoimien kommenttien perusteella kolmeen eri kategoriaan: kasvattajan vastuuseen lasta kohtaan, lapsen hyvinvointi sekä päiväkodin kristillisen kasvatuksen velvoite. Aikuisen vastuuta lasta kohtaan koskevissa kommenteissa työntekijät kertoivat halustaan luoda turvallisia tiloja puhua kaikista mieltään askarruttavista seikoista. Sielunhoidoksi koettiin kysymyksiin vastaaminen, kuunteleminen ja läsnä oleminen. Kantaville siiville kirjassa kuvataan sielunhoitajan perustyökaluna
26
olevan juuri aktiivinen kuunteleminen. Aktiivisen kuuntelun kautta aikuinen voi olla aidosti läsnä ja asettua lapsen asemaan ja näkemään tilanteen tämän silmin.61
Aikuisen tulisi tunnistaa lapsen tarve puhua ja purkaa mielen päällä olevia asioita ja mahdollistaa, että lapsi saa tilaisuuden tehdä sen.
Jos lapsella on mieltä painava asia ja hän alkaa siitä kysellä tai sitä pohtii, niin turvallisena aikuisena minun on hänelle vastattava. On myös asioita, jotka on hyvä jättää vanhempien vastattavaksi ja silloin kehotan lasta kysymään heiltä tai kerron vanhemmille, että lapsi on pohtinut tällaista asiaa.
Lapset ottavat aikuisen kanssa monesti puheeksi mieltä painavia ja toisinaan isojakin asioita. Joskus ne käsittelevät hengellisiä asioita. Esim.
Elämää ja kuolemaa. Haluan antaa lapsille vastauksia.
Lasten elämän asiat liittyvät työhöni läheisesti. Lasten kanssa eletään hyvin läheisesti tässä työssä.
Olen läsnä, kuuntelen ja vastaan kysymyksiin sekä keskustelen lasta mietityttävistä asioista.
Lapsen hyvinvointiin jaetuissa kommenteissa tarkasteltiin erityisesti sitä, kuinka lapselle on tavallista pohtia hänen mieltään askarruttavia kysymyksiä. Lisäksi työntekijöiden kommenteista saa kuvan, että sielunhoidolla on tarve heidän työssään. Lapsien halutaan antaa tutkia ja ihmetellä päiväkodin arjessa ja elämässä tapahtuvia asioita ja päiväkodin työntekijöillä tulisi olla valmius kohtaamaan kyseiset asiat ja keskustella niistä lasten kanssa. Avoimissa vastauksissa painotettiin erityisesti lasten oma-aloitteisuutta, ohjaajan sensitiivisyyttä sekä perheen mahdollista mukana oloa keskustelussa.
Työntekijöiden vastauksen peilaavat hyvin sitä, mitä Asikainen tuo esille Kantaville siiville kirjassa, että hengellisistä asioista puhumisen valmius ja niiden pitäminen tärkeänä tukee lasten sielunhoidon ulottuvuutta toimia hetkenä keskustella ajankohtaisista aiheista niin hengelliseen elämään liittyviin kysymyksiin.62
Jokaisella lapsella on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään, omine iloineen, huolineen ja murheineen.
Kasvattajan tulee olla sensitiivinen. Lasta askarruttavia asioita pohditaan yhdessä, lasta tuetaan ja kannustetaan, lohdutetaan. Lapsi ansaitsee vilpitöntä kohtaamista, kuulemista ja asioiden jakamista sekä huomioimista.
61 Asikainen, 2013, 35.
62 Asikainen, 2013, 24.
27
Mikäli lapsella on jokin asia, jota hän selkeästi pohtii ja asia tuo hänelle pelkoa tai muuta ahdistusta. Luonnollisesti asiasta keskustellaan myös perheen kanssa avoimesti.
Siltä osin, kun lapset oma-aloitteisesti ottavat asioita puheeksi tai muutoin tuovat niitä ilmi.
Tutkimukseni aiheen kannalta kiinnostavaksi osoittautui muutaman vastauksen kautta, että kristillisellä päiväkodilla on jonkinlainen velvoite tarjota lapselle sielunhoitoa ja kristillistä kasvatusta. Yhdessä vastauksessa esitetään, että hengellisten asioiden myös oletetaan kiinnostavan lapsia.
Jos lapsella on tunne-elämässä epätasapainoa, ei osaa käsitellä tunteitaan. Jos kotona ollut tilanteita, joita lapsi ei ymmärrä, tai kokee ahdistavana, pelkoa tms. Jos päiväkodissa lapsella tilanteita, esim.
ujoutta tai tunteiden säätely vaikeaa, kiusaamista, niin meidän kuuluu puuttua siihen. Koska olemme kristillinen päiväkoti, meille kuuluu myös hengellinen puoli.
Koska olemme kristillinen päiväkoti, ja lapsia kiinnostaa kaikki aiheeseen liittyvä.
Kristillinen päiväkoti kyllä pitää sisällään sielunhoidollisen näkökulman ainakin pienessä määrin. Muutoin en koe, että se varsinaisesti on keskeinen osa sitä.
En koskaan Harvoin Jonkin verran
Taulukko 5. Kuvaa, kuinka usein vastaajat keskustelevat seuraavista aiheista työssään lasten kanssa. N=24. * N=23.
Päiväkodissa varhaiskasvattajien on mahdollisuus keskustella monen kaltaisista aihepiireistä lapsen elämässä. Taulukon 5. mukaan on nähtävissä, mistä aiheista tutkimukseen osallistujat keskustelivat lasten kanssa useammin ja mistä harvemmin. Päivittäin esiin tulleita puheen aiheita olivat: toisten ihmisten kanssa toimiminen, kotiin ja vanhempiin liittyvät asiat, onnistumisista, ihmissuhteista, tunteista ja vahvuudet sekä heikkoudet. Melko usein käydyiksi puheenaiheiksi jakaantuivat: Jumala, Jeesus, Raamattu ja tulevaisuudesta. Puheenaiheita, joita koettiin käsiteltävän jonkin verran olivat: tasa-arvosta, maailman tapahtumista, muista hengellisistä asioista, surusta ja
29
tulevaisuuden haaveista. Selkeästi harvoin esiin nousseiksi keskustelunaiheiksi kuvattiin keskustelut kuolemasta sekä myös tulevaisuuden haaveet.
Tutkimuslomakkeessa vastaajien oli myös mahdollista avata tarkemmin aiheita, mitkä kokivat helpoimmiksi ja mitkä vaikeimmiksi puhua lasten kanssa. Avoimista vastauksista kävi ilmi, että työntekijät kokivat pääosin lomakkeessa mainitut keskustelun aiheet helpoiksi puhua ja keskustelluissa noudatettiin lasten oma-aloitteisuutta keskustelussa. Vastauksissa tuotiin esille keskustella asioista lapsen ikätasoon sopivalla tavalla, avoimuuteen panostaminen ja keskusteluun kannustaminen. Yksi vastaaja kuvasi: Etteivät he voi työssään tietää kaikkea, mutta kaikesta voi keskustella. Helposti lähestyttäviksi aiheiksi avoimissa vastuksissa mainittiin: oikea ja väärä, Raamattu, Jeesus, toisten ihmisten kanssa toimiminen, ihmissuhteet, onnistumisista, perheestä, vahvuuksista sekä ajankohtaiset aiheet.
Aineiston mukaan vaikeiksi keskusteluaiheiksi lasten kanssa nousivat: kuolema, tulevaisuus sekä maailman tapahtumat. Kuolema nousi vielä avoimien vastauksien kautta enemmistön mielestä haasteellisimmaksi puhu lasten kanssa.
Ehkä kuolemasta. Mutta siitäkin olemme jutelleet. Päiväkotimme kolmivuotias poika kuoli noin vuosi sitten kesälomallaan, hukkui.
Pidimme hartauden. Puhuimme lasten sekä vanhempien kanssa asiasta.
Lapset ottivat kuolemateemaa esiin syksyn aikana useamman kerran.
Oma uskonnoton maailmankatsomukseni tuottaa tietenkin joskus ongelmia. Lapset käsittelevät asioita kristillisestä viitekehyksestään, yritän "mennä mukaan" siihen niin paljon, kuin mahdollista, en koskaan tuo omaa erilaisuuttani esiin. Esimerkki: lapsi kysyy, onko kuoleman jälkeen elämää? Tähän vastaan, että kristinusko opettaa niin ja että sehän olisi todella hieno juttu.
Kuolemasta silloin, kun se koskettaa lapsen perhettä.
Kuolemasta. Ja maailman tapahtumista, kertomatta liikaa ja aiheuttamatta pelkoa ja ahdistusta.
Tulevaisuudesta nykyisessä sekasortoisessa maailma tilanteessa
Kuolema on aiheenaan aikuisellekin raskas puheenaihe, sillä se tuo esille ihmisen elämän rajallisuuden. Sen ehdottomuus ja lopullisuus uhkaa koko ihmisen olemusta, sillä inhimillisen
30
olemassaolon perusehto on kuolema. 63 Kuolemasta puhuttaessa lasten kanssa on kuitenkin mahdollista tuoda esille toivon näkökulma. Kuten avoimessa vastauksessa yksi varhaiskasvattajista toteaakin, mitä kristinusko opettaa kuoleman jälkeisestä elämästä. Tämän kaltainen puhe lapsen kanssa kuoleman kaltaisen asian äärellä voi auttaa myös sielunhoitajaa kohtaamaan vaikeaksi koettu puheenaihe. Haastavaksi Raamatun opetuksiin vertaaminen voi tehdä, jos lapsi ei tunnusta kristillistä uskoa niin, kuin yhdessä avoimessa vastauksessa tuotiin esille.
Juttelemme näistä kaikista sitä mukaan, kun niitä pohdintoja ilmenee lapsille. Jumalasta on vaikea puhua, sillä kaikki lapset eivät ole uskovista kodeista eikä koko henkilökunta uskossa.
Tällöin sielunhoitajaa auttaa tuntemus, miten erilaisia lapsia kohdataan, mikä tämä tunnustaa eri uskontokuntaa. Näin tukemalla lapsen sekä tämän perheen tapoja ja rituaaleja sielunhoitaja osoittaa kunnioitusta, turvallisuutta sekä yhteen kuuluvuutta. 64