Pientalovaltaisten esikaupunkien kehitysvaiheita

Tämän tutkimuksen esimerkkialueet eroavat lähiö- ja esikaupunkikeskustelun isosta kuvasta. Pientalovaltaisia esikaupunkialueita ei ole rakennettu yhdellä kertaa gryn-derivetoisesti, eikä niiden suunnittelun lähtökohtana yleensä ole ollut puutarhakau-punki-idea tai lähiöperiaate.³³³

Puhuttaessa pientaloalueista tai omakotitaloista on tarpeellista palata 1800-luvun loppupuolelle ja 1900-luvun alkuun, jolloin ensimmäiset varsinaiset pientaloalueet ra-kennettiin. Kaupunkien laidoille ja asemakaavoitetun alueen ulkopuolelle muodostui suunnittelemattomia ja sääntelyn ulottumattomissa olevia omakotimaisia asuinaluei-ta. Tällaisia olivat porvariston huvilakaupungit erityisesti Helsingin seudulla sekä teollisuuslaitosten läheisyyteen rakennetut työväestön asuinalueet muun muassa Tampereen Pispalassa ja Helsingin Malmi-Tapanilassa.³³⁴

328 Kortteinen 1982, 31–33.

329 Kortteinen 1982, 11–15.

330 Kortteinen 1982, 15.

331 Ibid; Ks. myös: Media synnyttää ”ongelmalähiöitä”, Linda Haapajärvi & Lotta Junnilainen, Yhteiskuntapolitiikka: https://www.yplehti.fi/blogi/media-synnyttaa-ongelmalahioita-/. Luettu 10.10.2017.

332 Lappi 1997.

333 Roivainen 1999, 12; Saarinen 2004, 58–62.

334 Saarikangas 2004, 14–15. Myös Kolbe 1988, 19–24.

Omakotialojen rakentaminen vilkastui 1920-luvulla. Kaupungit alkoivat kaavoit-taa omakotitaloalueita työväestölle, ja toisaalta omakotitaloa pidettiin yhtenä takeena yhteiskuntarauhalle. Puutarhanhoidon ja omaan taloon sitoutumisen ajateltiin tuovan kodin tunnetta ja taloudellista hyötyä työväestölle. Omakotitaloja rakennettiin Hel-singin lisäksi erityisesti Tampereella, Turussa ja Kuopiossa. Valtio tuki rakentamista antamalla lainaa hyväksyttyjä rakennuspiirustuksia vastaan.³³⁵

Ensimmäisen virallisen määritelmänsä omakotitalo sai 1927 omakotirahastoa³³⁶ koskevan lain yhteydessä. Omakotitaloksi kutsuttiin yhden tai kahden perheen ta-loa, joka oli rakennuttajansa omana asuntona ja johon kuului pieni puutarha. Termi omakotitalo on esiintynyt asiakirjoissa 1920-luvulta lähtien; tätä ennen puhuttiin pie-nasunnoista, yhdenperheen taloista tai erillisistä pikkutaloista.³³⁷

Varsinaisten tyyppitalojen asuinalueet syntyivät toisen maailmansodan jälkeen toimeenpannun asutuspolitiikan seurauksena. Siirtoväen ja rintamamiesten raken-nuttamat tyyppitalot sijoitettiin aikaisemman aluerakentamisen perinteistä ja käytän-nöistä poiketen vanhasta kaupunkirakenteesta irrallisiksi pientaloalueiksi. Nyt raken-nettiin puutarhakaupunki- ja metsälähiöperiaatteen hengessä kaupunkikeskustojen laitamille rakentamattomaan maastoon ja pelloille. Antti Palomäki luonnehtiikin rin-tamamiestaloalueita kaupunkien lähiöitymisen esiasteiksi.³³⁸ Omakotitalo puutarhoi-neen ja oman rauhan tuntuipuutarhoi-neen oli paljon parempi vaihtoehto kuin vuokrakasarmi tai kerrostalo. Kerrostalo oli vain asunto, omakotitalo koti.³³⁹

Kaupungistuminen sekä toisaalta taajama-asuminen ei ole perustunut pelkästään isojen keskusten kerrostalolähiöihin, vaan kautta Suomen kirkonkylien ja kaupunkia ympäröivän maaseudun pientaloasumisen kasvuun.³⁴⁰ Tämä on ollut rakentamisen vallitseva piirre 1970-luvun loppupuolelta lähtien ja on johtanut siihen, että omako-titaloasuminen on säilyttänyt asemansa eräänlaisena kansallisena asumismuotona 2000-luvulle asti.³⁴¹ Alla olevasta taulukosta selviää asuinkerrostaloasuntojen ja eril-listen pientaloasuntojen rakentamismäärät 1920-luvulta 2000-luvulle.

335 Saarikangas 2004, 16.

336 Rahaston merkitys oli varsin pieni, vuosien 1927–1937 välillä rahoitusta annettiin noin tuhanteen omakotitalohankkeeseen, mikä vastasi vain noin kolmea prosenttia ajanjakson asuntotuotannosta kaupungeissa. Palomäki 2011, 88.

337 Saarikangas 2004, 17.

338 Palomäki 2011, 291–306.

339 Saarikangas 2004, 23.

340 Kaupungistumisesta esim. Ojankoski 1998, 69.

341 Kukkonen 2004, 7; Saarikangas 2004, 14.

Taulukko 1. Erillisten pientaloasuntojen ja asuinkerrostaloasuntojen rakentamismäärät Suomessa 1921–2009³⁴²

Asuntojen lukumäärä muuttujina alue, käytössäolo, rakennusvuosi ja talotyyppi Koko maa: vakinaisesti asutut rakennukset Erillinen pientalo Asuinkerrostalo

1921–1939 55 499 53 458

1940–1959 201 513 108 872

1960–1969 103 517 201 924

1970–1979 146 942 300 167

1980–1989 187 403 149 456

1990–1999 117 886 138 312

2000–2009 130 238 119 089

Tilastokeskus: Asunnot ja asuinolot -tietokantataulukko: http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/

fi/StatFin/StatFin__asu__asas/statfin_asas_pxt_001.px/?rxid=5a359ac3-30ec-44c1-8877-183027ca0333. Luettu 4.10.2018.

Taulukosta erottuu sodanjälkeinen tyyppitalojen rakennusvaihe. Kompaktikaupun-kien rakennusvaihe näkyy 1970-luvun kerrostaloasuntojen kasvaneissa määrissä, ja myös omakotitaloja rakennettiin enemmän kuin edeltävällä vuosikymmenellä.

1980-luvulla kerrostaloasuntojen rakentaminen tippui puoleen edellisen vuosikym-men luvuista, mutta pientalorakentaminen jatkoi kasvuaan saavuttaen lähes 190 000 vuosikymmenen aikana rakennettua pientaloa.

Pientalorakentaminen ja pientalolähiöiden kasvaminen suhteessa kerrostalolähiöi-hin 1970-luvulta lähtien ei jakautunut alueellisesti tasaisesti. Nykyisellä seutukunta-jaottelulla katsottuna Joensuun seutukunta erottuu esimerkiksi Kuopion, Tampereen, Turun ja Helsingin seutukunnista siinä mielessä, että 1980-luvulta lähtien Joensuun seutukunnassa on rakennettu huomattavasti enemmän pientaloja kuin kerrostalo-ja. Näyttääkin hiukan kärjistäen siltä, että hiukan pienemmän luokan seutukunnissa kerrostalorakentamiselle on ollut vähemmän tarvetta kuin suuremmissa seutukun-nissa. Esimerkiksi Porin, Kouvolan ja Kajaanin seutukunnissa on Joensuun lisäksi rakennettu enemmän pientaloasuntoja kuin kerrostaloasuntoja. Tarkat taulukkotiedot liitetaulukosta 1.

Teija Ojankoski perustelee ilmiötä niin, että varsinaisia lähiöitä ei pienissä kaupun-geissa ole rakennettu lainkaan siinä määrin kuin suurissa. Lähiöt ovat suomalaisissa alle 50 000 asukkaan kaupungeissa harvinaisia, sillä näissä kaupungeissa asuntora-kentamisen tarve on jäänyt merkittävästi vähäisemmäksi kuin suurissa kaupungeissa, ja se on voitu tyydyttää joko pientaloalueilla ja täydennysrakentamisella. Lähiöiden puuttumisen vuoksi keskustelu rakennetusta ympäristöstä, asuinalueista ja asumises-ta painottuu pienissä kaupungeissa eri asumises-tavalla kuin suurissa kaupungeissa.³⁴³

342 Tilastokeskuksen tilastointi on ennen 1960 jälkeistä aikaa väljempää, joten tilasto ei ole kokonaisuudessaan suoraan ajallisesti verrannollinen. Taulukon kahden ensimmäisen tarkastelujakson väli on 20 vuotta, lopuissa 10 vuotta.

343 Ojankoski 1998, 163.

Ojankosken esittämällä painotuserolla on mahdollisesti yhteys pientalovaltaisten esikaupunkien roolin vähäisyyteen kaupungistumiseen liittyvässä tutkimuksessa.

Suuret kaupungit ovat keskustelun keskiössä, ja niissä pientaloalueet jäävät kivikau-pungin jalkoihin. Pikkukaupungeissa Ojankoskea lainaten näkökulma on jo lähtökoh-taisesti maaseutulähtöinen: ”Maaseutu nähdään kaupungista käsin aitona luontona, arvokkaampana kuin kaupunkiympäristö, vaikka todellisuudessa kaupungista ei oltaisi valmiita luopumaan.”³⁴⁴ Tästä syystä pikkukaupunkien kaupunkiympäristön levittäytymistä ja esikaupunkien rakentamista ei ehkä olla liitetty kaupungistumiseen samalla tavalla kuin yhä tiiviimpää pääkaupunkiseutua.

Taulukkotietoihin ja Ojankoskeen viitaten pientalolähiöitä on rakennettu suhteessa muuhun rakentamiseen eniten siellä missä on ollut tilaa ja mahdollisuuksia käyttää raakamaata pientalorakentamiseen kerrostalojen sijasta. Lähes poikkeuksetta nousu-kauden 1980-luku ja sitä edeltänyt 1970-luku olivat pientalorakentamisen varsinaista kulta-aikaa. Monilla seutualueilla tapahtui 1990-luvulla notkahdus, jonka jälkeen taas 2000-luvulla on rakennettu lähes 1980-luvun tahtiin, jopa enemmänkin.

Kartasta 2 voi nähdä taajamatyyppisten pientaloalueiden sijoittumisen Suomessa ja maakunnittain vuonna 2015. Kuten kartta osoittaa, merkittävimmät pientaloalueet levittäytyvät nauhamaisina muodostelmina suurimpien kaupunkiseutujen ympäris-töön, usein tärkeimpiä liikenneväyliä seuraten. Joensuun seutu erottuu selvästi kol-meen eri suuntaan ulottuvana pientaloalueena.

344 Ojankoski 1998, 229.

Kartta 2. Pientaloalueet Suomessa 2015

Lähde: Maanmittauslaitos, Suomen ympäristökeskus, paikkatietopalvelu Paituli: https://avaa.

tdata.fi/web/paituli/latauspalvelu. Luettu 4.10.2018.

Nauhamaiset esikaupungit ja kaupunkirakenteen hajautuminen eivät ole olleet suo-tuisa kehityssuunta. Viimeaikaisista kaupunkisuunnittelun periaatteista keskeisimpiä on ekologisuus ja sen mukana tulleet vaatimukset muun muassa kaupunkirakenteen tiivistämisestä.³⁴⁵ Valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa 2000-luvun alussa tiivistämisen periaate muotoiltiin seuraavasti: ”Elinympäristöjen toimivuutta ja ta-loudellisuutta edistetään hyödyntämällä olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta ja eheyttämällä taajamia. Taajamia eheytettäessä parannetaan elinympäristön laatua”³⁴⁶ Lappi on liittänyt tiivistämiskeskustelun laajempaan kaupunkipoliittiseen diskurs-siin, joka liittyy hyvän kaupunkimaiseman ja tavoiteltavan urbanisaation määritte-lyyn. Tiiviisti rakennetun kaupungin katsotaan kulttuurisesti ilmentävän ”oikeaa”

kaupunkia ja erottavan sen entistä selvemmin ja tarkkarajaisemmin ympäröivästä maaseudusta.³⁴⁷

Tällaiset pyrkimykset vaikuttavat uusien esikaupunkialueiden syntyyn. Kaupun-git panostavat mieluummin jo olemassa olevan runkoverkon sisäiseen täydennys-rakentamiseen kuin lähtevät laajentamaan aluettaan. Käytännössä kysyntä väljem-mille asuinalueille on sen verran kova, että pelkkä täydennysrakentaminen ei kuulu monenkaan kaupungin politiikkaan. Mahdollisuuksien mukaan pyritään tarjoamaan tontteja ja rakennuspaikkoja myös kaupungin laitamilta.³⁴⁸

Mikäli kaupungilla ei ole ollut tarjota kysyntää vastaavasti omakotirakentajille mieluisia rakennuspaikkoja, he etsivät niitä naapurikunnista, mutta yleensä kuiten-kin mahdollisimman läheltä kaupungin keskustaa. Malli on toteutunut hyvin konk-reettisesti muun muassa Joensuun seudulla, jossa asia näkyi muun muassa niin, että kaikille halukkaille ei kaupungin alueelta voitu omakotitontteja osoittaa. Tämä oli mahdollisuus ympäryskunnille ja osaksi siitä syystä Lehmosta, Reijolasta ja Ylämyl-lystä muodostui hyvin omakotivaltaisia alueita.³⁴⁹

345 Rajala 2009, 5; Valtioneuvoston asuntopoliittinen toimenpideohjelma 2008.

346 Rajala 2009, 9.

347 Lappi 2007, 196.

348 Kaupunkien kaavoituspolitiikasta saa kuvan kaavoituskatsausten kautta. Oheisista linkeistä löytyvät Joensuun, Kuopion ja Seinäjoen kaavoituskatsaukset. Kaavoituskatsauksen ovat kaupunkien kaavoitustoimiston laatimia yhteenvetoja kaavoituksen sen hetkisistä keskeisistä teemoista. Joensuun kaavoituskatsaus 2017: http://www.joensuu.fi/documents/11127/178249/Kaavoituskatsaus_2017.

pdf/54508bca-1ef5-4d51-8820-ac3b7c10ac70; Kuopion kaavoituskatsaus 2017: http://www.joensuu.fi/

documents/11127/178249/Kaavoituskatsaus_2017.pdf/54508bca-1ef5-4d51-8820-ac3b7c10ac70; Seinäjoen kaavoituskatsaus 2016: https://www.seinajoki.fi/material/attachments/seinajokifi/asuminenjaymparisto/

kaavoitus/kaavoitusohjelma/38YiQZoA1/Kaavoituskatsaus_2016.pdf. Luettu 10.11.2017.

349 Kyselytutkimus ja haastatteluaineisto; myös Hynynen 2000, 38–39; Kumpulainen 1993, 104.