Opettajien käsitykset seksuaalikasvatuksen opettamisesta

Tässä alaluvussa tarkastellaan opettajien käsityksiä seksuaalikasvatuksen opettamisesta.

Alla olevaan kuvioon 11 on koottu keskeiset tutkimustulokset opettajien käsityksistä.

KUVIO 11. Opettajien käsitykset seksuaalikasvatuksen opettamisesta

Haasteet seksuaalikasvatuksen opettamisessa

Opettajat näkevät haasteita seksuaalikasvatuksen opettamisessa. Tutkittavat toivat esille haasteina ikäryhmälle kohdentamisen, aiheen arkuuden, eriyttämisen sekä ajankäytölliset seikat. Opettajat kokevat haasteena, että heidän tulee huomioida opettaessaan myös sukupuolineutraalius ja lapsenkielisyys. Rauni sanoo, että opettajan tulee olla tarkka käsitteiden käytössä ja puhua niin, että oppilaat ymmärtävät mistä puhutaan.

Rauni: (…) muttei mitenkään kyllä helppo opettaa ja ehkä omia ajatuksia joutuu aikalailla asettelemaan sitten, että pystyy puhumaan lapsenkielisesti siitä ja semmosilla termeillä mitä lapset ymmärtää, ettei mee niin kuin tavallaan ala opettaa liian isoja asioita tai liian tai liian isojen ihmisten kielellä.

Rauni: (…) mulla sellainen käsitys on, että nekin yhdyntäasiat aikasemmin ja aikasemmin nykyään tulee lapsilla vastaan (…) Että haasteena ehkä se, että osais poimia sieltä ne sille omalle luokalle just sopivat asiat ja sit ehkä omassa toiminnassa vielä se, että uskaltais ehkä kertoo nekin asiat, jotka tuntuu semmoiselta, että näitä ei pitäis lapsille vielä kertoa, mutta asioina tavallaan

osata ne käsitellä niin se on ehkä (…) itellä se haaste. Kyllähän lapset ottaa vastaan mitä vaan kunhan sen vaan heille oikealla tavalla periaatteessa syöttää.

Rauni näkee, että viidesluokkalaiset oppilaat ovat siinä kehitysvaiheessa, että he pystyvät keskustelemaan vakavasti asioita. Sevi listaa haasteeksi myös sen, että opettajan tulee ottaa huomioon kielenkäytössään myös sukupuolineutraalius. Näitä havaintoja kielenkäytöstä ja keskustelusta tukee Penttisen (1988) havainto siitä, että seksuaalikasvatusta annettaessa lapsen kokemusmaailma ja häntä ympäröivät asiat ovat keskiössä. Oppitunneilla käytettiin sanoja, jotka eivät olleet liian monimutkaisia lapsille ja epäselvät käsitteet tulee konkretisoida lapsille niin, että he ymmärtävät ne. Opettajan näkemyksen on hyvä olla avarakatseinen ja observoiduilla oppitunneilla tutkittavat puhuivat seksuaalisuudesta ja omaan kehoon tutustumisesta positiivisessa valossa. (Penttinen 1988, 93–94.)

Opettajat kokevat seksuaalikasvatuksen sisällölliset asiat ja niiden ajoittamisen haasteeksi.

Heidän mielestään tulee pohtia, mitkä aihealueet ovat sopivia juuri kyseiselle ikäryhmälle.

Rauni kertoo, että vastaan voi tulla sellaisiakin aihealueita, joita opettaja ei koe omalle ryhmälleen ajankohtaisiksi, mutta opettajan tulee epävarmuudesta huolimatta opettaa ennakoivasti näitä lapsille. Kaino kokee haasteena myös oikean ajoituksen seksuaalikasvatukselle ja sen, että oppitunnit ovat tarkoituksenmukaisia.

Kaino: (…) arka aihe sen takia, että joku kokee jo niitä asioita nii voimakkaasti mutta huomaa, että luokkakaverit ei vielä oo ihan samalla tasolla, nii myöskin sit se että miten aihetta käsittelee, että siitä tulis niiku semmonen järkevä ja oppilaat pystyis sit keskustelemaan niin se on niiku haastavaa.

Tutkittavat toivat esille, että opettajan on huomioitava se, että lapset ja nuoret kuulevat ja kokevat yhä aiemmin seksuaalisuuteen ja seksiin liittyviä asioita. Tutkittavien näkemys siitä, että seksuaalikasvatuksen tulee olla ennakoivaa, on samassa linjassa Penttisen (1988) näkemyksien kanssa. Lasta ei nähdä seksuaalisena ennen murrosikään kypsymistä ja tästä syystä seksuaalisuuteen liittyvää kasvatusta ei ole nähty tarpeellisena ennen puberteettia.

Lasten ja nuorten eduksi heille on tarjottava tietoa seksuaalisuudesta, joka myös osaltaan edistää hyvinvoivaa yhteiskuntaa. (Penttinen 1988, 89.) WHO:n seksuaalikasvatuksen standardeissa tuodaan myös esille, että seksuaalikasvatuksen tulee ottaa huomioon sen hetkinen tilanne ja tarpeet, mitä opettajat tässä tutkimuksessa painottivat (WHO 2010b, 27).

Sevi nostaa haasteena sisällöllisten asioiden lisäksi myös ajankäytön. Hän kokee, että asioiden käsittelyyn tulisi olla enemmän aikaa, koska seksuaalikasvatus on moniulotteinen aihe. Myös Väestöliiton seksuaaliterveyspoliittisen ohjelman linja on, että seksuaalisuus ulottuu monille eri osa-alueille ihmisen elämässä ja eri ikävaiheissa. Seksuaalisuus rakentuu fyysistä, psyykkisistä ja sosiaalisista osa-alueista, jotka tulisi ottaa huomioon seksuaalikasvatuksessa. (Väestöliitto 2006, 23.) Näiden suurten kokonaisuuksien käsittelyyn vaaditaan aikaa, mikä voi olla koulumaailmassa haastavaa.

Eriyttämisen tarve tulee esille Kainon vastauksessa. Hän kokee haasteena sekä sukupuolien väliset erot sekä suuren opetusryhmän. Hän näkee keskustelun tärkeänä elementtinä seksuaalikasvatuksessa, mutta on huolissaan, kuinka se saadaan toteutumaan vapaassa sosiaalisessa ilmapiirissä ilman jännitteitä.

Kaino: No varmasti semmonen arka aihe, ehkä joitaki jo niiku koskettava, mutta mistä varmasti niiku varsinki isossa ryhmässä keskusteleminen ja mielipiteiden ilmaiseminen nii on erittäin vaikeeta. Ja sitte tietysti niiku vielä sukupuolien välillä on tiettyjä eroja niin ehkä niittenki käsitteleminen isossa ryhmässä missä ollaan niiku sekasin nii pojat ja tytöt nii seki voi olla haastavaa. Semmonen vaikee aihe saaha niiku keskustelua tai sosiaalisia tilanteita aikaan, koska aiheet on aika arkoja.

Seksuaalikasvatusta voidaan eriyttää esimerkiksi sukupuolijaon mukaan tai kohdentamalla opetusta pienryhmille. World Health Organization suosittaa, että seksuaalikasvatusta on hyvä tarvittaessa eriyttää ja nostaa myös sukupuolien mukaan annettavan seksuaalikasvatuksen. Seksuaalikasvatuksessa tulee ottaa huomioon eri kulttuuriset ja uskonnolliset taustatekijät. (WHO 2010a, 31.)

Sevi ja Kaino ovat Kontulan ja Meriläisen (2007) tutkimustulosten kanssa samaa mieltä siitä, että seksuaalikasvatus saattaa olla arka aihe opettajalle. Sevi ilmaisi kokeneensa arkuutta näyttää videoita oppitunnilla, koska ei ollut varma niiden ajankohtaisuudesta hänen opetusryhmälleen. Koulun seksuaalikasvatusta kahdella eri vuosikymmenellä selvittäneessä tutkimuksessa käy myös ilmi, että opettajat kokevat seksuaaliasioista puhumisen haastavaksi intiimiyden takia. Aiheen haastavuutta lisää se, että opettajat eivät ole varmoja oppilaiden aiemmista kokemuksista. Opettajilla on pelko siitä, että he loukkaavat jonkun oppilaan tunteita puhumalla aroista aiheista. (Kontula & Meriläinen 2007, 56–57.)

Seksuaalikasvatuksen hyvät puolet

Jokainen tutkittava opettaja kokee seksuaalikasvatuksen positiiviset vaikutukset merkittävämpinä kuin sen haasteet. Kukin opettaja nostaa esille erilaisia hyviä puolia.

Hyviksi puoliksi koetaan lasten tietoisuuden lisääminen, aiheen konkreettisuus ja ajankohtaisuus sekä seksuaalikasvatuksen ennaltaehkäisevä vaikutus.

Sevi: No ei kai siinä ookkaan kun hyviä puolia. Tuota se, että tullaan tietoseks (…) itestään, opitaan tuntemaan itseään, mitä osia itessä ja mitä myöskin toisessa on. Tyttöjen pitää tietää mitä pojissa on ja poikien pitää tietää mitä tytöissä on ja mitä heille tapahtuu.

Sevi nostaa esille näkökulman, että oppilaiden on hyvä ymmärtää oman kehityksen ja itsetuntemuksen lisäksi myös muut ihmiset. Hän nimeään hyväksi puoleksi myös sen, että seksuaalikasvatustunneilla oppilailta herää kysymyksiä ja keskustelua. Kaino näkee seksuaalikasvatuksessa käsiteltävien aiheiden olevan konkreettisia ja liittyvän jokaisen elämään.

Kaino: (…) kokonaisuutena aihe on kuitenki silleen suht konkreettinen et kun ne on niitä asioita mitä meidän tai heidän jokaisen itsessä tapahtuu (…) et niitä asioita tapahtuu enemmin tai myöhemmin jokaiselle.

Seksuaalikasvatuksen ennaltaehkäisevä vaikutus tulee esille Raunin vastauksessa. Hän näkee, että lapsille ja nuorille tyypillinen kokeilunhalu vähenee, kun he ovat tietoisia seksuaalikasvatukseen sisältyvistä asioista.

Rauni: (…) että lapsilla tästä asiasta tietoisuus lisääntyy ja se, että jos ne asiat on sitten niin kuin tutumpia niin, ehkä sitten semmonen turha huimuus semmoisessa kokeilemisessa sitten ehkä jää vähän vähemmälle.

Kaikilla tutkittavilla oli vahva positiivinen asenne seksuaalikasvatusta kohtaan ja he kokevat seksuaalikasvatuksen olevan olennainen osa 5. vuosiluokan sisältöjä. Tutkittavat opettajat ovat sitä mieltä, että seksuaalikasvatus lisää oppilaiden yleistietoa aiheesta ja he tulevat enemmän tietoisiksi itsestään ja muista ihmisistä. Oppilaat tarvitsevat erityisesti murrosiän kynnyksellä tietoa ja ymmärrystä seksuaalisuudesta ja sen kehittymisestä, mitä mieltä olivat myös tutkittavat opettajat. Lukuisten muutosten ja uusien asioiden kohtaaminen vaatii nuorelta totuttelua ja aikaa. Nämä ikävaiheen myötä eteen tulevat haasteet ja muutokset ovat

osa luontaista kehitystä lapsesta aikuiseksi. (Cacciatore 2005, 155–156; Papp, Kontula &

Kosonen 2000, 220.)

Seksuaalikasvatuksella voidaan nähdä olevan vain positiivisia vaikutuksia, minkä tutkittavat opettajat ovat tuoneet esille eri tavoin vastauksissaan. Visser ja Bilsen (1994) ovat tutkimuksessaan todenneet, että seksuaalikasvatus vaikuttaa positiivisesti nuorten asenteisiin seksuaalisuudesta, mutta ei lisää seksuaalista riskikäyttäytymistä. Myös Unescon julkaisun mukaan seksuaaliasioista keskusteleminen ja niistä tietoiseksi tuleminen eivät lisää tai korosta yksilön seksuaalista käyttäytymistä (Unesco 2009, 14–15). Sekä Visser ja Bilsen (1994) että Unesco (2009) ovat samaa mieltä tutkittavien opettajien kanssa siitä, että seksuaalikasvatus vaikuttaa lasten ja nuorten asenteisiin ja käyttäytymiseen positiivisesti.

Koulun vastuu seksuaalikasvatuksessa

Tutkittavista vain Rauni nostaa esille ajatuksen siitä, mitä asioita seksuaalikasvatuksen tulee sisältää koulussa. Hän myös näkee, että vanhemmat ovat pääosin vastuussa seksuaali-kasvatuksesta, koska he ovat oman lapsensa asiantuntijoita. Kaksi muuta tutkittavaa eli Sevi ja Kaino eivät tuoneet tätä kasvatuksellista jakoa esille omissa vastauksissaan.

Rauni: (…) henkilökohtainen keskustelu sitten minun mielestä pitää käydä siellä kotona, vanhempien kanssa, koska he on sitten sen oman lapsensa asiantuntijoita (…) mää täällä hoitelen sitten nää yleiset asiat ja kotona mennään sitten niihin detaileihin.

Koulu antaa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaista seksuaalikasvatusta ja koulumaailman ulkopuolella vanhemmilla on vastuu neuvoa ja tukea lastaan seksuaaliasioissa. Näin ollen vanhempien tulee antaa lapselle sopivaa, yksilöllistä seksuaalikasvatusta ja –ohjausta. (Mäenpää & Siimes 1995, 66.) WHO ja tutkittavat opettajat ovat yhtä mieltä siitä, että seksuaalikasvatusta tulee antaa yhteistyössä vanhempien kanssa. Vanhempien näkemyksiä ja ajatuksia tulee huomioida, jotta seksuaalikasvatuksesta saadaan ehyt kokonaisuus. (WHO 2010a, 31.)