Rahoituksen sanelemat ehdot

Tähänastiset teemat ovat käsitelleet organisaatioita pääasiassa niiden oman aktiivisuuden tuottamien mahdollisuuksien kautta. Näiden mahdollisuuksien realisoituminen vaatii tuekseen tämän viimeisen teeman: rahoituksen löytymisen toiminnalle. Tarkasteltaessa av-arkin historiaa viimeisen kymmenen vuoden ajalta Hanna Maria Anttila näkee tapahtuneen paljon hyvää ja positiivista: ”Rahoituksemme on noussut. Se ei tietenkään vastaa sitä, mitä tarvitsisimme, mutta se on kui-tenkin ollut aika vakiintuneella tasolla viimeiset viisi vuotta ja pystymme pyörittämään operaatioitamme ihan hyvin.” Anttila mainitsee jälleen lähitulevaisuuden uhkakuvat, jotka johtuvat tämänhetkisen

hallitus-kauden säästöpaineista, mutta toteaa, että vielä ei voi tietää, millä ta-valla leikkaukset mahdollisesti tulevat lamaannuttamaan kenttää ja järjestöjä.

av-arkin saamat järjestöavustukset ovat pysyneet pitkään samal-la tasolsamal-la, mutta samaan aikaan palkat ja arvonlisävero, jota järjestöt hyvin harvoin saavat vähentää, ovat nousseet. Tämä tarkoittaa Antti-lan mukaan sitä, että toiminnan kustannusten jatkuvasti noustessa jär-jestöavustuksen määrä kokonaisrahoituksessa käytännössä pienenee ja toiminnasta tulee enenevissä määrin projekti- ja hankerahoitteista.

(anttiLa 2012.)

Hankkeiden sisällön määrittävät pitkälti suuret, Suomen tapauk-sessa valtiolliset rahoittajat valikoimalla minkä tyyppiseen toimintaan avustuksia myöntävät. Näin ohjaillaan koko taiteen kentän toiminnan sisältöä. Anttila muistelee, että aikaisemmin Opetusministeriöltä oli saatavilla hyvin rahoitusta digitoinnille, mm. kansallisen tietopää-oman digitointiin, kun taas nyt painotus on enemmän mediakasva-tuksen suuntaan eikä digitointirahoja enää ole haussa.

Suuntaukset ovat aina valtionhallinnon senhetkisten painotus-ten mukaisia ja toiminnanjohtajien sekä järjestöjen hallituspainotus-ten pu-heenjohtajien tehtävä on muotoilla toiminta sellaiseen muotoon, että projektirahoja on mahdollista hakea, hän jatkaa. Viimeaikaisiksi avainsanoiksi hän listaa mm. hyvinvointipalvelut ja matkailullisen tuotteistamisen. Paitsi tukien muodossa, ilmiöt toistuvat myös tarjol-la olevissa koulutuksissa, kuten viime aikoina hyvinvointipalvelujen tuottamiseen kouluttamisessa. av-arkin tapauksessa mediakasvatuk-sen opetus materiaalien tuottaminen on tuntunut luontevalta, hyvin-vointipalveluksi positioituminen taas vaikeammalta.

Helpotusta toisi isompi kokonaisbudjetti, jota ei olisi pilkottu pro-jektirahoihin. Toiminnan suunnittelua vaikeuttaa myös byrokratian hitaus: ”Tänä vuonna saatiin maaliskuussa järjestöavustuspäätökset tälle

. . . j a a n t i - f e s t i va a l i n t o i m i j u u d e n m ä ä r i t tä j i n ä 6 1

vuodelle ja täällä on henkilökuntaa, jonka pitäisi saada tietää, miten pal-jon heillä on töitä tänä vuonna. Maalis-huhtikuussa vasta saamme tietää, saammeko ollenkaan rahaa käyttöön tänä vuonna.”

Anttila ymmärtää, että eivät virkamiehet tahallaan tee kiusaa, mutta toimintaa helpottaisi, ”jos vaikka viiden vuoden välein käytäisiin tulosneuvottelut, joissa sanottaisiin, että tämän hallituskauden aikana teillä on ainakin tämän verran käytössänne joka vuosi ja siihen voitte vielä hakea projektirahoja päälle.” Näin olisi mahdollista tehdä jonkinlainen strategia viideksi vuodeksi, koska rahan mukaan toiminta joka tapauk-sessa muokkautuu. ”Työtä pitää olla ihmisten tekemässä ja jos halutaan saada hyvää tulosta aikaiseksi, ihmisille pitää maksaa palkkaa tekemisis-tään,” Anttila jatkaa.

Rahoitusta av-arkki saa eniten veikkausvaroista Opetus- ja kulttuu-riministeriöltä sekä Taiteen keskustoimikunnalta yleistoimintaan tar-koitetun järjestöavustuksen kautta. Myös Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus avek rahoittaa av-arkkia hyvitysmaksujärjestelmän tuotoilla. Hyvitysmaksujärjestelmä ei ole enää viime vuosina ole py-synyt ajan ja muuttuvan tilanteen tasalla ja siksi avekin jakaman tuen määrä on ollut laskussa. Helsingin kaupunki tukee av-arkkia summal-la, joka vastaa suunnilleen yhdistyksen vuosittaista tilavuokraa Kaa-pelitehtaalla, Helsingin kaupungin omistamassa kiinteistöyrityksessä.

Hankerahaa on tullut samoin Opetus- ja kulttuuriministeriöstä, Tai-teen keskustoimikunnasta, mutta myös monilta eri kulttuurirahastoil-ta ja vastikään av-arkki oli osatuotkulttuurirahastoil-tajana Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa Art360 -hankkeessa. Lisäksi Pro AV Saarikko on tuke-nut av-arkin toimintaa laitelainoin, Anttila listaa. (anttiLa 2012.)

anti-festivaalin tapauksessa rahoituksesta puhuttaessa esiin nousi aivan samoja realiteetteja, pelkoja ja haaveita kuin av-arkin kanssa. Jo-hanna Tuukkanen muisteli anti-festivaalin ensimmäisiä vuosia ja piti hienona, että rahoittajat tunnistivat tapahtuman arvon alusta alkaen

eikä kestänyt kauaakaan, ennen kuin festivaalin oli mahdollista löytää rahoitus toteutukseen.

Toiminnan aikana taloudelliset vaikeudet ovat olleet anti-festivaa-lille tuttu vaiva ja vaikeuttaneet tulevaisuuden ennakoimista. Tuuk-kanen kertoo toiminnan pohjanneen liialti ydintiimin palkattomaan työhön, jotta asetelmaa olisi voinut nähdä kestävänä. Taiteilijoille maksettiin aina, mutta palkkiot olivat pieniä. ”Ne resurssit, jotka meillä oli tarjota olivat niin pienet, että koimme, etteivät ne palvele sisältöä.”

Festivaalin väki alkoi miettiä, kuinka edetä vai lopettaako toiminta kokonaan. Ratkaisuksi muodostui Tuukkasen tausta ja verkostot Kes-ki-Euroopan live art -toimijoiden piirissä ja hän alkoi aktiivisesti etsiä mahdollisuuksia yhteistuotantoihin ja yhteistyöhön kansainvälisellä tasolla. Tämä parin vuoden ajanjakso johti eu:n kulttuuriohjelman rahoittamaan viisivuotiseen A space for live art -hankkeeseen, joka käynnistyi vuonna 2008. Tuukkanen kokee, että ilman pääsyä mukaan tähän hankkeeseen, anti-festivaali tuskin olisi voinut jatkaa toimin-taansa, ainakaan samanlaajuisena.

Arkipäiväinen toiminta muuttui hankkeen myötä paljon, Tuukka-nen kertoo. Festivaalin ohjelmisto on pystytty tuottamaan lähestul-koon pelkällä hankerahalla, samoin kuin kansainvälisen yhteistyön muodon kehittyminen ja jatkuvuus on ollut olennaista organisaation toiminnalle.

Tuukkanen viittasi liialliseen palkattomaan työhön, johon anti-festivaalin toiminta perustui liian pitkään. Ratkaisuksi tähän ongel-maan muodostui toimijuuden aktiivinen suuntaaminen rahoituksen etsimiseen. Rahoituksen löytyminen taas mahdollisti toiminnan ke-hittymisen seuraavalle asteelle.

Tulevaisuus ei Tuukkasen mukaan näytä kuitenkaan yhtä valoisal-ta. Viime vuosina anti-festivaalin kaltaisen tapahtuman järjestäminen on yleisönosastokirjoituksissa alkanut herättää arvokonservatiivista

. . . j a a n t i - f e s t i va a l i n t o i m i j u u d e n m ä ä r i t tä j i n ä 6 3

kritiikkiä, hän kertoo. ”Siellä kirjoitetaan, että tälläkin rahalla saataisiin kuusi terveydenhoitajaa tai sairaanhoitajaa jonnekin ja kyseenalaistetaan taiteen rahoittamista hirveästi.” Myös Tuukkanen ennakoi, että vuon-na 2014 ne Opetus- ja kulttuuriministeriön momentit, joista anti-festivaalia rahoitetaan, saattavat pienentyä paljon. Lisäksi hän uskoo iskun kohdistuvan suurimpia festivaalituen saajia (Itä-Suomessa mm.

Savonlinnan Oopperajuhlat ja Kuopio tanssii ja soi) enemmän anti-festivaalin kaltaisiin pieniin toimijoihin. Todennäköisyyttä lisää se, että anti-festivaali on ilmaistapahtuma, joka ei myy mitään, eikä siten voi yrittää korvata tuen menetyksiä lipunhintoja nostamalla.

Jo yhteistyökumppaneiden yhteydessä esiintullut näkökulma si-toutumisesta koskee Tuukkasen mukaan myös rahoitusta. Toiminnan rajautuminen rahoituksen mukaan liittyy siihen, että anti-festivaali on hakenut rahoitusta tiettyyn toimintaan ja on rahoituksen löydyt-tyä sidottu toteuttamaan kyseistä toimintaa ainakin jossain muodos-sa. Tällä hetkellä kaksi suurta EU-hanketta lähenevät anti-festivaalin osalta loppuaan. Jatkoa ollaan hakemassa, mutta siitä on vielä tässä vaiheessa vaikea sanoa sen enempää, Tuukkanen kertoo.

Hän toteaa, että viisivuotiseen A space for live art -hankkeeseen on liittynyt riskejä: ”Siinä on 50 prosenttia oma rahoitusosuus ja iso haaste sen oman rahoitusosuuden hankkimisessa, mutta silti olemme tienneet viidek-si vuodekviidek-si, että meillä on jonkin verran rahaa käytettävissä hankekauden aikana.” Myös hän viittaa siihen, kuinka vaikeaa on valtion ja kuntien vuosittain jaettavien avustusten pohjalta suunnitella kansainvälisen festivaalin toimintaa ja kuinka helpottava pidempi aikajänne toimin-nalle on ollut. Tuukkanen toivoo rahoitussyklien pitenemistä yhteis-työsopimuksiksi: ”Vaikka ne päätökset tulisivat vuosittain, mutta olisi ikäänkuin yhteisymmärrys.”

Nykyisellään anti-festivaalin päärahoittaja on Kuopion kaupun-ki. Tuukkanen muistuttaa, että kaupungin rahoitus on aina

riippu-vaista senhetkisistä lautakunnista. Lisäksi, koska Kuopion kaupun-gilla on erittäin huono rahatilanne, mikä on tarkoittanut kaikkien toimialojen määrärahojen leikkaamista, on vaikea luottaa, etteivät mitkään leikkaukset tulisi lainkaan koskemaan anti-festivaalia, hän sanoo. Muuta rahoitusta tulee Euroopan Unionin kulttuuriohjelma-hankkeista A space for live art ja up to nature, joihin on saatu myös kansallista vastinrahaa Suomen kulttuurirahastosta. Opetus- ja kult-tuuriministeriöltä on myönnetty valtakunnallista festivaalitukea ja oppilaitosyhteistyön kautta jotkin oppilaitoksista ovat tukeneet anti-festivaalia rahallisesti.

Myös pohjoismaiset rahoituslähteet (Norden, Pohjoismainen kult-tuuripiste) ovat myöntäneet avustuksia. Lastenkulttuuriteoksia var-ten on useana vuonna ollut Taiteen keskustoimikunnan myöntämä lastenkulttuurin erityisavustus. Tänä vuonna näiden myöntäminen on siirtynyt alueelliseksi eli kyseinen tuki on nyt tullut Pohjois-Savon taidetoimikunnasta. Residenssitaiteilijan kutsumisen on mahdollista-nut tietty yhteisötaiteen määräraha ja myös Kuopion matkailupalvelut tukee festivaalin valtakunnallista markkinointia ja kansainvälisiä toi-mittajia jonkin verran. Lisäksi yksittäiset rahastot ja säätiöt ovat vuo-sien aikana myöntäneet avustuksia vaihtelevasti. (tuukkanen 2012.) Rahoitus tuo yhtäaikaisesti vapautta rakentaa organisaation toi-mintaa ja vastuuta tehdä toiminnasta sellaista, että se vastaa rahoitta-jien kriteereihin. Kuten Tuukkanen totesi, myönteinen rahoituspäätös ilmentää toimintaan kohdistuvaa yhteiskunnallista arvostusta, mutta samalla rahoittajien määrittämät projektit tarkoittavat tietyllä taval-la titaval-laustyön tekemistä poliittisin päämäärin määritetyssä kehikossa.

Toimijuuden aktiivinen ja luova luonne saa rahoituksen myöntämisen kautta virallisen statuksen ja ottaa työtehtävän muodon. Toisaalta ra-hoituksen jatkuva riittämättömyys tuottaa epävarmuutta ja toimijuu-delta vaaditaan jatkuvan muutosalttiuden ylläpitämistä:

vakiintunei-. vakiintunei-. vakiintunei-. j a a n t i - f e s t i va a l i n t o i m i j u u d e n m ä ä r i t tä j i n ä 6 5

siin olosuhteisiin ei voi kiintyä, sillä niitä ei välttämättä voida jatkossa ylläpitää.

Työntekijän joustavuus ja subjetiviteetti nousevat avainasemaan suhteessa rahoitukseen, sillä vajaan rahoituksen myöntäminen tar-koittaa, että mikäli organisaatio kokee toimintansa oleelliseksi, on sen joustettava ja muokkauduttava taas etsimään uusia lisärahoituskana-via. Koska organisaatiot ovat myös rakentuneet vastuullisiksi taiteili-joitaan ja yleisöään kohtaan, on niiden kaikin keinoin pyrittävä löytä-mään se rahoitus, joka mahdollistaa niille tämän muita hyödyttävän työn tekemisen.

Markkinatalouden logiikan iskostuttua myös taide- ja kulttuuri-maailman rakenteisiin, on yleistynyt vaatimus todistaa alan toiminnan tuottamat hyödyt talouselämän hyväksymillä mittareilla. Tilanne on ongelmallinen, koska taiteen ja kulttuurin hyödyllisyys ei välttämät-tä ole todistettavissa näin suoraviivaisesti. Sekä Hanna Maria Anttila että Johanna Tuukkanen nostivat molemmat esiin mittareiden koros-tuneen merkityksen. Anttila ei usko taiteen merkityksen mittaamiseen tällä tavoin ja esittää, että taiteen merkitystä ei voi mitata rahalla sa-moin kuin vaikkapa teollisuuden tai palveluiden tuottamaa yhteis-kunnallista merkitystä. Hänen on myös vaikea hahmottaa, millaiset arvomittarit voisivat olla kestäviä jatkuvasti muuttuvassa yhteiskun-nassa. (anttiLa 2012.)

Myös Tuukkanen kokee vaikeana ihmisten kokemusten ja niiden laadun mittaamisen. Hän muistuttaa silti aktiivisen kulttuurisen osal-listumisen olevan kulttuuripolitiikan ajankohtaisimpia trendejä ja tie-tää kulttuuripoliittisen tutkimuksen pystyneen osoittamaan aktiivisen osallistumisen indeksin olevan keskeinen tekijä esimerkiksi alueelli-sessa kehityksessä ja menestyksessä. (tuukkanen 2012.)

4.8 Unelmatila

Edellä esittämieni näkökulmien nojalla av-arkin ja anti-festivaalin toimijuus rakentuu pitkälti käytännön realiteettien rajaamana. Siksi halusin haastatteluissa nostaa esiin tilanteen, jossa mitään rajoja ei olisi. Mikä olisi organisaatioille unelmien tilanne? Haaveet olivat mo-lemmilla hyvin samansuuntaisia.

Jo rahoituksen käsittelyn yhteydessä molemmat mainitsivat toi-veen pidemmästä rahoitussyklistä. Lisäksi Anttila toivoi lisäresurs-seja työntekijöiden muodossa: ”Nykyisellä jäsen- ja teosmäärällä sekä kontaktipyynnöillä, joita meitä kohti tulee, haaveena olisi, että meillä olisi neljä tai viisi täysipäiväistä ihmistä töissä täällä.” (anttiLa 2012.) Myös Tuukkanen koki, että nykyresursseilla toiminta pystyisi kyllä jatku-maan kohtuullisella tasolla, mutta vaje henkilöstön puolella on sel-keä: ”Meillä ei ole tarpeeksi henkilökuntaa. Välillä työntekijämme tekevät tosi rankasti ylitöitä ja sitten tietysti helposti palaa loppuun. Ja tavallaan joudumme kaikki tekemään aika paljonkin kaikkea, sellaisiakin asioita, jotka eivät ole ydinosaamistamme.”

Vähän enemmän resursseja henkilöstöpuolella tarkoittaisi mahdolli-suutta palkata ihmisiä, jotka vastaisivat vain tietyistä kokonaisuuksista, kuten tiedotuksesta tai markkinoinnista. Nyt anti-festivaalin tuottaja on vastuussa miltei kaikesta, eikä kehittämistyöhön ole aikaa. (tuuk-kanen 2012.) Vallalla olevan yleisen käsityksen mukaan organisaation tehostaminen tarkoittaa henkilöstöresurssien supistamista. Tutkielma-ni esimerkkiorgaTutkielma-nisaatioiden kohdalla tilanne on päinvastainen.

Tuukkanen näkee luonnollisena, että henkilöstöresurssien kehittä-minen vaatisi parempia taloudellisia resursseja (tuukkanen 2012).

Anttilan toiveena rahoitukselle olisi mahdollisuus saada yleistoimin-nan budjetti kokonaisuudessaan järjestöavustusten piiriin, jolloin ei

. . . j a a n t i - f e s t i va a l i n t o i m i j u u d e n m ä ä r i t tä j i n ä 6 7

tarvittaisi kuin yksi rahoitushakemus: ”Kaikki hankkeemme olisivat osa yleistoimintaa, niin kuin ne ovatkin, mutta sitä ei tarvitsisi pilkkoa tuhan-teen eri hakemukseen.” (anttiLa 2012.) Tuukkanen toteaa kuitenkin pitävänsä pienestä, kevyestä organisaatiosta, sillä se pystyy helposti joustamaan työntekijöiden tarpeisiin (tuukkanen 2012).

Anttila lisää vielä toivovansa, ”että tällä kentällä olisi sellainen syner-gia, että taiteilijajärjestöjä pidettäisiin ensisijaisina asiantuntijajärjestöi-nä omassa työssään.” Kehitystä on hänen mukaansa tapahtunut ja yhä enemmän av-arkkia kohdellaan oman alansa asiantuntijana. Tämän muutoksen Anttila yhdistää taiteen kentällä jatkuvasti käynnissä ole-vaan sukupolvenvaihdokseen. (anttiLa 2012.) Unelmien täyttymys organisaatioiden kannalta olisi siis se, että tehtävälle työlle olisi toteut-tajat, rahoitus ja arvostus.

4.9 Yhteenveto

Tutkielmassa olen pyrkinyt selvittämään, millaista on taiteen kentän uuden kolmannen sektorin organisaatioiden toimijuus ja miten ym-päröivät yhteiskunnalliset olosuhteet siihen vaikuttavat. Taiteilija-lähtöisten av-arkin ja anti-festivaalin toimintaa analysoimalla johto-päätökseni on, että niiden toimijuus lähtee liikkeelle taiteen sisäisistä kysymyksenasetteluista tavoitteenaan edistää spesifioidun taiteen alan sisäistä kehitystä ja teosten tuotantoa taiteilijoiden itsensä osallistues-sa puitteiden määrittämiseen.

Yhdistysmuoto, ohjelma, taiteilijat, yleisö, yhteistyö ja rahoitus ovat tekijöitä, joista edes yhden puuttuessa ei organisaatioiden toi-minta nykymuotoisena olisi mahdollista. Sama koskee palkattuja työntekijöitä, kuten Unelmatila-kappaleesta käy ilmi. Toimijuus siis

muodostuu näiden teemoittain esittelemieni osa-alueiden risteykses-sä. Emirbayer ja Mische määrittelevät toimijuuden hetkelliseksi tilan-teeksi, johon sisältyvät yhtäaikaisesti menneisyyden hahmottaminen, tulevaisuuden visiointi ja reaaliajassa tapahtuva rationaalinen toimin-ta. Nämä osa-alueet hahmottuvat esimerkkiorganisaatioiden tapauk-sessa seuraavanlaisesti.