Seksuaalisuuden määrittely ja siihen liittyviä käsitteitä

Seksuaalisuus on laaja käsite, mikä tuo haasteita sen määrittelemiseen. Käsitettä voidaan tarkastella niin biologisesta, psykologisesta kuin sosiokulttuurisesta näkökulmasta (Greenberg, Bruess & Conklin 2017). Tässä tutkimuksessa käsitämme seksuaalisuuden kokonaisvaltaisena näyttäytyen niin fyysisenä, psyykkisenä kuin sosiaalisena osana ihmisen elämää aina

varhaislapsuudesta lähtien. Tukeudumme määrittelyssä WHO:n (2010) seksuaalikasvatuksen standardeihin. WHO:n mukaan seksuaalisuus on luonnollinen ja kiinteä osa ihmisyyttä läpi koko elämän. Kuviossa 1 esitetään WHO:n (2010) määritelmää mukaillen seksuaalisuuteen sisältyvät ja seksuaalisuuteen vaikuttavat tekijät.

Kuvio 1. WHO:n (2010) määritelmää mukaillen seksuaalisuuteen sisältyvät ja seksuaalisuuteen vaikuttavat tekijät.

2.1.1 Seksuaaliterveys

Seksuaalinen hyvinvointi on merkittävä osa ihmisen kokonaisvaltaista terveyttä ja hyvinvointia läpi elämän (Bildjuschkin 2015). Seksuaaliterveys (Sexual health) onkin yksi keskeisistä käsitteistä seksuaalisuutta tarkasteltaessa. WHO (2010, 17) määrittelee seksuaaliterveyden

seksuaalisuuteen liittyvän fyysisen, emotionaalisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tilaksi.

Määrittelyssä korostetaan, ettei seksuaaliterveydellä tarkoiteta vain sairauden tai toimintakyvyn poissaoloa, vaan se pitää sisällään myös positiivisen ja kunnioittavan suhtautumisen

seksuaalisuuteen (emt.).

Suomessa seksuaaliterveyteen on kiinnitetty huomiota verrattain pitkään, sillä Suomi on ensimmäinen eurooppalainen maa, jossa julkaistiin kansallinen toimintaohjelma edistämään

väestön seksuaali- ja lisääntymisterveyttä (Sinisaari-Eskelinen, Jouhki, Tervo & Väisälä 2016).

Toimintaohjelma julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2007 (STM 2007), mutta sittemmin sitä on väliarvioitu (Ritamo, Pelkonen & Nikula 2010) ja päivitetty (Klemetti & Raussi-Lehto 2014).

Toimintaohjelman päätavoitteena on väestön seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistäminen vuoteen 2020 mennessä. Päivitetyn toimintaohjelman yhtenä keskeisimmistä painopiste alueista on lasten ja nuorten seksuaalikasvatus (emt.).

2.1.2 Sukupuoli

Yksi seksuaalisuuteen olennaisesti liittyvä käsite on sukupuoli. Sukupuolella tarkoitetaan

lukuisista erilaisista fysiologisista, hormonaalisista, geneettisistä, kulttuurillisista sekä sosiaalista ominaisuuksista koostuvaa kokonaisuutta, joka määräytyy yksilön henkilökohtaisen kokemuksen mukaan. Sukupuolia ei siis ole ainoastaan mies ja nainen, vaan sukupuoli voi määrittyä näiden kahden välille tai kokonaan mies- ja naissukupuolen ulkopuolelle tai sukupuolta ei voi olla lainkaan. Sukupuolen moninaisuus on tutkimusten mukaan varsin yleistä. Sukupuolen moninaisuuteen kuuluu myös transihmisyys sekä intersukupuolisuus. Transihmisellä

tarkoitetaan henkilöä, joka ei määrittele itseään kuuluvaksi siihen sukupuoleen, joka hänelle on syntymässä biologisten ominaisuuksien perusteella määritelty. Transihmisiä voivat olla

transsukupuoliset, transvestiitit, sukupuolettomat sekä muunsukupuoliset henkilöt.

Intersukupuolisuudella tarkoitetaan erilaisia kehon variaatioita, joissa sukupuolitetut kehon ominaisuudet, kuten sukuelimet tai hormonitoiminta, eivät ole luokiteltavissa yksin mies- tai naistyypillisiksi. Intersukupuolisuus ei myöskään määrittele sitä, millaiseksi henkilön sukupuoli-identiteetti kehittyy. (Seta 2017.)

2.1.3 Seksuaalinen suuntautuminen ja heteronormatiivisuus

Seksuaalisella suuntautumisella tarkoitetaan ihmisen yksilöllistä ominaisuutta, joka kertoo siitä, kehen hän ihastuu ja rakastuu sekä tuntee eroottista ja/tai emotionaalista vetovoimaa.

Seksuaalinen suuntautuminen määritellään usein tuntevan ja tunteita kokevan osapuolen sukupuolien kautta. Kun henkilö tuntee vetoa eri sukupuoleen kuin mitä itse on, puhutaan heteroseksuaalisuudesta. Heteroseksuaalisuus liitetään usein mies- ja naissukupuoleen. (Seta

2019.) Homoseksuaalisen ihmisen romanttinen ja seksuaalinen kiinnostus ja halu suuntautuvat samaan sukupuoleen, kuin mitä itse on. Miespuolista homoseksuaalia henkilöä nimitetään usein homoksi ja naista lesboksi. Biseksuaaliseksi itsensä määrittelevä henkilö tuntee vetoa molempia sukupuolia kohtaan. Biseksuaalisen henkilön mieltymys sukupuolien välillä voi myös vaihdella eri elämänvaiheissa. Aseksuaalisuudesta puhuttaessa tarkoitetaan henkilöä, joka ei tunne

seksuaalista vetoa lainkaan. Aseksuaali henkilö voi tuntea kuitenkin halua läheisyyteen tai romanttisia tunteita toista ihmistä kohtaan. (Vilkka 2010, 54-57.) Panseksuaaliksi itsensä määrittelevä henkilö voi kokea seksuaalista vetoa ihmiseen sukupuolesta riippumatta, jolloin seksuaalisen suuntautumisen määrittelyä ei sidota lainkaan sukupuolen käsitteisiin (Seta 2019).

Heteronormatiivisuus on seksuaalisuuteen ja seksuaalikasvatukseen liittyvä olennainen käsite.

Heteronormatiivisuudella tarkoitetaan heteroseksuaalisuuden etuoikeutettua ja luonnollista asemaa yhteiskunnassa ja sen normeissa. Heteronormatiivisuus näkyy yhteiskunnassa niin ihmisten käyttäytymisessä kuin ajattelussakin. Heteronormatiivisuus toiseuttaa siitä poikkeavat ilmiöt, kuten homoseksuaalisuuden tai sukupuolen moninaisen ilmenemisen, sillä siihen liittyy olennaisesti ajatus heteroseksuaalisuuden normaaliudesta ja sen ilmenemisestä nimenomaan nais- ja miessukupuolen kautta. Koulussa heteronormatiivisuus voi näkyä esimerkiksi

oppimateriaalien perinteisiä sukupuolirooleja korostavissa sisällöissä, ydinperhekäsityksen ylläpitämisenä tai seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvien aiheiden käsittelemisenä ensisijaisesti heteroseksuaalisuuden näkökulmasta. (Lehtonen 2003.)

2.1.4 Seksuaalioikeudet

Seksuaalioikeudet pyrkivät takaamaan jokaiselle seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvä

yhdenvertaiset oikeudet ja velvollisuudet. Seksuaalioikeudet määritellään muun muassa WHO:n (2014) seksuaalioikeuksien julistuksessa. Julistuksessa määritellään 16 eri oikeutta, joita ovat esimerkiksi ihmisen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen, oikeus muodostaan ja purkaa

ihmissuhteita, oikeus päättää lasten hankinnasta, oikeus tasa-arvoon ja syrjimättömyyteen sekä oikeus saada opetusta ja kokonaisvaltaista seksuaalikasvatusta. Seksuaalioikeudet sisältävät myös velvollisuuden kunnioittaa toisten ihmisten vastaavia oikeuksia. Seksuaalioikeuksilla pyritään ensisijaisesti edistämään seksuaalista tasa-arvoa sekä vaikuttamaan positiivisesti

seksuaaliterveyteen esimerkiksi ehkäisemällä seksuaalista väkivaltaa ja edistämällä seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvän oikean tiedon saatavuutta maailmassa. (Sexpo 2019.)

Tämän tutkimuksen kannalta on myös oleellista tuoda esiin YK:n Lasten oikeuksien sopimus seksuaalioikeuksien näkökulmasta käsin, sillä Lasten oikeuksien sopimukseen perehtyminen kuuluu osaksi 1.-6. luokkien opetusta (OPH 2016, 253-256). YK:n lasten oikeuksien sopimus on hyväksytty YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989. Sopimus koskee kaikkia lapsia ihonväriin,

sukupuoleen, kieleen, uskontoon, mielipiteisiin, kansalliseen, etniseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen, vammaisuuteen tai syntyperään katsomatta. Suomessa sopimus astui voimaan 1991 ja sen 7 lisäpöytäkirjaa koskien lapsikauppaa, lapsiprostituutiota ja lapsipornografiaa vuonna 2012. (Ihmisoikeudet.net 2019.)

Lasten oikeuksien sopimus sisältää kohtia, jotka kytkeytyvät myös seksuaalioikeuksiin. Lasten oikeuksien sopimuksessa 16. artiklassa todetaan muun muassa, ettei lapsen yksityisyyteen saa puuttua mielivaltaisesti, eikä hänen kunniaansa tai mainettaan saa laittomasti halventaa.

Artiklassa 17. todetaan joukkotiedotusvälineiden tärkeästä tehtävästä välittää lapsille sellaista tietoa, joka edistää lapsen sosiaalista, psyykkistä ja fyysistä terveyttä. Artikla 19. todetaan puolestaan, että lasta on suojeltava kaikenlaiselta väkivallalta ja hyväksikäytöltä, mukaan lukien seksuaalinen hyväksikäyttö. Artikla 34. painottaa, että lasta on suojeltava kaikilta seksuaalisen riiston ja hyväksikäytön muodoilta, kuten esimerkiksi lapsen houkuttelemiselta tai

pakottamiselta seksuaalisiin tekoihin. Artiklat 35. ja 36. nostavat esiin valtion tehtävän suojella lasta hyväksikäytöltä. Artikla 39. todetaan, että sopimusvaltioiden on autettava hyväksikäytön tai muun väärinkäytöksen uhriksi joutunutta lasta toipumaan sellaisessa ympäristössä, joka edistää lapsen terveyttä, itsekunnioitusta ja ihmisarvoa. (Suomen Unicef 2018.)