Perustulo ja köyhyyden poistaminen

Perustulolla tarkoitetaan tulonsiirtojärjestelmän korvaamista yhdellä kaikille kan-salaisille maksettavalla tulolla, joka olisi niin suuri, että henkilö tulisi sillä toimeen.

Perustulo olisi täysin vastikkeeton. Se suojaisi jokaisen kansalaisen köyhyydeltä.

Varat tähän kerätään progressiivisella verotuksella kaikkien kansalaisten kaikis-ta tuloiskaikis-ta. (Lahtinen 1992, 14.) Varat perustulon rahoitkaikis-tamiseen voidaan toisen malliversion mukaan kerätä tasaveron avulla (Soininvaara 1994a, 18).

Perustulo on saanut etenkin akateemisissa piireissä kannatusta, josta esimerk-kinä on The U.S. Basic Income Guarantee Network, joka julkaisee working papers -sarjaa ja järjestää konferensseja (http://www.usbig.net). Toinen vastaava on Ba-sic Income Earth Network (http://www.ete.ucl.ac.be/bien/Index.html), jonka

ma-japaikka on belgialainen katolinen de Louvainin yliopisto. Myös Suomessa aihe on kiinnostanut sekä akateemista yleisöä että poliittista kenttää, etenkin Vihreää liit-toa ja Vasemmistoliitliit-toa.

Miksi sitten vanha tulonsiirtojärjestelmä ei kelpaa? Ilpo Lahtisen mukaan se on ”tarveharkintaisten avustusten viidakko”, ihmiset ”eksyvät hallinnon köynnök-siin” ja heitä ”nöyryytetään penkomalla heidän yksityiselämäänsä” ja järjestelmän hallinnointikustannukset ovat valtavat verrattuna perustulojärjestelmään. Myös työttömyysloukut, köyhyysloukut ja kannustusongelmat katoaisivat, kun jokai-nen työstä saatu euro kasvattaisi henkilön vaurautta. (Vapaasti siteeraten, Lahti-nen 1992, 14–16.)

Käytännössä perustulomallien eri versioita on ollut poliittisella tasolla esillä ai-nakin USA:ssa ja Kanadassa, mutta ne on hylätty niiden kalleuden takia (Lahtinen 1992, 18–19).

Mikrosimulointi, so. simulointi henkilö/kotitaloustasolla, muodostaa mah-dollisuuden analysoida perustulojärjestelmän vaikutuksia (Callan, et al. 1999; Sal-lila 2000; SalSal-lila 2001).

Tämän tutkimuksen tavoitteen – millaisen tulisi tulonsiirtojärjestelmän ol-la, jotta köyhyys olisi mahdollisimman vähäistä – kannalta perustulojärjestelmä on liian kaukana nykyisestä tulonsiirtojärjestelmästä, jotta tutkimuksen tulokse-na voisi olla nykyisen järjestelmän hylkääminen ja siirtyminen perustulojärjestel-mään. Nykyistä järjestelmää analysoimalla, venyttämällä ja supistamalla ei voida päästä niin radikaaliin johtopäätökseen, jota perustulojärjestelmä merkitsisi. Tä-män tutkimuksen tavoite on tutkia vanhaa suomalaista sosiaaliturvamallia. Siitä voi olla vielä johonkin.

Suomen eduskuntavaaleissa vuonna 2007 perustulo nousi etenkin vihreiden keskeiseksi tavoitteeksi. Vanhan suomalaisen sosiaaliturvamallin parantamista esit-ti sen sijaan Suomen kommunisesit-tinen puolue (SKP), joka esitesit-ti tavoitteekseen 800 euron perusturvan, jolla se tarkoitti ”työttömyyspäivärahan, työmarkkinatuen, opintorahan, kansaneläkkeen, toimeentulotuen perusosan, kuntoutusrahan sekä alimpien sairaus-, äitiys- ja vanhempainloman päivärahojen tuntuvaa nostamista ja lainsäädännön uudistamista. Perusturva sidotaan indeksiin, joka estää sen jää-misen jälkeen elinkustannusten ja ansiotason yleisestä noususta” (SKP:n poliitti-nen toimikunta 2006). Tämä ehdotus vaikuttaa perustuloon verrattuna huomatta-vasti käyttökelpoisemmalta, sen ongelma kuitenkin on siinä, että tässä lueteltuihin tulonsiirtoihin ei esitetty konkreettisia muutosehdotuksia. Tämän ehdotuksen vie-minen lakiesitykseksi asti vaatii vielä runsaasti virkamiestyötä ja demokraattisen järjestelmän toimintaa. Näin määritelty perusturva on kuitenkin käsitteenä suoma-laisen hyvinvointivaltion jatkumolla, mitä perustulosta ei voi sanoa. (Katso myös Särkelä ja Eronen 2007, luku Perustulo vaihtoehtona, ss. 159–166.)

6.7 Työn kannustamisen ja joustavuuden tavoite

Lamasta lähtien Suomessa on ollut historiallisesti ottaen korkea työttömyys, joka ei ole hellittänyt, vaan siitä on tullut pitkäaikainen osalle väestöä. 90-luvulla aja-teltiin ja pelättiin, että liian runsas sosiaaliturva, etenkin työttömyysturva, onkin työttömyyden syy. Työttömät eivät ole riittävästi motivoituneita ottamaan työtä vastaan. Toisin sanoen heiltä puuttuu kannustin hakea ja saada työtä. Tähän liit-tyy myös ajatus, että uutta työtä syntyisi, jos työttömät eivät vaatisi korkean sosi-aaliturvan takia korkeata palkkaa. Alettiin käyttää hokemaa: Työnteon täytyy aina kannattaa. Käännettynä sosiaaliturvakysymykseksi sanotaan, että työpalkan täy-tyy aina olla sosiaaliturvaa suurempi. Tätä voidaan mitata nettokorvausasteella³⁴. Ja jos työssä oleva joutuu turvautumaan sosiaaliturvaan, niin se on suurempi kuin ei-työssä olevalle. (Ks. tarkemmin: Honkanen, et al. 2007a; Honkanen, et al. 2007b;

Parpo 2004.)

Työnteon kannattavuus voi tarkoittaa myös sitä, että efektiivinen rajaveroaste³⁵ ei nouse yli 100 prosentin eli että työstä täytyy jäädä jotain käteen. Toisin sanoen li-sätulojen on johdettava tulojen kasvuun. Tämän takia esimerkiksi toimeentulotu-keen on lisätty työtuloille tietty suojaosuus, joka ei vähennä toimeentulotukea 100 prosentilla (Hiilamo, et al. 2004, 36), sillä muutoinhan lisätulojen hankkiminen on kannattamatonta henkilölle, joka saa samanaikaisesti toimeentulotukea.

Veli Laine ja Roope Uusitalo sanovat tutkimuksessaan Kannustinloukku-uu-distuksen vaikutukset työvoiman tarjontaan seuraavasti: ”Työnteon kannustimien parantaminen merkitsee joko työtulojen kasvattamista esimerkiksi verotusta ke-ventämällä tai sosiaalietuuksien tason pienentämistä. Kummassakin tapauksessa kannustimien parantaminen johtaa sosiaaliturvan varassa elävien toimeentulon suhteelliseen heikkenemiseen ja tuloerojen kasvuun. … Oikea tasapaino kannus-tavuuden ja tuloerojen tasauksen välillä on yhteiskunnallinen arvovalinta.” (Laine ja Uusitalo 2001, 53.)

Tämä väite on kuitenkin liian karkea, sillä se ei huomioi työn tuottavuut-ta. Christian Schluterin mukaan, kun työn tuottavuus on korkea, väite pitää vä-hemmän paikkansa kuin silloin, kun tuottavuus on matala (Schluter 1996, 20–21).

Näin köyhyyspolitiikkaa, tarkemmin otettuna köyhyyden vähentämiseen tulon-siirtojen kautta tähtäävää politiikkaa, vastaan nostetaan mikrotaloustieteellistä teoriaa kannustimista. Tämä teoria – jo perinne – taloustieteessä kuuluu Nobelilla palkitun James A. Mirrleesin innovoimaan optimaalisen verorakenteen

tutkimuk-34 Nettokorvausaste lasketaan kaavalla: [(Käteisetuudet-Tuloverot) työn ulkopuolella]/[(Palkat-Tu-loverot) työssä ollessa] (Jokelainen 2006, 7). Verotustilastossa, kuten Tulojakoaineisto, tätä jakoa työssäolon suhteen veroissa ei ole tehty, joten nettokorvausasteen laskeminen edellyttää verojen jakamista tavalla tai toisella tämän jaottelun mukaan. Myös muita ongelmia käytännön laskemisessa löytyy (niistä: Jokelainen 2006).

35 Efektiivinen rajaveroaste lasketaan kaavalla: (dVerot+dTulonsiirrot)/dBruttotulot (Spadaro 2003, 16), d = muutos.

seen (Mirrlees 1971). Myöhemmin sitä on sovellettu myös tulonsiirtojen insen-tiiveihin eli kannustin-vaikutuksiin (esimerkiksi Bourguignon ja Spadaro 2000).

François Bourguignon ja Amedeo Spadaro käyttivät tässä tutkimuksessa EURO-MOD-mallia, mutta sitä varten heidän täytyi simuloida käyttäytymisyhtälöitä, ku-ten palkkojen ja työn tarjonnan välisistä yhteyksistä. Tässä tutkimuksessa käytössä olevassa SOMA-mallissa ei tällaisia käyttäytymisvaikutuksia ole simuloitu. Tämän-tyyppiset mallit eivät siis ole tämän tutkimuksen metodina tai aiheena.

Myös työn joustavuus on yksi työelämään liittyvä tavoite. Sosiaaliturva on ra-kennettu tietynlaisen työelämän jäykän mallin mukaan, joka on murentunut. So-siaaliturvassa tämä näkyy sovitelluissa työttömyyspäivärahoissa, osa-aikaeläkkeis-sä jne. Sosiaaliturvan tietynlainen jäykkyys (onhan se lakiin perustuvaa ja vahvasti byrokraattista toimintaa) haittaa myös tätä tavoitetta. (Rahkonen 1994.)

Tulonsiirrot eivät kuitenkaan ole niin suuri ongelma työttömyydessä kuin edellisen perusteella voi ajatella. Simo Aho tutkimusryhmänsä kanssa havaitsi, että työnteon kannattavuus ei ole työttömien keskeinen ongelma työn saannissa, vaan ne ovat ikä, terveys, koulutuksen puute ja eläkehakuisuus työnhakijan kannalta ja työn tarjontaa vastaavan kysynnän puute työnantajan kannalta (Aho, et al. 2003).

Malliin voidaan rakentaa sellaisia moduleita tai ominaisuuksia, joiden avul-la kannustavuutta voidaan helposti tutkia. Yleensä tätä tehdään nettokorvausastei-den, kynnyspalkkojen, efektiivisen marginaaliveroasteen, tuloloukkujen tai työt-tömyysloukkujen avulla (Asumistuen yhteensovitustyöryhmä 2001; Honkanen, et al. 2007b; Immervoll 2004a; Immervoll ja O’Donoghue 2002; Parpo 2001; Parpo 2004; Sallila 2001). Näitä laskettaessa joudutaan usein tilanteeseen, että aineistosta puuttuu tietoja ja niitä siksi imputoidaan siihen. Esimerkiksi työttömälle on inpu-toitava työttömyyttä edeltänyt palkka, jotta nettokorvausaste voidaan laskea. Työs-sä olevat taas pitää täsTyös-sä tilanteessa siirtää työttömäksi ja siihen liittyy ongelmia, sillä kotitalouksien ominaisuudet voivat muuttua tavalla, jota ei voida ennustaa.

Ylipäätään laskelmat, jotka edellyttävät empiirisen otospohjaisen tilastoaineiston muuttamista, ovat alue, johon lakimalleja ei ole järkevää suunnata.

USA:ssa tulonsiirtolainsäädäntöön tehtävien muutosten analysoinnissa käy-tetään yleensä mikrosimulointimalleja, joissa tällainen käyttäytymisvaikutusten analyysi on tavanomaista (Toder, et al. 2000, 181–189). Kuitenkin tällöin tarkas-tellaan sosiaaliturvaa suuremman systeemin osana ja mallitkin ovat yleensä dynaa-misia. Tällöin välittäjänä sosiaaliturvan ja suuremman systeemin välillä on usein sosiaaliturvan vaikutus työn tarjontaan. Siellä pyritäänkin ”kokonaisvaltaisiin ja integroituihin malleihin” (Toder, et al. 2000, 189). Voidaan kysyä esimerkiksi, onko sosiaaliturvan järjestäminen optimaalisempaa yksityisen vakuutuksen vai valtion sosiaaliturvaohjelman kautta (Conesa ja Garriga 2004)? Pohjoismainen hyvinvoin-tivaltio, jossa on laaja sosiaaliturva, on kuitenkin olennaisesti USA:sta poikkeava toimintaympäristö, ja sosiaaliturvan optimointia voidaan suorittaa myös toisella tavalla.

Käyttäytymisvaikutukset, kannustaminen ja sosiaalipolitiikan joustavoittami-nen ovat kuitenkin sellaisia asioita, että ne eivät voi toimia mallin hyvyyskriteerinä.

Käyttäytymisvaikutusten puuttumista mallista pidetään kuitenkin monesti huo-nona mallin ominaisuutena (Haataja 1998, 71–73; Harkko 2004, 50–51; Soinin-vaara 1994b, 205). Näin ei kuitenkaan ole, vaan sellaisten lisääminen malliin voi olla parhaimmillaan mallin uusi ominaisuus, joka ei tee muita ominaisuuksia yh-tään heikommiksi. Jos sosiaaliturvan käyttäytymisvaikutuksia halutaan mallintaa simulointien tai pelkkien tilastollisten mallien avulla, tehtäköön se lakimalleista erillään. Se kuuluu staattisten lakimallien päälle tehtävien sovellusten ja ns. dynaa-misten mallien alaan (kts. tarkemmin Haataja 1998; Pylkkänen 2003). Kannusta-vuus-evaluointi kannattaa jättää tilanteeseen, jossa on tehty riittävän suuri muutos lainsääntöön; staattisen mallin avulla tehdään koe-asetelma ja sitten käytetään ta-vallista empiiristä ennen ja jälkeen -evaluointia mallittamisen sijaan (esimerkiksi:

Hiilamo, et al. 2004). On tärkeää, että on olemassa mahdollisimman puhdas ja ai-dosti lain logiikkaa jäljittelevä malli. Sellainen on SOMA-malli, jota tässä tutki-muksessa käytetään tulonsiirtojärjestelmän analyysissa (SOMA-mallista tarkem-min myöhemtarkem-min). Dynaamisilla ja käyttäytymisvaikutukset sisältävillä malleilla tutkimuskohteet ovat toisenlaisia kuin staattisella, aritmetrisella mallilla, tarvet-ta käyttäytymisvaikutusten mukaanotolle etsitään esimerkiksi tulonsiirtojärjestel-män muutoksen suuruudesta. Työnteon kannattavuutta pyritään perustelemaan erittäin abstraktien mikrotaloudellisten mallien avulla, joissa henkilön hyötyä mak-simoidaan. Työn määrällä ja siitä saatavalla palkalla sekä näiden yhteydestä veroi-hin ja tulonsiirtoiveroi-hin saadaan aikaan optimaalisia malleja, jotka osoittavat (yleensä teoreettisesti ja esimerkkien kautta), että köyhyyspolitiikkaa täytyy harrastaa al-haisilla köyhyysrajoilla (Bourguignon ja Spadaro 2006). Näiden käyttäytymisvai-kutusten mallintaminen edellä kuvatulla tavalla menee kuitenkin syvälle mikro-taloustieteen puolelle, eikä se siksi ole tämän tutkimuksen aiheena. Tässä aiheena on ennen muuta sosiaaliturvan oikeudenmukaisen tason määrittäminen olemassa olevan lainsäädännön pohjalta. Jos köyhyyden poistaminen ja kannustavuuden li-sääminen asettuvat vastakkain, niin olisi kysyttävä, kumpi on primäärimpää?

Simulointimalleja rakennetaan hyvin monenlaisten päätösten avuksi. Ilmiö, jota päätös koskee, voi olla niin kompleksinen systeemi, että ilman simulointimallia siitä ei saa luotettavaa tietoa. Yksilöt ja kotitaloudet tekevät merkittäviä päätök-siä koskien koulutuksen, ammatin ja asuinpaikan valintaa, kodin omistamista, ku-lutusta ja säästämistä, velan ottoa, avioliittoa ja lasten hankintaa. Yritykset tekevät päätöksiä koskien hyödykkeiden tuotannon laatua ja määrää, investointeja, yrityk-sen sijaintia, tutkimusta ja työllistämistä. Julkinen päätökyrityk-senteko koskee koulu-tusta, aseellista puoluskoulu-tusta, luonnonvarojen käyttöä, rahan tarjontaa, säästämistä ja velanottoa, kulutusta ja verotusta. Yhteiskuntatieteen tehtävänä on auttaa pää-töksentekijöitä osoittamalla toimenpiteiden sekä välittömiä että välillisiä vaikutuk-sia (Merz 1991, 79; Orcutt, et al. 1961, 3–4).

Suomessa on rakennettu ainakin kolme mikrosimulointimallia, jotka kaik-ki mallintavat tulonsiirtojärjestelmää ja joita käytetään hallinnon ja tutkaik-kimuksen parissa. Näitä ovat TUJA (Valtion taloudellinen tutkimuskeskus ja valtiovarain-ministeriön vero-osasto), SOMA (sosiaali- ja terveysministeriö, Stakes ja Kan-saneläkelaitos) ja JUTTA (Kansaneläkelaitos, Palkansaajien tutkimuslaitos ja Åbo Akademi) (Haataja 1994; Haataja 2003b; Honkanen 2006a; Lehtinen, et al. 1994;

Niinivaara ja Viitamäki 2005; Viitamäki 1998).

Mikrosimulointia käytetään nykyään yhä laajenevasti sosiaalisten ja talou-dellisten ongelmien ratkaisuvaihtoehtojen evaluaatiossa. Tässä luvussa selvite-tään tarkemmin, mitä mikrosimulointi on, ja valotetaan niitä mikrosimuloinnin käyttötapoja, jotka ovat lähellä tämän tutkimuksen käyttötapaa. Tässä luvussa tar-kastellaan myös mikrosimulointia teoreettiselta kannalta, sillä sellaista ei ole vielä tehty. Mikrosimuloinnin teoria kuitenkin auttaisi simulointimallien kehittämistä tutkimuksen kannalta, myös köyhyystutkimuksen kannalta. Mikrosimulointimal-lien validisuutta käsitellään erikseen luvussa 9, sillä vasta luvussa 8 kehitetään yksi validisuuden mittaamisessa sovellettu mittakäsite (CUPI).

7.1 Staattiset ja dynaamiset mikrosimulointimallit

Mikrosimulointimallit voidaan jakaa staattisiin ja dynaamisiin. Tulonsiirto- ja ve-rotuslainsäädännön toimintaa simuloivat mallit ovat yleensä staattisia. ”Mikro”-sana tarkoittaa simuloinnin laskentayksikköä, jona voi olla henkilö, kotitalous tai yritys. Yleensä simuloinnin lähtöaineisto on tilastolliseen tutkimukseen soveltu-va haastattelu-/rekisteriaineisto. Tässä tutkimuksessa käytetään

henkilö/kotitalous-asioista vuoden 2003 rekisteri- ja haastattelutietoihin pohjautuvaa Tulonjakoai-neistoa.

Mallia kutsutaan staattiseksi, jos lähtökohtana olevaa aineistoa ei mallin avul-la muuteta, vaan aineisto edustaa aina samaa perusjoukkoa; ainoastaan saman jou-kon tulonsiirtoja ja verotusta muutetaan mallilla, mutta ei henkilöiden muita omi-naisuuksia. Malli muuttuu dynaamiseksi, jos input-aineistoa sen avulla muutetaan.

Mallilla on tietty aineisto hetkellä t, joka muuttuu mallin läpäistessään toiseksi het-kellä t+1. Tätä uutta aineistoa käytetään mallin input-aineistona ja läpäistyään mallin aineisto on muuttunut hetken t+2-aineistoksi. Dynaamisessa mallissa väes-tö voi ikääntyä, työllistyä, perheet syntyä ja hajota jne., myös markkinoilla synty-viä tuloja voidaan muuttaa tai mallin laskema tulonsiirto voi mallin avulla muuttaa henkilön joitain rakenneominaisuuksia. Esimerkiksi kannustavuus-funktioiden si-joittaminen malliin tekee siitä dynaamisemman, ts. jos tulonsiirtojärjestelmän kan-nustavuutta lisätään, niin henkilö muuttaa käyttäytymistään, mikä otetaan huomi-oon esimerkiksi hänen tuloissaan ja niiden pohjalta määräytyvissä tulonsiirroissa.

Antti Parpo käytti staattista SOMA-mallia dynaamisella tavalla, koska hän muut-ti aineistoa (Parpo 2004). Pohjimmiltaan staatmuut-tisessa mallissa voi olla opmuut-tio, jol-la työttömiä muutetaan työllisiksi ja päinvastoin, ja tämä muutos voidaan jol-laskea tiettynä todennäköisyysfunktiona, jossa muuttujina on joko mallin laskemia tai al-kuperäisiä lähtöaineiston muuttujia. Tai laskennallista tulonsiirtoa voidaan jakaa jonkinlaisen todennäköisyysfunktion määrittämille henkilöille, kuten Bengt Ek-lind ja Eva Löfbom tekivät toimeentulotuen laskennassa FASIT-mallilla (EkEk-lind ja Löfbom 2002; Lindström 2007), mutta tätä ei sinänsä voi vielä pitää dynaamisen mallin riittävänä tunnuspiirteenä. Myös SOMA-mallissa on ainakin yksi rakentee-seen vaikuttava ominaisuus: opintotukikuukausia muutetaan sen mukaan, mikä on annetuilla ansiotuloilla opiskelijalle edullisinta. Malli siis pakottaa opiskelijan rationaaliseen käyttäytymiseen. Aineiston opintotuen euromäärään sisältyy myös aiemmilta vuosilta periytynyttä epärationaalisesta opintotuen nostosta kertynyttä takaisinmaksua. Täten mallin laskemaa opintotuen arvoa ei voi täysin verrata ai-neiston arvoon. Malli on todellisuutta tai aineistoa rationaalisempi.

Staattisen mallin uumenissa voi kuitenkin olla dynaamisia, aineiston perus-rakennetta muuttavia elementtejä, jotka osallistuessaan takaisinkytkentään teke-vät mallin dynaamiseksi. Nykyiset yhteiskuntatieteet operoivat tilastotieteellisillä malleilla eli esittävät teoriansa mallien (esimerkiksi regressiomallin) avulla. Nä-mä sisältävät yleensä kausaalityyppisen väittäNä-män, jossa vaste selitetään joillain (syy)tekijöillä. Näitä malleja voidaan sisällyttää mikrosimulointimalliin, ja ne ai-dosti muuttavat aineistoa, ja jos lisäksi käytetään takaisinkytkentää, niin voidaan jo puhua dynaamisesta mallista. Tällaistakin mallia voidaan käyttää tekemättä ta-kaisinkytkentää siten, että ei käytetä muutettua aineistoa uutena syöttöaineistona, vaan tyydytään analysoimaan saatua aineistoa ja verrataan sitä alkuperäiseen ai-neistoon.

Loppujen lopuksi staattisen ja dynaamisen mallin välinen raja on häilyvä. Pi-kemminkin mallin käyttötapa määrittää sen, ovatko tutkimuksen metodit dynaa-misia vai staattisia. Tietysti mallit voidaan jakaa staattisiin ja dynaamisiin, jolloin edellisillä tarkoitetaan lähinnä tulonsiirto- ja verotusjärjestelmiä simuloivia mal-leja, siis lain loogisia esityksiä. Dynaamiseksi kutsutaan kuitenkin pääasiassa sel-laista mallia, jossa aineistoa muutetaan ajan funktiona, jolloin aineiston henkilöi-den ominaisuudet muuttuvat tiettyjen tohenkilöi-dennäköisyyksien mukaan ja jopa uusia henkilöitä syntyy aineistoon (Lambert, et al. 1994, 5). Usein tehdäänkin siten, että käyttäytymis- ym. aineiston muutokset mallinnetaan ensin ja sitten lasketaan näin saaduille aineistoille staattisella lakimallilla tulonsiirrot ja verotus.

Voidaan myös rakentaa malleja, joissa ihmisen toiminta eli käyttäytyminen on simuloitua. Käyttäytyminen voi perustua tavalliseen eli normaaliin käyttäytymi-seen, tai sitten se voi olla tuloksena simuloinnissa tapahtuvasta oppimisprosessis-ta oppimisprosessis-tai perustuu päättelyyn. Sylvie Occelli ja Luca Soppimisprosessis-taricco ovat rakenoppimisprosessis-taneet tällaisen simulointimallin, nimeltään CogMob, jossa ainutlaatuinen ihminen on simuloitu liikkumaan tilassa omien päätösten pohjalta, ja malli myös voi vaihtaa päättelyme-netelmiään oppimiensa asioiden pohjalta (Occelli ja Staricco 2006).

Dynaamisten mallien lähempi esittely jätetään tästä tutkimuksesta pois, sil-lä niiden avulla katsotaan pitkälle tulevaisuuteen tai ne sisältävät sellaisia kausaa-lisuhteita, jotka eivät kuulu tulonsiirto- ja verotusjärjestelmän laissa ilmaistuihin ominaisuuksiin. Tässä keskitytään välittömiä vaikutuksia laskeviin deterministi-siin mikrosimulointimalleihin, jollainen SOMA on.

Tämän tutkimuksen kannalta olennaista on muistaa, että käsiteltävä simu-lointimalli ei sisällä takaisinkytkentää, jonka avulla aineistoa muutetaan. Tällainen takaisinkytkentä toisi esimerkiksi mallin validisuuden tarkasteluun lisää ongel-mia (van Dijkum, et al. 1999). Mallissa ei ole sisäänrakennettua takaisinkytkentää, ainoa kytkentä on tulonsiirtojen ja verotuksen laskeminen tietyssä ja aina samas-sa järjestyksessä. Toki mallin sisällä on runsamas-saasti loogisia vaihtoehtoja, joissamas-sa siihen mennessä lasketut muuttujat vaikuttavat etenemisen suuntaan. Malli lasketaan ai-na loppuun ja tulokseai-na on Tulonjakoaineistoa vastaava aineisto.

Toki tässä tutkimuksessa mallia ajetaan takaisinkytkentää käyttäen, eli mal-lin laskemat tulokset vaikuttavat siihen, mihin suuntaan eli millaisella tulonsiir-to- ja verotusjärjestelmällä seuraavalla kierroksella edetään. Eli mallin laskema tulosaineisto sisältää tietyn määrän köyhyyttä ja eriarvoisuutta, tätä verrataan edel-lisellä kierroksella saatuun ja se määrää, miten edetään. Kuitenkaan itse SOMA-malli ei siitä dynaamiseksi muutu, sillä missään vaiheessa ihmisen käyttäytyminen ei muutu. Tämä takaisinkytkentä ei ole mallille sisäistä.

Hyvinvointivaltion ydinmenetelmiin kuuluu tulojen uudelleenjako. Tämä to-teutetaan tulonsiirtojen ja verotuksen kautta. Tällöin on varsin luontevaa käyttää staattista mikrosimulointimenetelmää, jonka ytimenä on tulonsiirtoja ja verotus-ta koskeva lainsäädäntö ja aineistona yksilöverotus-tasoinen Suomen Tulonjakoaineistoa vastaava. Tällaisia malleja on tänä päivänä runsaasti olemassa (ks. liitetaulukko

7.1). Moni eurooppalainen maa käyttää EU:n tuella kehitettyä käyttövalmista EU-ROMOD-mallia. EUROMOD-mallilla voidaan analysoida 15 Euroopan maan tu-lonsiirto- ja verotusjärjestelmää (Sutherland 2001b). Se on kuitenkin kansallisiin malleihin nähden karkeampi tai yleisempi, sillä sitä tehtäessä on jouduttu ohitta-maan kansallisten järjestelmien yksityiskohtia (Sutherland 2007). Lainsäädännös-sä on kuitenkin maiden välillä niin suuria eroavuuksia, että maakohtaisia malleja kannattaa ylläpitää niiden tähden. EUROMOD-mallilla tehtävä tutkimus joutuu tekemisiin näiden ongelmien kanssa (O’Donoghue ja Evans 1999). Joka tapauk-sessa EUROMOD:n syntyminen vaikuttaa paljon vertailevien tutkimusten esiinty-miseen, mistä on jo esimerkkejä (Berger, et al. 2001; Figari, et al. 2007; Immervoll 2000; Levy 2004b; Matsaganis, et al. 2004; O’Donoghue, et al. 2002).

EUROMOD-malli on tutkijan kannalta kiinnostava, sillä sen avulla voidaan siirtää sosiaalipolitiikka maasta toiseen, kuten Manos Matsaganis kollegoineen te-ki lapsilisäjärjestelmien suhteen (Matsaganis, et al. 2004).

Malleja ylläpitävät eri maiden hallitusten tutkimusyksiköt, tilastolaitokset ja itsenäiset tutkimuslaitokset. Esimerkiksi Natsem³⁶, joka pitää yllä Australian STIN-MOD-mallia, on itsenäinen tutkimuslaitos; Englannin POLIMOD- ja Euroopan unionin rahoituksella rakennettua EUROMOD- malleja ylläpitää Essexin yliopis-tossa sijaitseva itsenäinen tutkimusyksikkö The Microsimulation Unit, joka tuottaa Englannin hallituksen tarvitsemia analyyseja.

Mainitut mallit eivät ole täydellinen lista maailman kaikista tulonsiirtoja ja ve-rotusta simuloivista malleista, mutta jo tämä luettelo osoittaa, että tarve mallien ra-kentamiseen on suuri. Monesta maasta löytyy useita malleja Suomen lailla.

Lisäksi löytyy joitain tulonsiirtoja ja verotusta simuloivien mallien nettiversi-oita, joilla kuka tahansa voi simuloida joko omia tulojaan tai kansantalouden lu-kuja. Englannin hallitus on julkaissut jälkimmäistä tyyppiä olevan mallin sivulla http://www.bized.co.uk/virtual/economy. Suomesta löytyy Koto-mallin nettiversio iKoto, jolla simuloidaan kotitalouden tulonsiirtoja ja verotusta. Se on maksullinen ja löytyy osoitteesta http://www.ikoto.net/mika.html.

Mallit ovat aktiivisessa tutkimuskäytössä, joten tutkimuksia on runsaasti. Seu-raavassa esitetään joitain esimerkkejä erilaisista tutkimusasetelmista.

Hyvin usein tutkimuksen tavoitteena on tutkia erilaisten ennalta annettujen ohjelmien tulonjakovaikutuksia. Tällaisia ennalta annettuja ohjelmia voisivat ol-la esimerkiksi valtioiden budjettiehdotuksiin liittyvät sosiaaliturvan ja verotuk-sen muutosehdotukset. SOMA-mallin kohdalla tämä on tavallinen käyttökoh-de. Esimerkiksi David Piachaud ja Holly Sutherland analysoivat työväenpuolueen hallituksen tulonjakopolitiikan vaikutuksia lapsiköyhyyteen POLIMOD-mallil-la (Piachaud ja SutherPOLIMOD-mallil-land 2000), sama hieman yleisemmin oli aiheena myös Her-wig Immervollilla kollegoineen (Immervoll, et al. 1999). Toisessa esimerkissä Ma-nos Matsaganis tutkijakollegoineen loi Etelä-Euroopan maihin Kreikkaan, Italiaan,

36 The National Centre for Social and Economic Modelling, on kansainvälisesti kuuluisa tutkimus-keskus Canberran yliopistossa. Siellä on rakennettu mikroaineistoille perustuvia mikrosimulointimalleja, se-kä staattisia että dynaamisia.

Espanjaa ja Portugaliin EUROMOD-mallin³⁷ avulla ensiksi universaalin lapsili-sän (näistä maista puuttuu tällainen) ja toiseksi he siirsivät Englannin, Tanskan ja Ruotsin todellinen lapsilisäjärjestelmä näihin maihin ja analysoivat näiden muu-tosten köyhyys- ja tulonjakovaikutuksia (Matsaganis, et al. 2004). Samankaltaisen analyysin EUROMOD-mallilla ovat tehneet myös Horacio Levy, Christine Lietz ja Holly Sutherland siirtäessään Itävallan, Espanjan ja Englannin tulonsiirtojärjestel-mien lapsiin liittyviä osia maasta toiseen ja laskiessaan niiden vaikutuksia köyhyy-teen (Levy, et al. 2007). Seppo Sallila ja Virpi Kosunen tekivät arvion Valtioneu-voston asettaman Leppäsen työryhmän ehdotuksista muuttaa eräitä tulonsiirtoja ja verotusta (Sallila ja Kosunen 1998). Anita Haataja approksimoi väitöskirjassaan erilaisten hyvinvointivaltiotyyppien työttömyysturvan vaikutuksia Suomen mallis-sa käyttäen SOMA-mallia (Haataja 1998). Hän yhdessä Päivi Mattila-Wiron kans-sa analysoi ehdotetun vanhempainrahan korotuksen vaikutuksia SOMA- ja TUJA-mallilla (Haataja ja Mattila-Wiro 2006).

Voidaan analysoida itse järjestelmän jäykkyydestä johtuvia tai piilossa olevia ominaisuuksia. Herwig Immervoll tutki EUROMOD-mallilla hinta- ja palkkata-son muutosten tulonjakovaikutuksia (Immervoll 2004b). Matthew Toohey on

Voidaan analysoida itse järjestelmän jäykkyydestä johtuvia tai piilossa olevia ominaisuuksia. Herwig Immervoll tutki EUROMOD-mallilla hinta- ja palkkata-son muutosten tulonjakovaikutuksia (Immervoll 2004b). Matthew Toohey on