5 TARKASTELTAVAT RYHMÄT
5.3 CHANEL LOVERS FINLAND
5.3.1 R YHMÄN TOIMINTA : SISÄPIIRITIETO JA SAMANKALTAISUUS
kansallisesti kuin kansainvälisesti. Harvinaisuus ja luksushyödykkeiden omistajat haluavat viestiä toisille tiettyä asemaa, joko tietoisesti tai tiedostamatta. Laukulla halutaan erottautua. Osa perustelee hankintoja brändin tuomaan lupaukseen laadusta.
Chanelin laukut ovat poikkeuksellisen arvokkaita ja erittäin laadukkaasti tehtyjä. Kun käsilaukku maksaa yli viisi tuhatta euroa, on kyseessä selvästi myös muu kuin laatuarvo. Chanelin laukut on hyvin tunnettuja ja niiden yleisesti tiedetään olevan hyvin arvokkaita. Hyvin hoidettuna Chanelin laukku on sijoituskohde, sillä sen arvo nousee, kun kyseessä on klassikkomalli. Klassikkomallit ovat kaikista kysytyimpiä ja niiden suosio on jatkuvaa. Chanel valmistaa myös limited edition -mallistoja, joiden saatavuus on rajattu. Näille on myös oma kuluttajakuntansa.
Chanelia hintatasoltaan korkeampia ja vaikeammin saatavissa olevia laukkuja valmistaa Hermes. Hermes rajoittaa Chanelia vielä huomattavasti enemmän saatavuuttaan sekä on hintaluokaltaan korkeampi. Tämä osaltaan lisää puhetta ei ainoastaan korkeasta hinnasta, vaan myös siitä, mistä kyseinen laukku on löydetty.
Saatavuuden rajoittaminen on nerokas työkalu, sillä se lisää rahan lisäksi toisen hidasteen sille, että laukusta ei tule yleistä.
5.3.1 Ryhmän toiminta: sisäpiiritieto ja samankaltaisuus
Ryhmässä myydään Chanelin tuotteita, erityisesti laukkuja. Laukkujen myynti ja niistä keskustelu on ryhmässä pääasiallista verrattuna muihin Chanelin tuotteisiin. Chanel laukut ovat hintaluokaltaan verraten muihin laukkuihin hyvin arvokkaita. Chanelin laukut maksavat edullisimmillaankin toista tuhatta euroa. Ryhmässä laukkuja myydään, joko uusina tai käytettyinä. Ryhmässä myydään myös niin sanottuja vintage-laukkuja, joiden arvo perustuu siihen, että laukku on vanha, hyvänä pidetty ja mennyttä arvostettua mallia. Ryhmän toiminta ei keskity ainoastaan laukkujen myyntiin, vaan suuri osa toiminnasta on haaveilua Chanelin laukuista tai muista Chanelin tuotteista.
Ryhmässä myös jaetaan kuvia ostoksista ja tehdään niin sanottuja ”un-boxing”-videoita ja kuvia. Tällä tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi uuden Chanel-laukun ostanut ottaa kuvia askel askeleelta paketin avaamisesta loppuun saakka. Tässä tarkoituksena on kuvata koko avaamisprosessi ja huomioida kaikki oheistarvikkeet, jotka tulevat mukaan, erityisesti ostettaessa laukku uutena Chanelin liikkeestä. Tällöin erityistä huomiota saa se, minkälaisessa silkkipaperissa laukku on, minkälainen Coco Chanel -
kukka (Camellia) paketin mukana on tullut. Oleellista on myös huomioida aitouskortti, sekä aitouskirja. Usein näitä ei kuitenkaan kuvata niin, että tunnistettavat tiedot näkyisi.
Omien ostosten esittely on tärkeä osa toimintaa. Ryhmässä saadaan myös vahvistusta sille, että oma ostos ollut kannattava. Tämä ryhmän sisäisen sosiaalisen hyväksynnän saaminen on merkittävää, sillä muualta tätä vahvistusta ei välttämättä saa.
Hintaluokaltaan erittäin korkeiden luksuslaukkujen perusteltavuus ei ole tavalliselle kuluttajalle yksiselitteinen. Vasta asiaan perehtymällä voi ymmärtää laukun niin sanotun sijoituksellisen arvon.
Ryhmässä luotetaan siihen, että kukaan ei tuomitse ostosta tai ihmettele miksi joku on ostanut niin arvokaan laukun. Ryhmässä myös seurataan laukkujen hinnannousuja.
Mikäli ryhmäläinen on epävarma ostoksestaan, esimerkiksi laukustaan, on luontevaa kysyä ryhmässä muiden mielipidettä. Ryhmän sisältä saa aitoja vastauksia, jossa kehotetaan myymään laukku, mikäli se ei vastaa täysin odotuksia. Usein tämänlaisissa tilanteissa laukku löytää nopeasti uuden omistajan ryhmän sisällä.
Ryhmässä keskustellaan Chanel laukkujen saatavuudesta ja Suomessa korkeamman hintatason johdosta erityisesti etsitään laukkuja Suomen ulkopuolelta. Chanel on korkean hintansa ja vaikeahkon saatavuutensa johdosta myös yksi maailman luksusmerkkilaukuista eniten väärennettyjä. Ryhmässä keskustellaan mahdollisista väärennöksistä ja myös epävirallisesti aitoutetaan osaavien ryhmäläisten toimesta laukkuja. Tämä on mielenkiintoinen seikka, sillä laukkujen arvot ovat tuhansia euroja.
Ryhmässä luotetaan toisten ryhmäläisten arviointeihin. Tämän lisäksi jaetaan kokemuksia aitoutuspalveluista, joita eri yritykset tarjoavat. Useimmin mainittu yritys ryhmässä on Etinceler, jonka aitoutus maksoi elokuussa 2017 alle 10 euroa. Kyseinen yritys on erikoistunut juuri Chanelin aitoutuksiin.
Ryhmässä jaetaan myös osoitteita omiin blogeihin, jossa on nähtävillä vielä laajemmin asukokonaisuuksia sekä laukkukokoelmia. Keskustelua käydään esimerkiksi laukkujen metalliosien värimieltymyksistä;; toiset pitävät kultaisista osista ja toiset hopeanvärisistä.
Ryhmässä myös autetaan toisia saamaan vaikeasti saatavilla olevia laukkuja ulkomaan matkojen yhteydessä. Tämä vaatii erittäin suurta luottamusta niin välittäjälle, kuin ostajallekin, sillä kyseessä on tuhansien eurojen ostokset. Tämä välittäminen tapahtuu korvauksetta eli auttamishalusta. Itse ostoprosessi on myös monille erittäin nautinnollinen kokemus, joten se lienee se vastike, jonka laukun toisen puolesta ostava henkilö saa.
Chanel Lovers Finland -ryhmässä järjestetään myös kasvotusten tapaamisia ryhmän jäsenille. Näissä tapaamisissa käydään Della Margassa ja sen jälkeen usein yhteisellä illallisella. Myös Suomen ulkopuolisia matkoja on tehty ja niitä suunnitellaan. Nämä kasvotusten tapaamiset ovat kuitenkin harvoin, noin kerran vuodessa, tapahtuvia.
Jokaiselle ryhmäläiselle annetaan mahdollisuus osallistua tapahtumaan, ja ylläpito järjestää äänestyksen sopivasta tapaamisajankohdasta. Tapaamisen sisällöstä ja ajankohdasta käydään keskustelua ryhmässä. Tapaamisiille pukeudutaan käyttäen Chanelin tuotteita, mutta mikäli omista niitä, se ei ole este osallistumiselle. Ryhmäläiset saattavat auttaa tässä tapauksessa tuoretta Chanelistaa etsimään ensimmäistä omaa Chanel-laukkuaan tai muuta asustetta.
Ryhmässä on myös jäsenenä henkilöitä, jotka tekevät laukkujen välitystoimintaa ammattimaisesti. Näitä on kuitenkin vain ihan muutamia ja he ohjaavat asiakkaat nettisivuilleen, jossa laukkujen myyntiä tapahtuu. Kaupankäynti tapahtuu Suomen ulkopuolella. Tämä toiminta on verraten pienimuotoista ryhmässä ja sen on koettu edesauttavan itse ryhmän toimintaa, kun etsitään harvinaisempia malleja. Ajoittain ryhmäläiset myös löytävät liikkeestä, esimerkiksi Suomesta tietyn laukun, mutta haluavat etsiä sitä huokeampaan hintaan. Ylläpitäjät voivat halutessaan estää tämän toiminnan, mutta sille ei ole nähty toistaiseksi syytä.
Ryhmäläiset auttavat toisiaan kertomalla muiden liikkeiden ja eri maiden hintatasosta, erityisesti Chanelin laukkujen osalta. Toiminta luo yhteisöllisyyttä, sillä ryhmäläiset auttavat toisiaan korvauksetta neuvomalla saatavuuksista ja hintatasosta. Ryhmässä jaetaan kuvia laukuista, joita on löydetty ulkomailta, jossa hintataso on alhaisempi kuin muualla. Kyseessä on useiden tuhansien eurojen laukut, joten mikäli hinta on esimerkiksi 20 prosenttia alhaisempi, erotuksella voi saada ostettua lentolipun halvemman kohteen maahan. Yleisesti hintataso on Chanelin virallisissa liikkeissä sama ja hinnat ovat julkisia. Ryhmässä kuitenkin jaetaan sisäpiiritietoa maista ja liikkeistä, joissa laukkuja on saatavilla muita edullisemmin.
Ryhmän toiminnassa oleellisena osana on neuvojen kysyminen toisilta. Neuvoja saatetaan kysyä esimerkiksi siitä, että tietyn mallin olkahihna on liian pitkä. Näitä tilanteita tulee esiin aika ajoin, sillä Chanelin laukuissa on standardipituiset hihnat eri malleissa. Malli saattaa olla täydellisen kokoinen, mutta olkahihna on liian pitkä.
Klassikkosarjasta esimerkiksi Jumbon hihna on useimmille liian pitkä olanylilaukkuna ja tähän tarvitaan neuvoja. Olkahihna voi olla myös liian lyhyt, kuten klassikkosarjan Maxissa. Ryhmässä jaetaan neuvoja laukun käyttöön, jotta käytössä arvokkaaseen laukkuun ei tule mitään kulumajälkiä, kuten painautumia ketjusta.
Ryhmässä tärkeää on vertaistuen antaminen ja saaminen. Ryhmän jäsenet saattavat kokea ryhmän ulkopuolella negatiivisia kommentteja luksuslaukkujen ostamiselle. Aika ajoin ryhmässä keskustellaankin siitä, miten muut ihmiset saattavat kommentoida negatiivisesti tuhansien eurojen laukkujen hankintaa. Ryhmän jäsenet ymmärtävät toisiaan ja pitävät Chanelin laukkuja sijoituksena, joka kasvattaa vuosien saatossa arvoaan. Hinnannousut saattavat olla vuositasolla useita satoja euroja. Kaikkien laukkujen ja Chanelin tuotteiden osalta hinnannousuja ei kuitenkaan tapahdu, vaan tässä asiassa tarvitaan asiantuntemusta, jota ryhmässä jaetaan avoimesti.
Keskustelu ryhmässä on samankaltaisuutta myös käytettyjen ilmaisujen johdosta.
Ryhmäläiset kutsuvat toisiaan nimityksellä Chanelista, jolla tarkoitetaan positiivisesti Chanel-merkistä pitävää ryhmän jäsentä. Nimitys heijastaa tyylitietoisuutta. Jäsenet puhuvat haaveiden toteuttamisesta ja unelmien täyttymisestä laukkuhankintojen osalta. Ryhmässä on ihasteltu esimerkiksi jopa 14 000€ maksavaa pientä käsilaukkua,
pohtien laukun materiaalien olevan arvoltaan verrattavissa huokeampiin malleihin, mutta todettu Chanelin yksityiskohtaisen käsityön oikeuttavan korkean hinnan.
Mielenkiintoista on jopa 14 000€ maksaneen pikkulaukun kohdalla se, että laukun hintaa ei arvostella vaan ryhmässä vallitsee yksimielisyys Chanelin korkean hintatason hyväksynnälle ja laukkujen eksklusiivisuuden arvostamiselle. Ryhmäläiset puhuvat laukuista tottuneesti lyhenteillä ja lempinimillä.
Ryhmän oman terminologian osaaminen vaatii ryhmään perehtymistä, kun kyseessä on eri Chanelin laukkujen mallit, joista käytetään lyhenteitä. Ryhmän jäsenten käyttämä kieli muodostuu hyvin samankaltaiseksi Chanel-merkkiin kohdistuneiden ilmaisujen osalta sen mukaan, mitä pidempään henkilö on kyseisessä ryhmässä ollut aktiivisena jäsenenä.
Ryhmän jäsenten ajoittainen innokkuus tulkita tiedusteluilmoituksia myynti-ilmoituksiksi hidastaa ryhmän toimintaa. Tällä tarkoitetaan sitä, että käyttäjä lähettää kuvan ryhmän jäsenille, jossa tiedustelee esimerkiksi laukun arvoa myyntiin laitettaessa, mutta kuvan alle ilmestyy varauksia laukun ostamiselle tai jonottamisia. Näissä tapauksissa ylläpito joutuu puuttumaan asiaan ja muistuttamaan ryhmän säännöistä (liite 5). Ilman myynti-
ilmoitusta tapahtuvia varauksia tapahtuu kuitenkin suhteellisen harvoin, eikä ne merkittävästi hidasta ryhmän toimintaa.
5.3.2 Chanel-ryhmän koko
Ryhmä on suhteellisen pieni verrattuna muihin Facebook-ryhmiin. Tämän ryhmän sisällä on vielä pienempi aktiivinen joukko, jonka kesken keskustellaan luksusbrändistä vielä enemmän ja jaetaan kuvia haaveista sekä hankinnoista. Ryhmän kokoa ei voida kasvattaa liian nopeasti. Ryhmän koon kasvaessa kynnys julkaista kuvia niin myytävistä kuin ostoshaaveistakin kasvaa. Korkean hintaluokan laukuissa aitouden merkitys kasvaa. Mikäli ryhmäkoko kasvaa se lisää myös niin sanottujen superfeikkien riskiä.